Päiväni murmelina (29+5)

Supistusten tilanne on saatu jostain syystä nyt rauhoittumaan päivien ajaksi. Takana on jo kaksi päivää ilman estotippaa, päällä estona on ainoastaan kerran päivässä suun kautta otettava verenpainelääke, nifedipiini. Supistuksia on nyt päivisin ollut epäsäännöllisen harvakseltaan, eivätkä ne oikeastaan ole olleet kipeitä. Tämä on vähän nostanut toivoa, että ehkä tässä vielä voisikin päästä viikkojakin eteenpäin. Samalla tiedostan, että kukaan ei pysty ennustamaan tilannetta edes tunnin päähän. Nämä on niin arvaamattomia juttuja.

Kaksi rauhallista päivää supistuksissa on saanut kuitenkin aikaan sen, että päivät alkavat jo vähän toistaa itseään. Ensimmäisiä kertoja alkaa välillä olla jopa vähän tylsää, tähän asti on kyllä jotenkin saanut ajan kulumaan puhelimella, lukemalla tai ristikoita tehden. Hankalinta on, että ei jotenkaan tee yhtään mieli katsoa sarjoja tai kuunnella äänikirjoja, niiden avulla aika ehkä kuluisi. Olen niin tottunut tekemään samalla jotain muutakin, etten enää osaa keskittyä vain katseluun tai kuunteluun. :D Ei kyllä toisaalta ole mitään koukuttavaa sarjaakaan nyt oikein kesken.

Muistoksi ajattelin nyt koota postauksen siitä, mitä päiväni täällä sisältää. Minähän siis tosiaan makaan sängyssä vaakatasossa 24/7 pää loivasti alaspäin. Saan nostaa sängyn päätyä viistosti ylöspäin vain syödessä, mutten saa silloinkaan istua. Vessassa saan myös käydä itse, mutta reissut on pidettävä lyhyinä.

Lauantai 8.7.2023 Tyksin raskaudenseurantaosastolla

4.30 Herään suht pirteänä supistukseen. Päätä vähän särkee. Makoilen puoli tuntia, enkä saa unta. Hälytän kätilön, pyydän Panadolin päänsärkyyn ja välipalaksi jugurtin.

5.30 Käyn uudelleen vielä nukkumaan ja herään lopulta vasta 7.30. Makoilen ja yritän saada silmät auki. Pää on vieläkin vähän utuinen, muttei särje.

8.00 Hälytän kätilön. Ilahdun, kun hän on yksi lemppareistani. Aamuisin otetaan aina vauvan sykekäyrää, yleensä aamupalan jälkeen. Pyydän tällä kertaa, josko sen voisi ottaa ennen aamupalaa, kun vielä heräilen eikä ole nälkä. Olen käyrillä 8-8.30 välisen ajan eli makoilen kyljelläni ja lepuutan silmiäni.

8.30 Aamupala tuodaan ja käyrät otetaan pois. Pyysin kahvia ja leipää. Syön, selailen somea, hörpin rauhassa kahvia.

9.15 Teen aamutoimet. Eli vessareissu ja sitten sängyssä makuulteen hampaiden pesu sekä hiusten harjaus. Muuhun en täällä juuri ole panostanut. Suihkuun pääsen aina halutessani, mutta se on niin iso homma kun pitää tehdä maaten, että joka päivä ei viitsi käydä ihan jo rasituksenkin takia, ettei supistelu pahene. Eilen juuri olin. Pesulapuilla saa putsailtua kyllä päivittäin.

9.30 Sitten vain olen yksinäni. Kätilöt eivät juuri käy täällä ilman syytä tai hälytystä. Selailen puhelinta, teen välillä ristikkoa, välillä vaan makoilen ja lepuuttelen silmiä. Blogin kirjoitus on täällä mielipuuhaani, koska siinä kuluu helposti paljon aikaa ja saa samalla jäsenneltyä ajatuksia.

11.00 Siivooja käy tekemässä päivittäisen kierroksen eli vie roskat, putsaa vessan, pyyhkii pölyt ja pesee lattian. Havahdun, että kohtahan tulee jo ruokakin.

11.30 Kätilö tuo lounaan. Kyselee, onko muita tarpeita. Tuntuvat aina vähän ihmettelevän, kun ei oikein koskaan ole mitään :D Nyt sanonkin, etten viitsi huvin vuoksi soitella kelloa, kun kaikki jatkuu samaan tapaan. Mikä tietysti on hyvä asia, jos niin pysyy!

12.00 Ruoka syöty. On ollut mielestäni ihan hyvää ruokaa koko ajan, tosin tajusin vasta että koko aikana ei ole ollut muuta kuin perunaa ja lisukkeet. Ei siis pastaa tai riisiä. Sinällään se ei haittaa, tykkään muutenkin eniten perunasta. Seuraavaksi olisi taas aika laskea sängynpääty alas ja alkaa kuluttaa aikaa jo aamusta tutuin tavoin. Joinain päivinä torkun hetken tässä kohtaa, mutta nyt ei kyllä juuri väsytä.

12.30 Uusi ihminen saapuu! Hän täyttää huoneen kaapit hoitotarvikkeista ja putsaa tutkimuslaitteet. Tämä tehdään varmaan vain kerran viikossa, en ole ennen ainakaan häntä nähnyt.

13.30 Alkaa unettaa. Suljen silmät ja valvetorkun puolisen tuntia, mutten kunnolla nukahda. Mietin "herättyäni" tilaisinko kätilöpalvelusta pienen kahvin, vaikken yleensä iltapäivisin enää kahvia juo. Päädyn tällä kertaa hälyttämään kätilön pyytäen kahvia ja hän kysyy, otanko pullaakin. No, miksikäs ei! Tuntuu aina yhtä tyhmältä painaa kutsunappia ja sitten asiana on: saisinko kahvia? Toiset kutsuu, kun tyyliin vauva alkaa jo syntyä. Mutta tähän pitää vain tottua, kun en kerran sängystä saa yhtään nousta, eikä mieskään voi olla täällä 24/7 palvelijana.

14.00 Nautiskelen saamaani kahvia ja pullaa, aloitan samalla katsomaan Suurmestarin ensimmäistä kautta. Hihittelen ääneen tyhmille jutuille ja mietin, tuleekohan tästä vatsan tärinästä kohta supistuksia. Mies laittaa myöhemmin viestiä, kun ovat pian lähdössä tänne päin esikoisen kanssa.

15.30 Mies ja esikoinen saapuvat ❤️ Pusut ja halit, jonka jälkeen makoilemme esikoisen kanssa kainalokkain sängyllä hetken ajan. Silittelen häntä ja katsomme Youtubea telkusta. Tuntuu ihanalta olla pitkästä aikaa taas lähekkäin, haluaisin pysäyttää ajan juuri tähän. Hänelläkin on selvästi ollut vähän ikävä. Olen itse pärjännyt ikävän kanssa melko hyvin viime vierailut ja pystynyt nauttimaan niistä, mutta tällä kertaa jotenkin taas kouraisee syvemmältä ja tunnen nyt jo ikävää, vaikka he ovat vielä tässä ihan vieressä. Leikimme sängystä käsin kauppaa ja arkkitehtejä. Saan myös keittopäivällisen ja syön sen jossakin välissä, iltavuoron kätilö käy samalla tervehtimässä ja kysymässä kuulumiset.

16.45 Viimeiset halit ja pusut ja vieraat poistuvat. Kuten arvelinkin, tällä kertaa kun ovi sulkeutuu, tulee itku. Esikoinen pärjäilee kyllä hienosti, minulle vain. En haluaisi mitään enempää kuin vain lähteä heidän mukaansa kotiin. Kunpa voisin.

17.15 Alan saada itseni taas kasaan. Kyllä tämä tästä, kohta taas yksi päivä eteenpäin. Kirjoittelen tätä postausta ja juon vähän vettä. Selailen puhelinta. Vauvalla alkoi taas jotkut bileet, vatsa venyy ja muljuu joka suuntaan.

18.00 Saan mieheltä kuvan. Kuvan onnellisesta lapsesta ravintolassa ranskalaiset ja kasvikset edessään. Se tekee minut äärettömän iloiseksi, ajatus siitä että siellä he kaikesta huolimatta pystyvät vielä tekemään mukavia tavallisia asioita, vaikka minä täällä olenkin. Hieman kyllä tulee itsellekin nälkä, kun tämän päivän keitossa oli joku outo luunpala, mikä vei ruokahalun loppuannokselta. Päätän kuitenkin selviytyä iltapalaan saakka. Jatkan puhelimen selailua...

18.30 Olen hetken jatkanut Suurmestarin katselua. Kätilö tulee kysymään voinnin ja milloin haluaisin iltapalan. Pyydän sen tunnin päähän, hän poistuu vieden samalla päivällistarjottimen pois. Jatkan ohjelman katselua. Muutama supistus tuntuu vähän tiheämmin kuin ennen.

19.10 Laitan ohjelman pois ja kokeilen ottaa ihan rennosti, josko supistukset lakkaisi. Niitä on ehkä nyt noin tunnin verran tullut taas 10 minuutin välein, mutta kivun voimakkuus ei ole muuttunut aiemmasta.

19.30 Iltapala tuodaan. Pitäisi muistaa sanoa, ettei valmisleipiä. Niissä on vain juusto ja salaatti ja itse leipä ihan kamalan kuiva. No, tätä tänään. Mainitsen supistuksista ja pitkävaikutteinen verenpainelääke päätetään vähän aikaistaa, kun ensin on verenpaine mitattu. Saan myös lämpötyynyn vatsalle, vaikka kipua ei juuri ole, mutta sekin voi rauhoittaa.

19.45 Saan syötyä. Hälytän kätilön, että voidaan ottaa sovitusti iltakäyrää sykkeistä ja supistuksista. Mietin, miksi supistukset taas äkisti tiheni. Johtuiko se liiasta nauramisesta ja rentoutumisesta Suurmestarin äärellä? Vai siitä, että esikoinen kävi taas kylässä ja sen aiheuttamista tunteista? Typeräähän se on miettiä, että asia olisi jotenkin itse aiheutettu niiden ainoiden vähäisten hyvien asioiden takia, mitä täällä on, mutta kaikkea sitä ehtii täällä pohtimaan.

20.00 Kätilö ehtii paikalle ja laittaa sykevyöt paikoilleen. Juuri ennen tulee yksi vähän kipeämpi supistus. Olen käyrillä 20 minuuttia. Sinä aikana tulee taas yksi supistus, ei erityisen kipeä. Käyrien jälkeen jään kuluttamaan aikaa, kunnes kätilö tulee vielä hetken päästä pistämään napapiikin (tukoksien ehkäisyyn). Alan taas katsella Suurmestaria, jotta pysyisin hereillä, kunnes yövuoron kätilö tulee vielä esittäytymään. Yleensä hän saapuu noin 21.30.

22.00 Kätilö saapuu vihdoin, tällä kertaa vain paljon normaalia myöhemmin, ja kysyy vointia. Tilanne sama, supistuksia yhä 10-15 minuutin välein, mutta ei oikeastaan kipeitä, vaan samanlaisia kuin on koko päivän satunnaisesti tullut. Seurataan ja ilmoittelen herkästi muutoksista. Vähän harmittaa, että juuri tätä yötä vasten on nyt joku ihan uusi (varmaan jo eläköitynyt) hoitaja, ei ilmeisesti edes kätilö, enkä ihan vakuuttunut siitä, että hän olisi tarpeeksi kartalla tästä tilanteesta. Muunmuassa muisti ensin, että mulla olisi jo vedetkin menneet. No, katsotaan mitä tulee...

22.05 Käyn vielä vessassa, sammutan valot matkalla, pesen hampaat sängyssä ja sitten päivä pakettiin nukkumaan käyden. Toivon, että yö menee rauhassa ilman supistuksia, kun kroppa tästä rentoutuu.

Tällaisia päivät täällä aikalailla ovat. Hieman sisältö vaihtelee, käykö esim. vieraita tai käynkö suihkussa, mutta jos supistukset on olleet koko päivän rauhassa, muuta tämän postauksen lisäksi ei juurikaan tapahdu.

Mitä noin yleensä tämän hetken fiiliksiini tulee, kätilöt tuntuvat täällä välillä ihmettelevän, ettenkö tosiaan tarvitse mitään, pärjäänkö, vieläkö pääni kestää, miten täällä on aina niin rauhallinen tunnelma... Luulen, että tämä vain on mun luonteiselle ihmisille suhteellisen helppoa olemista. Rasitun herkästi ihmispaljoudesta ja liiasta sosiaalisuudesta, enkä kotona ollessakaan juuri kaipaa muuta kuin arkea kotona. En ole koskaan ollut mikään menijä, vaan oikea kotihiiri.

Olisi varmasti vaikeampaa olla täällä, jos olisin arjessakin koko ajan menossa jossain, olisi joku rakas aktiivinen harrastus tai näkisin sukua ja ystäviä päivittäin. Nyt suurin ikävä on vain kotia ja perhettä kohtaan, sellaista pientä arjen puuhastelua. Mutta täällä oleminen ei tunnu silti vankilalta. Jos meillä ei olisi esikoista, mulla ei olisi senkään vertaa haastetta vain makoilla täällä. Miehen kanssa pystyy kuitenkin olemaan yhteyksissä helposti viesteinkin pitkin päivää, mutta lapsen kanssa videopuhelut on ainoa keino eikä ne oikein riitä korvaamaan puuttuvaa vuorovaikutusta ja läheisyyttä. Lapsen kanssa pelkkä jutustelu ei riitä pidemmän päälle, hän tarvitsee myös fyysisen läsnäolon, leikkikaverin. Se on oikeastaan ainoa asia, mikä tässä vähän syö omia voimavaroja ja aiheuttaa toisinaan itkuja. Ikävä.

Toki omaan mielialaan vaikuttaa paljon myös oma fyysinen vointi. Kun olo on tosi tukala, tulee herkästi itku ja tuntuu, ettei tätä jaksa millään. Ne hetket on kuitenkin olleet onneksi vähemmistössä. Pääosin mieli on pysynyt rauhallisena ja valoisana, kuten nytkin.

Minusta on aivan ihanaa, että ollaan päästy jo näin pitkälle erittäin uhkaavasta tilanteesta huolimatta. Samalla on vähän alkanut pelottaa, jatkuukohan tätä tosiaan nyt vielä monta viikkoa, kun tilanne kerran on ollut välillä aika stabiili. Joka tapauksessa paras tilanne on, mitä kauemmin vauva sinnittelee masun puolella, vaikka se sitten tarkoittaakin vielä aika hitsin monta uutta päivääni murmelina.