Hyvä vai paha päiväkoti?

Päiväkotia on takana nyt kuusi viikkoa. Tästä ajasta olemme tosin olleet yhteensä kaksi viikkoa kipeinä, mutta se nyt oli odotettavissakin. Kaikkiaan aloitus on sujunut silti yllättävän hyvin ja lapsi on sopeutunut päiväkotiin paljon nopeammin kuin odotin tai pelkäsin.

Palatakseni kuitenkin tunnelmiin ennen aloitusta: jo ajatuskin päiväkodista ahdisti. Olen itse varhaiskasvatuksen opettaja ja valitettavasti tieto lisää tuskaa tällä alalla. Ainoa syy, miksi olin iloinen päiväkodista, oli koronan aiheuttama tilanne: olin iloinen, että poika näkisi vihdoin muitakin lapsia. Silti pitkitin päiväkodin aloitusta niin paljon kuin talous vain antoi myöten, mutta parin vuoden jälkeen alkoi tulla raja vastaan. Taapero oli lopulta siis kaksi vuotta ja kaksi kuukautta aloittaessaan pienten ryhmässä.

Kävimme tutustumassa päiväkotiin pikaisesti joulukuun puolella. Taapero huusi suoraa huutoa ensimmäisen vartin, vaikka olin itse ihan vieressä ja vaikka paikalla ei ollut muita kuin ryhmän opettaja ja päiväkodin johtaja. Silloin mietin, että tämä ei voi päättyä hyvin, sillä en omalla urallani ollut koskaan nähnyt vastaavaa reaktiota jo tutustumiskäynnillä. Kuitenkin onneksi loppua kohden taapero suostui jo leikkimäänkin ja rauhoittui.

Tammikuun alussa kävimme vielä toisen kerran tutustumassa siten, että leikimme keskenämme opettajan kanssa sisällä. Se sujui jo paremmin ja taapero otti vähän kontaktia ryhmän aikuiseenkin. Itkua ei tullut lainkaan. Kävimme samalla läpi täyttämääni lomaketta, missä kysyttiin perustietoja lapsesta. Seuraavana päivänä kävimme vielä viemässä tavarat niin, että mieskin näki päiväkodin tilat ja henkilökuntaa.

Näiden tutustumiskäyntien myötä mieleni oli jo vähän parempi aloitusta kohtaan. Ryhmän opettaja on ollut koko ajan aivan ihana. Se, miten hän puhuu lapsista ja perheistä ja miten lapsilähtöisesti hän toimintaa ohjaa, on kyllä vakuuttanut täysin. Jos hän on iltapäivisin vuorossa, kun haetaan taaperoa kotiin, saadaan usein kuulla lapsen päivästä kaikki pienetkin yksityiskohdat. Mieltäni rauhoitti myös se, että tiesin heidän panostavan aina hoidon aloitukseen ja sopeutumiseen: tämä opettaja olisi ensimmäiset päivät "vain" aloittavan lapsen kanssa ja itkuille sekä sylille annettaisiin aikaa.

Niinpä koitti siis aloituspäivä. Oltiin puhuttu taaperolle tosi paljon päiväkodista ja kerrottu, mitä tulee tapahtumaan. Kova itku siitä silti tuli, kun lähdin maanantaina töihin ja poika jäi miehen kanssa kotiin odottamaan päiväkotiin lähtöä. Itkua sai pidätellä itsekin. Kaikki heidän ensimmäiset aamunsa olivat aikalailla suoraa huutoa ja raivoamista aina päiväkodille asti. Kuitenkin päiväkodissa päivät alkoi sujua pääosin itkuitta jo muutamien päivien jälkeen ja seuraavalla viikolla itkut jäi pois aamuistakin.

Ekaan viikkoon poika ei tosin nukkunut päiväunia lainkaan, sillä päiväkodissa ei haluttu pakottaa makuulle ennen kuin lapsi oli itse siihen valmis. Illat olivatkin ekan viikon meille aika hankalia, mutta kun ekan viikon jälkeen päiväunetkin on maittaneet, on illat siitä pitäen sujuneet hyvin ja päiväunetkin maittaneet. Päiväkodin ruokakin on kuulemma maistunut hyvin, mikä aina ilahduttaa.

Tällä hetkellä taapero menee ihan mielellään päiväkotiin ja puhuu siitä paljon. Aamuisin saattaa vähän huuli väpättää jäädessä, mutta itkua ei kuitenkaan tule. Hän on ilmeisesti kovin kiltti myös päiväkodissa ja puuhailee kaiketi paljon itsekseen leikeissään. Arjessamme päiväkodin kuormittavuus näkyy yhä siten, että taapero saa iltaisin välillä raivareita, kun päivän stressi purkaantuu kotona. Ollaan kuitenkin pystytty pitämään hoitopäivät noin klo 8-16 mittaisina ja noin kerran kuussa on aina muutamana päivänä klo 8-14 tai klo 8.30-16 päiviäkin.

Mistä tiedän, onko päiväkoti hyvä vai paha?

Muutamia asioita tuolla päiväkodissa kyllä on, mitkä iseäni aika ajoin mietityttää. Esimerkiksi lapsen naamaa ei aina ole putsattu, vaan iltapäivällä naamasta löytyy niin aamupuurot kuin välipalatkin. Vaatteita on välillä hukassa tai puettu väärille lapsille. Vaippa on niin märkä, että kastuu läpi autossa. Ulos ei ole pakkasella puettu lainkaan villasukkia, vaikka olen erikseen pyytänyt. Ja niin päin pois... 

Kaikki tällaiset usein toistuvat pienet asiat heikentävät vanhemman luottamusta perushoitoa kohtaan. Ne saattavat myös samalla kertoa resurssipulasta tai kiireestä, joskus toki ihan huolimattomuudesta tai välinpitämättömyydestäkin. Lisäksi muut itseäni häiritsevät asiat on, että ulkona ei käydä, jos on vähänkään märkää. En ymmärrä, koska ainakin itse ulkoilen oman lapsiryhmäni kanssa säällä kuin säällä, onhan heillä varusteet sitä varten hommattuna. Tuntuu myös, ettei ryhmässä juurikaan ole mitään ohjattua pienryhmätoimintaa tai muuta tavoitteellisuutta toiminnassa tai ainakaan siitä ei koskaan kerrota iltapäivisin, että olisi ollut. Parannettavaa on siis joko pedagogiikassa tai viestinnässä. Tai henkilöstön määrässä.

Sitten on vielä tietysti eräs ikävin mieltäni vaivaava asia eli luvatuista asioista ei aina pidetäkään kiinni. Helppohan se on puhua ja vakuuttaa, mutta käytäntö onkin sitten toinen. Esimerkiksi tuomistani sisätossuista kysyttiin, haluanko niitä pidettävän aina. Vastasin, että kyllä. Kertaakaan ei tossut ole kuitenkaan jalassa hakiessa olleet, vaan löysin ne kaapista lojumasta, missä oli myös yhä täysin käyttämättömät kuravaatteet.

Päiväkodin arjen tietäen nämä ovat sellaisia pieniä asioita, jotka voivat samalla kertoa jostain suuremmastakin. Nämä tuntuvat itsestä erityisen pahalta, koska olen itse työntekijänä erittäin tarkka tällaisista pienistä jutuista. Varsinkin, kun tähän yhdistää sen, että työntekijät vaihtuvat tiuhaan. Kokonaisuus siis ratkaisee ja alkaa lopulta epäilyttää. En varsinaisesti syytä työntekijöitä vaan tilanteen tietäen uskon vilpittömästi, että heillä on vain liian vähän aikuisia ja liian paljon lapsia. Kun on itse vakassa töissä, huomaa helposti tiettyjä merkkejä, jotka yleensä kielivät suoraan resurssiongelmista.

Olen kyllä pääosin ihan hyvillä mielin päiväkodista, koska lapsi vaikuttaa hyvinvoivalta ja viihtyy, mutta teemme luultavasti silti siirtohakemuksen meidän lähipäiväkotiin. Opettajana kun tiedän kokemuksesta myös sen, että suurin osa lapsista viihtyy kyllä päiväkodissa, muttei se silti kerro suoraan mitään päiväkodin laadusta. Meillähän lapsi on lisäksi yksityisessä päiväkodissa, jota jo alkujaan vastustin, koska tiedän kokemuksesta, millainen meno niissä yleensä on. Eikä epäilykseni varsinaisesti ole karisseet.

Ainoa syy, miksi haluaisin vielä tuolla päiväkodissa pysyä, on tämä ryhmän ihana ammattitaitoinen opettaja (joka tosin taitaa olla koulutukseltaan lähihoitaja) ja tietysti se, että paikka on lapselle jo tuttu. Mutta jos tuokin opettaja lähtee, en näe kyllä enää yhtään syytä, miksi haluaisin pitää lapseni juuri kyseisessä päiväkodissa.

Tällaisia ajatuksia siis meillä päiväkodin alkutaipaleesta. Ja alkuahan tämä vasta onkin, vielä on useita vuosia edessä. Rehellisesti sanoen olen jo selvitellyt mahdollisuutta ryhtyä perhepäivähoitajaksikin, mutta toistaiseksi olen kuopannut sen idean lähinnä taloudellisen puolen takia. :D Mutta eihän sitä tiedä, jos vielä joskus...

2-vuotiaan talvivarusteet

Meidän 2-vuotiaan talvivarusteet on hankittu jo viime vuoden puolella, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kuvata ne ja julkaista tämän postauksen. Alkutalvesta kyllä hetken luulin, että oltaisiin pärjätty edellisen vuoden varusteilla (ne kun ostettiin vasta 2021 puolella), mutta ne oli niin jämptejä, että uudet oli hankittava. Onneksi hommaa helpotti vähän se, että ollaan jo löydetty meille parhaiten sopivat varusteet eli ei tarvinnut kuin etsiä kaikista isompia kokoja.

Haalarit

Joku ehkä vielä muistaa, että mun oli viime talvena aivan pakko saada juuri yksi tietty Mini Rodinin haalari (minttutäplä). Harmi vain, että se olikin sitten meille liian jämpti, ei pitänyt kunnolla vettä ja oli jotenkin tosi paksu ja hankala pukea - inhottavan jäykkä. Hankittiin siksi vielä lopputalveen lisäksi Reiman haalari ja se taas oli sekä ominaisuuksiltaan, puettavuudeltaan että ulkonäöltäänkin ihan huippuluokkaa. Päätin, ettei meille enää tule muita kuin Reiman haalareita.

Yritin siis ensin etsiä niitä, mutta  koska olin (taas) liikkeellä jokseenkin myöhään tämän haalariasian kanssa, ei niitä hirveästi ollut tarjolla. Niitä katsellessa ihastuin kuitenkin myös Molon kettukuosin haalariin ja ajattelin, että voisihan sitä kokeilla... Päätin ottaa Molon haalarin koossa 98, koska ne olivat tunnetusti pientä kokoa. Haalari olikin sitten vielä selvästi reilu, muttei kuitenkaan onneksi haitannut liikkumista. Koko on ollut siis oikein toimiva tähän talveen.

Mietin kuitenkin vielä, tarvittaisiinko jokin kakkoshaalari loskakeleille, Suomen talvesta kun ei koskaan tiedä. Ostettiin siis lisäksi halvempi Reiman 92 cm karhukuosinen haalari. Ikävä kyllä tämä haalari ei ollutkaan väriltään ruskea, kuten kuvissa näytti, vaan violetti. Mutta kakkoshaalarina ihan käypä silti ja todella hyväkuntoinen. Ollaan käytetty ristiin kumpaakin haalaria, yleensä kovemmilla pakkasilla Moloa ja märemmillä keleillä sitten Reimaa.

Kumpikin haalari on ostettu käytettynä, ketusta maksoin posteineen noin 90 euroa ja karhusta muistaakseni 30. Nykykunnolla näistä saisi onneksi myydessä ihan hyvin takaisinkin. Hyväkuntoista kettua näin ainakin menevän edelleen peräti 70 eurolla.

Asusteet

Pipona meillä oli viime talvena Metsolan 1-2v tupsupipo. Se on ollut tosi hyvä kaikin puolin, joten ostin uuden samanlaisen koossa 3-4v. Halusin kuitenkin jälleen jonkun loskakelipiponkin, joten ostin kätettynä hiukan jo enemmän elämää nähneen Metsolan kahden tupsun pipon. Lopulta ollaan käytetty tätä huonompikuntoista paljon enemmän, koska tuo uusi pipo olikin hieman liian iso vielä. Tosin huonompikuntoisuus ei tässä toisessakaan pipossa näy, koska pesulla se lähti täysin puhtaaksi. Ainoat virheet on hiukan rispaantuneissa nauhojen sivuissa, jotka ei kyllä käyttöä haittaa.

Talvihaalarin alla meillä on ollut hyväksi todettu Popin merinovilllahaalari. Ostin siis kyseisen merinohaalarin alennusmyynnistä koossa 98 cm, jotta se menisi vielä ensi syksynäkin. Se onkin vielä vähän reilu, muttei haittaa käyttöä. Edellinen haalari oli koossa 86 cm.

Toppahanskat meillä on myös Popin. En ole oikein löytänyt vielä tosi lämpöisiä, vedenpitäviä ja tyylikkäitä toppahanskoja, mutta nämä on kyllä olleet tarpeeksi kaikkea edellistä. Nämä on lisäksi helppo pukea (peukkukin löytää aina paikalleen) ja niillä saa hyvin leluista kiinni, mutta pitävät silti sormet lämpöisinä. Otettiin koko 3, alle mahtuu vielä lapaset ja ollaankin pidetty kovilla pakkasilla näiden alla vielä Kivat-merkin merino-/silkkilapasia.

Lisäksi ostin Ruskovillalta merinokypärämyssyn koossa 2-4v ja merinovillalapaset koossa 2-3v. Kypärämyssy on vielä korkkaamaton, sillä viime vuoden pienemmän koon myssy sopii yhä hyvin päähän. Meillä on myös Ruskovillan viime talven kauluri, mutta sitä harvoin käytetään.

Kengät ja sukat

Halusin ostaa talveksikin paljasjalkakengät ja päädyin tuttuun D.D.Stepiin. Kengät on kyllä ihanat ja lämpöisen näköiset, mutta loppujen lopuksi silti aika kylmät, vaikka jalassa olisi kolmet ohuet Popin merinovillasukat. Kenkään ei myöskään mahdu paksua villasukkaa. Ovat ehkä vähän liian jämptit meille, kun otin koon 25, mutta myös malli on sellainen, ettei mielestäni villasukkaa saa oikein järkevästi.

Ostinpa siis vielä Kuomat, nekin koossa 25. Ei missään nimessä jalkaystävälliset, mutta poika pitää niitä mielellään, saa itse jalkaan ja ne on tosi lämpöiset kovemmillakin pakkasilla. Tärkeintä mulle on kuitenkin, ettei varpaat jäädy kun päiväkodissa on sitten ulkoiltava just sen aikaa kuin muutkin.

Sukkina meillä on Popin merinovillasukkia kolmet erit. Lisäksi neuloin itse merinovillasukat koossa 26.

Mun mielestä tässä on ollut aika hyvä kattaus talven eri keleihin. Lisäksi löytyy toki vielä kurahousut, sadetakki ja kurahanskat, jotka mahtuu toppavaatteiden päälle. Sekä kumisaappaat villapohjallisella.