Pelataan enää päivillä, ei viikoilla

Huh, mitä uutisia kontrolliultrassa. Kohdunkaulaa ei ollut jäljellä enää lainkaan ja kalvot esillä niin, että varsinkin jos supistelee, on lapsivedenmenokin jo lähellä. Hämmästyttävintä, että näin vaan käy, vaikka supistukset ei ole edes oikeastaan kipeitä, eikä kovin tiheitä. Jollain voi supistella näin monta viikkoa tekemättä mitään, ja jollain sitten näin toisin päin. Nyt pelataan lääkärin sanojen mukaan päivillä, tuskin enää viikoilla.

Sain vielä luvan käydä vessassa itse, mutta muuten täysi vuodelepo pää loivasti alaspäin. Koska en ole päässyt neljään päivään suihkuun, pääsin sentään nyt sinne. Makuulteen, sellaisella pesupedillä. En tiedä, kuinka moni on kokeillut pestä itseään makuultaan, mutta voin kertoa, että olipa kokemus. :D Korvat nyt ihan täynnä vettä, mutta no - olo raikastui.

Täysvuodelepo tarkoittaa myös sitä, että aloitetaan napapiikki, joka estää tukokset. Oloa seuraillaan tarkkaan ja pitää ilmoittaa kaikista muutoksista hyvissä ajoin kätilöille, jotka konsultoi heti lääkäriä. Yritetään tosiaan pelata päiviä eteenpäin, mutta kun vauva päättää syntyä, niin ei sitä enää mitenkään voida tai edes kannata pysäyttää. Toki supistusten estotippaa uusitaan, mutta katsotaan, onko siitä apua.

Nyt pitäisi ehkä omat ajatukset kääntää jo vauvan syntymään ja synnytykseen, eikä niinkään hidasteluun ja vastusteluun. On aika vaikea rentoutua synnytyskuplaan, jos koko ajan mielessä on vain, että ei, ei vielä. Toistaiseksi tarkoitus olisi synnyttää alakautta, mutta sanotaanko näin, että mun tuurilla en taida luottaa kyllä yhtään minkään asian sujumiseen niin kuin suunniteltu on.

Kovasti vain toivon, että vauva syntyisi viikkoihin nähden hyväkuntoisena, eikä tulisi mitään isoja takapakkeja kunnossa. Kuten tulehduksia tai muita vakavampia komplikaatioita. Masussa hän vielä kovasti porskuttaa vauhdikkaalla tyylillään.

Yritän myös jo ajatuksen tasolla valmistautua keskolaelämään. Sitä olisi edessä kuulemma keskimäärin noin kymmenen viikkoa, enkä oikein tiedä, miten. Miehen pitäisi käydä kuitenkin töissä, mutta esikoista ei viitsisi laittaa päiväkotiin, kun keskoset on ihan hirveän alttiita kaikille tulehduksille. Aika pitäisi jotenkin saada jaettua esikoiselle ja kuopukselle. Kymmenen viikkoa on lyhyt aika elämänmittaisella matkalla, mutta pitkä aika 3,5-vuotiaalle saatikka -3 kk ikäiselle olla erossa äidistä.

Ajatukset on vielä aika sekaisin. Aamulla oli jotenkin tosi hyvä fiilis, uskoin että tilanne olisi voinut pysyä kohdunsuulla ennallaan. Ja nyt ollaankin yhtäkkiä tässä. Onneksi tässä maatessa ei muuta ole kuin aikaa miettiä...