29+2 Hyvä päivä!

Tämä päivä on ollut hyvä. Melkeinpä ihan loistava sairaalamittapuulla. Niin ne päivät vain menee ihan vuoristorataa.

Päivän hyvyys alkoi jo eilen, kun iltakätilö vaihtui yövuoroon. Yövuoron kätilö oli aivan ihana uusi naama. Hän istahti sängylleni illalla juttelemaan ja tuntui ihan aidosti olevan kiinnostunut siitä, miten minulla menee. Hän ei säälinyt katseellaan päästä varpaisiin, kuten osa on tehnyt, mutta oli silti todella lämmin ja empaattinen. Tarttui heti toimeen! Hän ihmetteli ensinäkin, miksei minulle oltu vaihdettu osaston sänkyä. Nukuin kivikovalla ja korkealla synnytyssängyllä lonkat jo aivan jumissa.

Hän siis vaihtoi minulle pehmoisen sängyn vielä illalla ja ai että miten paljon mukavammalta heti tuntui! Hän ehdotti myös, että koska vauvan sykekäyrä oli koko ajan niin hyvää, niin mitäpä jos pidettäisi se osan yötä pois kokonaan. Kun vielä olin itse älynnyt pyytää korvatulpat, nukuin varmaan parhaan yöni täällä ollessa vain parilla vessareissulla. Ja kyllähän se hyvin nukuttu yö tuntui aamun mielialassakin!

Tämä sai taas miettimään, miten tärkeää on toisen ihmisen lämmin kohtaaminen ja aito kuuleminen. Miten paljon se auttaa jaksamaan tätä arkea. Tässä vertailuna eilen illalla myös tapahtunut juttu... Olin puhunut puhelimessa läheisen kanssa ja siitä jäi päälle itku, jota en oikein saanut loppumaan. Kätilö oli nähnyt sen supistuskäyrältä ja tuli tarkistamaan tilanteen. Sanoi toki alkuun, että ymmärtää, että tämä tilanne on vaikea ja voi itkettää, jne, mutta että nyt pitäisi saada itku jo loppumaan ja mieli taas positiiviseksi. Ehdotti, josko katsoisin vaikka Tiktok-videoita. Se tuntui ihan todella pahalta. Että en saa edes itkeä tätä oloa pois, vaan pitäisi väkisin yrittää nauraa ja löytää jostain huumoria.

Mutta joo, takaisin tähän päivään. Olo on siis ollut hyvä ja mieli myös. Sain myös kuulla yölliseltä kätilöltä, että kyllä saliin saisi lapsetkin mennä vierailulle. Kielto koskee vain synnytyksiä. Sekin piristi! Aiempi kätilö sanoi, ettei saliin voi oikein lapsia tulla, kun se voisi ahdistaa heitä ja aiheuttaa kiukun tunteita pikkuveljeä kohtaan, kun äitiä sillä tavalla kiusataan... Mutta tähän salivierailuun ei tarvinnut onneksi edes turvautua, koska tänään keskipäivällä mut päätettiin siirtää takaisin osastolle.

Lääkäri kävi ensin ultraamassa, että vauva oli yhä pää alaspäin. Siellä hän voi hyvin, ei ole kuulemma moksiskaan tilanteesta ja ei tunnu lainkaan ymmärtävän, että kroppa yrittää jo päästä hänestä eroon. :D Kohdunsuun tilannetta ei enää ultrata, tiedolla ei kuulemma oikeastaan ole merkitystä, vain supistuksilla on. Ne ovat vakiintuneet nyt tietylle kivun asteelle (lievä kiristys) ja tulevat n. 1-2 kertaa tunnissa. Tämän parempaan ei estotipalla pystytä, mutta joka tapauksessa niin kauan kuin tiheys tai kipu ei muutu, tämä tilanne on hyvä ja voidaan siksi jatkaa osastolla.

Estotippa menee vielä yöhön saakka, jolloin kaksi vuorokautta on taas täynnä. Sen jälkeen se vaikuttaa vielä joitain tunteja. Viimeksi supistukset palasi rytinällä, kun tippa ei vaikuttanut enää, joten uskoisin saman käyvän nytkin. Jos supistukset siis pahenee, tippa uusitaan tällä kertaa tässä osastolla. Jos tilanne rauhoittuu, jään tänne. Jos pahenee - no, synnytys alkaa joka tapauksessa olla varmaan sitten käsillä, koska juuri muuta ei voida enää tehdä. Eli sitten saliin.

Kysyin uudelta lääkäriltä myös taas siitä magnesium-tipasta. Itsepäinen kun olen. Hän sanoi, ettei se ole mikään pakko, vaan tilannekohtainen. Ja voi olla, että synnytys menee niin rytinällä, ettei sitä edes ehtisi laittaa. Se oli helpotus kuulla, että olisi edes mahdollista välttää se eli toisin kuin aiempi lääkäri väitti: voidaan kyllä punnita aina uudelleen haitat ja hyödyt tilannekohtaisesti.

Perjantaina asetettu kanyyli jouduttiin myös muuten ottamaan nyt pois. Saa olla vain viisi päivää mm. infektioriskin takia. Nyt mulla on siksi tippa kiinni taas oikean käden kyynärtaipeessa. Mutta onneksi tällä kertaa sitä pystyy taivuttamaan ja voin olla puhelimella ainakin joitain aikoja. Ilmeisesti se magnesium tippui niin tiheästi, että laite valitti siksi koko ajan tukosta, jos käsi ei ollut suorassa.

Nyt olen siis palannut osastolle tuttuun huoneeseeni. Sain taas samalla kokea jotain uutta: pesin itseni pesulapuilla sängyssä maaten... Mies tulee pian pikaisesti käymään ja tuo pari juttua, esikoinen on mummin kanssa. Mieli on ihan hyvä tilanteeseen nähden. Toki hieman alkanut jännittää, onko meidän pienen syntymäpäivä huomenna vai saadaanko tipalla vielä kolmannenkin kerran ostettua pari päivää lisää.