29+1 Elämäni hirvein yö tähän asti

Eilen illalla osastolla alettiin ottaa rutiinisti vauvan syke- ja supistuskäyrää. Yhtäkkiä puolen tunnin välein tulleet supistukset alkoivatkin sitten tulla viiden minuutin välein, pari niistä jo tosi napakoina. Tuli kiire synnytyssaliin uuteen estotippaan.

Se saatiin helposti jo kädessä olevaan kanyyliin ja lopetti supistukset melkein heti. Ensimmäistä kertaa mulle jäi kuitenkin vuorossa olevasta kätilöstä vähän epävarma olo. Vaikutti vähän kiireiseltä. Kun hän ilmoitti laittavansa uuden kanyylin toiseen käteen, olin varma, ettei se onnistuisi. Hän "hosui" jotenkin niin paljon. Eikä sitten tosiaan onnistunutkaan, saatiin vain kaksi suonta puhki. Ihmetteli vain, että "olitpas hiljainen, minä olisin ainakin jo reagoinut kipuun". Jaa, no kiva. Hän kutsui sitten anestesialääkärin laittamaan kanyylin, mutta eihän siinä kädessä enää suonia oikein ollut. Kanyyli piti laittaa kyynärtaipeeseen. Tämä pistos meni hyvin, mutta nyt käden piti olla koko ajan suorassa, yölläkin.

Seuraavaksi ongelmaksi muodostui verikokeet. Niitä ei saisi nyt enää kummastakaan kyynärtaipeesta. Lääkäri yritti sitten ottaa ne vielä yhdestä ranteen suonesta, muttei sieltä tullut kunnolla. Pahoitteli ja siihen jäin sitten todella kipeän ja pistellyn käteni kanssa ihmettelemään. Kaiken lisäksi vasta tämän jälkeen kätilö katsoi, että oho, no ne näytteethän on jo otettukin ja voimassa vielä pari päivää...

Sen jälkeen alkoi kuitenkin vasta todellinen tuskien taival, kun laitettiin magnesium tippumaan. Se on vauvan aivojen suojaksi neuroprotektiona tms., jos oikein muistan ja siitä on hyötyä vain, jos se osuu olikohan se nyt vuorokauden ajalle ennen syntymää. Sitä menee ensimmäiset puoli tuntia isolla volyymilla ja seuraavat noin 12 tuntia ylläpitona. Ekan puolen tunnin aikana muutuin aivan tokkuraiseksi. Joka puolta kuumotti, janotti ja välillä tuntui, että olin ihan jossain valveen ja unen rajamailla. Oksettikin vähän. Verenpaine oli sellaiset n. 90/50 tuossa kohtaa. Pelotti, mutta luojan kiitos selvisin. Kun annosta puolen tunnin jälkeen pienennettiin, tokkurainen olo väheni. Paineetkin nousi vähän korkeammalle.

Yritin nukkua, mutta täällä salissa on aivan järjetön meteli koko ajan. Ihan kuin jotain poraavaa ääntä ja töminää vähän väliä (öisinkin) ja ilmastointi huutaa. Sain torkahdettua ehkä vartiksi. Kahdeltatoista heräsin kamalaan päänsärkyyn, pahaan oloon, tärinään/vapinaan, tuntui vähän kuumeiselta, pyörrytti. Sain Panadolia, ei auttanut. Loppuyöstä sitten soittelin kelloa ja valittelin oloa. Tuntui aivan hirveältä, jos synnytys olisi käynnistynyt, en olisi mitenkään pystynyt tekemään muuta kuin makaamaan. Kättä särki, kummastakin kädestä lähti letkut, vatsalla sykeanturi. Kova migreeni, enkä pystynyt oikein edes pitämään otsalla kylmäkäärettä. Lääkäri pyydettiin tutkimaan refleksit. Ne kertoisivat, oliko magnesiumia liikaa mun kropassa. Ei ollut. Tämä on vauvan parhaaksi, kestä nyt vaan! Sain onneksi migreeniin kohtauslääkkeen, joka auttoi sen verran, että torkuin pieniä pätkiä siellä täällä.

Aamulla olo oli yhä aivan hirveä. Tärisin, huojuin, vajosin vain sängylle sykkyrään. Odotin vain, että tippa otettaisi pois. Kätilökin oli vähän epäileväinen, että olenko varma, että olo johtuu juuri tipasta. Ärsytti. Olin kyllä varma. Ja kun se vihdoin otettiin pois, olo alkoikin parantua melko pikaisesti. Vain migreeni jäi päälle, jatkuen puoleen päivään.

Lopun päivää olen nyt maannut täällä synnytyssalin ikkunattomassa huoneessa lähinnä yksin, käyrillä ja tipassa. Pää yhä alaspäin niin, että tuntuu aika ikävältä jo keuhkoissa. On vaikea olla puhelimella, kun kanyyli sattuu yhä kyynärvarressa. Onneksi kättä saa nyt sentään taivuttaa, kun siitä ei mene tippaa.

Päivän odottelin lääkärin käyntiä. Hän tuli viimein iltapäivällä ja kyseli vointia. Sanoi, että pidetään täällä salissa minut, niin ei tarvitse mennä edestakaisin, jos estotipan loppuessa supistukset taas alkaa. Ymmärrän, vaikka ärsyttääkin. Täällä on tosi kurjaa verrattuna osastoon.

Kysyin myös magnesiumista, että eikö sitä näillä oireilla voisi miettiä ensi kerralla tarkemmin haittojen ja hyötyjen kannalta, mun olo oli niiiiin hirveä, ettei ole koskaan ennen ollut mistään. Lueskelin tänään asiasta ja useimmat sietävät sen ilmeisesti hyvin, mutta osalla äideistä se on olon takia jouduttu keskeyttämään. Kuinkahan kuolleiksi asti heitä on siinä pidetty, kun tälläkään ololla lopetuspäätöstä ei tehty? Lääkäri kuitenkin ohitti täysin pyyntöni ja totesi vain, että kyllä se kuulemma vaan laitetaan kaikille alle 32 viikkoisille keskosille. Ja eihän sitä tiedä, vaikka mentäisi tuon rajan yli, eikä uusinta-annosta edes tarvita. Joo, no noinkohan käy... Ainakin vastassa oli ensimmäinen optimistinen lääkäri sitten viime päivien!

Ensimmäistä kertaa täällä ollessa ottaa oikeasti päähän. Tähän asti hoito on ollut tosi hyvää ja onhan se tietty vieläkin, tiedän kyllä, etten minä mikään lääkäri ole. Mutta ekaa kertaa tuntuu siltä, että mulla ei ole mitään oikeutta tai ääntä täällä itse. On ihan sama, miten äiti voi, kunhan vauva voi hyvin. Olen toki tavallaan samaa mieltä, mutta kun on tässä jo hitto tehty ihan kaikki, mitä itse voin lapsen eteen, niin olisi sitä kuitenkin kiva säilyä järjissään ja edes jossain voimissa itsekin synnytystä ajatellen. Sektio on kyllä alkanut kummasti houkuttaa.

Mutta nyt siis näin tiistai-iltana supistukset vaikuttaa rauhoittuneen taas noin 1-2 tunnin välille. Estotippa toki menee koko ajan. Makoilen synnytyssalissa pää alaspäin vessaluvin. Ja odotan, mitä tuleman pitää. Vauva voi yhä hyvin ja taas päästy yksi päivä eteenpäin masun turvissa ❤️ Kaikkiaan jo neljä sairaalaan tulon jälkeen!