Yöimetysten lopetus kaksivuotiaalta

Kun joulukuun neljäntenä aamuna avasin ja suljin makuuhuoneen oven, takana oli ensimmäinen yö kahteen vuoteen, jona en imettänyt lainkaan. Lopetin siis yöimetyksen kerrasta poikki, eikä se vaatinut lapselta kyyneleen kyyneltä. Usein kuulen perinteisten unikonsulttien sanovan, että asioihin pitää puuttua ajoissa (vauvana), koska isompana se on pinttyneiden tapojen kanssa hankalampaa. Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että meillä tuo asia oli täysin päinvastoin. Ison kanssa oli paljon helpompaa! Hän ymmärtää jo niin paljon maailmasta, ettei häntä tarvinnut jättää yksin huutamaan ja kouluttaa ehdollistaen siihen, että itkulla ei saa äitiä paikalle.

Haluaisin sanoa tähän asiaan liittyen kaikkea ja paljon, joten tästä voi tulla vähän sillisalaattia. Mutta aloitetaan kuitenkin siitä, miksi meillä oli vielä kaksivuotias, jota imetin öisin. Meillähän on siis aina nukuttu aika huonosti. Tai en voi sanoa, että nukuttu huonosti, vaan heräilty paljon. Se on ollut meidän vauvalle tosi tyypillistä. Alkuun nukuimme perhepedissä, mutta jo 3kk neuvolassa meitä kehotettiin opettamaan alkupätkäksi pinnasänkyyn, "että se sitten joskus oppii siellä nukkumaan". Näin siis teimme, mutta jouduin yhä joka yö nostamaan vauvan sieltä kuitenkin lopuksi yöksi viereen, koska en jaksanut koko yötä nostella häntä eestaas.

Epäonnistuneet unikoulut kymmenkuisena

Puolen vuoden iässä neuvolasta sanottiin, että nyt voisi sitten pitää unikoulua. Kahdeksan kuisena lääkärineuvolassa sanottiin samaa uudelleen. Annettiin oikein ohjeetkin. Samalla perinteisten (behaviorististen) unikonsulttien suosio oli nousemassa ihan omiin sfääreihinsä, kaikki hehkuttivat niiden oppeja ja moni kertoi unikoulun tuoneen avun. Koska aloin itse väsyä jatkuviin heräilyihin, päädyimme unikouluun ensin itse toteuttaen, mutta sen ollessa minulle tosi vaikeaa niin henkisesti kuin konkreettisestikin, ostimme vielä perinteisen uniohjauksen. Siitä huolimatta unikoulu oli ihan kamalaa ja musta tuntui koko ajan, että se on väärin, niin ei vain kuulu toimia. Ajattelin kuitenkin lopputulosta ja yritin tsempata. Ajattelin, että niin kuuluu tehdä ja eihän nämä yöheräilyt ja -imetykset muuten lopu koskaan.

Tuo unikoulu vielä lisäksi katkesi viikon jälkeen vauvan sairastumiseen ja osin ehkä senkin takia ei sitten lopulta onnistunut. Aloitimme kuitenkin vielä unikoulun alusta, mutta jostain syystä vauva oli koko ajan tosi itkuinen, huusi nukkumaan mennessä ja huusi herätessä. Päätin, ettei tule mitään, minä mieluummin valvon kuin pidän enää yhtään unikoulua, kun kotona kuitenkin päivät olin.

Ensimmäistä kertaa vaihdettiin niin, että oltiin systemaattisesti koko yö perhepedissä yöstä toiseen, unohdettiin pinnasänky kokonaan. Lopetin unista sekä yöimetyksistä stressaamisen sekä muiden ohjeiden kuuntelemisen ja päätin antaa mennä sillä, mitä meille oli annettu. Ja alun vaikeuksien jälkeen kävikin sitten niin, että kaikki itkut loppuivat ja vaikka heräilyt yhä jatkuivat, me nukuttiin silti kaikki paljon paremmin ja sikeämmin. En nimittäin enää herännyt juurikaan imetyksiin ja nukahdin heti uudelleen, kiitos "täydellisen" perhepedin.

Olisinpa tajunnut ajoissa, etten minä niihin heräilyihin ja yöimetyksiin ollut väsynyt. Olin väsynyt siihen kaikkeen säätämiseen ja tunteiden ristiriitaan, kun yritin toimia neuvolan ja unikonsulttien ohjeiden mukaan, vaikkei ne sitten toimineet ja sopineet meille lainkaan.

Vasta myöhemmin löysin vielä paljon lempeitäkin unikonsultteja ja etenkin ihana Happymilkmama toi itselleni varmuutta ja lohtua siihen, että tein ihan oikein. Minä sain imettää öisin yli vuoden ikäistäkin, jos halusin. Sain nukkua perhepedissä. Sain tehdä ihan mitä halusin, kunhan se sopi meille ja oli vauvalle turvallista.

Lapsen ollessa noin 1,5-vuoden ikäinen ostin vielä Happymilkmaman lempeän yövieroitusoppaan, koska olin palaamassa hetkeksi töihin ja ajatuksenani oli lopettaa yöimetykset silloin. Oppaan luettuani totesin kuitenkin, etten olisi vielä valmis tuollaiseenkaan lempeään metodiin, eikä mielestäni ollut taaperokaan. Tuolloin lopetin kuitenkin imetykset päivällä eli meille jäi enää vain illan imetys ja öisin 1-2 imetystä, mutta kuitenkin heräämisiä ja rinnalla käyntejä oli öisin vielä yhteensä 2-5.

Miten sitten lopetimme yöimetykset?

Mitä lähemmäs kahden vuoden ikää tultiin, sitä useammin koitti aamuja, kun päätin, että tänään se loppuu. Tänään en enää imetä öisin. Jänistin kuitenkin usein illan ja yön tullen, imetys kun oli niin paljon helpompaa ja toi meille kaikille hyvät unet. Kuitenkin kaksivuotispäivän jälkeen oma töihiinpaluuni alkoi kolkutella lähellä ja ymmärsin, että nyt niille öille olisi jotain tehtävä, kun olen vielä kotona ja jaksan mahdolliset yötaistot. Odotin siis tosi vaikeita öitä, koska kun 1,5-vuotiaana lopetimme päiväsyötöt, taapero oli tosi itkuinen ja kiukkuinen ja pyysi vielä pitkään maitoa. Varovasti kokeilinkin sitten ensin parina yönä satunnaisina kertoina sanoa pojalle, että nyt ei saa maitoa, koska tissit nukkuvat. Hän tyytyi tähän vastaukseen yllättävän hyvin.

Siispä joulukuun kolmantena iltana imetin vielä illalla kerran sängyssä ennen unille käyntiä, muistutin vielä poikaa, että yöllä ei saisi enää maitoa. Hän heräsi tuona yönä viitisen kertaa ja joka kerta herätessään hamuili käsillään yrittäen löytää tietään rinnalle. Sanoin aina lempeästi, että nyt ei saa maitoa, koska tissit nukkuvat. Hän jatkoi yleensä hetken hamuilua, kitisi vähän, mutta otti sitten tutin ja jatkoi uniaan kainalossani kaikki viisi kertaa. Ilman itkua, pois lukien yksi muutaman sekunnin pahanmielen ilmaisu. Ilman minkäänlaista unikoulua tai vuorovaikutuksen rajaamista. Meidän omilla ehdoilla, yhä turvallisesti vieressäni pieni nenä paitaani vasten tuhisten.

Toisena iltana päätin imettää illalla sohvalla eli tehdä selvän eron nyt siihen, että sängyssä ei enää syödä lainkaan. Puin myös ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen päälleni oikean yöpaidan imetystopin sijaan, jotta sekin osoittaisi pojalle, mistä on kyse. Tosi outo fiilis! Toisena yönä poika heräsi vielä neljästi, mutta heräämiset oli tosi lyhyitä ja hän "hyväksyi" jotenkin nopeammin sen, että nyt nukutaan ja jatkoi vain uniaan. Aika näyttää, mitä tapahtuu seuraavina öinä ja väheneekö herätykset kokonaan.

Joka tapauksessa on mielestäni selvää, että taapero oli nyt itse valmis lopettamaan yösyönnit ja niin olin minäkin. Nykyään voisi sanoa, että kadun jonkin verran vauvana pitämäämme unikoulua ja kadun sitä, että yritimme niin paljon ja ihan liikaa unien suhteen koko vauva-ajan. Olisi pitänyt alun alkaenkin luottaa vain omaan tunteeseen, eikä yrittää vauvaa väkisin pinnasänkyyn edes pieniksi hetkiksi. Koska kyllä ne kaiken oppii vanhempanakin ihan varmasti, sitten kun ovat siihen valmiita.

Lopuksi haluan sanoa, etten varsinaisesti kritisoi unikouluja, vaan kritisoin niiden sopivuutta meille ja omaan nykyiseen ajatusmaailmaani. Tämä kirjoitus ei siis ole suunnattu teille, jotka piditte onnistuneen unikoulun vauvalle. Tämä on suunnattu teille, jotka kamppailette näiden samojen asioiden äärellä: onko unikoulua pakko pitää, saako taaperoa imettää öisin tai oppiiko se sitten ikinä nukkumaan?

Edit 7.12. Kolmas yö oli vähän levoton, mutta jouduin enää vain kerran sanomaan, ettei nyt saa maitoa. Muina kertoina poika jatkoi itse uniaan tutin etsien. Neljäntenä yönä hän heräsi vain kerran "enemmän", kun oli kääntynyt sängyssä väärin päin, mutta nukahti heti uudelleen, kun käänsin hänet paremmin. En joutunut myöskään kertaakaan muistuttamaan, ettei maitoa saisi.

Lastenhuone: Gallerixin julisteet tauluiksi

Kaupallinen yhteistyö: Gallerix

En ole mikään sisustaja, enkä uskalla oikein sanoa edes omaavani silmää sisustukselle. Yritän kyllä aina katsoa kivoja ideoita kuvista ja visioida niitä omaan kotiini, mutta lopputulos ei kuitenkaan koskaan yllä samalle tasolle. Tästä johtuen uumoilin jo muuton alkuvaiheessa tilaavani ainakin lapsen huoneeseen jotain tauluja, koska niillä on suhteellisen helppo sisustaa ja saada täytettä muuten tyhjän kaikuiseen huoneeseen.

Tai helppo ja helppo - osa täällä ehkä jo tietääkin, että olen melkoinen jahkailija kaikissa sisustuspäätöksissäni. Tällä kertaa vitkutteluni koitui kuitenkin onnekseni, sillä ennen kuin ehdin tehdä mitään päätöksiä valtavan julistemäärän edessä, sainkin yhteydenoton Gallerixilta. He tarjosivat minulle mahdollisuutta tutustua julisteisiin, joita heiltä löytyi enemmän kuin yhden kerran tarpeeksi.

Päätin aloittaa urakkani karsimalla tieni suoraan lasten julisteisiin. Niissä oli kaikissa aika neutraali ja vaalea värimaailma, minkä ansiosta suunnilleen kaikki sopi (minun silmissäni) yhteen keskenään. Jos kuitenkin etsii enemmän väriä, pitänee katsoa muista kategorioista, mutta koska itse pidän eniten juurikin neutraaleista sävyistä ja kauniista printeistä, löysin lasten julisteiden joukosta kaiken etsimäni.

Tykästyin itse, tai olen itse asiassa aina tykästynyt, ilmapallojulisteisiin. Niitähän tuolla riitti, mutta eniten silmääni miellytti Animals And Balloons No2. Piirrostyyli ja värimaailma oli just eikä melkein ja onhan se nyt hauskakin. Tähän julisteeseen otin myös kaveriksi puukehykset (Taulunkehys Tammi 50x70). Kuvittelin tämän yhdistelmän näyttävän kivalta kaapiston päällä, enkä onnekseni erehtynyt.

Alkujaan mietin tekeväni vain yhdelle seinälle taulukollaasin, mutta epäröin kuitenkin, jäisikö toinen seinusta sitten liian tyhjäksi. Päätin siis sittenkin hankkia molemmille seinille omat taulunsa. Ja koska taapero ilahtuu aina autoista ja muista menopeleistä, päädyin valitsemaan seinähyllyn päälle seuraavat julisteet: Cars And Balloons (30x40) ja Monkey Bicycle (21x30). Myös näihin julisteisiin valitsin tammiset puukehykset. En tiedä oikein itsekään miksi, mutta olen jotenkin alkanut tykkäämään tästä puunsävystä tosi paljon viime aikoina. Samoin muuten beigestä väristä, mikä varsinkin on outoa, kun ennen olen lähinnä kammoksunut sitä.

No enivei, olen enemmän kuin tyytyväinen kaikkiin valintoihini! Yhteistyö Gallerixin kanssa on ollut mukavan mutkatonta ja ystävällistä. Kyseessä on ruotsalainen yritys, joka toimittaa myös Suomeen. Lisäksi toimituskulut ovat ilmaiset yli 39 euron tilauksiin (ainakin tällä hetkellä). Toimituksen he lupaavat 3-5 päivässä ja se piti ainakin omalla kohdallani paikkansa. Tällä hetkellä näyttäisi myös olevan 30 prosentin alennus julisteista. :)

Vielä olisi jäänyt paljon ihania tuotteita odottamaankin ja ainakin olohuoneen sekä makkarin seinälle vielä joku taulu sopisi. Yritetään nyt kuitenkin edetä huone kerrallaan, kun hankittavaa on ihan riittämiin muutenkin. Kirjoitan vielä erikseen laajemmin lastenhuoneesta ja hankinnoista eli pysykää kuulolla, jos aihe kiinnostaa.

1v 10 kk taaperon suurimmat pienet ihmeet

Taapero on ihastuttavassa ja vihastuttavassa iässä. Hänen kanssaan pystyy jo hieman neuvottelemaan asioista sulassa sovussa, mutta toisaalta seuraavassa hetkessä hän saa (ja saakin saada) suloisia kiukunpuuskia, kun asiat ei menekään hänen haluamallaan tavalla. Hän ymmärtää ja osaa kertoa asioita, mutta toisinaan esittää kuin ei olisi ohjeita kuullutkaan. Hän tarvitsee vielä apua arjen toimissa, mutta on myös tosi monessa asiassa "minä itse".

On silti vähän hämmentävää, miten pari kuukautta vajaa kaksivuotias voi jo osata seuraavaa:

♥ Puhua 4-5 sanan ymmärrettäviä lauseita ja taivuttaakin joitain sanoja. Hänen kanssaan voi jo ihan oikeasti tietyllä tasolla keskustella.

♥ Käyttää kysymyssanoja mikä, mitä, missä ja mihin/minne. Kysyy noin sata kertaa päivässä "mikä tää on" tai "mikä toha on". Laittaa usein myös suloisesti kysymyssanan viimeiseksi. "Tattaat on mihhä?"

♥ Hän oikeasti kuuntelee puhetta, ymmärtää ja muistaa. Se aina vain hämmentää. Esimerkiksi eilen taapero jäi isän kanssa syömään ja sanoin käyväni varastossa hakemassa hiomakoneen. Kun tulin takaisin, syöminen jatkui, mutta kun taapero viimein tuli pois pöydän ääreltä, hän kysyi heti "mihhä on?" ja kun kysyin, että mikä, hän vastasi "täti kaki mitä?" Eli hän halusi nähdä, mitä olin käynyt hakemassa. Ja kyllä, äiti on hänen kielellään täti. :D

♥ Osaa mennä kävelyllä itse tien reunaan, kun näkee auton tulevan.

♥ Osaa jo sanoittaa tunteitaan. Joskus kiukku jää jo jopa tulematta ja taapero toteaa huudon sijaan: "tuli paha mieli". Viimeisimpänä on oppinut myös lisäämään perään syyn, mistä paha mieli tuli. Hän onkin nykyään varsinainen mielensä pahoittaja, kun paha mieli tulee aika monta kertaa päivässä tylsän äidin takia. :D

♥ Osaa niistää ja pyytää sitä myös itse: "papeii tiittää". Tämä oli hyödyksi flunssan aikaan.

♥ Laulaa. Ei kokonaisia lauluja vielä putkeen, mutta osioita sieltä täältä. Parhaiten luonnistuu seuraava: "Tuu tuu pappi uuaaa, tittä tiiei tänne tuuaa. Tuuii kikkii Tuu uu tiieetä. Määmä täitte kääkä tieetä."

♥ Leikkii mielikuvitusleikkejä eli leikkejä ilman konkreettisia esineitä. Saattaa esimerkiksi käydä "kaupassa" vessan oven takana. Ilmoittaa heipat, käy kaupassa, ilmoittaa tulevansa kaupasta ja kertoo, mitä osti. Yleensä nakkia, lihapullaa, pillimehua tai maitoa. Hän myös usein syö mielikuvitusruokia ja tarjoilee niitä. Joskus hän ilmoittaa, että lattialla on kissa tai takapihalla lohikäärme.

♥ Osaa kertoa jo jotain päivästään. Kun kävin töissä ja tulin kotiin, hän osasi yleensä kertoa jotain, mitä he olivat isin kanssa tehneet, jos kysyin. Hän myös kertoo oma-aloitteisesti asioita ja muistaa pitkään. Joskus jos isi on etäpalaverissa ja hän haluaisi kertoa jonkun asian ja pyydän häntä kertomaan vasta sitten, kun isi tulee, hän yleensä aina muistaa ja tekee sen, vaikka aikaa kuluisi välissä tuntikin.

♥ Käy potalla täysin itsenäisesti ilman vaippaa ollessaan. Se vain yhtäkkiä alkoi sujua kaiken totaalisen pottalakkoilun jälkeen. Itsenäisyyteen kuuluu valitettavasti myös halu tyhjentää potta itse käynnin jälkeen...

♥ Laskee kahdeksaan. Tämäkin taito tuli vastaan aivan yllättäen. Yyki, kaaki, moome, neeä, iihi, kuuhi, teitte, kahe.

♥ Osaa jo seitsemän väriä oikein: Nuna, nini, teeta, iie, iia, kinkki ja tonta (oranssi). Lisäksi yksi väreistä on "mumma" eli tummansininen.

♥ Syö itse käyttäen lusikkaa tai haarukkaa jo tosi taitavasti. Hauskasti myös aina pyyhkäisee lusikalla suunpieleen jääneen ruoankin suuhun ennen kuin ottaa lisää. Juo mukista taitavasti siitäkin, vahinkoja ei enää satu.

♥ On niin kovin kohtelias. Osaa kiittää, jos vaikkapa saa jotakin. "Tiito". Sanoo myös toisinaan "ei tiito", jos ei halua jotakin. Lisäksi vilkuttaa usein kaupassa kassalle ja toteaa "moi". Isi on myös opettanut sanomaan "anteeksi", joka on "kanki".

Paljon löytyy muitakin taitoja, mutta tässäpä ne, joita olen viime aikoina eniten ihastellut. Paljon on vielä opittavaakin, esimerkiksi itsenäisen pukemisen suhteen ei toistaiseksi näytä olevan kovin kiire. :D Mutta kaiken ehtii ajallaan, ei tässä mikään hoppu ole liian isoksi liian nopeasti. ♥

Loppuun vielä muistiin muutamia hauskimpia sanoja:

Tonti - Toinen

Kamkki - Mansikka

Käkkikäkki - Hämähäkki

Tentitantti - Elefantti

Kekke - Kaivuri

Maamu - Maito

Prm - Auto

Pamppu - Sammakko

Pamppa - Hamsteri

Hua ua - Hyvää yötä

Pämpäi - Väärinpäin

Ohimääme - Lohikäärme

Kopka - Tokmanni

Pitkään äiti oli TI ja iskä oli KÄ. Nyt jo parin kuukauden ajan nämä ovat olleet TÄTI ja IHI.

Lastenhuoneen sisustuspohdintoja

Yksi parhaista asioista uudessa kodissa on, että pojalle on ihan oma huone. Ensimmäistä kertaa ikinä pääsen sisustamaan lastenhuonetta ja ennen kaikkea saan kaikki lelut pois olohuoneesta. Tai ainakin lelujen vakituinen paikka on jossain muualla.

Olen itse asiassa tehnyt tämän postaksen jo ajat sitten, mutta jättänyt julkaisematta. Nythän tilanne on se, että olen jo käyttänyt tuntikausia näihin pohdintoihin ja moni asia on jo päätetty. Haluan kuitenkin julkaista tämänkin muistoksi, niin taapero voi sitten isompana katsoa, että kuinka vääriä valintoja se äiti lopulta tekikään. :D Tässä siis paluu noin kolmen kuukauden taakse:

Alan olla pulassa, kun erilaisia ideoita olisi niin paljon, etten tiedä, mitä ja miten niitä lähtisi toteuttamaan. On tosi vaikeaa sisustaa huonetta nollasta, kun ei ole oikein mitään tarttumapintaa, miltä mikäkin näyttää, vaan pitäisi osata kuvitella kaikki mielessään. Pinterestiä olen yrittänyt selailla ja nyt ajattelin koota yhteen postaukseen eri aiheiden alle kuvia ja mietteitäni, josko se selkiyttäisi vähän ajatuksia.

Huone itsessään on aika mukavan kokoinen. Ei mikään pieni koppi, vaan sinne mahtuisi hyvin myös parisänky, kuten kaikkiin muihinkin makkareihin. Se on kiva! Ei olla vielä ihan päätetty, mistä huoneesta tehdään pojan huone, mutta aikuisten makkari on jo päätetty sillä perustein, että siellä on jo valmiiksi meitä miellyttävät seinät, eikä niille tarvitse sitten tehdä mitään. Onneksi tätä ehtii miettiä, koska makkarit on tosiaan saman kokoisia, niin kumpikin käy. Kaikissa makkareissa on myös kiinteät vaatekaapit.

Värimaailma

Voihan värit. Olen katsellut erilaisia väriliuskoja ja tässä niistä muutama silmää miellyttävä. Mitenkään orjallisesti en aio näitä noudattaa, mutta toivon, että näiden avulla sisustus olisi edes jotenkin yhtenäinen. Pitäisi vain ensin päättää, mitkä värit valitsee...

Kuvat: Tikkurila

Tapetti vai maali?

Ei osata päättää, maalataanko seiniä vai laitetaanko yhdelle seinälle tapetti. Maali on helpompaa vaihtaa myöhemmin, mutta tapetti olisi ehkä pirteämpi lisä. Ja jos maalataan, miten maalataan? Nykyään taitaa olla muotia maalata vain puolet seinästä, yleensä alaosa. Tai sitten jotain graafisia kuvioita, jollainen huoneessa jo valmiiksi onkin. Kallistun ehkä itse kuitenkin tapettiin, koska ainakin nyt kun lapsen sänky on vielä niin matala ja pieni, maalattu seinä näyttäisi helposti aika kylmältä ja tyhjältä.

Kuvat: Aveo (ylärivi), Netrauta (keskirivin kolme ekaa), Seinäruusu (loput)

Matto

Taapero on niin innoissaan autoista, että ollaan mietitty josko tarvittaisiin automatto. En vain oikein pääse yli niiden rumuudesta, joten pitää vielä miettiä, ratkeaisiko asia jotenkin muuten. :D Toisaalta niitäkin on nykyään paljon ihan tyylikkäitäkin olemassa.

Jokin karvamatto olisi varmaan kivan pehmoinen leikeissä, mutta toisaalta lastenhuoneessa saisi kyllä olla jokin tosi helppohoitoinen matto. Meillä on nyt ainakin olkkarin matto täynnä kaikkea pientä roskaa ja siihen on myös kaatunut milloin mitäkin syötävää tai juotavaa. Ei hirveästi houkuta ajatus, että nämä täytyisi poistaa jostain paksusta karvamatosta.

Kuvat: Kodin1, Hobbyhall, Jollyroom

Verhot

Verhot tulevat riippumaan paljon siitä, laitetaanko seinille tapetti vai maali. Tapetin kanssa verhot tulevat olemaan yksinkertaisemmat, kun taas maalin kanssa verhoihin olisi kiva saada jotain pirteää kuviota. Jos verhot ovat kuviolliset, tulen ostmaaan pelkän kankaan ja ompelen ne itse. Yksivärisiä sekä graafisia kuviointeja sen sijaan löytyy kivoja jo valmiinakin. Sitä pitää tietysti miettiä, laitetaanko pimentävät verhot vai ihan tavalliset.

Kuvat: Kankaita ja Eurokangas (Haisuli)

Lelujen säilytys

Tämä aiheuttaa eniten päänvaivaa. Haluan siistin ja kauniin säilytysratkaisun, johon mahtuu sekä isommat sekalaiset lelut, että irrallisia laatikoita (kuten Legot), jotka pystyy kantamaan helposti vaikka olkkariin leikkeihin. Lelujen pitäisi olla myös lapsen saatavilla ja otettavissa, mutta tarvittaisiin myös jonkinlaista vähän korkeampaa säilytystilaa, jotta huone ei näytä niin oudolta mataline kaappeineen ja jotta johonkin tasolle saisi myös esim. vauva-ajan koriste-esineitä.

Mietinnässä on ollut Ikean Småstad-penkki tai -säilytyskokonaisuus. Myös Ikean Stuva-kokonaisuus vaikuttaa kätevältä.

Kuvat: Ikea

Kirjojen säilytys

Kirjojen paikka on myös vaikea miettiä. Haluaisin niidenkin olevan helposti lapsen saatavilla. Niin, että ne on siististi siten, että kirjoja on helppo selata ja valita hyllystä. Tällä hetkellä meillä ei ole niille oikein mitään järkevää paikkaa, kun Kallaxkin on niin syvä, että kirjat uppoavat hölmön pitkälle.

Lisäksi haluaisin mahduttaa huoneeseen jonkun ihanan ison lattiatyynyn ja katoksen, jonka alla voitaisiin yhdessä lukea kirjoja. En kuitenkaan ole ihan varma, onko tähän tarpeeksi tilaa.

Kuvat: Ikea (Eket, Bergig) ja Jollyroom (loput)

Mitä seinille?

Seinille olisi kiva saada tauluja, ehkä jokin seinähyllykin. Näistä en osaa sanoa oikein mitään vielä, koska eniten esim. tauluihin tulee vaikuttamaan se, onko seinillä tapettia ja millaiset verhot tulee olemaan. Luultavasti päädyn tilaamaan julisteita ja niihin jotkut kivat kehykset, koska ne tulee tauluja halvemmaksi ja valikoima on paljon monipuolisempi. Ehkä jokin taulukollaasi voisi olla kiva?

Muuta pientä sisustusroinaa

Lisäksi haluaisin sisustaa huonetta jotenkin muutenkin, mutta miten? Ilmeisesti viirinauhat ovat suosittuja, samoin erilaiset pöytälamput. Tässä iskee yleensä vastaan piheys, kun tuntuu, että kaikki kiva pikkusälä on jotain kallista designia.

Nyt vaan pitäisi alkaa tehdä päätöksiä. Luultavasti ensin päätämme, mitä teemme seinille. Sitten huonekalut, jonka jälkeen ehkä verhot ja matto. Tämän jälkeen taulut sekä mahdolliset seinähyllyt ja lopuksi pikkuroina. Sänky meillä on jo valmiina, se on saatu sukulaiselta. Jossain kohtaa ostamme kyllä uuden, mutta tämä saa toimia nyt aluksi, kun ostettavaa on muutenkin paljon.

Oman talon osto - näin siinä kävi!

Meillä on uusi koti! Olen siitä kyllä täällä ennenkin maininnut, mutten ole koskaan tainnut vahvistaa, että kaupat tuli tosiaan tehtyä ja nyt vain odotellaan, että talo vapautuisi meille. Ajattelinkin nyt, että voisi olla mukava muisto kirjoittaa tämäkin ostoprosessi talteen.

Kaikkihan lähti siitä, kun vajaa vuosi sitten syyskuussa aloimme tosissaan kyllästyä kerrostaloelämään ahtauden, hissittömyyden ja naapurien takia. Mies heitti silloin vitsillä, että "jaa, no lähdetäänpä sitten ostamaan omakotitalo". Hetken se kulki vain hauskana vitsinä puheissamme, sitten molemmat alkoivat puhua, että "ihan vaan katselin tossa eilen tarjontaa" ja seuraavaksi olimmekin jo ihan tosissaan katsomassa niitä yhdessä.

Mietittiin ensin meidän silloiset kriteerit:

- 5 h + k ja kodinhoitohuone omalla uloskäynnillä, yksi makkareista muista erillään

- Ei liian isoa pihaa, mutta kuitenkin niin, että pystyy jotain tekemään

- Vesikiertoinen lämmitys, mielellään maalämpö

- Uudehko tai täysin remontoitu vanhempi tiilitalo

- Valokuitu tai vähintään Dna:n kuitua vastaava kaapeli

- Turusta max. 30 minuuttia isoja teitä pitkin

Lähdettiinkin sitten jo melko pian katsomaan yhtä sillä hetkellä tarjolla olevaa kotia, lähinnä mielenkiinnosta, ja olimme samoihin aikoihin yhteydessä myös pankkeihin. Pankista meille selvisi kuitenkin pian, ettemme voisi ostaa taloa ennen kuin olisimme myyneet silloisen vanhan kotimme pois. Otimme siis yhteyttä välittäjiin ja siitä meni vielä noin kuukausi ennen kuin asuntomme tuli vihdoin myyntiin. Välittäjä sanoi tuolloin, että asuntomme myyntiaika tulisi olemaan noin kaksi kuukautta, mutta asunto menikin kaupaksi kaksi päivää myyntiin laiton jälkeen, ensinäytössä. Elettiin marraskuuta, kun kaupat tehtiin. Emmepä silloin vielä arvanneet, että olimme ikävästi osuneet juuri siihen aikaan, kun asuntomarkkinat aloittaisivat hulluimman vaiheensa sitten hetkeen. Hinnat nousisivat ja talo kuin talo häviäisi listoilta viikossa.

Saimme aikaa uuden kodin löytämiseen tammikuun puoliväliin saakka. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska taloja ei vain tullut myyntiin tai jos tuli, ne menivät heti. Jouduttiin siis menemään väliaikaisesti vuokralle edulliseen rivariasuntoon. Taloja tuli alkuvuonna myyntiin aika harvakseltaan ja aina niissä oli jokin vika tai sitten tarjouksemme ei riittänyt, vaikka tarjosimme yli pyyntihinnan. Kevään lopulla alkoi iskeä jo pieni toivottomuus, ettei löydettäisi tänä vuonna enää uutta taloa tällä budjetilla ja näillä ylikuumentuneilla markkinoilla. Ostajia oli reilusti yli tarjonnan, eikä me haluttu olla niitä "tyhmiä" ostajia, jotka maksaisi järjetöntä ylihintaa talosta.

Toukokuuhun mennessä olimme kiertäneet seitsemässä näytössä ja tehneet kaksi tarjousta. Se oli suhteellisen paljon ottaen huomioon, että olimme kiertäneet aikalailla kaikki vähänkään kriteereihin sopivat kohteet, joita tuli tarjolle noin kuukauden välein. Lisäksi ainakin kahdesta talosta olimme olleet yhteydessä ehtimättä koskaan edes näyttöön asti.

Oma koti löytyy

Elettiin tiistai-iltaa toukokuussa. Oikotie ilmoitti taas uudesta kohteesta. Se oli aikalailla täydellinen, juuri meidän näköinen ja melko uusikin. Totesin silloin miehelle vitsillä, että "jaahas, nyt tuli meidän koti myyntiin". Ainoa miinus kylläkin oli, että se meni hieman meidän budjetin ylitse jo valmiiksi. Päätettiin silti, että hyvä sitä oli käydä katsomassa, että "silmä" kehittyy talojen suhteen. Oltiin kuitenkin vähän epätoivoisia jo valmiiksi, kun ei ajateltu, että voitaisiin tarjota edes pyyntihintaa ja välittäjän puheista selvisi heti, että kyseessä oli todella suosittu kohde. Taas kerran. 

"Kaikin puolin just sellanen, mitä etsitään ja täysin muuttovalmis. Mut ei voida tarjota koko summaa ja oli ollu taas paljon kysyntää eli turha reissuhan se näyttö tulee olemaan."

- Viestini äidilleni talosta ennen ensinäyttöä

Keskiviikon ensinäytössä olikin sitten neljä muutakin perhettä katsomassa ja tulossa oli vielä 16 lisää myöhempinä päivinä. Me olimme tuolloin ensimmäisinä paikalla eli saimme kiertää taloa hetken ihan rauhassa ennen muita. Näyttöpäivänä oli hirveä myrsky, joten piha jäi katsomatta. Talo oli ihana, eikä siinä ollut mitään, mistä ei pidetty. Kierreltiin sisätiloissa vartti, kysyttiin välittäjältä pari kysymystä ja lähdettiin sitten pois muiden katselijoiden vielä jäädessä paikalle. Puhuttiin kotimatkalla autossa, että olihan se hieno, mutta eihän meillä siihen mitään mahdollisuuksia olisi. Näyttöön kun jäi vielä niin monta selvästi kiinnostunutta ostajaa ja lisää oli tulossa muina päivinä. Yksikin ostajaehdokas kyseli välittäjältä ummet ja lammet ja suunnitteli jo seinien siirtoa. :D

Kun päästiin kotiin, tehtiin vielä vähän uusia laskelmia ja laskettiin jokainen sentti, jonka saisimme kokoon. Todettiin, että saataisiin sittenkin nostettua budjettia, jos haluttaisiin. Laitettiin myös pankkiin vielä varmistuskyselyä aiheesta. Keskiviikkoiltana tehtiin siis tarjous, mutta emme tarjonneet edes pyyntihintaa. Saimmekin vielä samana iltana sähköpostivastauksen, jonka olimme tähän mennessä aina saaneet tarjoustemme jälkeen eli "kiitos tarjouksesta, myyjä ottaa sen huomioon ja palataan asiaan huomenna". Eli toisin sanoen se oli aiemmin tarkoittanut "kiitos turhasta tarjouksesta, olemme saaneet jo monta parempaakin".

Torstai kului silti aikalailla jännityksessä. Mitä jos kuitenkin..? Aamulla saimme myös pankista varmistuksen, että saisimme lainan kyseisellekin summalle. Iltapäivällä saimme viimein soiton välittäjältä. Muita tarjouksia ei vielä ollut tullut, mutta ainakin yksi harkitsi sen tekemistä. Mitään päätöstä ei siis vielä ollut tehty, mutta illemmalla myyjät ehtisivät pohtimaan asiaa lisää. Ja silloin saimmekin sitten toisen soiton välittäjältä: myyjät olisivat valmiita hyväksymään tarjouksen pienillä viilauksilla. He kun eivät olleet kovinkaan innokkaita jäämään odottelemaan tulevia (monia) näyttöjä ja mahdollista hintakilpailua, jos meidän lopullinen tarjouksemme olisi hyvä.

Pohdimme siis asiaa ja teimme vielä uuden tarjouksen, jonka myyjät sitten hyväksyivät. Tuntuihan se kyllä vähän hassulta, että yhtäkkiä saatiinkin koti, jota oltiin ehditty nähdä vain vartin ajan ja josta ei oikeastaan oltu edes ehditty haaveilemaan, kun luultiin, ettei mitään mahdollisuuksia kuitenkaan olisi. Myöhemmin käytiin vielä kuntotarkastuksessa, jolloin onneksi ehdittiin katsoa taloa tarkemminkin ja jäi kyllä loistavat fiilikset. Kesäkuussa teimme kaupat ja nyt vain odottelemme, että pääsemme syksyn aikana muuttamaan! Tuntuu kyllä vieläkin todella epätodelliselta koko juttu. Ei jotenkaan osaa ajatella, että meillä tosiaan olisi uusi ihana koti odottamassa - ihan kokonainen talo.

Joustettiin siis lopulta meidän budjetissa ja talon lämmitysmuodossa. Talo ei myöskään ole tiilitalo, mutta on kuitenkin niin uusi, ettei koettu sen juuri haittaavan. Muuten talossa on kaikki juuri niin kuin pitääkin olla. Tuurihan siinä lopulta kävi, että tämä saatiin. Ollaan aika varmoja, että jos kaikki halukkaat olisivat ehtineet talon nähdä, ei meillä olisi ollut mitään saumoja siihen. Lisäksi yhtenä meidän etuna oli, että voitiin joustaa melko paljonkin asunnon vapautumisessa.

Alkuun tuo talon myöhäinen vapautuminen silti vähän harmitti, mutta olen nyt uteliaana seurannut markkinoita vielä jälkeenkin, eikä tuon meidän talomme jälkeen ole tullut yhtään sopivaa taloa myyntiin. Eli jos ei oltaisi tuota saatu, oltaisiin joka tapauksessa päästy muuttamaan vasta syksyllä, jos vielä silloinkaan.

Eipä tässä voisi siis tyytyväisempi olla!

Pieniä paloja kesästämme

Olen kirjoittanut huhtikuun lopussa odottavani kesää innolla, kun olisi viimein lämmin. No, enpä tiennyt mitä toivoin... Näin heinäkuun loppupuolella täytyy todeta, että on tosiaan ollut lämmin. Kovien helteiden takia ollaan välillä ihan tosissaan kärsitty näistä keleistä, mutta ollaan me kesästä ehditty vähän nauttiakin. Kyllä kesä on aina kesä!

Meidän asunnon lämpötila on vaan harmillisesti noussut hellepäivinä 31 asteeseen, ja vaikka ollaan ostettu pari ilmastointipömpeliäkin, ei niitä ole viitsinyt pitää koko ajan päällä, kun viilennys on ollut vain muutaman asteen näin isossa asunnossa. Ollaankin pyritty viilentämään lähinnä vain miehen työhuone ja meidän makuuhuone yöksi, ne kun on pienempiä tiloja ja tärkeintä on ollut, että ollaan saatu nukuttua. Ja ollaanhan me onneksi saatu, jotenkin ainakin. Mutta nämä helteet on kyllä olleet ihan liikaa, kun varjossakin on ollut aika tukalaa. Ollaankin oltu myös melko paljon sisätiloissa siihen nähden, että on kuitenkin ollut kesä, jolloin yleensä ollaan suurin osa ajasta ulkona.

Lisäksi ollaan tehty olohuoneeseen aurinkoeste, kuten näistä kauniista verhoista huomaa. Asunnon korkea sisälämpötila johtuu eniten siitä, että aurinko porottaa melkein koko päivän isoista laseista sisään. Ei olla kyllä jaksettu yhtään panostaa viihtyvyyteen, kun ollaan vain odotettu, että päästäisiin pois uuteen kotiin. Ainoa tavoite on ollut saada helposti ja nopeasti kodista asumiskelpoinen ja siksi nämäkin verhotkin on vain sysätty jotenkuten riippumaan nipsuista. :D Kodin estetiikkaa ei ole myöskään varsinaisesti parantanut se, etten ole raaskinut laittaa pestyjä mattoja enää takaisin lattialle. Ovatpahan sitten puhtaat edes hetken uudessa kodissa!

Kaikesta huolimatta ollaan me kesästä nautittukin ja helteistä huolimatta on kyllä tullut ulkoiltuakin, vähintään kerran päivässä, vaikkakin aika pieniä aikoja kerrallaan. Ollaan kierrelty pääasiassa muutamassa puistossa tai tehty lyhyt kävelylenkki rattailla. Oma pihamme on ollut aikalailla pelkkää aurinkoa, mutta puistoissa ja mummilassa on onneksi pystynyt ulkoilemaan paremmin, varsinkin aamuisin.

Mietittiin myös miehen kesälomalla, oltaisiinko tehty jokin isompi lomareissu, mutta päädyttiin toistaiseksi pysymään vain kotona, kun taapero on vielä niin pieni, että saa mummilan uima-altaasta yhtä paljon irti kuin jostain kylpylästäkin saisi. Huvipuistolaitteeksi riittää kauppakeskuksen helikopteri, joka ei edes ole päällä.

Muutaman yön olin kyllä itse lapsen kanssa isovanhempien mökillä ja kaksi pientä päiväreissua tehtiin myös perheenä: puistoreissu Turkuun isovanhempien kera sekä päiväreissu yhden isovanhemman luokse kyläilemään. Ollaan myös nähty pari kertaa ystäviä, joissa yleensä lapsi tai lapset on olleet myös mukana.

Onneksi helteistä huolimatta taapero on saanut silti kokea ne kesän tärkeimmät jutut. Eli jäätelöä jäätelökioskista, eväsretki ulkona, paljain varpain kävelyä nurmella sekä hiekalla, pari päivää maalla kukkia kastellen, paljun, ulkouima-altaan ja sateessa leikkimisen sekä pienten kivien keräilyn ja muurahaisten reittien tutkimisen. Niitä pieniä asioita, joiden vuoksi kesää tulee muisteltua lämmöllä myöhemminkin.

Kuvia katsellessa on kyllä todetteva, että onhan se tämäkin kesä kuitenkin aika ihana ollut. Ei niitä tukalia hellehetkiä enää tule muisteltua. Seuraavaksi on luvassa hieman muutoksia, sillä palaan itse maanantaina hetkeksi töihin ja mies jää lapsen kanssa kotiin. Kun tämä pätkä on taputeltu, alkaakin pian olla vihdoin aika muuttaa uuteen kotiin.

Syksy, olemme valmiita!

Mitä touhuaa meidän 1 v 8 kk?

♥ Toistaa kaikki sanat perässä. Puhuu kahden sanan lausein, välillä jo kolmenkin. Osaa sanoa jo joihinkin sanoihin ässän, kuten busshi ja tasshu, mutta joihinkin ei, kuten kihha. Ärrä jää puheesta vielä kokonaan pois, kuten karva on kaa'a ja rasva on aa'a.

♥ Osaa vastata helppoihin kysymyksiin. Osaa vastata myös tarvittaessa kyllä (nyökkäys ja mumina) tai ei (eeeiii).

♥ Juoksee, pyörii, konttaa, peruuttaa ja kiipeää. Rakastaa piiloleikkiä ja hippaa. Kulkee myös usein selkä kyyryssä haistellen eri paikkoja ja toistellen sanaa "paha" (haju).

♥ On kiinnostunut väreistä. Osaa sanoa nuna, nini, iie, iia, teeta ja kinkki (punainen, sininen, vihreä, lila, keltainen ja pinkki). Hän myös osaa yhdistää nämä värit jo melkein aina oikein.

♥ Osaa laskea kolmeen yyki, kaaki, kooki. Osaa myös jo käyttää lukua "kaksi" oikein.

♥ Osaa syödä itse ja on nyt alkanut syömään paremmin "aikuisten" ruokaa. Osaa myös juoda itse mukista. Tykkää tomaatista, paprikasta ja kurkusta sekä raejuustosta. Raikastamon sokeroimattomat pillimehut on hitti.

♥ Ymmärtää jo herkkujen päälle ja on saanut niitä välillä maistaa. Jäätelöä näin kesäisin ihan syödäkin.

♥ Vie löytämänsä roskat melko usein roskiin. Avustaa kaikessa aikuisia, niin hyvässä kuin pahassakin. Tekee kaiken perässä.

♥ Leikkii taitavasti ja monipuolisesti. Laittaa ruokaa, syö niitä leikisti, tarjoilee ruokaa, ajaa autoilla, rakentaa legoilla, silittää pehmoleluja, kipittää maatilan eläimillä ja ruokkii niitä... 

♥ Nauttii kirjojen lukemisesta ja jaksaa kuunnella lyhyitä kirjoja alusta loppuun, kuten Osku-kirjat tai Höpsö Hönttisaurus.

♥Pystyy olemaan ilman vaippaa suurimman osan ajasta, jos aikuiset jaksavat muistutella potalla käymisestä. Osaa pyytää myös vaipan päälle ja kertoa hädästä. Osoittaa ilman vaippaa ollessaan maata, toteaa "toho" ja pudistaa päätään.

♥ Ei pidä lainkaan autossa istumisesta, mutta hiljalleen on alkaneet pidemmät puolen tunnin matkat onnistua.

♥ Kovat äänet saavat helposti säikähtämään, uudet tilanteet ja ihmiset on vähän jännittäviä.

♥ Nappaa tutin suuhun ja pyytää, että silitetään. "Aaai, aai."

♥ Osaa näyttää hyvin selkeästi, kun jokin asia ärsyttää tai harmittaa. Toipuu kuitenkin nopeasti, kun tunteita sanoittaa.

♥ Heräilee öisin enää vain noin kahdesti, nukkuu noin 19.30-6.30. Nukkuu lisäksi yhdet 1,5 tunnin päiväunet, yleensä 11-12.30.

On äärettömän rakas, ihana, oivaltava ja taitava pieni taapero. ♥

Iloisia kuulumisia!

Olen ennenkin hämmästellyt, miten asiat aina vain järjestyvät jotenkin ja yleensä vieläpä hyvin. Niin on päässyt nytkin käymään.

Ensinäkin on ihanaa, kun kesä on täällä. On vihdoin se aika, kun ulos voi lähteä pelkän hatun kanssa, eikä pukemiseen tarvitse kuluttaa hikeä ja kyyneleitä. Tosin pukeminen on alkanut muutenkin nyt sujua taas ilman kiukkuja, mutta silti. Muutenkin arki sujuu nyt aika kivasti, jos ei lasketa poskihampaiden valloitusyritystä. Niitä tuntuu tulevan vähän väliä yksi kerallaan ja sehän sitten näkyykin kaikessa, eniten kiukuissa ja itkuissa niin yöllä kuin päivälläkin. Tosin nyt on taas vähän leppoisampi vaihe meneillään, onneksi.

Paras uutinen liittyy kuitenkin asuntokuvioihin. Oltiin jo melkeinpä vaivuttu epätoivoon ja todettu, ettei tulla löytämään kotia varmaan koko tänä vuonna. Syksyllä etsintää olisi ollut takana jo vuosi. Niinpä päätin näin kesän kynnyksellä, että laitan sitten edes tämän rivitalokämpän takapihan kuntoon, vaikka tämä vuokra-asunto onkin. Kolme kokonaista päivää kitkin rikkaruohoja, kaivoin kukkapenkkejä, putsasin reunuskiviä ja kivilaattojen välejä. Istutin muutamat kukatkin. Sanoin miehelle siinä rehkiessä, että katsotaan, kun näen tämän vaivan, niin eiköhän me löydetä heti kuitenkin koti. Naureskeltiin yhdessä tälle hauskalle vitsille, koska eihän sitä tulisi tapahtumaan.

Takapiha ennen...

Mutta kaksi päivää pihatöiden aloituksen jälkeen myyntiin tuli ihan täydellinen talo. Juuri sellainen kuin oltiin etsittykin. Käytiin katsomassa sitä seuraavana päivänä ja ekaa kertaa näytössä tuli sellainen olo, että täällä voisin kuvitella asuvani. Ei pienintäkään epäröintiä mistään. Kotimatkalla ei autossa kuitenkaan vallinnut innostunut puheensorina, vaan lähinnä epätoivo. "Olipa aivan ihana koti, mutta eihän me sitäkään tulla saamaan, hinta kipuaa varmasti taas pilviin." Tehtiin kuitenkin illalla tarjous, vaikka oltiinkin aika varmoja, ettei voitaisi mitenkään taaskaan voittaa tarjouskilpaa. Mutta tällä kertaa meidän onneksemme kävikin niin, että myyjät hyväksyivät tarjouksemme. Nyt takana on jo kuntotarkastuskin, ja seuraavaksi sitten kaupat. Itseäni jännittää tietysti kovastikin, jos vielä tuleekin eteen jotain esteitä, mutta periaatteessa kaiken pitäisi olla jo selvää. 

Mahdollisen muuton lisäksi syksyllä on edessä muutakin uutta. Palaan nimittäin itse töihin elokuussa, jonka aikana mies pitää loput isyyslomat. Toisaalta tämä tuo kivaa vaihtelua ja on ihanaa, kun mies ja poika saavat viettää kunnolla aikaa ihan kaksin. Mutta tietysti myös jännittää, kuinka hankalaa sopeutumisesta tulee, kun ollaan oltu pojan kanssa todella tiiviisti tähän asti ja tietyissä asioissa hän on hyvin tarkka, että ne menevät juuri niin kuin on ennenkin menneet. Mutta eiköhän kaikki silti hyvin suju!

Takapiha jälkeen...

Syyskuussa jatkan sitten vielä hoitovapaata loppuvuoden ja tammikuussa palaan kokonaan töihin. Tarkoituksenani oli tehdä alkuun neljäpäiväistä työviikkoa, mutta koska tapahtui sellainenkin iloinen asia, että sain uuden työpaikan, joudun tekemään suoraan täyttä viikkoa. Onneksi poika on kuitenkin sitten jo kaksivuotias, niin ehkä hän selviää hoitopäivistä. Vaikka kauhealtahan se tuntuu noin muutenkin, että joutuu laittamaan hänet hoitoon. Jos rahat riittäisivät, palaisin töihin täysipäiväisesti varmaan vasta, kun hän menee kouluun. :D

Tiivistettynä kuitenkin: kaikki on aika täydellisesti juuri nyt ♥

Kuulumisia

Viime aikoina on tuntunut vähän siltä, että aika on ajanut tämän blogin ohitse. En tiedä, eikö arjestamme enää löydy kirjoitettavaa vai eikö se vain tunnu sopivalta, mutta motivaatiota kirjoitteluun ei oikein ole ollut. Toisaalta arkemme on löytänyt aika hyvin omat uomansa, joten siinäkään mielessä mitään erityistä kirjoitettavaa ei ihan kovin paljon ole löytynyt. Päivitetäänpä nyt kuitenkin hieman kuulumisia.

Me odotetaan ensinnäkin kesää jo todella paljon! Ihan vain siksi, että kesällä on lämpöisempää ja onhan kesä nyt muutenkin paras vuodenaika. En malta odottaa sitä, että ulos voi lähteä vain kengät ja hatun pukemalla. Tietäisittepä, kuinka hirveää ulkovaatteiden pukeminen lapsen mielestä voikaan tällä hetkellä olla. :D Olisipa siis jo kesä ja lämmin!

Lisäksi voin ilokseni ilmoittaa, että perhekerhot avattiin vihdoin. Lähikerhomme on auki vain kerran viikossa, mutta on sekin sentään jotain. Kerhot pidetään tosin kaikki ulkona, mutta on silti kivaa, että poika näkee edes välillä muita lapsia. Toistaiseksi hän ei kyllä ole ollut heistä erityisen kiinnostunut.

Talokaupoille kuuluu huonoa. Ollaan tosin käyty nyt muutamassakin näytössä, mikä on enemmän kuin kuukausiin. Ja ollaan jopa päästy kahdesti tarjoamaan talosta! Ikävä kyllä tilanne on nyt se, että täältä ei vain saa omakotitaloa edes pyyntihinnalla, vaan pitää maksaa yli sen. Siis ei edes pienemmältä paikkakunnalta, mikä tuntuu ihan älyttömältä.

Ollaan kerran itsekin tarjottu jopa pyyntihinnan ylitse, eikä silti saatu taloa. Kysyntä on tosi kovaa ja ostajat tuntuvat olevan suorastaan epätoivoisia ja valmiita menemään järjettömän pitkälle eli maksamaan taloista ilmaa vain siksi, että tilanne on mikä on. No ei auta, me ei haluta silti ostaa tyhmästi, vaan odotellaan, että joskus se meidänkin aika koittaa. Harmittaa tietysti, ettei kotia löydy, mutta tätä se joskus on.

Muuten meidän arki rullaa mukavasti aika samalla kaavalla. On aivan ihanaa, kun poika kasvaa ja koko ajan pystyy tekemään enemmän yhdessä. Varsinkin puheenkehitys on mennyt vauhdilla eteenpäin. Hän käyttää tällä hetkellä noin 50 sanaa ja toistaa perässä todella paljon sanoja. Motorisestikin hän on kehittynyt tosi nopeasti sen jälkeen, kun oppi kävelemään ja oppipa hän vihdoin konttaamaankin kävelyn jälkeen. :D Hän on kaikkiaan varsin ihana ja vekkuli tapaus, mutta onpa tuo oma tahtokin jo melkoisen vahvana päivissämme mukana ♥

Imetystä olen nyt yrittänyt vähentää ja ollaankin kivasti päästy vain kolmeen kertaan päivän aikana. Tästä on tarkoitus vähentää lisää, jotta elokuussa palatessani kuukaudeksi töihin, imettäisin enää vain kerran päivässä. Imetyshetket on nykyään vähän pelleilyä, mutta toisaalta silti selvästi yhä tärkeitä pojalle. Hän on nyt onneksi kuitenkin hyväksynyt niiden tilalle halailua. Jos sanon, ettei nyt ole maidon aika, hän hakee usein tutin ja tulee syliin sitten vain halaamaan.

Jatkamme siis samalla kaavalla kuin tähänkin asti ja toivomme tosi kovasti, että joku ihme kuitenkin kävisi ja löydettäsiin oma koti vielä kesäksi.

Minustako taaperoimettäjä? Ei ikinä!

Ja niin minusta tuli taaperoimettäjä. Ihan huomaamatta ikää ei mitattukaan enää kuukausissa vaan vuosissa. Toki lapsi on vasta vuoden ja kolme kuukautta, mutta silti jo paljon vanhempi kuin ikinä kuvittelin hänen olevan, jos imetyksestä puhutaan. Tämä tuntuu todella luontevalta näin, vaikkakin mielessä vähän jäytää ajatus, onnistuukohan lopetus enää ikinä, kun lapsi on jo niin iso.

Ja vaikka imetys on ollut ja on yhä meille todella luontevaa, huomaan silti usein kiusaantuvani, jos joudun "myöntämään" jollekin, että imetän yhä. Puhumattakaan siitä, kun lapsi alkaa yleisön ympäröimänä pyytämään maitoa kaivautumalla paitani sisään. Kiusaantuneisuuteen vaikuttaa tietysti eniten muiden luoma paine ja ajatus siitä, että taaperoimetys olisi jotenkin ällöttävää ja väärin. 

Ajatus taaperoimetyksen outoudesta kun kytee yhä aika vahvana, enkä minä varsinaisesti siitä muita tuomitse, koska ajattelin joskus itsekin samoin. Sanoinkin itse asiassa kaverilleni vielä raskaana ollessani, että aion lopettaa imetyksen viimeistään vuoden ikään. Koska jos lapsi osaa pyytää itse rinnalle, hän olisi silloin jo aivan liian vanha olemaan siinä. Vähänpä kuitenkaan tiesin, mutta miten toisaalta olisin voinutkaan tietää, kun omakohtaista kokemusta ei vielä ollut. Sen verran aihe tuntuu kuitenkin vielä herkältä ja henkilökohtaiselta, että imetän enää vain kotona.

Imetys sujuu tällä hetkellä todella hyvin, eikä meillä ole ollut enää aikoihin sen suhteen mitään haasteita. Aina näin ei ole kuitenkaan ollut. Matkallamme on ollut monia vaiheita kun olen vannonut, etten kestä tätä hulluutta enää hetkeäkään ja lopetan ihan justiinsa. Tuolloin sain kommenttejakin siitä, että eikö olisi jo parempi lopettaa, jos se on niin hankalaa. Halusinkin lopettaa, mutta samalla en halunnut.

Pahimmat hetket olivat niitä, kun vauva ei suostunut imemään lainkaan. Sai raivarit aina rinnalla ollessaan. Ei jaksanut yhtään odottaa herumista. Potki, raapi, itki ja päästi koko ajan irti. Hänelle kelpasi pitkään myös vain yksi imetysasento: kyljellään makuu. Otimme myös neljän kuukauden tienoolla illoiksi käyttöön korvikkeen, koska imetyksestä ei iltaisin tullut enää yhtään mitään. En muista, kauanko iltapullo oli meillä lopulta käytössä, mutta mitä lähemmäs vuoden ikää mentiin, sitä helpommaksi imetys taas kävi ja vuoden iän jälkeen lopetettiin tuttipullon käyttö kokonaan. Siitä pitäen olen taas pelkästään imettänyt.

Imetys ei myöskään koskaan tuntunut olevan vauvalle erityisen tärkeää. Hän söi aina vain todella lyhyitä hetkiä, isompana enää vain viisi minuuttia kerrallaan. Tuntui kuitenkin saavan vatsansa aina sillä täyteen, eli ehkä hän vain oli tosi nopea syöjä. Lohduksi hän ei kuitenkaan ikinä huolinut rintaa. Se suututti vain lisää, jos silloin yritti tarjota. Mutta toisin on kuulkaa nyt.

Nyt kun olen itse alkanut jo miettiä, että voisihan tämän jo pian lopettaakin, siitä onkin yhtäkkiä tullut lapselle todella tärkeää. Imetän enää vain lapsen omasta pyynnöstä, mutta tuntuu, että nämä pyynnöt ovat vain lisääntyneet. Usein hän selvästi hakee pelkkää läheisyyttä ja huomiota eli kyse ei sinällään ole siitä, ettäkö hän varsinaisesti haluaisi maitoa. Mutta mikään muu tarjoamani läheisyys ei kuitenkaan kelpaa, vaan jos kieltäydyn imettämästä, menee lapsella maailmankirjat sekaisin ja alkaa hirveä kiukku.

Imetys tuntuu tällä hetkellä jotenkin tosi ristiriitaiselta. Mitä tärkeämpää imetys lapselle on, sitä enemmän mietin lopettamista. En oikein enää jaksaisi jatkuvaa paidan kauluksen nykimistä ja öisiä imetyksiä. Mutta tunneside on tässä hirveän vahva ja lopetus siksi vaikeaa. Kun se tosiaan on niin tärkeää pienelle itselleen. Lopetus ei varmasti tulisi onnistumaan ilman kyyneleitä, huutoa ja kiukunpuuskia. Ja sitä lohdutonta itkua on tosi vaikeaa kuunnella, koska käytännössä kiellän lapselta hänen kaipaamansa läheisyyden ja turvan.

Imetystaipaleellamme on ollut koko ajan jonkinlainen tavoite. Kunpa se lähtisi edes käyntiin. Kunpa onnistuisi nelikuiseksi täysimetyksellä. Kunpa jatkuisi edes jotenkin puoleen vuoteen. Tämän jälkeen meni muutama kuukausi, kun ajattelin, että jokainen päivä lisää on plussaa. Kunnes homma helpottui, enkä enää miettinyt, jatkuuko imetys. Sen jatkuminen tuntui itsestäänselvältä ja mietin, että lopetan sitten, kun vauva täyttää vuoden. No - en lopettanut. Ei se tuntunutkaan hyvältä ajatukselta.

Nyt ajattelen, että lopetan 1,5 vuoden tienoolla tai ihan viimeistään, kun lapsi täyttää kaksi. Kaksi vuotta on itselleni ehdoton takaraja ja uskon, että tulen pysymään siinä. Parasta tietenkin olisi, kun lapsi vierottaisi itse itsensä ihan luonnollisesti, vaikkakin se tuntuu tällä hetkellä melko utopistiselta vaihtoehdolta. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Vuoden ikäisen lempileikit ja -lelut

Vuoden ikäisellä alkaa olla jo yllättävän paljon leikkitaitoja. Välillä ihan hämmennyn, miten järkeviä asioita hän osaa leikeissään jo tehdä. Suurin osa leikeistä tulee tietysti meidän antamasta mallista, ja hän alkaakin yleensä innoissaan matkia meitä, mitä ikinä leluilla tehdäänkään.

Tällaisia leikkejä on olleet esimerkiksi löylyn heittäminen kiukaalle ja leikkiruokien maiskuttelu sekä tarjoaminen muille. Se ei nyt kuitenkaan varsinaisesti ollut tämän postauksen aiheena, vaan listataanpa sen sijaan tämän hetken lempparileikit.

Rätillä pyyhkiminen

Tämä on kyllä jännä kiinnostuksen kohde. Leikkiin käy mikä tahansa paperi, liina tai rätti. Sillä kuljetaan pitkin asuntoa ja pyyhitään milloin mitäkin pintaa: joskus äitiä, joskus lattiaa.

Autot ja kaivurit

Nämä ovat olleet suosikkeja jo kauan. Niillä yleensä ajetaan lattialla tai sohvalla ja ne sanovat prmprmprm. Kaivurit on ihan lemppareita, mutta niiden kanssa menee joskus hermot, kun kauha ei tottele lainkaan käyttäjäänsä. Niilläkin lapsi kuitenkin osaa leikkiä kaivamalla leikisti maata ja nostamalla "maan" sitten kuormurin lavalle.

Duplo-legot

Legot kiinnostavat hirveästi ja niitä pyydetään päivittäin. Taapero ei kuitenkaan osaa vielä itse rakentaa niillä, mutta yrittää silti välillä kiinnittää niitä alustaan. Parasta hupia on yleensä hajottaa äidin tai isin rakennelmat. Nykyään kiinnostaa onneksi myös rakentamisen katsominen ja hän mielellään osoittaa, mihin jokin tietty Lego pitää kiinnittää. Myös Lego-autot ja erilaiset ikkunat, ovet sekä junan kopit on suosittuja, koska niiden sisään voi laittaa muita Legoja, esim. ukkoja tai eläimiä.

Astiat, ruoat ja leikkikeittiö

Saimme joululahjaksi leikkiastioita ja ostimme synttärirahoilla leikkiruokia sekä leikkikeittiön. Nämä ovat olleet mieluisia! Kattiloissa sekoitellaan ruokia ja niitä tarjotaan paikalla oleville sekä joskus pehmoleluillekin, samalla maiskutellaan suulla. Mukeista taas hörpitään juomia. Keittiössä parasta on luukkujen avaaminen ja tavaroiden latominen kaappiin ja pois. Sekä tietenkin erilaisten toimintonappien painaminen.

Kirjat

Luemme päivittäin useita kirjoja. Välillä vain selaamme kuvia ja välillä ihan oikeasti pysähdymme lukemaan koko tarinan alusta loppuun, vaikka toki tekstit on vielä melko lyhyitä pätkiä.

Paperin repiminen

Tämä se on puuha vailla vertaa! Paperia repiessä voi kulua tovi jos toinenkin. Harmi, että se on niin hirveän sotkuista ja pitää varoa, ettei paperi mene lopuksi suuhun.

Laatikoiden tyhjentäminen, harvemmin täyttö

Tämä on suurinta hupia, silloin kun siihen tulee mahdollisuus. Vielä kun laatikoiden täyttökin alkaisi sujua... Roskien vieminen roskikseen on toisaalta alkanut myös kiinnostaa, joskin sinne päätyy nykyään välillä muutakin.

Pitkillä asioilla huitominen (kenkälusikka, suihkulasta)

Näiden kanssa kuljetaan pitkin kotia ja sörkitään niillä lattiaa. Ei ehkä se turvallisin leikki.

Hippaleikki

Tämä toimii kivasti iskän kanssa yhdessä. Ensin toinen menee karkuun ja puolivälissä vaihdetaan rooleja. Aina niin kovin hauskaa! Välillä leikitään myös piilosta, on jännittävää etsiä äitiä tai isää eri paikoista.

Kadonneiden tavaroiden metsästys

Tämä on myös lapsesta erittäin hauskaa. Kun jotain on hukassa ja satut kysymään asiaa ääneen, lähtee lapsi kiertämään kotia, kumartelee eri paikoissa ja toteaa "eeei". Ilmeisesti on tullut muutama kerta etsittyä kadonneita tavaroita eri esineiden alta.

Kaikki, millä ei kuuluisi leikkiä

Eniten tietysti kiinnostaa kaikki, millä ei normaalisti leikitä. Oikeat astiat, pahvit, roskat, tietokoneet, puhelimet, johdot, vyöt, wc-korin tarvikkeet... Mitä tahansa eteen tuleekin!

Leikitään tällä hetkellä oikeastaan aika tasapuolisesti kaikilla meiltä löytyvillä leluilla. Pöytähommat, kuten piirtäminen, muovailu tai palapelit ei vielä kauheasti kuitenkaan kiinnosta. Myös nukkeleikit ja pehmolelut on leikeissä aika harvoin tai jos ne joskus otetaankin, ei niillä jakseta leikkiä kovin pitkää aikaa kerrallaan.

Parhaiten lapsi viihtyy leikeissään aikuisen seurassa, mutta toisinaan malttaa leikkiä yksinkin. Koen itse todella tärkeänä sen, että leikeissä ollaan oikeasti läsnä ja mukana, ainakin osan päivästä. Myönnän silti, että välillä jatkuva leikkiminen on todella tylsää, eikä siis ole vaarallista, jos ei ihan aina jaksa olla täysillä mukana. Kokonaisuus ratkaisee.

Natsimutsista kiintymysvanhemmaksi

Olin ennen lapsen syntymää varma siitä, että musta tulisi natsimutsi. Äiti, joka kieltää kaiken, eikä jousta mistään, ettei lapsesta vain tulisi piloille hemmoteltua kuritonta kakaraa. Nyt on kuitenkin tullut aika kirjoittaa siitä, miten väärässä olinkaan. Miten eri suuntaan olen äitinä kasvanut kuin ennen raskautta vielä ajattelin kasvavani.

Toisaalta on sivuttava sitäkin, etten vieläkään täysin tiedä, millainen äiti nyt olen, enkä tiedä, voiko tässä koskaan valmiiksi tullakaan. Juuri nyt kuitenkin tuntuu siltä, että olen saapunut jonkinlaiseen risteykseen tämän asian osalta. Olen oivaltanut, että olen kulkenut aiemmin väärää polkua, mutta toisaalta juuri tämä polku on johdattanut minut nyt tähän, näiden ajatusten äärelle.

Olen pitänyt itseäni aina enemmän tiukkana kuin lempeänä kasvattajana, koska se on ollut ainoa keino pitää päiväkodin lapsiryhmä hallinnassa. Tietenkin olen yrittänyt olla myös lempeä, ja hellyys sekä läsnäolo on myös olleet työssäni tärkeitä arvoja, mutta enemmän olen kuitenkin ollut tiukka ja erittäin johdonmukainen. Siksi kuvittelin, että minusta tulisi varmasti samanlainen äitikin. Mietin mielessäni, kuinkahan tulisin pärjäämään liian lepsun miehen kanssa, kun olin itse aina niin jämäkkä. Nykyään mieheni varmaan miettii, kuinka tulee pärjäämään liian lepsun vaimon kanssa.

Jämäkkyyteni on nimittäin tietyissä tilanteissa alkanut jäädä lapsentahtisuuden alle. Ennen lapsen syntymää ajattelin, että lapsentahtisuus olisi sama asia kuin vapaa kasvatus. Vähän sellaista hippitouhua. Sama koski kiintymysvanhemmuutta, tai oikeastaan etenkin kiintymysvanhemmuutta. Ajattelin näin, vaikken koskaan kunnolla edes tutustunut asiaan paremmin. Pystyin näkemään näiden sanojen ympärillä vain ne äidit, jotka eivät kieltäneet lapsiltaan mitään. Sen sijaan he keskustelivat ja keskustelivat ja vielä vähän keskustelivat. He saattoivat käyttää jopa tunnin päiväkodista lähtemiseen, koska he keskustelivat siitä, puetaanko kurahousut vai ei. 

Tuolloin tuhahtelin mielessäni, että voi hyvää päivää, lapsen ei pidä saada päättää kaikesta. Että senkun vain sanot sille nyt, että kurahousut puetaan ja sillä selvä! Mielestäni oli järjetöntä antaa lapselle niin paljon valtaa ihan päivänselvässä asiassa. En silti tietenkään sanonut tätä koskaan ääneen, eihän se minulle varsinaisesti kuulunut. Ja hyvä etten sanonut, sillä nykyään ymmärrän paremmin tämänkin äidin maailmaa ja ymmärrän myös, että lapsentahtisuudella ei ole oikeasti mitään tekemistä sen kanssa, etteikö lapselle asetettaisi mitään rajoja.

Olen nyt siis oppinut ennen kaikkea sen, ettei kaikkien äitien tarvitse olla tiukkoja ja johdonmukaisia ihan joka tilanteessa, jotta tuloksena olisi hyväkäytöksinen lapsi. Hyviä tyylejä on monia ja lapsentahtisuus on oikeastaan aika hyväkin juttu. Tämän asian oivaltamisessa on kuitenkin kestänyt. Pyrin toimimaan koko vauvavuoden aina johdonmukaisesti ja jämäkästi, koska niin "kuului" tehdä. Toimimaan aina "oikein" ja etsimään suositusten mukaisia ratkaisuja parempaan arkeen. Selkeimmin tämä näyttäytyi silloin, kun etsimme ratkaisua lapsemme vaikeisiin öihin. Avuksi tarjottiin kaikkialla pelkkää unikoulua, jopa neuvolassa tätä tuputettiin heti, kun lapsi täytti puoli vuotta. Annettiin ymmärtää, ettei tiheä herääminen ollut normaalia ja hyväksi lapselle.

Koin kuitenkin, etten pystyisi unikouluun yksin. Ostimme siis uniohjauksen ja näin jälkikäteen miettien tämä kaikki käykin järkeen - en tietenkään pystynyt unikouluun. En pystynyt siihen, koska se soti täysin omaa kasvatusnäkemystäni vastaan. En vain vielä tuolloin tajunnut sitä, koska luulin, ettei muita vaihtoehtoja ollut. Luulin, että puolen vuoden ikäisen lapsen pitäisi jo nukkua kokonaisia öitä, ja luulin, että yöimetykset olisivat haitallisia. Luulin, että lapsi ei opi ikinä nukkumaan, jos unikoulua ei pidetä. Siksi me ostimme uniohjauksen ja siksi me pidimme unikoulun kolmesti, kunnes jouduin toteamaan, ettei ne vain toimineet meidän lapsella. Todennäköisesti ne ei toimineet, koska ne tuntui itsestäni todella vääriltä ja ahdistavilta.

Jossain kohtaa päätin lopulta vain luovuttaa unien suhteen, ottaa lapsen taas viereeni perhepetiin ja jatkoin yöimetyksiäkin. Tunsin tästä aluksi häpeää ja syyllisyyttä. Kunnes ostin ihan äskettäin lempeän lapsentahtisen yövieroitusoppaan. Sitä lukiessani ymmärsin viimein, että kaikille ristiriitaisille tunteilleni unikoulun aikana oli selitys. Minä en ollutkaan natsimutsi vaan kiintymysvanhempi. Tuo yövieroitusopas antoi itselleni synninpäästön monessakin suhteessa, mutta etenkin uniasioissa. Tiesittekö, että kaikki lapset oppivat joskus nukkumaan, ilman unikouluakin? Että yli yksivuotiastakin saa imettää vielä öisinkin, jos se hyvältä tuntuu. Lapsi ei kärsikään siitä. Kaikessa toiminnassani olikin ollut kyse halustani vastata lapsen tarpeisiin, myös öisin, eikä sittenkään siitä, että olisin ollut huono ja heikko äiti, kun en pystynytkään johdonmukaisesti huudattamaan lastani.

Tämän asian oivaltaminen on ollut helpotus ja samalla myös vähän pelottavaa. Yhtäkkiä pitikin alkaa rakentaa omaa kasvatusnäkemystään kokonaan uudenlaiseksi. Vaikka toisaalta eihän se nyt ole niin justiinsa - ei minun tarvitse niputtaa itseäni mihinkään tiettyyn muottiin. Voin edelleen olla tiukka tietyissä asioissa ja tietyissä asioissa taas kuunnella enemmän lasta kuin itseäni. Se, että koen kiintymysvanhemmuudessa olevan paljonkin järkeä (täältä saa muuten kiintymysvanhemmuudesta aika hyvän yleiskuvan) ja koen sen selittävän paljon omia tapojani ja ajatuksiani, ei tarkoita silti sitä, että minun pitäisi orjallisesti tehdä kaikki sen mukaan. On tilanteita, joihin lapsentahtinen lähestyminen sopii ja tilanteita, joissa teen mieluiten toisin.

Koen, että lapsentahtisuus näyttäytyy meillä eniten tilanteissa, joissa on kyse vuorovaikutuksesta ja läheisyydestä tai muuten herkistä hetkistä. Esimerkiksi siis unitilanteista tai imetyksestä. Jos kieltäydyin imettämästä tai jätin lapsen itkemään yksin huoneeseen, kuten unikoulun aikana tehtiin, se tuntui väärältä ja sattui jossain syvällä saakka. Se oli vastoin kaikkia omia äidinvaistojani. Noina hetkinä minusta tuntui koko ajan siltä, kuin olisin kääntänyt selkäni lapselleni silloin, kun hänellä nimenomaan oli suurin hätä ja tarve sylilleni. Näissä tilanteissa halusin ja haluan yhä toimia lapsentahtisesti.

Mutta kuten kerroin aiemmin, en silti koe, että haluaisin tehdä kaiken lapsentahtisesti. Vaikken kykenekään sietämään itkua unikouluttaessa, se ei ole minulle haaste eikä mikään vaikkapa pukemistilanteissa, koska en joudu tuolloin jättämään lasta yksin tunteidensa kanssa. Silloin pystyn ajattelemaan järjellä: On selvää, että ulos ei mennä sisävaatteilla pakkaskelillä. On myös selvää, että lapsi haluaa ulos, hän ei vain siedä pukemista, eikä osaa vielä itse yhdistää näitä kahta asiaa toisiinsa. Tällöin koen, että minä aikuisena tiedän paremmin, mitä pitää tehdä ja pysyn siksi helposti kannassani. 

Itkulla ei siis tällöin saa periksi ja avain onnistumiseen on johdonmukaisuus ja päättäväisyys, ei pitkällinen keskustelu. Voin kuitenkin tässäkin tilanteessa, tästä huolimatta, asettua lapsen asemaan ja sanoittaa sekä perustella hänelle, miksi tämäkin typerä pukemisrumba on vain käytävä läpi. Voin olla läsnä ja saatavilla, kertoa hänelle, että tiedän, että pukeminen ärsyttää, mutta kohta päästään ulos keinumaan. Ja sen jälkeen puetaan ne vaatteet päälle vaikka väkisin, jos tarve vaatii. En siis edelleenkään näe itseäni istumassa päiväkodin eteisessä tuntia, kun keskustelen kurahousujen pukemisesta. Se ei ole lapsen asia päättää. 

Koen kuitenkin, että lapsentahtisuudesta puhutaan liian vähän ja se mielletään usein tietämättömästi rajattomuudeksi tai vapaaksi kasvatukseksi. Näinhän se ei missään nimessä ole, vaan kyse on enemmänkin asenteesta lasta kohtaan. Siitä, miten lasta katsot ja miten hänelle puhut. Siitä, miten annat lapsellekin suunvuoron ja oikeuden omiin tunteisiin ja reaktioihin. Kuulostaa ihan järkevältä, eikö? Siksi huolestuttavinta on, ettei lapsentahtisuuteen tai kiintymysvanhemmuuteen törmää välttämättä missään. Sitä kun vain seikkailee suositusten ja ohjeiden viidakossa, ja vaikka ne sotisi täysin kaikkia omia vaistojaan vastaan, luulee, että niin kuuluu toimia. Jos ei toimi niin, on huono äiti ja hemmottelee lapsensa piloille.

Toisaalta tämä "tiedon puute" pätee kyllä puolin ja toisin. Välillä tuntuu, että näiden teemojen ympärillä ollaan vähän väliä napit vastakkain ja se on kyllä harmi. Kun ensimmäistä kertaa joskus törmäsin kiintymysvanhemmuuteen, se oli erään äidin Instagram-tarinassa. Hän ilmaisi hyvin suoraan, ettei ymmärrä unikouluja ja hänen mielestään äiti on vain itsekäs, jos sellaista toteuttaa. Että mitä odotit, kun lapsen teit? Se tuntui tosi pahalta lukea, koska meillä oli juuri silloin unikoulu meneillään. Vaikka itsestänikin unikonsulttien metodit tuntuvat nykyään aika käsittämättömiltä lapsen kannalta katsottuna, ymmärrän silti, että joillekin ne on elintärkeitä keinoja selvitä arjesta. Aina pitäisi muistaa, että perheiden tilanteet on erilaisia, eikä yhtä oikeaa tapaa toimia ole olemassa.

Olen nyt tosiaan itse alkanut perehtyä kiintymysvanhemmuuteen hieman aiempaa enemmän ja onhan siinä tosi paljon järkeä. Kunpa siitä puhuttaisiin enemmän neuvoloissa kaikkien ohjeiden ja suositusten sijaan. Erityisen herkillä olen tämän asian suhteen juuri uniasioissa. Olisin päässyt niin paljon helpommalla, kun olisin löytänyt kaikkien (myös neuvolan) nykyään suosittelemien perinteisten unikonsulttien sijaan jonkun kiintymysvanhemmuuden puolesta puhujan, jonkun lempeän lapsentahtisen unikonsultin.

Meillä tuskin olisi nukuttu silti yhtään paremmin, mutta olisin osannut suhtautua asiaan eri tavalla ja olla siten armollisempi myös itselleni. Ja ennen kaikkea lapselleni.