35+0 kuulumiset ja pari hankintaa

Kulu aika, kulu. Siinäpä mun päivien sisällöt pääsääntöisesti on. Tai päivien ajatukset lähinnä. Synnytyksen käynnistymistä en tosin vielä toivo, siltikään, koska vauva ei nyt näytä perätilasta liikahtavan. Möyrii ja potkii minkä ehtii, mutta asento on ja pysyy, ehkä välillä kääntyy vähän poikittain. Toivon siis, että tässä parin viikon sisään ennen neuvolalääkäriä tapahtuisi vielä jokin ihme asian suhteen.

Vointini on kuitenkin suhteellisen hyvä, mutta nyt huomaan, että liikkuessa on alkaneet liitoskivut vaivata. Tai en minä tiedä, mitä kipuja ne on, mutta kipuja. Vihloo jostain alhaalta ja välillä tuntuu kuin joku sörkkisi sukkapuikolla menemään. Eipä ne vauvan potkutkaan ihan mukavimmilta aina tunnu, alas kun suuntautuvat. Toisaalta olotila myös vaihtelee paljon: viikonloppuna oltiin pari tuntia kauppakeskuksessa pyörimässä ja käytiin jopa ulkona syömässä ilman mitään ongelmia. Tästä seuraavana päivänä selvisin hädin tuskin 15 minuutin ruokakauppareissusta, kun koko ajan sattui. Mystistä.

Olen nyt myös tehnyt vielä muutamia viime hetken hankintoja. Löysin mm. vihdoin ihanan Mini Rodinin porojumppiksen! Näitä ei enää myydä, mutta käytettynä näitä putkahtelee silloin tällöin esiin. Nämä on myös melko suosittuja, joten aina ei ehdi ensimmäisenä varaamaan. Nyt ehdin! Koko oli 56/62 ja se on ehkä vähän iso (etenkin jos vauva syntyy vaikkapa vasta 42+ viikolla). Mutta ei se mitään, vähän käärii sieltä täältä, niin on jouluaattoasu valmiina. Vain tonttulakki puuttuu.

Olen myös miettinyt paljon tulevaa imetystä ja lukenut siitä yhä vaan lisää sekä kerrannut. Mutta koska toivon myös, että vauva huolisi pullon (jotta en ole aina ainoa ruoanlähde), on täytynyt tehdä tutkimusta siitä, minkälainen pullo on paras tähän tarkoitukseen. Pulloa tarjoamalla kun voi herkästi myös pilata imetyksen onnistumisen, jos vauva tottuu liikaa sen helppouteen. Alunperin oli tarkoituksena käyttää Aventin ja Tommee Tippeen pulloja, joissa on hitaan virtauksen tutit ja myös mahdollisimman paljon rintaa mukaileva tuttiosa. Mutta sitten törmäsin kuitenkin Medelan Alma -syöttöratkaisuun, joka vaikuttaa esittelynsä puolesta tosi hyvältä (vaikka onkin vähän kallis).

Ostin siis vielä yhden pullon, tämän kuvassa keskellä olevan Medelan Alman, lähinnä toiveikkaassa kokeilumielessä. Tämän pitäisi olla eniten rintaruokintaa mukaileva kaikista vaihtoehdoista: siitä maitoa tulee vain vauvan imiessä ja vauvan täytyy myös tehdä töitä saadakseen maitoa tulemaan. Vauva voi pitää lisäksi luonnollisia taukoja imiessään ja suun asennon pitäisi tällä tutilla olla melko lailla sama kuin imiessä rinnastakin. Tässä on vielä video, jossa on kerrottu vähän tarkemmin.

Tutteja on myös kertynyt jos jonkinmoista. Niitä ei varmaan ihan heti anneta, mutta josko jossain kohtaa tulee tarve, niin onpahan ainakin valinnan varaa. Otin myös asiakseni vihdoin pestä ja steriloida kaikki pullot, tutit sekä rintapumpun osat, joten niidenkin puolesta on nyt valmista.

Kohta en kyllä keksi enää yhtään mitään tehtävää, kaikki on niin valmista. Viisi viikkoa laskettuun aikaan tuntuu samalla pelottavan lyhyeltä, mutta samalla kuolettavan pitkältä ajalta. Täytyy nyt kuitenkin vielä yrittää nauttia näistä hetkistä ilman vauvaa. Rentoutua ja tehdä omia juttuja. Nyt on sopivasti täynnä ne turvalliset 35 viikkoa, jonka jälkeen lepäilypakkoa ei enää ole. Harmi vaan, että tässä lepäillessä kunto on rapistunut ja myös nuo erilaiset kivut pitää huolen siitä, ettei tästä ehkä ihan heti lenkille noin vaan lähdetä. :D Mutta eipähän tarvitse enää niin paljon varoa!

Sairaalakassien pakkailua

Neuvolassa kehottivat jo pakkaamaan tai ainakin miettimään sairaalakassia. Olihan se käynyt mielessä, mutta pakkaaminen on sinällään haaste, että tarvitsen vielä päivittäin lähes kaikkea, mitä sinne pakkaan. Yritän nimittäin välttää kaiken ylimääräisen roinan raahaamista, mikä on sinällään uusi piirre, kun yleensä mulla on joka paikassa aivan liikaa varusteita mukana. Kaikkeenhan pitää varautua!

Mutta jotenkin haluan pitää sairaalassaoloajan hyvin yksinkertaisena ja helppona itselleni. En halua mukaan omia vaatteitani likastumaan ja kerääntymään sinne tänne, vaan käytän ihan mielelläni sairaalan tarjoamia ihastuttavia asuja. En halua myöskään ottaa esim. omaa rintapumppua, koska sairaalan pumpun kanssa mun ei tarvitse lainkaan huolehtia sen pesusta tai steriloinnista. Olkoonkin, että pumppua joutuisi joskus odottamaan. Viihdykkeeksi riittää nykyään hyvin puhelin, silloin kun vauva nukkuu. Lisäksi me asutaan niin lähellä sairaalaa, että mies voi hyvin käväistä kotona hakemassa jotain, jos sitä tuntuu jotain kaipaavan tai puuttuvan.

Kaikkiaan pakkaan kaksi kassia: toinen otetaan mukaan synnärille ja toisen mies tuo sitten, kun lähdetään kotiin. Jos otetaan perhehuone, mies toki tarvitsee myös omat juttunsa, mutta ehken ala hänen kassiaan kuitenkaan pakkaamaan.

Sairaalakassi

- Äitiyskortti

- Sisäkengät

- Vesipullo

- Imetysliivit ja liivinsuojat (kertis + maidonkerääjät)

- Hygieniatarvikkeet: hiusharja, hammasharja ja -tahna, shampoo, naamanputsaus, dödö, naamarasva, rasva, nännivoide sekä pieni kasvopyyhe

- Meikit: meikkivoide, puuteri, kulmakynä (ikään kuin kuitenkaan meikkaisin)

- Puhelin ja laturi

- Kuulokkeet

- Pillimehua, salmiakkia, soseita, pähkinöitä

- Miehelle vaihtopaita sekä omat eväät

Kotiutumiskassi

- Vauvan kotiutumisvaatteet: 50 cm body ja housut sekä 56 cm body ja housut, sukat, neuletakki, kollarihaalari, merinohaalari, merinopipo, merinotumput, villasukat

- Harsoliina

- Pari vaippaa

- Omat löysät ja mukavat kotiutumisvaatteet

- Turvakaukalo, jossa kaukalopussi

Näillä ajattelin pärjätä pitkälle ja tosiaan mies voi sitten tätä täydentää, jos jotakin vielä tarvitaan. Vauvalle aiotaan kotiutuessa pukea vain housut, body ja sukat. Tähän päälle sitten joko merinohaalari (jos se mahtuu, on aika pieni kokoinen) tai kollarihaalari. Lisäksi merinovillainen pipo, tumput ja villasukat. Kaukalopussi on sen verran lämmin, että siinä pitäisi pärjätä ihan sisävaatteillakin ja ulkona ei kuitenkaan olla kuin muutama sekunti, kun siirrytään autoon eli uskoisin näiden riittävän. Moni sanoo itse asiassa, että villahaalarikin kaukalopussissa on jo ihan liikaa, mutta katsotaan ja opitaan sitten erehdyksen kautta. Mieluummin aluksi liikaa kuin liian vähän.

33+5 neuvola, tyks-tutustuminen ja kuulumiset

Kaikki on edelleen hyvin, täällä vaan jo aika malttamattomana odotellaan pienen saapumista. Käytiin viikko sitten tutustumassa synnytysosastolla ja se vaan lisäsi halua päästä jo tositoimiin. Nyt onkin jo melkein viikko 34+0, mitä olen odottanut paljon, koska tuon viikon jälkeen synnytystä ei enää estellä, jos se käynnistyy. Tarkoittaisi myös sitä, että saisin alkaa vihdoin liikkumaan enemmän. Tosin neuvolassa suositteli olemaan rauhassa vielä 35+0 viikolle, että ehkä vielä hiukan himmailen sitten.

Vatsa alkaa olla jo iso omalla mittapuullani. Kuvassa se näyttää taas ihan pieneltä, mutta joudun aina itse pysähtymään peilin eteen kotona, koska mua ihmetyttää, miten iso se on. :D Se on jo vähän tiellä ja painaa, etenkin istuminen tuntuu välillä epämukavalta, kun pitäisi olla ihan selkä suorassa, ettei vatsa jää puristuksiin. Vähän alkaa jännittää, minkälaisiin mittasuhteisiin se vielä tästä ehtii kasvaa.

Neuvolakäynti

Eilen tosiaan oli viikon 33+4 neuvolakäynti. Eipä siellä ihmeempiä. Tehtiin perusmittaukset. Verenpaine matalahko, sf-mitta kasvanut omassa tahdissaan. Kaikki kunnossa paitsi että vauva on edelleen perätilassa, samassa asennossa kuin on ollut jo viimeisen kuukauden. Alan itse epäillä, että hän tuskin siitä koskaan kääntyykään, mutta hoitaja oli vielä toiveikas asian suhteen, koska kohtu on edelleen pehmeä ja vauva oletettavasti siro. No, tätä samaa hoitaja sanoi kolme viikkoakin sitten...

Tästä aiheesta tulen varmasti kirjoittamaan ihan erikseen, jos vauva edelleen on 36+6 tulevalla lääkärikäynnillä perätilassa. Silloin tulen saamaan lähetteen äitiyspolille ja vaihtoehtoina on ulkokäännösyritys, perätilasynnytys tai suunniteltu sektio, ellei vauva sen jälkeen vielä satu kääntymään itse, mikä on epätodennäköistä. Mikään näistä ei kyllä yhtään houkuttele ja vähän ehkä pelottaakin.

Raskausoireita

Raskausoireiden kanssa pärjää edelleen ihan mukavasti. Nyt on parina kertana yöllä alkanut vuotaa nenästä verta, muttei onneksi paljoa, riittää kun pari kertaa niistää. Tämä on kuitenkin sikäli uusi juttu, etten muista, että mulla olisi koskaan aiemmin tullut pisaraakaan. Siis lapsenakaan. Liittyy kuulemma raskauteen. 

Lievää alavatsakipuiluakin on ollut kävellessä, ehkä jotain liitoskivun tapaisia, muttei mitään, mistä ei helposti selviäisi. Ja myös uutena asiana on alkanut kummallisesti vihloa sisäreisiin ja välillä johonkin pakaraan. Ne on sellaisia sähköiskumaisia, vähän kuin suonta vetäisi tosi kovaa ja kestää 2-4 sekuntia kerrallaan. Samalla tuntuu yleensä, kun vauva muljahtelee jotenkin hassusti vatsassa, joten olen tehnyt päätelmän, että joku hermo ehkä joutuu hetkeksi puristuksiin. Onneksi näitä ei niin usein tule, mutta on se vähän ikävää kun ne yllättää just esimerkiksi kauppareissulla. :D

Postikin muuten toi viimein JoiKulta tilaamani vaunuverhon, tää on täydellinen!

Ehkä ikävin asia on kuitenkin ollut päänsäryt. Mulla on migreeni, joka mystisesti vain katosi koko raskausajaksi. Mutta nyt näyttäisi siltä, että kohtauksia tulee taas, erään kerran heräsin yöllä siihen, että kohtaus oli päällä. Sumatriptaania saisi ottaa, mutten millään tahtoisi, se on kuitenkin niin tujua. Olen siis ottanut toiveikkaana yhden Panadolin, mutta eipä siitä järin hyötyä ole ollut. Uni auttaa parhaiten. Tosin nyt ei taas ole viikkoon ollut särkyjä, että ehkä se on vain jotain ajoittaista.

Lisäksi pitäisi tehdä päätös influenssarokotteesta. Mun mieli muuttuu tämän suhteen joka päivä. Muuten olen ihan rokotusmyönteinen ihminen, mutta tämä on aina ollut sellainen rokote, jota en ennen raskautta ole edes miettinyt ottavani. Sen tehostakaan kun ei koskaan ole edes varmuutta. Mutta kohtahan tuokin pitäisi jo päättää, ihmettelen tosin, ettei neuvolakäynnillä otettu asiaa puheeksi.

Tyks-tutustuminen

Tyksin 1,5 tuntia kestävä tutustumiskäynti oli meillä viikko sitten. Siinä mentiin alkuun max 10 pariskunnan porukassa synnytyssaliin, jossa kätilö kertoi esim. sairaalaan saapumisesta, synnytyksen vaiheista, kivunlievityksistä ym. yleisestä synnytykseen liittyvästä. Päästiin kiertämään synnytysosastoa ja nähtiin leikkaussalikin. Siitä siirryttiin synnytysvuodeosastolle, jossa kierrettiin se nopeasti läpi, nähtiin yksi huoneista ja sen jälkeen toinen kätilö kertoi meille lapsivuodeajasta.

Tiedon puolesta koen käynnin turhaksi eli itse en saanut mitään sellaista tietoa, mitä en olisi jo ennen ehtinyt netistä selvittää. Mutta miehelle käynti oli tiedonkin puolesta hyödyllinen, koska hän ei ole ehkä ollut ihan niin ahkera itsenäinen tiedonhakija. Mulle tärkein anti käynnistä oli nähdä ja kokea konkreettisesti tilat, joihin sitten joudutaan/päästään. Sai myös sellaisen tervetulleen ja lämpimän kuvan paikasta. Että sinne voi mennä koska vain tarkistukseen ja sieltä saa sitten apua jos jonkinmoisiin tilanteisiin synnytykseen liittyen.

Nyt on luvassa vain odottamista. Ja hieman pelkoa perätilan suhteen. Kolme viikkoa seuraavaan lääkärikäyntiin, joten silloin sitten selviää enemmän, kunhan vauva ei päätä lähteä syntymään sitä ennen. Jotenkin hullua ajatella, että laskettuun aikaan on enää kuusi viikkoa ja vauva voi periaatteessa syntyä milloin vain.

Ajatuksia synnytyksestä ja muutama toive

Sähköiseen neuvolakorttiin pitäisi kirjata synnytystoiveita, mutta rehellisesti sanoen: ei mulla oikein ole sellaisia. Olen toki lukenut paljon aiheesta, jotta tiedän eri vaiheet, kivunlievitykset ja sen sellaiset, ja kehotin miestäkin perehtymään samoihin sivuihin. Olen myös jo paljon ennen raskautta seurannut esim. toisenlaisia äitejä ja muita ohjelmia, joissa synnytyksiäkin on näkynyt. Tai lukenut ja kuunnellut muiden synnytyskertomuksia eli ihan täysin pimennossa en ole. Lisäksi varasin meille 1,5 tunnin ajan synnytyssairaalan käynnille, jossa esitellään tilat ja kerrotaan vähän synnytykseen liittyvistä tärkeimmistä asioista.

Synnytysvalmennukseen ei kuitenkaan osallistuta, eikä sellaista varsinaisesti tarjolla taida ollakaan. Mietin vielä, tilaisinko jonkin maksullisen nettivalmennuksen. Haluaisin myös ehtiä tutustumaan enemmän aktiiviseen synnytykseen ja saada ehkä jotain ihan konkreettisia vinkkejä esim. rentoutumiseen ja kivun sietämiseen - siihen, miten voin itse parhaiten edistää synnytyksen kulkua olematta vain passiivisena potilaana.

Mua ei tuleva synnytys pelota tai jännitä. Alan lähinnä olemaan aika malttamaton sen suhteen. Synnytys on alkanut viime aikoina pyöriä enemmän mielessä ja mietin paljon, että kauankohan se kestää mun kohdalla, koskahan se tapahtuu tai miten tilanne muuten tulee menemään. Odotan silti enimmäkseen synnytystä asenteella: "se koittaa joskus joka tapauksessa ja se menee miten menee". Ei pidä liikaa suunnitella ja luoda kuvitelmia, koska lähestulkoon mitä vain voi tapahtua. Luotan vain siihen, että paikalla on osaava henkilökunta, joka tietää, mitä tekee. Ehkä eniten toivonkin, että minut pidetään hyvin ajantasalla siitä, mitä tapahtuu ja kerrotaan eri vaihtoehdoista, hyödyistä ja riskeistä tarkkaan.

En myöskään erityisemmin pelkää tulevaa kipua. Onhan ne supistukset varmaan aivan hirveitä. Mutta mitä sitäkään etukäteen murehtimaan, ei se nyt ainakaan kipua vähennä, jos nyt jo panikoisin asiasta. Olen myös avoin lähes kaikille kivunlievitysmenetelmille. Ainakin epiduraali kuulostaa hyvältä ja sitten on se joku pudendaalipuudutus, mikä laitetaan ponnistusvaiheessa. Nämä voisi olla mun juttu. Toki toivon, että jaksan mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeitä, mutta olen täysin valmis ottamaan ne vastaan, kun siltä alkaa tuntua. Näitä ennen ajattelin pärjätä tens-laitteella, ilokaasulla ja liikkumalla. Mutta oikeastaan mitä vain tarjotaan, olen aika valmis sitä kokeilemaan. Paitsi ammetta en halua. Todella moni kirjottaa, että haluaa nimenomaan kokeilla ammetta kipuun ja ihan ponnistusvaiheessakin. Mua ajatus vedestä (tässä yhteydessä) vain inhottaa.

Ainoat pelot tällä hetkellä liittyvät lähinnä siihen, että mitä jos jokin meneekin pahasti pieleen ja vauvalle käy jotain. Sektioon, ja etenkin hätäsektioon joutuminen, olisi mulle kamala paikka. Kiireellinen tai suunniteltu sektiokin ehkä vielä menisi, koska saisin kuitenkin olla hereillä ja mukana vauvan syntymähetkellä. Mutta ajatus siitä, että olisin nukutettuna kun vauva syntyy, eikä mieskään saisi olla paikalla, tuntuu aika pahalta. Mutta siihen ei tietysti itse voi vaikuttaa ja turvallisuus edellä mennään, joten ei pidä liikaa etukäteen murehtia. Ja vähän ehkä jännittää sekin, osataanko lähteä oikeaan aikaan sairaalaan, että mitä jos synnytys onkin jotenkin epätyypillinen tai tosi nopea. Mutta itse synnytystilanne ei jännitä tai pelota lainkaan. Ainakaan vielä.

Perhehuoneesta ei osata päättää. Olisihan se ihanaa, että mieskin saisi olla mukana koko ajan. Mutta on se myös kallista, koska silloin maksu menee meistä molemmista. Lisäksi ajattelisin, että olisi hyvä, että edes toinen meistä saisi synnytyksen jälkeen nukuttua hyvin ja hengähtää hetkisen. Saahan mies kuitenkin olla osastolla muistaakseni klo 8-20 eli siitä jää vain yö pois välistä. Toki perhehuoneen hyvä puoli olisi myös se, että siellä saisi olla rauhassa, eikä huonetta tarvitsisi jakaa kenenkään kanssa. No, pitää miettiä.

Mutta kaipa mun päällimmäiset toiveet on vain:

- Kivunlievitys: toivon kestäväni mahdollisimman pitkään tens-laitteen ja ilokaasun avulla, mutta esim. epiduraalin otan mieluusti, kun ei enää pysty ilman. Samoin pudendaali kiinnostaa.
- Ammetta en halua näillä näkymin kokeilla.
- Minut pidetään hyvin ajantasalla tilanteesta ja muutenkin aina kerrotaan, mitä tehdään ja miksi tehdään.
- Perhehuone: kyllä vai ei?

Avoimin mielin mennään ja hetki kerrallaan suoriudutaan. Maanantaina eli huomenna meillä on se synnytyssairaalan esittelykäynti, joten siitä ehkä kirjoittelen vielä lisää. Voi olla, että sieltä saa vielä lisävinkkiäkin omaan toivelistaan.

Käsitöitä: vaunulelu, mustekala, kori ja unipesä

Sain vihdoin valmiiksi norsulelun vaunuihin (tässä vielä ohje) ja siitä tulikin ihan kiva. Tajusin vasta jälkeen, että väritkin sopii kivasti yhteen tämän vuoden äitiyspakkauksen makuupussin kanssa. Päädyin lopulta tekemään kaikki norsut uudelleen, kun tosiaan alkuun tein kiinteän silmukan vähän väärällä tavalla. Näin norsuista tuli nyt siistimmät ja pienemmät.

Virkkasin myös uutena työnä sellaisen perinteisen turvalonkeron, mutta pitää ehkä tehdä vielä uusi, kun tämä oli lähinnä kokeilu jämälangoista ja siitä tuli aika pieni. Enkä ehkä kiinnittänyt kaikkia osiakaan niin tiukkaan, kuin olisi pitänyt. Mustekala on tehty tällä video-ohjeella.

Kokeilin myös uudelleen pienen korin virkkaamista, tällä kertaa paksummasta Novitan Strömsö -langasta ja se onnistuikin hyvin. Sopii säilöksi pumpulipuikoille tai vanulapuille. Korissa mulla oli monta eri ohjetta, joista valitsin aina sen kivoimman ja selkeimmän kussakin kohdassa. Pääosin katsoin tätä ohjetta sekä tätä ohjetta, mutta esimerkiksi alun tein tuon mustekalan aloituksen mukaisesti. Tässä ympyrän virkkaamisessa mulla oli aiemmin ongelmana se, etten pysynyt yhtään kärryillä kerroksista, mutta tuolta mustekalan ohjevideosta opin merkkilangan käytön ja se ratkaisi kyllä kaikki ongelmat kerralla. Näitä koreja voisin virkata vaikka loputtomasti, mutta tuo lanka on vain melko kallista, niin ei ehkä viitsi, ellen sitten keksi jotain muuta ratkaisua tähän. Matonkuteetkin kai kävisi, niitä pystyy leikkaamaan itsekin esim. vanhoista vaatteista.

Sitten vähän hatusta heitettynä päätin ommella itse unipesän. Olin kyllä jo yrittänyt tilata sellaisen Lempituotteelta, mutta jossain kohtaa mun viesteihin ei enää ensimmäisten viestien jälkeen vastattukaan, vaikka ne oli luettu, enkä vieläkään tiedä, että onko mun tilaus mennyt läpi vai ei. En viitsi siis lähteä tilaamaan muualtakaan tuota pesää, jos sitä vaikka kuitenkin on jo alettu valmistaa, mutta koska materiaalit löytyi kotoa, ajattelin uskaltaa kokeilla sen ompelua itse.

Ompelu lähti jo alkuun vähän huonoille raiteille, kun mun kankaat ei olleetkaan riittävän isoja. Pesästä tulisi näin 6 cm ohjetta pienempi jo alkuunsa. Päätin silti kokeilla, josko pienempikin pesä toimisi ja halusin muutenkin jotain kivaa tekemistä. Seuraavan ongelman kohtasin, kun kankaat lähti taas menemään kieroon. Se johtuu ilmeisesti paksusta vanulevystä, pitäisi opetella ompelemaan sen kanssa. Kun siis lopulta katselin puolivalmista työtä, joka näytti selvästi liian pieneltä ja hieman kieroltakin, en jaksanutkaan enää tehdä sitä kunnolla huolitellen loppuun, vaan tein vähän sinne päin. No, sekin oli virhe.

Koska kun pesä viimein oli valmis, se näyttikin yllättävän kivalta ja onnistuneelta ja kaiken lisäksi se oli teknisesti täysin toimiva. Siinä kohtaa harmitti, etten ollut tilannut uusia isompia kankaita jo alkuunsa ja etten tehnyt pesää kauniisti loppuun (kuten esim. toisen kuvan kamalasta "tikkauksesta" näkyy :D). Koska kyllä tuota ehkä kuitenkin käyttää voi, niin olisi pitänyt tehdä se huolella loppuun saakka. Ainoastaan narut on vähän vaaralliset, niin pitäisi vaihtaa parempiin.

Kauaa tämä ei kyllä valitettavasti pienelle taida mahtua, koska kokeilin siihen hyvin säilynyttä 21 vuotta vanhaa nukkeani, joka vastaa kooltaan suunnilleen vastasyntynyttä, ja pesä oli aika jämpti. Toisaalta tämä käy avattuna kylppärin hoitoalustaksikin, kun vaan lisää vedenpitävää kangasta, että ehkä otetaan se siihen käyttöön.

On muuten ollut näppärä apuri tämä nukke. Hän on toiminut apuna jo turvakaukalon vöiden kiristämisessä sekä kantorepun testaajana. Viimeksi kantoreppua testaillessani mies tulikin siihen tulokseen, että saan vielä tovin testaillakin reppua ihan vain nukella ennen kuin saan luvan laittaa siihen ihan oikean vauvan :D Oli se kieltämättä vähän hankalaa, mutta en mä sentään kertaakaan pudottanut nukkea lattialle.

Mutta niin, tämän pesän loppumetreillä vannoin, etten enää ikinä tekisi yhtäkään pesää itse. Kamala projekti. Mutta nyt jälkeen valmista työtä ihaillessani olen kyllä miettinyt, että pitäisikö sitä sittenkin kokeilla tehdä toinenkin ihan rauhassa alusta loppuun oikean kokoisilla kankailla. Tämän pesän ohjeena mulla oli tämä perinteinen ohje, mutta vaihtoehtona olisi myös ollut ehkä vähän helpompikin ohje.

Nyt en ole aloitellut mitään uusia projekteja, mutta eiköhän niitä aina jostain vastaan tule. Äkkiseltään en keksi, mitä enää puuttuisi. Pitäisiköhän sitä yrittää ommella parit pöksyt vauvalle...

32+0: Saikkupuuhia ja kuulumisia

Enää kahdeksan viikkoa laskettuun aikaan. Maanantaina alkaa virallisesti äitiysloma, joskin olen ollut jo yli kuukauden sairauslomalla. Niin se aika vain kummasti etenee. Kohtahan tuo pieni tonttu on jo täällä meidän kanssa kääntämässä meidän rauhallisen elämän päälaelleen. Ei malttaisi odottaa!

Nyt olen huomannut, että vatsan koko alkaa hiljalleen jo tuntua, vaikka se kuvassa pieneltä näyttääkin. Ei vielä pahasti, mutta kyllä sen painon tuossa edessä tuntee ja kävely on vähän vaappumista. Välillä jalat ja kädet kipeytyy ja puutuu ja alavatsa sekä -selkäsärkyjäkin on ollut. Ei siis supistuksia, vaan ihan vain särkyjä. Pidempään seistessä tulee paha olo. Aika vähäisistä vaivoista on kuitenkin vielä kyse, että ei tässä hätää ole. Painoa on tullut muuten nyt 11 kiloa alkuun nähden. Saapi nähdä, mihin tuo vielä nousee.

Mutta palataanpa siihen sairauslomaan... On meinaan alkanut aika käydä ihan todella pitkäksi nyt, kun kaikki vauvavalmistelut on jo tehty. On myös harmittanut lähes itkuksi asti kun ulkona on ollut ihania syksyisiä kelejä ja auringonpaistetta, muttei ole itse voinut sinne lähteä kävelemään supistusten takia. Tai mitä tässä kaunistelemaan, kyllä mä yhtenä kauniina päivänä ihan oikeasti purskahdin itkuun, kun mies oli lähdössä ulkoilemaan ja itse jouduin jäämään kotiin kökkimään. Enkä mä edes oikeasti ole mikään ulkoiluihminen! Mutta nyt jo vähän naurattaa koko homma. :D Syytän raskaushormoneja. Onneksi tämä on (toistaiseksi?) ollut ainoa hölmö itkukohtaus eli aika vähällä on selvitty.

Ja onneksi pääasiassa viihdyn yhä kotonakin ja välillä tulee käytyä sitten kaupassa ja kirppiksellä taikka jonkun luona vierailulla, niin ei pääse ihan höperöitymään. Toki voisin ulkonakin käydä vain istuskelemassa ja ehkä pitäisikin, mutta se vaan tuntuu jotenkin oudolta, jos ei siellä voi tehdä mitään. 

Mutta sanon saman minkä aina: tilanne voisi olla paljon huonompikin. Ja enää kaksi viikkoa ja sitten voi ottaa jo rennommin, koska 34 viikon jälkeen ei vauvan syntymä olisi enää niin katastrofi. Mitään pitkiä lenkkejä en silti uskalla tehdä, mutta sitten ei ehkä tarvitse enää niin paljoa miettiä, mitä tekee ja paljonko tekee ja tekikö kuitenkin taas liikaa. Jos vaikka uskaltaisi vähän taloa käydä kiertämässä ja viikon 37 jälkeen voikin taas elää jo täysin normaalisti.

Viime viikolla käväisin muuten pitkästä aikaa työpaikalla. Ihmettelin, miksi mua niin kovasti sinne pyydeltiin, mutta olivat ihanat työkaverit halunneet muistaa mua äitiyslomalle jäädessä. Vauva sai mahtavan muumiyöpaidan, ihka ensimmäisen lelun, söpön tuttinauhan ja lahjakortin Nameitin myymälään. Ja minä sain lempparikeksejäni!

Muuten olenkin päivisin lähinnä siivonnut kotia niiltä osin, mitä ei yleensä tavallisen viikkosiivouksen yhteydessä tule siivottua. Vauhtini on lähinnä yksi kaappi päivässä, ettei supistukset ylly liiaksi, mutta kuitenkin. Tosin supistukset on vähentyneet nyt tosi paljon että enää niitä tulee oikeastaan pelkästään silloin, kun rehkii "vahingossa" liikaa tai kävelee vähänkään ripeämmin.

Vauvan liikkeistä en osaa oikein sanoa, onko hän rauhallinen vai levoton, sitä kun välillä kysellään. Silloin kun hän alkaa potkimaan, on se kymmenisen minuuttia aika rankkaakin möyrintää ja iskuja pitkin vatsaa. Mutta suuren osan päivästä hän kuitenkin on aika rauhallisesti. Yöllä saatan joskus 4-5 aikoihin tuntea potkuja, jos satun heräämään vessaan, mutta muuten en yöllä useinkaan tunne liikkeitä. Sitten aamulla on aamupalan jälkeen siinä 8-9 aikaan seuraava hereilläolo ja illalla samoin 8-9 aikaan iltapalan jälkeen. Päivällä en ole vielä huomannut selkeää rytmiä, mutta esimerkiksi nyt tätä kirjoittaessa 11-12 on jokin potkusessio taas käynnissä.

Enkä osaa muuten yhtään sanoa, miten päin tuo nyt majailee! Musta tuntuu, että hän kääntyi eräänä päivänä jotenkin ympäri, koska muljahti niin oudosti. Potkutkin tuntuu nyt vähän eri paikassa kuin ennen - tavallaan. Nyt potkuja tuntuu siellä, missä pää ennen oli eli vasemmalla ylhäällä, mutta toisaalta niitä tuntuu myös välillä alhaalla edelleen, joskin aina oikealla, kun ennen oli keskellä tai vasemmalla. Ja siinä missä pää tuntui ennen kovana möykkynä, tuntuu nyt vaihtelevasti isompi ja pienempi kova möykky.

Olen myös taas kuluttanut aikaa käsitöitä tehden, mutta taidan lisätä ne myöhemmin omaan postaukseensa, koska tästä tulisi muuten ihan älyttömän pitkä teksti. Käsitöitä onkin valmistunut vino pino, mutta nyt mulla ei ole listalla mitään erityistä tulossa. Mutta kuten on aiemminkin käynyt, aina sitä jotakin keksii. Onneksi kotona riittää myös yhä siivottavia nurkkia, niin eiköhän niidenkin parissa muutama päivä vierähdä.

Tänään saan myös vieraita, kun kaverit tulee kyläilemään. Jes, ihmiskontakteja! Kadotan varmaan kohta kaikki vähäisetkin sosiaaliset taitoni kotona pyöriessä. Täytyy sitten vauvan kanssa yrittää käydä kaikenmaailman perhekerhoissa ja muissa, jahka hän vähän saa ikää lisää.

Tein ihan ite ja säästin

Olen aina tykännyt ommella koneella, itse asiassa jo kolmosluokalta alkaen, kun koulussa tätä taitoa ensimmäistä kertaa opeteltiin. Muistelisin ommelleeni jo tuolloin kotonakin, lähinnä vaatteita omille nukeilleni. Mikään himo-ompelija en kuitenkaan ole ollut ja ompelu on kohdallani hyvin satunnaista. Mutta kun koneen vain jaksaa kaivaa esiin, on ompelu mielestäni ihan nautinnollista puuhaa edelleen. Kaavoista en tosin taida enää muistaa hölkäsen pöläystä, enkä koskaan ole ollut mikään taituri asian suhteen. Mua houkuttaisi silti taas kovasti alkaa ompelemaan lasten vaatteita, mutta se vaatisi kyllä ihan jonkin kurssin, jotta vaatteista tulisi jotain muutakin kuin ärräpäitä.

Nyt sairausloman aikana tuli kuitenkin jälleen tarve etsiä ompelukone kätköistään. Ihan vain siksi, että ostin vahingossa tämän pussilakanasetin aikuiskoossa. Se piti siis pienentää vauvakokoon. Onnistuinkin tässä kohtalaisen hyvin, joskaan en ajatellut hommaa ihan loppuun asti ja pussin suuaukosta tuli aika ruma. Unohdin nimittäin kääntää ja ommella reunat ennen muuta ompelua. Mutta ensi kerralla olen taas fiksumpi. Mun tyyli on ommellessa vähän sellainen "tee ensin, mieti sitten, äläkä tee yhtä tyhmästi uudelleen."

Seuraavaksi ompelu alkoikin kiinnostaa myös vaunuverhon, reunapehmusteen sekä päiväpeittojen suhteen, koska näistä ei vain löytynyt kivaa ja sopivan hintaista sitten niin mistään. Katselin netistä ohjeita ja totesin, että ehkä selviäisin niistä. Päädyin tilaamaan kankaita: Verson puodista puuvillaista Kettujemmaa ja Pupujemmaa. Eurokankaasta ostin Ronsumarssia ja valkoista puuvillakangasta. Tarkoitus oli tehdä ensin päiväpeitot kehtoon ja pinnasänkyyn. Mitään kaavoja mulla ei näihin ollut, koska no, eihän se nyt voinut olla kovin vaikeaa ommella pari suorakulmiota yhteen?

Itse ompelu olikin ihan mukavaa ja vaivatonta. Mutta isojen kankaiden mittaaminen ja suoraan leikkaaminen puolestaan muistutti hyvin nopeasti, miksen ole ommellut yläasteen jälkeen. Sain kuitenkin senkin homman lopulta hoidettua ja sitten ei enää tarvinnut kuin ommella nurjalta puolelta yhteen kankaat sekä ohut vanulevy. Kun lopulta käänsin työn oikein päin, teos näytti aluksi ihan pussilakanalta. Mutta kokeilin sitten hetken päähänpistosta ommella oikealta puolelta ihan kankaan reunasta (tikata?) koko peiton ympäri ja sen ansiosta siitä tulikin  paljon tasaisempi, jopa ihan päiväpeiton näköinen. Koska tämä oli melko helppo operaatio, tein toisen ihan samanlaisen peiton kehtoonkin.

En saanut vielä tarpeekseni peitoista, vaan jotain muutakin piti päästä väkertämään. Totesin kuitenkin pian vaunuverhon olevan liian hankala ja kallis itse tehtynä (suhteessa valmiin työn laatuun), joten päätin tilata sen ihan ompelijalta. Mutta kehto kaipasi yhä reunapehmustetta ja hetken pohdittuani totesin, että työvaiheethan olisivat melkein samat kuin peitoissakin. Enemmän vain tikkauksia ja lopuksi myös narujen kiinnitys.

Mutta ei se sitten käytännössä ihan niin helppoa ollutkaan. Onneksi tein vai puolikkaan pehmusteen, koska jostain syystä jo tässäkin mitassa meni kankaat vähän kieroon ja loppupäästä tuli melkoisen mielenkiintoinen. Mutta onneksi sitä ei käytössä niinkään huomaa, ainakaan jos ei käännä kehtoa toisin päin.

Ompelun lisäksi innostuin myös virkkaamaan. Törmäsin netissä suloiseen norsuvaunuleluun ja ajatus siitä alkoi kiinnostaa. Se vain, että kyseiseen työhön tarvittiin tosiaan virkkuukoukkua. Olin viimeksi virkannut ala-asteella ja kaikki mitä siitä muistin, oli sellainen pitkä pötkö ketjusilmukkaa. Mutta eihän sitä tekemättä opi! Löysin norsua varten selkeän ohjeen, joka Youtuben ohjevideoiden ja muutaman testipalan jälkeen alkoi avautua ihan kivasti. Virkkaaminen olikin yllättävän helppoa ja hauskaa.

Opin jokaisen norsun jälkeen jotain uutta, lähinnä siis virheistäni kantapään kautta. Mutta vasta kolmannen norsun puolikkaan jälkeen kiinnitin huomiota siihen, että mun norsujen kuvio oli vähän erilainen kuin mallikappaleiden. Kävin vielä tsekkaamassa uudesta ohjeesta kiinteän silmukan teon ja huomasin tehneeni sen väärin. Tai en nyt täysin väärin, mutta siten, että kuvio oli hieman erilainen ja ei-niin-tiivis. Mun tyylillä myös norsun koko oli vähän isompi.

Kokeilin sitten tehdä toisen puolikkaan vielä oikealla tavalla (kuvassa oikealla oleva oranssi norsu). Nyt en osaa päättää, kumpaa tapaa käyttäisin, koska molemmat on omalla tavallaan kivoja. Ehkäpä teen ensin valmiiksi koko norsun tolla oikealla tavalla tehtynä ja mietin sitten, että teenkö nuo kaksi muutakin uudelleen. Kuvassa tuota eroa ei kyllä näytä oikein edes huomaavan.

Onhan nämä vähän tällaisia tekeleitä kaikki, mutta oon silti ylpeä, kun sain ne ihan itse väkerrettyä ilman sen kummempaa taitoa. Käsitöiden parissa saa kyllä aikaa niin hyvin kulumaan ilman, että joutuu kuitenkaan rehkimään liikaa eli käy samalla myös levosta. Vielä pitäisi ommella tyynyjä (tai keksiä jotain muuta jäljellä olevista kankaista) ja virkata lisää norsuja. Olisi myös hauskaa opetella virkkaamaan jotain muutakin. Onneksi multa ei ainakaan ole aika loppumassa kesken! Toistaiseksi...