Viikkokalenteri 4-vuotiaalle

Olen jo pidemmän aikaa aikonut tehdä jonkinlaisen viikkokalenterin esikoiselle, mutten ole saanut aikaiseksi. Ajatuksenani on siis ollut, että kuvallinen viikkokalenteri auttaisi lasta hahmottamaan viikkoa ja näin ollen helpottaisi asioiden ennakointia ja ehkä vähentäisi niiden ajoittaista vastustusta.

Nyt kun meillä on päiväkodissa kahta eri pituista päivää ja viikkovapaita, totesin, että on viimein tartuttava toimeen ja tehtävä kalenteri. Esikoinen kyselee päivittäin, että onko huomenna päiväkotia ja minkälainen päivä ja miettii myös, onko isilläkin vapaata ja koska on viikonloppu. Viikkokalenterin avulla on nyt edes jonkinlainen mahdollisuus hahmottaa näitä asioita jo etukäteen.

Erityisen hyödyllinen tämä olisi ollut jo silloin, kun kävimme läpi vauvan keskola-aikaa. Olisi varmasti auttanut lasta ennakoimaan, koska äiti on kotona, koska isä ja koska hän on isovanhempien kanssa. En vain silloin jaksanut miettiä mitään ekstraa, mutta nyt tälle löytyi sopiva väli.

Pohja tehty Canvalla.

En tiedä, olisiko tällaista viikkokalenteria löytynyt valmiina jostain, mutta tein itse omani Canvalla. Mulle on tärkeää visuaalinen ilme ja jotkut valmiit ei aina ihan täytä omia kriteerejäni, vaikkei tämäkään nyt mikään design-luomus tokikaan ole. Canva on ihan loistava työkalu kaikkeen tällaiseen väkertämiseen, varsinkin kun mulla oli vielä ilmainen pro-version kokeilujakso (eli kaikki kuvat ja ominaisuudet) käytössäni. 

Tein kalenterin A4-kokoisena vaakaan kahdelle sivulle. Päivien kohdalle laitoin samoilla kirjaimilla alkavat herkut, jotta 4v:kin muistaisi, mikä päivä on nimeltään tai ainakin voisi käyttää päivistä jotakin nimitystä, niin tietäisin itsekin, mitä päivää hän tarkoittaa. Sen jälkeen tein joka päivälle merkin joko vapaapäivästä tai päiväkotipäivästä. Vapaapäivämerkillä on vihreä tausta ja kuva kodista, päiväkotipäivällä punainen tausta ja kuva päiväkodista. Lisäksi päiväkotipäivissä on joko pizza tai sänky: pizza tarkoittaa, että haen lounaan jälkeen ja sänky, että päiväunien jälkeen. Pizzapäivä on siis lyhyt päivä, joten tein merkistä myös matalamman kuin toisesta. Näiden tulostuksen jälkeen laminoin vielä kaikki osaset ja kiinnitys tapahtui sitten ihan vain sinitarralla.

Tulostin lisäksi useita pikkukuvia, joita saattaisi kalenteriin tarvita nyt tai tulevaisuudessa. Esimerkiksi isovanhempien naamojen kuvat: naama tarkoittaa vierailua isovanhemmalle, naama meidän kodin päällä että isovanhempi tulee kylään ja naama plus kuu, että lapsi menee yökylään. Muita kuvia mm. lääkäri, hammaslääkäri, kauppa, suihku tai kylpy, syntymäpäivä, juhlat, uintireissu, kirjasto, retki, vieraat ja vierailut sekä juhlapyhiä kuten halloween ja joulu.

Kotipäiviä ajatellen tulostin myös merkit ulkoiluun ja päiväuniin. Näin ei ehkä tarvitsisi kiukutella niistä, kun näkisi itse, että ne olisi tai ei olisi ohjelmassa. Tulevaisuutta ajatellen tulostin myös tabletti- ja televisiokiellot, mikäli tulevat joskus ajankohtaisiksi. Sitten vielä kaikkien perheenjäsenten naamat, jos niitä johonkin tarvittaisiin. Ainakin vapaapäiviin ajattelin käyttää niitä kotikuvan päällä, niin näkee, kenen kanssa vapaata vietetään.

Harkitsin myös tekeväni kotipäiville oman A4-kokoisen alustan, johon voitaisiin yhdessä aamulla suunnitella päivän ohjelmaa (esim. päikkärit, ulkoilut, puistoilut, muu erikoisempi ohjelma tms.), mutta jätin toistaiseksi tekemättä. En tiedä jaksaisiko sellaista kuitenkaan käyttää, mutta idea perustuisi siihen, että lapsella säilyisi ainakin kuvitelma, että on itse saanut vaikuttaa päivään ja näin ollen ehkä "sopimusten" noudattaminen olisi helpompaa ja taululta voisi tarkistaa, mitä oltiin sovittu. Toistaiseksi päivät nyt kuitenkin sujuu kivasti, joten jätän idean hautumaan.

Kuvatukiahan voi olla arjessa mukana niin paljon kuin niille vain tarvetta keksii. Ne hyödyttävät usein ihan jokaista lasta, ei siis tarvitse olla mitään erityistarpeita tai -haasteita, kuten ei meilläkään ole. Itse olen ollut tosin aika laiska käyttämään mitään, kun meillä on asiat yleensä sujuneet ihan hyvin uhmaikää lukuun ottamatta. Pukemistilanteissa voisi kuitenkin auttaa, kun saisi vaikkapa kääntää vaatekappaleiden kuvia sitä mukaa kun niitä pukee ja vaatekuvan takaa paljastuisi jokin lasta kiinnostava asia (vaikkapa supersankari). Pottailun apuna voisi olla tarrataulu ja ruuan maistamiseen voisi käyttää käännettäviä lusikan kuvia samoin kuin pukiessa. Makkariin voisi tehdä radan käden- ja jalanjäljistä, joita pitkin käydään päiväunille... Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana.

Mutta takaisin viikkokalenteriin! Tämä ei vielä ole päässyt meillä kunnolla käyttöön, mutta esikoinen on ollut siitä jo tosi innoissaan ja muisti heti kaikkien merkkien selitykset. Ajatuksenani on, että sunnuntaisin käytäisiin aina illalla läpi seuraava viikko. Joka aamu voitaisiin ottaa tavaksi katsoa aina päivän ohjelma ja silloin samalla siirtää päivän merkki aina yhden päivän eteenpäin kyseiseen päivään (hämähäkkimerkki osoittaa meillä, mikä päivä on kyseessä). Iltaisin voitaisiin myös tarkistaa, mitä seuraavana päivänä on luvassa.

Aika näyttää, onko viikkokalenterista hyötyä ja tuleeko kuinka laajasti käyttöön. Mutta ainakin tämän tekeminen oli mieluisaa eikä tullut kalliiksi!

Pikkukeskosen täysimetys - on se mahdollista!

Keskosen (ja ihan erityisesti pikkukeskosen) imetys on aihe, josta halusin ehdottomasti kirjoittaa laajemmin. Tästä ei nimittäin oikein löytynyt tietoa tai kokemuksia, kun asiaa yritin googletella ja vertaistukea olisi tosissaan tarvittu. Toivottavasti oman kokemukseni jakaminen auttaa edes yhtä perhettä saman asian äärellä.

Tämä teksti on kirjoitettu sellaiselle, jonka toiveena on nimenomaan täysimetys (tai miksei osittaisimetyskin). Tarkoitus ei ole siis aiheuttaa paineita sellaiselle, jolle on se ja sama, onnistuuko imetys vai ei. Ei siis tarvitse ajatella, että tämä olisi ainoa oikea tapa toimia. On ihan ymmärrettävää, jos kaiken keskellä ei jaksa panostaa imetykseen. Mutta jos toiveena on pikkukeskosen täysimetys haluan kertoa, että se voi onnistua.

Se oli itselleni aluksi iloinen yllätys, koska luulin keskosuuden vesittävän tämän mahdollisuuden kokonaan, mutta näin ei todellakaan ollut. Se vaatisi enemmän työtä, paljon tietoa aiheesta ja päättäväisyyttä sekä ripauksen tuuria, mutta se olisi täysin mahdollista. Ja tosiaan - me päästiin lopulta täysimetykselle viikko ennen laskettua aikaa vauvan ollessa noin kaksi kuukautta. Meidän pikkukeskonen syntyi viikolla 30+4.

Sen verran haluan kuitenkin vielä alkuun sanoa, että meidän koko keskosmatka imetyksineen sekä oma synnytyksestä toipumiseni sujui tosi mallikkaasti ilman selkeitä suuria takapakkeja. Vaikka kirjoitukseni pointti on nimenomaan tuoda esille hyvä ja onnistunut kokemus keskosen imetyksestä pyydän huomioimaan, että aina se ei välttämättä onnistu yrityksestä huolimatta, vaikka tekisit kaiken samoin, täysin oikein ja vielä enemmänkin. Tämä ei ole siis "tee näin" -ohjekirja, vaan vain yksi positiivinen kokemus muiden joukossa.

Alussa kaikki on pelkkää pumppaamista

Kaikki alkaa maidon lypsämisestä, jotta maidontuotanto saadaan käyntiin. Heti synnytyksen jälkeen vain lypsämään. Sanotaan, että lypsäminen pitäisi aloittaa kuuden tunnin kuluttua synnytyksestä, mutta minulle se ohjeistettiin liian myöhään ja aloitin vasta hieman tuon kuuden tunnin jälkeen (kun olin asiasta itse kysynyt). Ole siis itse aktiivinen ja kysy asiaa ajoissa, jos ei sitä sinulle ohjeisteta! Lypsäminen on erittäin tärkeää, vaikkei yhtään tippaa maitoa tulisi. Silti pitää lypsää vähintään kahdeksan kertaa vuorokaudessa, näistä ainakin kerran yöllä. Itse koin helpoimmaksi lypsää aina vauvan hoitoaikojen jälkeen, koska ne olivat kahdeksan kertaa vuorokaudessa tasaisesti kolmen tunnin välein. Mahdolliset lypsymaidot annetaan vauvalle nenämahaletkulla.

Ihan ensimmäisellä käsinlypsykerralla sain talteen 16 ml lähes vaivatta. Kätilökin oli siitä ihmeissään ja sanoi, ettei varmasti tule tämän kanssa ongelmia. Pettymys olikin sitten suuri, kun seuraavilla kerroilla en saanut irti käytännössä mitään. Kaksi ensimmäistä päivää lypsin muistaakseni vain käsin saaden tulemaan lähinnä pelkästään tippoja. Silloin epäilin, ettei homma ikinä käynnisty kunnolla. Päällä oli kamala stressi, mutta yritin silti sinnikkäästi.

Kolmantena päivänä otin käyttöön pumpun, vaikka aluksi pumppasinkin tyhjää, ja silloin maitokin sitten nousi ja sain pumpattua jo parisataa milliä vuorokaudessa. Pumppasin alkuun noin 15 minuuttia per rinta ja tein myös muutamia tehopumppauksia. Suosittelen kyllä ottamaan heti käyttöön tuplapumpun, vaikka se onkin aluksi aika haaskuuta, kun tyhjätkin pullot pitää heittää aina käytön jälkeen pois. Se kuitenkin nostattaa maitomääriä paljon paremmin ja säästää aikaa kuin vain yhdellä pumpaten. Itse aikailin tämän kanssa pumpaten ensin vain yhdestä rinnasta kerralla, mutta vaikutus oli iso, kun viimein raaskin ottaa käyttöön molemmat päät pumpusta.

Kun sitten jossain kohtaa pumppausmatkaa aloin tuntemaan maidon herumisen, vaihdoin pumppaamisen kellon sijaan siten, että yhden pumppauksen aikana tunsin aina kaksi tai kolme herumiskertaa. Toki sen pystyy näkemäänkin, jos ei sitä itse tunne. Pumppauksen kesto vaihtui tällöin noin 10 minuuttiin per kerta tuplapumpaten.

Minulla maitomäärät nousi näin toimien tosi hyvin ollen parin viikon kohdalla jo noin 800-1000 ml vuorokaudessa ja sille tielle se jäikin, vaikka myöhemmin vähensin pumppauskertoja ensin seitsemään ja sitten kuuteen kertaan vuorokaudessa. Tiedostan olevani onnekas, sillä osa ei oikein heru pumpulle yrityksistä huolimatta tai maito ei muuten vain tahdo riittää. Kannattaa pyytää apua, jos tuntuu, ettei homma etene yksin! Niin ja pumpulla on myös iso merkitys. Kuvan Medelan pumppu toimi mulla tosi hyvin, mutta Ameda Elite -lainapumppu sattui alusta loppuun kaikilla säädöillä. Myös suppilon koon on tärkeää olla oikea.

Mulla maitoa tuli koko ajan tosi hyvin: lopussakin tuplaten sen, mitä vauva vuorokaudessa tarvitsi. Koin siksi todella rankaksi jatkuvan pumppauksen, kun maidon takia sitä ei olisi edes niin usein tarvittu. Niinpä teinkin sellaisen ratkaisun, että kun olin kotonakin saanut pakkaseen pari litraa maitoa, aloin kaataa loput suoraan viemäriin. Tämä vapautti minut mielestäni pumppaamisen ärsyttävimmästä vaiheesta eli osien tiskaamisesta jokaisen pumppauskerran jälkeen. Aina kotona ollessa pumppasin siis vain pitääkseni maidontuotannon käynnissä, mutta maidon kaadoin pois, koska se ei ollut "puhdasta". Tämä lähinnä siis vinkkinä, että jos kaikki tuntuu liian raskaalta, kannattaa miettiä, voisiko jollain tavalla helpottaa asiaa, jotta jaksaa jatkaa.

Vauvan matka rinnalle

Pikkukeskoset ovat alkuun tosi väsyneitä, eivätkä osaa imeä. He eivät edes näytä vielä nälkäviestejä. Kaikki maito, pumpattu tai luovutettu, menee nenämahaletkuun. Hiljalleen voidaan alkaa antaa pienestä millin ruiskusta maistelutippoja maitoa suuhun. Muistelen lukeneeni, että syömisvalmiudet alkavat olla vasta noin 34+ viikkoisella, mutta usein rinnalle pääsee jo tätä ennen. Kenguruhoito on kaiken alku ja juuri: se auttaa maitoa nousemaan ja edistää vauvan luontaista halua imeä. Kun vauva alkaa olla virkeänä edes pieniä hetkiä ja alkaa osoittaa itse syömishaluja, voidaan kokeilla rinnalla olemista. Aluksi se on pelkkää tutustumista: maiskuttelua ja huulten lipomista -  tarkoitus ei ole saada imettyä. 

Meillä ensimmäinen tutustuminen rintaan tapahtui viikolla 32+0, kymmenen päivän ikäisenä. Kengurussa ollessaan vauva pääsi maistelemaan rinnalle. Hän ei juuri tajunnut asiasta mitään ja nänniä joutui "väkisin" asettelemaan suuhun. Hän onnistui imemään lopulta jopa pari kertaa ja sitten nukahti. Tätä se oli kaikki ensimmäiset kerrat ja suuren osan hoitokerroista hän yhä nukkui ohitse, eli ei päästy edes kokeilemaan. Aluksi siis "imetys" tapahtui aina vauvan hoitoaikoina (8 kertaa päivässä, myöhemmin 6), jos hän virkistyi tarpeeksi sitä varten. Jokaisen hoitokerran ja imetysyrityksen jälkeen pumppasin aina yhä maitoa, joka sitten annettiin nenämahaletkulla.

Keskolassa voidaan myös antaa maito pullosta imetyksen sijaan tai lisäksi. Kannattaa siis heti alkuun kertoa, jos haluaisi täysimetyksen onnistuvan, jotta siihen osataan kiinnittää huomiota. Itse sain keskolassa melko heikkoa imetysohjausta kaiken kaikkiaan. Jos takana ei olisi ollut jo yhtä onnistunutta imetystä, en tiedä, oltaisiinko me onnistuttu tässä tällä kertaa. Pyytäisin siis herkästi apua ja tukea, jos tuntuu, ettei juttu luista.

Imetys ja nenämahaletku - kohti täysimetystä

Kun vauva alkoi ottaa välillä edes jonkinlaista imuotetta, minulle ehdotettiin rintakumin käyttöä (tästä lisää alempana). Hän nimittäin sai otteen, muttei saanut sitä pitämään. Rintakumin käyttöönotto viikolla 33+3 oli hyvä päätös, koska sen avulla imuote vihdoin pysyi, ja vauva alkoi heti saada rinnalta maitoa pelkän tutustumisen sijaan ja aloitettiin myös syöttöpunnitukset. Aina ennen imetystä vauva punnittiin, sitten imetys ja uusi punnitus. Saatu maitomäärä vähennettiin nenämahaletkuun menevästä määrästä. Näin jatkettiin aina siihen saakka, että vauva jaksoi rinnalta itse lähes koko vuorokaudeksi määrätyn maitomäärän. Meillä tuo määrä oli n. 450 ml 39+0 viikolla, jolloin nenämahaletku jäi pois ja siirryimme täysimetykselle. Kaikkiaan imetyksen sujumiseen meni meiltä siis seitsemän viikkoa siitä, kun ensimmäistä kertaa sain vauvan rinnalle.

Kuvailisin pikkukeskosen imetysmatkaa ensisijaisesti turhauttavaksi. Se etenee todella todella hitaasti ja juuri kun tuntuu, että menee hyvin, palataankin taas siihen, ettei mene. Jonain kertana vauva jaksaa syödä uuden ennätyksensä ja seuraavana kertana ei häntä saa edes hereille sen verran, että voisi kokeilla imettää. Se on myös pelottavaa. Pikkukeskoset vetävät maidon helposti henkeensä, ja sitten muuttuvat sinisiksi, kun eivät muista tai osaa heti jatkaa hengittämistä. Aluksi joka ikinen imetyskerta pelotti. Mitä jos vauva tällä kertaa tukehtuu?

Se on myös raskasta. Ainaiset syöttöpunnitukset, imetysyritykset, sitten pumppaukset, tiskaukset ja maitojen valutukset. Se vie niin paljon ja antaa aluksi niin vähän. Se vaatii todella pitkiä hermoja ja kykyä sietää epävarmuutta. Pitää vain jaksaa jatkaa, vaikka kukaan ei voi luvata, että imetys tulisi silti koskaan onnistumaan. Jopa minä, jolle imetys on ollut ajatuksen tasolla tyyliin kaikki kaikessa, mietin yhdessä kohtaa, että pitäisikö vaan siirtyä korvikkeelle. Tuntui, ettei oltu edetty mihinkään kuukaudessa ja hakattiin vain päätä seinään.

Imuotteen saamisessa kesti aina pitkään, rintakumi irtosi tuon tuosta ja kun vauva sai otteen, hän ensimmäiset viisi minuuttia vain tuijotti tissi suussa ennen kuin alkoi imeä - joskus nukahtaen ennen kuin ehti imeä pisaraakaan. Kaipasin jo kokonaisia yöunia kotona ollessa (sehän olisi ollut mahdollista ilman pumppausta), enkä jaksanut muutenkaan koko ajan olla pumppaamassa. No, jatkoin silti, ja tänä päivänä olen siitä äärettömän kiitollinen. Kaikki on ollut vaivan arvoista.

Meillä imetys alkoi ylipäätään sujua paremmin vasta kotiutuessa 35+6 viikolla, ja samaa olen kuullut monelta muultakin. Onko kyseessä sitten kodin rentous, oma rauha vaiko vain vauvan karttunut ikä - ken tietää. Ehkä ne kaikki yhdessä. Kotiutuessa imetin yhä vauvan hoitoaikojen mukaan neljän tunnin välein ja jouduin usein herättelemään vauvaa syömään. Joka toisena kertana en saanut häntä tarpeeksi hereille, joka toisena hän söi yhä vain 10-30 ml. Pumppasin yhä jokaisen imetyskerran jälkeen ja laitoin loput tarvittavista maidoista vauvalle nenämahaletkuun.

Vasta parin viikon kotona olon jälkeen pystyin jättämään välistä pari pumppauskertaa silloin tällöin, kun vauva jaksoikin yllättäen syödä rinnalta koko vaadittavan määrän kerralla. Ja vasta viikko ennen laskettua aikaa saimme pois nenämahaletkun ja pääsimme kokonaan täysimetykselle. Lasketussa ajassa uskalsin vasta lopettaa pumppaamisen kokonaan ja luottaa siihen, että vauva sai itse pidettyä maitomäärän riittävänä. Silloin aloimme myös siirtymään vauvantahtiseen ruokailuun, kun hän alkoi herätä nälkään itse noin kolmen tunnin välein.

Rintakumi ja tuttipullo - ystävä vai vihollinen?

Itse olin ajatellut ensisijaisesti, etten haluaisi rintakumia käyttöön. Enkä varsinkaan tuttipulloa. Näistä ei oikein löytynyt kunnolla tietoa, mutta olin ymmärtänyt, että tuttipullon käyttö ainakin täysiaikaisilla vauvoilla voisi haitata imetyksen sujumista. Pahimmillaan vauva alkaisi suosia pulloa, eikä enää huolisi rintaa. Rintakumista taas peloteltiin, ettei siitä pääsisi sitten koskaan enää eroon ja imuote olisi entistä huonompi sen kanssa.

Rintakumin käyttöä ehdotettiin jo heti ekoilla imetyskerroilla, tai lähinnä sen olemassaolosta mainittiin. Noin viikon jälkeen päätin, että kokeillaan nyt sitten, kun imemisestä ei oikein muuten tullut mitään. Rintakumin kanssa imeminen onnistui heti paljon paremmin ja ensimmäisellä kerralla vauva sai imettyä peräti 15 ml viikolla 33+3. Voin siis lämpimästi suositella kokeilemaan rohkeasti kumin kanssa, jos ei muuten suju. Kumin kanssa imetys oli tosin hieman rasittavaa, kun vauva huitoi sen usein irti ja se piti aina myös muistaa pestä (ja kotona steriloida säännöllisesti), mutta uskon, että se oli meillä suurin tekijä siihen, että imetys lähti sujumaan.

Mietin paljon, päästäänköhän kumista koskaan eroon. Kokeilin aina välillä ilman, muttei imeminen oikein sujunut. Kotiutuessa jatkoin samaa ja jossain kohtaa huomasin, että vauva sai syötyä ilman kumiakin jonkin verran. Ja yhtäkkiä lasketussa ajassa tuli se piste, kun kumia ei enää vain tarvittukaan. Se jäi pois kokonaan.

No, entäs sitten tuttipullo? Keskolassa pyritään hyvin ahkerasti tuputtamaan tuttipullon käyttöönottoa, joten kannattaa miettiä hieman valmiiksi, miten sen kanssa haluaa toimia. Suosituksista ja tuputuksesta huolimatta päätös on täysin sinun. Itse en olisi halunnut pulloa käyttöön lainkaan peläten sen pilaavan imetyksen onnistumisen. Yritin löytää tietoa ja kokemuksia aiheesta, mutta mitään varmuutta en mistään saanut. Oli niitä, jotka olivat kieltäneet pullon kokonaan ja niitä, jotka olivat antaneet molempia ilman ongelmia. Ja niitä, jotka olivat antaneet pulloa ja sitten imetys oli sen takia loppunut.

Keskolan kanta oli, että pulloa pitäisi antaa, koska se edesauttaisi myös rinnalta syömistä vauvan saadessa hyvää syömäharjoitusta. Pitkien pohdintojen jälkeen tein itse seuraavan ratkaisun: Vauvalle saisi antaa pulloa silloin, kun olen itsen poissa, jos vauva osoittaisi selvää halua syödä itse. Muuten maidot laitettaisiin nenämahaletkulla. Jos vauva alkaisi hylkiä rintaa, pullon antaminen lopetettaisiin. Tämä toimi meillä hyvin. Vauva söi pullosta ja rinnasta aika samoja määriä, eikä ne olleet toisiltaan pois. Kun kotiuduimme, en antanut enää pullosta kertaakaan. Imetin ja laitoin loput nenämahaletkuun. Tätä jatkui kotiutumisen jälkeen noin kolme viikkoa ennen kuin imetys sujui niin hyvin, ettei tarvittu enää letkuakaan.

Kumpaakaan - rintakumia tai tuttipulloa - ei siis tarvitse ottaa käyttöön, jos ei halua. Ainakin Tyksistä voi kotiutua nenämahaletkun kanssa, jos imetys sujuu edes jonkin verran.

Vielä muutamat yksittäiset pointit

Alku on kaikkein rankinta. Välillä todella väsyttävää, niin väsyttävää, että miettii, onko siinä mitään järkeä, kun mitään takeita ei onnistumisesta silti ole. Se on rankkaa, ettei maitoa oikein tule ja silti pitäisi jaksaa lypsää. Se, että joutuu aikatauluttamaan kaiken lypsämisen mukaan. Se, että yöllä voisi vain nukkua varsinkin kotona ollessa, mutta ei, kun pakko laittaa kellot soimaan ja lypsää.

Silloin täytyy purra hammasta ja pitää kirkkaana mielessä oma tavoite. Miksi haluat jatkaa? Mitä arki on sitten, kun (jos) täysimetys onnistuu? Minä jaksoin sen voimalla, että meillä oli jo yksi onnistunut kokemus täysimetyksestä ja tiesin, miten helppoa se sitten olisi. Ei enää pullojen pesua, ei pumppauksia, ei pitkiä yövalvomisia... Tissi vaan suuhun perhepedissä ja unet jatkuisivat. Sillä ajatuksella rämmin läpi pahimmat väsymyksen hetket, vaikken niinä hetkinä itsekään täysin uskonut, että imetys joskus voisi onnistua.

WA-viestejäni toiselle keskosäidille eri ajoilta taipaletta...

Muistuttaisin myös pyytämään lisää apua, jos koet sitä tarvitsevasi, ja pitämään pääsi. Koin itse, että imetysohjaus oli melko puutteellista. Imetysmyönteisyys ja siihen kannustaminen myös vaihteli paljon työntekijästä riippuen. Osa esimerkiksi ehdotti tuttipullon käyttöä useasti, vaikka olin itse paikalla ja olin selvästi sanonut, että paikalla ollessani vain imetys. Sain myös esimerkiksi imetystyynyn vasta, kun itse erikseen tajusin sitä pyytää. Vauvaa alettiin ottaa useammin rinnalle vasta, kun itse kerta toisensa jälkeen siitä muistuttelin ja olin aktiivinen.

Jokaisen imetysmatka on varmasti täysin erilainen. Tällainen se oli minun näkökulmastani. Lyhyesti viestini on kuitenkin, että pikkukeskostakin voi täysimettää. En ole suinkaan ainoa siinä onnistunut. Mutta on myös niitä, joiden kohdalla imetys on onnistunut vain osittaisena tai ei lainkaan. Aina ei oma halu ja yritys vain riitä, vaikka mitä tekisi. Jos asia on kuitenkin sinulle yhtä tärkeä kuin minullekin oli, haluan sanoa, että älä luovuta liian aikaisin. Koska se on vaikeaa ja ahdistavaa ja turhauttavaa. Se on sitä luultavasti lähelle laskettua aikaa. Mutta jos se onnistuu, se palkitsee lopulta. Ja jos ei onnistu - olet ainakin tehnyt parhaasi.

Vertaistukea ja hyödyllisiä linkkejä

Facebookissa löysin onnistumisen kokemuksia ja vastauksia haastaviin tilanteisiin seuraavista ryhmistä:

Imetyksen tuki

Keskosten äidit (alle rv34)

Pumppaajat: Osittais- ja täyspumppaus

Hyödyllistä tietoa löytyi ainakin näistä linkeistä:

Pumppaaminen ja lypsäminen (Imetyksen tuki)

Hyvä imuote (Imetyksen tuki) 

Äiti ja vauva erossa toisistaan (Imetyksen tuki)

Imetyksen tehostaminen eli maitomäärän lisääminen (Imetyksen tuki)

Rintakumi (Imetyksen tuki)

Keskosen imetys - Opas vanhemmille (Opinnäytetyö, opas ihan lopussa)

Tästä tuli nyt aika pitkä teksti, mutta jos tämä auttaa jotakin pikkukeskosen imetyksestä haaveilevaa, on se vaivan arvoista. Jos on mielessä jotain kysyttävää, niin kysykää ihmeessä! En ole mikään alan asiantuntija, mutta voin kertoa, miten meillä on mennyt.

Syysloman viettoa

Kirjoitetaanpa nyt myös meidän syyslomasta. Mies on tehnyt koko viikon töitä, mutta minä olen ollut lasten kanssa lomalla. On ollut ihan parasta, että ekaa kertaa ikinä pääsin ilmoittamaan päiväkodin lomakyselyihin, että meidän lapsi on lomalla! Toki hänellä yleensäkin päivystysaikoihin on jotain lomaa ollut, mutta syys- ja hiihtolomat on aina menneet päiväkodissa meidän töiden takia.

Lomaviikolla ollaan pääosin otettu aika rennosti ja nautittu kotona olosta. Kahdesti käytiin myös läheisessä kauppakeskuksessa aikaa kuluttamassa. Ensimmäisellä kerralla oltiin ihan puhtaasti vain viettämässä aikaa leikkipaikoilla. Ei ne ihan Hoplopin veroisia ole, mutta riittää kyllä hyvin 4-vuotiaalle - ja on ilmaisia. Totesin vain, ettei vauva oikein viihtynyt turvakaukalossa, joten seuraavalle kerralle hoksasin ottaa kantorepun ja se pelasti. Toisella kertaa oltiin tosin ensisijaisesti shoppailemassa, koska talvikelit ja lapsen kasvu pääsikin yllättämään.

Käväistiin myös yhdessä ulkotapahtumassa perheille. Siellä oli erilaisia tehtäväpisteitä ja pari leikkipistettä. Ilma oli enimmäkseen kauniin aurinkoinen, mutta tuulisen kylmä ja pieniä tihkusadekuurojakin oli. Vauva nukkui vaunuissa koko ajan ja esikoinen nautti, kun sai touhuta jotain vähän erilaista. Meidän piti myös käydä kirjastossa, mutta se aukeaa aina vasta kahdeltatoista, mikä on ihan typerää. Haluaisin hoitaa kaikki "vierailut" aamusta, kun päikkäreiden takia nuo iltapäivävierailut menisi aina jo niin myöhään. Ja myös siksi, että vauva alkaa olla iltapäivisin jo yleensä aika huonotuulinen. No, joku päivä vielä mennään!

Tehtiin myös muutos eli iso uusi etappi nukkumisjärjestelyihin. Ostettiin esikoiselle viimein oma sänky, joka on tosin yhä ihan kiinni meidän sängyssä. Hän on nukkunut siinä nyt hyvin aina melkein koko yön, aamuyöstä saattaa kömpiä vielä meidän viereen. Ollaan oltu kaikki erittäin tyytyväisiä järjestelyyn, eikä näin tarvinnut karkottaa lasta vielä yksin omaan huoneeseen. Jouduttiin tosin taas vaihtamaan huoneita päittäin, koska nykyinen makkari oli ainoa, johon kaikki sängyt mahtui vieretysten. Tykkään nykyisestä järjestelystä käytännön tasolla tosi paljon, mutta kieltämättä odotan sitä päivää, että voitaisiin joskus rempata makkari ihanaksi omaksi paikaksi ja olisi jotain järkeä pedata vaikkapa päiväpeittokin sänkyyn. :D Olkoon tämä nyt sitten sitä arkirealismia!

On ollut kivan rento viikko. Yhtenä päivänä oltiin myös vauvan kanssa kaksin taas Tyksissä kehitysseurantavastaanotolla. Käyntejä on aluksi vielä joka kuukausi. Hyvin oli paino noussut 1,1 kg kuukaudessa ja fysioterapeutin sekä lääkärinkin puolesta kaikki oli kunnossa!

On myös ollut jotenkin vapauttavaa huomata, miten eri tavalla olen uskaltanut liikkua vauvan kanssa verrattuna esikoisen vauva-aikaan. Ei jännitä lähteä enää eri paikkoihin ja olen jopa uskaltautunut imettämään julkisesti, mitä en esikoisen aikaan tainnut tehdä kertaakaan. Toki yritän edelleen tehdä sen mahdollisimman piilossa, mutta kuitenkin. Helpottaa lähtemistä, kun ruokaa on aina tarpeeksi mukana oikean lämpöisenä ja heti saatavilla.

Loman voimin taas sitten uuteen arkiviikkoon, vaikkakin toki meillä vauvan kanssa "lomailu" jatkuu.

Vauvan vuorokausi kolmen kuukauden (1 kk) iässä

Menipä kuukausi nopeasti, tuntuu että just vasta tein edeltävän tällaisen. Ehkä jatkossa teenkin näitä harvemmin, mutta tässä joka tapauksessa nyt kurkistus meidän vuorokauteen vauvan ollessa kalenteri-iältään kolme kuukautta ja korjatulta iältään kuukauden.

Kerrankin valitsin hyvän päivän: päivän, jona kaikki oikeastaan sujui siten kuin yleensäkin sujuu, jos mikään ei erityisemmin vaivaa vauvaa. Toisaalta päivä oli kyllä poikkeuksellisenkin hyvä: tällaisia ei ole ollut ennen eikä ole tullut jälkeen. :D Esimerkiksi vauvan kolmen tunnin päikkärit vaunuissa oli jotain ihan utopistista!

Perjantai 13.10.2023

7.00 Esikoinen herää ja kömpii taas viereeni vierashuoneen sängylle. Makoilemme pari minuuttia, kunnes jo nousemme. Hänelle lastenohjelmia ja aamupalaa, minulle kahvia.

7.40 Vauva heräilee itkeskellen viereisessä huoneessa. Haen hänet aamutoimille, saan heti muutaman ihanan hymyn.

7.45 Imetän vauvan sohvalla, hän syö noin vartin verran ja puklaa sitten isosti. Hän jää hereille, seurustelemme sohvalla. Saan taas lisää hymyjä.

8.10 Teen itselleni aamupalaa, vauva on leikkimatolla tyytyväisenä.

8.35 Vauva on jo hetken ollut tyytymätön ja itkeskelee sylissäkin. Vaikuttaa uniselta, joten laitan vaunuihin ja kiikuttelen.

8.45 Luovutan nukutuksen suhteen. Välillä silmätkin käy kiinni, mutta aukeavat aina uudelleen. Jätän hänet hetkeksi itsekseen vaunuihin, josko hän nukahtaisi vielä niin. Hän lähinnä tuijottelee kopan seiniä, välillä kuuluu pieniä uni-itkahduksia. Teen itse kotihommia.

9.00 Vaunuissa on hiljaista ja vauvan silmät melkein jo kiinni kokonaan. Istahdan hetkeksi sohvalle.

9.05 Käyn vielä varmistamassa, että vauva on nukahtanut. Hän on vastassa silmät suurina. Ei hän siis nukahtanutkaan. No, ainakin itkuisuus on poissa. Otan hänet syliin.

9.25 Pumppaan maitoa noin 20 ml. Sen verran, että saan sekoitettua siihen 0,5 tl luumusosetta ja lääkkeet (rautatipat, d-vitamiini). Meillä on lääkärin ohjeena antaa pari kertaa luumusosetta, jos vatsan toiminnassa väli menee yli viikon ja vatsa alkaa selvästi vaivata.

9.35 Syötän seoksen pullosta, hän syö ahnaasti ja kakoo siksi hetken maitoa, kuten aina pullosta juodessaan. Päälle imetys, koska hän jää vielä nälkäiseksi. Syö noin 10 minuuttia.

9.50 Puen vauvalle ulkovaatteet ja itselleni myös. Sitten vaunuihin, pihan kävely eestaas pari kertaa - nukkuu. Takaisin sisälle.

10.00 Esikoisen hätyytys pois leikeistään, päälle vaatteet ja ulkovaatteet. Lähdemme lähipuistoon. Puistossa olemme supersankareita, poliisiautoja ja ravintoloitsijoita. Rakennamme myös hiekkakaupunkia.

11.10 Palaamme kotiin. Mies on lämmittänyt meille etätyöpäivänsä ohessa hernekeiton, joten itselleni jäävällä ajalla teen meille pannaria. Tähän väliin "pienet" 4v-uhmat. Sitten syömme yhdessä rauhan taas vallitessa.

11.30 Otan vauvan sisälle, koska hän kähisee niin usein. Availen vaatteita, mutta hän nukkuu yhä. Jätän vaunuihin.

11.40 Menen esikoisen kanssa päiväunille, makoilen hänen vieressään.

11.50 Käyn ottamassa pannarin uunista, sitten takaisin päiväunille.

12.10 Esikoinen nukahtaa. Harvinainen tilanne: kumpikin lapsi unessa yhtä aikaa, eikä ketään sylissä! Keitän kahvia, syön pannaria ja katson rauhassa Greyn anatomiaa.

12.45 Vauva herää. Vaihdetaan vaippa.

12.55 Imetys sohvalla. Kestää vain noin 10 minuuttia, sitten vauva nukahtaa rinnalle, muttei nuku sikeästi vaan heräilee välillä.

13.15 Esikoinen herää päiväunilta, seurustellaan hetki sohvalla yhdessä.

13.20 Vauva on hereillä, hieman masuitkuinen. Ehdotan esikoiselle Frozen-elokuvaa, josta olin aiemmin maininnut, kun hän sanoi kuunnelleensa kivaa Olaf-kirjaa. Aloitamme elokuvan. Näin jälkeen kuvaa katsoessa näemmä melkoisen sotkun keskellä: esikoinen on innostunut halloweenista ja mies on haalinut rekvisiittaa kauhutalorataa varten, josta on tulossa vuosittainen perinne.

13.30 Vauva nukahtaa syliini masulteen.

14.15 Teen esikoiselle välipalaa, lasken vauvan siksi aikaa sitteriin. Hän herää, mutta nukahtaa pian uusiksi syliini.

14.40 Leikitään esikoisen kanssa elokuvan loputtua, sohvalla tosin, koska vauva on yhä sylissäni nukkumassa.

15.20 Esikoinen jää leikkimään yksinään, lasken vauvan pois sylistä ja hän herää heti.

15.30 Imetys, nukahtaa rinnalle 10 minuutin jälkeen, mutta nukkuu taas levottomasti ollen välillä hereillä, välillä silmät kiinni.

15.50 Vauva on ihan virkeänä, hymyilee taas useasti.

16.00 Mennään leikkimatolle, vaihdan vaipan.

16.10 Siirryn keittiöhommiin, vauva jää matolle.

16.20 Otan vauvan sitteriin, kun hän hermostuu leikkimatolla. Isi pelastaa huutavan vauvan viiden minuutin päästä työt lopetettuaan.

16.35 Saan hommat tehtyä, otan vauvan ja päästän isin lähtemään suihkun kautta kauppaan. Ihaninta perjantaipuuhaa... Vauva nuokkuu taas sylissä ja välillä heräilee, ei nuku kunnolla mutta on väsynyt.

17.15 Laitan vauvan taas sitteriin siksi aikaa, että saan pyykkejä laitettua.

17.30 Vauva hermostuu. Imetän noin 10 minuuttia.

17.40 Laitan esikoiselle ruokaa. Kävelen samalla vauva sylissä ympäri pöytää, kun hän ei muuten viihdy. Esikoisen syötyä jatkan kävelyä pitkin asuntoa ja yritän samalla tehdä pikkupuuhia yötä varten, kuten vaipat sängyn viereen jne.

18.00 Imetys, noin viisi minuuttia. Vauva nukahtaa.

18.30 Lasken vauvan sohvalle jatkamaan uniaan. Autan tyhjentämään kauppakasseja. Sitten minäkin syön.

18.40 Vauva herää. Pidän sylissä, käyn tekemässä hänelle iltatoimet. Mies on esikoisen kanssa leikkimässä, kun ei ole aiemmin ehtinyt.

19.00 Vauva isälle, käyn suihkussa.

19.15 Menen sänkyyn vauvan kanssa. Hän makoilee kainalossani ja huutaa. Odotettavissa on huutoa noin max. tunti. Eilen oli melkoinen huutoshow, sitä edeltävät illat meni vähän jo paremmin. Saapi nähdä, miten tänään.

19.20 Pikaimetys, vauva jää hereille. Itkee. Rauhoittuu, sulkee silmät. Herää, itkee. Pidän kättä päällä, silitän, juttelen. Hän hiljenee, nukahtaa. Herää, itkee... Välillä vain kuuntelen itkua, välillä lohdutan. Tätä sykliä kestää yleensä enintään tunti, kunnes joku nukahdus on se viimeinen ja hän aloittaa siitä yöunensa.

19.35 Vauva nukahtaa (eikä enää herää itkemään). Harvinaisen nopeaa! En tosin vielä tiedä hänen aloittaneen yöunensa, vaan olen koko ajan valmiudessa. Katson puhelimesta samalla Greyn anatomiaa.

20.00 Esikoinen tulee nukkumaan miehen saattamana. Hänellä on nykyään oma sänky ihan meidän sängyn vieressä. Hän menee sinne, jutellaan hetki ja sitten hän aloittaa äänikirjojen kuuntelun. Alan uskoa, että ehkä vauva tosiaan jo nukahti yöunille ja rentoudun vähän.

21.00 Alamme kumpikin esikoisen kanssa nukkua.

23.00 Vauva kähinöi vieressäni. Imetän noin 10 minuuttia. Unet jatkuu.

1.00 Vauva kähinöi vieressäni. Imetän noin 10 minuuttia. Unet jatkuu. Esikoinen nousee istumaan ja aikoo tulla viereen, mutta saan peiteltyä hänet vielä omaan sänkyynsä silitellen.

4.00 Vauva kähinöi vieressäni. Olen unohtanut vaihtaa vaipan edellisillä kerroilla, joten se on tehtävä nyt. Yleensä vaihdan sen kerran yössä noin puolilta öin. Päätän siirtyä samalla vierashuoneeseen, koska vaipanvaihdosta tulee yleensä kova itku. Niin nytkin. Vaihdan vaipan sängyssä pimeässä ja imetän, kun vauva kiukultaan suostuu aloittamaan.

4.30 Vauva on ollut vähän levoton, olen silitellyt välillä masua. Nukkuu kuitenkin yhä. Itseäni ei vain väsytä enää yhtään, olen saanut jo niin hyvät unipätkät nukuttua. Mietin, josko vain nousisin ylös, kun ei ole kuulokkeitakaan puhelimeen (ne jäi makkariin) ja esikoinen on menossa tänään isovanhemman luo, joten voisin nukkua päiväunet vauvan kanssa, jos myöhemmin nukuttaisi.

4.45 Nousen ylös keittämään kahvia ja kirjoittelemaan tätä postausta. Vauva ja muut nukkuvat.

5.40 Olen valmis. Haen toisen kupin kahvia ja katson Greyn anatomiaa.

7.00 Vauva ja esikoinen heräävät.

♥♥♥

Vauvan hereilläoloajat tänään (6 h 35 min):

7.40-10 (2 h 20 min), 12.45-13.30 (45 min), 15.20-18 (2 h 40 min), 18.40-19.30 (50 min)

Vauvan uniajat tänään (16 h 45 min, päivällä 5 h 15 min, yöllä 11 h 30 min):

10-12.45 (2 h 45 min), 13.30-15.20 (1 h 50 min), 18-18.40 (40 min), 19.30-7.00

+ satunnaiset mikrotorkahdukset pitkin päivää

Syömiset (10 kertaa):

7.45, 9.35, 12.55, 15.30, 17.30, 18.00, 19.20, 23.00, 1.00, 4.10

Tänään oli kyllä tosiaan ihan uusi ennätys päiväunta! Melkein kolme tuntia muualla kuin sylissä oli varmasti ensimmäinen kerta ikinä. Ja toistaiseksi myös viimeinen. Täytynee jatkaa vaunu-uniharjoituksia... Yöunen päätin nyt merkata ilman katkoksia, koska perhepedissä nukkuessa vauva ei oikeastaan herää syömään. Hän ähisee silmät kiinni ja rauhoittuu, kun saa tissin suuhunsa. Hän myös syö silmät kiinni ja nukahtaessa syvemmin ote vain lopulta irtoaa. Ihanan helppoa! Tämä on nyt se tilanne, minkä voimalla pumppailin keskolassa pitkin yötä: ajatus siitä, että joskus yösyötöt ei enää muuta vaatisi.

Kiireisiä kuulumisia ja vauva 3 kk (1 kk)

Meille kuuluu kiireistä. Keskolassa joskus sanoivat, että vauvan käytös alkaa muistuttaa vauvan käytöstä usein vasta lasketussa ajatussa - no, niin kävi. Meillä on täällä nyt erittäin läheisyydenkaipuinen ja oikeutensa tunteva pieni vauva. Kolmekuinen pieni, mutta korjatulta iältään vasta kuukauden ikäinen.

Hän ei enää päivisin vain syö ja nuku. Hän valvoo, eikä suostu nukkumaan muualla kuin sylissä korkeintaan tunnin, usein ei sitäkään. Joskus hänet voi saada nukahtamaan ulos vaunuihin - ei aina. Hyvällä tuurilla hän jaksaa valvoessaan olla hetken leikkimatolla tai sitterissä, mutta usein silloinkin vain syli kelpaa. Usein vieläpä vain äidin syli. Tässä on siis aikalailla ollut kädet täynnä vauvaa. En muista esikoisesta tällaista lainkaan, mutta ehkä olen vain unohtanut. Silloin pystyi vain makoilemaan sohvalla päivästä toiseen ja katsomaan sarjoja telkkarista, niin ehkä se ei ole jäänyt samalla tavalla mieleen.

Siinä mielessä voin edelleen allekirjoittaa, että kaksi lasta menee siinä missä yksikin, koska esikoinen menee aika hyvin tässä sivussa. Valitettavasti vain juurikin sivussa. On tosi vaikeaa järjestää hänelle aikaa. Isi toki ehtii enemmän hänenkin kanssaan olemaan, mutta itse olen ollut tosi kiinni vauvassa. Yksi haastavin asia kahdessa lapsessa on ollut esikoisen päiväunet. Hän ei niille enää tahtoisi, eikä halua varsinkaan nukahtaa yksin, mutta jos vauva ei nuku, hän puolestaan huutaa makkarissa ollessaan, jolloin esikoinen ei ainakaan saa unta. Kiva kombo! Eiköhän se tästä toki helpota, kun vauva vähän kasvaa. Kantorepussa hän onneksi myös viihtyy ja nukahtaakin aina siihen. Esikoisen aikaan kantoreppu oli aika turha, nyt en tulisi toimeen ilman.

Miehellä oli onneksi myös hetki sitten kolme viikkoa vanhempainvapaata - se helpotti paljon. Sen jälkeen esikoinen on jatkanut taas päiväkodissa 3-4 päiväisellä viikolla pois lukien tämä viikko, kun on ollut syysloma. Päiväkodin aloitus on mennyt loistavasti. Edelleen mulla on tosin lasta viedessä olo, että tämä on väärin ja tekisi mieli kääntyä takaisin. Minun "kuuluisi" äitinä hoitaa lapset itse kotonani. Etenkin niinä aamuina, kun esikoinen ei haluaisi lähteä päiväkotiin. Kuitenkin aina päivän jälkeen hän selittää ihan innoissaan, mitä on päässyt tekemään ja sanoo, että oli tosi hauska päivä. Uskon, että oli siis ihan oikea päätös aloittaa päiväkodissa. Varsinkin nyt, kun vauva tosiaan vie omasta päivästäni noin 90 prosenttia ja loput 10 yritän hoitaa kotia. Uusi päiväkoti on osoittaunut myös ihanaksi paikaksi. Sydän sulaa, miten kauniisti henkilökunta meidän lapsesta aina puhuu. ♥

Öisin meillä menee onneksi ihan kivasti. Rotarokotteen jälkeen kolmen tunnin unipätkät tosin vaihtuivat hetkeksi 1-2 tuntiin, mutta parissa viikossa palattiin vanhaan eli kolmeen tuntiin. Vauva ei ole nyt öisin myöskään enää valvonut, vaan herää syömään, syö 10 minuuttia ja nukahtaa. Hänellä on siis jo jonkinlainen aika selkeä yö-päivärytmi olemassa. Pieniä itkuja on tosin öisin välillä herätessä ennen kuin hän malttaa rauhoittua syömään. Nukumme perhepedissä ja se toimii tosi hyvin.

Illat on sen sijaan tosi rauhattomia. Vauva aloittaa siinä kolmen maissa kitinän, eikä oikein viihdy kuin sylissä. Kuuden aikoihin ei enää sylissäkään. Liikkuvassa sylissä saattaa olla hiljaa ja jopa nukahtaa välillä. Sänkyyn mennessä siinä n. 19-19.30 aikoihin hän saa ihan kunnon raivareita ja huutaa kuin suuressakin hädässä, vaikka olen koko ajan läsnä. Siinä sitten vuorotellen on tarjottu syliä, silitystä ja tissiä, välillä laskettu itsekseen viereen. Tätä toistetaan uudelleen ja uudelleen ja aina välillä hän nukahtaakin vain herätäkseen taas vartin päästä uudelleen. Yleensä noin 19.30-20 aikoihin hän sitten lopulta nukahtaa niin, että herää seuraavaksi vasta 23-00 aikoihin.

Joka ilta siis sama juttu. Ei auta muuttaa nukkuma-aikojakaan, se on aina tuo tunnin tai puolen raivohetki iltaan. :D Omat hermot kestää kyllä yllättävän hyvin, kun tiedän, ettei hänellä ole mitään hätää ja että se loppuu aina lopulta noin tunnin kuluessa. Esikoisella oli tätä samaa ja silloin oli paljon vaikeampi kestää huudot. Kokeiltiin silloin ihan kaikkea ja usein jopa poistuttiin makkarista rauhoittumaan, mikä näin jälkeen ajateltuna varmaan vain pitkitti ja vaikeutti asiaa. Lähinnä itseäni nyt siis vain hivenen ärsyttää tai ehkä jopa huvittaa, kun toinen on ihan väsynyt, niin pakkoko sitä on niin kovasti taistella, kun saa olla ihan lähelläkin. Tissi suussakin hänellä menee hermot: ensin siksi, että maitoa ei heti tule ja sitten siksi, että maitoa tulee. Mutta semmosta se on kun on ihan vauva.

Meidän arki on siis nyt ihan sujuvaa, mutta toki raskaampaa kuin vielä kotiutuessa oli. Vauva sitoo tällä hetkellä omat käteni niin pahasti, että esikoinen jää vähän sivuun ja se hiukan harmittaa. Muuten pärjäillään ihan kivasti. Vauvahan on hirvittävän ihana, häntä voisin vain tuijotella iäisyyden. Varsinkin, kun hän on alkanut ottaa katsekontaktia ja hymyilee. Eikä mua haittaisi tämä läheisyydenkaipuukaan yhtään, jos hän olisi esikoinen ja mulla olisi aikaa istua sohvalla koko päivä aamusta iltaan. Sehän olisi parasta vauvakuplailua!

Blogin kirjoittelu on nyt vain harmillisesti jäänyt, sattuneista syistä, mutta yritän ehtiä aina julkaisemaan edes kuukausikuulumiset ja vuorokausikoosteen muistoiksi.