Olen ennenkin hämmästellyt, miten asiat aina vain järjestyvät jotenkin ja yleensä vieläpä hyvin. Niin on päässyt nytkin käymään.
Ensinäkin on ihanaa, kun kesä on täällä. On vihdoin se aika, kun ulos voi lähteä pelkän hatun kanssa, eikä pukemiseen tarvitse kuluttaa hikeä ja kyyneleitä. Tosin pukeminen on alkanut muutenkin nyt sujua taas ilman kiukkuja, mutta silti. Muutenkin arki sujuu nyt aika kivasti, jos ei lasketa poskihampaiden valloitusyritystä. Niitä tuntuu tulevan vähän väliä yksi kerallaan ja sehän sitten näkyykin kaikessa, eniten kiukuissa ja itkuissa niin yöllä kuin päivälläkin. Tosin nyt on taas vähän leppoisampi vaihe meneillään, onneksi.
Paras uutinen liittyy kuitenkin asuntokuvioihin. Oltiin jo melkeinpä vaivuttu epätoivoon ja todettu, ettei tulla löytämään kotia varmaan koko tänä vuonna. Syksyllä etsintää olisi ollut takana jo vuosi. Niinpä päätin näin kesän kynnyksellä, että laitan sitten edes tämän rivitalokämpän takapihan kuntoon, vaikka tämä vuokra-asunto onkin. Kolme kokonaista päivää kitkin rikkaruohoja, kaivoin kukkapenkkejä, putsasin reunuskiviä ja kivilaattojen välejä. Istutin muutamat kukatkin. Sanoin miehelle siinä rehkiessä, että katsotaan, kun näen tämän vaivan, niin eiköhän me löydetä heti kuitenkin koti. Naureskeltiin yhdessä tälle hauskalle vitsille, koska eihän sitä tulisi tapahtumaan.
 |
| Takapiha ennen... |
Mutta kaksi päivää pihatöiden aloituksen jälkeen myyntiin tuli ihan täydellinen talo. Juuri sellainen kuin oltiin etsittykin. Käytiin katsomassa sitä seuraavana päivänä ja ekaa kertaa näytössä tuli sellainen olo, että täällä voisin kuvitella asuvani. Ei pienintäkään epäröintiä mistään. Kotimatkalla ei autossa kuitenkaan vallinnut innostunut puheensorina, vaan lähinnä epätoivo. "Olipa aivan ihana koti, mutta eihän me sitäkään tulla saamaan, hinta kipuaa varmasti taas pilviin." Tehtiin kuitenkin illalla tarjous, vaikka oltiinkin aika varmoja, ettei voitaisi mitenkään taaskaan voittaa tarjouskilpaa. Mutta tällä kertaa meidän onneksemme kävikin niin, että myyjät hyväksyivät tarjouksemme. Nyt takana on jo kuntotarkastuskin, ja seuraavaksi sitten kaupat. Itseäni jännittää tietysti kovastikin, jos vielä tuleekin eteen jotain esteitä, mutta periaatteessa kaiken pitäisi olla jo selvää.
Mahdollisen muuton lisäksi syksyllä on edessä muutakin uutta. Palaan nimittäin itse töihin elokuussa, jonka aikana mies pitää loput isyyslomat. Toisaalta tämä tuo kivaa vaihtelua ja on ihanaa, kun mies ja poika saavat viettää kunnolla aikaa ihan kaksin. Mutta tietysti myös jännittää, kuinka hankalaa sopeutumisesta tulee, kun ollaan oltu pojan kanssa todella tiiviisti tähän asti ja tietyissä asioissa hän on hyvin tarkka, että ne menevät juuri niin kuin on ennenkin menneet. Mutta eiköhän kaikki silti hyvin suju!
 |
| Takapiha jälkeen... |
Syyskuussa jatkan sitten vielä hoitovapaata loppuvuoden ja tammikuussa palaan kokonaan töihin. Tarkoituksenani oli tehdä alkuun neljäpäiväistä työviikkoa, mutta koska tapahtui sellainenkin iloinen asia, että sain uuden työpaikan, joudun tekemään suoraan täyttä viikkoa. Onneksi poika on kuitenkin sitten jo kaksivuotias, niin ehkä hän selviää hoitopäivistä. Vaikka kauhealtahan se tuntuu noin muutenkin, että joutuu laittamaan hänet hoitoon. Jos rahat riittäisivät, palaisin töihin täysipäiväisesti varmaan vasta, kun hän menee kouluun. :D
Tiivistettynä kuitenkin: kaikki on aika täydellisesti juuri nyt ♥
