Polttarit ja raskaus

On mahdollista selvitä omista polttareistaan raskaana ollessakin. Tuli testattua, viikolla 17. Eniten mua epäilytti, kärsinkö päivän aikana: supistuksista, väsymyksestä tai karmivasta nälästä (nälkäkiukusta). Mutta jostain ihmeen syystä koko eilisen päivän yksikään näistä asioista ei vaivannut minua. Ne jotenkin vain väistyi kaiken hauskanpidon tieltä ja voin ihan rehellisesti sanoa, etten edes muistanut olevani raskaana puoliakaan ajasta. Se oli vapauttavaa!

Mutta sitten tämä sunnuntai, voi pojat. Tänään nuo kaikki kolme iskikin sitten päälle tuplapahoina (supistukset onneksi lievinä ja vähäisinä) ja lisänä vielä pahoinvointia lähes oksennuspisteeseen saakka. Sanomattakin ehkä selvää, mutta sanon silti, etten juonut alkoholia, mutta näköjään krapulan saa muutenkin. Meidän porukasta ei itse asiassa kukaan juonut, vaikken ollutkaan sitä muilta kieltänyt. Oli siltikin ihan huikean paras päivä.

Ajattelin ensin, että pidän tämän blogin vain äitiys- ja vauvablogina, mutta sitten ajattelin, että ehkä näistä polttareista voisi joku saada vinkkiä, jos pitää järkätä niitä raskaana olevalle. Tietenkin kaikkien tilanne on aina eri ja tässäkin moni asia oli tehty juuri sen mukaan, mistä itse tykkään ja mitä tarvitsen.

Mut yllätettiin puolen päivän aikoihin täysin. Parjasin jo miehelle, kuinka pettynyt olen, kun polttarit ei olleetkaan tänään ja olin ollut siitä ihan varma! Olin siis siinä 12 aikoihin lähdössä miehen kanssa pukukaupoille, kun ovikello sitten soi. Tarkoituksena oli ollut, että ehtisin syömään kunnon ruoan ennen lähtöä ja tästä miehellä oli ollut vastuu. Se oli hyvä, koska ilman tätä olisi ollut aika tuskainen taival edessä.

Juotiin muumilimuskumpat, syötiin mansikoita. Mua vähän alkoi hirvittää, kun sain tehtäväksi ratkoa sanoja ja niiden mukaan päivän ohjelmassa olisi mm. Flowpark ja Viking Line. Kaksi asiaa, jotka olin jo kauan ennen raskautta ilmoittanut, että ei sitten laivalle eikä korkeita paikkoja. :D Mutta tämä osoittautuikin päivän mittaan vitsiksi. Huh.

Päivän ekana etappina oli ohjelmassa kukkaseppeleiden tekoa kukkakaupassa aidoista kukista. Istuminen sopi mulle kuin nenä päähän ja seppelettä oli ihana näpertää. Siinä pystyi fiilistelemään ja juttelemaan, aloittamaan päivän mukavan rauhassa. Lisäksi jokainen meistä sai itse tekemänsä seppeleen mukaan ja ne olikin kiva lisä päivään, pidettiin niitä iltaan asti. Näyttää yllättävän kivalta, enkä näyttänyt enää lainkaan niin nuhjuiselta, kun oli seppele päässä. :D

Tästä siirryimme välipalalle Subwayhin. Alkoikin olla jo nälkä eli hyvään paikkaan oli mietitty tämä ruokailu. Edellisestä lounaasta oli mulla kulunut kolmisen tuntia. Mentiin puistoon syömään leivät ja ne täytti juuri sopivasti. Sillä pärjäsi itse asiassa ihan iltaan saakka! Siitä jatkettiin keskustaan kiertelemään kohti seuraavaa paikkaa. Sain lisäksi tehtävän, jossa mun piti kysellä vastaantulijoilta sanoja tyylillä "mikä eläin sulla tulee ekana mieleen?"

Kävelymatkamme päättyi virtuaalitodellisuuspelipaikkaan. Se on pelaamisesta tykkäävälle varmasti kiva kokemus, etenkin jos ei ole ennen ollut. Oli kyllä tosi hauskaa ja jännää. Vähän kyllä pelkäsin, että kaadunko tai pyörrynkö, koska välillä pelatessa alkoi vähän huimata. Etenkin, kun testasin ensimmäisenä peliä, jossa käveltiin lankulla pilvenpiirtäjän huipulla (pääsin sittenkin korkeaan paikkaan) ja jossa sai lentää kaupungin yllä. En tiedä, johtuiko tämä raskaudesta vai olisiko näin käynyt muutenkin.

Mutta huimaukseen onneksi auttoi, kun välillä kokeili pelejä, joissa sai seistä paikoillaan. Kannattaa kuitenkin huomioida asia etenkin raskaana ollessa, jos on muutenkin huimausta. Voisin myös kuvitella, että tämä voi aiheuttaa joillekin pahoinvointia. Muuten tämä oli sellainen sopivan aktivoiva juttu, ei tullut liian kuuma tai liikaa rehkittyä, mutta kuitenkin jotain toiminnallista.

Tästä pieni kahvipaussi ja sitten jokirantaan kiertelemään. Kävely ei kumma kyllä aiheuttanut supistuksia mulle toisin kuin kävi esimerkiksi juhannuksena, jolloin matka oli paljon lyhyempi. Välillä jotain pientä paineentunnetta, muttei mitään vaarallisen erikoista. Matkalla takaisin autolle pääsin myös kokeilemaan Voi-potkulautaa, hauska kokemus sekin! Ja illaksi sitten kaverin luo syömään itse tehtyä ruokaa sekä pelaamaan sellaista lautapelimuotoista pakohuonepeliä. Sopivan rento ja rauhallinen lopetus päivälle. Ai niin ja sainhan mä vielä kirjoittaa miehelle runon keräämieni sanojen pohjalta.

Mitä vinkkejä antaisin polttareiden järjestämiseen raskaana olevalle?

Itsehän en järjestämisestä tiedä mitään, mutta päiväni itsessään oli kaikin puolin loistava ja hyvin järjestetty. Sopivassa suhteessa kävelyä, istuskelua ja aktiviteettia. Käytössä auto pidempiin matkoihin. Aikataulu oli mietitty hyvin, oikeastaan melko väljäksi ja vapaaksi, jotta pystyttiin menemään täysin mun ehdoilla ja mun jaksamisen mukaan. Suunnitelmia ilmeisesti muutettiin myös ihan lennossa. Joskin itse tosiaan jaksoinkin aika normaalisti koko päivän puoleen yöhön saakka eli ylimääräisiä lepotaukoja ei tarvittu. Koko ajan oltiin myös sellaisella alueella, että oli lyhyt matka vessaan ja ruokapaikkoihin sekä mahdollisuus istuskelu- ja lepotaukoihin. Ajattelisin, että etenkin tuo väljä aikataulu on kätevä, jos polttarisankari on raskaana.

Yöksi pääsin kotiin, mikä oli kiva, mutta olisin voinut jossain yöpyäkin. Kysyisin kuitenkin ehkä itse raskaana olevalta, että mikä on hänen toiveensa asian suhteen. Kysyisin myös suoraan morsiamen ajatuksia polttareiden alkoholipolitiikasta, koska hän ei itse voi juoda lainkaan. Polttareilla kun kuitenkin on aika kostea maine.

Mutta kuten alussakin sanoin, mikään yleispätevä ohjeistus tämä ei ole. Kaikki riippuu niin paljon morsiamen kunnosta ja voinnista. Joku olisi pystynyt varmasti vielä hurjempaankin menoon ja jollekin tällainen vähäkin kävely ja touhuaminen olisi voinut olla liikaa. Paljon vaikuttaa myös raskausviikot, ja paras aika polttareille on yleisesti ottaen toinen raskauskolmannes, jolloin olo on yleensä parhain koko raskausaikana (muttei toki kaikilla).

Kannattaa kuitenkin kysyä jo suunnitteluvaiheessa, onko jotain, mitä morsian ei enää pysty tekemään (esim. mulla on kielto nostamiseen ja liikaan rehkimiseen supistusten takia) ja pyytää häntä myös pitämään polttariseurue ajantasalla mahdollisista muutoksista. Suosittelen myös tutustumaan raskausajan ruokasuosituksiin, etenkin jos ruoka tulee olemaan pääosassa ja selvittämään kaikesta aktiviteetista, että siihen on varmasti turvallista osallistua raskaanakin.

Mun mielestä oli myös tosi hyvä, että listasin polttareideni vieraiksi vain mun kaikkein lähimmät ystävät. Näin tunnelma oli rennompi, enkä joutunut stressaamaan sitä, pitävätkö muut mun polttareita tylsinä tai mitä jos en jaksakaan ja kaikki lopahtaa kesken kaiken. Alkuun kun mietin, että kutsuisin myös häihin osallistuvia kavereita mun ja miehen yhteisistä kavereista.

Saa lisätä muitakin vinkkejä, jos jollain on kokemusta järjestämisestä tai päivän tähtenä olemisesta.

17+2 kuulumisia

En voi uskoa, että on jo 18. raskausviikko meneillään. Jokainen äitiysbloggaaja taitaa aloittaa tekstinsä samalla virkkeellä, mutta kun sitä ei vain voi uskoa!

Vatsa on edelleen kovin pieni, vaikka aivan viime päivinä se on jo alkanut kasvaa ja näkyä. Toisaalta odotan vatsan kasvua paljonkin, mutta toisaalta en, koska häihin on vielä nelisen viikkoa ja olisi kiva mahtua hääpukuun edes jotenkin kauniisti. Päätin myös rohkaistua lisäämään yhden vatsakuvankin vihdoin. Pahoittelut tosin alla olevan kuvan surkeasta laadusta. Kuvaajani sattuu nukkumaan pitkään aina aamuisin ja haluaisin kuvat kuitenkin aina aamusta, koska silloin vatsasta puuttuu vielä pahin turvotus. Kuvassa vatsa näyttää myös vähän isommalta kuin todellisuudessa onkaan.

Tilasin muuten ison kasan äitiysfarkkuja Zalandolta, mutta kaikki oli joko liian isoja tai liian pieniä. Onneksi otin sieltä lisäksi nämä mun luottofarkut koossa M (normaalisti käytän kokoa XS), sillä nämä olivat tällä hetkellä juuri sopivat. Mahtuu edes yhdet farkut nyt jalkaan!

Liikkeitä on alkanut tuntua koko ajan enemmän ja selkeämmin. Kahtena viime päivänä on käynyt melkoinen kuhina, joskin taas sitä ennen oli muutama todella hiljainen päivä, tunsinkohan yhtään liikettä. Kädelle liikkeet ei vielä vatsan päältä tunnu. Osa liikkeistä on edelleen sellaista muljuntaa, mutta osa on ihan selkeitä yksittäisiä potkuja. Vähän kuin tulisi yksittäisiä napakoita elohiiriä vatsaan. ♥

Oloni on myös ollut erinomainen ja normaali. Paino on tosin lähtenyt nousuun, nyt on tullut noin 4 kiloa lähtöpainoon. Mua ei sinällään huoleta painon nousu paitsi nyt, kun sitä on tuntunut tulevan viikossa melkein kilo! Että jos se tähän tahtiin nousee, niin kääk. Toki olin alipainon puolella raskauden alussa eli sinällään ei ole hätää ja painonnousu näkyy tällä hetkellä vain pyöristyneessä vatsassa ja rinnoissa.

Lisäksi supistuksia tulee edelleen päivittäin. Samanlaisia kuin koko ajan, eli vähän juilii alavatsaa ja kohdun seutu kovettuu. Kestää ehkä 10 sekuntia ja tulee 2-5 päivässä, yleensä levossa rasituksen jälkeen. Myös jotain paineentunnetta on silloin tällöin. Olen töissä ottanut rauhallisesti, että en tiedä kuinka käy, jos ahertaisi koko päivän. Pystyisiköhän siihen edes alavatsakivuilta, sitä en ole uskaltanut kokeilla.

Sitten ihan mahtava juttu, nimittäin mulla alkoi tänään kuukauden kesäloma! Ilmojen puolesta ei näytä kovin hehkeältä, mutta loma on kuitenkin aina loma. Ekalla viikolla mulla on tosin paljon hoidettavia asioita, kuten sokerirasitus, suuhygienisti ja hääpuvun sovitus sekä koemeikki.

Lisäksi epäilen, että mulla on tänään polttarit. Mutta se jää nähtäväksi sitten. :D

Isommat vauvahankinnat

Vauva tarvitsee hirveästi kaikkea ja toisaalta (oikeasti) se ei tarvitse yhtään mitään. Vaikeinta tässä on se, että sitä haluaisi jo ostaa kaikkea ihanaa valmiiksi, mutta toisaalta vähän pelottaa, että jos ne jääkin ihan käyttämättä. Niin monesta asiasta ei voi etukäteen tietää, tarvitaanko sitä vai ei, mutta toisaalta ei sitä haluaisi siinäkään vaiheessa lähteä ostamaan, kun huomaa, että sitä tarvitaan just nyt. Miten tässä löytäisi sopivan puolitien? Enpä tiedä. Meillä kun ei valitettavasti ole kenelläkään tutulla edes lainata mitään testiajaksi. Alla kuitenkin pohdintaa isommista hankinnoista. Kirjoittelen sitten myöhemmin pienemmistä. Postauksen linkit ohjaavat eri nettikauppojen sivuille, mutta ne eivät ole mitään mainoslinkkejä. Tämä ei siis ole mikään yhteistyöpostaus.

Vaunut, kaukalo ja kaukalopussi: ozbaby.fi, makuupussi: Kela (tarkemmat linkit alla)

Yhdistelmävaunut

Tämä on jotenkin ehkä se kaikkein ihanin ja hankalin isompi ostos. Mulle vaunuissa on tärkeää ominaisuudet sekä ulkonäkö. Toivoisin vaunujen olevan kevyet ja kapeat, mutta tukevat, kääntyvillä ja lukittavilla etupyörillä. Ne ei saisi olla liian korkeat tai matalat, työntöaisaa pitäisi saada laskettua ja nostettua ja plussaa tietysti, jos olisi heittoaisa. Pitäisi löytyä vaunukoppa ja lisäksi samaan settiin sellainen "uudenmallinen" lastenistuin. Renkaista en osaa sanoa oikein mitään, mutta jotenkin vähän vierastan niitä ilmakumeja, kun en jaksaisi olla täyttelemässä niitä ja ne on kauhean ison oloiset.

Tässäpä varmaan ne tärkeimmät kriteerit.  Pelkästään näillähän sitä löytyisi vaikka mitä valikoimaa, mutta sitten onkin se hinta esteenä. Kysehän ei varsinaisesti ole siitä, mihin meillä olisi varaa, vaan siitä, paljonko olen valmis käyttämään vaunuihin, joista ei ole edes taetta, että vauva niissä viihtyy. Käytettynä olen vähän arka ostamaan ja on kyllä ollut aika huonoon hintaan tarjollakin, kun uutena saa melkein jo samaan hintaan toiselta merkiltä.

Britax Smile II -vaunuja ollaan nyt katsottu, mutta pitäisi vielä nähdä ja testata livenä. Mutta hinta (849€) ja ominaisuudet olisi kohdillaan (värimaailma tosin ei iske yhtään). Hirvittää kuitenkin ajatus, että maksaisin vaunuista yli 1000 euroa, mitä melkein kaikki maksaa. Voisin hyvin ostaa joltain halpismerkiltäkin, mutta sitten ongelmaksi tulee se, että turvakaukalon pitää sopia vaunurunkoon ja siinä en haluaisi tinkiä merkistä ja laadusta yhtään. Enkä tiedä, kuinka kestäviä ne ns. halpismerkit on. Onko kellään kokemuksia Nord Activesta? Nämä yhdistelmät olisi vain 649 euroa (paitsi niissä on väärän mallinen istuinosa). Tai sitten Mutsy Niot, 890 euroa. Niin hankalaa!

Jos mulla olisi rahaa kuin roskaa, ostaisin varmaan Cybex Priam Luxit (1500 €), Stokke Trailzit (1200 €) tai Emmaljungan Super Vikingit (n. 1100 €).

Makuupussi vaunuihin

Jouluvauva tarvitsee taatusti makuupussin vaunuihin. Aiotaan käyttää äitiyspakkauksen pussia, mutta mietin, että meneeköhän se talvella myös kovimmilla pakkasilla. Toisaalta kun miettii, ei vauvaa voi ihan jäätävillä pakkasilla ulos nukuttaakaan ja kuitenkin siitä pian jo kevättä kohti mennään. Tässä voisi säästää ja jättää ainakin alkuun ostamatta.

Unipesä

En oikein tiedä, onko tämä tarpeellinen. Se on söpö ja moni vannoo tämän nimeen, mutta osa taas sanoo, että maailman turhin turhake ja kalliskin vielä. Käytettynä en viitsi ostaa, kun ei saa kunnolla pestyä. Ajattelisin tämän olevan kätevä, että saa vauvan viereen nukkumaan ihan pienenä, muttei tarvitse niin paljoa pelätä jyräävänsä tätä. Toisaalta näissä on myös ollut juttua, että niissä on tukehtumisvaara, jos reunat antaa liikaa myöten. Jos löytyy halvalla hyvä, voitaisiin hankkia.

Turvakaukalo ja jalusta autoon

Tämä on myös vaikea ostos. Kaukalon pitäisi olla turvallinen eli aion tsekata listalta, millaiset arviot istuin on saanut. Lisäksi kevyt ja viisipistevaljailla. Eniten houkuttaisi Cybexin Cloud Z i-size, mutta voi samperi kun on hintaa. Siinä olisi ergonominen makuuasento ja sen saa autossa käännettyä 180 astetta sivulle, joka helpottaa pois ottoa ja laittoa. Tosin näissä taitaa olla vain kolmipistevaljaat? Vähän outoa tämän hintaluokan istuimelta. Hinta on tosiaan noin 300 euroa ja jalusta 240 euroa. Huh. Vähän liikaa. Enkä ole selvittänyt, että meneekö nämä mihinkään "halpaluokan" vaunurunkoon kiinni.

Toinen vaihtoehto olisi Britax Baby-Safe i-size. Se tulisi melko halvassa paketissa, johon kuuluisi pohtimamme vaunutkin. Vaikuttaa ihan perushyvältä kaukalolta ja tässä ainakin olisi viisipistevaljaatkin. Tämä myös painaa saman verran kuin tuo aiempikin. Hintaa olisi yksittäinkin vaan 230 euroa, jalusta 170 euroa.

Kaukalolämpöpussi

Tämän olenkin jo ostanut. Oli tarjouksessa, niin mukaan valikoitui Kaiser Hoody värissä Grey Melange. Hinta alunperin 70 euroa. Mielestäni erittäin tarpeellinen etenkin talvivauvalle, kun talvipuvussa ei saisi pukea lasta istuimeen turvallisuussyistä. Myös helppoa, kun vauvan voi pukea kevyemmin ja esim. kaupassa tai autossa helposti vain avata pussin, jos näyttää tulevan liian kuuma, mutta vauva on silti koko ajan turvallisesti kiinni valjaissa.

Ensisänky: Liizi, sänky: Ikea, Baby Björn-sitteri: Vauvatalo Johanna, Tula-kantoreppu: Ipanainen, hoitoalusta: Jollyroom, hoitopöytä: Vaunula (tarkemmat linkit alla)

Ensisänky

Ensisängyt on niin suloisia. Joko keikkuva kehto tai sitten pyörillä oleva siirrettävä sänky. Toisaalta suvussamme kiertää myös nätti rottinkinen vauvansänky. En tiedä kuitenkaan, onko näille todellisuudessa tarvetta, koska asutaan aika pienessä kolmiossa ja ajatuksena olisi ulkopäikkärit heti, kun ilmat ja vauvan ikä sen sallivat. Moni kuitenkin sanoo, että etenkin sellainen pyörillä liikuteltava sänky on ollut pelastus. Tämä vuokrattava sänky on ainakin vahvassa harkinnassa. Pinnasängyn voisi sitten periaatteessa jättää alkuun jopa ostamatta ja ostaa myöhemmin vasta. Maksaa vain 55 euroa 3 kuukauden ajalta.

Pinnasänky + peitto

Pinnasänky hankitaan tosiaan mahdollisesti vasta myöhemmin. Haluaisin ihan perusvalkoisen, jossa olisi umpinaiset päädyt ja pohjan saisi kolmeen tai ainakin kahteen eri tasoon. Tähän kävisi siis esimerkiksi Ikean Solgul-sänky. Hinta 79 euroa. Peitto tuleekin käsittääkseni äitiyspakkauksen mukana.

Sitteri tai muu istuin

Näissä onkin valinnanvaraa. Ostaako keinuva, tasainen, sellainen että lapsi saa itse keikuttaa, värisevä, soiva, automaattisesti keinuva, matala vai korkea... Näillä näkymin ajattelin kuitenkin, että pitäydyttäisiin ihan jossain halvassa perusmallissa vaan. Vaikka en voi väittää, etteikö Babybjörnin Balance Soft (hinta 150 euroa) olisi ihan mukava tai hieman halvempana vaikkapa tällainen Petite Cherie (hinta 66 euroa).  Mulle ois kyllä tärkeää, että sitteri olisi ergonominen vauvallekin, mutta kalliiseen ei taas viitsisi satsata ennen kuin tietää, viihtyykö vauva edes sitterissä tai tuleeko sitä käytettyä. Pitää ehkä tutkia vielä asiaa enemmän.

Syöttötuoli

Onhan se Stokken Tripp Trapp nätti. Ja ilmeisesti ihan hyväkin sekä muuntuu taaperotuoliksikin. Mutta on se kalliskin. Hinta 250 euroa, vauvasetti 50 euroa, istuinpehmuste 40 euroa ja newborn-setti 100 euroa. Voi jestas. Tähän tietysti saisi kyllä tuon pikkuvauvaosankin, mutten tiedä, olisiko sille lopultakaan käyttöä. Me ei kovinkaan usein keräännytä yhdessä pöydän ääreen kuitenkaan. Käytettynä voisin hyvin tämän ostaakin. Syöttötuolilla ei lopultakaan ole itselleni kovin paljoa merkitystä, kunhan ei olisi liian kallis. Ihan mitään kamalaa en kyllä aio hankkia, kuten Ikean Antilopia. Tärkeimmät ominaisuudet on varmaan, että olisi helppo pitää puhtaana, on jykevä ja turvallinen. Tietysti plussaa siitä, että muuntuu myös taaperotuoliksi.

Kantoreppu tai -liina

Kantorepun haluan ehdottomasti! Koen, että sille tulisi paljonkin käyttöä. Vähän hirvittää niiden hinnat, mutta olen alkanut kallistua Tula Free-to-Grow:n puoleen, hinta 140 euroa. Pitäisi vain vielä käydä ihan liikkeessä sovittamassa sitä, mutta olen tästä paljon kuullut kehuja ja on myös kivat kuositkin. Tämän ajattelin mahdollisesti hankkia uutena, mutta olisi kiva löytää alennuksesta. En osaa sanoa erityisiä ominaisuuksia, joita repussa kaipaan. Varmaan paljon säätömahdollisuuksia ja plussaa tietenkin, että käy jo heti vauvasta ja myös vanhempana.

Hoitopöytä ja hoitoalusta

Tuleeko meille erillinen hoitopöytä vai ei... Jaa a. Tämä jakaa niin paljon mielipiteitä. Olisihan se kaunis vauvan nurkkauksessa ja silloin vaatteet sunmuut olisi näppärästi saatavilla. Mutta toisaalta tarvittaisiin kuitenkin myös vessaankin vaihtopiste, jotta kakkavaipat hoituisi kätevästi. Yhtenä vaihtoehtona ajattelin, että hankittaisiin Ikean Malm-lipasto, (tarvitaan kuitenkin vaatteille jokin paikka), hinta 70 euroa, ja siihen päälle hoitoalusta ja vessaan toinen hoitoalusta (voi tää Muumi ois niin ihana, mutta vähän turhan kallis, 40 euroa). Tähän tyyliin siis. Tämä ei tulisi niin kalliiksi. Mutta toisaalta oikea hoitopöytä tuntuisi turvallisemmalta paikalta vaihtaa vaippaa ja vaatteita. Jotenkin pelkäisin, että vauva tipahtaa koko alustoineen tuosta Malmin päältä. Saattaahan tuo siis olla, että päädytään kuitenkin ostamaan ihan kunnon hoitopöytä ja sitten erikseen hoitoalusta vessaan. Vessassa kun ei saada muuten oikein tilavaa paikkaa vaihtohommiin, kun pesukone on vähän tyhmässä paikassa. Tätä Nyytti-hoitopöytää olen ihaillut jo jonkin aikaa, hinta 200 euroa.

Kylpyamme ja kylpytuki vauvalle

Nämä meillä jo onkin hankittuna. Tiesin jo heti haluavani Stokken Flexibathin ja kun se oli hyvässä alessa, en epäröinyt tilata. Tämä menee pieneen tilaan, mutta siihen mahtuu kuulemma vielä hyvin isompikin vauva. Plussaa, että pohjassa on tyhjennystulppa. Vähän mietin, olisiko pitänyt olla vauva-aikana jokin jalallinen amme, mutta ne tuntuu jotenkin huterilta minusta ja toisaalta vauva-aika on kuitenkin melko lyhyt. Hinta on koko paketille alunperin 57 euroa.

Huh, tulipa tästä melko kattava listaus! Unohdinko vielä jotakin isompaa? En tiedä, saako kukaan muu tästä mitään irti tai vinkkejä, mutta ainakin itseäni tämä auttoi paljon. Nyt hahmottaa jotenkin paremmin, mitä tarvitaan ja minkälaisia voitaisiin ostaa. Mitäs teillä muilla on hankintalistalla? Samoja vai ihan eri juttuja? Merkkaako enemmän hinta vai ostatteko vain sen, mikä parhaalta tuntuu?

Epätodellinen vauvaolo

Mä en muista olevani raskaana. Tai kyllä mä sen jotenkin muistan, ajattelen sitä useinkin. Mutta en osaa yhtään vielä ajatella, että mun vatsassa todella on pieni ihmisen alku, joka joskus syntyy tähän perheeseen. Nyt on sentään jo 17. viikko. Olin varma, että kun joskus olen raskaana, kiinnyn pieneen heti ja silittelen vain koko ajan vatsaani. Tulen rakastumaan täysillä ja hurahtamaan koko touhuun satanolla. Olenhan aina ollut todella kiinnostunut raskauksista ja mulla on ollut krooninen vauvakuume varmaan kymmenvuotiaasta. Voitaisiin ehkä jopa sanoa, että olen kadehtinut raskaana olevia ja niiden onnea. Voin siis kertoa, että mua todella hämmentää, kun kuulunkin niihin, jotka ei erityisemmin ole vielä kiintyneet vauvaansa. Tai ehkä kiintyminenkin on väärä sana. Kyllä mä häneen kiintynyt olen, koska jos jotain pahaa tapahtuisikin, olisi se ihan hirveää edes ajatella. Pikemminkin en ole osannut luoda häneen oikein suhdetta. Tai en osaa ajatella häntä todellisena asiana.

Ei mulla varsinaisesti ole pelkoa, ettenkö kiintyisi vauvaan myöhemminkään. Varmasti näin tulee vielä tapahtumaan. Luulen, että suurin tähän siteen luomiseen vaikuttava tekijä itselläni on, että mulla ei vieläkään ole vatsa kasvanut juuri lainkaan, eikä liikkeet tunnu kuin silloin tällöin harvakseltaan. Mulla ei myöskään ole oireita juuri nimeksikään. Ei vain tunnu siltä, että olisin raskaana. En ymmärrä, että mun sisällä todella on joku kasvamassa. Miten voisin kiintyä johonkin, jota en ymmärrä edes olevan? Toisaalta meillä on myös kuukauden päästä häät tulossa ja ne stressaa nyt ihan hirveästi. Ei ole oikeastaan päässyt rauhoittumaan kunnolla, kun mielessä on koko ajan niin paljon muuta.

Ei mulla onneksi mitään negatiivisiakaan tunteita ole vauvaa kohtaan. Ajattelen hänestä aina lämmöllä. Yritän kyllä tosissani kuvitella hänet nykyisessä kokoluokassaan kellumassa vatsani sisällä, mutta se on se absurdein osuus tässä. Siinä vaaditaan jo kunnon annos mielikuvitusta. Että kehen mä oon tätä suhdetta luomassa? Kyllä mä toki joskus vatsaanikin silittelen ja eilen muunmuassa lauleskelin ääneen tuutulauluja. Mutta täytyy myöntää, että kyllä se vähän oudolta tuntui.

Kaikkiaan olen silti hyvillä mielin raskaudesta ja tulevasta vauvasta. Mutten vielä odota vauvan syntymää. Odotan, että saisin rauhassa nauttia raskausajasta ja fiilistellä tulevaa. Odotan vatsan kasvua ja liikkeitä. Mulla ei ole mikään kiire saada tätä pientä syliin, vaan haluaisin luoda tientynlaisen kiintymyksen suhteen häneen jo raskausaikana. Ihan rauhassa. Ja mulla onkin vahva luottamus, että se kiintymyksen ja todellisuuden tunne sieltä vielä tulee. Ehkä kesälomalla, kun saa rentoutua tai viimeistään häiden jälkeen, kun ei ole muuta isompaa odotettavaa kuin vauva ja saadaan alkaa vihdoin hankkia isompia vauvatarvikkeita. Silloin myös vatsankin luulisi näkyvän ja liikkeiden tuntuvan kunnolla.

Halusin kuitenkin nyt kirjoittaa tästä aiheesta, koska tuntuu, että tästä harvemmin on puhetta. Useimmiten törmää vain niihin "joo, meillä on Rane-alkion kanssa jo ihan tällanen oma yhteinen huumori kehittynyt" -teksteihin. Ei ole kuitenkaan yhtä oikeaa tapaa olla raskaana ja kaikki tunteet, ristiriitaisetkin, on ihan sallittuja. Niiden kanssa pitää vain tulla toimeen ja mun mielestä tärkeintä on pystyä ne rehellisesti itselleen myöntämään. Kuulisin myös mielelläni, jos jollain muulla on ollut samankaltaisia kokemuksia omassa raskaudessaan.

Raskausajan ruokavalioni

Raskauden aikana olisi hyvä tsekata oma ruokavalio läpi, että saa tarpeeksi ravintoaineita ja ettei syö mitään sikiölle haitallista. Täältä löytyy lista rajoituksista. Me sovittiin heti ekassa neuvolassa terveydenhoitajan kanssa, että mä syön koko raskauden ja imetysajan raskausvitamiinia, koska mulla on aika yksipuolinen ruokavalio vatsan ongelmien ja allergioiden takia. Käytössä on gluteeniton, laktoositon ja sipuliton, enkä pysty syömään kunnolla mitään juureksia tai hedelmiä raakana.

Raskauden aikana olen syönyt tasaisesti 2-3 tunnin välein sellaisia annoksia, että vatsa tulee aina täyteen asti. Sisältää kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Annoskoot on myös kasvaneet aika paljon, jos vertaa aikaan ennen raskautta. Ja kärsin tosiaan kovasta nälästä, joka tulee ihan puskista päälle. Olen oikeastaan jopa kyllästynyt syömään, niin usein ja niin paljon ruokaa pitäisi mättää suuhun. Siinä olen kuitenkin onnekas, että olen pystynyt syömään hyvin alusta alkaen ilman oksentelua.

Moni asia ruokavalion rajoitusten suhteen on mennyt tosi helposti, kun en muutenkaan niistä tykkää, esim. pehmeät juustot, graavisuolattu tai kylmäsavustettu kala, sushi, maksa tai alkoholi. Suurin muutos aiempaan ruokavaliooni on ollut, että lopetin kahvinjuonnin ja aloin syömään säännöllisesti aamu- ja välipalaa. Tai oikeastaan aika moniakin välipaloja. Kahvia join alkuun vain pakosta, ettei pää alkaisi särkeä, vaikka se ei yhtään enää maistunut, ällötti vain. Vatsataudin yhteydessä sitten päätin, että nyt loppui kahvinjuonti tähän ja se menikin sitten samoilla päänsäryillä aika helposti. Nyt olen alkanut juomaan taas useammin, kun tekee taas mieli. Pari kuppiahan saa päivässä huoletta juoda (3 dl).

Aamupalaksi söin ennen vain jogurtin. Nykyään puuroa tai leipää, yleensä molempia hieman eri aikoihin. Jogurtin syön sitten välipalaksi tai joskus vielä aamullakin lisänä. Suosin Juustoportin juguja, joihin ei ole lisätty sokeria. Lounaaksi aloin syömään töissä taas päiväkodin ruuan, sen saa ostaa melko halvalla. Ennen söin omia eväitä, mutta ajattelin, että näin saisin vähän monipuolisemman ruokavalion (esim. kalaa en syö muuten juuri lainkaan) ja mulle kuuluisi myös maito. Maitotuotteita oon aina kyllä muutenkin syönyt hyvin ja syön yhä.

Salaattia en uskalla töissä syödä. Raskaudenajan suosituksista ja rajoituksista listeriaa pelkään ehkä eniten, enkä luota siihen, että esimerkiksi työpaikan tai ravintoloiden tuoresalaatti on tarpeeksi hyvin pesty. Pesen myös itse kasvikset erittäin tarkasti nykyään ja varmistan, että liha on aina täysin kypsää (toksoplasmoosi). Kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä mun pitäisi syödä paljon enemmän. Joskus teen vihersalaatin, mutta en oo koskaan erityisesti tykännyt salaatista. Syön silloin tällöin lähinnä pakosta, koska tiedän, että pitäisi. Välillä syön omenaa sekä porkkanaa (himoni tällä hetkellä), mutta niistä alkaa aina kutisemaan suu, koska olen allerginen. Onneksi on käytössä monivitamiini, vaikka eihän se näitä tuoreita koskaan korvaa.

Epäterveellisiä herkkuja kuten karkkia ja sipsiä syön silloin tällöin, ehkä joka toinen viikko tai kerran viikossa, mutta vähemmän kuin ennen raskautta (ennen söin karkkia lähes joka päivä). Tämä ei ole tietoinen valinta, vaan mun ei oo tehnyt esimerkiksi karkkia yhtään mieli raskauden aikana, jos ei lasketa salmiakkia. Salmiakkihan on nykyään kokonaan kielletty, mutta olen kuitenkin syönyt yhteensä yhden salmiakkipussin ja yhden värillisen turkinpippuripussin. En kertaistumalta, mutta hiljalleen. Ennen rajoitus oli maksimissaan 50g päivässä, niin en jaksa uskoa, että nämä pari pussia tekevät mitään vakavaa tuhoa. Niin ja mehujäitä olen kyllä syönyt yhden päivässä, ne on mun kesäajan heikkous.

Mielestäni syön ihan hyvin ja noudatan pitkälti suosituksia ja rajoituksia. Kasviksia ja hedelmiä kuitenkin olisi hyvä syödä reilusti lisää, mutta tämä nyt on sellainen ikuinen "pitäisi". Aamupalaan olisi myös varmasti hyvä keksiä jokin proteiinilisä. Etenkin, jos (veikkaan että kun) mulle napsahtaa raskausdiabeteksen diagnoosi heinäkuun alussa. Ja sitten tietysti hyviä rasvoja pitäisi vielä miettiä, pähkinöitä tulee aina joskus syötyä.

Himoja mulla on raskausaikana ollut porkkana, omena ja salmiakki. Lisäksi ravintoloiden grillipihvi maustevoilla sekä uunijuurekset. Sitten ällötyksiä on riisikakut, leikkeleet ja kahvi, joita en kahvia lukuun ottamatta ole pystynyt nauttimaan lainkaan.

Miten te muut olette joutuneet muokkaamaan syömisiä raskauden aikana?

Ensimmäiset potkut ja juhannus

Nyt on pakko pohtia ihan tännekin, että tunsinkohan meidän pienen ensimmäiset potkut ekaa kertaa 21.6. raskausviikolla 16+1. Ennen on tuntunut aika satunnaista hipsuttelua enemmän oikealla puolella alavatsaa, mutta perjantaina tuntui ihan selkeitä kevyitä yksittäisiä muksahduksia vasemmalla puolella. Niitä tuli aamulla ja toisen kerran iltapäivällä suunnilleen samaan kohtaan, noin 3-5 kertaa. Voihan se olla, että ne olikin vain jotain suolen liikkeitä tai elohiiren tapaisia, mutta tuntui ihanalta ajatella, että ne oli ihan oikeasti potkuja. ♥

Oli myös tosi kiva juhannusperjantain vietto kaveriporukalla. Jaksoin hyvin mukana (no en ihan puoleen yöhön saakka, koska olin kuskina, enkä halunnut nukahtaa rattiin), eikä nälkäkään liiemmin häirinnyt. Hiukan alkoi alavatsa kipuilla ja muutama pieni supistus häiritsi iltaa, kun käveltiin pieni matka läheiselle rannalle. Käytiin myös monia asiallisia ja ei-niin-asiallisia keskusteluja meidän tulevasta pienestä. Kaikki ei ole ihan julkaisukelpoista materiaalia, joku herkempi saattaisi jopa loukkaantua. :D Saatiin myös paljon "hyviä" nimiehdotuksia.

Mutta oli kyllä positiivinen yllätys, että porukkaa tuntui kiinnostavan tämä raskaus ja siitä pystyi keskustelemaan aika rennosti. Ajattelin etukäteen, kun ei kellään muulla ole vielä lapsia, että ketään ei voisi vähempää kiinnostaa koko aihe, mutta toisin kävi. Hyvillä mielin saa siis olla, vaikka tietenkään en tiedä, mitä kukin oman päänsä sisällä sitten todellisuudessa pohtii. Voi tosin olla, että meidän pientä ei koskaan näihin kaveriporukan kemuihin mukaan tulla ottamaan. Meno on kyllä ihan rauhallista aina, mutta jutun taso sen sijaan... Noh, ei ainakaan sen jälkeen, kun lapsi opettelee puhumaan ja ymmärtää asioita. :D

Mutta siis tällä hetkellä fiilis on huippuhyvä kaikin puolin! Ja viikon päästä mulla alkaa vihdoin kesälomakin. Täytyy sanoa, että illalla laiturilla istuessa ja jalkoja meressä uittaessa tuli mieleen, että tämän enempää ei elämä vois kyllä nyt hymyillä. Mulla on asiat ihan äärettömän hyvin.

Toinen neuvolakäynti ja neuvolapettymys

Kävin vihdoin toisessa neuvolassa, siitä käynnistä tarkemmin alempana. Alkuun kuitenkin haluan avautua neuvolapettymyksestä. Täytyy nimittäin rehellisesti myöntää, että olen aika pettynyt meidän neuvolaan. Olen kyllä hakenut siirtoa toisaalle muista syistä, mutta en tiedä, onko siltikään odotettavissa parempaa. Mulla on ehkä ollut jotenkin liialliset odotukset neuvolaa kohtaan, kaikki jotenkin aina hehkuttaa neuvolakäyntejä ja tuntuu, että moni kehuukin niitä. Siksi mietin myös osittain, että onko vika kuitenkin omassa ajattelutavassani eikä neuvolassa itsessään. Mutta toisaalta mulla ei ole koskaan ollut valitettavaa mistään terveydenhuollon palvelusta, ei julkisesta eikä yksityisestä vaan päinvastoin, olen aina saanut valtavan hyvää palvelua.

Ensinäkin mua harmittaa, että jopa ensisynnyttäjillä neuvolakäyntejä on niin harvoin. Tämä ei toki ole vain meidän neuvolan vika. Mulla olisi liuta kysymyksiä, jotka huolettaa, mutta kaikkia ei vain jaksa soittaa puhelimitse. Haluaisin nähdä ihan kasvotusten osaavan ihmisen. Mulla on siis ollut neuvola viikolla 6, tästä seuraava viikolla 16 ja tästä seuraava on viikolla 22. Ensimmäisen kerran näen lääkärin viikoilla 22-23. Eihän tuossa ajassa edes se oma terveydenhoitaja pysy millään perässä mun tiedoista saatikka, kun mulla oli tällä viikon 16 käynnillä joku sijainen.

Kävin myös yhdellä ylimääräisellä neuvolakäynnillä viikolla 15, koska meinasin pyörtyä töissä ja alkoi tulla supistuksia ja alavatsakipuja. Tuolloinkin oli paikalla eri sijainen, ei oma hoitajani. Voin kertoa, että luottamus ei hirveästi noussut, kun kuulin hänen toteavan huoneessaan ennen mun aikaa toiselle hoitajalle, että "mulla lukee tässä, että mulle on tulossa kasilta joku, jota heikottaa. Mitä mun siis pitää tehdä?" Tämä hoitaja oli kyllä todella mukava, mutta jäi aika epävarma olo itselle, kun ei ottanut hemoglobiinia, ei verenpainetta, ei tsekannut sikiön sydänääniä. Ei muuta kuin kuunteli mun oireet ja kirjoitti kolmen päivän sairasloman.

Toinen virallinen neuvolakäynti

Sitten oli tämä virallinen 16 viikon neuvola. Odotin sitä niin paljon, näkisin vihdoin oman hoitajani ja voisin kertoa sille kaikki murheet ja huolet. Mutta ei, siellähän se eri sijainen taas odotti ja voin kertoa, että edelliskerran jälkeen fiilis laski aivan pohjalukemiin. Ja tämä sijainen vaikutti jotenkin tosi tympääntyneeltä, vaikka oli nuori. Hänellä oli jotenkin todella huoleton asenne. Siinä jotain alkuun keskusteltiin mun oloista, mutta eipä hän niistä lisää kysynyt tai kommentoinut, kun kerroin esim. olevani väsynyt. Jotain hän kyseli turvotuksesta ja liikkeistä, sellaisista kun merkataan neuvolakorttiin, jos niitä on.

Seuraavaksi hän kertoi viikon 10 verikokeiden tulokset (veriryhmä, seulontaluvut, kuppa, hiv ja B-hepatiitti) ja mittasi verenpaineen, joka oli taas matala 104/64. Lisäksi hän totesi, että nuo seulontaluvut on mulla todella hyvät ja riskit häviävän pienet. Mutta että hän ei jaksa niitä merkata mun korttiin, kun ei niillä kuulemma ole mitään merkitystä. Jaha, no kiva. Entä jos mulle olisi?

Sitten keskusteltiin, että kai tiedän, mitä mun kuuluu tehdä itse ennen neuvolaa eli punnita itseni ja testata virtsa. Kerroin, että mun oma hoitaja oli viimeksi käskenyt vaan antaa virtsanäytteen, mutta että tänään yhdessä katsottaisiin, mitä sille sitten tehdään. No eipä katsottu. Tämä sijainen näytti vähän yllättyneeltä ja neuvoi vain sanallisesti, miten siitä itse testataan proteiinit ja muut. Sanoi, että käy sitten itse testaamassa sen tänään. Onneksi olin huvikseni kokeillut tehdä tämän itse jo edellisellä ylimääräisellä käynnillä ja lukenut ne ohjelaput itse vessassa, jotta osasin kysyä lisäohjeita. Ohjeissa kun ei mainita, kuinka kauan testitikkua pitää virtsassa pitää, eikä siinä kerrota mitään, mitä testitarvikkeille tehdään testin jälkeen.

Kun seuraavaksi alkoi näyttää siltä, että homma oli tulossa loppuunsa, rohkaisin mieleni ja kysyin, että onko multa koskaan vielä edes katsottu hemoglobiinia. No olihan se, ollut 6 viikkoa sitten 125. Kuulemma oikein hyvä arvo, että ei ole mitään syytä huoleen, jos ei ole selkeää väsymystä tai pyörrytä aina noustessa. Ettei sen pitäisi vielä olla laskenut ja vasta jos on alle 100 mitataan myös ferritiini ja otetaan lisärautaa purkista. Siinä sitten hieman ujosti totesin, että niin juuri nuohan mulla on ollut oireina ja lisäksi meinasin pyörtyä töissä, mistä syystä ylimääräisellä käynnilläkin olin. Hän sitten sanoi, että rautaa ei mitata käynneillä, mutta labraan saa lähetteen tosiaan jos oireet on selkeät. Ja kyllä hän sitten hetken pohdinnan jälkeen laittoi mulle lähetteen, niin se otetaan samalla sokerirasituksen kanssa. Käski nyt vain syödä ruisleipää (kuten äitiyskortissa lukee, olen gluteeniton) ja pinaattia (josta en tykkää, mutta tätähän hän ei voinut tietää). Mutta jotenkin jännä, että koko hemoblogiiniasiaa ei olisi otettu edes puheeksi, ellen olisi kysynyt.

Kuunneltiin myös vauvan sydänäänet, vaikka hoitaja olikin vähän sitä mieltä, ettei niitä varmaan kannata ennen viikkoa 17 kuunnella. Totesin sitten, että olen itse kuullut ne jo viikosta 8, että toivottavasti kuuluu. Hän siihen tuumasi, että "apua, no katsotaan". Jaaha, kylläpä taas luottamus oikein koheni! Mutta sieltä ne löytyi heti, sanoi tyypin majailevan ihan edessä. Syke oli alkuun n. 150, mutta kaveri ei oikein tykännyt, kun sörkittiin ja sykkeet nousi taas 160 ja kuului koko ajan liikkeiden muksahduksia. :D Hän mittasi myös kohdunpohjan korkeuden (onkohan tämä sf-mitta?) ja se meni kuulemma kauniisti keskikäyrällä, mutta sitä ei vielä merkata mihinkään näillä viikoilla, että vasta myöhemmin sitten. Totesi siinä mittaillessa, että "on hän kyllä niin pikkuinen". En sitten tiedä, puhuiko hän mun vatsasta vai sikiöstä.

Lopuksi hän vielä totesi, että onko mulla vielä jotain kysyttävää. Onneksi mulla oli vain yksi asia, koska tämän käsiteltyämme hän tuumasi, että nähdään sitten ensi kerralla vähän kuin sanoakseen, että "heippa, sun aika on nyt loppu". Tästä jäi ehkä kurjin fiilis lopussa, kun käyntejä on muutenkin tosi vähän ja tuntui, että mua hoputettiin pois sieltä.

Mutta rohkaistuin tosiaan kysymään supistuksista ja kerroin mun peloista, kun äidilläni on olleet ne keskenmenot myöhäisillä viikoilla. Kuulemma nuo asiat voi periytyä tai ei, niitä ei ole tutkittu. Mutta että supistukset on vaarallisia vasta, jos niitä tulee pitkin päivää ja myös levossa ilman aiempaa rasitusta. Kaipa tähän on sitten uskominen, vaikkei hän missään vaiheessa kysynytkään, millaisia mun supistukset siis tarkalleen ottaen on. Omakannasta kyllä huomasin, että hän oli kertonut mun kärsivän lievistä satunnaisista supistuksista. Ok, ajatusten lukua vissiin?

Tulosti hän sitten vielä jonkun lapun lantiopohjanlihaksista, jotka voi kuulemma auttaa supistuksiinkin. Taas hieman vähättelevästi naurahti, että "mäpä tulostan sulle nämä, vaikka tää on  aina vähän semmonen hehheh aihe keskustella". Öö, ei minusta ole? Jäi juuri sellainen kuva, ettei niistäkään kehtaisi kysyä, kun hoitaja itse pitää aihetta jotenkin hölmönä tai nolona tai en ihan tiedä, mitä hän tuolla nyt meinasi. Jos esim. omassa työssäni päiväkodissa huomaan, että vanhemman on todella vaikea puhua lapsen vatsan toiminnasta, ihan viimeinen asia on, että alkaisin itse naurahdella sille tai vetäisin sen hiukan vitsiksi. Tuolloin juuri nimenomaan puhun siitä itse ammatillisesti kuin mistä tahansa muustakin aiheesta.

Mulle jäi siis lopulta aika vähättelevä kuva, että oireita ei oteta tosissaan. En tiedä, kuinka vakavista jutuista pitäisi olla kyse, että asioita käsiteltäisiin kunnolla. Tai ainakin olisi tärkeää osata rauhoitella oikein ensiodottajaa, jos mitään hätää ei todella ole. Jäi niin epävarma olo, eikä kovin luottavainen. Olisipa paikalla ollut oma hoitajani, asia olisi sitten varmasti toinen. Tai jos olisin edes tiennyt, että paikalla on taas sijainen, olisin osannut varautua tähän etukäteen.

Mutta ehkä mä vaan oon herkkä tälleen raskaana ollessa. :D En kyllä kaipaa mitään silkkikäsinekohtelua, mutta toivoisin hoitajalta varmaa otetta ja aitoa empatiaa ja kykyä, halua sekä aikaa kuunnella ja kysyä tarkkaan mun voinnista, jotta mulle jäisi sellainen olo, että kaikki tarvittava on todella selvitetty ja voin olla huoletta. Onko se liikaa toivottu? Tämän sivuston mukaan toisaalta on tehty kaikki siten kuin kuuluisikin ja nyt kun sain purkaa tämän käynnin näin perinpohjaisesti blogiin, olo oikeastaan vähän helpottui ja tuntuu, että kyllähän siellä aika paljon kuitenkin tehtiin. Että kaipa tuo mun pettymys liittyy enemmän sitten ihmiskemiaan ja tunteeseen siitä, kuunnellaanko ja tuetaanko mua tarpeeksi. 

TL;DR Mitä tehtiin toisella käynnillä? Käytiin läpi verikokeiden tulokset (veriryhmä, seulontaluvut, kuppa, hiv ja B-hepatiitti, hemoglobiini), mitattiin verenpaine, kuunneltiin sikiön sydänäänet ja otettiin sf-mitta. Kysyttiin mun voinnista ja sai itse esittää kysymyksiä. Lisäksi itse punnittiin oma paino ja testattiin virtsasta proteiinit, glukoosi ja joku jota en muista.

Pelottava raskaus

Varmaan aika moni raskaana ollut pystyy samaistumaan sellaiseen "sitten sen jälkeen, kun" -ajatteluun. Tuntuu, että raskaus on vain seuraavan etapin odottamista, että saadaan taas vähän uutta ja ajantasaisempaa tietoa. "Seuraavan ultran jälkeen pystyn sitten huokaisemaan helpotuksesta!" "Seuraavan neuvolakäynnin jälkeen en sitten enää murehdi." "Sitten kun sikiöllä on mahdollisuus selvitä keskosena, lakkaan pelkäämästä." Joo, niin varmaan.

Aivan alussa pelkäsin, että raskaus on kemiallinen. Että sieltä ne menkat kuitenkin alkaa. Tein raskaustestejä päivittäin, koska halusin nähdä, että viivat vahvistuvat. Vahvistuihan ne, joten pystyin huokaisemaan helpotuksesta.

Kunnes aloin pelkämään tuulimunaa ja kohdunulkoista raskautta. Mulla alkoi vieläpä vihloa vain toiselta puolen munasarjaa päivittäin, välillä aika kipeästikin. Olin ihan varma, että kohdusta ei sikiötä löytyisi. No, löytyihän se, viikon 6 varhaisultrassa. Sydän löi hienosti. Pystyin huokaisemaan helpotuksesta.

Kunnes aloin pelätä varhaisraskauden keskenmenoa. Seurasin eri viikkojen prosenttilukuja, kuulostelin kaikkia tuntemuksiani. Kun ultran jälkeen vuosin sitten vielä viikon ajan rusehtavaa tuhruverta, teki mieli vain itkeä. Tiuskaisin miehellekin, etten halua hänen puhuvan tulevasta, kun en usko, että ketään siellä kyydissä on.

No, verenvuoto loppui ja mieli vähän keveni. Viikolla 8+1 sain sydänäänet kuulumaan kotidopplerilla. Se toi valtavan helpotuksen, ihanaa, kaikki olisi sittenkin vielä hyvin! Kuuntelin sykkeitä pari kertaa viikossa, sitten joka toinen päivä... Se toi enää vain hetken helpotuksen ja lopulta aloin pelkäämään, että eihän se syke mitään oikeasti kerro. Voihan sikiön kehitys silti olla loppunut, vaikka sydän vielä lyökin.

Viikot nt-ultraan olivat piinaavan hitaita. Viimein se kuitenkin koitti viikolla 12+1. Oli valtava helpotus nähdä, että kaikki olikin kunnossa. Syke oli hyvä, joskin korkea 170. Turvotusta oli vain 1,7 mm ja riskiluvut olivat olemattoman pienet. Myös laskettua aikaa siirrettiin ja viikot olikin yhtäkkiä 12+6. Ensimmäistä kertaa pystyin todella iloitsemaan raskaudesta, nauttimaan siitä ja haaveilemaan tulevasta.

Tätä iloa kesti hetken, kunnes aloin pohtimaan tuota korkeaa sykettä. Ja miettimään, että olihan tässä tavallaan vielä riskiviikkojakin jäljellä, mitä jos kehitys onkin loppunut ultran jälkeen. Kun vielä  päivittäiset supistukset alkoivat, aloin taas pelätä. Varasin lopulta ultran yksityiselle viikolle 15+1, koska halusin varmistuksen, että kaikki olisi hyvin. Neuvolassa ei oikein otettu todesta.

Pystyttiin tekemään rakenneultra ja siellä kaikki oli täysin mallikkaasti. En huolestunut mistään koko ultran aikana ja sen jälkeen olo oli mitä mainioin. Hyppelin pilvissä ja nautiskelin ajatuksesta, että meille tulee terve vauva. Hypistelin ostamiani vaatteita ja tilailin hieman lisää juttuja.

Kunnes minulla oli yksin kotona ollessa aikaa miettiä. Miksi sydäntä ei saatu kunnolla vielä näkyviin? Eikö ultraaja vain uskaltanut kertoa, että sieltä puuttui rakenteita, että ne voi puuttua sieltä vielä myöhemminkin? Jos se vain väitti, että näkyvyys on vähän huono. Entä miksi se ei puhunut pikkuaivoista mitään? Olen lukenut, että nekin pitää tutkia. Sykekin oli korkea, taas. Miksi se on joka kerta niin samperin korkea? Miksi toista munuaista ei saatu näkyviin? Entä jos sitä ei olekaan? Entä miksi reisiluun mitta oli kaksi päivää raskausviikkoja jäljessä, kun muut mitat oli kaksi päivää edessä? Miksi ultraaja kysyi lopussa painoa ja reisiluun mittaa katsoessa, että aikaistettiinko mun laskettua aikaa nt-ultrassa? Tämä sai minut epäröimään, että miettikö se kuitenkin mielessään, että miksi jotkin mitat vähän heittää. Aloin lukea ikäänkuin rivien väleistä ihan omia tulkintoja asioista.

Loppujen lopuksi sillä ei ole mitään merkitystä, mitä varmistuksia saat raskaudelle raskauden aikana. Koska jos pelottaa, pelottaa. Niitä pelon aiheita keksii ihan kaikesta, mitä enemmän on aikaa miettiä ja googlettaa. Haluaisin sanoa, että älä missään nimessä googleta. Mutta pakko sanoa, että olen kyllä monet kerrat huokaissut myös helpotuksesta googletuksen jälkeen, kun olen tajunnut, kuinka tavallisia oireet ovatkin. Mutta onhan se myös huolta joskus tuonut... Siltikin niin Google, ultrat, dopplerit kuin neuvolakäynnit tuovat aina vain hetken helpotuksen.

Onneksi kaikista näistä peloista huolimatta pystyn nyt myös nauttimaan raskaudesta. Suurimman osan aikaa ajattelen vatsassani olevan ihan terve pieni poika. Ajattelen tulevaisuudesta positiivisesti ja odotan sitä innolla. Mutten voi väittää, etteikö mieleni perukoilla aina asuisi pieni pelonsekainen pessimisti, joka hieman jarruttelee ja muistuttaa, että kaikki on kuitenkin mahdollista.

Kaikkein ärsyttävintä näissä peloissa on se, että järjellä ajateltuna minä tasan tarkkaan tiedän, ettei pelkääminen auta mitään. Päin vastoin siitä on haittaa, kun tulee ylimääräistä stressiä. Käytännössä murehdin asioita, joita ei koskaan edes tapahdu tai pahimmillaan suren tapahtuvaa asiaa kahdesti. Pelkäämällä ei ole yhtäkään sikiötä terveeksi tehty tai pelastettu. Siellä se on ja kasvaa ihan samalla tavalla, pelkäsinpä sitten pahinta tai odotin parasta. Mutta silti minä aika usein pelkään. Kaipa se pieni kymmensenttinen uusi elämä on kuitenkin jo niin rakas. ♥

Vauvan vaatekaappi tällä hetkellä

Olen käynyt kahdesti kirppiksellä ja aina Prismassa käydessä tutkaillut alerekkejä. Lisäksi ostin muistaakseni joskus varhaisultran jälkeen yhden uuden bodyn ja housut, ikään kuin palkinnoksi. Suurin osa vaatteista on kuitenkin kirppikseltä ja aion kyllä jatkossakin ostaa lähes kaikki vaatteet sieltä, koska ovat vauvojen kokoluokassa ihan kuin uusia, kun vaan vähän nirsoilee ja valikoi. Bodyt ja housut maksaa yleensä 0,50-2 euroa (sellaiset, joita viitsin ostaa). Muita juttuja en kamalasti olekaan vielä ostellut. Lempparikirppikset Turun seudulla on Sesam ja Taika.

On myös vähän hämärän peitossa, paljonko kutakin kokoa kannattaisi hommata. Nyt meillä on esim. 6 kappaletta 56 koon bodeja. Saa vinkata, jos osaa antaa jotain osviittaa. Olen kuitenkin ajatellut, että kirppiksiltä voi ihan hyvällä omallatunnolla ostaa vaikka kuinka isot kasat vaatteita, koska jos niitä ei ehdi omalla käyttää, ne saa varmasti myytyä samaan hintaan vielä myöhemmin pois tai vaikka sitten lahjoitettua eteenpäin. Mutta tietenkin yritän pitää jonkinlaisen järjen päässä! Myös sukkien suhteen kaipaan kokeneempien vinkkejä. Mitkä pysyvät parhaiten jalassa?

Tässä kaikki tämän hetken bodyt. Kokoja 56 pääasiassa. Näistä kaksi on uusia ja loput kirppikseltä. Joskin tuo Newbien tähtibody ylhäällä vasemmalla on alkanut oksettaa mua melkein ostopäivästä alkaen. :D Se on kai tuo beige väri tai joku siinä ällöttää. Toivon, että raskauden jälkeen nämä olot katoaa ja pääsen sitä käyttämään, koska se on kallein ja melkein ainoa uutena ostamani tuote. Sama on käynyt beigeille housuille, jotka on alemmassa kuvassa.

Kaikissa bodeissa on nepparikiinnitys sivussa. Missähän koossa sitä voi alkaa jo ostaa umpinaisia bodeja? Jokohan koko 62 ois hyvä? Niitä on usein kirppiksellä tarjolla, mutten oo uskaltanut ostaa, kun kaikki sanoo, että nepparilliset on parhaita. Olen myös löytänyt vasta yhden bodyn, jossa on umpinaiset (mutta avattavat) hihat. Niitä olisi kiva löytää lisää.

Tosiaan housuista nuo beiget on ainoat uudet, ei ihan kamalasti tuo väri enää sytytä. Housuissa koot on melkein kaikki 50, nuo alimmat on 62. Pitää siis hankkia enemmän koon 56 housuja.

Ruskovillan merinovillahaalari maksoi 4 euroa kirppiksellä, joten pakko se oli ostaa jouluvauvalle. Harmi vaan, että koko oli 50, joten tuskin mahtuu kovin kauaa. Toivottavasti löytäisi yhtä halvalla hiukan isompaakin kokoa. Ja tuo alempi haalari on uusi, Prisman alesta ostin. Hattu oli typerä  halpa päähänpisto, en tiedä, tuleeko käyttöön. On kyllä varmaan lämmin, kun on fleece-vuori, mutta vaikuttaa aika paksulta ja jotenkin tönköltä käyttää.

Aika väritöntähän tässä on, nyt kun katsoo kokonaisuutta! Alkuun toki ostinkin aika neutraalia, kun ei tiennyt vielä, kumpi tulee. Mutta on kyllä myös vaikea löytää värikkäitä kivoja vaatteita vauvojen koossa. Etenkin, että vaate myös täyttäisi muut tarvittavat kriteerit.

Yöpukuja on myös ihan mahdoton löytää! Ne ovat usein kirppiksellä ihan kulahtaneita. Ja aina niissä on joku vika, kun oon yrittänyt etsiä terällisiä ja vetoketjullisia versioita, mutta aina on vain jompikumpi. Yhden kokovalkoisen yökkärin sentään jo löysin.

Pieni hento potku

Nyt on viikkoja 15+3 eli kuudestoista viikko. Musta tuntuu vihdoin, että olen alkanut tuntea pieniä liikkeitä. Ne alkoivat suunnilleen 15+0 ja ovat siitä hiljalleen vielä lisääntyneet. Täysin varma en voi kuitenkaan olla, koska eihän ne varsinaisesti potkuilta tunnu. Mun ajatukset liikkeiden suhteen myös vaihtelee tosi paljon. Välillä ajattelen, että eihän ne nyt kuitenkaan liikkeitä ole ja välillä taas, että näiden on pakko olla liikkeitä! Asiaa vaikeuttaa se, että aina kun havahdun liikkeisiin ja alan kuulostella niitä tarkemmin, ne loppuvat. Mutta kyllä ne on nyt viimepäivinä niin paljon lisääntyneet, että pakko niiden on liikkeitä olla.

Mulla liikkeet tuntuu sellaisena kevyenä hipaisuna. Ikään kuin joku kutittelisi sisältä päin hellästi hipaisten. Joku oli kuvannut joskus liikkeitä kalan evän tai perhosen siiven hipaisuiksi, siltä ne mulla tuntuu. Monet kuvaavat tosin ensimmäisiä liikkeitä myös kuplintana, mutta jotenkaan se ei vielä ainakaan kuvaa omiani. Ehkä sitten, jos liikkeet tulisi nopeassa sarjassa. Itselläni ne on enemmän sellaisia yksittäisiä pieniä hipaisuja, joskin tänään aamuna niitä tuli useampi putkeen ensin yhdessä paikkaa ja sitten hieman toisaalla. Mulla nämä liikkeet aiheuttaa myös tarvetta rapsuttaa vatsaa, koska ne oikeasti välillä kutittaa, jos niitä tulee paljon, kuten tänään. :D Siksi mua myös epäilyttää, onko ne sittenkään liikkeitä. Mutta elän silti siinä uskossa, että on, koska ei tuollaisia tuntemuksia ennen ole ollut ja jotenkin ne vain tuntuu vatsan sisäisiltä, vaikka kutiseekin välillä.

En malta odottaa, että alan tuntea liikkeitä useammin ja kunnolla. ♥ Saati että mieskin voi tuntea niitä. Vaikka varmasti tulee joskus sekin hetki, kun pohdin, että voiskohan tuo olla edes hetken potkimatta mun sisuskaluja kasaan.

Sukupuoli on selvinnyt

Olen aina halunnut tehdä kaikki hauskat sukupuolitestit ja arvuutella, kumpi meille mahtaa tulla. Mutta sitten sukupuoli yllättäen selvisikin jo viikolla 15+1, kun kävin yksityisellä ultrassa. Päätinpä silti tehdä tähän alkuun muutaman leikkimielisen testin.

Vau:n testin mukaan meille olisi tulossa poika.

Kiinalaisen syntymäkalenterin mukaan meille olisi tulossa poika.

Oma fiilikseni aivan alusta saakka on ollut poika, joskin viime aikoina tunne ei ole enää ollut ihan yhtä vahva kuin alussa.

Seuraavan leikkimielisen testin mukaan meille olisi tulossa poika.

POIKA 7/14

Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin. (Vaikea vielä sanoa, mutta pieni on, enkä oo levinnyt.)
Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa.
Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan.
Viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle.
Vauvan potkut ovat voimakkaita.
Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika.
Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina.
Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä.
Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt.
Kätesi kuivuvat helposti.
Vauvasi sydämen syke on alle 140.
Olet rauhallinen ja hyväntuulinen.
Vauvan isä lihoo odotusaikanasi.
Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.

TYTTÖ 5/10

Vatsasi on levinnyt sivulle.
Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiä.
Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiopäivää
Viiva vatsassasi päättyy napaan.
Vauva potkii hillitysti. (Tunnen vasta minihipaisuja, joten vaikea sanoa, mutta ultrissa rauhallinen.)
Edellinenkin lapsesi on tyttö.
Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta.
Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne
Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin.
Kätesi on aiempaa pehmeämmät.
Vauvasi sydämen syke on yli 140.
Olet normaalia kiukkuisempi.
Vauvasi hikottelee usein.
Ikenet verestävät odotusaikanasi

Testit eivät siis juuri antaneet armoa. Ultratessa sukupuoli katsottiin melkein ensimmäisenä, eikä se ilmeisesti jättänyt mitään arvailujen varaan. Eli kuten testit ja oma olotilakin tiesi, meille on tosiaan tulossa poika. ♥

Kun ultraaja ilmoitti tuloksen, en ollut oikein moksiskaan. Alkuun ajattelin vain että no, kyllähän minä sen jo tiesinkin. :D Sitten aloin hiljalleen hymyillä, koska tajusin, että me oikeasti odotetaan poikaa! Nyt pystyy ihan eri tavalla konkretisoimaan asian itselleen. Tuo hymy ei sitten hetkeen laantunutkaan.

Joskus nuorempana toivoin, että ensimmäinen lapseni olisi tyttö. Se tuntui vaan jotenkin luontevammalta ajatukselta ja ajattelin, että tytöille on niin ihania vaatteita. Tämän raskauden alussa sukupuoli kuitenkin oikeasti menetti merkityksensä. Ymmärsin todella, mitä "ei väliä, kunhan se on terve" tarkoittaa. Mutta tästä huolimatta tunsin vain tosi vahvasti, että odotan poikaa. Jossain kohtaa poikaoloni oli niin vahva, että vähän jopa pelkäsin, että mitä jos me saadaankin tyttö. Kirppiksillä katselin automaattisesti pelkkiä poikamaisia vaatteita tiedostamatta, joskin ihan viimemetreillä ihastuin myös tyttöjen vaatteisiin ja uskalsin ostaa yhden mekon ja vaaleanpunaisen bodynkin, ne oli niin halpoja. Mutta enimmäkseen ostamani vaatteet ovat ehkä vähän poikamaisempia.

Eilen kuitenkin iltaa kohti huomasin pienen pettymyksen tunteen kipuvan mieleeni. Ja tiedättekö miksi? Koska nyt en saisi ostaa lainkaan niitä ihania tyttöhepeneitä! Ei hyvää päivää tätä aivojen toimintaa. :D En ymmärrä yhtään, mistä nämä typerät tunteet tulivat, koska ennen ultraa sukupuolella ei ollut oikeasti mitään merkitystä ja tosiaan olen ajatuksissani odottanut poikaa jo alusta saakka. Mutta ehkä sitä jotenkin sitten koki menettäneensä jotakin, mahdollisuuden hieman erilaiseen maailmaan. Sitä vain tajusi, että nyt ihan oikeasti joudun unohtamaan ne tyttöhömpötykset ja olen ainoa nainen meidän perheessä. Toki oishan tämä sama tunne voinut tulla päinvastaisenakin, jos vauva olisikin ollut tyttö.

Eiköhän nuokin ajatukset kuitenkin piakkoin laannu ja pääsen palaamaan takaisin siihen ultran jälkeiseen onnenkuplaan, ei tämä asia nyt ainakaan enää vaivaa millään lailla. Mies totesi lohduttavasti, että "noh, nyt saat ainakin yhä olla meidän perheen ainoa prinsessa." :D Se on kyllä hyvä. Mä pystyin jo näkemään, kuinka mies hemmottelisi tytön aivan piloille, kuten aina minuakin hemmottelee. Ehkä se ottaa pojan kanssa vähän ronskimman linjan, ken tietää.

Ja jos joku nyt järkyttyi tästä vahvasta tyttöpoika-asetelmasta, niin älä turhaan. Ei meillä aiota väkisin vääntää tyttöä tytön muottiin tai toisin päin. Saavat ihan valita ja touhuta mitä itse tahtovat, sitten kun itse siihen ovat valmiita. Mutta meidän perheessä tulee silti olemaan tyttöjä ja poikia, kuten biologiset sukupuolet ovat. Ja niin kauan kuin itse puen vauvani, en tule pojallemme pukemaan vaaleanpunaista mekkoa vain, koska "ei ole olemassa tyttöjen ja poikien vaatteita". Mutta vanhempana hän päättäkööt sitten itse, mitä hänestä vielä tulee. ♥ Maalaisjärki tuntuu puuttuvan näistä sukupuoliasioista nykyään ja kaikki viedään liian pitkälle. Tuntuu, että joutuu aina hirveästi varomaan sanojaan, ettei loukkaa ketään.

Rakenneultra viikolla 15+1

Varasin itselleni ultran yksityiselle, viikkoja oli tuolloin vasta 15+1. Sivujen ja kaikkien lähteiden mukaan tuo olisi liian aikaista millekään varsinaiselle ultralle ja alunperin meidän pitikin mennä vasta viikon 20 jälkeen, jos ollenkaan. Mua on kuitenkin vaivannut jo viikon ajan päivittäiset supistukset, joten halusin saada varmistuksen, että supistukset eivät olleet tehneet tuhojaan (neuvolasta määrättiin vain sairaslomaa ilman mitään tutkimuksia). Ajattelin myös, että ainahan se on kivaa nähdä pieni, vaikkei tuosta varsinaisesti muuta hyötyä olisi kuin mielenrauha.

Yllätyinkin sitten suuresti, kun ultraaja oli ihan että jees, hänellä kävikin juuri edellispäivänä samoilla viikoilla oleva nainen, ja tuolloin pystyttiin näkemään jo kaikki tarvittavat rakenteet. Hieman saattaisi kuitenkin olla kiinni tuuristakin ja esimerkiksi ylipainoisilla näkyvyys ei näillä viikoilla ole välttämättä kovin tarkka. Mutta kuulemma ennen rakenneultrat on tehty juurikin 16.-19. viikon välillä. Ja kertoipa hän senkin, että Suomessa on harmillisen vähän ultrakertoja, kun joissain maissa niitä on jopa kymmenen.

Mutta takaisin asiaan. Ultrattiin ensin alakautta ja sitten vatsan päältä, jotta varmasti nähdään kaikki. Tutkimuksen tekevä mies oli älyttömän mukava ja asiantuntevan oloinen. Oli niin ihanaa katsella ihan rauhassa pikkuista ja seurata, kun mies kertoi, milloin näkyi mikäkin osanen. Virtsarakko, munuainen, sydän, aivot... Lisäksi välillä aina otettiin 4D-kuvaa ja olihan se ihan huikean suloista! Meidän pieni yritti kovasti peitellä kasvojaan, mutta kyllä hänestä yksi kasvokuvakin lopulta saatiin. Kuulemma viikolla 27 pystyisi jo sitten näkemään kasvot tarkemmin, että kumman piirteitä vauvalla on.

Saatiin katsottua lähes kaikki tarvittavat rakenteet. Ja mikä parasta, kaikki oli vauvalla hyvin, mistään ei herännyt huolta. Ainoastaan toista munuaista ei saatu kunnolla näkyviin, mutta kuulemma  siinäkin munuaisallas näkyi eli hyvin todennäköisesti munuainenkin siellä oli. Sydämen kanssa oli myös vähän hankaluuksia näillä viikoilla, ettei ihan tarkkaan vielä pystytty katsomaan, mutta alustavasti näytti siltä, että löytyi kaikki osat, mitä pitäisikin. Mutta kuulemma sydän on oikeastaan ainoa elin, josta voisi enää kunnallisessa rakenneultrassa (vko 21) jotain häikkää löytyä, kun se näkyy silloin vasta kunnolla. Huuli- ja selkärankahalkioidenkin suhteen näytti siltä, että sellaisia ei ole.

Aika rauhallinen tapaus oli tämä pieni taaskin. Välillä jaksoi vähän käsiä ja jalkoja heilautella ja sydän kyllä suli täysin, kun nähtiin 4D:llä hänen maiskuttelevan suullaan. Tosin ultraaja sanoi silti, että syke oli 160, koska sikiö oli niin touhukkaalla päällä. :D Nukkuessa saattaisi olla vain vaikka 125. Vähän toki pieni mieleni on muovannut huolta, että jos sydämessä onkin jotain, kun syke on ollut aina vähintään tuon 160 ja sitten sydäntä ei kunnolla saatu vielä edes näkyviin. Mutta ultraajan mukaan ei pitäisi olla huolta. Saatiin tietää myös sukupuoli, mistä myös yllätyin kovasti että näkyi jo näillä viikoilla, mutta siitä teen vielä erillisen postauksen.

Oli siis todellakin 160 euron arvoinen käynti, eikä haittaa yhtään, että menin jo näin aikaisin käymään. Sain myös mielenrauhan supistusten suhteen, sillä kohdunsuu oli täysin kiinni ja kohdunkaulaa jäljellä 6 cm, kun yleensä 4,5 on jo riittävä mitta.

Voin suositella suurella lämmöllä valitsemaan Varsinais-Suomen Lääkäripalvelut, jos haluaa ultrassa käydä. Mukaan saimme myös paljon kuvia ja videon. ♥

1. kolmannes ja alkuraskauden oireet

Kaikkiaan voin sanoa päässeeni oireiden kanssa todella helpolla ja olen siitä kyllä tosi kiitollinen. Etukäteen pelkäsin kärsiväni rajusta oksentelusta ja jatkuvista migreeneistä, mutta tilanne onkin ollut täysin päinvastainen. Ainoastaan keskenmenon pelko varjosti alkuraskautta ja kesti oikeastaan melkein nt-ultraan saakka.

Yhtenä oireena, joka edelleen vaivaa, on ollut väsymys. Päiväunille on tarvetta, töissä ei oikein jaksa täydellä teholla, kiukuttaa ja uni tulee illalla 19-20 välillä. Tästä huolimatta (tai ehkä juuri unille menon ajasta johtuen) olen herännyt aina aamuisin noin 5-6 aikaan. Aivan alkuraskaudessa oli tosin myös kamalaa unettomuutta, että heräsin joskus 3-4 aikaan tai vaihtoehtoisesti pyörin yöllä hereillä muutamankin tunnin, enkä meinannut saada uudelleen enää unta. Nyt väsymys on hieman helpottanut, mutta yöunet aloitan yhä siinä 19-20 aikoihin.

Uneen liittyen olen myös melko alusta saakka joutunut käymään öisin kerran pissalla. Se ärsyttää ehkä tässä uniasiassa eniten, koska raskautta ennen en herännyt öisin juuri koskaan. Kesti kauan tottua siihen, että saan vessareissun jälkeen uudelleen unenpäästä kiinni.

Toinen yhä joskus vaivaava oire on ollut nälkä. Kamala, loputon nälkä. Ja sitä myötä vähän heikko ja etova olokin. Siis tämä raskauden aikana kokemani nälkä on ollut ihan jäätävää, se tunne on hirveä ja iskee päälle ihan sekunneissa. Ei hiljalleen varoitellen, vaan siten, että sitä ruokaa on saatava heti, ikään kuin ei olisi koko päivänä syönyt mitään. Yhdessä vaiheessa söinkin sitten kahden tunnin välein. Nyt riittää sentään aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Joskin nälän tunteen sietäminen on edelleen hankalaa ja eniten ärsyttää, jos ei meinaa tulla millään täyteen, vaikka ahtaisi itseensä kuinka paljon ruokaa. Paino on noussut lähtöpainoon nyt parisen kiloa, mutta olinkin alunperin alipainon ja normaalipainon rajamailla.

Etovaa oloa oli alkuun enemmän, mutta sekin taisi loppua siinä rv 8 paikkeilla. Oksentanut en kertaakaan, jos ei lasketa saamaani vatsatautia, joka tuli aika rajuna päälle. Etova olo oli lähinnä aamuisin ja ihan alkuun muistan, kun yritin väkisin aina syödä sellaisen imettävän päärynäsoseen ja töissä litkin mustikkasoppaa. 

Päänsärky iski viikoilla 10-11 muistaakseni. Sitä kesti 1,5 viikkoa joka päivä joko lievempänä tai vähän tujumpana versiona. Mutta migreeniä se ei ollut. Mulla ei ole itse asiassa ollut migreenikohtausta 7 viikkoon (kopkop, todellakin). Se on ihmeellistä, sillä näin pitkää väliä kohtauksissa ei ole koskaan ennen ollut. Tavallisesti niitä on 2-3 kuukaudessa. Mulla e-pillerit lisäsi kohtauksia entisestään, joten jotenkin odotin raskauden tekevän saman, mutta toistaiseksi ainakaan näin ei ole käynyt.

Alavatsan melko kipeitäkin nippailuja oli myös alkuunsa, pelkäsin kohdun ulkoista raskautta, koska ne tuntuivat vaan toisella puolen. Ilmeisesti johtui keltarauhasesta. Kävin viikolla 6 ultrassa ja tuolloin todettiin kaiken olevan hyvin. Pääsin julkiselle, koska epäsäännöllisen kierron takia haluttiin varmistaa raskauden todellinen kesto. Menkoista laskettuna olisi ollut viikko 10, oviksesta 6 ja ultrankin mukaan tuo viikko 6 oli sitten juuri osuva.

Ja sitten tosiaan se keskenmenon pelko. Se oli läsnä koko alkuraskauden. Ostin dopplerin ja sain sillä äänet kuuluviin viikolla 8+1 ja se toi hieman lohtua, mutta silti sitä mietti jatkuvasti, että jos kehitys onkin loppunut. En oikein edes tiedä, miksi tuo oli mulla niin vahvasti päällä. Kuitenkin ensimmäinen raskaus, eikä sinällään pitänyt olla syytä huoleen. Jotenkin se vain tuntui niin kummalta, että raskautuminen onnistui niin helposti, että miten kaikki voisi mennä hyvin loppuunkin asti.

Toisaalta minun oli myös vaikea kiintyä vauvaan. Välillä tunsin iloa ja odotin innolla tulevaa. Uskalsin suunnitella tulevaa ja puhua siitä. Välillä taas tuntui, etten osannut yhtään ajatella olevani oikeasti raskaana. Kauhistutti, mihin oltiinkaan ryhtymässä. Jotenkin se, että asiaa ei voisi enää peruuttaa, ahdisti. Mitä jos tämä olikin virhe? En tiedä, pääseekö näistä ajatuksista eroon lainkaan ennen synnytystä.

Alkuraskauden voinnistani kertoo ehkä eniten se, etten joutunut olemaan yhtään päivää töistä poissa raskauden takia. Flunssan ja vatsataudin takia kylläkin olin, että vastustuskyky on varmaan ollut vähän heikompi myös.

Alkusanoja

Ajattelin aina aloittavani blogin, kun joskus olen raskaana. Valitettavasti blogimaailma tuntuu hiljalleen kuihtuvan, mutta eipä sillä minulle juuri ole merkitystä. Kirjoitan, koska tykkään kirjoittaa ja kirjoitan, koska haluan säilöä muistoja matkan varrelta. Vertaistuki ja vuorovaikutuskin on toki jees, mutta sitä on sitten sen verran kuin tulee olemaan. Mikäli joku kuitenkin tänne on eksynyt, tervetuloa seuraamaan meidän matkaa.

Esikoista tässä odotellaan mieheni kanssa, tällä hetkellä viikoilla 15+1. Raskaus oli siinä mielessä yllätys, että mulla on pcos ja viimeisimmällä gynekäynnillä todettiin, että luomusti ei varmaan raskaus ala. Mutta alkoipa sitten kuitenkin heti kerrasta. ♥ Alkuraskaus oli pelottavaa aikaa, kirjoitan siitä erikseen postauksen. Ei nyt muuten, mutta pelkäsin tosi paljon keskenmenoa. En voinut tuon pcos-diagnoosin takia millään uskoa, että mun munasoluista voisi mitenkään kehittyä normaali sikiö ja lopulta meidän oma pieni vauva. Mutta siltä se nyt vain kuitenkin näyttää, että kaikki olisi hyvin.

Ikää itseltäni löytyy 28 vuotta ja mies on suunnilleen saman ikäinen. Vauvan lisäksi odotellaan myös meidän ensi kesän häitä.

Julkaisen tänne postauksia myös vanhasta, nyt jo suljetusta blogistani. Ne tulevat oikean julkaisupäivämääränsä kohdalle, ennen tätä ensimmäistä uuden blogin postausta.