Vuosi 2023 pakettiin!

Tämä vuosi on kulunut aivan tolkuttoman nopeasti. On todella outoa ajatella, että olen tämän yhden vaivaisen vuoden aikana tehnyt ensin positiivisen raskaustestin, sitten ehtinyt olemaan raskaana, saanut vauvan, viettänyt seitsemän viikkoa sairaalassa ja ollut vielä vauvan kanssa kotonakin kohta jo viisi kuukautta.

Vuoden voisi nimetä suurien tunteiden vuodeksi. Vuosi alkoi kiitollisen jännittyneenä, kun raskaustestiin piirtyi toinen viiva. Emme tienneet yhtään, mitä oli luvassa ja hyvä niin. Oltiin hyvin kliseisesti sanottuna onnemme kukkuloilla. Ainakin pienen hetken.

Raskauden ensimmäinen kolmannes olikin nimittäin sitten murhetta ja pelkoa täynnä, koska jostain yhä tuntemattomasta syystä aloin vuotaa verta ja sitä kesti kaikkiaan neljä viikkoa. Kukaan ei tiennyt, mistä se johtui, vaikka olin ultrattavanakin kolmesti. Ensimmäisen ja toisen ultran välissä lääkäri käytännössä diagnosoi jo keskenmenon oireiden perusteella, mutta toinen ultra toikin sitten iloisen yllätyksen. Kukaan ei tiennyt, jatkuisiko raskaus, mutta kuin ihmeen kaupalla se aina vain jatkui. Tuo ensimmäinen kolmannes meni vähän sumussa, kun mukaan lisäsi väsymyksen ja pahoinvoinnin.

Toinen kolmannes oli sen sijaan ihanaa aikaa. Pystyin vihdoin nauttimaan raskaudesta, tunnustelemaan potkuja ja unelmoimaan tulevasta. Esikoinenkin alkoi jo odottaa veljen syntymää. Raskaus alkoi tuntua ihanan helpolta, jaksoin hyvin sekä töissä että kotona. Esikoinen sai taas kaipaamansa äidin takaisin täysissä voimissaan. Sitten tuli kesä.

Kesään oli paljon odotuksia. Viimeinen kesä kolmen hengen perheenä, yhteistä kesälomaa kaksi viikkoa. Vai kolme, en edes muista. Ensimmäisen oman lomaviikkoni käytimme esikoisen kanssa kaikkea kivaa puuhaillen. Silloin tuntui, etten voisi onnellisempi olla. Laitettiin kotona terassia ja pihaa kesäkuntoon, ostettiin ulkoporeallas ja ehdittiin korkkaamaankin se. Ai että, miten odotinkaan kaikkia ihania kesäpäiviä!

Vähänpä tiesin. Se kesä oli ja meni, ei tullut ihania kesäpäiviä. En muista oikeastaan kesää tänä vuonna olleenkaan, sillä suurin osa siitä kului sairaalan seiniä tuijotellen. Ehdimme viettää juhannuksen jälkeen vain yhden koko perheen yhteisen kesälomaviikon, kun harjoitussupistukset alkoivatkin tehdä hieman kipeää. Lähdin näytille Tyksiin ja sinne jäin. Siitä se tunteiden sekamelska vasta alkoikin: järkytys, pelko, huoli, pettymys, suru... Ensimmäistä kertaa olin myös erossa esikoisesta enemmän kuin yhden yön - suoraan yli kaksi viikkoa. Se oli kamalaa.

Kaikkein kamalinta oli kuitenkin epävarmuus kaikesta. Kauanko sairaalassa oikein piti viettää aikaa? Syntyisikö meille pikkukeskonen? Selviäisikö hän, paljonko hänelle jäisi vaurioita? Piti alkaa tosissaan käsitellä sitä asiaa, että raskaus todennäköisesti päättyisi lyhyeen ja meille tulisikin pikkukeskonen. Mitä se tarkoittaisi käytännössä, sitä ei varmaksi tiennyt kukaan, sillä jokaisen matka olisi erilainen.

Lopulta kahden viikon piinaava epävarmuus päättyi, ja sitä seurasi helpotuksen tunne, kun vauva syntyi viikolla 30+4. Ei enää epävarmuutta raskauden kestosta, vaan vauva turvallisissa käsissä masun ulkopuolella. Alkoi keskolamatkamme, joka kesti kaikkiaan viisi viikkoa.

Tuo aika oli raskasta. Onnellisuus vauvasta tahtoi jäädä pelon ja hyvin erilaisen vauva-arjen jalkoihin. Vauva ei oikein meinannut tuntua omalta, sairaalassa oleminen ahdisti. Esikoisesta oli kurjaa olla erossa, mutta kotonakaan ei ollut hyvä - oli ikävä vauvaa. Kuitenkin, kaikesta rankkuudesta huolimatta, meidän keskolamatkamme oli erittäin onnekas. Vauva voi koko ajan hyvin, emmekä kokeneet yhtäkään takapakkia, jotka keskosilla on tosi yleisiä.

Kotiuduimme lopulta elokuussa hyvin piinaavaan seitsemän päivän apneaseurannan jälkeen. Vaikka keskolassa tuntui, ettemme kotiudu koskaan, tosiasiassa kotiuduimme suhteellisen aikaisin vauvan syntymäviikkoihin nähden. Aloitimme kotona uuden arjen opettelun, toisiimme tutustumisen. Harjoittelimme elämää kahden lapsen perheenä ja siitä kaikki on hiljalleen lipunut tähän hetkeen.

Tässä hetkessä olemme nyt löytäneet hyvän tasapainoisen arjen. Elämme sitä vauva-arkea, mitä toivoimmekin joskus elävämme. Olemme onnellisia (ja väsyneitä) suurimman osan ajasta.

Kun muistelen raskausaikaa, en muista sitä. Minusta tuntuu, etten ole ollut raskaana lainkaan toisesta lapsesta. Tunne on tosi outo, mutta johtuu varmasti siitä, että raskausaika oli niin lyhyt. Myös keskola-ajan ajatteleminen tuntuu ihan unelta. Omituiselta erilliseltä osalta elämäämme.

Kirjoitin sairaalassa ollessa raskauden viimemetreillä näin:

"Jonain päivänä näitä on vielä kaksi ja voimme toivottavasti enää vain muistella näitä aikoja ohi vierähtäneenä lyhyenä hetkenä elämässämme. Ainakin minä kovasti toivon niin. Ei väliä matkalla, kun vain lopputuloksena vielä jonain päivänä olisi kaksi tervettä lasta."

Tuo jonain päivänä on nyt. Tuntuu, että koko vuosi on ollut vain yksi lyhyt hetki elämästämme.

Vuosi 2023 alkoi onnellisesti ja päättyi onnellisesti, mutta ei totta vie ollut sitä alusta loppuun. Ehkä ensi vuodelta voisimme ottaa hieman lempeämmän ja tasapainoisemman otteen arkeen. Mutta mitä ikinä sillä onkaan tarjota, me selvitään kyllä siitäkin.

Jouluaaton tunnelmia

Takana on vauvan ensimmäinen joulu ja päivä täynnä tunteita ja tunnelmia.

Kuten arvelin, päivämme alkoi aikaisin eli kello neljä, kun esikoinen heräsi eikä enää saanut unta. Hän kyseli vain, miksi meidän pitää nukkua ihan liikaa. Meillä oli siis rauhallinen aamun aloitus kaksin ennen kuin vauvakin heräsi viiden maissa.

Perinteisesti laitoimme telkkarista näkymään Joulupukin Kuumalinjan ja taustalla paloi takkatuli. Kumpikaan ei tietenkään esikoista kiinnostanut, joten hän pelaili tabletilla. Minä sen sijaan fiilistelin tunnelmaa sohvalla vauvaa imettäen ja keittelin taustalla riisipuuroa.

Riisipuuro piti syödä porukalla, mutta isin herätessä vauva alkoikin jo hermostua. Söimmekin siis esikoisen kanssa kaksin, isi meidän jälkeen. Puuro maistui!

Pukin piti tänä vuonna jättää lahjat oven taa, mutta esikoinen alkoikin puhua siihen malliin, että pukki olisi nähtävä. Hieman järjestelyjä oman perheeni kesken ja saimme sittenkin pukin paikalle. Hän antoi lahjat oven raosta ja jatkoi sitten matkaansa. Kylläpä jännitti!

Pukki ja lahjat oli tietysti menestys. Lahjoja oli niin paljon, että aikaisin heränneelle esikoiselle iski kisaväsymys. Piti pitää pieni leikkihetki välissä uusilla leluilla, jonka jälkeen avaaminen jatkui. Lahjoilla leikittiinkin sitten loppuilta ja tietenkin testattiin kaksi uutta lautapeliä.

Jouluruokailu valmistui niin, että minä hytkyttelin väsynyttä vauvaa ja mies valmisteli keittiössä ruokia minkä ehti. Nukutin vauvan ulos vaunuihin ja kun sain lautaselle ruokaa, vauva heräsi. Mies haki vauvan sisälle, jonka jälkeen hotkin oman ruokani. Kun mies pääsi joulupöytään, esikoinen oli jo leikeissään ja minä muualla vauvaa ruokkimassa.

Tänä jouluna perinteet jäivät hieman käytännöllisyyden jalkoihin. Tykkään esimerkiksi itse siitä, että lahjat avataan vasta illalla. Tänä vuonna halusimme avata ne jo puolilta päivin riisipuuron jälkeen, sillä ilta olisi jäänyt muuten todella lyhyeksi vauvan väsähtäessä yleensä jo 17-18 aikaan. Tämä oli hyvä päätös!

Pidän myös sellaisesta perinteestä, jossa aatoksi puetaan joulusaunan jälkeen vähän hienommat vaatteet. Tänä vuonna kuitenkin tällainen rento joulu oli parasta, mitä saattoi olla. Ei minkäänlaista laittautumista tai paineita mistään, täysin lasten ja oman jaksamisen ehdoilla mentiin. Joulusaunassakin kävimme esikoisen kanssa jo edeltävänä iltana.

Aatto oli silti ihana ja kuten aina, vähän myös väsyttävä. Vauvakin meni hienosti menossa mukana muiden touhuja seuraillen. Kuudelta olimmekin sitten lasten kanssa jo sängyssä ja seitsemältä kaikki suloisessa unessa.

Keskosen ensimmäinen joulu herkistää

Tämä joulu herkistää ihan eri tavalla kuin aiemmat joulut. Huomaan, etten oikein osaa edes pukea sanoiksi ajatuksiani, sillä olen aloittanut tämän tekstin jo kymmeniä kertoja uudelleen.

Joulu on ollut itselleni aina jotenkin erityisen merkityksellinen juhla. Perinteitä ja aikaa läheisten kanssa, jännitystä ja taikaa. Taika on vuosien mittaan jo hieman haalistunut, mutta omat lapset on tuoneet sitä ripauksen takaisin. Omat lapset ovat ylipäätään suurin syy sille, miksi tämä joulu nyt herkistää - ja etenkin meidän pikkukeskonen.

Muistan nimittäin viime jouluna miettineeni, mitähän seuraava joulu tuo. Olimme toivoneet silloin noin puolisen vuotta toista lasta ja juuri jouluna kuulimme, että lähipiiriin olisi syntymässä kaksi. Toivottiinkin siksi entistä enemmän, että olisipa meilläkin ensi jouluna jo pieni vauva.

Ja tässä sitä nyt ollaan pienen vauvan kanssa. Ihmeellisintä tästä tekee se, että ilman kehittynyttä vastasyntyneiden tehohoitoa, emme hyvin todennäköisesti nyt viettäisi joulua vauvan kanssa. Se herkistää eniten. Ajatus siitä, että nytkin tuolla samalla osastolla on perheitä, joiden joulu kuluu niiden niin kovin tuttujen seinien sisällä. Kenties niinkin isojen kysymysten äärellä, että kuka jakautuu mihinkin: kuka on vauvan kanssa, kuka perheen muiden lasten? Tai kenties jopa sellaisten, että näkeeköhän meidän vauva vielä ensi joulun?

Ajatus puristaa sydäntä. Tekisi mieli ottaa nuo perheet isoon haliin, luvata, että kaikki järjestyy. Ensi jouluna kaikki on toisin. Nyt on näin, mutta vauvat on vahvoja ja kaikki tuo on kohta kaukainen muisto vain. On ihan ok, jos ei ole joulumieltä lainkaan ja on ihan ok, jos joulumieli vie pois sairaalasta muiden läheisten luo. Keskolaelämään ei ole sääntö- eikä ohjekirjaa, on vain tehtävä niin kuin itsestä oikealta tuntuu. Silloinkin, kun mikään ei tunnu.

Muistan vielä hyvin esikoisen ensimmäisen joulun, hän oli silloin vasta kuukauden ikäinen. Olin itse vielä todella herkillä kaikkien hormonien keskellä, enkä pystynyt edes kuuntelemaan joululauluja, koska aloin saman tien itkeä. Jos tähän vielä lisäisi sen, että vauvan ensimmäinen joulu menisi keskolassa ja sen, että samaan aikaan joko esikoinen viettäisi joulua kaksin isän kanssa tai vauva yksin ilman perhettä - voi että, minä tunnen tuskanne.

Niin usein kävin läpi näitä samoja ajatuksia. Olin aina väärässä paikassa, hylkäsin aina jonkun. Olin aina siellä, missä en halunnutkaan olla. Oli vaikeaa olla kokonainen äiti missään, mutta jakautumaankaan ei silti pystynyt. En osaa siis edes kuvitella, miltä tuo kaikki sama tuntuisi nyt jouluna. Vauvan ensimmäisenä jouluna.

Tunnen siis itse tällä hetkellä äärimmäistä kiitollisuutta siitä, että aattoaamuna herään (luultavasti aivan liian aikaisin) kahden oman lapseni viereltä. Pääsemme luomaan ja toteuttamaan omia perinteitämme, omassa kodissamme. Se ei ole kaikille mahdollista, mutta meille on. Se on yhtä aikaa ihanaa ja haikeaa. Se vetää mielen herkäksi.

Ajatella, että minulla on kaikki tämä.

Lasten sairastelu ei ole minua varten

Lasten sairastaessa vanhemmasta pitäisi kuoriutua Hoivaaja. Hänen pitäisi tuntea syvää sympatiaa kärsivää lasta kohtaan koko taudin ajan. Silittää päätä, lääkitä, pitää sylissä ja kestää kaikki. Koska lapsihan se siinä kärsii, ei vanhempi.

No, en tiedä teistä, mutta toisinaan omaa sisäistä hoivaajaani on hankalampi löytää. Etenkin taudin vain pitkittyessä sitä huomaa kelaavansa mielessään, että lähtiskö hakeen lääkettä vai ulos ovesta - en tiiä. Sairastelusta tekee sietämättömän rankkaa seuraavat seitsemän asiaa: huoli, lapsen käytös, lääkkeiden antaminen, nesteytys, huonot yöunet, työpoissaolot ja huono omatunto. Paneudutaanpa näihin hieman tarkemmin!

Huoli. Onkohan tämä normaalia? Pitäisikö jo soittaa lääkäriin? Lähes jokaisen sairastamamme taudin aikana on tullut vaihe, kun on joutunut miettimään, pitäisikö lääkäri jo varata. Lapsen kuntoa on tolkuttoman hankala arvioida, etenkin kun olemuksessa on yleensä 50 % draamalisää. Silloin yritän pysyä järjissäni ja mietin: syökö se, juoko se ja saako siihen kontaktin? Sen lisäksi googletan oireita. Teen sen noin kymmenen kertaa jokaisen taudin aikana päätyen aina sepsikseen.

Lapsen käytös. Tämä se vasta on iloa sielulle jokaisen taudin kanssa. Kaikki on huonosti, sattuu ja itkettää. Jos ei itketä, kiukuttaa ja suututtaa. Eikä vain vähän, vaan paljon, ihan koko ajan. Totta kai lapsi käyttäytyy näin, hänellä on surkea olo. Se ei silti tee helpommaksi suodattaa jatkuvaa kitinää ja tiuskimista. Tuntuu välillä siltä, että lapsi ei ole sairas vaan demonin riivaama.

Ajatella, että teet itse ihan kaikkesi, että lapsella olisi hyvä olla ja kaikki mitä saat takaisin, on vain kiukku ja terävät sanat. Eihän lapselta koskaan pidä odottaa kiitosta perusylläpidosta, mutta silti - joku raja kaikessa. Kuvitellaanpa, että käytät puoli tuntia kertoen lapselle ruokavaihtoehtoja, jotta hän söisi edes jotain ja lopulta tätä jotain viedessäsi lopputulos on kuitenkin "hyi, väärä lusikka, en syö". Tämä kun toistuu kaikissa tilanteissa monta päivää, tekee lopulta mieli vastata "ole sitten syömättä", sen sijaan että sensitiivisenä Hoivaajana jäisi vähän sanoittamaan tunteita ja toteaisi, että "voi sentään, miten voisin tänään palvella Teitä paremmin?"

Lääkkeiden antaminen. Miksi lapsi ei voi ymmärtää, että lääke auttaa? Miksi Panadolia pitää ottaa niin suuri määrä kerralla ja miksi Pronaxen maistuu oksennukselta? Puhumattakaan, kun lääke pitäisi antaa vauvalle, joka sylkee sen aivan varmasti pois samoin tein. Lääkkeiden antaminen on vaikeaa ja ärsyttävää, ja vielä ärsyttävämpää siitä tekee se, että jos sen vain ottaisi, se auttaisi. Sen ottaminen kestää noin 10 sekuntia - antaminen tunnin. Tuohon tuntiin sisältyy ylipuhumista, lahjontaa, uhkailua, kiristystä, lempeyttä ja pakotusta.

Nesteytys. Tämä onnistuu yleensä hyvin mehuilla paitsi sitten, kun on kipeä kurkku (mihin ei suostuta ottamaan sitä lääkettä). On kamalan stressaavaa, jos lapsi ei juo edes vähäsen. Kokeillaan jokaista nestelaatua, pilliä, ruiskua, hassuja mukeja, mehujäätä, mutta ei. Jos lapsi on päättänyt, ettei juo, hän ei juo. Siltikään "ole sitten juomatta" ei ole vaihtoehto.

Huonot yöunet. Kipeänä nukutaan huonosti, tietenkin, koska olo on kurja. Jos lapsi ei nuku huonosti, vanhempi nukkuu, kun tarkkailee, onko lapsi hengissä. Jatkuvat yöheräilyt ja valvomiset eivät varsinaisesti saa aikaan aamua, jossa herättäisiin leveästi hymyillen uuteen päivään. Väsyneenä ei myöskään mikään tämän listan asioista tunnu yhtään helpommalta. Päin vastoin, väsymys lyhentää hermojen pituuden noin neljännekseen siitä, mitä niistä nyt ylipäätään on ollut enää jäljellä.

Työpoissaolot. Tämä ei ole itselleni murhe nyt, kun olen kotona vauvan kanssa, mutta töissä ollessa oli. Ai että sitä kuumotusta, kun jouduit taas soittamaan esihenkilölle, että joo niin, meillä ollaan taas kipeänä... Odotankin jo sitä iloa, kun pääsen taas töihin ja saan ilmoittaa näistä poissaoloista kahden lapsen edestä. Arvelen, että esihenkilöni odottaa tätä vielä enemmän.

Huono omatunto. Sitä tulee aika usein mietittyä, että kuinka pahasti lapsen kasvun ja kehityksen saa pilattua viikossa. Onko kymmenen tuntia ruutuaikaa päivässä liikaa? Entäs kun pitäisi tehdä muutakin, mutta lapsi ei vain jaksa - eikä varsinkaan vanhempi. Ruuaksi kelpaa vain keksit, ja hampaiden pesun onnistuminen sairaana on yllättävä lottovoitto. Kodin jätevuoret kasvavat ja loppuviikosta mietit: johtuuko tämä aivastelu sittenkin vain näistä pölypalleroista?

Huoli. Uudestaan. Onkohan tämä normaalia? Pitäisikö jo soittaa lääkäriin? Tämä se ei taudin aikana poistu mihinkään. Ei ennen kuin lapsi jaksaa taas nousta, leikkiä ja silmät kirkastuvat. Silloin voi vähän huokaista, joskin mielessä pyörii sitten: tuleekohan meille jälkitauteja?

Tämä on kirjoitettu huumorilla höystäen, totuutta kuitenkin hyvin mukaillen suoraan tilanteen keskeltä. En ehkä ole parhaimmillani lasten sairastaessa, mutta teen aina parhaani. Ja nostan hattua niille todellisille Hoivaajille, jotka eivät samaistu lainkaan tähän tekstiin. Kai niitäkin on olemassa, jossain.

Huoli sairaasta lapsesta on aina ihan kamala ja sympatiat on kyllä täysin sairastavan lapsen puolella. Sitä haluaisi vain imeä taudin itselleen. Silti voisin väittää, ettei mikään lapsiperhearjessa ole kuluttavampaa kuin jatkuva sairastelu. Siihen ei vain ikinä totu.

4-vuotiaan ja vauvan talvivarusteet

Kylmät kelit yllätti tänä vuonna täysin - varsinkin kun esikoinen oli kasvanut jotenkin yhtäkkiä ison harppauksen. Lähes kaikki talvikamppeet oli jääneet pieniksi, eikä siis auttanut kuin hankkia uudet. Hankinnat tein pääosin jo marraskuun alussa, mutten saanut tätä postausta julkaistua, kun vaatteet oli aina kuvia varten käytössä/likaiset/kuivumassa tai ulkona jo niin pimeä, ettei hyviä kuvia saanut. Mutta nyt sain tämänkin tehtyä!

Tavallaan tykkään varusteiden hankinnasta ja mietinnästä, mutta kiireellä vauva-arjen keskellä en niinkään. Tykkään tehdä löytöjä eli ostaa käytettynä uudenveroisia vaatteita tai uusia hyvillä alennuksilla, mutta kiireessä kumpikaan ei oikein ole vaihtoehto. Viikon ajan seurasin nettikirppiksiä, mutta sen jälkeen vaatteille alkoi olla jo todellinen tarve ja piti turvautua nettikauppoihin.

4-vuotiaan talvivaatteet

Haalarin hankinta oli siinä mielessä helppoa, että tiesin haluavani taas Reiman haalarin. Harmillisesti mun lempparihaalarista (Lappi) loppui koot 98 kokoon, joten piti etsiä uusi malli. Päädyin lähinnä hinnan takia Kurikkaan. Alennuksia etsiessäni törmäsin sitten kuitenkin XXL:ssä Reiman Snowstorm-haalariin, joka oli Kurikkaa vastaava ominaisuuksiltaan. Kuosi ei ehkä ollut ihan se lempparein, mutta kivempaakaan ei tämän vuoden mallistossa ollut. Koko 104 cm on vielä ehkä pikkuisen liian iso, mutta kyllä tuon kanssa pärjää. Edellinen 98 cm oli turhan jämpti, mun mielestä haalarin pitää olla aina vähän väljä.

Lisäksi tarvittiin jokin lämpöisempi kauppatakki, koska haalaria ei juuri tule kauppareissuille puettua. Törmäsin sitten hyvään hintaan vain pari kertaa käytettyyn Reiman toppatakkiin ja päätin ostaa sen. Koko oli taas vähän arvoitus, mutta otin riskin, kun oli niin hyvä löytö. Ja isohan tuo 104 cm takki sitten oli. Se menee aika varmasti vielä ensi talvenakin, mutta on nyt siinä ja siinä, kärsiikö tuota käyttää jo tänä talvena. Toistaiseksi ei ole vain tullut vastaan yhtä hyvää ja halpaa 98 senttistä, joten ollaan menty tällä.

Sitten välikerrastoon. Meillä on ollut koosta 86 alkaen Popin merinohaalareita, joten sen valinta oli aika selkeä. Yritin kyllä katsoa alkuun muitakin, koska tämä haalari on törkeän kallis, mutta kaikissa oli mielestäni joku vika. Fleeceä sisäpinnalla, jotain merinosekoitetta, tyhmä malli (lähinnä vetoketju liian lyhyt) tai hintaeroa ei lopulta olisi tullut kuin ehkä kymppi sinne tai tänne. Ostin siis lopulta taas Popin haalarin ja lohduttauduin sillä, että  nämä menee kaikki vielä kuopuksellekin ja ehkä sen jälkeen vielä myyntiin. Ehkä. Riippuu, paljonko nämä aikovat rymytä vaatteineen. :D Kertaalleen tämä sai jo päiväkodissa veret päälleen, mutta ne onneksi lähti kylmällä vedellä ja käsinpesulla.

Pipo olikin hankalampi juttu. Meillä on ollut tähän asti Metsolan Mini Crystal -merinopipoja nauhoilla. Ne on olleet ihan parhaan mallisia ja tosi lämpöisiä. Mutta nauhapipo ei enää oikein käynyt 4-vuotiaalle, kun ei hän saa sitä itse kiinni ja olihan se muutenkin ehkä jo vähän vauvamainen. Olisin siis halunnut tilalle Metsolan nauhattoman pipon, mutten raaskinut ostaa niin kallista uutta, eikä niitä löytynyt käytettyinä hyvässä värissä tai koossa. Koska pipolle oli tarve NYT, etsin siis vain jotain mahdollisimman halpaa ja kivaa merinopipoa uutena.

Törmäsin lopulta Blaan merinopipoon, jonka sai alennuksesta. Malli ei vain sitten ollutkaan hyvä, koska se valui lapsen silmille. Löysin sitten onneksi myöhemmin myös Metsolan pipon, eikä se kyllä pettänyt taaskaan. Juuri sopiva lapsen päähän: ei tule yhtään silmille ja pysyy tiukasti päässä korvat peittäen. Blaan pipoa käytän nyt sitten itse, onpahan minullakin joskus jotain oikeasti laadukasta ja lämmintä.

Kauluri ja toppahanskat löytyi jo ennestään, villasukat meille neuloi isomummu. Kenkien osto olikin sitten ihan tuskaa, kun en millään osannut päättää, mitä ostaisin (kuten aina). Pitkien pohdintojen kautta päädyin jonkinlaisena kompromissina osin vedenpitäviin Kuoman Lumi-kenkiin. Sen lisäksi löysin käytettynä paljasjalkakumpparit villavuorella, niin luulisin että näillä onnistuu hyvin yksi talvi. Joskin nuo kumpparit olikin aika reilun kokoiset, mutta menettelee.

Tuntuu, että tänä talvena ollaan nyt tosi ärsyttävästi jossain kokojen välissä. Edellisen talven varusteet ei ole enää mukavat ja ilmavat päällä, mutta seuraava koko on hieman liian iso. Yritämme kuitenkin selviytyä!

5 kk vauvan talvivaatteet

Voisi ajatella, että vauvalla on nyt kaikki, mitä esikoiselta aikoinaan jäi säästöön. Mutta itse asiassa hänellä ei ole yhtään talvivaatetta esikoisen ajoilta. Se johtuu siitä, että ne oli kaikki jollain tapaa huonoja joko ominaisuuksiltaan tai malliltaan ja olin jo siksi ehtinyt myydä ne eteenpäin.

Ulkohaalarina meillä oli siis alunperin vain äitiyspakkauksen toppahaalari, mutta se oli aika reilun kokoinen pussinakin. Olisi se varmaan talven mennyt, mutta samalla kun ostin meille toisen ratasosan bongasin samalta myyjältä hyväkuntoisen Reiman untuvahaalarin 62 senttisenä. Päätin siis ostaa sen meille talveksi, kun oli niin edullinen. Tämän lisäksi vaunuihin on äitiyspakkauksen makuupussi.

Vauvalla oli lisäksi odotusaikana hankkimani Peuhun ihana 56 cm merinohaalari, mutta se jäi pieneksi jo lokakuun lopussa. Nyyh. Ostin siis Prismasta vielä halvimman löytämäni merinohaalarin 62 cm koossa ja kun sekin jää varmaan tammikuun jälkeen pieneksi, siirrytään äitiyspakkauksen merinohaalariin.

Metsolan yhden tupsun merinopipon olin ostanut jo aiemmin. Se alkaa olla nyt nafti, joten ostin alennuksesta seuraavan koon. En vain löytänyt kivassa väissä samaa mallia, joten piti tyytyä kahteen tupsuun. Villasukat saatiin seurakunnalta kastelahjaksi ja merinotumput ostin Tokmannin alesta.

Tässäpä ne! Eiköhän näillä yksi talvi taas pärjätä.

Terveisiä sairastuvalta ja vauva 5 kk (3 kk)

Perheestämme 3/4 on sairaina. Epäilin aluksi koronaa tai influenssaa, koska oireet alkoivat niin rajuina ja nopeasti sekä sopivat muutenkin etenkin influenssaan, mutta kotitesti ei kuitenkaan näyttänyt kumpaakaan näistä. Meillä siis esikoinen sairastui ensin: lauantai-iltana oltiin vielä koko perhe terveinä ulkona riehumassa ja yöllä yhtäkkiä hän heräsi korkeassa kuumeessa ilman mitään muita oireita.

Sunnuntaina aamusta tuntui omakin kurkku kuivalta ja alkoi yskittää ja samana iltana mies valtteli kurkkukipua. Vain vauva on säilynyt terveenä ja toivonkin koko sydämestäni, että rintamaidon vasta-aineet pitäisivät taudin loitolla. Oireina tässä taudissa näyttäisi olevan melko perinteiset korkea kuume, lihaskivut, väsymys, kurkkukipu ja yskä.

Positiivisesti ajateltuna emme nyt sitten ainakaan sairasta jouluna. Ainakaan tätä tautia. Nyt on liikkeellä kyllä vaikka ja mitä muutakin. Saimme juuri päiväkodistakin viestin, että koko kunnasta puuttuu tällä hetkellä noin puolet varhaiskasvatuksen henkilökunnasta ja vähät sijaisetkin ovat sairaina. Ilmoittauduttiinkin sitten vapaaehtoisiksi, että meidän lapsi on tämän koko viikon pois päiväkodista. Tosin nyt näyttää siltä, että oltaisiin joka tapauksessa varmaan jouduttu olemaan tämän sairastelun takia. Meillä on ollut joulukuussa vasta kolme hoitopäivää ja ensi viikolla on neljä, jonka jälkeen jäädäänkin kahden viikon joululomalle. Myös miehellä on viikko lomaa.

Joulun valmistelut ovat onneksi hyvässä vauhdissa. Koristeet ovat jo paikoillaan ja aatto vietetään rennosti kotona. Ruokatilaus pitäisi miettiä valmiiksi ja ehkä tilata taas ruuat kotiin. Joulupipareita ei olla myöskään ehditty vielä leipoa, joten se lisättäköön johonkin väliin. Muutamia joululahjoja pitäisi myös vielä hankkia. Kuopukselle ei olla hankittu vielä mitään ja muutaman muunkin läheisen lahjat puuttuvat. Onneksi suurin osa lahjoista löytyy jo.

Sitten asiasta toiseen eli vauva täyttää jo viisi kuukautta, kolme kuukautta korjatulta iältään. Hänestä on kuoriutunut aivan ihastuttava ilopilleri. Aina kun hänen kanssaan juttelee, saa ihania leveitä hymyjä ja oikein hassutellessa myös nauruja. Hän on myös siitä hassu vauva, että hän kutisee kainaloista. Esikoinen ei koskaan kutissut vauvana, mutta tämä pienempi kikattaa joka kerta, kun vaippaa vaihtaessa vahingossa koskee kylkiin.

Uusimpana taitona vauva harjoittelee nyt esineisiin tarttumista. Se on niin huvittavaa katseltavaa. Hän nostaa käsiään nyrkeissä silmien tasolle ja tuijottaa niitä ihan maanisesti yrittäen hoksata, miten niitä saa käskytettyä toimimaan. Hän myös vie niitä leluihin kiinni nyrkissä ja sitten huitoo, kunnes jossain kohtaa onnistuu avaamaan nyrkkinsä. Koko ajan tietysti oppien hommaa enemmän ja enemmän, nyt se jo sujuu aika kivastikin.

Niin sanotuista turhista itkuista ollaan nyt päästy melkeinpä kokonaan. Siis sellaisista, joille ei löydy mitään järkevää selkeää syytä. Juuri totesin miehellekin, että eipä ole hetkeen tarvinnut kanniskella vauvaa tuntikausia pitkin asuntoa. Iltaisin siinä 5-6 aikoihin alkaa yhä väsykitinät ja tietenkään emme ole päässet perinteisestä iltahuudosta eroon. Eli sänkyyn mennessä alkaa armoton huuto, joka kestää viidestä minuutista puoleen tuntiin. Koskahan tämä oikein loppuu? Meillä oli myös viikon mittainen vaihe, kun heräiltiin öisin 1-2 tunnin välein, mutta sitten palattiin taas 3-4 heräämiseen. Saattoi olla tiheän imun kausi, tiedä näistä.

Vauva ei ole myöskään muuten pariin viikkoon nukkunut enää sylipäikkäreitä. Tajusin sen vasta tätä kirjoittaessani. Ollaan nukutettu häntä nyt vaunuihin ulos ja välillä hän nukkuukin siellä jopa kaksi tuntia. Niin se vain tämäkin vaihe koitti, vaikka jossain kohtaa epäilin, etten koskaan saa käsiäni vapaaksi.

Nyt aletaan olla mielestäni aika ihanassa iässä. Meillä on vastavuoroinen, ei enää itkuinen, yhä pieni vauva, jonka kanssa alkaa saada myös hieman omaa aikaa takaisin, kun päiväunet sujuvat. Näistä hetkistä täytyy muistaa nyt nauttia.

Kuulumisia ja vauva 4 kk (2kk)

Vauva täytti neljä kuukautta jo ajat sitten, mutta postaus on vähän viipyillyt. Ei meillä oikeastaan ole ollut kiirekään, on vain tullut keskityttyä muihin juttuihin. Korjattua ikää vauvalla on toki vasta kaksi kuukautta ja sen ikäistä hän yhä pitkälti vastaakin kaikin tavoin. En muista, kirjoitinko tästä jo viimeksi, mutta en oikeastaan osaa edes ajatella häntä nelikuisena. En välttämättä edes muista kalenteri-ikää laskematta ja saatan vastata kysyttäessä hänen olevan kaksi kuukautta ennen kuin muistan, että eipäs kun neljä.

Itkuisuus on vihdoin vähentynyt huomattavasti. Viikot 5-7 (korjatulta iältä) oli meillä itkuisimmat kaikista ja tuntui, ettei vauva viihtynyt missään. Alkoi omat selkä- ja niskalihaksetkin jo väsyä kaikesta kantamisesta. Nykyään meillä kuitenkin asustaa perustyytyväinen ja erittäin hymyileväinen pieni ihmisen alku, joka oppi juuri myös nauramaan ääneen. Hän viihtyy hyvin itsekseenkin meidän touhuja tuijotellen. Erityisen hyvä juttu tämä on siksi, että hän viihtyy myös leikkimatolla sekä selin että vatsallaan, niin pääsee harjoittelemaan tärkeitä motorisia taitoja.

Päivärytmiä vielä haetaan, mutta hiljalleen on hahmottunut selkeä valvomisikkuna eli hän jaksaa olla tyytyväisenä hereillä noin tunnin ennen kuin tarvitsee taas unta. Ollaan nyt nukutettu häntä myös ulos, vaikkakin tuntuu joskus turhauttavalta pukea kaikki ne kerrokset ja raahautua ulos asti vain 45 minuutin unien takia. Kauemmin hän ei nuku paitsi sylissä tai kantorepussa. Yöt menee kivasti yhä noin kolmella herätyksellä, saadaan hyvin unta. Iltaisin sen sijaan huudetaan yhä nukkumaan mennessä, nykyään noin 10-30 minuuttia eli ei enää sentään koko tuntia.

Meillä on nyt myös lupa aloittaa kiinteät, mutta ei ajateltu pitää asian suhteen kiirettä. Keskosten kiinteiden aloituksen ohje vaihtelee riippuen keneltä kysyy. Meidän saama ohje on, että aloitetaan neljä kuukautta lasketusta ajasta, koska hän kasvaa niin hyvin rintamaidolla. Mutta jos haluamme, voisimme aloittaa ne jo nytkin. En kuitenkaan näe vauvaa vielä millään tavoin valmiina syömään edes soseita saatikka sormiruokaa, joten lykkäämme tätä suosiolla ensi vuoteen 6 kuukauden kalenteri-iän kohdille. Rintamaidon kanssa hän on sen sijaan alkanut vihdoin pärjäämään, eikä "tukehtumisia" oikeastaan enää tule.

Muuten arkeemme ei ihmeempiä kuulu. Esikoisen 4-vuotissynttärit tuli juhlittua tutulla pienehköllä porukalla. Neuvolassa myös käytiin, se oli hauska reissu se. Esikoinen on melkoinen sanaseppä ja sai kyllä monet hymyt aikaan jutuillaan. Sittemmin ollaan saatu hengähtää tavallisen arjen parissa, korkeintaan ollaan suunniteltu joulua. Tänä vuonna ollaan aattona luultavasti vain kotona, mietitään vielä, tilataanko pukki vai ilmestyisikö lahjat vain kuusen alle kuten viimeksikin. Viime vuonna oli kyllä pukkikin käymässä isovanhemmilla. Pukkina toimi velipuoleni, mutta veikkaan ettei se ehkä tänä vuonna enää menisi läpi.

En tosin ole ihan varma siitäkään, millä tasolla tuo nelivuotias pukkiin uskoo. Hän pohti eräänä iltana, että miten se pukki voi ostaa lahjat kaikille lapsille ja kerrottiin, ettei se ostakaan, vaan että vanhemmat auttaa ostamalla niitä. Pukki on sellainen yhteinen joulun satu, johon voi uskoa jos haluaa, mutta aikuisten ostamat lahjat annetaan pukille, joka ne sitten tuo. Ostetaan myös läheisille lahjoja niin, että esikoinen tietää niiden olevan nimenomaan joululahjoja meiltä - eli ei joulupukilta.

Joulukuusi koristeltiin jo hyvissä ajoin marraskuun lopussa. Tarkoitus oli laittaa se vasta joulukuussa, mutta esikoinen halusi sen jo aiemmin ja ajateltiin, että väliäkös tuolla sitten. Tuo kivasti joulun tunnelmaa, lämpöä ja valoa. Ja kuten mies totesi, olen luultavasti taas korjannut koko joulun pois jo joulupäivänä, kun hän herää. :D

Sitten asiasta aivan toiseen. Päädyttiin nyt lopulta kuitenkin ostamaan toinen Tripp Trapp. Tätähän olen pyöritellyt mielessäni jo varmaan puoli vuotta, mutta päätettiin nyt sitten tarttua Black Fridayn tarjoukseen, kun kaupan päälle sai newborn-osan. Meillä on aika korkea pöytä, niin esikoinen saa vielä käyttää omaa tuoliaan, kun vauva tarvitsee omaansa. Ja onhan tuo newborn-setti ollut ihan kätevä, kun vauvan on saanut meidän kanssa samalle tasolle.

Ai niin, käväistiin tässä myös tsekkaamassa kavereiden uusi asunto parin tunnin ajomatkan päässä. Esikoinen oli hoidossa, mutta vauva mukana. Menomatka meni kivasti, vauva nukkui, mutta tulomatkasta vauva oli puolet ajasta hereillä ja huusi. Sain pidettyä hänet hiljaisena osan aikaa suhisemalla, laulamalla, puhumalla ja soittamalla puhelimesta musiikkia, mutta olipa kyllä aika stressaava reissu. Tulipa nyt myös todistettua, että hänen kanssaan ei pidä autoilla enää klo viiden jälkeen, kun alkaa illan kitinät muutenkin. Hän ei nimittäin silloin nuku edes autossa, vaan huutaa kurkku suorana. No, selvittiin onneksi kotiin!

Tulevat viikot kuluvat pitkälti tavallisen arjen parissa joulua odottaen. Tässä kuussa vauvalla ei ole Tyksin seurantakäyntiäkään eikä edes neuvolaa, mikä tuntuu ihan oudolta, kun tähän asti ollaan seurattu kaikkea niin tarkasti. Se kuitenkin kertoo siitä, että hyvin meneee. Välillä muiden saman viikkoisten keskosten tarinoita lukiessa vasta ymmärrän, miten älyttömän onnekas meidän alkutaival on ollut. Siitä ollaan kiitollisia. ♥

Vauvan vuorokausi neljän kuukauden (2 kk) iässä

Vauva on nyt iältään 4,5 kuukautta, korjatulta iältään 2 kuukautta ja viikon. Hetken mielijohteesta päätin tehdä taas yhden päiväseurannan tänne, vaikka ensin meinasinkin jättää näitä välistä.

Hauskinta on, että meillä oli tätä ennen juuri kaksi tosi itkuista päivää ja vauvaa sai kanniskella paljon pitkin asuntoa. Ajattelin, että tuleepahan nyt muistoksi tällainenkin vaihe! No, tänään kun kirjasin tekemiset ylös, vauvalla olikin sitten kaikkien aikojen paras päivä: ei yhtään itkua koko päivänä. Tämmöstä se vauvojen kanssa on, koskaan ei tiedä, mitä edestään löytää.

Tiistai 28.11.2023

6.00 Vauva heräilee vieressäni kähinöimällä (tuhisee ja pyörii, haroo naamaa). Päätän nousta ylös, kun kello on jo sen verran, ettei hän yleensä tässä kohtaa enää jatka unia vaikka imettäisi sängyssä.

6.05 Imetys sohvalla. Hän syö noin viisi minuuttia.

6.10 Esikoinenkin nousee, hänelle aamupalaa ja minulle kahvia. Vauva viihtyy sitterissä meitä katsellen, välillä jutellaan. Esikoinen katselee telkkaria.

6.30 Vauvan aamutoimet. Saamme aikaan melkoisen sotkun, joten kestää tavallista kauemmin. Laitan myös pesukoneen päälle.

7.05 Otan toisen kupin kahvia, vauva on leikkimatolla. Huomaan, että migreeni yrittää puskea päälle.

7.20 Vauva alkaa kitiseväiseksi, laitan hänet vaunuihin sisälle ekoille päiväunille. Tämä rytmi meillä on ollut jo pitkään: tunti hereillä ja ekat päikyt, joille hän nukahtaa aina melko helposti.

7.30 Vauva nukkuu, leikitään esikoisen kanssa Ninjago-legoilla.

7.50 Syön aamupalaa, tehdään esikoisen aamutoimet. Otan lääkkeet migreeniin, kun särky pahenee.

8.15 Vauva herää iloisena hymyillen.

8.20 Tehdään lähtöä päiväkotiin, isi jää siksi aikaa vauvan kanssa. Esikoiselle ulkovaatteet, auton putsaus ja menoksi.

8.30 Palaan kotiin ja nappaan valmiit pyykit kuivuriin ennen kuin menen vauvan luo.

8.35 Imetys, syö hyvin 10 minuuttia. Sen jälkeen jutustelemme sohvalla. Vauva on edelleen yhtä hymyä.

9.00 Siirrymme leikkimatolle ja vaihdetaan vaippa.

9.20 Vauva alkaa kitiseväiseksi eli väsyy. Yritän nukuttaa sisälle vaunuihin.

9.30 Vauva nukahtaa, ihme! Yleensä hän ei nukahda sisälle vaunuihin kuin aamun ekoille unille. Keitän kahvia ja syön sipsin jämiä. Katson telkkaria. Päätä särkee yhä inhottavasti, kun en imettäessä käytä migreenilääkkeitä vaan ihan tavallisia kipulääkkeitä.

10.15 Vauva heräilee, muttei avaa silmiä. Kiikutan siis uneen uudelleen. Otan pyykit kuivurista.

10.30 Vauva herää. Imetän, mutta hän syö laiskasti silmät kiinni ja jatkaa uniaan eli käytännössä ei tässä välissä herää kunnolla. Pahin terä päänsärystä alkaa ehkä vähän väistyä. Jatkan telkkarin katselua vauva sylissäni nukkuen.

11.20 Imetän taas unista vauvaa, kun hän hamuilee.

11.30 Vauva herää sylissäni. Hän on erityisen hymyileväinen, kun jutellaan. Saan hänet naurahtamaan kerran ääneen, vaikkei sitä vielä ehkä täysin nauruksi voi kutsua. Se oli ensimmäinen kerta!

11.50 Lähden hakemaan esikoisen kotiin, mies jää taas vauvan kanssa siksi aikaa töidensä ohella.

12.05 Kotiudumme. Vaihdan vauvan vaipan. Päätetään, ettei laiteta (=taistella) esikoista päiväunille tänään. Hän saa hieman peliaikaa tabletilla ja minä seurustelen vauvan kanssa lattiatasolla.

12.20 Vauva on tyytymätön, ei rauhoitu vaunuihinkaan. Laitan hänet kantoreppuun ja teen kotihommia, laitan takan päälle. Lumihommiakin olisi, kunhan viitsisi lähteä kylmään tai löytyisi siihen jokin sopiva rako.

12.35 Vauva nukahtaa reppuun. Istahdan sohvalle pitämään pientä taukoa.

13.00 Syön ruokaa, vauva herää siihen, mutta saa olla syömisen ajan vielä repussa.

13.15 Imetys, syö hyvin 10 minuuttia.

13.30 Laitan vauvan hetkeksi syöttötuolin vauvaosaan. Siivoilen astioita pois. Siitä siirrymme leikkimatolle. Päänsärky tuntuu taas vähän enemmän, väsyttääkin.

14.00 Vauva kitinöi edelleen. Päätän nukuttaa hänet nyt ulos ja tehdä samalla lumityöt. Vauvalle ja itselle vaatteet, ja vauva ulos vaunuihin. Hän protestoi jonkin verran nukahtamista vastaan.

14.10 Vauva nukahtaa, ja sillä aikaa esikoinen on saanut ulkovaatteet puettua ja tulee myös ulos. Tehdään lumityöt. Tai minä teen, esikoinen haluaa lumet linnaksi ja pyörii ympärillä.

14.50 Palaamme sisälle, teen esikoiselle välipalaa ja meille kummallekin kaakaot.

15.00 Vauva alkaa heräillä ulkona. Päätän nostaa vaunut sisälle. Kun riisun vauvalta enimpiä vaatteita pois, hän herää kokonaan. Saan taas sarjan suloisia hymyjä. Siirrymme sohvalle sylittelemään ja juttelemaan.

15.10 Vaihdamme vaipan leikkimatolla ja seurustelemme siinä.

15.30 Imetys, hän syö hyvin. Loppua kohden syömisestä ei tosin tule enää mitään, kun vauva vain katselee silmiin ja hymyilee.

15.45 Vauva sitteriin, leikimme vierellä esikoisen kanssa taas Ninjago-legoilla.

16.00 Isi lopettaa työt ja alkaa valmistamaan meille ruokaa: tacoja ja tortilloja.

16.15 Syödään koko perhe yhdessä. Sen jälkeen isi siirtyy esikoisen kanssa leikkimään ja siitä myöhemmin kylpyyn.

16.30 Otan vauvan leikkimatolle, vaihdamme vaipan. Tajuan, että vauvahan piti laittaa klo 16 vielä unille. Muuten tulisi ennen yöunia 3-4 tuntia valvomista, mikä tarkoittaisi paljon itkua. Hän ei kuitenkaan nyt nukahda vaunuihin, kun yritän.

16.45 Laitan siis vauvan taas kantoreppuun. Kävelen pitkin asuntoa, hän on rauhassa ja mussuttaa repun reunaa.

17.00 Vauva nukahtaa, mutta jatkan vielä kävelyä, ettei hän heti herää.

17.10 Uskallan istua. Vauva jatkaa unia repussa. Nautin hiljaisuudesta puhelinta selaillen.

17.40 Herätän vauvan ottamalla hänet kantorepusta, koska pitää ehtiä itsekin vielä suihkuun. Hän siirtyy sitteriin miehen ja esikoisen touhuja seuraamaan. Minä menen suihkuun. Huomaan, että pää ei enää satu.

18.15 Imetys, syö hyvin 10 minuuttia, vaikka syöminen onkin melkoista härväystä. Samalla leikin esikoisen kanssa, kun toinen käsi on vapaana.

18.30 Vaihdetaan vaippa ja laitetaan myös älysukka sekä yöpuku päälle.

18.45 Syön iltapalaa.

19.00 Siirrymme kaikki sänkyyn, esikoinenkin, kun ei nukkunut päiväunia. Hän kuuntelee äänikirjaa, minä vauvan huutoa. Se alkaa taas heti sänkyyn mentyä.

19.10 Imetys, kun vauva huudon keskeltä huolii rinnan. Hän syö 5 minuuttia ja jatkaa taas huutoa kurkku suorana. Otan syliin, ei auta. Lasken takaisin viereen ja taputtelen pyllylle, pidän kainalossa. Välillä huuto taukoaa ja sitten taas jatkuu.

19.30 Vauva hiljenee hieman ja hamuaa jo melko unisena rintaa. Maitoa ei juuri tule niin laiskalla imemisellä, mutta hän yrittääkin lähinnä nukuttaa itseään ja rauhoittuukin sitten viimein. Imee laiskasti silmät kiinni.

19.50 Kokeilen varovasti irroittaa imuotteen. Samalla tuuppaan esikoista kauemmas, kun hän on hivuttautunut ihan kylkeeni kiinni. Hän suivaantuu tästä puoliunisena ja herättää äänellään vauvan. Vauva kuitenkin rauhoittuu taas rinnalle.

20.00 Vauva nukkuu, esikoinen nukkuu. Irrotan taas imuotteen ja minäkin nukahdan noin viidessä minuutissa.

22.30 Vauva kähisee. Imetän, syö hyvin silmät kiinni. 20 minuutin jälkeen esikoinenkin herää ja menee hetki hänen touhuissaan. Pian nukahdamme uudelleen.

1.30 Vauva kähisee, imetän 10 minuuttia.

3.30 Vauva kähisee, imetän 10 minuuttia.

5.45 Esikoinen herää. Nousemme uuteen päivään.

6.15 Vauva herää, tulevat isin kanssa makkarista ja saan vauvalta heti muutaman suloisen hymyn.

♥♥♥

Vauvan hereilläoloajat tänään (7 h 20 min):

6.00-7.30 (1,5 h), 8.15-9.30 (1 h 15 min), 11.30-12.35 (1 h 5 min), 13.00-14.10 (1 h 10 min), 15.00-17.00, 17.40-20.00 (2 h 20 min)

Vauvan uniajat tänään (15 h 30 min, päivällä 4 h 40 min, yöllä 10 h 50 min):

7.30-8.15 (45 min), 9.30-11.30 (2 h), 12.35-13.00 (25 min), 14.10-15.00 (50 min), 17.00-17.40 (40 min), 20.00-6.15 (10 h 15 min)

Syömiset (12 kertaa):

6.05, 8.35, 10.30, 11.20, 13.15, 15.30, 18.15, 19.10, 19.30, 22.30, 1.30, 3.30

Viikkokalenteri 4-vuotiaalle

Olen jo pidemmän aikaa aikonut tehdä jonkinlaisen viikkokalenterin esikoiselle, mutten ole saanut aikaiseksi. Ajatuksenani on siis ollut, että kuvallinen viikkokalenteri auttaisi lasta hahmottamaan viikkoa ja näin ollen helpottaisi asioiden ennakointia ja ehkä vähentäisi niiden ajoittaista vastustusta.

Nyt kun meillä on päiväkodissa kahta eri pituista päivää ja viikkovapaita, totesin, että on viimein tartuttava toimeen ja tehtävä kalenteri. Esikoinen kyselee päivittäin, että onko huomenna päiväkotia ja minkälainen päivä ja miettii myös, onko isilläkin vapaata ja koska on viikonloppu. Viikkokalenterin avulla on nyt edes jonkinlainen mahdollisuus hahmottaa näitä asioita jo etukäteen.

Erityisen hyödyllinen tämä olisi ollut jo silloin, kun kävimme läpi vauvan keskola-aikaa. Olisi varmasti auttanut lasta ennakoimaan, koska äiti on kotona, koska isä ja koska hän on isovanhempien kanssa. En vain silloin jaksanut miettiä mitään ekstraa, mutta nyt tälle löytyi sopiva väli.

Pohja tehty Canvalla.

En tiedä, olisiko tällaista viikkokalenteria löytynyt valmiina jostain, mutta tein itse omani Canvalla. Mulle on tärkeää visuaalinen ilme ja jotkut valmiit ei aina ihan täytä omia kriteerejäni, vaikkei tämäkään nyt mikään design-luomus tokikaan ole. Canva on ihan loistava työkalu kaikkeen tällaiseen väkertämiseen, varsinkin kun mulla oli vielä ilmainen pro-version kokeilujakso (eli kaikki kuvat ja ominaisuudet) käytössäni. 

Tein kalenterin A4-kokoisena vaakaan kahdelle sivulle. Päivien kohdalle laitoin samoilla kirjaimilla alkavat herkut, jotta 4v:kin muistaisi, mikä päivä on nimeltään tai ainakin voisi käyttää päivistä jotakin nimitystä, niin tietäisin itsekin, mitä päivää hän tarkoittaa. Sen jälkeen tein joka päivälle merkin joko vapaapäivästä tai päiväkotipäivästä. Vapaapäivämerkillä on vihreä tausta ja kuva kodista, päiväkotipäivällä punainen tausta ja kuva päiväkodista. Lisäksi päiväkotipäivissä on joko pizza tai sänky: pizza tarkoittaa, että haen lounaan jälkeen ja sänky, että päiväunien jälkeen. Pizzapäivä on siis lyhyt päivä, joten tein merkistä myös matalamman kuin toisesta. Näiden tulostuksen jälkeen laminoin vielä kaikki osaset ja kiinnitys tapahtui sitten ihan vain sinitarralla.

Tulostin lisäksi useita pikkukuvia, joita saattaisi kalenteriin tarvita nyt tai tulevaisuudessa. Esimerkiksi isovanhempien naamojen kuvat: naama tarkoittaa vierailua isovanhemmalle, naama meidän kodin päällä että isovanhempi tulee kylään ja naama plus kuu, että lapsi menee yökylään. Muita kuvia mm. lääkäri, hammaslääkäri, kauppa, suihku tai kylpy, syntymäpäivä, juhlat, uintireissu, kirjasto, retki, vieraat ja vierailut sekä juhlapyhiä kuten halloween ja joulu.

Kotipäiviä ajatellen tulostin myös merkit ulkoiluun ja päiväuniin. Näin ei ehkä tarvitsisi kiukutella niistä, kun näkisi itse, että ne olisi tai ei olisi ohjelmassa. Tulevaisuutta ajatellen tulostin myös tabletti- ja televisiokiellot, mikäli tulevat joskus ajankohtaisiksi. Sitten vielä kaikkien perheenjäsenten naamat, jos niitä johonkin tarvittaisiin. Ainakin vapaapäiviin ajattelin käyttää niitä kotikuvan päällä, niin näkee, kenen kanssa vapaata vietetään.

Harkitsin myös tekeväni kotipäiville oman A4-kokoisen alustan, johon voitaisiin yhdessä aamulla suunnitella päivän ohjelmaa (esim. päikkärit, ulkoilut, puistoilut, muu erikoisempi ohjelma tms.), mutta jätin toistaiseksi tekemättä. En tiedä jaksaisiko sellaista kuitenkaan käyttää, mutta idea perustuisi siihen, että lapsella säilyisi ainakin kuvitelma, että on itse saanut vaikuttaa päivään ja näin ollen ehkä "sopimusten" noudattaminen olisi helpompaa ja taululta voisi tarkistaa, mitä oltiin sovittu. Toistaiseksi päivät nyt kuitenkin sujuu kivasti, joten jätän idean hautumaan.

Kuvatukiahan voi olla arjessa mukana niin paljon kuin niille vain tarvetta keksii. Ne hyödyttävät usein ihan jokaista lasta, ei siis tarvitse olla mitään erityistarpeita tai -haasteita, kuten ei meilläkään ole. Itse olen ollut tosin aika laiska käyttämään mitään, kun meillä on asiat yleensä sujuneet ihan hyvin uhmaikää lukuun ottamatta. Pukemistilanteissa voisi kuitenkin auttaa, kun saisi vaikkapa kääntää vaatekappaleiden kuvia sitä mukaa kun niitä pukee ja vaatekuvan takaa paljastuisi jokin lasta kiinnostava asia (vaikkapa supersankari). Pottailun apuna voisi olla tarrataulu ja ruuan maistamiseen voisi käyttää käännettäviä lusikan kuvia samoin kuin pukiessa. Makkariin voisi tehdä radan käden- ja jalanjäljistä, joita pitkin käydään päiväunille... Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana.

Mutta takaisin viikkokalenteriin! Tämä ei vielä ole päässyt meillä kunnolla käyttöön, mutta esikoinen on ollut siitä jo tosi innoissaan ja muisti heti kaikkien merkkien selitykset. Ajatuksenani on, että sunnuntaisin käytäisiin aina illalla läpi seuraava viikko. Joka aamu voitaisiin ottaa tavaksi katsoa aina päivän ohjelma ja silloin samalla siirtää päivän merkki aina yhden päivän eteenpäin kyseiseen päivään (hämähäkkimerkki osoittaa meillä, mikä päivä on kyseessä). Iltaisin voitaisiin myös tarkistaa, mitä seuraavana päivänä on luvassa.

Aika näyttää, onko viikkokalenterista hyötyä ja tuleeko kuinka laajasti käyttöön. Mutta ainakin tämän tekeminen oli mieluisaa eikä tullut kalliiksi!

Pikkukeskosen täysimetys - on se mahdollista!

Keskosen (ja ihan erityisesti pikkukeskosen) imetys on aihe, josta halusin ehdottomasti kirjoittaa laajemmin. Tästä ei nimittäin oikein löytynyt tietoa tai kokemuksia, kun asiaa yritin googletella ja vertaistukea olisi tosissaan tarvittu. Toivottavasti oman kokemukseni jakaminen auttaa edes yhtä perhettä saman asian äärellä.

Tämä teksti on kirjoitettu sellaiselle, jonka toiveena on nimenomaan täysimetys (tai miksei osittaisimetyskin). Tarkoitus ei ole siis aiheuttaa paineita sellaiselle, jolle on se ja sama, onnistuuko imetys vai ei. Ei siis tarvitse ajatella, että tämä olisi ainoa oikea tapa toimia. On ihan ymmärrettävää, jos kaiken keskellä ei jaksa panostaa imetykseen. Mutta jos toiveena on pikkukeskosen täysimetys haluan kertoa, että se voi onnistua.

Se oli itselleni aluksi iloinen yllätys, koska luulin keskosuuden vesittävän tämän mahdollisuuden kokonaan, mutta näin ei todellakaan ollut. Se vaatisi enemmän työtä, paljon tietoa aiheesta ja päättäväisyyttä sekä ripauksen tuuria, mutta se olisi täysin mahdollista. Ja tosiaan - me päästiin lopulta täysimetykselle viikko ennen laskettua aikaa vauvan ollessa noin kaksi kuukautta. Meidän pikkukeskonen syntyi viikolla 30+4.

Sen verran haluan kuitenkin vielä alkuun sanoa, että meidän koko keskosmatka imetyksineen sekä oma synnytyksestä toipumiseni sujui tosi mallikkaasti ilman selkeitä suuria takapakkeja. Vaikka kirjoitukseni pointti on nimenomaan tuoda esille hyvä ja onnistunut kokemus keskosen imetyksestä pyydän huomioimaan, että aina se ei välttämättä onnistu yrityksestä huolimatta, vaikka tekisit kaiken samoin, täysin oikein ja vielä enemmänkin. Tämä ei ole siis "tee näin" -ohjekirja, vaan vain yksi positiivinen kokemus muiden joukossa.

Alussa kaikki on pelkkää pumppaamista

Kaikki alkaa maidon lypsämisestä, jotta maidontuotanto saadaan käyntiin. Heti synnytyksen jälkeen vain lypsämään. Sanotaan, että lypsäminen pitäisi aloittaa kuuden tunnin kuluttua synnytyksestä, mutta minulle se ohjeistettiin liian myöhään ja aloitin vasta hieman tuon kuuden tunnin jälkeen (kun olin asiasta itse kysynyt). Ole siis itse aktiivinen ja kysy asiaa ajoissa, jos ei sitä sinulle ohjeisteta! Lypsäminen on erittäin tärkeää, vaikkei yhtään tippaa maitoa tulisi. Silti pitää lypsää vähintään kahdeksan kertaa vuorokaudessa, näistä ainakin kerran yöllä. Itse koin helpoimmaksi lypsää aina vauvan hoitoaikojen jälkeen, koska ne olivat kahdeksan kertaa vuorokaudessa tasaisesti kolmen tunnin välein. Mahdolliset lypsymaidot annetaan vauvalle nenämahaletkulla.

Ihan ensimmäisellä käsinlypsykerralla sain talteen 16 ml lähes vaivatta. Kätilökin oli siitä ihmeissään ja sanoi, ettei varmasti tule tämän kanssa ongelmia. Pettymys olikin sitten suuri, kun seuraavilla kerroilla en saanut irti käytännössä mitään. Kaksi ensimmäistä päivää lypsin muistaakseni vain käsin saaden tulemaan lähinnä pelkästään tippoja. Silloin epäilin, ettei homma ikinä käynnisty kunnolla. Päällä oli kamala stressi, mutta yritin silti sinnikkäästi.

Kolmantena päivänä otin käyttöön pumpun, vaikka aluksi pumppasinkin tyhjää, ja silloin maitokin sitten nousi ja sain pumpattua jo parisataa milliä vuorokaudessa. Pumppasin alkuun noin 15 minuuttia per rinta ja tein myös muutamia tehopumppauksia. Suosittelen kyllä ottamaan heti käyttöön tuplapumpun, vaikka se onkin aluksi aika haaskuuta, kun tyhjätkin pullot pitää heittää aina käytön jälkeen pois. Se kuitenkin nostattaa maitomääriä paljon paremmin ja säästää aikaa kuin vain yhdellä pumpaten. Itse aikailin tämän kanssa pumpaten ensin vain yhdestä rinnasta kerralla, mutta vaikutus oli iso, kun viimein raaskin ottaa käyttöön molemmat päät pumpusta.

Kun sitten jossain kohtaa pumppausmatkaa aloin tuntemaan maidon herumisen, vaihdoin pumppaamisen kellon sijaan siten, että yhden pumppauksen aikana tunsin aina kaksi tai kolme herumiskertaa. Toki sen pystyy näkemäänkin, jos ei sitä itse tunne. Pumppauksen kesto vaihtui tällöin noin 10 minuuttiin per kerta tuplapumpaten.

Minulla maitomäärät nousi näin toimien tosi hyvin ollen parin viikon kohdalla jo noin 800-1000 ml vuorokaudessa ja sille tielle se jäikin, vaikka myöhemmin vähensin pumppauskertoja ensin seitsemään ja sitten kuuteen kertaan vuorokaudessa. Tiedostan olevani onnekas, sillä osa ei oikein heru pumpulle yrityksistä huolimatta tai maito ei muuten vain tahdo riittää. Kannattaa pyytää apua, jos tuntuu, ettei homma etene yksin! Niin ja pumpulla on myös iso merkitys. Kuvan Medelan pumppu toimi mulla tosi hyvin, mutta Ameda Elite -lainapumppu sattui alusta loppuun kaikilla säädöillä. Myös suppilon koon on tärkeää olla oikea.

Mulla maitoa tuli koko ajan tosi hyvin: lopussakin tuplaten sen, mitä vauva vuorokaudessa tarvitsi. Koin siksi todella rankaksi jatkuvan pumppauksen, kun maidon takia sitä ei olisi edes niin usein tarvittu. Niinpä teinkin sellaisen ratkaisun, että kun olin kotonakin saanut pakkaseen pari litraa maitoa, aloin kaataa loput suoraan viemäriin. Tämä vapautti minut mielestäni pumppaamisen ärsyttävimmästä vaiheesta eli osien tiskaamisesta jokaisen pumppauskerran jälkeen. Aina kotona ollessa pumppasin siis vain pitääkseni maidontuotannon käynnissä, mutta maidon kaadoin pois, koska se ei ollut "puhdasta". Tämä lähinnä siis vinkkinä, että jos kaikki tuntuu liian raskaalta, kannattaa miettiä, voisiko jollain tavalla helpottaa asiaa, jotta jaksaa jatkaa.

Vauvan matka rinnalle

Pikkukeskoset ovat alkuun tosi väsyneitä, eivätkä osaa imeä. He eivät edes näytä vielä nälkäviestejä. Kaikki maito, pumpattu tai luovutettu, menee nenämahaletkuun. Hiljalleen voidaan alkaa antaa pienestä millin ruiskusta maistelutippoja maitoa suuhun. Muistelen lukeneeni, että syömisvalmiudet alkavat olla vasta noin 34+ viikkoisella, mutta usein rinnalle pääsee jo tätä ennen. Kenguruhoito on kaiken alku ja juuri: se auttaa maitoa nousemaan ja edistää vauvan luontaista halua imeä. Kun vauva alkaa olla virkeänä edes pieniä hetkiä ja alkaa osoittaa itse syömishaluja, voidaan kokeilla rinnalla olemista. Aluksi se on pelkkää tutustumista: maiskuttelua ja huulten lipomista -  tarkoitus ei ole saada imettyä. 

Meillä ensimmäinen tutustuminen rintaan tapahtui viikolla 32+0, kymmenen päivän ikäisenä. Kengurussa ollessaan vauva pääsi maistelemaan rinnalle. Hän ei juuri tajunnut asiasta mitään ja nänniä joutui "väkisin" asettelemaan suuhun. Hän onnistui imemään lopulta jopa pari kertaa ja sitten nukahti. Tätä se oli kaikki ensimmäiset kerrat ja suuren osan hoitokerroista hän yhä nukkui ohitse, eli ei päästy edes kokeilemaan. Aluksi siis "imetys" tapahtui aina vauvan hoitoaikoina (8 kertaa päivässä, myöhemmin 6), jos hän virkistyi tarpeeksi sitä varten. Jokaisen hoitokerran ja imetysyrityksen jälkeen pumppasin aina yhä maitoa, joka sitten annettiin nenämahaletkulla.

Keskolassa voidaan myös antaa maito pullosta imetyksen sijaan tai lisäksi. Kannattaa siis heti alkuun kertoa, jos haluaisi täysimetyksen onnistuvan, jotta siihen osataan kiinnittää huomiota. Itse sain keskolassa melko heikkoa imetysohjausta kaiken kaikkiaan. Jos takana ei olisi ollut jo yhtä onnistunutta imetystä, en tiedä, oltaisiinko me onnistuttu tässä tällä kertaa. Pyytäisin siis herkästi apua ja tukea, jos tuntuu, ettei juttu luista.

Imetys ja nenämahaletku - kohti täysimetystä

Kun vauva alkoi ottaa välillä edes jonkinlaista imuotetta, minulle ehdotettiin rintakumin käyttöä (tästä lisää alempana). Hän nimittäin sai otteen, muttei saanut sitä pitämään. Rintakumin käyttöönotto viikolla 33+3 oli hyvä päätös, koska sen avulla imuote vihdoin pysyi, ja vauva alkoi heti saada rinnalta maitoa pelkän tutustumisen sijaan ja aloitettiin myös syöttöpunnitukset. Aina ennen imetystä vauva punnittiin, sitten imetys ja uusi punnitus. Saatu maitomäärä vähennettiin nenämahaletkuun menevästä määrästä. Näin jatkettiin aina siihen saakka, että vauva jaksoi rinnalta itse lähes koko vuorokaudeksi määrätyn maitomäärän. Meillä tuo määrä oli n. 450 ml 39+0 viikolla, jolloin nenämahaletku jäi pois ja siirryimme täysimetykselle. Kaikkiaan imetyksen sujumiseen meni meiltä siis seitsemän viikkoa siitä, kun ensimmäistä kertaa sain vauvan rinnalle.

Kuvailisin pikkukeskosen imetysmatkaa ensisijaisesti turhauttavaksi. Se etenee todella todella hitaasti ja juuri kun tuntuu, että menee hyvin, palataankin taas siihen, ettei mene. Jonain kertana vauva jaksaa syödä uuden ennätyksensä ja seuraavana kertana ei häntä saa edes hereille sen verran, että voisi kokeilla imettää. Se on myös pelottavaa. Pikkukeskoset vetävät maidon helposti henkeensä, ja sitten muuttuvat sinisiksi, kun eivät muista tai osaa heti jatkaa hengittämistä. Aluksi joka ikinen imetyskerta pelotti. Mitä jos vauva tällä kertaa tukehtuu?

Se on myös raskasta. Ainaiset syöttöpunnitukset, imetysyritykset, sitten pumppaukset, tiskaukset ja maitojen valutukset. Se vie niin paljon ja antaa aluksi niin vähän. Se vaatii todella pitkiä hermoja ja kykyä sietää epävarmuutta. Pitää vain jaksaa jatkaa, vaikka kukaan ei voi luvata, että imetys tulisi silti koskaan onnistumaan. Jopa minä, jolle imetys on ollut ajatuksen tasolla tyyliin kaikki kaikessa, mietin yhdessä kohtaa, että pitäisikö vaan siirtyä korvikkeelle. Tuntui, ettei oltu edetty mihinkään kuukaudessa ja hakattiin vain päätä seinään.

Imuotteen saamisessa kesti aina pitkään, rintakumi irtosi tuon tuosta ja kun vauva sai otteen, hän ensimmäiset viisi minuuttia vain tuijotti tissi suussa ennen kuin alkoi imeä - joskus nukahtaen ennen kuin ehti imeä pisaraakaan. Kaipasin jo kokonaisia yöunia kotona ollessa (sehän olisi ollut mahdollista ilman pumppausta), enkä jaksanut muutenkaan koko ajan olla pumppaamassa. No, jatkoin silti, ja tänä päivänä olen siitä äärettömän kiitollinen. Kaikki on ollut vaivan arvoista.

Meillä imetys alkoi ylipäätään sujua paremmin vasta kotiutuessa 35+6 viikolla, ja samaa olen kuullut monelta muultakin. Onko kyseessä sitten kodin rentous, oma rauha vaiko vain vauvan karttunut ikä - ken tietää. Ehkä ne kaikki yhdessä. Kotiutuessa imetin yhä vauvan hoitoaikojen mukaan neljän tunnin välein ja jouduin usein herättelemään vauvaa syömään. Joka toisena kertana en saanut häntä tarpeeksi hereille, joka toisena hän söi yhä vain 10-30 ml. Pumppasin yhä jokaisen imetyskerran jälkeen ja laitoin loput tarvittavista maidoista vauvalle nenämahaletkuun.

Vasta parin viikon kotona olon jälkeen pystyin jättämään välistä pari pumppauskertaa silloin tällöin, kun vauva jaksoikin yllättäen syödä rinnalta koko vaadittavan määrän kerralla. Ja vasta viikko ennen laskettua aikaa saimme pois nenämahaletkun ja pääsimme kokonaan täysimetykselle. Lasketussa ajassa uskalsin vasta lopettaa pumppaamisen kokonaan ja luottaa siihen, että vauva sai itse pidettyä maitomäärän riittävänä. Silloin aloimme myös siirtymään vauvantahtiseen ruokailuun, kun hän alkoi herätä nälkään itse noin kolmen tunnin välein.

Rintakumi ja tuttipullo - ystävä vai vihollinen?

Itse olin ajatellut ensisijaisesti, etten haluaisi rintakumia käyttöön. Enkä varsinkaan tuttipulloa. Näistä ei oikein löytynyt kunnolla tietoa, mutta olin ymmärtänyt, että tuttipullon käyttö ainakin täysiaikaisilla vauvoilla voisi haitata imetyksen sujumista. Pahimmillaan vauva alkaisi suosia pulloa, eikä enää huolisi rintaa. Rintakumista taas peloteltiin, ettei siitä pääsisi sitten koskaan enää eroon ja imuote olisi entistä huonompi sen kanssa.

Rintakumin käyttöä ehdotettiin jo heti ekoilla imetyskerroilla, tai lähinnä sen olemassaolosta mainittiin. Noin viikon jälkeen päätin, että kokeillaan nyt sitten, kun imemisestä ei oikein muuten tullut mitään. Rintakumin kanssa imeminen onnistui heti paljon paremmin ja ensimmäisellä kerralla vauva sai imettyä peräti 15 ml viikolla 33+3. Voin siis lämpimästi suositella kokeilemaan rohkeasti kumin kanssa, jos ei muuten suju. Kumin kanssa imetys oli tosin hieman rasittavaa, kun vauva huitoi sen usein irti ja se piti aina myös muistaa pestä (ja kotona steriloida säännöllisesti), mutta uskon, että se oli meillä suurin tekijä siihen, että imetys lähti sujumaan.

Mietin paljon, päästäänköhän kumista koskaan eroon. Kokeilin aina välillä ilman, muttei imeminen oikein sujunut. Kotiutuessa jatkoin samaa ja jossain kohtaa huomasin, että vauva sai syötyä ilman kumiakin jonkin verran. Ja yhtäkkiä lasketussa ajassa tuli se piste, kun kumia ei enää vain tarvittukaan. Se jäi pois kokonaan.

No, entäs sitten tuttipullo? Keskolassa pyritään hyvin ahkerasti tuputtamaan tuttipullon käyttöönottoa, joten kannattaa miettiä hieman valmiiksi, miten sen kanssa haluaa toimia. Suosituksista ja tuputuksesta huolimatta päätös on täysin sinun. Itse en olisi halunnut pulloa käyttöön lainkaan peläten sen pilaavan imetyksen onnistumisen. Yritin löytää tietoa ja kokemuksia aiheesta, mutta mitään varmuutta en mistään saanut. Oli niitä, jotka olivat kieltäneet pullon kokonaan ja niitä, jotka olivat antaneet molempia ilman ongelmia. Ja niitä, jotka olivat antaneet pulloa ja sitten imetys oli sen takia loppunut.

Keskolan kanta oli, että pulloa pitäisi antaa, koska se edesauttaisi myös rinnalta syömistä vauvan saadessa hyvää syömäharjoitusta. Pitkien pohdintojen jälkeen tein itse seuraavan ratkaisun: Vauvalle saisi antaa pulloa silloin, kun olen itsen poissa, jos vauva osoittaisi selvää halua syödä itse. Muuten maidot laitettaisiin nenämahaletkulla. Jos vauva alkaisi hylkiä rintaa, pullon antaminen lopetettaisiin. Tämä toimi meillä hyvin. Vauva söi pullosta ja rinnasta aika samoja määriä, eikä ne olleet toisiltaan pois. Kun kotiuduimme, en antanut enää pullosta kertaakaan. Imetin ja laitoin loput nenämahaletkuun. Tätä jatkui kotiutumisen jälkeen noin kolme viikkoa ennen kuin imetys sujui niin hyvin, ettei tarvittu enää letkuakaan.

Kumpaakaan - rintakumia tai tuttipulloa - ei siis tarvitse ottaa käyttöön, jos ei halua. Ainakin Tyksistä voi kotiutua nenämahaletkun kanssa, jos imetys sujuu edes jonkin verran.

Vielä muutamat yksittäiset pointit

Alku on kaikkein rankinta. Välillä todella väsyttävää, niin väsyttävää, että miettii, onko siinä mitään järkeä, kun mitään takeita ei onnistumisesta silti ole. Se on rankkaa, ettei maitoa oikein tule ja silti pitäisi jaksaa lypsää. Se, että joutuu aikatauluttamaan kaiken lypsämisen mukaan. Se, että yöllä voisi vain nukkua varsinkin kotona ollessa, mutta ei, kun pakko laittaa kellot soimaan ja lypsää.

Silloin täytyy purra hammasta ja pitää kirkkaana mielessä oma tavoite. Miksi haluat jatkaa? Mitä arki on sitten, kun (jos) täysimetys onnistuu? Minä jaksoin sen voimalla, että meillä oli jo yksi onnistunut kokemus täysimetyksestä ja tiesin, miten helppoa se sitten olisi. Ei enää pullojen pesua, ei pumppauksia, ei pitkiä yövalvomisia... Tissi vaan suuhun perhepedissä ja unet jatkuisivat. Sillä ajatuksella rämmin läpi pahimmat väsymyksen hetket, vaikken niinä hetkinä itsekään täysin uskonut, että imetys joskus voisi onnistua.

WA-viestejäni toiselle keskosäidille eri ajoilta taipaletta...

Muistuttaisin myös pyytämään lisää apua, jos koet sitä tarvitsevasi, ja pitämään pääsi. Koin itse, että imetysohjaus oli melko puutteellista. Imetysmyönteisyys ja siihen kannustaminen myös vaihteli paljon työntekijästä riippuen. Osa esimerkiksi ehdotti tuttipullon käyttöä useasti, vaikka olin itse paikalla ja olin selvästi sanonut, että paikalla ollessani vain imetys. Sain myös esimerkiksi imetystyynyn vasta, kun itse erikseen tajusin sitä pyytää. Vauvaa alettiin ottaa useammin rinnalle vasta, kun itse kerta toisensa jälkeen siitä muistuttelin ja olin aktiivinen.

Jokaisen imetysmatka on varmasti täysin erilainen. Tällainen se oli minun näkökulmastani. Lyhyesti viestini on kuitenkin, että pikkukeskostakin voi täysimettää. En ole suinkaan ainoa siinä onnistunut. Mutta on myös niitä, joiden kohdalla imetys on onnistunut vain osittaisena tai ei lainkaan. Aina ei oma halu ja yritys vain riitä, vaikka mitä tekisi. Jos asia on kuitenkin sinulle yhtä tärkeä kuin minullekin oli, haluan sanoa, että älä luovuta liian aikaisin. Koska se on vaikeaa ja ahdistavaa ja turhauttavaa. Se on sitä luultavasti lähelle laskettua aikaa. Mutta jos se onnistuu, se palkitsee lopulta. Ja jos ei onnistu - olet ainakin tehnyt parhaasi.

Vertaistukea ja hyödyllisiä linkkejä

Facebookissa löysin onnistumisen kokemuksia ja vastauksia haastaviin tilanteisiin seuraavista ryhmistä:

Imetyksen tuki

Keskosten äidit (alle rv34)

Pumppaajat: Osittais- ja täyspumppaus

Hyödyllistä tietoa löytyi ainakin näistä linkeistä:

Pumppaaminen ja lypsäminen (Imetyksen tuki)

Hyvä imuote (Imetyksen tuki) 

Äiti ja vauva erossa toisistaan (Imetyksen tuki)

Imetyksen tehostaminen eli maitomäärän lisääminen (Imetyksen tuki)

Rintakumi (Imetyksen tuki)

Keskosen imetys - Opas vanhemmille (Opinnäytetyö, opas ihan lopussa)

Tästä tuli nyt aika pitkä teksti, mutta jos tämä auttaa jotakin pikkukeskosen imetyksestä haaveilevaa, on se vaivan arvoista. Jos on mielessä jotain kysyttävää, niin kysykää ihmeessä! En ole mikään alan asiantuntija, mutta voin kertoa, miten meillä on mennyt.