Kaksivuotinen imetysmatkamme: miten lopetimme?

Huomasin vasta nyt, että olen kirjoittanut imetyksen lopetuksesta jo viime vuoden heinäkuussa. Postaus oli jäänyt julkaisematta, joten julkaistaan se nyt myöhässä, alkuperäinen päiväys on 31.7.2021 (lapsi tuolloin 1v 8kk).

Alettiin vähentämään imetyskertoja heinäkuun alussa. Se oli ollut oikeastaan jo pitkään ajatuksena tehdä kesällä, mutten alkuun vain saanut millään aikaiseksi. Kunnes yhtäkkiä koitti päivä, jolloin kaikki tuntui ihan selkeältä - että siitä päivästä alkaen me aloitettaisiin. Silloin ei muistaakseni edes tapahtunut mitään erikoista, mutta jotenkin se jatkuva tissin pyytäminen ja rinnalla roikkuminen sai minut toteamaan, että olisi hyvä tehdä jotain asialle ennen kuin palaan töihin.

Meillä meni lopetusprosessi ehkä vastoin yleisintä tapaa, koska lopetimme ensin päiväsyötöt. Ihan tietoisesti päätin siis jättää jäljelle vielä illan ja yön syötöt, koska ne oli aina olleet pojalle tärkeimmät kaikista. Tämä jakaa taatusti mielipiteitä, mutta meillä toimi ja nukuimme kaikesta huolimatta hyvin imetysten kera.

Lähtötilanne

Meillä oli päivisin ennen lopetusta vielä noin kolme imetyskertaa: klo 9, 13 ja 17. Muistaakseni jo joskus alkuvuodesta olin vähentänyt jatkuvan hörppimisen tietoisesti noihin kolmeen kertaan. Lisäksi imetin iltaisin sängyssä noin klo 19.30. Öisin imetyksiä oli 0-2 kertaa. Yleensä taapero hakeutui rinnalle aina herätessään, muttei sitten juonutkaan mitään kuin ehkä kerran. Useimmiten yöimetykset olivat noin klo 3 ja joskus vielä 6-7 aikaan aamulla ennen heräämistä. Eli kaikkiaan noin 5-6 kertaa vuorokaudessa. Imetin pelkästään pojan omasta aloitteesta eli hän osasi jo itse pyytää maitoa tuttuihin aikoihin ja joskus muulloinkin.

Miten vähennettiin?

Päätin vähentää imetyksiä niin, että jäljelle jäisi ensin vain ilta, yö ja päiväunien jälkeinen syöttö eli kaikki lapselle tärkeimmät kerrat. Ensimmäisenä päivänä tuli odotetusti kiukkuja siitä, ettei saanutkaan maitoa, kun pyysi. Samaan aikaan tulin itse joka kerta todella surulliseksi. Tuntui, että olisin halunnut jatkaa, vaikka samalla tiesin, etten halunnut. Kuitenkin jo toisena päivänä alkoi onneksi helpottaa ja siitä hiljalleen pyynnötkin vähenivät. Pyyntöihin totesin aina vain, että tissit lepäävät nyt ja illalla sitten taas saa. Viikon jälkeen taapero ei enää muistanut itse pyytää päiväunisyöttöä, joten jätin silloin senkin pois. Seuraavana päivänä kyllä taas muisti, mutta koska olin jo päätökseni tehnyt, en siitä enää horjunut.

Samaan aikaan, eli noin viikko vähentämisen jälkeen, muutin myös meidän iltarutiinia ja aloin nukuttaa taaperon omaan pinnasänkyyn perhepedin ja imetyksen sijaan. Imetinkin siis illalla sängyn sijaan sohvalla, josta siirryimme makkariin. Laskin pojan omaan sänkyynsä ja silittelin jonkin aikaa. Poistuin, kun hän nukahti ja otin sitten taas vierelle, kun hän ekan kerran heräsi. Tämä helpotti iltojamme joksikin aikaa, mutta myöhemmin palasimme kuitenkin taas vanhaan tapaan tilanteen muuttuessa.

Päiväimetysten lopetuspäätöksestä meni siis kaikkiaan reilu viikko, kun meillä oli syöttöjä enää vain yksi illalla ja pari kappaletta öisin. Yösyöminen kyllä myös lisääntyi väliaikaisesti imetyksen vähennyttyä päivistä, mutta pian palattiin taas juurille asian suhteen. Samoin meni reilu viikko, kun taapero lopetti oikeastaan kokonaan tissin pyytämisen ja tyytyi siihen, ettei sitä enää päivisin saanut.

Kun päiväimetyksiä ei enää ollut lainkaan, kärsin itse pahoinvoinnista muutaman päivän. Lisäksi oli siinä ja siinä, olisinko joutunut pumppaamaan maitoa pois iltapäivällä pinkeyden vuoksi. Viikossa olo kuitenkin tasoittui, mutta rajummat oireet varmaan tuleekin vasta sitten, kun lopettaa joskus kokonaan.

Tilanne 31.7.2021 ja tulevat suunnitelmat?

Nyt tilanne on se, että taapero ei enää päivisin pyydä itse tissiä. Itsestänikään se, etten enää imetä päivällä, ei tunnu erityisen pahalta, vaan oikeastaan jopa helpottavalta. Sen sijaan illan imetys sohvalla on yhä mukava pieni yhteinen hetki, vaikkakin senkin kesto on aika lyhyt, muutaman minuutin. Öisin taapero herää noin klo 00 syömään ja toisen kerran vielä vähän lähempänä aamua, joskus syö vain tuon yhden kerran yön aikana, vaikka vielä muuten heräileekin kerran pari lisää. Eli imetyskertoja on nyt vuorokaudessa 2-3.

On helpottavaa, että pystyn nyt palaamaan töihin tietäen, ettei tarvitse pumpata maitoa missään pukuhuoneen nurkassa. Voisimme muuten myös alkaa jo purkaa yöimetyksiäkin pois, mutta koska oma töihinpaluuni ja tuleva muutto uuteen kotiin ovat niin isoja elämänmuutoksia, ollaan päätetty edetä rauhassa ja katsoa hommaa sitten lähempänä 2-vuotispäivää uudelleen. Ellei vieroitus sitä ennen tapahdu itsekseen, sekin on tietysti mahdollista.

16.3.2022 Tilanne nyt

Lopetin imetyksen kokonaan joulukuussa 2021 eli kahden vuoden tienoilla. Jäljellä oli tuolloin vielä yksi imetys illalla ja muutama kerta yöllä eli ne, mitä kesältä jäljelle jäi. Tästä postauksesta voit lukea lisää yöimetysten lopetuksesta. 

Yöimetysten lopetuksen jälkeen meille jäi vielä hetkeksi illan imetys. Kuitenkin pian poika alkoi hermostua sen aikana heti alkuunsa, koska ilmeisesti maitoa ei oikein tullut enää. Maidontuotannon ylläpitoon ei siis riittänyt enää vain yksi kerta illalla. Joulukuun puolessa välissä jäi siis pois sekin ja näin imetyksemme päättyi kokonaan. Lopetus oli kaikkiaan melko rauhallinen ja helppo prosessi, lapsi unohti homman tosi nopesti kokonaan, noin reilussa viikossa.

Näin jälkikäteen muistelen haikeudella imetysmatkaamme. Se kesti vuoden kauemmin kuin alunperin ajattelin. En erityisesti enää kaipaa imetyshetkiä, paitsi lapsen sairastaessa mietin joskus, olisiko tämä vältetty, jos vielä imettäisin tai toisiko imetys lohtua kurjaan oloon.

Itse selvisin lopetuksesta myös melko kevyesti. Ajoittaista lievää pahoinvointia koin ja muistaakseni kuumia aaltoja, mutta en sen kummempaa. Pelkäsin jo etukäteen etenkin mielialan muutoksia, mutta niitä en juurikaan huomannut. Johtui ehkä siitä, että imetys ajettiin ajas rauhallisella tahdilla. En myöskään joutunut kertaakaan enää pumppaamaan maitoa pois viimeisen imetyskerran jälkeen: ilmeisesti itselläni maidontuotanto tosiaan väheni tosi paljon, kun imetyskertoja oli hetken ajan enää vain se yksi kerta illalla.

Ihana yhteinen matka takana, mutta ihanaa myös saada oma kroppa kokonaan takaisin vain minulle.

2-vuotiaan välikausivarusteet

Välikausivarusteiden hankinta meni pitkälti samoin kuin talvivarusteidenkin. Eli hyväksi todetut asiat seuraavassa koossa. Ainakin melkein. Teen oikeastaan näitä postauksia edelleen vain siksi, että näiden avulla pystyn helposti tarkistamaan vaatteiden koot, kun joudun taas ostamaan seuraavia varusteita. :D

Haalarit

Meillä on ollut jo kaksi Reiman kuorihaalaria ja sellaisen hankin nytkin, sillä en keksi niistä mitään moitetta. Niissä ei ole varsinaista vuorta lainkaan eli käyvät myös kesän viileämmillä keleillä. Lisäksi ajattelin kokeilla tällä kertaa toiseksi haalariksi myös softshelliä, kun vuorensa ansiosta se menisi ehkä jo hieman aiemmin kuin tuo kuorihaalari. Viime syksynä esim. olisi tarvittu jotain kuori- ja toppahaalarin väliltäkin.

Meillä on viimeksi ollut Reiman 86 cm kuorihaalari eli otin nyt koon 92. Name Itin haalarista otin sitten isomman, koon 98, jotta Reiman mahdollisesti jäädessä pieneksi, olisi seuraava koko jo valmiina. Kumpikin on nyt hyviä päällä, mahtuu liikkumaan, muttei pussita liikaa.

Mulla on tapana ostaa haalarit käytettyinä, mutta nyt en löytänyt kivaa softshell-haalaria sopuisaan hintaan, joten päätin ostaa tuon Name Itin haalarin uutena. Se kun ei uutenakaan ollut kovin kallis, maksoi alennuksen kera noin 40 euroa. Reiman kuorihaalarin löysin onneksi käytettynä 30 eurolla ja sen kunto olikin taas ihan uutta vastaava, mikä oli jälleen erinomainen löytö.

Takki meillä oli jo ennestään. Siinä ei ole oikein mitään ominaisuuksia, mutta kätevä vaikkapa kauppareissuilla. Takki on kokoa 92 cm ja alkaa olla nyt sopiva.

Vielä mietin, pitäisikö meillä olla vuorellinen kurahaalari. Meillä ei koskaan ole sellaista ollut. Fleece (joka niissä on vuorena) on yleensä hiostanut poikaa ainakin vauvana, joten siksi olen epäröinyt sen kanssa. Hän myös harvoin kurastaa itseään kokonaan missään. Mutta olisihan se helppoa aina pukea vain yksi haalari monen kerroksen ja kurahousujen sijaan. Toistaiseksi ajattelin kuitenkin mennä erillisillä kurahousuilla.

Asusteet

Kuorihanskat oli käyneet pieniksi, joten ostin uudet Popin hanskat koossa 3. Lisäksi ostin nyt ekaa kertaa sormikkaat (1-3v), saa nähdä, suostuuko poika niitä pitämään. Ehkä jotkut halvat varahanskat voisi vielä ostaa. Lisäksi kuorihanskojen alle on Ruskovillan talveksi ostetut merinolapaset (2-3v), puuttuu kuvasta.

Talvesta meillä on myös jäänyt edelleen vähän reilun kokoinen Popin merinohaalari (98 cm) sekä villasukkia. Niin ja Ruskovillan merinokypärämyssy (koko 2-4v). Niitä ei tarvitse nyt ostaa, puuttuvat tosin myös kuvasta.

Trikoopipon olen tehnyt itse syksyksi ja se menee vielä ainakin jonkin aikaa. Luultavasti teen itse vielä toisenkin isommassa koossa ja ostan vielä mahdollisesti jonkun hieman lämpöisemmän pipon toisaalta. Reiman ohut merinomyssy on myös odotellut kaapissa jo monta välikautta, kun on aina ollut vähän liian iso, joten voi olla, että sekin sopii jo päähän, eikä tarvita muuta.

Aurinkolaseina meillä on taas Izipizi Kids plussat. Vauvana ja viime kesänä käytettiin vielä Izipizi Kidsejä ja taapero antoi niiden olla hienosti päässä, niin en lähtenyt hyvää merkkiä näissäkään vaihtamaan.

Kengät

Halusin kevääksi paljasjalkakengät, kuten aina. Meillä on kahtena kautena ollut D.D.Stepit, mutta jo viime vuonna mietin, onkohan D.D.Stepit meille enää hyvän malliset kengät. Viimeksi ne tuntuivat jotenkin väljiltä, sopivat ehkä pulleammalle jalalle paremmin. Päätin siis tänä vuonna kokeilla toista merkkiä ja ostin matalalle jalalle sopivammat Affenzahn Happyt. Niissä on lisäksi vedenpitävä kalvo.

Otin Affeista koon 25. Voipi olla, että 26 olisi ollut parempi, mutta niitä ei enää ollut varastossa. Tuo 25 on kyllä hyvä juuri nyt ja kasvuvaraakin on juuri suositeltu 0,5 senttiä, mutta riskinä on, että jalka kasvaa vielä ennen käyttöä liikaa. Eiköhän nuo kesään asti kuitenkin kestä. Kengät vaikuttaa kyllä muuten tosi hyviltä malliltaan. Ainoa miinus on kalliimpi hinta, ja kengät on alussa tosi jäykät ennen kuin käytössä löystyy paljasjalkakenkien totuttuun muotoon.

Saappaat meillä on yleensä olleet jotkin halvat vaan. Yhdet saappaat meillä onkin jo päiväkodissa, ne ostettiin Lager 157 -liikkeestä. Kotiin ostin kuitenkin tällä kertaa ekat paljasjalkasaappaat Koel-merkiltä, kun tuli samaan tilaukseen. Näistä otettiin myös koko 25, ovat silti hieman noita Affejakin isommat.

Taapero 2 v 3 kk itsenäistyy ja tarvitsee äitiä

Aloitetaan tämäkin postaus samoin kuin aina aiheen postaukset täällä alkaa: taapero tuntuu jo niin isolta. Oikeastaan taapero on jo vähän loukkaavakin nimitys, lapsi alkaisi olla jo kuvaavampi termi. Tuntuu, että viikottain päästään luopumaan aina jostain vauvojen tai taaperoiden jutuista ja siirrytään taas askel kohti leikki-ikäistä. Nyt viimeisimpänä saimme jätettyä pois tutin myös unilta ja kevään koittaessa taidamme putsata rattaat varaston perälle. Nämä ovat kuitenkin vain osa kasvamista, suurimmat muutokset tapahtuvat tietysti lapsessa itsessään.

Yksi isoin asia, mikä saa lapset tuntumaan jo tosi isoilta on mielestäni puhuminen. Ja se sujuukin jo todella mallikkaasti. Lauseet ovat jo tosi pitkiä ja kirjaimistakin tulee jo melkein kaikki oikein. Sanat taipuvat ja sanoja tulee kaikista sanaluokista. Nyt muutkin ymmärtävät puhetta jo pääsääntöisesti hyvin. Avoimiin kysymyksiin osataan vastata ja uusimpana juttuja osataan myös höpöttää omia tarinoita, jotka ei aina välttämättä ihan pidä edes paikkaansa. Välillä joutuu ihan hikoilemaan, kun yrittää väitellä fiksun taaperon kanssa siitä, syödäänkö nyt paahtoleipää vai oikeaa ruokaa. Onneksi yleensä tarpeeksi vakuuttavat perustelut saavat lapsen suostumaan kompromissiin. "Ensin syödään kunnon ruokaa, sitten saa paahtoleipää. Joo, tehään nii."

Yhtenä upeana juttuna on myös lapsen tunnetaidot sekä empaattisuus siinä määrin kuin näin pieni voi sitä toteuttaa. Hän osaa kertoa pahasta mielestä, pelosta, jännityksestä, ilosta ja myös sen, että tykkää tai rakastaa - tai ei tykkää Hän on myös tarkkaavainen muiden tunteita kohtaan: kysyy esimerkiksi onko äidillä paha mieli, jos joskus ärähdän hänelle jostain asiasta. Hän osaa pyytää oma-aloitteisesti anteeksi, joskus vähän turhankin helposti, ja sanoa kiitos. Hän on kohtelias pieni herrasmies. Hän ei myöskään juurikaan tee mitään tyhmyyksiä, vaan kysyy ensin luvan. Jos asia kielletään, on vastaus yleensä surumielinen "se ei oo niin kiva juttu". Tosin pientä vekkulimaisuutta on viime päivinä ilmaantunut mukaan ihan puskista tämän osalta.

Lisäksi hän osaa leikkiä monipuolisesti ja käsittelee myös päivän tapahtumia ja mielen myllerryksiä leikeissään. Suosittu leikki oli pitkään ns. sormileikki eli me molemmat tehtiin sormista ukot ja hän käski minun esittää itseään, hänen puolestaan ollessa äiti tai joku muu hahmo. Sen jälkeen hän määräsi, mitä minun hahmoni piti leikissä sanoa tai tehdä ja näin kävimme päivän tilanteita lävitse. Nyt tämä leikki on jäänyt vähän jo unholaan, mikä on sinällään ihan kiva, koska pidemmän päälle se oli aika raskasta, kun oman hahmon piti toimia aina juuri tietyllä tavalla ja aina ei välttämättä ihan tajunnut, mikä sen tavan olisi pitänyt olla. :D

Noin ylipäätään hermoni kestävät yllättävän hyvin myös ikään kuuluvat ja lisääntyneet uhmakiukut ja raivarit. Pystyn jotenkin sulkemaan itseni niiden ulkopuolelle ja katsomaan tilannetta opettavaisena kehityksellisenä hetkenä. Meillä toimii parhaiten, että annan raivota kiukun ulos, pysyen vierellä ihan hiljaa. Suurin virhe on, jos raivon hetkellä alkaa väittää vastaan. Kun kiukku hälvenee, lapsi tulee yleensä itse syliin hakemaan lohtua. Ja sen jälkeen tunteita sanoittaen keskustelemme siitä, mitä juuri tapahtui. Toki on päiviä, kun itselläkin keittää yli nämä tilanteet, mutta sekin kuuluu lapsiarkeen ja sitten pyydellään jälkikäteen anteeksi, jos tarve vaatii.

Hänestä on tullut myös tosi hyvä nukkuja. Päiväunia hän nukkuu vielä noin 1,5 tuntia. Öisin nukumme perhepedissä hänen tunkeutuessaan samalle tyynylle kanssani. Siinä me sitten nukutaan illasta aamuun koko yön. Yöt alkoivat muuttua yhtenäisiksi melko pian yöimetyksen lopetuksen jälkeen ihan itsekseen eli kuukausi pari sitten. Oli kiva huomata, ettei siihen tarvittu unikoulua, yhtään kyyneleen vuodatusta tai lapsen "hylkäämistä" niin ettei tarpeisiin öisin vastata. Vaan hän oppi homman itse, kun oli siihen valmis.

Päivät tämän pienen ihmisen kanssa ovat ihania. Rakastan sitä, miten paljon hänen kanssaan voi jo tehdä ja puhua. Joka päivän tunnen ylpeyttä jostain taidosta tai asiasta. Joka päivä ihmettelen, miten iso ja taitava hän on. Miten täydellinen pieni ihmisen alku.

Hyvä vai paha päiväkoti?

Päiväkotia on takana nyt kuusi viikkoa. Tästä ajasta olemme tosin olleet yhteensä kaksi viikkoa kipeinä, mutta se nyt oli odotettavissakin. Kaikkiaan aloitus on sujunut silti yllättävän hyvin ja lapsi on sopeutunut päiväkotiin paljon nopeammin kuin odotin tai pelkäsin.

Palatakseni kuitenkin tunnelmiin ennen aloitusta: jo ajatuskin päiväkodista ahdisti. Olen itse varhaiskasvatuksen opettaja ja valitettavasti tieto lisää tuskaa tällä alalla. Ainoa syy, miksi olin iloinen päiväkodista, oli koronan aiheuttama tilanne: olin iloinen, että poika näkisi vihdoin muitakin lapsia. Silti pitkitin päiväkodin aloitusta niin paljon kuin talous vain antoi myöten, mutta parin vuoden jälkeen alkoi tulla raja vastaan. Taapero oli lopulta siis kaksi vuotta ja kaksi kuukautta aloittaessaan pienten ryhmässä.

Kävimme tutustumassa päiväkotiin pikaisesti joulukuun puolella. Taapero huusi suoraa huutoa ensimmäisen vartin, vaikka olin itse ihan vieressä ja vaikka paikalla ei ollut muita kuin ryhmän opettaja ja päiväkodin johtaja. Silloin mietin, että tämä ei voi päättyä hyvin, sillä en omalla urallani ollut koskaan nähnyt vastaavaa reaktiota jo tutustumiskäynnillä. Kuitenkin onneksi loppua kohden taapero suostui jo leikkimäänkin ja rauhoittui.

Tammikuun alussa kävimme vielä toisen kerran tutustumassa siten, että leikimme keskenämme opettajan kanssa sisällä. Se sujui jo paremmin ja taapero otti vähän kontaktia ryhmän aikuiseenkin. Itkua ei tullut lainkaan. Kävimme samalla läpi täyttämääni lomaketta, missä kysyttiin perustietoja lapsesta. Seuraavana päivänä kävimme vielä viemässä tavarat niin, että mieskin näki päiväkodin tilat ja henkilökuntaa.

Näiden tutustumiskäyntien myötä mieleni oli jo vähän parempi aloitusta kohtaan. Ryhmän opettaja on ollut koko ajan aivan ihana. Se, miten hän puhuu lapsista ja perheistä ja miten lapsilähtöisesti hän toimintaa ohjaa, on kyllä vakuuttanut täysin. Jos hän on iltapäivisin vuorossa, kun haetaan taaperoa kotiin, saadaan usein kuulla lapsen päivästä kaikki pienetkin yksityiskohdat. Mieltäni rauhoitti myös se, että tiesin heidän panostavan aina hoidon aloitukseen ja sopeutumiseen: tämä opettaja olisi ensimmäiset päivät "vain" aloittavan lapsen kanssa ja itkuille sekä sylille annettaisiin aikaa.

Niinpä koitti siis aloituspäivä. Oltiin puhuttu taaperolle tosi paljon päiväkodista ja kerrottu, mitä tulee tapahtumaan. Kova itku siitä silti tuli, kun lähdin maanantaina töihin ja poika jäi miehen kanssa kotiin odottamaan päiväkotiin lähtöä. Itkua sai pidätellä itsekin. Kaikki heidän ensimmäiset aamunsa olivat aikalailla suoraa huutoa ja raivoamista aina päiväkodille asti. Kuitenkin päiväkodissa päivät alkoi sujua pääosin itkuitta jo muutamien päivien jälkeen ja seuraavalla viikolla itkut jäi pois aamuistakin.

Ekaan viikkoon poika ei tosin nukkunut päiväunia lainkaan, sillä päiväkodissa ei haluttu pakottaa makuulle ennen kuin lapsi oli itse siihen valmis. Illat olivatkin ekan viikon meille aika hankalia, mutta kun ekan viikon jälkeen päiväunetkin on maittaneet, on illat siitä pitäen sujuneet hyvin ja päiväunetkin maittaneet. Päiväkodin ruokakin on kuulemma maistunut hyvin, mikä aina ilahduttaa.

Tällä hetkellä taapero menee ihan mielellään päiväkotiin ja puhuu siitä paljon. Aamuisin saattaa vähän huuli väpättää jäädessä, mutta itkua ei kuitenkaan tule. Hän on ilmeisesti kovin kiltti myös päiväkodissa ja puuhailee kaiketi paljon itsekseen leikeissään. Arjessamme päiväkodin kuormittavuus näkyy yhä siten, että taapero saa iltaisin välillä raivareita, kun päivän stressi purkaantuu kotona. Ollaan kuitenkin pystytty pitämään hoitopäivät noin klo 8-16 mittaisina ja noin kerran kuussa on aina muutamana päivänä klo 8-14 tai klo 8.30-16 päiviäkin.

Mistä tiedän, onko päiväkoti hyvä vai paha?

Muutamia asioita tuolla päiväkodissa kyllä on, mitkä iseäni aika ajoin mietityttää. Esimerkiksi lapsen naamaa ei aina ole putsattu, vaan iltapäivällä naamasta löytyy niin aamupuurot kuin välipalatkin. Vaatteita on välillä hukassa tai puettu väärille lapsille. Vaippa on niin märkä, että kastuu läpi autossa. Ulos ei ole pakkasella puettu lainkaan villasukkia, vaikka olen erikseen pyytänyt. Ja niin päin pois... 

Kaikki tällaiset usein toistuvat pienet asiat heikentävät vanhemman luottamusta perushoitoa kohtaan. Ne saattavat myös samalla kertoa resurssipulasta tai kiireestä, joskus toki ihan huolimattomuudesta tai välinpitämättömyydestäkin. Lisäksi muut itseäni häiritsevät asiat on, että ulkona ei käydä, jos on vähänkään märkää. En ymmärrä, koska ainakin itse ulkoilen oman lapsiryhmäni kanssa säällä kuin säällä, onhan heillä varusteet sitä varten hommattuna. Tuntuu myös, ettei ryhmässä juurikaan ole mitään ohjattua pienryhmätoimintaa tai muuta tavoitteellisuutta toiminnassa tai ainakaan siitä ei koskaan kerrota iltapäivisin, että olisi ollut. Parannettavaa on siis joko pedagogiikassa tai viestinnässä. Tai henkilöstön määrässä.

Sitten on vielä tietysti eräs ikävin mieltäni vaivaava asia eli luvatuista asioista ei aina pidetäkään kiinni. Helppohan se on puhua ja vakuuttaa, mutta käytäntö onkin sitten toinen. Esimerkiksi tuomistani sisätossuista kysyttiin, haluanko niitä pidettävän aina. Vastasin, että kyllä. Kertaakaan ei tossut ole kuitenkaan jalassa hakiessa olleet, vaan löysin ne kaapista lojumasta, missä oli myös yhä täysin käyttämättömät kuravaatteet.

Päiväkodin arjen tietäen nämä ovat sellaisia pieniä asioita, jotka voivat samalla kertoa jostain suuremmastakin. Nämä tuntuvat itsestä erityisen pahalta, koska olen itse työntekijänä erittäin tarkka tällaisista pienistä jutuista. Varsinkin, kun tähän yhdistää sen, että työntekijät vaihtuvat tiuhaan. Kokonaisuus siis ratkaisee ja alkaa lopulta epäilyttää. En varsinaisesti syytä työntekijöitä vaan tilanteen tietäen uskon vilpittömästi, että heillä on vain liian vähän aikuisia ja liian paljon lapsia. Kun on itse vakassa töissä, huomaa helposti tiettyjä merkkejä, jotka yleensä kielivät suoraan resurssiongelmista.

Olen kyllä pääosin ihan hyvillä mielin päiväkodista, koska lapsi vaikuttaa hyvinvoivalta ja viihtyy, mutta teemme luultavasti silti siirtohakemuksen meidän lähipäiväkotiin. Opettajana kun tiedän kokemuksesta myös sen, että suurin osa lapsista viihtyy kyllä päiväkodissa, muttei se silti kerro suoraan mitään päiväkodin laadusta. Meillähän lapsi on lisäksi yksityisessä päiväkodissa, jota jo alkujaan vastustin, koska tiedän kokemuksesta, millainen meno niissä yleensä on. Eikä epäilykseni varsinaisesti ole karisseet.

Ainoa syy, miksi haluaisin vielä tuolla päiväkodissa pysyä, on tämä ryhmän ihana ammattitaitoinen opettaja (joka tosin taitaa olla koulutukseltaan lähihoitaja) ja tietysti se, että paikka on lapselle jo tuttu. Mutta jos tuokin opettaja lähtee, en näe kyllä enää yhtään syytä, miksi haluaisin pitää lapseni juuri kyseisessä päiväkodissa.

Tällaisia ajatuksia siis meillä päiväkodin alkutaipaleesta. Ja alkuahan tämä vasta onkin, vielä on useita vuosia edessä. Rehellisesti sanoen olen jo selvitellyt mahdollisuutta ryhtyä perhepäivähoitajaksikin, mutta toistaiseksi olen kuopannut sen idean lähinnä taloudellisen puolen takia. :D Mutta eihän sitä tiedä, jos vielä joskus...

2-vuotiaan talvivarusteet

Meidän 2-vuotiaan talvivarusteet on hankittu jo viime vuoden puolella, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kuvata ne ja julkaista tämän postauksen. Alkutalvesta kyllä hetken luulin, että oltaisiin pärjätty edellisen vuoden varusteilla (ne kun ostettiin vasta 2021 puolella), mutta ne oli niin jämptejä, että uudet oli hankittava. Onneksi hommaa helpotti vähän se, että ollaan jo löydetty meille parhaiten sopivat varusteet eli ei tarvinnut kuin etsiä kaikista isompia kokoja.

Haalarit

Joku ehkä vielä muistaa, että mun oli viime talvena aivan pakko saada juuri yksi tietty Mini Rodinin haalari (minttutäplä). Harmi vain, että se olikin sitten meille liian jämpti, ei pitänyt kunnolla vettä ja oli jotenkin tosi paksu ja hankala pukea - inhottavan jäykkä. Hankittiin siksi vielä lopputalveen lisäksi Reiman haalari ja se taas oli sekä ominaisuuksiltaan, puettavuudeltaan että ulkonäöltäänkin ihan huippuluokkaa. Päätin, ettei meille enää tule muita kuin Reiman haalareita.

Yritin siis ensin etsiä niitä, mutta  koska olin (taas) liikkeellä jokseenkin myöhään tämän haalariasian kanssa, ei niitä hirveästi ollut tarjolla. Niitä katsellessa ihastuin kuitenkin myös Molon kettukuosin haalariin ja ajattelin, että voisihan sitä kokeilla... Päätin ottaa Molon haalarin koossa 98, koska ne olivat tunnetusti pientä kokoa. Haalari olikin sitten vielä selvästi reilu, muttei kuitenkaan onneksi haitannut liikkumista. Koko on ollut siis oikein toimiva tähän talveen.

Mietin kuitenkin vielä, tarvittaisiinko jokin kakkoshaalari loskakeleille, Suomen talvesta kun ei koskaan tiedä. Ostettiin siis lisäksi halvempi Reiman 92 cm karhukuosinen haalari. Ikävä kyllä tämä haalari ei ollutkaan väriltään ruskea, kuten kuvissa näytti, vaan violetti. Mutta kakkoshaalarina ihan käypä silti ja todella hyväkuntoinen. Ollaan käytetty ristiin kumpaakin haalaria, yleensä kovemmilla pakkasilla Moloa ja märemmillä keleillä sitten Reimaa.

Kumpikin haalari on ostettu käytettynä, ketusta maksoin posteineen noin 90 euroa ja karhusta muistaakseni 30. Nykykunnolla näistä saisi onneksi myydessä ihan hyvin takaisinkin. Hyväkuntoista kettua näin ainakin menevän edelleen peräti 70 eurolla.

Asusteet

Pipona meillä oli viime talvena Metsolan 1-2v tupsupipo. Se on ollut tosi hyvä kaikin puolin, joten ostin uuden samanlaisen koossa 3-4v. Halusin kuitenkin jälleen jonkun loskakelipiponkin, joten ostin kätettynä hiukan jo enemmän elämää nähneen Metsolan kahden tupsun pipon. Lopulta ollaan käytetty tätä huonompikuntoista paljon enemmän, koska tuo uusi pipo olikin hieman liian iso vielä. Tosin huonompikuntoisuus ei tässä toisessakaan pipossa näy, koska pesulla se lähti täysin puhtaaksi. Ainoat virheet on hiukan rispaantuneissa nauhojen sivuissa, jotka ei kyllä käyttöä haittaa.

Talvihaalarin alla meillä on ollut hyväksi todettu Popin merinovilllahaalari. Ostin siis kyseisen merinohaalarin alennusmyynnistä koossa 98 cm, jotta se menisi vielä ensi syksynäkin. Se onkin vielä vähän reilu, muttei haittaa käyttöä. Edellinen haalari oli koossa 86 cm.

Toppahanskat meillä on myös Popin. En ole oikein löytänyt vielä tosi lämpöisiä, vedenpitäviä ja tyylikkäitä toppahanskoja, mutta nämä on kyllä olleet tarpeeksi kaikkea edellistä. Nämä on lisäksi helppo pukea (peukkukin löytää aina paikalleen) ja niillä saa hyvin leluista kiinni, mutta pitävät silti sormet lämpöisinä. Otettiin koko 3, alle mahtuu vielä lapaset ja ollaankin pidetty kovilla pakkasilla näiden alla vielä Kivat-merkin merino-/silkkilapasia.

Lisäksi ostin Ruskovillalta merinokypärämyssyn koossa 2-4v ja merinovillalapaset koossa 2-3v. Kypärämyssy on vielä korkkaamaton, sillä viime vuoden pienemmän koon myssy sopii yhä hyvin päähän. Meillä on myös Ruskovillan viime talven kauluri, mutta sitä harvoin käytetään.

Kengät ja sukat

Halusin ostaa talveksikin paljasjalkakengät ja päädyin tuttuun D.D.Stepiin. Kengät on kyllä ihanat ja lämpöisen näköiset, mutta loppujen lopuksi silti aika kylmät, vaikka jalassa olisi kolmet ohuet Popin merinovillasukat. Kenkään ei myöskään mahdu paksua villasukkaa. Ovat ehkä vähän liian jämptit meille, kun otin koon 25, mutta myös malli on sellainen, ettei mielestäni villasukkaa saa oikein järkevästi.

Ostinpa siis vielä Kuomat, nekin koossa 25. Ei missään nimessä jalkaystävälliset, mutta poika pitää niitä mielellään, saa itse jalkaan ja ne on tosi lämpöiset kovemmillakin pakkasilla. Tärkeintä mulle on kuitenkin, ettei varpaat jäädy kun päiväkodissa on sitten ulkoiltava just sen aikaa kuin muutkin.

Sukkina meillä on Popin merinovillasukkia kolmet erit. Lisäksi neuloin itse merinovillasukat koossa 26.

Mun mielestä tässä on ollut aika hyvä kattaus talven eri keleihin. Lisäksi löytyy toki vielä kurahousut, sadetakki ja kurahanskat, jotka mahtuu toppavaatteiden päälle. Sekä kumisaappaat villapohjallisella.

Mitä meille kuuluu?

Ollaan asuttu uudessa kodissa pian kaksi kuukautta. Tuntuu, että oltaisiin asuttu paljon kauemmin. Viihdytään täällä tosi hyvin ja tämä tuntuu ihan kodilta. On tuntunut oikeastaan ihan alusta saakka. Jotenkin ollut vain sellainen olo, että täällähän meidän olisi kuulunut asua koko ajan.

On ihanaa, kun ei ole yhtään seinänaapuria. Kun on oma piha, johon on helppo lähteä ulkoilemaan milloin vain. Kun on tilaa joka puolella ja kaikella oma paikkansa. Itse asiassa meillä on vieläpä kaikilla oma huone. Nautin myös siitä, että ulkona on jotain tekemistä, kuten haravointia tai lumen kolaamista. Toki nyt sitä lunta on tullut ihan riittämiin, mutta ainakin on puuhaa.

Ainoana miinuksena täällä asumisessa on välimatkat. Varsinkin nyt tarvella oikein mihinkään ei ole asiaa ilman autoa. Siksi lähteminenkin tuntuu välillä ylivoimaiselta, ei vain millään huvittaisi mennä kauppaan. Tykkäsin aina edellisissä asunnoissa tehdä pienet kauppareissut kävellen rattailla. Mutta tottumiskysymyshän tämä on!

Murhetta sitten aiheuttaakin tällä hetkellä vain se, että hoitovapaa on päättymässä. Viikon päästä palaan töihin, yli kahden vuoden tauon jälkeen. Töihin paluu itsessään tuntuu ihan mukavaltakin. Sen sijaan taaperon päiväkodin aloitus ei liiemmin. Kun tietää, mitä päiväkodin arki voi pahimmillaan olla, sitä vähän jännittää, mitä on luvassa. Jännittää antaa toinen tuntemattomien hoidettavaksi, kun ei tiedä yhtään, mitä päivän aikana tapahtuu.

Uskon, että tähänkin tunteeseen tottuu. Suurin ikävä juttu on kuitenkin se, että taapero itki ensimmäisen vartin, kun kävimme kerran tutustumassa päiväkotiin. Olen itse ollut kolme vuotta töissä taaperoiden ryhmässä, eikä koskaan ole vielä tullut vastaan lasta, joka olisi itkenyt jo tutustuessa, kun vanhempi on kuitenkin ollut läsnä. Vähän siis jännittää, kuinka hankalaa tästä vielä tulee.

Menemme vielä ainakin kahtena päivänä tutustumaan uudelleen. Lisäksi yritetään jutella kovasti aiheesta etukäteen positiivisessa sävyssä. Uskon kyllä, että taapero tottuu päiväkotiin, mutta harmittaa, että hän joutuu olemaan siellä heti täysiä viikkoja ja päiviä. Olisi ollut mukavampaa aloittaa kevyesti uuteen tutustuen, mutta se ei ollut mahdollista, koska vaihdoin työpaikkaa.

Toivotaan kuitenkin, että sopeutuminen uuteen arkeen sujuisi meiltä kaikilta nopeasti ja mallikkaasti. Mies tekee edelleen etätöitä ja kunhan vain löydämme toisen auton, pyrimme järjestämään työt niin, että pojan hoitopäivät olisi aina maksimissaan 9-16.30. Joka päivä ei tähän pystytä, koska miehen työt vaihtelee paljon, mutta jos edes useimmiten.

Hyvää siis kuuluu, mutta tulevat muutokset jännittävät!