Vauva 1 kk

Kuukauden ikäinen vauva, ajatella. Tai itse asiassa viisi viikkoa jo - postaus vähän venähti, kun odoteltiin vielä neuvola-aikaa, joka oli tänään. Tuntuu kyllä vaikealta kirjoittaa hänestä mitään, sillä vauva tuntuu kasvaneen jo paljon ja muuttuneen isomman vauvan näköiseksi, mutta silti samalla hän tuntuu yhä siltä pieneltä avuttomalta nyytiltä, joka hän on ollut syntymästään saakka.

Suurin muutos tässä ensimmäisen kuukauden aikana onkin ollut ulkoisesti. Syntyessään vauvat on pieniä rimpuloita, mutta kuukauden iässä voi jo selvästi havaita pientä pulleutta siellä täällä. Jäntevyys on lisääntynyt ja silmät onnistuvat vihdoin tarkentumaan kohteeseen - ainakin välillä meillä on jo selkeä katsekontakti. Kovin tarkkaavainen, tai pikemminkin virkeä, poika on ollut kyllä alusta asti, mutta katse on silti harhaillut vähän mihin sattuu. Omaa mieltä kyllä piristi, kun terveydenhoitaja totesi tänään neuvolassa, että vauvalle on selvästi juteltu paljon, kun niin jo ottaa kontaktia.

Vauva tuntuu siis ulkoisesti jo kaikin puolin isommalta vauvalta, mutta muuten yhä ihan pieneltä, kun mitkään erityiset taidot, esim. jokeltelu tai esineisiin tarttuminen ei ole vielä kehittynyt. Jotain jokeltelun alkeita hän kyllä jo tapailee. Ensimmäiset leveät hymyt, jotka ylettyy silmiin asti, ollaan myös jo saatu itse asiassa eilen. Täytyy sanoa, että niiden kohdalla unohtuu kyllä kaikki väsymys ja murhe. Ne ovat vain vielä aika harvassa ja kameraa ei kyllä ehdi nopeinkaan ninja ottaa ajoissa esille.

Joitain rytmejä päivissämme on, mutta silti päivät vielä vaihteleekin, eikä kovin tarkkoja kellonaikoja voida antaa. Edelleen aamupäivästä vauvalla on tietty 1-3 tunnin virkeyspätkä. Iltapäivästä hän nukkuu pidempiä unia ja illalla koittaa taas johonkin väliin pidempi hereilläolo. Yöllä vauva pääsääntöisesti nukkuu, mutta heräilee kyllä melkeinpä kahden tunnin välein syömään ja ähisee usein noin tunnin välein vatsaansa. Vauva ei kuitenkaan juuri turhia itke: nälkää, väsymystä ja vatsaa silloin tällöin. Itkut menevät kuitenkin nopsaa ohi, kun niiden aiheuttaja on korjattu. Pari viime päivää ja yötä on kyllä olleet vähän levottomampia jostain syystä.

Vauva viihtyy erityisesti sylissä ja lähellä, mutta kaipaa välillä selvästi myös ns. omaa rauhaa, koska rauhoittuu kun hänet laskee alas. Tai ehkä hänelle tulee vain kuuma? Hän tykkää myös liikkeestä: kun häntä kannetaan tai saa olla vaunuissa tai auton kyydissä. Kylvytkin on alkaneet maistua ekojen kertojen kauhujen jälkeen, mutta kylvetään toistaiseksi vain kerran viikossa. Musiikin suhteen en ole huomannut erityistä kiinnostusta, mutta ehkä se tuosta vielä syntyy.

Yöt vauva nukkuu mun vieressä. Alkuun hän nukkui unipesässä, mutta kasvettuaan ja miehen siirryttyä pääasiassa sohvalle öiksi (ihan vain parempien unien takaamiseksi), olen uskaltanut antaa hänen nukkua vieressäni ilman pesää. Yöt menevätkin nyt aika kivasti, kun vauva on helppo ottaa syömään, eikä hän kunnolla herää siihen. Jossain kohtaa vauva pitää opettaa omaan sänkyyn, mutta yritetään sitten, kun unipätkät kasvaa pidemmiksi, niin ei tarvitse jatkuvasti olla nostamassa ja laskemassa häntä.

Vaatteista käytämme nyt kokoa 56, jotkut harvat 50-senttiset saattaa myös mahtua. Bodien pituus on aika hyvä 56-koossa, mutta hihat on välillä mitä sattuu ja vyötärön ympärykset usein vähän pussittavat. Housuista pituus alkaa olla sopiva, mutta vyötärö niissäkin melkein aina liian iso. Vauva painaa nyt jo yli neljä kiloa ja pituutta hän on kerännyt syntymään nähden yli 4 cm. Kolmessa viikossa paino oli noussut 800 g, kun nousun pitäisi kuukaudessa olla vähintään 500 g. Kasvaa siis todella hyvin!

Vauva on kaikkiaan aivan ihana ja meidän mielestä tietenkin maailman kaunein pieni. ♥

Tätä en osannut odottaa vauva-arjessa

Kuvittelin olevani aika valmis vauva-arkeen ja tiesin, mitä odottaa. Mulla oli ennestään jo kokemusta vauvoista ja olen aina viihtynyt kotona, eli en uskonut menohalujenkaan kummemmin estävän vauva-arkeen sopeutumista. Kaikki varoittelivat väsymyksestä ja siitä, kuinka vauvassa on ihan kiinni. Joo joo, tiedetään!

Tästä huolimatta ajattelin, että ei kai se väsymys nyt silti niin paha ole, olenhan jo koko raskausajan heräillyt pitkin öitä ja nukkunut huonosti. Olen myös aina ihmetellyt, että miten kiinni vauvassa voi olla, jos hän nukkuisi keskimäärin 20 tuntia vuorokaudesta. No, kokemus on osoittanut, että nämä ovat taas niitä asioita, joita ei ulkopuolinen tajua ennen kuin itse kokee. Olen aika kuuluisa huutelemaan (no en sentään julkisesti), kuinka itse toimisin paremmin missäkin tilanteessa oman lapseni kanssa. Lupaan tästä lähin pitää mölyt mahassani. :D Ainakin suurimmaksi osaksi. Mikä tässä vauva-arjessa on sitten niin kovasti yllättänyt?

No se väsymys. Yöllä onkin yllättävän rankkaa herätä, kun unta on takana vain tunti tai kaksi tai vaikka olisi kolmekin. Kun koko yö on pätkää yöstä toiseen, sitä vaan haluaisi jatkaa unia. On eri asia nousta yksin pari kertaa vessaan ja palata sänkyyn kuin nukkua koko ajan toinen silmä auki ja herätä itkuun tai ähinään, jonka jälkeen pitää imettää nukahtamatta ja miettiä vielä, pitääkö vaippakin vaihtaa. Ja sitten vielä toivotaan, että vauva nukahtaa vaivattomasti uudelleen. Aamuvirkkuudesta huolimatta myös aamun eka herätys on vaikea huonon yön takia. Mutta päivän mittaan, kun sen saa käyntiin, väsymys yleensä onneksi väistyy. Joskus pitää ottaa päikkärit vauvan nukkuessa.

Ajan loppuminen kesken ja päivien nopea rullaaminen. Vaikka vauva nukkuu paljon, jotenkin mystisesti ei ole aikaa tehdä mitään. Et voi koskaan tietää, kuinka pitkään vauva nukkuu. Olet aina pienessä hälytysvalmiudessa. Nyt joudut myös miettimään, mitä toteuttaa missäkin välissä. Pitää laittaa itsensä kuntoon, syödä, tehdä ruokaa, siivota kotia, syödä lisää, selata nettiä, kirjoittaa blogia, siivota lisää, katsoa Netflixiä, ehkä käydä ulkona tai kaupassa tms. Elämä on nykyään valintoja ja usein valittu tekeminen jää myös kesken. Aika myös kuluu tolkuttoman nopeasti. Tiesinhän minä senkin, mutta silti onnistun aina yllättymään siitä, että apua, onko vauva tosiaan jo yli viisi viikkoa?

Huolet ja murheet sekä epävarmuus. Niin paljon kuin tuota pientä rakastaa, yhtä paljon hänestä on myös huolissaan. Näkisittepä miten paljon olen ehtinyt googlettaa ensiviikkojen aikana. Vauvan iho, näkö, kuulo, kakka, ilmavaivat, kehitys, kiintymyssuhde, jättäminen hoitoon, aamupesu, hormoninäpyt, vesikello huulessa, ulkona nukuttaminen, imetys, tiheä imu, itkuisuus, hymy, pulauttelu, nuha, kylvetys, ihottumat... Kaikesta pienestäkin huolestuu ja miettii, onko kyseessä vakava, hoitoa vaativa asia. Sitä pelkää, jos ei osaakaan vastata oikein vauvan viesteihin tai jos ei ymmärrä hakeutua ajoissa lääkäriin. Pelkää, että aiheuttaa pienelle kipua tai turhaa kärsimystä oman toiminnan tai ymmärtämättömyyden takia. Huoli nousee, kun vauva itkee, eikä nuku. Huoli nousee, kun vauva on tyytyväinen ja vain nukkuu.

Tähän liittyy myös huono omatunto, joka vaivaa usein. Jos jätän vauvan yksin hereille sitteriin, jotta pystyn tekemään itselleni aamupalaa, koen ihan hirveän huonoa omaatuntoa siitä. Eihän toinen vielä ymmärrä, miksi hylkään hänet yksin odottamaan! Koen myös huonoa omaatuntoa, jos pyydän miestä ottamaan vauvan hoitovuoron, saadakseni itse vaikkapa nukkua hetken yksin. Luotan täysin miehen kykyyn olla vauvan kanssa ja haluan, että he saa viettää aikaa kaksinkin. Huono omatunto tulee jälleen tästä "vauvan hylkäämisestä". Ja auta armias, jos en pysty heti vastaamaan vauvan itkuun, kun olen vaikkapa vessassa. Olen varmasti siinä kohtaa pilannut koko vauvan kehityksen.

Vaippojen menekki. Vähän pienempi yllätys, mutten edes tiedä, montako paketillista ollaan jo käytetty.

Pyykin määrä. Ajattelin, että ei kai vauvasta nyt heti pyykit lisäänny, kun ei vaatteetkaan ehdi likastua. Mutta ehei kuulkaa. Vaatteet menee pukluun, harsoja kuluu ainakin viisi päivässä, pyyhkeitä likaantuu pari pissaan ja kakkaan... Ja sitten vielä ne omat pukluiset, pissaiset ja maitotahraiset vaatteet. Kone käy melkein joka päivä.

Pissavahinkojen määrä. Tiesin, että etenkin pojat usein pissailevat hoitopöydällä, mutta jotenkin mut yllätti, että alussa näin tapahtui melkein joka ikinen kerta. Ja näin voi myös käydä kakan kanssa ja se muuten sitten imeytyy pyyhkeenkin läpi tai voi myös lentää seinään asti. Toki nämä on hieman jo vähentyneet vauvan kasvaessa (tai vanhempien oppiessa ennakoimaan?).

Vaikeus lähteä kotoota. Ajattelin käyväni paljon vaunulenkeillä tai vaikkapa kaupassa vauvan kanssa. Meitä on ollut miehen kanssa kaksi suurimman osan ajasta, ja lähteminen on ollut silti haaste. Vauva nukkuu tai syö aina väärään aikaan lähdön kannalta. Joko vauva on nälkäinen tai ei olla ehditty vielä itse syödä. Tai sitten vauva nukkuu, eikä häntä halua kesken herättää. Vähän myös jännittää mahdolliset itkukohtaukset vatsan vääntöjen takia. Ollaan me sentään muutaman kerran uskaltauduttu lähtemään ja koko ajan paremmin. Vaunulenkkejä on varjostanut kyllä eniten aivan surkeat kelit. Vettä vaan sataa päivästä toiseen.

Kuinka paljon odotan vauvan kasvua. Tämä on yllättänyt varmaan eniten. Olen aina ihastellut nimenomaan vauvoja ja sanonutkin, että voisin hoitaa omat vauvat aina vuoden ikään ja sitten lahjoittaa eteenpäin (ei huolta, vitsi). Nyt huomaan kuitenkin odottavani tosi paljon, että vauva kasvaa ja kehittyy oppien uusia taitoja. Esimerkiksi ensimmäinen kunnon hymy oli valloittavan ihana! Odotan myös aika malttamattomana mm. ensimmäistä kokonaista yötä. Kyllähän se elämä tavallaan vähän helpottuu, ainakin joiltain osin, kun vauva kasvaa. Tiedän kuitenkin senkin ajan koittavan, kun murehdin vauvan nopeaa kasvua ja haikailen vastasyntyneen perään.

Jakaako kukaan näitä kokemuksia tai mikä muu teidät on yllättänyt?

Vauvan vuorokausi kuukauden ikäisenä

Tässä olisi taas tarkempaakin tarkempi (niin pitkä, etten jaksa itsekään lukea) kertomus meidän päivästä, kun vauva on kuukauden ikäinen. Aiempi päiväkertomus löytyy täältä, sen kirjoitin kun vauva oli kaksiviikkoinen. Ihan tasan kuukauden iässä en halunnut tätä tehdä, koska se osui jouluaattoon ja päivä ei millään lailla ollut meille tavanomainen.

Tosin tämäkin päivä (perjantai 27.12.) on taas ollut hieman poikkeuksellinen aiempiin verrattuna, sillä vauva on ollut tyytymätön, itkuinen ja nukkunut huonosti. Aamupäivällä ajattelin, että teen tämän sittenkin jostain toisesta päivästä, koska tästä päivästä ei vain tule mitään. Sitten mietin, että voi olla ihan hyvä taltioida tällainenkin päivä. Eihän sitä koskaan tiedä, millainen päivä kuukauden ikäisen kanssa on edessä ja joskus päivät ei vaan mene niin kuin toivoisi - näitä vain tulee.

Edellisenä iltana menimme yhdessä nukkumaan klo 21. Vauva nukkui vieressäni ilman unipesää, kuten aina nykyään. Yön aikana vauva heräili melko tarkasti kahden tunnin välein syömään. 

5.30 Vauva heräilee ähisten. Odotan hetken, herääkö hän oikeasti ja vilkaisen kelloa. Kellon katsominen on oleellista, jotta on helpompaa arvioida, mistä ähinät ja itkut johtuvat. Pian ähinä muuttuu vaativammaksi, joten kiepautan vauvan kyljelleen ja syötän hänet. Hän nukahtaa nopeasti syömisen jälkeen uudelleen, kuten nykyään aina öisin. Mutta sitten yllättäen tuleekin hikka, joka saa meidän vauvan aina tosi levottomaksi.

6.00 Vauva on edelleen hereillä ja hikka tekee vauvan itkuiseksi. Kokeilen syöttää, mutta vauva ei suostu imemään. Seuraavaksi kokeilen laittaa tutin suuhun ja peiton korville. Ähinä vähenee ja olo helpottaa, kun vatsa viimein toimii. Klo 6.10 vauva onkin jo unessa. En raaski herättää häntä vaipanvaihdolla, vaan alan itsekin nukkua.

7.10 Vauva herää ja minä herään. Voi pojat, kun olisi maistunut vielä uni. Olen ihan poikki pätkäuniyöstä. Vauva itkee nälkäänsä ja syötän hänet. Hän syö vain hetken. Itku jatkuu kuitenkin vielä, vatsa tuntuu yhä vaivaavan tai ehkä likainen vaippa. Noustaan ylös sängystä kohti kylppäriä. Annan hänen hetken ähistä asiansa valmiiksi hoitopöydällä, ennen kuin aletaan aamupuuhiin.

7.35 Vaippa on vaihdettu ja vauvan aamuputsailut hoidettu. Palataan makuuhuoneeseen sänkyyn, koska mies nukkuu vielä olohuoneessa. En viitsi vielä herättää, koska hän joutuu kuitenkin pian heräämään töihin. Laitan makuuhuoneeseen valot päälle, jotta vauva oppii hiljalleen erottamaan, että nyt ollaan herätty uuteen päivään. Huomaan, että vauva on aika räkäinen yön jäljiltä. Jotenkin maito tuntuu nousevan silloin pahiten nenänieluun ja tekee räkäiseksi. Tiputan nenään keittosuolaliuosta ja imuroin räät Nenä-Fridalla pois. Vauva ei tykkää tästä yhtään ja alkaa itkeä lohduttomasti. Rauhoittuu kuitenkin nopeasti.

7.40 Syötän vauvan taas. Tunnen jo itse piristyneeni. Pahin väsymys on heräämisen hetkellä, mutta olo helpottaa nopeasti, kun nousee ylös. Vauvan aamiaisen jälkeen seurustellaan vielä noin 20 minuuttia sängyssä loikoillen. Vauva on tyytyväinen.

8.00 Herätetään mies olohuoneesta. Hän jää hetkeksi seurustelemaan vauvan kanssa, jotta saan itse vaatteet päälle ja syön myös nopsaa aamupalan.

8.15 Vauva alkaa käydä itkuiseksi nälän takia, joten syötän hänet. Taas.

8.30 Vauva nukahtaa syliin syödessä, mutta herää, kun lasken hänet sohvalle. Hän on ihan virkeänä, joten laitan hänet sitteriin, jotta voin antaa Disflatylia (auttaa ilmavaivoihin). Ollaan annettu tätä nyt vajaan viikon verran aina iltaisin ja kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa myös aamulla, koska se on tuntunut auttavan yön vatsaitkuihin. Höpötellään niitä näitä, kunnes vauva alkaa kyllästyä ja aloittaa kitinän.

9.00 Arvelen vauvan olevan jo väsynyt: hän on itkuinen, silmät uniset ja kädet viuhtoo kuin viimeistä päivää. Kiepautan hänet kevyeen kapaloon ja keinutan sylissä uneen. Hän nukahtaa ysin paikkeilla, mutta havahtuu, kun siirrän hänet unipesään. Silittämällä hän kuitenkin rauhoittuu. Kymmenen minuutin päästä hän havahtuu itkemään, itku kuulostaa nälkäitkulta. Taasko? Annan kuitenkin ensin tutin ja silitän lisää, jonka jälkeen hän nukahtaakin kunnolla. Jään lähelle seuraamaan, jatkuuko uni.

9.30 Vauva on nukkunut puoli tuntia. Uskallan hengähtää - ehkä nyt on pidempi unipätkä. Keitän kahvia itselleni, muttei se ehdi edes tippua, kun vauva alkaa huutaa sydäntäraastavasti. Huuto kuulostaa taas nälkäitkulta. Yritän imettää vauvaa, mutta imetyksen jälkeen hän näyttää yhä nälkäiseltä ja itkee. Ei kuitenkaan suostu enää imemään lisääkään. Kahvi jää keittimeen jäähtymään, kunnes automaattiajastus myöhemmin sammuttaa sen. Ehkä ensi kerralla sitten.

10.00 Vauva ei rauhoitu syliin, eikä halua syödä, vaikka vaikuttaa vielä nälkäiseltä. Vaippakin on vaihdettu, eikä  vatsakaan väännä. Hän itkee vaan. Kyllä siinä alkaa itsekin jo itkua tihrustaa, kun mikään ei auta ja toinen itkee kuin hengenhädässä. Aamun väsymys alkaa taas painaa, enkä ole ehtinyt oikeastaan moneen päivään hengähtää ja tehdä mitään omia juttuja joulumenojen takia. Kotikin on vähän sotkuinen ja vaatisi toimenpiteitä. Onneksi mies sattuu olemaan tänään kotona etätyöpäivällä. Hän ottaa vauvan ja vauva rauhoittuu melko pian. Mies ehdottaa, että annetaan vauvalle pullosta 50 ml mun eilen pumppaamaa maitoa, josko ongelmana on vain nälkä. Suostun, vaikka se pahalta tuntuukin. Eikö oma maito enää riitä?

10.15 Vauva rauhoittuu saatuaan maidon, mutta juo sen niin nopsaan, että enempikin olisi maistunut. Kokeilen imettää vielä lisää. Vauva suostuu imemään, mutta tuntuu jäävän yhä nälkäiseksi. Itkuisuus jatkuu.

10.30 Luovutan ja käyn lämmittämässä vauvalle korviketta, koska omaa pumpattua maitoa on enää vain pakkasessa. Mies kokeilee syöttää sen. Vauva syö vain vähän, maito ei enää oikein maistu. Ehkä vatsa on vihdoin täynnä? Kokeilen myös itse pumpata maitoa samalla, kun mies syöttää vauvaa. Haluan tietää, johtuuko vauvan nälkä siitä, että hän raivoaa suihkutisseille eikä siksi syö vai siitä, että maitoa ei vain tule. Pumpatessa näyttäisi siltä, että varastot on aikalailla käytetty loppuun (no jaa, onko se ihmekään kun katsoo tämän aamun imetysmäärää).

11.00 Ollaan vietetty aikaa sohvalla ja asunnossa kävellen. Vauva on ollut nyt osin tyytyväinen, osin itkuinen. Mies ehdottaa jälleen fiksuna, josko laitettaisiin hänet koliikkikeinuun nukkumaan, koska varmasti toista jo väsyttääkin. Hyvä idea, itse jotenkin aina unohdan tuon keinun. Vauva makoilee vieressäni keinussa ja tuijottaa siinä roikkuvaa nallea silmät pyöreinä. Ei itke, muttei kyllä nukukaan. Käytän tämän pienen rauhan ajan tietokoneen äärellä (kätevästi koliikkikeinun vieressä): tilaan netistä lisää tutteja ennen kuin ne myydään loppuun. Vauva kelpuuttaa vain yhden tietyn mallin ja niitä ei myydä enää juuri missään.

11.20 Vauva nukahtaa keinuun. Itse katoan Googlen ihmeelliseen maailmaan ja alan pohtia, voisiko tiheän imun kausi olla taas syynä tähän kaikkeen? Olisi kamala ajatus, että oma maito olisi vain yhtäkkiä riittämätöntä ilman mitään syytä. Käyn Imetyksen tuen sivuilla toteamassa, että ainakin kaikki tiheän imun määritelmät täyttyvät: "Vauva haluaisi vain asua rinnalla. Hän saattaa myös olla tyytymätön ja normaalia itkuisempi. Uni ei ehkä maistu tavalliseen tapaan päivällä eikä yöllä. Vauvan käytös saattaa hämätä epäilemään, ettei äidinmaito enää riitäkään tyydyttämään vauvan tarpeita. Kyseessä on kuitenkin normaali imetykseen kuuluva vaihe, jolla vauva varmistaa maidonsaannin pysymistä sopivalla tasolla jatkossakin." Todella toivon, että kyse olisi vain tästä!

11.45 Päätetään miehen kanssa syödä, kun vauvakin nukkuu. Kun mikro kilahtaa mun ruuan lämpenemisen merkiksi, vauva älähtää jotakin toisessa huoneessa. Mies käy katsomassa ja tulee naurahtaen kertomaan, että siellä se pieni mies makaa keinussaan ja tuijottaa taas silmät pyöreinä nalleaan. :D Ei voi olla todellista! Alan itsekin nauraa. Siis miten se tekee tämän? Ei todellakaan ole mitään liioiteltua urbaanilegendaa, että vauvat herää tasan silloin, kun yrittää itse syödä tai tehdä jotain muuta tärkeää.

11.50 Vauvan vatsaa vääntää, muttei hän varsinaisesti itke. Saadaan miehen kanssa syötyä. Otan vauvan vierelleni sohvalle, hän meinaa jatkaa siinä uniaan. Seuraavaksi hän joko nukahtaa tai alkaa kohta ähistä uudelleen vatsaansa tai likaista vaippaa. Jään odottamaan.

12.15 Vauva havahtuu melkein heti hereille ja on vähän itkuinen. Vaihdetaan vaippa ja palataan sohvalle syömään. Hän syö hyvin 20 minuuttia.

12.50 Vauva vaikuttaa uniselta, koska nukahti rinnalle, mutta herää aina siirrettäessä. Hän on myös vähän kärttyinen: selvästi väsynyt. Lähdemme siis vaunulenkille. Ulkona on ihanan aurinkoinen keli ja pieni pakkanen.

13.10 Ulkona huomaan kuitenkin, että on myös aika kylmä viima. Tehdään vain pieni lenkki ja kotiin palattua siirrän vauvan jatkamaan uniaan parvekkeelle vaunukopassa. Saatiin nimittäin viimeinkin ostettua itkuhälytin, joka mahdollistaa parvekeunet! Toivon, että vauva nukkuisi nyt edes tunnin. Niin itseni kuin vauvankin takia.

14.10 Haetaan vauva sisälle nukkumaan. Hän kun ähisee jo melko useasti kopassaan, vaikka nukkuukin yhä. Ulkona on myös pikkupakkanen, eikä oikein vielä tiedetä, miten vauva kannattaa pukea tai kauanko hän ulkona tarkenee - otetaan varman päälle. Tosin itkuhälytin näytti, että kopan sisällä oli yhä 12 astetta lämmintä. Ei siis kovin kylmä. Riisutaan vauvalta suurimmat vaatteet ja hän jää nukkumaan koppaansa sisälle.

14.30 Olen ehtinyt viettää jo ruhtinaallisesti omaa aikaa, varmaan enemmän kuin viimeiseen kolmeen päivään  yhteensä (joulun pyhät on ottaneet veronsa vierailujen ja vierailijoiden osalta). Saan kirjoitettua tämän postauksen tähän asti ja tiskattua vauvan pullot sekä pumpun. Siivoan myös keittiön pikaisesti ja laitan tiskikoneen päälle. Ihmettelen ja ihailen vauvaa, joka nukkuu yhä. Sen jälkeen palaan koneelle etsimään vauvalle netistä lelukaarta - se pitäisi ostaa pikimmiten. Muokkaan myös tämän postauksen kuvat valmiiksi ja lisään tekstiin. Saan viimein juotua kupillisen kahvia.

15.40 Vauva heräilee. Olipa ihanan pitkät unet! Hän syö 10 minuuttia ja nukahtaa sitten rinnalle. En raaski siirtää pois, vaan pidän sylissä ja jään tuijottelemaan pientä. On se niin ihana!

16.05 Päätän lopulta siirtää vauvan sohvalle unia jatkamaan. Vauva herää siihen. Hän on alkuun ihan rauhallinen, mutta sitten alkaa vatsa vaivata ja itkut lisääntyä. Alan pumpata vauvan jalkoja ja hieroa vatsaa. Samalla laulan hänelle mitä nyt mieleen juolahtaa, kuten Fröbelin palikoiden Pumppulaulua. :D Toisinaan pumpataan jalkoja Kuningas jumppaa -tahtiin.

16.25 Yhtäkkiä vauva rauhoittuu ja tuijottelee vaan. Silitän hänen päätään ja hän nukahtaa. Välillä ähisee vatsan vaivoja, mutta muuten nukkuu niin levollisesti, että pitää ihan tarkistaa, hengittääkö hän. Istun vieressä, enkä uskalla siirtyä, ihmettelen vain tätä mysteeripäivää. Selaan puhelinta ja etsin vauvalle taas Oz Babysta lelukaarta, meillä kun olisi sinne lahjakortti käyttämättä. Lisäksi odotan nälkäisenä, että mies tulee takaisin kaupasta ja Hesburgerista.

17.10 Mies tulee kaupasta. Saadaan kauppatavarat jääkaappiin ja heseruuat lautaselle, kun vauva - yllätys yllätys - herää. Vauva ähisee ja syön nopeasti omat ranskalaiset pois.

17.15 Vauva alkaa huutaa nälkäänsä. Syötän hänet välissä. Sen jälkeen lasken hänet hetkeksi sohvalle ja syön oman hampurilaisen. Vartin päästä, juuri kun saan hampurilaisen syötyä, vauva on jälleen nälkäinen ja itkee.

17.30 Syötän hänet uudelleen nyt toisesta rinnasta, mutta vauva syö vain vähän. Sen jälkeen vauva hermostuu vatsan väänteisiin. Rauhoittuu kuitenkin pian, joten vaihdetaan vaippa ja seurustellaan jutellen niitä näitä. Seuraavaksi tulee miehen vuoro viihdyttää vauvaa. Sinä aikana laitan itse yön ja aamun jutut kuntoon sekä siivoilen taas vähän keittiötä. Käyn lopuksi myös suihkussa.

18.10 Suihkun jälkeen vauvalla on taas nälkä. Hän syö hyvin, maitoa tulee taas kovalla paineella ja paljon. Tuntuu, että vauva lopettaa siksi syömisen vähän kesken. Hän haluaa selvästi lisää, joten vaihdan vielä toiselle rinnalle ja ruoka maistuu siitäkin, muttei enää yhtä ahnaasti.

18.30 Lasken vauvan viereeni sohvalle, hän alkaa ähistä vatsaansa, mutta on kuitenkin ihan tyytyväinen ja rauhassa muuten. Lauletaan ja leikitään viisi pientä ankkaa ja vauva seuraa mun käsiä tarkkaan. Hän on tänään ollut erityisen tarkkaavainen ja alkanut seurata katseellaan ympäristöään. Ensimmäistä kertaa olen huomannut, että hän todella tarkentaa katseensa esimerkiksi kasvoihin tai jopa silmiin. P.S. Tulen kyllä surulliseksi, jos meidän vauva ei tule tykkäämään lauluista! Mun päiväkotityössä ulkoa oppimani laulupankki vaatii tulla käytetyksi myös kotona.

18.40 Vaipan vaihtoon ja isi vaihtoi samalla yöpuvunkin jo päälle. Sen jälkeen takaisin sohvalle seurustelemaan. 18.50 vauva osoittaa nälkämerkkejä, joten kokeilen syöttää. Hän syö vain viitisen minuuttia ja muuttuu levottomaksi. Laitan vierelle ja annan tutin. Siihen hän rauhoittuu. Hän on väsynyt, silmät meinaa lurpsua kiinni.

19.10 Vauva melkein nukahtaa sohvalle. Heräilee vain harmillisesti vähän väliä vatsan väänteisiin tai pieneen pukluun. On ihan unen rajamailla. Nousen itse sohvalta viedäkseni astiat keittiöön. Vauva havahtuu täysin hereille, kun huomaa minun lähtevän. Annan Disflatylia nyt toisen kerran, vaikka alan nyt epäillä, johtuiko aamun itkut sittenkin siitä. Seuraavaksi vauva ähisee taas vatsaa ja saadaankin pian käydä vaihtamassa vaippa uudelleen. Sen jälkeen vauva jää isän kanssa, kun tulen itse kirjoittamaan tämän postauksen tähän asti. Laitan myös loputkin yön ja aamun jutut valmiiksi - siten on kivempi aamulla herätä.

20.00 Kun kaikki on valmiina ja omat iltatoimetkin hoidettu, menen makuuhuoneeseen löytäen sieltä isän ja pojan vieretysten. ♥ Vauva on juuri nukahtanut, joten vaihdetaan miehen kanssa paikkoja. Pumppaan vielä maitoa pinkeäksi päässeestä rinnasta. Nyt sitä tulee helposti 100 ml. Se on ehkä vähän liikaa pumpattavaksi, kun muutenkin suihkuaa, mutta ajattelen jo huomista iltaa - josko saisin itsekin pidemmän unipätkän kuin vain kaksi tuntia. Halusin myös toisaalta nähdä aamun tyhjyyden jälkeen, paljonko maitoa nyt tulee. Näköjään ihan hyvin. Selaan vielä puhelinta ja alan itsekin nukkua n. 20.30.

Yön selviytymistarvikkeet!

20.30 Sammutan siis yövalon, ja vauvan silmät aukeavat saman tien sen jälkeen. Hän on nälkäinen, joten syötän hänet. Hän syö hetken, jonka jälkeen nukahtaa rinnalle. Käännän hänet varovasti selälleen, kuten aina öisin ja yleensä hän jatkaa siitä uniaan, mutta nyt hän alkaakin huutaa. Tutti ei kelpaa, eikä mahakaan väännä. Tarjoan lisää syömistä ja se sentään kelpaa. Hän syö hyvin, kunnes lopettaa ja puklaa.

20.50 Näyttää siltä, että vauva nukahtaa nyt viereen. Sammutan taas yövalon ja huuto alkaa jälleen. Nyt vauva myös vääntelehtii eli kyseessä on tällä kertaa ehkäpä vatsaitkua. Hän huolii nyt tutin, mutta ei enää rintaa. Itku jatkuu silti. Otan hänet ihan kainaloon kiinni ja silitän. Vauva rauhoittuu, melkein taas nukahtaa. Kello on 21.15 kun vauva alkaa kuitenkin taas vääntelehtiä ja itkeä sekä avaa silmänsä.

21.20 Nousemme vaipan vaihtoon, josko se auttaisi. Palaamme siitä suoraan sänkyyn ja alkaa jälleen huuto. Alan taas miettiä, onko syypää tähän sittenkin se typerä Disflatyl, jota ollaan annettu ja jonka pitäisi auttaa. Mieskin tulee jo katsomaan huutoa kuunneltuaan, että mikä meininki. Hän tarjoutuu ottamaan vauvan itselleen, jotta minä saisin unta. Otan tarjouksen vastaan, mutta haluan vielä kokeilla ensin imettää, jottei tarvitse heti käyttää maitovarastoja jääkaapista.

21.30 Vauva syö vain noin viisi minuuttia ja nukahtaa sitten sänkyyn levollisesti. Hän saakin siis jäädä siihen yöunille.

00.20 Seuraavan kerran vauva "herää" syömään vasta puolen yön jälkeen. Ai että mitä luksusta! Hän syö kymmenen minuuttia ja nukahtaa taas puoli yhdeltä. Nämä on niitä hyviä yösyömisiä, kun kumpikaan meistä ei herää ihan täysillä, vaan sellaiseen puoliunihorrokseen.

1.10 Vauva ähisee vatsakipuaan, mutta on yhä unessa. Itse kuitenkin herään. Tarjoan rintaa, mutta vauva ei herää syömään. Syy miksi yritän syöttää selvästi "nukkuvaa" vauvaa on, että öisin hänen ollessa mun vieressä hän ei välttämättä aina varsinaisesti herää syömään, vaan syö silmät kiinni ja jatkaa uniaan.

1.30 Vauva ähisee edelleen. Kokeilen vaihtaa vaipan ja tarjoan uudelleen rintaa. Nyt se kelpaa.

1.50 Vauva nukahtaa.

3.00 Vauva ähisee taas vatsaansa. Tarjoan rintaa, mutta vauva on unessa, eikä syö. Sama toistuu klo 4.10.

4.30 Vatsa vaivaa yhä ja vauva ähisee. Tarjoan taas rintaa ja kas, tällä kertaa se kelpaakin. Sen jälkeen vatsaa vielä vääntää ja vauva on itkuinen. Annan tutin, otan ihan vierelle ja hieron vauvan vatsaa.

4.40 Vauva nukahtaa.

5.40 Vauva ähisee taas vatsaansa. Tarjoan rintaa, mutta vauva on unessa, eikä syö. Jatkamme unia. Heräämme seuraavaan päivään noin kahdeksan maissa, mutta tähän väliin mahtuu vielä vaipan vaihto ja imetys kuuden jälkeen.

♥♥♥

Vauvan hereilläoloajat tänään (10 h 30 min):
5.30-6.10, 7.10-9.00, 9.30-11.20, 11.45-12.50, 15.40-16.25, 17.10-20.00, 20.30-21.30, 00.20-00.30, 1.30-1.50, 4.30-4.40

Vauvan uniajat tänään (13 h 30 min, päivällä 5 h 30 min, yöllä 8 h):
6.10-7.10, 9.00-9.30, 11.20-11.45, 12.50-15.40, 16.25-17.10, 20.00-20.30, 21.30-00.20, 00.30-1.30, 1.50-4.30, 4.40-6.10

Syömiset (16 kertaa):
5.30, 7.10, 7.40, 8.15, 9.30, 10.15/10.30 (pullosta), 12.15, 15.40, 17.15/17.30, 18.10, 18.50, 20.30, 21.30, 00.20, 1.30, 4.30

Tämä päivä oli kieltämättä tosi kummallinen. Aloin aamulla taas epäillä, että vauvalla olisi (tai on ehkä vasta ensimmäistä kertaa oikeasti) tiheän imun kausi, mutta ilta ja yö meni jo vähän paremmin. Jos ei ole kyse siis siitä, on yksi vaihtoehto, ettei oma maito enää riitäkään. Se taas ei ole todennäköistä, koska imetyksen turvamerkit täyttyvät yhä. Oliko aamulla siis kyse sittenkin Disflatylista? Vai hakiko vauva vain vatsavaivoihinsa lohtua rinnasta ja runsaan imemisen takia maito sitten oikeasti loppui hetkeksi? Vai onko joulun pyhien epäsäännöllinen rytmi ja vauvalle vieraat ihmiset saaneet vauvankin "rytmin" sekaisin? Mahdotonta sanoa, mistä oikein oli kyse. Onhan sekin mahdollista, että tämä nyt vain oli "näitä päiviä", koska vauvat itkee. Se on niiden juttu.

Tästä päivästä seuraava päivä, lauantai, oli ainakin jo parempi. Vauva ei ollut niin itkuinen ja nukkui kahdet kolmen tunnin päiväunet ja vähän päällekin. Jätetään nyt siis hetkeksi Disflatyl kokonaan antamatta ja katsotaan, mitä tapahtuu öille. Ainakin seuraava yökin oli ihan loistava, kolme kolmen tunnin unipätkää! Lisäksi ainakin tämä sunnuntaiaamu on ollut myös ihana: Vauva nukkui pitkään, ei ole itkenyt oikeastaan yhtään, leikittiin tyytyväisenä hetki uusilla leluilla ja nyt hän nukkuu ulkona päikkäreitä. ♥ Jos tämä jatkuu yhtä hyvänä, on syypää ollut varmasti osittain ainakin tuo lääke. Mutta katsotaan, kyllähän ne päivät vielä vaihteleekin.

Vauvan ensimmäinen joulu

Vauvan ensimmäinen joulu on nyt vietetty. Hän taisi kyllä nukkua suurimman osan ajasta eli kovin paljoa se ei kokemuksena muista päivistä eronnut. Se oli ehkä isompi juttu meille vanhemmille ja kaikille meidän läheisille kuin itse vauvalle.

Tänä jouluna olimme aattona omien vanhempieni luona. Oltiin varauduttu ihan kaamealla tavaramäärällä, koska tämä oli ensimmäinen vierailu mihinkään. Vähän jännitti, kuinka kaikki menisi, mutta huoli oli kyllä turha. Aikalailla oltaisi pärjätty, kun mukana olisi ollut vain yksi harso, pari vaippaa ja vaihtovaatteet. Mutta pitäähän sitä varautua kaikkeen!

Aattona pääsin itse saunaan pitkästä aikaa, syötiin hyvää ruokaa, seurusteltiin ja avattiin paketteja. Vauva sai huomiota osakseen enemmän kuin tarpeeksi, eikä paljoa tarvinnut itse sylissä pitää muuta kuin syöttöjen ajan. Suurimmaksi osaksi vauva tosiaan vain nukkui, mutta oli hän välillä sentään hereilläkin ja tuijotteli ympärilleen.

Aattoasuna vauvalla oli pitkään himoitsemani Mini Rodinin porojumppis. Ei se lopulta sitten ollutkaan kovin käytännöllinen, kun siinä on huppu ja vetoketju tuli kamalan ylös, joten vaihdettiin se sitten jossain kohtaa vähän kevyempään vaatetukseen. Mutta söpö se oli, ei voi sitä kieltää!

Lisäksi vietimme aikaa myös miehen vanhempien kanssa ja vauvaa kävi ahkerasti katsomassa muutama muukin vierailija joulun pyhinä ja sitä ennen. Täytyy sanoa, että vaikka vauvalla ei vielä kunnollista rytmiä olekaan, kyllä viime päivät alkoi loppua kohden vähän raskaaksi käydä. Kai se kuitenkin vauvaankin vaikuttaa, kun on paljon "tuntemattomia" sylejä ja usein vieläpä juuri siihen aikaan, kun vauvalla olisi pisin päiväunipätkä. Ei sillä, musta on kiva kun vieraita käy ja toivonkin, että vauvan kanssa olisi läheisimmät paljon tekemisissä, mutta onhan näissä aina kaksi puolta. Vauva olikin joulun pyhien jälkeen tosi itkuinen. Tiedä sitten, oliko kaikella "hektisyydellä" vaikutusta tähän. Nyt se tästä kuitenkin pian jo tasaantuu.

Vauva sai myös paljon lahjoja kokoonsa ja ikäänsä nähden. Lähinnä kuitenkin isomman koon vaatteita, mitkä on aina hyödyksi. Miehen kanssa ostettiin vauvalle muutama pehmolelu (raukalla ei ollut vielä yhtään) ja jonkinlainen purulelu. Hän sai myös nojattavan tyynyn, jonka pitäisi kehittää mm. ryömimislihaksistoa. Sellaisesta en ollut ennen kuullutkaan. Myös lahjaksi saatu torkkupeitto tulee varmasti tarpeeseen, olin juuri miettinyt, että pitäisi ostaa vielä yksi. Niin ja löytyipä yhdestä paketista myös hieno traktori. Se pääsee rekka-auton kanssa vielä hetkeksi odottamaan poitsun kasvua.

Nyt on joulu vietetty ja voidaan jatkaa arkea tavalliseen tapaan. Ehtii taas kirjoitella paremmin blogiakin vauvan uniaikoihin. Katsoin juuri, että mulla on kuusi postausta luonnoksissa. Ehdin aina kirjoittaa jokaista vähän eteenpäin. Seuraavaksi pitäisi julkaista vauvan kuukausikooste sekä tarkempi kertomus siitä, millainen yksi vauvan vuorokausi on ollut kuukauden ikäisenä. Hiljaa hyvä tulee!

Imetyksen alkumatkalla

Mulle oli alusta asti tärkeää, että imetys onnistuisi. Se on helppo, ilmainen ja suositelluin tapa ruokkia vauvaa. Joku muu voi toki pitää korvikkeita parempana vaihtoehtona ja se on ihan ok, mutta just mulle imetys tuntui alusta asti tavoittelemisen arvoiselta asialta. Siksi etsinkin siitä ihan valtavasti tietoa etukäteen. Olin nimittäin kuullut useasti, kuinka imetys olikin ollut täysin muuta kuin mitä oli ensisynnyttäjänä osannut odottaa ja oli siksi takkuillut pahasti. Arvelin siis, että voisi olla hyödyksi tietää mahdolliset haasteet ja yleisimmät yllätykset imetystaipaleella, jotta ne ei tullessaan veisi kaikkea halua ja kykyä imettää, vaan niihin tietäisi ehkä jopa ratkaisun.

Kun imetyksen aika siis viimein koitti, olinkin jopa hiukan jännittynyt, kun tiesin, mitä odottaa. Kipua, haavoja, verta, huonoa imetysotetta, jatkuvia imetysmaratoneja, maito ei nouse, vauva hermostuu tai ei jaksa imeä ja laihtuu vaan... Silti olin samalla luottavaisin mielin, että kyllä se tästä onnistuu hiljalleen. Ja meille kävikin sitten niin, että mitään erityisen suuria ongelmia ei oikeastaan tullutkaan. Ehkä se johtui mun hyvästä valmistautumisesta tai sitten meillä kävi vain tosi hyvä tuuri. Ehkä vähän molempia.

Sairaalassa heräämössä ollessamme vauvalla kesti aika pitkään, että ensi-imetys lähti käyntiin. Jouduttiin auttamaan aina rinta hänen suuhunsa, kun hän ei itse saanut otetta, eikä oikeastaan jaksanut edes yrittää. Sama jatkui osastolla eli vauva ei itse ollut kovin aktiivinen syömään. Hän oli myös todella uninen kaikki osastopäivät, eikä oikein jaksanut imeä kun jo nukahti rinnalle. Meidän piti siis herättää vauva kolmen tunnin välein syömään, mutta eihän tämä hereillä pysynyt. Herättely oli raskasta ja vaikeaa, vaikka kokeiltiin kaikki saamamme vinkit: vauvan jalkojen ja käsien hieronta, pystyyn nostaminen, vaatteiden vähentäminen, vaipan vaihto... Mukaan mahtui onneksi kuitenkin hyviäkin syöttöhetkiä.

Mutta pieniä haasteita meilläkin siis oli ja välillä osastolla ollessa tuntui, etten vaan osaa koko hommaa. Suurimmaksi osaksi tämä johtui siitä, että hoitajat asettivat käydessään melkein aina itse vauvan mun rinnalle oikeaan asentoon. Tästä tuli itselleni välillä tunne, että omat syöttöasennot oli jotenkin huonoja. Yritin aina syöttää uudelleen sen mukaan, miten vauva oli viimeksi aseteltu, ja juuri kun mielestäni opin syöttämään siitä asennosta, seuraava hoitaja tuli ja käänsi vauvan toisin. Sitten olinkin taas hetken pulassa uuden asennon kanssa. Tuli vain välillä tunne, että teen itse kaiken väärin, vaikkei niin varmasti ollutkaan. Imetinhän useasti kuitenkin itsenäisestikin ja meistä oli merkinnät heidän papereissaan, että imetys sujuu hyvin.

Lisäksi mun oli alkuun tosi vaikea nähdä, oliko imuote hyvä. Osin siksi, että olin pitkälti sidottu sänkyyn makuuasentoon, enkä oikeasti nähnyt kunnolla. Pikkuhiljaa opin kuitenkin näkemään ja ennen kaikkea tuntemaan, milloin imuote oli oikea. Ja vauvakin oppi itse etsimään hyvän otteen, eikä enää huolinut, jos rinnan yritti itse asettaa vauvan suuhun. Yksi hyvä tapa nähdä, onko imuote oikea, on nännin muoto. Sen kuuluisi olla tasaisen pyöreä imetyksen jälkeen. Jos se on huulipunamainen, on ote ollut väärä. Tämä ei kuitenkaan juuri itseäni auttanut, ennemmin vain harmitti ajatuksella "jaa, taas syötiin väärin, mutta enpä osaa sanoa, mitä olisi pitänyt korjata".

Hoitajatkin korostivat paljon imuotteen tärkeyttä. Koska jos ote on oikea, imetys ei satu, eikä haavojakaan tule. Yksi kätilö totesikin, ettei saa koskaan antaa vauvan imeä huonolla otteella, koska siitä se kierre juuri alkaa. Eli jos ote on huono, pitää irroittaa ja aloittaa alusta. Tämä tuntui tosi pahalta siinä hetkessä, kun sen kuulin, koska ote oli juuri silloin huono. Jotenkin kun oli vihdoin saanut vauvan imemään hyvin niin, että ote edes pysyi, tuntui kurjalta, että se olikin sitten huono ja pitäisi taas aloittaa alusta. Mutta tämä ohje oli kuitenkin kullan arvoinen, opin arvostamaan sitä sitten myöhemmin.

Miten mulle sitten kävi haavojen ja kipujen suhteen? Kyllähän se imetys ensipäivinä toki vähän kiristi ja tuntui ikävältä, muttei varsinaisesti sattunut. Paitsi aina imetyksen alussa noin 10 sekunnin ajan. Joillekin tulee tällainen hormonaalinen kipu aina jokaisen imetyksen alkuun, joka sitten loppuu nopeasti. Tämä on normaalia, mutta kuulemma sellainen jatkuva "haluan repiä hiukset päästäni" -kipu ei enää olisi. Muuta kipua en kokenut ja haavaumia en saanut, enkä vuotanut verta. Alussa käytin myös lanoliinia päivittäin pieneen aristukseen ja kirvelyyn, mutta parin ekan viikon jälkeen se on jäänyt tarpeettomana.

Kotiin lähtiessä imetys jo sujui, mutta mulla ei ollut maito vielä kunnolla noussut ja vauvan paino oli laskussa. Kätilö epäili, että maito nousisi kyllä, kunhan pääsen kotiin rentoutumaan. Sairaalassa oltiin kuitenkin tarkistettu, että pisaroita tulee ja sain pumpattuakin ihan pienen määrän maitoa sieltä lähtiessä. Kotona maito sitten nousi hiljalleen seuraavana päivänä eli neljäntenä päivänä synnytyksestä. En tuntenut erityistä kipua, mutta jonkinlaista pinkeyttä kyllä ja se tuntuu edelleen, jos imetysvälit venähtää. Hitaan maidonnousun ja vauvan painon liiallisen laskun takia jouduttiin antamaan pari päivää lisämaitoja 20 ml joka syötön yhteydessä. Usein sain pumpattua omaa maitoa, mutta pari kertaa annettiin korvikettakin, kun omaa maitoa ei ollut.

Ainoa haaste on tällä hetkellä suihkutissit (kamala sana, vannon etten käytä sitä enää ikinä tämän postauksen jälkeen :D). Maitoa tulee siis paljon ja kovalla paineella, nimen mukaisesti suihkuten. Usein vauva alkaa yskiä tai kakoa, kun ei saa maitoa nieltyä samassa tahdissa. Vauvan ilmavaivat johtuu myös varmasti osin tästä suihkutissi-ilmiöstä, kun vatsaan menee samalla paljon ilmaa. Tähän on joitain apukonsteja, mutta täysin ne ei ole ongelmaa poistaneet. Mm. takakeno imetysasento, maidon lypsäminen ennen syöttöä, syöttäminen 2-3 kertaa peräkkäin samasta rinnasta ja röyhtäytykset. Kylkiasennossa imetys ja samasta rinnasta syöttäminen kolme kertaa peräkkäin on auttaneet jonkin verran eli maitoon "tukehtumiset" on vähän vähentyneet.

Nyt vauva on melkein kuukauden ja voisin kuitenkin sanoa, että imetys sujuu tosi hyvin. Vauva syö tehokkaasti vain n. 10-20 minuuttia kerrallaan 2-3 tunnin välein, ja heräilee itse syömään, kun nälkäinen on. Hänen painonsa on noussut hienosti ja muutkin imetyksen turvamerkit täyttyvät eli päivässä tulee ainakin 1 kakkavaippa ja 5 pissavaippaa sekä ainakin 8 syöntikertaa. Saisin myös pumpattua maitoa helposti varmaan 200 ml päivässä, mutta yritän välttää sitä suihkutissien takia, koska se voisi vaan nostaa maidon määrää. Nyt vain nautin meidän imetyshetkistä ja toivon, että homma sujuu jatkossakin ainakin sinne suositeltuun kuuteen kuukauteen asti ja siitä eteenpäin katsotaan sitten fiiliksen mukaan.

Päivä ilman vatsakipuja

Meillä oli eilen ihan loistava päivä ja se on paljon se, kun huomioidaan, että eilen oli myös eka päivä kun oltiin vauvan kanssa kaksin ja mies töissä. Pakko jakaa päivä muistoksi myös blogiin, vaikka vähän pelottaakin, että se oli vain joku yksittäinen oikku näiden itkuisempien päivien seassa.

Ensinäkin eilinen alkoi jo loistavasti. Heräsin nimittäin ennen vauvaa vasta puoli kahdeksalta, mitä ei ole kertaakaan ennen tapahtunut. Vauva valvoi tosin yöllä itkuisena 1,5 tuntia ja vähän kauhulla mietin jo tulevaa päivää. Mutta sitten hän nukahtikin vielä viereeni ja heräsin tosiaan itse vasta 3,5 tunnin päästä siihen, kun mies oli lähdössä töihin. Tuntui virkistävältä saada nukkua pitkästä aikaa niin pitkä pätkä putkeen! Kyllä, puhun yhä tuosta 3,5 tunnista :D Ehdin vauvan nukkuessa vielä hoitaa nopsaa omat aamutoimetkin ja syödä aamupalaa. Aivan luksusta.

Peitto ei tahdo pysyä aina nukkuessa päällä ♥

Siitä vauva sitten heräsikin taas itkien, mutta siihen olen jo tottunut. Odotin hetken hyssytellen, josko  vauvan vatsa toimisi ja sitten vaipan vaihtoon. Vauva itki edelleen, mutta arvelin hänen olevan myös jo tosi nälkäinen kun unet venähti. Ja syömisen jälkeen hän olikin ihan tyytyväinen. Tunnin ajan vain juteltiin ja ihmeteltiin maailmaa. Pian vauva alkoi näyttää uudelleen nälän merkkejä, joten syötiin taas. Kello läheni kymmentä. Mietin pitkään, uskallettaisiinko lähteä Prismaan jouluostoksille. Joku päivä siellä olisi kuitenkin käytävä. Vauva vaikutti vähän liian virkeältä reissuun, mutta oli toisaalta niin rauhallinen ja ollut hereillä jo yli tunnin, että päätin uskaltaa lähteä. Ja se oli hyvä päätös. Teki tosi hyvää vaunutella kaksin ulkona ja vauva nukahtikin kyytiin jo alkumatkasta. Hän nukkui koko kauppareissun tyytyväisenä ja jatkoi uniaan vaunukopassa vielä kotonakin. Sain ostettua reissun aikana melkein kaikki joululahjat ja vauvan nukkuessa ehdin jopa paketoida ne ja valmistaa ruokaa.

Tämän jälkeen vauva heräsikin taas itkuisena. Odotin, että nyt viimeistään alkaisi iltapäivän itkut ja katkonaiset unet. Vaihdettiin vaippa ja vaikka vauva olikin yhä itkuinen, laitoin ensin itselleni ruuan lautaselle, jotta voisin syödä sen vielä lämpimänä samalla kun imetän. En uskonut tähän tulevan parempaakaan hetkeä muutamaan tuntiin. Imetyksen jälkeen laskin hieman kitisevän vauvan hetkeksi unipesään, jotta voin siivota astiat pois. Mutta tapahtuikin ihme ja  palatessani keittiöstä vauva nukkui. Ja nukkuikin taas yli kaksi tuntia ihan rauhassa.

Loppupäiväkin jatkui kuin ihmeen kaupalla samalla kaavalla: vauva vain nukkui ja söi, pieniä väli-itkuja lukuun ottamatta. Alkuillasta hän oli pari tuntia vielä hereillä ihan tyytyväisenä itkemättä. Tuleva yö eli viime yö vähän pelotti, koska päivä oli mennyt niin hyvin ja vauva oli tankannut monta tuntia unta. Hirveä ero esim. edelliseen päivään, kun tuntui ettei vauva nukkunut oikein lainkaan. Vauva valvoikin melkein 20-22 välisen ajan, kun itse olin jo ihan valmis nukahtamaan, mutta nukahdettuaan viimein hän nukkui sikeästi reilut kolme tuntia, söi ja nukkui perään toiset kolme tuntia. Loppuyö oli vähän katkonaisempi, mutta tulipa sinnekin ihan perään vielä parin tunnin kokonainen pätkä.

Oli jotenkin niin helpottavaa ja ihanaa nähdä taas tämäkin puoli vauvasta. Tänään on ollut taas vähän enemmän levottomuutta, mutta vatsaa ei ole itketty niin paljon selkä kaarella kuin aiemmin. Tarkoittaisipa tämä sitä, että suuremmat vatsavaivat johtui vain mun syömästä rautalisästä, jonka kolme päivää sitten lopetin. Tai että kyseessä oli vain tiheän imun kausi, joka nyt olisi loppunut (tiheän imun kaudella vauva voi kirjaimellisesti asua rinnalla koko ajan, mutta hän voi myös muuttua tällöin itkuiseksi ja kärttyiseksi sekä levottomaksi). Vauvan parempiin yöuniin uskon vaikuttaneen sen (ellei kyseessä ole vain hyvä tuuri tai jokin vaihe), että olen antanut hänen jäädä syöttöjen jälkeen viereen nukkumaan. On hän tosin ennenkin ollut "vieressä", mutta kuitenkin unipesässä, johon olen hänet siirtänyt. Mies on nukkunut nyt sohvalla, jotta saisi paremmin unta näin ekalla työviikolla, joten meillä on ollut mukavasti tilaa olla turvallisesti vierekkäin vauvan kanssa. Lisäksi olen alkanut vaihtaa yövaipat sängyssä, jolloin vauva ei virkisty liikaa. Hyvästi periaatteet, joita mulla vielä oli ennen vauvan syntymää. :D

Täysin itkuttomaksi vauvaa ei tietenkään saa, eikä pidäkään saada, ja osa vatsaitkuista johtuu varmasti vain siitä, että suolisto ei ole tarpeeksi kehittynyt. Masuvaivat on ihan kamalan yleisiä tämän ikäisillä. Mutta jos nyt edes tällä tasolla pysyttäisiin, menisi päivät huomattavasti mukavammin kaikkien kannalta. Ja vielä kun oppisin erottamaan itkut toisistaan. Joka puolella lukee, että vanhemmat oppii ajan kanssa tunnistamaan, mitä vauva itkee, mutta vielä se tuntuu ainakin ihan absurdilta. Tosin sen verran voi aina lähteä veikkaamaan, että itku johtuu joko: nälästä, likaisesta vaipasta, vatsakivusta tai siitä, että vauva on väsynyt, muttei saa jostain syystä nukahdettua (tähän tepsii vaunut parhaiten). Joskus kuitenkin vauva on levoton ja itkuinen, eikä siinä oikein itse enää keksi, että mikä ihme on vialla. Mutta jos jonain päivänä vielä?

Perhehuone Tyksissä - kannattiko?

Yritin itse löytää jo etukäteen kokemuksia perhehuoneesta - mielellään tuoreita ja Tyksistä, mutta löysin niitä kovin huonosti. Tässäpä siis ainakin yksi kokemus, jos joku muukin etsii samaa.

Mehän pitkään arvottiin, otetaanko perhehuone vai ei. Se olisi kallis ja rasittaisi kumpaakin vanhempaa (onhan kotona aina paras levätä), mutta se antaisi mahdollisuuden olla perheenä alusta saakka yhdessä ja opetella uutta arkea. Me vielä synnytyssalissa juteltiin, ettei oteta perhehuonetta. Ajateltiin sen olevan liian kallis ja saisihan isä kuitenkin olla ihan hyvän pätkän paikalla klo 8-20. Mutta sitten jouduinkin sektioon ja sen jälkeen ei oikeastaan enää edes mietitty sitä vaihtoehtoa, että jäisin osastolle yksin. Listaan alempana vielä huoneen plussat ja miinukset juuri meille, mutta ensin vähän muuta tietoa siitä.

Me siis päästiin leikkauksen jälkeen heräämöstä suoraan omaan huoneeseen. Tyksissä ei tietääkseni ole virallisia perhehuoneita, vaan mistä tahansa huoneesta voidaan sellainen tehdä sen mukaan, onko osastoilla tilaa. Huone on siis ihan tavallinen kahden hengen huone, mutta kun normaalisti toinen sänky on varattu toiselle äidille, oli se nyt miehen käytössä.

Tässäpä tämä huone on, erittäin sotkuinen, koska oltiin juuri kotiutumassa kun muistettiin, ettei huoneesta ole kuvaa :D

Huoneessa oli siis kaksi sairaalasänkyä, hoitopöytä vauvalle, vauvan sänky, lavuaari ja kaapit tavaroiden säilytykseen. Sairaalasängyt olisi saanut laittaa vierekkäin, mutta me nähtiin helpommaksi nukkua erillään mun kipujen ja tukityynyjen takia. Omaa suihkua ja vessaa huoneessa ei ollut. Äitien vessat ja suihkut olivat osaston käytävällä yhteiskäytössä, mutta ne oli melkein aina onneksi kaikki vapaana, kun niitä tarvitsi. Miehelle eli vierailijoille ja tukihenkilöille oli käytössä oma vessa sivummassa, mutta suihkut oli yhteiset äitien kanssa. Siksi niiden käyttöä varten piti miesten ensin kysyä henkilökunnalta lupa, että mihin sai milloinkin mennä. Vain yhdessä taisi olla mahdollisuus lukitsemiseen, muuten niissä oli vain sellaiset käännettävät varattu/vapaa lappuset. Ruoka kuului kaikkina päivinä myös molemmille: aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala.

Saatiin olla huoneessa aika rauhassa. Sektion takia huoneessa kävi kyllä säännöllisesti hoitaja mm. mittaamassa verenpainetta, katsomassa haavaa ja tuomassa kipulääkkeitä. Joskus soitettiin itsekin hälytyskelloa apua kysyäksemme. Sitä en valitettavasti tiedä, kuinka usein hoitajat käyvät alatiesynnytyksen yhteydessä. Muuten koen, että saatiin toimia keskenämme ja opetella vauvan hoitoa sekä tutustua häneen rauhassa. Aamuisin hoitajat piti itse hälyttää aina paikalle, kun vauva heräsi, jotta voitaisiin hoitaa vauvan aamutoimet ja opettaa ne samalla meillekin. Mutta muuten saatiin periaatteessa nukkua niin pitkään kuin haluttiin.

Oltaisiin voitu käyttää myös yhteisiä tiloja, esim. päiväsalia, mutta osin mun kipujen ja liikkumisen rajoittuneisuuden takia oltiin vain huoneessa. Aika kului kyllä silti yllättävän nopsaa vauvaan tutustuessa ja pätkiä nukkuessa. Miehellä oli viihdykkeenä mukana myös läppäri, koska itse lähinnä nukuin tai olin kiinni vauvassa. Tosiaan jos perhehuoneen ottaa, oletetaan miehen olevan paikalla koko ajan.

Sitten listaus niistä hyvistä puolista:

Et joudu jakamaan huonetta tuntemattoman kanssa. Itselleni ainakin ajatus huonekaverista (ja toisesta itkevästä vauvasta) ei ollut millään lailla houkutteleva. En ole koskaan välittänyt mistään leirikouluistakaan, missä pitää yöpyä samassa tilassa muiden kanssa. Muutenkin näen suurena etuna, että huoneessa ei ole ketään muita ja saa ihan rauhassa opetella uutta ja tehdä asioita ns. oman mielen mukaan.

Mieskin saa hoitaa vauvaa alusta asti läpi päivän ja yön (ilman perhehuonetta vain klo 8-20). Tämä oli mulle erityisen tärkeää, koska en kahtena ensimmäisenä päivänä ja yönä pystynyt hoitamaan itse vauvaa ollenkaan. Uskon myös, että tämä teki hyvän pohjan miehen ja vauvan suhteelle sekä toi miehelle paljon varmuutta vauvan hoitoon sekä vauvan viestien tulkitsemiseen. Hänelle myös näytettiin kaikki hoitotoimenpiteet, koska en itse päässyt niitä aluksi katsomaan. En usko, että mies olisi ollut paikalla koko sallittua aikaa ilman perhehuonetta tai se olisi vaatinut häneltä ainakin enemmän vaivaa ja aikaa. Nyt pystyimme esimerkiksi nukkumaan kaikki rauhassa niin pitkään kuin aamulla nukutti ja aloittaa siitä suoraan päivän toimet.

Ei tarvitse häiritä hoitajia koko ajan. Toki työtään he tekevät, mutta en olisi kehdannut kilauttaa kelloa niin usein, kun apua tarvitsin. Mies toi vauvan mun rinnalle ja otti itselleen aina, kun halusin vaihtaa vaikka vain asentoa tai käydä vessassa. Hän haki meille ruokakärryt joka kerta, toi mulle tarvittavat tavarat sairaalakassista. Hän hoiti alkuun yksin kaikki vaipan vaihdot ja listahan jatkuu loputtomiin... Olisin joutunut sektiokivun ja liikkumisen vaikeuden takia pyytämään hoitajat jatkuvasti avuksi.

Henkinen tuki, jos itsellä oli rankkaa. Oli turvallinen tunne siitä, ettei ole yksin, eikä tarvitse miettiä yksin asioita. Oli helpottavaa pohtia yölläkin yhdessä, mitähän vauvan itku tarkoittaa. Kun aloin kärsiä kovista vatsakivuista ja pahoinvoinnista, oli helpottavaa tietää, että mies on koko ajan vieressä turvana, jos olo vain pahenisi. Ja kun raskaushormonit otti yhtenä yönä vallan, mies oli silloinkin paikalla lohduttamassa. :D Jotenkin juuri öisin iski itsellekin suurimmat pelot ja jännitykset, joten oli hyvä kun mies oli silloin paikalla.

Miehelle jäi mieleen asiat, kun itselle ei. Uutta tärkeää asiaa tuli kamalan paljon ekoina päivinä. Musta tuntuu, että multa meni puolet ohi, mutta mies sitten muisti aina kaiken, mitä itse en. Tämä oli hauskaa, kun hän muisti jälkikäteen jopa jokaisen vauvan painon grammalleen, kun punnituksia tehtiin. Itsehän en muistanut painoja edes sinne päin. Yöllä tämän merkitys ei tosin ole niin suuri paitsi silloin, kun vaikkapa kysyttiin, koska vauva on viimeksi syönyt.

Toki huoneessa on myös joitain huonoja puolia:

Perhehuone on kallis. Normaalisti maksat Tyksissä osastoajasta noin 50 euroa päivältä. Nyt tämä maksu menee molemmista. Meillä siis koko Tyks-reissu (su ilta - ke keskipäivä) maksoi 400 euroa. Muita maksuja ei tokikaan tullut.

Molemmat väsyvät. Sairaalaolosuhteet ja yöheräämiset väsyttivät meidät molemmat. Jos mies olisi ollut yöt kotona, olisi hän saanut muutaman päivän levättyä kunnolla.

Jokainen tietysti tuntee itsensä parhaiten, miten sairaalaoloissa ns. selviytyy ja viihtyy. On myös tietenkin tärkeää, että mies itse haluaa olla läsnä heti alusta asti. Itselleni miehen tuki ja läsnäolo yötä myöten oli kultaakin kalliimpaa ja myös mies on yhä sitä mieltä, että tämä oli hyvä valinta. Vaikkakin oltiin silti molemmat täysin valmiita kotiinlähtöön heti kun saatiin siihen mahdollisuus. Koti on aina paras, mutta sairaalaolosuhteissa ei kyllä mielestäni ole perhehuonetta voittanutta.

Kuulumisia: Kolmeviikkoinen vauva

Vauva on nyt vasta kolme viikkoa vanha, mutta meistä tuntuu siltä kuin hän olisi ollut meillä aina. Tästä huolimatta moni asia on vielä uutta ja vaatii opettelua sekä toisiimme tutustumista.

Kaksiviikkoiseen asti vauva oli tosi rauhallinen. Söi, nukkui ja hereillä ollessaan tuijotteli ympärilleen. Parin viikon iässä alkoikin sitten itkuisuus lisääntyä, mikä on toki tavallista muillekin vauvoille. Jos itkun määrässä mitataan, väliin on mahtunut parempia päiviä ja sitten niitä huonompia. Meidän tulkinnan mukaan itkut johtuu masuvaivoista, koska vauva itkee usein syömisen jälkeen tai heti herättyään ja vääntelehtii kipeän oloisesti. Olo helpottaa usein vasta, kun suolisto tyhjenee tai tulee useampi pulautus. Tämä on tietysti itselle raskasta, kun ei voi oikein mitenkään auttaa. Mutta onneksi vauva ei kuitenkaan itke koko ajan tai tunteja putkeen.

Ollaan kokeiltu avuksi jalkojen pumppausta, vatsahierontaa ja vyöhyketerapiaa - tuloksetta. Kantaminen ja liike rauhoittaa välillä vauvaa. Ollaan myös alettu röyhtäyttää syömisten jälkeen, mutten näe eroa aiempaan. Suurin ongelma lienee imetyksessä. Maitoa tulee niin kamalan nopeasti ja paineella, että vauvalla menee rytmi sekaisin ja meinaa välillä ihan tukehtua maitoon. Imettäessä kuulee, kuinka vauva nielee paljon ilmaa ja hotkii maitoa. Tähän voisi auttaa imetysasennon vaihto, maidon pumppaaminen pois ennen imetystä ja syöttäminen useasti samasta rinnasta. En kuitenkaan ole huomannut näilläkään juuri mitään helpotusta. Lisäksi nyt taitaa olla tiheän imun kausi meneillään, eli se ei ainakaan auta vatsavaivoihin, että vauva haluaisi koko ajan vain syödä lisää.

Nyt aloitettiin myös d-vitamiini, joka sekin voi lisätä vaivoja ennestään. Otettiin testiin nyt alkuun sellainen, missä on maitohappobakteeri mukana. Cuplatonia tai Disflatylia kokeillaan seuraavaksi, jos vaivat vaan pahenee. Ostettiin avuksi myös käytetty koliikkikeinu, kun huomattiin, että vauva on tyytyväisempi jos hänen kanssaan kävelee pitkin asuntoa. Hän viihtyykin keinussa alun ihmetyksen jälkeen hyvin, mutta kovimpiin masukipuihin sekään ei kyllä tehoa. Hyvä ostos silti - yhdessä tutin, tärinän, keinuliikkeen ja kohtuäänien avulla vauva rauhoittuu melkein aina (nämä ovat siis kaikki tuon keinun ominaisuuksia, lisäksi se soittaa musiikkia). Ei tuo mikään kovin kaunis kyllä ole, mutta ajaa asiansa paremmin kuin hyvin.

Vauva myös nukkuu nykyään masuvaivojen takia hieman huonommin. Kolme tuntia on ihan maksimiaika. Unen alussa ja joskus keskelläkin vauva on myös usein levoton, pitää erilaista ähinää ja kiemurtelee, joskus itkee. Suunnilleen kerran päivässä ja yössä vauva nukkuu pidemmän kolmen tunnin pätkän ja muuten sitten 1-2 tuntia. Joskus vauvan saa nukahtamaan uudelleenkin lyhyiden unien jälkeen, mutta useimmiten ei. Tuntuu, että vatsakipu keskeyttää usein vauvan unet liian aikaisin.

Ruoka maistuu vauvalle hyvin ja imetys sujuu, jos tuota maidon liikatuotantoa ei lasketa. Vauva myös kasvaa hienosti. Jouduin jo laittamaan pois ensimmäiset 50 senttiset vaatteet pieneksi jääneinä! Meillä oli myös neuvolan kotikäynti torstaina ja painoa oli tullut jo 500 g kymmenessä päivässä. Puoletkin tuosta olisi kuulemma jo riittänyt. On kyllä kiva huomata, että vauva kasvaa hyvin täysimetyksellä. Samalla kuitenkin huolettaa, jos vauvan masuvaivat johtuu siitä tai esim. jostain omassa ruokavaliossani. Neuvolan kanta on kuitenkin vielä, että kyseessä on vain suoliston kehittymättömyys.

Ulkoilu ja ulkona käyminen muutenkin ovat vielä harjoittelun alla. Vauva kyllä viihtyy niin kaukalossa kuin vaunuissakin ja ollaankin pari kertaa käyty kaupassa ja pari kertaa vaunuttelemassa. Ei vielä uskalleta kovin pitkälle tai pitkäksi aikaa lähteä, kun ei ihan tiedetä, millainen sietokyky vauvalla on ja vatsan kipuilu ei kyllä katso paikkaa eikä aikaa. Vaunulenkkejä on myös varjostaneet sadekelit, mutta tänään päätin uhmata sadetta ja lähteä silti. Pitäisi vain ostaa parempi sadesuoja.

Jos masuvaivojen itkuja ei lasketa, vauva vaikuttaa erittäin rauhalliselta ja tarkkaavaiselta tyypiltä. Hän on jo useita hetkiä päivästä ihan pirteänä ja onneksi myös tyytyväisenä, eli ei itke kuitenkaan jatkuvasti. Näinä hetkinä ei oikein vain aina tiedä, mitä tehtäisiin, kun häneen ei vielä iän takia saa juuri kontaktia. Yleensä vain jutellaan ja jumppaillaan. Ollaan myös pidetty vauvaa vatsallaan neuvolan kehoituksesta sen aikaa kun hän viihtyy. On kyllä yllättävän haastavaa yrittää touhuta virkeän vauvan kanssa kahden tai joskus kolmenkin tunnin ajan, kun vuorovaikutus on vielä täysin yksisuuntaista. Mutta mulla on myös vaikeuksia jättää vauva yksin hereillä ollessa vaikkapa sitteriin, että saisin omia juttuja tehtyä. Tuntuu jotenkin hylkäämiseltä, kun vauva olisi hereillä eikä itse tajua, miksi jää yksin. :D Pakko tähänkin on kuitenkin tottua, koska miehen palatessa tiistaina töihin, jään yksin ja pitäähän mun saada omiakin juttuja tehtyä, kuten syötyä.

Kantoreppua tuli muuten myös testattua tänään. Vauva vain tuijotti aluksi silmät suurina, että mikä ihme tämäkin härpäke nyt on. Meiltä ei tuota varustelua puutu, vaikkakin puolustuksekseni sanon, että meillä kaikki hankinnat on tulleet jo nyt tosi hyvin käyttöön. Alun ihmettelyjen ja itkun jälkeen vauva rauhoittui reppuun ja nukahti. Testasin samalla mm. tiskata rintapumpun ja se onnistui ihan kätevästi. Tästä on varmasti suuri apu jatkossa, kun vauva valvoo virkeänä, mutta pitäisi saada tehtyä omia asioita sivussa. Pitäisi vaan vielä varmistella oikeaa kantoasentoa, kun se ei vauvalla ole ihan samanlainen kuin isommalla, koska vauvan jalat ei taivu samalla tavoin auki.

Vauva jäi muuten myös jo ensimmäistä kertaa hoitoon pieneksi hetkeksi yhden isovanhempansa kanssa. Olipa kokemus! :D Kaikki siis meni hyvin, syötin vauvan ennen lähtöä ja sen jälkeen hän oli rauhassa nukkunut ja saanut ainakin nauttia sylistä ja läheisyydestä yltäkylläisyyteen saakka. Mutta olihan se aika jännää olla toisesta erossa varsinkin, kun meidän kauppareissun piti kestä vain puoli tuntia, mutta ruuhkan ja tuotteen saatavuuden takia siihen menikin tunti. Vilkuilin kelloa hermostuneena ja mielessä pyöri vain kiintymyssuhdeteoriat ja niiden romuttuminen. Suurin huoli mulla taisi olla siitä, jos vauvalla tuleekin nälkä, kun meidän reissu vain venyi, en nimittäin ollut pumpannut lainkaan maitoa varalle, kun reissun piti kestää niin vähän aikaa. Tai ei kai se tuntikaan nyt niin pitkä aika ole... Tekee varmasti vain ihan hyvää tällaiset pienet hetket silloin tällöin itse kullekin, vaikka ne alkuun itselle vaikeita onkin.

Jos vielä tähän loppuun sananen itsestänikin: oma toipumiseni on sujunut hyvin. Leikkausarpi on parantunut hienosti. Punoittaa (ei siis ympäriltä vaan arpi itsessään erottuu selkeän punaisena) ja vähän hilseilee, kun tikit on nyt sulaneet. Kipuja ei ole lainkaan, viikkoon en ole nyt lääkkeitäkään syönyt. Välillä asentoa vaihtaessa tai venyttäessä tuntuu vielä hassua painetta alavatsalla ja vatsalihasten käyttöä yritän välttää, mutta välillä se unohtuu. Painavia juttuja en ole vielä nostanut enkä esimerkiksi imuroinut, odotan sen suositellun 5-6 viikkoa. Rautalisää syön yhä, mutta harkitsen kyllä taukoa ekan pullon jälkeen testatakseni, ettei vauvan vatsavaivat johdu siitä. Se kun on myös mahdollista ja tiedän hemoglobiinin jo jonkin verran kuitenkin nousseen.

Väsymys on tietysti aina läsnä, enimmäkseen öisin, kun pitäisi herätä pätkissä juuri kun on saanut nukahdettua. Päivisin jaksaa kyllä silti kivasti, vaikka peilikuva ehkä toista kertookin. :D Mulla on myös ollut jo kolme migreenikohtausta synnytyksen jälkeen, ne kun hävisi raskauden aikana kokonaan. Ei hyvä! Niin ja nyt tiistaina mies tosiaan palaa töihin. Ei hyvä sekään! Kolme viikkoa meni ihan liian nopeasti. Onneksi jouluna tulee taas melkein viikon lomapätkä. On vain niin kiva olla kotona yhdessä koko perheen voimin ja tietenkin töihin paluussa mietityttää jatkossa niin oma kuin miehenkin jaksaminen. Mutta eiköhän me selvitä!

Miten tästäkin tekstistä tuli taas niin tuskaisen pitkä? Onnittelut, jos joku jaksoi lukea loppuun! Yritin lukea tämän useasti ja lyhentää, mutta koska tulinkin joka kerta lisänneeksi tekstiä, on parempi jäättää tämä nyt tähän. :D

Vauvan vuorokausi kaksiviikkoisena

Haluan kirjoittaa muistoksi aina silloin tällöin vauvan päivistä. Tässä siis ensimmäinen päivä maanantailta, kun vauva oli kaksi viikkoa ja yhden päivän ikäinen. Tätä edeltävä yö sujui ihan mukavasti. Muutama pidempi melkein kolmen tunnin unipätkä, joskin hän myös valvoi yöllä tunnin hyväntuulisen pirteänä ennen kuin saatiin hänet nukahtamaan uudelleen. Vauva söi yöllä klo 1.30 ja valvoi lähes kolmeen asti, jolloin söi vielä uusiksi vähän ennen nukahtamistaan.

5.40 Nukutaan kaikki vielä makkarissa. Vauva alkaa kähistä unipesässään. Yritän hetken rauhoitella häntä, koska itselleni uni vielä maistuisi, mutta rauhoittelusta ei ole hyötyä. Noustaan siis ylös olohuoneeseen tarkoituksena jatkaa unia sohvalla. Noustaan melkein aina näihin aikoihin, koska tästä eteenpäin vauvan uni alkaa olla pätkittäistä ja vaippa pitää kuitenkin usein vaihtaa. Koen jotenkin helpommaksi olla lopun yön sohvalla ja herätä siitä sitten hiljalleen uuteen päivään. Vaihdetaan siis vaippa ja siirrytään sitten sohvalle, jossa syötän vauvan.

6.00 Vauva nukahtaa rinnalle, kuten usein käy, muttei suostukaan jatkamaan uniaan kehdossa, kun siirrän hänet sinne. Otan vauvan viereeni nukkumaan, koska tarvitsen itse vielä unta. Kello on jotain kuuden pintaan ja nukahdetaan molemmat sohvalle.

Olkkari on aina vähän rempallaan yön jäljiltä ennen siivousta.

9.15 Vauva alkaa heräillä. Nukkui yllättävän pitkän pätkän aiempiin päiviin verrattuna. Vauva on myös hieman itkuinen ja vääntelehtii, eikä suostu syömään. Se tietää ilmavaivoja ja luultavasti tulevaa kakkaa. Odotellaan rauhassa sohvalla, tyynnyttelen vauvaa ja lopulta olo helpottaa. Tämän jälkeen vauva rauhoittuu ja suostuu syömään. Kun syömiset on syöty ja ollaan hetki odoteltu mahdollista puklua, siirrytään kylppäriin aamupesulle ja vaihdetaan vaippa sekä päivävaatteet. Tämän jälkeen vauva on ihan virkeänä ja tuijottelee ympärilleen tyytyväisenä.

10.00 Lasken vauvan sitteriin, koska hän ei vaikuta yhtään uniselta ja on tyytyväisen oloinen. Samalla hoidan nopsaa omat aamupuuhat ja vaihdan vaatteet. Koska vauva näyttää yhä kovin tyytyväiseltä, teen itselleni vielä aamupalaa ja ehdin juuri syömään sen, kun vauva alkaa hermostua.

10.25 Yritän syöttää vauvaa, koska usein hermostuminen kielii nälästä, mutta nyt ei kyse ollutkaan siitä, sillä maito ei maistu. Hermostuminen johtui ehkä vaan sylin puutteesta, koska vauva rauhoittuu syliin ja melkein nukahtaa, mutta herää heti, kun hänet laskee unipesään. Koska hän ei rauhoitu pesäänsä yrityksistä huolimatta, pidän häntä siis vain sylissä ja seurustellaan odottaen univaihetta.

11.00 Vauva nukahtaa lopulta syliin. Lasken hänet taas unipesään. Ajattelen hänen nukkuvan nyt pidemmät unet, kun hereillä oloa tuli taas parisen tuntia, joten aloitan kotihommat. Laitan pyykit ja astiat, siivoan keittiön, järjestelen paikkoja. Pesen ja steriloin rintapumpun osia ja siirrän eiliset maidot pakkaseen.

11.30 Juuri kun saan viimeiset pyykit viikattua, vauva herää itkuisena. Ajattelen hänellä olevan jo nälkä, mutta vaihdetaan ensin vaippa, koska joskus sekin saa vauvan itkuiseksi. Vauva ei kuitenkaan tämän jälkeenkään suostu syömään, vaikka osoittaa nälän merkkejä. Tämä itkuisena herääminen on meille ihan uutta. Itku kestää noin 10 minuuttia ja vauva myös vääntelehtii kipeän oloisesti. Vatsa vaivaa niin kauan, että ilma lähtee liikkeelle. Yritän helpottaa oloa jalkoja pumppaamalla ja vatsaa hieromalla, muttei siitä ole apua. Vain aika tuntuu auttavan.

11.45 Vauva viimein rauhoittuu ja suostuu taas syömään normaalisti. Nukahtaa sitten rinnalle, mutta uni on levotonta. Vauva ähisee ja vääntelehtii aina välillä unissaan. Tämäkin on meille vielä uutta, mutta päivän edetessä selviää, että nykyään ilmeisesti melko tavallista. Luinkin tosin jostain, että vauvalla tapahtuu parin viikon iässä ns. herääminen tähän maailmaan ja itkuisuus lisääntyy sekä vatsavaivat yleensä alkavat tässä kohtaa, jos alkavat.

12.10 Uskallan siirtää unisen vauvan kehtoonsa unipesään. Hän rauhoittuu sinne lopulta, mutta uni on vähän levotonta. Uni kuitenkin jatkuu ja saan ensimmäisen kerran päivän aikana pienen hengähdystauon. 12.30 vauva selvästi rauhoittuu ja unesta tulee levollisempaa ollen sitä loppuun saakka.

13.30 Vauva herää taas itkuisena ja vääntelehtii vähän kipeän oloisesti. Nyt osaan jo odottaa rauhassa, että kaikki ilma lähtee liikkeelle ja olo viimein helpottaa. Syödään samalla miehen kanssa vuoronperään omat ruokamme, kun ehdittiin ne jo lämmittää, ja yritetään pitää vauva tyytyväisenä itkun ajan. Vaippa vaihdetaan puhtaaseen, kun itkut helpottavat.

Postissa odottaa vihdoin kunnollinen hoitoalusta myös vessaan.

14.00 Vauva on taas rauhallinen ja syö hyvin 20 minuutin ajan. Tämän jälkeen nukahtaa rinnalle. Nostan hänet vielä olkapäätä vasten, vatsa vähän taas vaivaa, mutta vauva ei itke eikä onneksi tällä kertaa pulauttelekaan. Nykyään ei suositella enää röyhtäytystä, ellei vauva puklaile erityisen paljon tai ole ilmavaivainen. Päätän kuitenkin kokeilla tätä nyt meidän kohdalla, jos se auttaisi itkuisuuteen, mutta röyhyä ei tule.

14.40 Lasken vauvan unipesäänsä unia jatkamaan. Uni on jälleen levotonta alkuun ja harkitsen vaunulenkille lähtöä, mutta pian vauva rauhoittuukin ja nukkuu ihan levollisesti.

15.30 Vauva herää itkuisena selvästi kesken unien. Otan syliin ja rauhoittelen, koitan pumpata jalkoja, jotta ilma lähtisi liikkeelle, jos on taas siitä kyse. Maito ei kelpaa eli nälkä ei ole. Vauva rauhoittuu vartissa tutin avulla ja nukahtaa lopulta takaisin unipesäänsä.

16.20 Vauva herää, mutta tällä kertaa ilman suurempia itkuja. Helpotus! Vaihdetaan ensin vaippa ja sitten syödään. Vauva nukahtaa rauhallisena rinnalle.

16.40 Siirrän vauvan taas unipesäänsä jatkamaan uniaan. Uni on vähän levotonta, mutta loppua kohden rauhoittuu taas. Saan itse jälleen mukavan hengähdystauon. Teen omia juttuja ja käyn pitkässä kuumassa suihkussa sekä syön lämmintä ruokaa toistamiseen. Miehellä on vauvan vahtivuoro. Hän voi hoitaa vauvan rauhoittelut ja heräämsiet silloin, kun vauva on vastikään syönyt, eikä herääminen todennäköisesti johdu nälästä eli minua ei juuri tarvita paikalle.

19.30 Vauva herää itkien, mutta on nukkunut hyvin pitkän pätkän. Vatsaa vääntää, mutta olo helpottaa nopeasti. Vaihdetaan vaippa ja yövaatteet.

19.45 Vauva syö parikymmentä minuuttia ja on sen jälkeen oikein virkeä ja tyytyväinen sylissä.

20.20 Vauva nukahtaa melkein syliin, mutta herää siirrettäessä unipesään. Vauva jää nyt isän kanssa kokeilemaan, josko uni vielä tulisi ja menen itse makkariin nukkumaan. Joinain päivinä saan tässä välissä pari tuntia unta ja tuntuu kyllä hyvältä, kun on edes pieni unipätkä sellaista unta, ettei itsellä ole huolta vauvan heräämisestä. Mies sitten vauvan herätessä vaihtaisi häneltä ensin vaipan ja toisi hänet sitten syömään ja jatkamaan unia mun viereen.

20.45 Tänään vauva oli kuitenkin eri mieltä, eikä nukahtanut, vaan alkoi osoittaa nälän merkkejä. Mies tuo vauvan syömään ennen kuin ehdin nukahtaa.

21.00 Vauva jää viereeni unipesään yöunille. Vaikuttaa hieman virkeältä, mutta nukahtaa lopulta nopeasti, kun laittaa puhelimesta white noise -ääntä taustalle.

Tämä yövalo oli nappiostos!

23.45 Vauva ähisee sängyssään, yritän ensin rauhoittaa, josko se johtuisi vatsavaivoista. Sen jälkeen vauva syö unisena. Yöllä on parasta, jos vauva ei kunnolla virkisty syömään, koska tällöin hän nukahtaa syömisen jälkeen hyvin uudelleen.

00.10 Vauva olisi siis tällä kertaa nukahtanut itse sänkyynsä, mutta vaippa on siinä kunnossa, että on pakko vaihtaa. Se saa vauvan taas virkeäksi (siksi vältellään vaipan vaihtoa öisin, mutta tiettyinä hetkinä se on vain pakko vaihtaa). Kokeilen laittaa vauvan unipesään, mutta hän on todella levoton ja vaikuttaa vielä vähän nälkäiseltä. Ei kuitenkaan suostu syömään kokeiltaessa. Niinpä laitan vauvan vain takaisin pesäänsä, tutin suuhun, white noise -äänen päälle ja toivon parasta.

00.30 Vauva nukahtaa viimein. Nousen itse ylös hetkeksi syömään yöpalaa, koska nälkä yllätti.

1.50 Vauva herää vatsanväänteisiin ja nälkään. Nukahtaa syömisen jälkeen rinnalle noin kahden aikoihin.

3.40 Vauva herää syömään hetkeksi. On vielä kuitenkin aika uninen ja myös hieman tukkoisen oloinen. Vauvalla on syntymästä asti ollut nenä välillä tukkoisen kuuloinen, muttei onneksi jatkuvasti. Syömisen jälkeen käydään taas vaihtamassa vaippa. Neljän aikaan yritän siirtää vauvan nukkumaan unipesään, mutta hän on itkuinen, eikä oikein nukahda.

4.10 Vauva syö lisää kymmenisen minuuttia, kunnes klo 4.20 nukahtaa rinnalle. Siirrän vauvan omaan pesään unia jatkamaan.

6.00 Vauva herää ähisten, eikä rauhoitu. Nousemme taas ylös sohvalle uuteen päivään. Vauva kuitenkin päättääkin jatkaa suoraan uniaan ja herää kunnolla vasta seitsemältä.

♥♥♥

Vauvan hereilläoloajat tänään (6 h 35 min):
5.40-6.00 (20 min), 9.15-11.00 (1 h 45 min), 11.30-11.45 (15 min), 13.30-14.20 (50 min), 16.20-16.40 (20 min), 19.30-21.00 (1 h 30 min), 23.45-00.30 (45 min), 1.50-2.00 (10 min), 3.40-4.20 (40 min)

Vauvan uniajat tänään (17 h 25 min, päivällä 10 h, yöllä 7 h 25 min):
6.00-9.15 (3 h 15 min), 11-11.30 (30 min), 11.45-13.30 (1 h 45 min), 14.20-16.20 (2 h), 16.40-19.30 (2 h 50 min), 21.00-23.45 (2 h 45 min), 00.30-1.50 (1 h 20 min), 2.00-3.40 (1 h 40 min), 4.20-7.00 (2 h 40 min)

Syömiset (12 kertaa):
1.30, 2.45, 5.40, 9.15, 11.45, 14.00, 16.20, 19.45, 20.45, 23.45, 1.50, 3.40/4.10

Päivät menee aika samalla kaavalla, joskin uni- ja hereilläoloajat vaihtelevat päivittäin jonkin verran. Päivien suunnittelua hankaloittaakin vielä vauvan rytmittömyys. Koskaan ei voi etukäteen tietää, kauanko vauva nukkuu tai on hereillä. Siksi ollaan vähän arkoja lähtemään mihinkään vauvan kanssa, mutta uskallettiin me eilen sentään Skanssissa piipahtaa. Tänään oltaisiin menty vaunulenkille, mutta ulkona on kamala myrsky, joten se siirtynee taas seuraavaan päivään.

Tämän muistiin kirjoitetun päivän vauva oli myös erityisen itkuinen aina herättyään, johtuen selvästi vatsan väänteistä. Tämä on meille ihan uutta ja on jatkunut nyt jo useamman päivän. Sitä alkaa olla vähän neuvoton, kun ei niihin vatsanväänteisiin auta oikein muu kuin odottaa, että suolisto tyhjenee, kaikenlaista ollaan kokeiltu (jalkojen pumppausta, vatsan hierontaa, vyöhyketerapiaa, eri asentoja, kantamista...). Liikkuminen auttaa jonkin verran joskus, joten päätettiin nyt ostaa koliikkikeinu käytettynä ja kokeilla sitäkin.

Onneksi huomenna on neuvolan kotikäynti, niin voidaan kysellä asiasta, että kannattaisiko aloittaa esimerkiksi maitohappobakteerit tai jokin muu valmiste vai pitäisikö vielä vain odottaa, kun vauva on kuitenkin niin pieni ja suolisto kehittymätön. Voihan tämä olla jokin vaihekin vaan tai sitten olen syönyt jotain sopimatonta, mikä kulkeutuu maidon kautta vauvaan. Ei voi tietää. Päivä kerrallaan mennään ja opitaan uutta. ♥

Synnytyskertomus: Perätila ja kiireellinen sektio

Kuten olen aiemmin kirjoitellut, poika on ollut koko ajan perätilassa. Tutkimusten perusteella alatiesynnytyksen piti olla silti ihan turvallinen ja sillä ajatuksella mentiinkin pitkälle. Lopulta jouduttiin kuitenkin kiireelliseen sektioon, missä ilmeni taas omat haasteensa. Mutta aloitetaas koko tarina alusta.

Kotona

Heräsin sunnuntaina aamulla neljältä ensimmäiseen tunnistettavasti kipeään supistukseen. Edellisenä päivänä ja yönkin aikana oli kyllä taas ollut jotain lievää supistelua, mutta tätä oli ollut jo ennenkin öisin, joten en toivonut liikoja. Nousin kuitenkin ylös jumppapallolle, kun en saanut enää unta ja keittelin aamukahvit. Supistuksia tuli siinä enemmänkin, osa kovempia ja osa lievempiä, mutta ne oli täysin siedettävissä ja mietin, että mahtaako ne olla edes supistuksia vai vain jotain menkkajomottelua. Yritin kellottaa ja sain niitä tiheimmillään n. kolmen minuutin välein, mutta hankalaahan tuo kellottaminen oli, koska selkeitä huippuja ei oikein erottunut. Todellisuudessa välit oli siis varmasti pidemmät.

Joskus kuuden aikoihin eli pari tuntia ekasta kipeästä supistuksesta otin Panadolin, koska jatkuva menkkajomotus alkoi tuntua jo ikävältä. Seiskalta soitin sitten synnärille kysyäkseni neuvoa, koska supistuksia oli silloin tullut jo tunnin ajan säännöllisesti 8 minuutin välein ja ne oli koventuneet: nyt niistä jo erotti selkeän huipun. Sieltä sanottiin, että kuulostaa yhä vain latenssivaiheelta, joka voi kestää päiviäkin. Käskettiin mennä suihkuun ja ottaa Panadolia. Petyin ja ajattelin, että ei siis tänäänkään vielä.

Tunnin ajan pyörin jumppapallolla ja katselin Crownia sekä söin aamupalaa, supistuksia tuli tasaiseen tahtiin. Kasilta yritin mennä takaisin nukkumaan, mutta herätinkin sitten vain miehen ja kerroin, että pari tuntia jo supistanut kipeästi, enkä saakaan unta, kun makuulla olo pahentaa niitä. Kehotin miestä kuitenkin vain jatkamaan uniaan ja kerroin meneväni suihkuun, koska "ei tämä varmasti mihinkään vielä etene ja pärjään". Lämmin vesi auttoi vähän, mutta lattialla istuminen ei ollut kovin herkkua, joten tulin pois jo puolen tunnin jälkeen. Olin taas jumppapallolla ja kellottelin supistuksia edelleen n. 8 minuutin välein. Otin käyttöön myös kauratyynyn.

Ysiltä herätin miehen uudelleen ja ilmoitin, että haluaisin lähteä Tyksiin näytille, kun ei supistukset vain näytä loppuvan ja kipu voimistuu. En halunnut soittaa sinne enää, koska uskoin, että meidät olisi taas käännytetty pois. Samalla itselläkin oli kyllä koko ajan olo, että käynti olisikin turha ja meidät tosiaan lähetettäisiin pois vihaisina heidän aikansa tuhlaamisesta. :D Ohjeena oli mennä Tyksiin, kun ei kotona supistusten kanssa pärjää ja mun olo oli koko ajan siinä ja siinä. Mutta oman mielenrauhan vuoksi halusin silti mennä käymään ja supistuksetkin alkoi olla jo sellaisia, että jouduin keskittymään niihin, enkä halunnut/pystynyt esim. samaan aikaan enää puhumaan. Päätettiin kuitenkin varoiksi odottaa vielä klo 10 asti ja katsoa tilannetta. Koska silloinkin supistukset yhä sattui ja tuli ehkä n. 6-8 minuutin välein, päätettiin lähteä näytille.

Kohti Tyksiä

Meidät otettiin vastaan ehkä vähän epäileväisenä, mutta otettiin kuitenkin. Tästä kertoi mm. se, että jouduttiin odottamaan aulan tuoleilla varmaan vartti ennen tutkimukseen pääsyä ja meitä ennen otettiin sisään ajanvarauksella tullut kiireetön pariskunta, vaikka seinässä oli iso lappu, että synnyttäjät menee jonon ohi. Päästiin kuitenkin suht pian käyrille ja kätilö tuli tsekkaamaan tilanteen. Supistukset oli sen verran kovia, että sai naaman irveen, mutta ne oli kuitenkin siedettävissä. Oli vain inhottavaa maata paikoillaan käyrillä. Kätilö teki sisätutkimuksen ja hänen ilmeensä oli todella yllättynyt, samoin varmasti omani. Olinkin jo 5 cm auki ja päästäisiin suoraan saliin. Tämä hämmensi, oltiin oltu varmoja, että joudutaan kotiin. Toki supistukset teki kipeää, muttei niin kipeää, että ajattelin niiden tehneenkin jotain. Kätilö sanoi myös, ettei tunne kalvoja, että onko lapsivesi mennyt. Sanoin ettei ole, mutta kai se olisi voinut suihkussa tapahtua huomaamatta, jos kerran hänen näkemyksensä oli, että näin on käynyt. Vesien menoajaksi merkattiin sitten 8.30.

Synnytyssalissa, avautumisvaihe

Ennen saliin menoa mies haki vielä sairaalakassin autosta, koska ei ajateltu, että sille tielle jäätäisiin. Salissa oltiin noin klo 11, supistuksia tuli jo 3 minuutin välein (tuntui että harvemmin, mutta näin luki synnytyskertomuksessa) ja otin heti käyttöön tens-laitteen ja jumppapallon. Tens ei kauheasti auttanut, koska supistukset tuntui mulla melkeinpä vain alavatsalla, mutta käytin sitä silti, koska tärinä tuntui joka tapauksessa kivalta ja helpotti tehdä edes jotain supistuksen tullessa. Kokeilin myös ilokaasua, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa, alkoi vain pyöriä päässä. Kätilö kivasti tsemppasi mua lääkkeettömien vaihtoehtojen kanssa, kun olin toivonut kestäväni mahdollisimman pitkään ilman, mutta lopulta noin klo 13 ei enää tahtonut kestää supistuksia, joten pyysin epiduraalin ja sainkin sen melkein heti. Tuolloin supistukset oli jo niin kipeitä, ettei pystynyt olemaan paikoillaan ja rentouttamaan lantiota, vaikka synnytyskertomuksessa lukikin, että otin supistukset rauhallisesti hengitellen vastaan. Epiduraalin laitto ei ollut pahakaan kokemus ja se auttoi nopeasti vieden pois kaiken kivun. Sain vain levätä ja makoilla, jutella miehen kanssa niitä näitä. Kun epiduraali laitettiin, olin auki jo 7 cm.

Näin välihuomautuksena: mulle oli tehty sisätutkimus tuohon mennessä jo kolme kertaa ja pian sen tuli perätilan takia tekemään vielä lääkärikin. Kaikki olivat todenneet, kuten taas lääkärikin, että vauva on tulossa pylly edellä, joten jatkettiin normaalilla alatiesynnytyksen kaavalla. Epiduraalin laitosta meni ehkä n. 2 tuntia, kun uusi kätilö (vuoro oli vaihtunut) teki taas sisätutkimuksen ja sanoi, että olin jo 9,5 senttiä auki. Enää odotettiin vauvan laskeutumista ja ponnistuksen tarvetta. Päätin alkaa liikkua pitkin salia nopeuttaakseni hommaa.

Pian kuitenkin kätilö ilmoitti, että laittaisi nyt vauvan pyllyyn anturin sykettä mittaamaan. Sen, joka normaalisti laitettaisiin vauvan päähän. Tämä siksi, että mulla vatsan päällä olevat anturit ei oikein toimineet alun alkaenkaan, vaan sekoilivat koko ajan mun ja vauvan sykkeistä ja antoivat vääriä hälytyksiä etenkin jos liikuin. Anturi olisi auttanut tähän, mutta sen laitosta se alamäki sitten alkoikin.

Kätilö yritti napsauttaa anturin vauvan pyllyyn, mutta se osuikin kalvoihin, joita ei aiempien kätilöiden mukaan pitänyt enää olla ja siinä kohtaa siis meni lapsivedet. No, se ei sinällään vielä haitannut, mutta kätilö ei saanut vesien tulon takia anturia paikalleen. Hän kävi hakemassa kokeneemman kollegan avuksi. Kun tämä tuli tekemään sisätutkimuksen ennen anturin laittoa, näin jo hänen ilmeestään, että nyt ei kaikki ole hyvin. Hän kysyi, että pitikö tämän olla pyllytarjonnassa, kun tässä tuntuu nyt kyllä jalka.

Se pettymyksen aalto, joka mut siinä kohtaa valtasi, oli suuri. En kuitenkaan itkenyt tai panikoinut, olin yllättävän tyyni, kaipa vain alistuin kohtalooni. Arvelin jo siinä kohtaa, että tämä ei alakautta tulisi. Toisaalta en ehtinyt oikeen keskittyäkään tilanteeseen, koska epiduraalin vaikutus lakkasi juuri ja supistukset teki niin kipeää, että melkein kiemurtelin pöydällä ja niiden kohdalla tuntui jo niin kamala ponnistuksen tarve, että olin varma että vauva syntyy just eikä melkeen siihen paikkaan.  Supistusten välissä olo oli kuitenkin yhä hyvä, joten kyse ei ollut todellisesta ponnistuksen tarpeesta, pelkästä supistuskivusta.

Tästä kaikesta kuitenkin seurasikin sitten melkoinen kiire. Lääkäri haettiin takaisin paikalle ultraamaan. Mun näkövinkkelistä kaikilla oli vähän huolestuneet ilmeet. Kyllä, vauva todella oli jotenkin polvillaan ja tulossa jalat edellä. Sitten ne sanat, joita en olisi halunnut kuulla "valitettavasti joudutaan nyt tekemään kiireellinen sektio, vauvan ei ole enää turvallista syntyä alakautta". Vähän asiaa ihmettelin, koska tiedän vauvojen syntyneen jalat edelläkin, muttei tullut mieleen siinä kohtaa vängätä vastaan. Halusin vain, että homma hoituisi turvallisesti ja luotin lääkärin arvioon.

Alkoi kauhea kuhina, enkä muista siksi edes kaikkia tapahtumia. Join jonkun litkun ja lähdin kiireellä itse kuitenkin kävellen viereiseen leikkaussaliin. Supistukset vähän hidasti hommaa, mutta onneksi en ehtinyt montaa kokea ennen kuin leikkaussalissa sain jo spinaalin. Sitä laittaessa joku yritti jutella mulle mukavia ja kyseli kaikkea, mutten muista juuri lainkaan, että mitä. Lisäksi mut kytkettiin ties mihin muihin laitteisiin ja letkuihin (otsalla kuumemittari, käden kanyylista tippui jotain ainetta, spinaali selässä, sykeanturi sormessa, verenpainemittari kädessä, rinnassa jotkut lätkät ja katetri, jonka laitto ei tuntunut lainkaan, koska spinaali vaikutti jo).

Mies haettiin synnytyssalista jälkikäteen vaihtamaan leikkaussalivaatteet samalla kun itse makasin pöydällä pää alaspäin, jotta puudutus saataisiin leviämään nopeasti. Sen tehoa kokeiltiin sivelemällä jotain kylmää ihoon. Spinaalin johdosta mulla meni tunto koko alakropasta, enkä pystynyt liikuttamaan sitä lainkaan. Ilmassa leijui koko ajan pieni kiireen tuntu, mutta oma oloni oli silti melko luottavainen. Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei pää oikein edes pysynyt mukana.

Kiireellinen sektio

Pian oltiin valmiita leikkaamaan, ja mies oli mun pään takana silittelemässä. Tunsin kaiken muljumisen vatsassa, mutten tietenkään kipua, ja ajattelin vain osin jopa helpottuneena, että pian meidän vauva on täällä. Kuultiin, kuinka ainakin jalat oli jo saatu syntymään. Kunnes koitti se kamalin hetki. Kuulen leikkaavan lääkärin äänestä, kun hän on ihan hengästynyt ja toteaa, ettei ole todellista, että hän ei vain saa vauvaa pois täältä. En ollut koskaan ennen kuullut, että vauva voisi jäädä jumiin leikkauksessa, mutta näköjään sekin on mahdollista. Vauvan jalat oli syntyneet, mutta pää oli aivan jumissa.

Seuraavaksi kuulin, kun mulle käskettiin antaa nitroja ja kun ne ei ilmeisesti auttaneet, käskettiin antaa vielä uusi annos. En vieläkään tiedä varmaksi miksi niitä annettiin, mutta siinä tilanteessa liitin ne tietenkin jotenkin sydämeen ja mietin vain ahdistuneena, että kummalla tässä se sydän pettää, mulla vai vauvalla. Jälkeen googletin ja ne ehkä liittyi siihen, että yritettiin estää kohdun supistelua, jotta vauva saisi tilaa. Kenenkään sydän ei siis ollutkaan pysähtymässä.

Nitrojen jälkeen kuulinkin sitten lääkärin pyytävän puukkoa, koska tilaa piti saada lisää. Siinä kohtaa alkoikin jo kyyneleet valua ja yritin vain tavoittaa miehen katseella. Mua alkoi ensimmäistä kertaa oikeasti pelottaa oman ja vauvan hengen puolesta. Kukaan ei kertonut mitä tapahtuu tai kuinka kriittinen tilanne oli kyseessä, vaikka me tietenkin kuultiin kaikki, mitä ympärillä tapahtui. Meidän korviin tilanne kuulosti jo aika pahalta. Olisi varmasti helpottanut, jos joku olisi selostanut meillekin tilannetta selkokielellä.

Muistan siinä maatessani vaan miettineeni, että onkohan vauva enää edes hengissä, kun on ollut pinteessä jo niin kauan. Mietin, että mitä jos vauvaa ei saada lainkaan ulos ja kuolenkin itse siihen pöydälle. Mietin, että kuinkahan iso viilto sillä puukollakin oikein tehtiin ja paraneeko sellaisesta arvesta ikinä vai onko mun koko kohtu jo riekaleina ja poistetaan samalla kokonaan. Todellisuudessa tilanne ei ehkä ollut niinkään henkeä uhkaava ja aikaa ei varmaan kulunut paljon, mutta siinä kohtaa sekunnit tuntui pitkiltä ja ehti käydä läpi monenmoista oman pään sisällä.

Mutta niin vain sen ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen kuultiin vihdoin helpotuksen sävyttämät sanat: "no nyt syntyy". Pian sen jälkeen kuultiin myös pieni rääkäisy. Helpotuksen tunne oli valtava. Meitä onniteltiin pojasta ja vauva käytiin nopeasti näyttämässä meille ja vietiin sitten toiseen huoneeseen. Pian myös mies haettiin sinne katsomaan punnitukset ja mittaukset, vauva oli hienosti huutanut koko sen ajan ja sai 9 Apgar-pistettä.

Eikä mennyt kuin muutama minuutti, kun kätilö kysyi multa, jaksaisinko ottaa vauvan rinnalle. Mulle laitettiin sellainen lämpöpussi päälle ja sain tosiaan heti vauvan oman paidan alle tuijottelemaan ja lähinnä itkemään. Siinä kohtaa pystyi kivasti unohtamaan, mitä verhon toisella puolen tapahtui. Oli ihanaa, että vauvan sai kaikesta huolimatta heti rinnalle, vaikka mun olikin asennosta ja piuhoista johtuen vaikea katsoa tai koskea häntä. Mies sitten piti vauvan päällä kättä, ettei tämä pääsisi tipahtamaan.

Lopulta mut saatiin kursittua kasaan ja verho vedettiin edestä. Lääkäri kertoi, että kaikki meni hyvin, mutta joutuivat tekemään kohtuun ja vatsan ihoon lisäviillon, koska vauvan pää oli niin tiukassa. Mulla on nyt siis siisti normaali vaakaan tehty sektioarpi, mutta sen keskeltä nousee n. 3 cm ylöspäin hieman siksak-kuvioinen lisäviilto, sama tehtiin myös kohtuun. Näyttää vähän ankkurilta. Tämä on ilmeisesti aika harvinaista, koska niin moni hoitaja osastolla myöhemmin mun arpea ihan ääneen ihmetteli. Mua ei tuo ulkoinen arpi itsessään haittaa esteettisesti, mutta vähän mietityttää, miten kohdun arpi vaikuttaa esimerkiksi mahdolliseen uuteen raskauteen, kun jo ihan normaalillakin sektioarvella on omat riskinsä. Jos tämän kokemuksen jälkeen siihen uskaltaa vielä joskus ryhtyä. Myönnän, että kyllä tuosta pieni pelko jäi päälle, kun miettii, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua.

Koonti ja omia ajatuksia

Mun synnytyskokemus on siis aika ristiriitainen. Kivut ei olleet missään kohtaa sietämättömän kovat. Avautumisvaihe eteni tosi nopsaan, sairaalassa oltiin ennen syntymää kaikkiaan vain n. 6 tuntia. Mulla ensimmäisenä ollut kätilö jopa kehui mua hyväksi tai luonnolliseksi synnyttäjäksi, en muista tarkkaa sanavalintaa. Avautumisvaihe oli helppo ja jopa ihan mukava kokemus. Ja sitten yhtäkkiä kaikesta siitä hyvin sujuneesta rauhallisen seesteisestä tunnelmasta olenkin leikkaussalissa pelkäämässä niin vauvan kuin omankin henkeni puolesta (korostan kuitenkin, että todellisuudessa tätä uhkaa ei ehkä edes ollut, se vain tuntui siltä). Se taas oli raskasta ja aika iso pettymys. Vaikkakin nyt jälkeen ajatellen mua ei sektio itsessään juurikaan harmita, ei sitä tule pahemmin enää ajatelleeksi. Ja sektion jälkeen heräämössä oli jo kaikki pelot hälvenneet, saatiin vaan taas rauhassa ihastella tervettä hyvinvoivaa vauvaa.

Synnytyksen kokonaiskestoksi on merkattu 7,5 tuntia lapsivesien menosta laskien (jotka ei siis olleet menneet eli tieto on väärä). Avautumisvaiheen pituutta ei ole tiedossa, koska aukesin "vain" 9,5 senttiin kun olisi pitänyt aueta 10 senttiin asti. Mutta jos itse lasken säännöllisten kipeiden supistusten alkaneen noin klo 6 aamulla, niin kokonaisuudessaan synnytys kesti tästä laskien noin 10 tuntia.

Täytyy kyllä silti kiittää osaavaa henkilökuntaa, koska kaikkihan meni kuitenkin lopulta hyvin ja vauva saatiin turvallisesti hyvin voivana maailmaan. Ainoastaan mua yhä kummastuttaa, että miten niitä kalvoja ei kukaan neljästä tutkineesta tuntenut aiemmin, kun vielä kerroin, että lapsivedet ei olleet menneet. Ja miten voi olla, että aina on todettu tarjoutuvan osan olevan pylly ja sitten se onkin yhtäkkiä jalka. Oma teoriani on, että olisiko sitten samalla kun kalvot puhkesi ja vedet meni, vauva saanut jalkansakin luiskahtamaan väliin. Voisin ehkä olla vielä Tyksiin yhteydessä, että käytäisiin synnytystä läpi, koska vasta tätä kirjoittaessa tajusin, että aika moni asia jäi itsellä pimentoon.

Kokonaisuudessaan muistelen synnytystä nyt ihan hyvillä mielin kaikesta huolimatta. Sektioon joutumisessa mun suurin murhe oli, etten saisi vauvaa heti rinnalle ja että toipuminen olisi hidasta ja raskasta, mutta näistä huolista kumpikin osoittautui melko turhiksi (alun tosi kipeitä päiviä lukuun ottamatta). Mutta onneksi kaikki on nyt kuitenkin takana ja saatiin tästä kokemuksesta maailman paras palkinto ♥