11. joulukuuta 2019

Vauvan vuorokausi kaksiviikkoisena

Haluan kirjoittaa muistoksi aina silloin tällöin vauvan päivistä. Tässä siis ensimmäinen päivä maanantailta, kun vauva oli kaksi viikkoa ja yhden päivän ikäinen. Tätä edeltävä yö sujui ihan mukavasti. Muutama pidempi melkein kolmen tunnin unipätkä, joskin hän myös valvoi yöllä tunnin hyväntuulisen pirteänä ennen kuin saatiin hänet nukahtamaan uudelleen. Vauva söi yöllä klo 1.30 ja valvoi lähes kolmeen asti, jolloin söi vielä uusiksi vähän ennen nukahtamistaan.

5.40 Nukutaan kaikki vielä makkarissa. Vauva alkaa kähistä unipesässään. Yritän hetken rauhoitella häntä, koska itselleni uni vielä maistuisi, mutta rauhoittelusta ei ole hyötyä. Noustaan siis ylös olohuoneeseen tarkoituksena jatkaa unia sohvalla. Noustaan melkein aina näihin aikoihin, koska tästä eteenpäin vauvan uni alkaa olla pätkittäistä ja vaippa pitää kuitenkin usein vaihtaa. Koen jotenkin helpommaksi olla lopun yön sohvalla ja herätä siitä sitten hiljalleen uuteen päivään. Vaihdetaan siis vaippa ja siirrytään sitten sohvalle, jossa syötän vauvan.

6.00 Vauva nukahtaa rinnalle, kuten usein käy, muttei suostukaan jatkamaan uniaan kehdossa, kun siirrän hänet sinne. Otan vauvan viereeni nukkumaan, koska tarvitsen itse vielä unta. Kello on jotain kuuden pintaan ja nukahdetaan molemmat sohvalle.

Olkkari on aina vähän rempallaan yön jäljiltä ennen siivousta.



9.15 Vauva alkaa heräillä. Nukkui yllättävän pitkän pätkän aiempiin päiviin verrattuna. Vauva on myös hieman itkuinen ja vääntelehtii, eikä suostu syömään. Se tietää ilmavaivoja ja luultavasti tulevaa kakkaa. Odotellaan rauhassa sohvalla, tyynnyttelen vauvaa ja lopulta olo helpottaa. Tämän jälkeen vauva rauhoittuu ja suostuu syömään. Kun syömiset on syöty ja ollaan hetki odoteltu mahdollista puklua, siirrytään kylppäriin aamupesulle ja vaihdetaan vaippa sekä päivävaatteet. Tämän jälkeen vauva on ihan virkeänä ja tuijottelee ympärilleen tyytyväisenä.

10.00 Lasken vauvan sitteriin, koska hän ei vaikuta yhtään uniselta ja on tyytyväisen oloinen. Samalla hoidan nopsaa omat aamupuuhat ja vaihdan vaatteet. Koska vauva näyttää yhä kovin tyytyväiseltä, teen itselleni vielä aamupalaa ja ehdin juuri syömään sen, kun vauva alkaa hermostua.



10.25 Yritän syöttää vauvaa, koska usein hermostuminen kielii nälästä, mutta nyt ei kyse ollutkaan siitä, sillä maito ei maistu. Hermostuminen johtui ehkä vaan sylin puutteesta, koska vauva rauhoittuu syliin ja melkein nukahtaa, mutta herää heti, kun hänet laskee unipesään. Koska hän ei rauhoitu pesäänsä yrityksistä huolimatta, pidän häntä siis vain sylissä ja seurustellaan odottaen univaihetta.

11.00 Vauva nukahtaa lopulta syliin. Lasken hänet taas unipesään. Ajattelen hänen nukkuvan nyt pidemmät unet, kun hereillä oloa tuli taas parisen tuntia, joten aloitan kotihommat. Laitan pyykit ja astiat, siivoan keittiön, järjestelen paikkoja. Pesen ja steriloin rintapumpun osia ja siirrän eiliset maidot pakkaseen.

11.30 Juuri kun saan viimeiset pyykit viikattua, vauva herää itkuisena. Ajattelen hänellä olevan jo nälkä, mutta vaihdetaan ensin vaippa, koska joskus sekin saa vauvan itkuiseksi. Vauva ei kuitenkaan tämän jälkeenkään suostu syömään, vaikka osoittaa nälän merkkejä. Tämä itkuisena herääminen on meille ihan uutta. Itku kestää noin 10 minuuttia ja vauva myös vääntelehtii kipeän oloisesti. Vatsa vaivaa niin kauan, että ilma lähtee liikkeelle. Yritän helpottaa oloa jalkoja pumppaamalla ja vatsaa hieromalla, muttei siitä ole apua. Vain aika tuntuu auttavan.



11.45 Vauva viimein rauhoittuu ja suostuu taas syömään normaalisti. Nukahtaa sitten rinnalle, mutta uni on levotonta. Vauva ähisee ja vääntelehtii aina välillä unissaan. Tämäkin on meille vielä uutta, mutta päivän edetessä selviää, että nykyään ilmeisesti melko tavallista. Luinkin tosin jostain, että vauvalla tapahtuu parin viikon iässä ns. herääminen tähän maailmaan ja itkuisuus lisääntyy sekä vatsavaivat yleensä alkavat tässä kohtaa, jos alkavat.

12.10 Uskallan siirtää unisen vauvan kehtoonsa unipesään. Hän rauhoittuu sinne lopulta, mutta uni on vähän levotonta. Uni kuitenkin jatkuu ja saan ensimmäisen kerran päivän aikana pienen hengähdystauon. 12.30 vauva selvästi rauhoittuu ja unesta tulee levollisempaa ollen sitä loppuun saakka.

13.30 Vauva herää taas itkuisena ja vääntelehtii vähän kipeän oloisesti. Nyt osaan jo odottaa rauhassa, että kaikki ilma lähtee liikkeelle ja olo viimein helpottaa. Syödään samalla miehen kanssa vuoronperään omat ruokamme, kun ehdittiin ne jo lämmittää, ja yritetään pitää vauva tyytyväisenä itkun ajan. Vaippa vaihdetaan puhtaaseen, kun itkut helpottavat.

Postissa odottaa vihdoin kunnollinen hoitoalusta myös vessaan.


14.00 Vauva on taas rauhallinen ja syö hyvin 20 minuutin ajan. Tämän jälkeen nukahtaa rinnalle. Nostan hänet vielä olkapäätä vasten, vatsa vähän taas vaivaa, mutta vauva ei itke eikä onneksi tällä kertaa pulauttelekaan. Nykyään ei suositella enää röyhtäytystä, ellei vauva puklaile erityisen paljon tai ole ilmavaivainen. Päätän kuitenkin kokeilla tätä nyt meidän kohdalla, jos se auttaisi itkuisuuteen, mutta röyhyä ei tule.

14.40 Lasken vauvan unipesäänsä unia jatkamaan. Uni on jälleen levotonta alkuun ja harkitsen vaunulenkille lähtöä, mutta pian vauva rauhoittuukin ja nukkuu ihan levollisesti.

15.30 Vauva herää itkuisena selvästi kesken unien. Otan syliin ja rauhoittelen, koitan pumpata jalkoja, jotta ilma lähtisi liikkeelle, jos on taas siitä kyse. Maito ei kelpaa eli nälkä ei ole. Vauva rauhoittuu vartissa tutin avulla ja nukahtaa lopulta takaisin unipesäänsä.

16.20 Vauva herää, mutta tällä kertaa ilman suurempia itkuja. Helpotus! Vaihdetaan ensin vaippa ja sitten syödään. Vauva nukahtaa rauhallisena rinnalle.



16.40 Siirrän vauvan taas unipesäänsä jatkamaan uniaan. Uni on vähän levotonta, mutta loppua kohden rauhoittuu taas. Saan itse jälleen mukavan hengähdystauon. Teen omia juttuja ja käyn pitkässä kuumassa suihkussa sekä syön lämmintä ruokaa toistamiseen. Miehellä on vauvan vahtivuoro. Hän voi hoitaa vauvan rauhoittelut ja heräämsiet silloin, kun vauva on vastikään syönyt, eikä herääminen todennäköisesti johdu nälästä eli minua ei juuri tarvita paikalle.

19.30 Vauva herää itkien, mutta on nukkunut hyvin pitkän pätkän. Vatsaa vääntää, mutta olo helpottaa nopeasti. Vaihdetaan vaippa ja yövaatteet.

19.45 Vauva syö parikymmentä minuuttia ja on sen jälkeen oikein virkeä ja tyytyväinen sylissä.

20.20 Vauva nukahtaa melkein syliin, mutta herää siirrettäessä unipesään. Vauva jää nyt isän kanssa kokeilemaan, josko uni vielä tulisi ja menen itse makkariin nukkumaan. Joinain päivinä saan tässä välissä pari tuntia unta ja tuntuu kyllä hyvältä, kun on edes pieni unipätkä sellaista unta, ettei itsellä ole huolta vauvan heräämisestä. Mies sitten vauvan herätessä vaihtaisi häneltä ensin vaipan ja toisi hänet sitten syömään ja jatkamaan unia mun viereen.

20.45 Tänään vauva oli kuitenkin eri mieltä, eikä nukahtanut, vaan alkoi osoittaa nälän merkkejä. Mies tuo vauvan syömään ennen kuin ehdin nukahtaa.

21.00 Vauva jää viereeni unipesään yöunille. Vaikuttaa hieman virkeältä, mutta nukahtaa lopulta nopeasti, kun laittaa puhelimesta white noise -ääntä taustalle.

Tämä yövalo oli nappiostos!


23.45 Vauva ähisee sängyssään, yritän ensin rauhoittaa, josko se johtuisi vatsavaivoista. Sen jälkeen vauva syö unisena. Yöllä on parasta, jos vauva ei kunnolla virkisty syömään, koska tällöin hän nukahtaa syömisen jälkeen hyvin uudelleen.

00.10 Vauva olisi siis tällä kertaa nukahtanut itse sänkyynsä, mutta vaippa on siinä kunnossa, että on pakko vaihtaa. Se saa vauvan taas virkeäksi (siksi vältellään vaipan vaihtoa öisin, mutta tiettyinä hetkinä se on vain pakko vaihtaa). Kokeilen laittaa vauvan unipesään, mutta hän on todella levoton ja vaikuttaa vielä vähän nälkäiseltä. Ei kuitenkaan suostu syömään kokeiltaessa. Niinpä laitan vauvan vain takaisin pesäänsä, tutin suuhun, white noise -äänen päälle ja toivon parasta.

00.30 Vauva nukahtaa viimein. Nousen itse ylös hetkeksi syömään yöpalaa, koska nälkä yllätti.

1.50 Vauva herää vatsanväänteisiin ja nälkään. Nukahtaa syömisen jälkeen rinnalle noin kahden aikoihin.

3.40 Vauva herää syömään hetkeksi. On vielä kuitenkin aika uninen ja myös hieman tukkoisen oloinen. Vauvalla on syntymästä asti ollut nenä välillä tukkoisen kuuloinen, muttei onneksi jatkuvasti. Syömisen jälkeen käydään taas vaihtamassa vaippa. Neljän aikaan yritän siirtää vauvan nukkumaan unipesään, mutta hän on itkuinen, eikä oikein nukahda.

4.10 Vauva syö lisää kymmenisen minuuttia, kunnes klo 4.20 nukahtaa rinnalle. Siirrän vauvan omaan pesään unia jatkamaan.

6.00 Vauva herää ähisten, eikä rauhoitu. Nousemme taas ylös sohvalle uuteen päivään. Vauva kuitenkin päättääkin jatkaa suoraan uniaan ja herää kunnolla vasta seitsemältä.

♥♥♥

Vauvan hereilläoloajat tänään (6 h 35 min):
5.40-6.00 (20 min), 9.15-11.00 (1 h 45 min), 11.30-11.45 (15 min), 13.30-14.20 (50 min), 16.20-16.40 (20 min), 19.30-21.00 (1 h 30 min), 23.45-00.30 (45 min), 1.50-2.00 (10 min), 3.40-4.20 (40 min)

Vauvan uniajat tänään (17 h 25 min, päivällä 10 h, yöllä 7 h 25 min):
6.00-9.15 (3 h 15 min), 11-11.30 (30 min), 11.45-13.30 (1 h 45 min), 14.20-16.20 (2 h), 16.40-19.30 (2 h 50 min), 21.00-23.45 (2 h 45 min), 00.30-1.50 (1 h 20 min), 2.00-3.40 (1 h 40 min), 4.20-7.00 (2 h 40 min)

Syömiset (12 kertaa):
1.30, 2.45, 5.40, 9.15, 11.45, 14.00, 16.20, 19.45, 20.45, 23.45, 1.50, 3.40/4.10

Päivät menee aika samalla kaavalla, joskin uni- ja hereilläoloajat vaihtelevat päivittäin jonkin verran. Päivien suunnittelua hankaloittaakin vielä vauvan rytmittömyys. Koskaan ei voi etukäteen tietää, kauanko vauva nukkuu tai on hereillä. Siksi ollaan vähän arkoja lähtemään mihinkään vauvan kanssa, mutta uskallettiin me eilen sentään Skanssissa piipahtaa. Tänään oltaisiin menty vaunulenkille, mutta ulkona on kamala myrsky, joten se siirtynee taas seuraavaan päivään.

Tämän muistiin kirjoitetun päivän vauva oli myös erityisen itkuinen aina herättyään, johtuen selvästi vatsan väänteistä. Tämä on meille ihan uutta ja on jatkunut nyt jo useamman päivän. Sitä alkaa olla vähän neuvoton, kun ei niihin vatsanväänteisiin auta oikein muu kuin odottaa, että suolisto tyhjenee, kaikenlaista ollaan kokeiltu (jalkojen pumppausta, vatsan hierontaa, vyöhyketerapiaa, eri asentoja, kantamista...). Liikkuminen auttaa jonkin verran joskus, joten päätettiin nyt ostaa koliikkikeinu käytettynä ja kokeilla sitäkin.

Onneksi huomenna on neuvolan kotikäynti, niin voidaan kysellä asiasta, että kannattaisiko aloittaa esimerkiksi maitohappobakteerit tai jokin muu valmiste vai pitäisikö vielä vain odottaa, kun vauva on kuitenkin niin pieni ja suolisto kehittymätön. Voihan tämä olla jokin vaihekin vaan tai sitten olen syönyt jotain sopimatonta, mikä kulkeutuu maidon kautta vauvaan. Ei voi tietää. Päivä kerrallaan mennään ja opitaan uutta. ♥

2 kommenttia:

  1. Hauska lukea teidän arkipäivästä :D Tekstistä jotenkin huokuu rytmittömyys, mutta sehän on ihan normaalia vielä näin aikaisin. Eiköhän se vauvan oma rytmi siitä ala pikkuhiljaa kehittymään ja kunhan tutustutte häneen paremmin ja osaatte lukea hänen tarpeitaan enemmän, alkaa arkikin rullaamaan rytmikkäämmin. Hyvä jo tässä vaiheessa itsekin varautua siihen, että se meno tulee alussa olemaan aika rankkaa ja epäsäännöllistä.

    Meitä muuten hirveästi varoiteltiin sairaalan kurssilla tosta syömisen vaikutuksesta rintamaitoon ja sitä kautta vauvan suolistoon. Meille sanottiin, että jos syö asioita joita ei ole pitkään aikaan syönyt esim. raskauden aikana, niin se voi saada vauvan suoliston hyvinkin sekaisin..tai jos sattuu vaikka syömään jotakin maustetta ruoassa johon oma keho ei ole niin tottunut, niin sekin saattaa saada kunnon ilmaväännöt vauvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietääkseni noin 3 kuukauden iässä vauvalle voi alkaa luomaan jonkinlaista rytmiä ja hän erottaa yön ja päivän. On tässä siis vielä hetki aikaa :D Sitä odotan myös, että osaisi lukea itkuista paremmin, mitä milloinkin kaipaa.

      Itse en oo perehtynyt vielä yhtään oman ruokavalion vaikutuksesta maitoon, pitäisi ottaa se työn alle. Hyvin voi olla kyse osin sellaisestakin.

      Poista