23+3 Sairauslomaa kesäloman alkuun

Eilen oli neuvolalääkäri harjoitussupistusten takia. Meillä on onneksi aivan ihana lääkäri neuvolassa, olen käynyt sillä jo kolmesti eli sen puoleen oli huoleton olo. Vielä Turussa asuessa kun neuvolalääkäri oli aina eri henkilö, milloin kukakin, niin ei tiennyt yhtään, mitä odottaa. Ennen käyntiä silti vähän jännitti, kun en oikein ollut osannut itsekään vielä päättää, yritänkö anella edes pienen pätkän sairauslomaa vai haluanko vain tietää, onko turvallista jatkaa töissä. En oikein siis tiennyt, miten asiani esittäisin.

Päädyin kuitenkin lopulta vain kertomaan tilanteen niin kuin se oli, tekisiköön lääkäri sitten omat päätelmänsä. Eli kerroin, että harjoitussupistuksia tulee nyt paljon ja tekevät joskus lievästi kipeääkin. Viime raskaudessa ne hieman lyhensivät kohdunkaulaa ja jouduin sairauslomalle sekä mm. nostokieltoon. Kerroin, että supistukset on nyt alkaneet huolestuttaa ja että töissä on aika tukalaa, kun niitä tulee siellä lähes kaikesta tekemisestä.

Lääkäri halusi tehdä sisätutkimuksen, kuten olin arvellut ja pelännytkin. Se ei onneksi sattunut ja oli nopea juttu muutenkin, eikä pitäisi olla pelkoa, että se olisi entisestään pahentanut tilannetta. Helpotus oli kuitenkin suuri, kun kaulaa oli vielä jäljellä ainakin 3 cm, se oli kova/kiinteä ja kohdunsuu kiinni. Eli ei vielä mitään kypsymistä, kuten viime raskaudessa. Toki viimeksikin ultrallahan se todellinen tilanne vasta paljastui, mutta on kai sekin jotain, ettei ainakaan näin ulkoisesti ollut mitään vikaa missään.

Tämän jälkeen lääkäri kuitenkin totesi heti, ettei otettaisi silti mitään riskejä jatkon suhteen, vaan hän kirjoittaisi suoraan pidemmän pätkän sairauslomaa. Sanoin jääväni kesälomalle kahden viikon päästä, mutta että haluaisin pitää loman silti parempien tulojen toivossa. Sairauslomaa kirjoitettiin siis nyt vain kahdeksi viikoksi, jonka jälkeen aloitan suoraan neljän viikon kesäloman.

Kesäloman aikana pitää kuulostella omaa oloa. Saa ja pitääkin elää normaalisti, mutta nostelua, kumartelua ja suurempaa rehkimistä tulisi välttää. Ei kuitenkaan tarvitse olla levossa. Loman lopussa pitää sitten itse arvioida, voisiko palata töihin vai pitäisikö vielä varata uusi lääkärikäynti ja tsekata taas tilanne. Ja tietenkin jos supistukset kipeytyy tai pahenee, tulee olla jo aiemmin uudelleen yhteydessä.

Olo on siis nyt kyllä todella helpottunut! En oikeastaan edes ollut tajunnut ennen tätä käyntiä, kuinka paljon tilanne stressasi. En vain millään osaa töissä ottaa rennommin, koska kaikki kaatuu sitten työkavereiden niskaan, niin siellä tuli väkisin tehtyä ns. täydellä teholla töitä supistuksista huolimatta. Nyt voin hyvällä omallatunnolla tehdä asioita vain oman voinnin mukaan ja yrittää vältellä supistuksia.

Äitiyspakkaus 2023: Osa käyttöön, osa myyntiin

Äitiyspakkauksen avaaminen oli jälleen yhtä ihana fiilis kuin esikoisenkin aikaan. Se on yksi iso etappi raskauspolulla ja samalla taas yksi asia, joka yhdistää meidänkin perheen tänä vuonna vauvan saaviin perheisiin. Täältä pääset näkemään pakkauksen tarkemmin.

Minähän aika pitkään vaihdoin mielipidettä, että otetaanko pakkaus vai ei (miehelle kävi kaikki). Esikoiselta kun oli vielä tallessa kaikki hyödyllinen. Olen kuitenkin jonkinlainen äitiyspakkausfriikki ja olen seuraillut niiden julkaisuja jo vuosia ennen kuin lapset oli edes ajatuksissa. Niissä on vaan jotain suloista ja kiinnostavaa. Halusin siis joka tapauksessa myös kuopukselle pakkauksen muistoksi - tai ainakin makuupussin ja laatikon. Näitä ei vain vielä oikein uusina ole myynnissä tai jos on, ne menee heti.

Siispä tässä, kuten monessa muussakin asiassa vauvapolullamme, taisteli taas järki ja tunteet. Tällä kertaa tunteet lopulta voittivat. Olin kyllä jo laskenut hankintojen budjettia sillä silmällä, että otetaan avustus rahana, mutta kun sainkin palkan päälle pienen lisän, josta en ollut tietoinen etukäteen, päätin että otetaankin pakkaus. Nyt tuo pakkaus on haettu ja tuntuu kyllä yhä oikealta päätökseltä, vaikka moni tuotteista meneekin myyntiin meille tarpeettomina.

Kävin pakkausta läpi jo eilen, mutta olin illalla jo niin väsynyt, etten oikein jaksanut fiilistellä tuotteita. Lisäksi esikoinen oli innokkaana mukana hommassa, enkä ihan pysynyt perässä, kun hän oli jo heitellyt vaatteet myttyyn sivuun. :D Tänään tartuin siis toimeen uudelleen ja ihastelin sekä pohdin vähän tarkemmin, mitä pidetään ja mitä ei.

Pakkauksen lempparit

Kuvassa on mun lempparijutut pakkauksesta. Näistä aiotaan pitää kuitenkin luultavasti vain makuupussi, viltti (joka on muuten paljon pehmeämpi/lötkömpi kuin esikoisen), ruokalappu ja huppupyyhe. Keltaista ja mustapilkullista bodya vielä harkitsen. Niille ei varsinaisesti ole tarvetta, mutta tykkään niistä muuten. Etenkin tuosta mustapilkullisesta, mutta siinä kuitenkin vähän häiritsee, kun se on kietaisubody mutta tosi isoa kokoa. Ei silloin oikein enää huvita käyttää kietaisumallia.

Tuo persikan värinen body myös yllätti ja olikin livenä ihana kuosi eli sen pitämistä vielä mietin. En ole kuitenkaan ihan varma väristä, tykkäänkö vai en. Harmittaisi pitää, jos se kuitenkin jäisi käyttämättä. Ehkä myyn sen. Merinohaalari on ihana, mutta meillä on saman kokoinen tallella jo esikoisen ajoilta. Lähinnä mietin, olisiko tämä uusi lämpöisempi (edellisen pakkauksen valkoinen on jo aika kulunut). Toisaalta tämä olisi varmaan alkutalveen vielä liian iso, että ehkä voisi ostaa jonkun sopivamman kokoisen tilalle ja lopputalven käyttää esikoisen vanhaa.

Yöpuvun kuosi on myös ihana ja puku muutenkin, mutten tykkää terällisistä puvuista, varsinkaan jälleen vähän isommassa koossa kuten tämäkin on. Jäisi luultavasti käyttämättä.

Pakkauksen ei-niin-lempparit tai meille turhat

Karkkibodyn kuosille en oikein lämpene ja materiaalikin tuntui jotenkin karhealta. Valkoinen kietaisubody jäisi meille muuten (se on ihanan pehmeä), mutta vaikuttaa samalta materiaalilta kuin esikoisenkin pakkauksessa oli ja silloin se keräsi itsensä täyteen nukkaa/pölyä joka pesussa.

Housut oli kaikki aika isoa kokoa, odotin pienempää. Noista ruskeista olisin pitänyt koon 50/56, mutta nämä olikin 68/74. Harmaat ei miellytä ja persikan väriset ei iske värinä ja ne on terälliset: jäisi käyttämättä. Nuo sukat ja tumput puolestaan vaikuttavat tänä vuonna aika onnettomilta, pipot taas on tallessa jo esikoiselta ihan samanlaisina.

Täkkikin meillä on jo edellisestä pakkauksesta, eikä se ole enää käytössä eli myyn tämän uuden siksi. Petivaatteet puuttuu kuvasta, mutta ne ei kuosillaan miellytä eli myyntiin nekin turhina. Valkoisia harsoja (puuttuvat kuvasta) meillä on jo ennestään säästössä reilusti. Muumi-haalari on myös vielä mietinnässä, mutta tuskin pidetään. Kuosi ei ole mun ehdoton lemppari, mutta kuitenkin ihan söpö. Tämä sama haalari on kuitenkin esikoiselta tallessa ja luulen, että syyskuiselle tämä ei ole oikean kokoinen kumpanakaan talvena. Siksi varmaan myyntiin ja tilalle sitten oikeamman kokoinen tai ei mitään.

Ajatuksia tuotteiden myymisestä

Tuotteiden myymisestä voidaan olla montaa mieltä, kun nämähän on saatu ilmaiseksi. Itse en ole koskaan katsonut sitä pahalla. Myyväthän muutkin eteenpäin niitä tuotteita, jotka on ostaneet itselleen avustuksen 170 eurolla.

Jonkin verran myös kritisoidaan, että pakkaus on kauheaa tuhlausta ja vaatteita päätyy turhina kiertoon. Meille sopisikin parhaiten sellainen ratkaisu, että pakkauksesta olisi saanut valita alun perinkin vain itselleen tarpeelliset tuotteet ja lopun avustuksen voisi sitten saada vielä osittain rahana. Esimerkiksi niin, että yksittäin ostaen voisit ostaa sillä 170 eurolla tuotteita ja mitä jäisi rahasta jäljelle, saisit rahana. Hankalaa silti varmasti toteuttaa näin, ja johonkin ylijäämään jäisi sitten kuitenkin jo tuotetut vaatteet, joita kukaan ei haluaisi.

Tavallaan tuntuu myös vähän pahalta myydä näitä pois, koska olisi ihanaa säilyttää pakkauksesta kaikki, koko kokonaisuus. Kyllä ne käyttöön kuitenkin tulisi. Mutta mieluummin silti laitan näitä eteenpäin, jos joku ne haluaa itselleen hankkia erillisinä tuotteina. Mullakin oli alun perin ajatuksena, että olisin ostanut vain lempparit itselleni, mutta päädyinkin sitten tähän ratkaisuun.

Nyt vaan pitäisi henkisesti varautua myynti- ja postitusurakkaan. Ja ne mitä en saa myytyä, otetaan sitten itselle käyttöön.

23+0 Neuvola ja kuulumiset: supistukset kiusaa

Mikä ihana raskausviikko onkaan nyt saavutettu! Nimittäin aktiivisen hoidon raja on nyt ylitetty eli jos synnytys jostain syystä jo alkaisikin (mitä en tietenkään vielä halua), vauva yritettäisiin pelastaa. Tätä ennen esimerkiksi vesien meno olisi tarkoittanut automaattisesti sitä, että mitään ei olisi ollut tehtävissä. Toki selviytymismahdollisuudet olisivat yhä aika pienet, mutta on mukava ajatus, että koko ajan ne tästä nyt vain kasvaa.

Tämä on ollut erityisesti mielessä siksi, että harjoitussupistukset on nyt ottaneet jostain nokkiinsa. Juuri viikko sitten kirjoitin, että ne on vähän rauhoittuneet ja tuosta pari päivää eteenpäin, ja tilanne onkin jo ihan toinen! Yhtenä iltapäivänä mietin jo, että mahdanko synnyttää kohta kun tuntui ettei ne tauonneet lainkaan. :D Sen jälkeen onneksi taas rauhoittuivat niin, että hetkellisesti voi tulla useita tunnissa, mutta sitten voi olla välissä monta rauhallisempaakin tuntia.

Nostaminen, kumartuminen, kävely, autoilu ja selällään makaaminen ovat tämän hetken pahimmat supistusten aiheuttajat. Töissä kolme ensimmäistä näistä ovat vahvasti läsnä ja siksi päätin nyt neuvolassa kysellä, jokohan saikulle pitäisi jäädä. Mulla olisi ollut enää vain 2,5 viikkoa töitä ennen kesälomaa ja ajattelin helposti jaksavani sinne saakka, mutta niin ne tilanteet muuttuu. Koska kyseessä on vielä kaksi täyttä työviikkoa, alkoikin tuntua siltä, etten ole varma, uskallanko, haluanko tai pystynkö sittenkään olemaan töissä. Olen siis päiväkodissa alle 3-vuotiaiden kanssa ja ryhmässä on tällä hetkellä tosi pientä porukkaa, mm. kolme vauvaa, jotka ei vielä kävele.

Päädyttiin siis neuvolassa yhteistuumin varaamaan mulle vielä lääkäriaika torstaille ja katsotaan sitten asiaa uudelleen. Mulla oli ajatuksena käydä lähinnä tsekkaamassa tilanne ja hakemassa mielenrauhaa lääkäriltä, mutta tämän viikon kaksi työpäivää kyllä vähän muuttivat suunnitelmia. Alkaa olla hiukan jo tukalaa yrittää tehdä töitä (lähes kaikki vaipanvaihdot, pukemiset, riisumiset, lelujen keräämiset, nopeat liikkeet ja syöttötuoleihin nostot aiheuttavat hetken kivistyksen vatsalle) ja onhan noista jo herännyt kova huolikin, kun viime raskaudessa vastaavat supistukset kuitenkin alkoi kypsyttää paikkoja liian aikaisin.

Nyt jään siis vain odottelemaan torstain lääkärikäyntiä. Varmaan se haluaa tehdä taas sisätutkimuksen. Viimeksi siitä kieltäydyin noin rv 18 (vai 16, en muista), vaikka supistukset oli jo alkaneet, mutta nyt ei varmaan enää voi. Jotenkin vain on inhottava ajatus, että kun muutenkin on uhkaa kypsymiselle, niin sitten vielä ronkitaan tarkoituksella lisää. Viimeksi mulla ei myöskään kypsyminen edes näkynyt kuin ultralla, niin en oikein koe sisätutkimuksen antavan mitään lisäarvoa mihinkään. Ja sitten vielä sekin, että vaikka kypsymistä ei olisi tapahtunut, niin joka tapauksessa mulle jää huoli supistuksista töitä tehdessä. No, katsotaan kuinka käy. Onneksi lääkäri on tosi mukava.

Muuten kaikki oli neuvolassa ok. Oma terveydenhoitajani oli lomalla, mutta paikalla oli mukava sijainen. Hemoglobiini oli nyt sormesta 114 eli rautaa voisi mahdollisesti aloittaa taas. Viimeksi se oli noussut ollen noin 120, jolloin lopetin lisäraudan syömisen. Verenpaine oli taas matalahko, etenkin yläpaine. Pitäisi kuulemma juoda enemmän. Painoa oli tullut jo 8 kiloa, viime käyntiin nähden vajaa puoli kiloa viikossa, eli varmaan mennään aika samoissa kuin esikoisestakin. Sf-mitta meni hiukan käyrän yläpuolella.

Synnytyspelosta myös kysyttiin asteikolla 0-10 ja vastasin 2. Näistä nolla tarkoittaa, ettei jännitä yhtään ja kymppi, että ihan hirveä ajatuskin. Alkuraskaudessa mulla oli jonkin verran pelkoja ja epävarmuuksia, miten haluaisin synnyttää. Ne on kuitenkin tässä karisseet ja synnytystapakin on alkanut vakiintua ajatuksissa. Eniten mua jännittää nyt vain tuleva synnytystapa-arvio, jos ne sanookin siellä, että se on suoraan sektio. Tosin, sektiokaan ei pelota enää kuten viimeksi, mutta harmittaisi, ettei ole vaihtoehtoa valita toisin. Tällä hetkellä ajattelen, että jos vauva pysyy päätarjonnassa, haluan synnyttää alateitse. Jos kääntyy taas perätilaan, niin sitten sektio.

Keskitytään nyt kuitenkin vielä tähän hetkeen ja odotellaan ensin vaikkapa sitä torstaitakin. Vähän jo jännittää, miten käy.

Päiväkodin vaihto: uhka vai mahdollisuus?

Me ollaan vaihtamassa päiväkotia ja se hirvittää. Mietin koko ajan, tehdäänkö kuitenkin väärä ratkaisu. Meneekö lapsi nyt ihan rikki, kun tuttu paikka vaihtuu tuntemattomaan? Samalla yritän miettiä järjellä kulunutta 1,5 vuotta vanhassa päiväkodissa. Kaikkia epäkohtia ja epäilyksiä, niitä käänteentekeviä hetkiä, kun olen ollut aina uudelleen yhteydessä varhaiskasvatusjohtajaan (pahoittelut, tiedän olevani jo mustalla listalla) ja kysynyt, että pliis, pääseekö siirtymään NYT JUST.

Me haettiin alun perin paikkaa tammikuulle 2022 meidän lähipäiväkodista, alle kilometrin päästä. Se on kunnallinen ja kehuttu päiväkoti. Lapsi oli tuolloin hieman päälle 2-vuotias ja juuri aloittamassa koko päiväkotiuransa. Päiväkoti oli kuitenkin täysi ja meille tarjottiin paikkaa yksityisestä päiväkodista muutaman kilometrin päästä. Olen itse ollut varhaiskasvatuksen opettajana tällä hetkellä reilut neljä vuotta, suurimmaksi osaksi juuri yksityisellä puolella. Omiin kokemuksiini pohjaten en siis missään nimessä olisi halunnut lastani yksityiseen päiväkotiin.

Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut ja meille luvattiin, että voitaisiin vaihtaa päiväkotia syksyllä. Päätettiin ottaa paikka vastaan ja kirjoitinkin sitten aloituksen jälkeen tämän postauksen fiiliksistä. Tuolloin vielä ajatus vaihdosta oli mielessä, mutta kevään edetessä lapsi alkoikin tottua päiväkotiin ja henkilökuntaan, ja kaikki vaikuttikin yhtäkkiä olevan kohtuullisen mukavasti. Tykkäsin siitä, että päiväkoti oli pieni kotoisa yksikkö, jossa kaikki tunsivat toisensa ainakin nimeltä. Päätettiin siis jättää siirtohakemus kokonaan tekemättä. Se oli ensimmäinen virhe.

Syksy 2022

Lapsi siirrettiin vuosi sitten elokuussa 2v 8 kk iässä yli 3-vuotiaiden ryhmään, mutta hän jatkoi yhä siis samassa yksityisessä päiväkodissa. Se ei sinällään ollut ongelma, tiesin hänen pärjäävän taidoiltaan, mutta sosiaaliset suhteet ja isompi ryhmä mietityttivät. Ryhmässä ei tuolloin ollut hänelle enää yhtään tuttua työntekijää eikä lasta. Alkusyksyn aikana oli kaikkea pientä kulmakarvat nostattavaa asiaa, mutta viimeinen tikki oli, kun lapsi kertoi erään päiväkotipäivän jälkeen toisen lapsen kuristaneen häntä.

Kaulalta löytyikin sitten raapimisjäljet. Lapsi kertoi istuvansa tämän lapsen vieressä ruokapöydässä ja hakiessa minulle olikin kerrottu, että meidän lapsi oli yllättäen alkanut itkeä ruokailussa, mutta eivät tienneet miksi. No, syy selvisi. Kyllähän näitä sattuu ja tapahtuu, mutta kaikki muutkin asiat huomioiden tämä oli minulle liikaa. Muistaakseni jo syyskuussa laitettiin vetämään siirtohakemus kunnalliseen päiväkotiin, johon alun perinkin halusimme.

Odottaminen tuntui tuskaiselta, kunnes melko pian ryhmässä vaihtui toinen työntekijä ja tuli lisäksi kolmaskin lisäkäsiksi. Tätä ennen ryhmässä oli ollut vain kaksi aikuista. Se vaikutti toimintaan positiivisesti ja loppuvuonna vaikutti siltä, että menohan oli jo ihan ok. Ryhmä oli hieman pienempi, vain 15 lasta ja lapsi alkoi viihtyä. Toiminta ei vieläkään mielestäni ollut ihan nykyvasun mukaista, mutta tuntui taas turvalliselta jättää lapsi hoitoon.

Loppuvuodesta saatiin puhelu, että meille olisi ehkä paikka uudessa päiväkodissa jo tammikuussa, mutta varmuudella elokuussa. Paikka olisi täydessä 21 lapsen ryhmässä. Puhelu jotenkin ahdisti. Tuntui, että tammikuu tulisikin jo liian pian. Ajattelin, että kesken vuoden on ikävä aloittaa täydessä ryhmässä ainoana täysin ulkopuolisena ja kun yksityiselläkin sujui taas asiat ihan kivasti... Lapsi oli juuri alkanut tottua ja viihtyä. Ei siis otettu kunnallista paikkaa vastaan, vaan päätettiin siirtää aloitus vasta elokuulle. No, se oli toinen virhe.

Kevät 2023

Heti alkuvuodesta alkoi työntekijäkaruselli. Näin loppukeväästä ryhmässä on nyt varmaan jo 10. työntekijä, eikä lainkaan pätevää opettajaa, joskin ihan hyvä lastenhoitaja sijaisena. Välillä olin jo pihalla, keitä oman lapseni ryhmässä edes töissä oli. Myös johtaja on vaihtunut jo kahdesti vai kolmesti tässä vuoden aikana, eikä hän ole enää edes läsnä kyseisessä päiväkodissa vaan kokonaan toisessa kunnassa. Nykyiseltä johtajalta tulee myös välillä hyvin erikoisia ja mielestäni aika syytteleviäkin viestejä (yleisesti kaikille vanhemmille). En juuri arvosta.

Päiväkotia alettiin myös latoa tupaten täyteen: kumpikin isojen ryhmä kasvatettiin 21 lapsen ryhmäksi, vaikka toiselle näistä ryhmistä ei ollut edes kunnollisia tiloja olemassa. Välillä aamuisin omaa lasta viedessä sitä vain laski lasten ja aikuis(t)en päitä ja mietti, että kovasti onnea ja suojelusta vain teille tähän aamuun. Omaa lastani ei aina aamuisin otettu edes vastaan kunnolla, hyvä että edes moikattiin.

Kun keväällä sitten vielä ilmoitettiin taas kahden ryhmän työntekijän lähtevän ja samalla, että kesäaikaan päiväkoti ei olisi auki vaan päivystys olisi kahden kunnan päässä meistä, ilmoitin jälleen varhaiskasvatusjohtajalle, että hei me tultaisiinkin sinne kunnalliseen heti, jos vain paikka sattuisi vapautumaan. Hän lupasi, että kesäksi voisi onnistua, mutta ei keväälle. Onneksi saatiin kuitenkin sumplittua meidän kesälomat nyt niin, että pystyin ilmoittamaan, että pidetään se aloitus sittenkin vain elokuussa.

Tilanne nyt

Noh, nyt olemme siinä tilanteessa, että saimme paikan elokuun alusta uuteen päiväkotiin. Lapsi jää kesälomalle kesäkuun puolessa välissä ja lopuksi kesää kotiin. Tilanne on kuitenkin se, että ollaan oltu nyt taas pidempään ihan tyytyväisiä nykyiseen yksityiseenkin päiväkotiin. Työntekijät ovat olleet jo pidempään samoja ja aamuisin on ollut tarpeeksi henkilökuntaa paikalla. Koen myös, että ryhmän nykyinen henkilökunta on osaava ja lämminhenkinen (vaikkakin toki pätevä opettaja tosiaan puuttuu).

Lapsi on alkanut vihdoin puhua muista lapsista kavereinaan, on kiintynyt aikuisiin ja viihtyy muutenkin hyvin päiväkodissa. Sitten kun tähän lisää vielä sen, että esikoinen on päiväkodissa kesän jälkeen enää vain elokuun ja sitten ainakin syyskuun poissa kokonaan vauvan syntymän aikoihin, niin tuntuu jälleen siltä, että tekisi mieli perua uusi paikka. Olisi ollut järkevämpää pitää elokuu vanhassa paikassa ja siirtyä uuteen joskus sitten, kun tuntuu että ollaan oltu tarpeeksi kotona uutena perheenä. Vaikka tammikuussa.

Mutta. Ensinäkin, jos ei nyt otettaisi uutta paikkaa vastaan, ei saataisi sitä enää myöhemminkään, koska päiväkoti olisi luultavasti taas ihan täynnä. Ja sitten on nuo kaksi kertaa, kun jo tein virheen uuden paikan kanssa. Vaikka nyt kaikki on hyvin, en voi tietää, mitä tuolla on kesän jälkeen. Mihin ryhmään lapsi siellä menisi, onko siellä taaskaan yhtään tuttua työntekijää? Jatkuvatko samat epäkohdat edelleenkin? Kun ongelmat ovat todennäköisesti suurimmilta osin johdon ja hallinnon puolella, en ihan kovin optimistinen olisi jatkon suhteen. Toiseksi, jos otetaan vastaan uusi päiväkotipaikka, voidaan tarvittaessa myydä toinen auto pois kokonaan, mikä on todella iso säästö.

Järjellä ajateltuna meidän on pakko ottaa vastaan paikka tuosta lähipäiväkodista. Samalla päätös vain tuntuu todella pahalta esikoisen puolesta, joka on ehtinyt jo tottua nykyiseen paikkaan, lapsiin ja aikuisiin. On saanut kavereita, eikä enää jännitä päiväkotiin menemistä joka aamu. Hänelle on varmasti vaikeaa ja ikävää joutua uuteen isompaan päiväkotiin keskelle tuntemattomia. Itkettää jo nyt ajatus, kun hänet pitää jättää ensimmäistä kertaa uuteen paikkaan. Pärjäilepä sitten!

Se hyvä puoli tässä onneksi nyt on, että minun jäädessäni äitiyslomalle vaihdetaan tuntimääräksi enintään 20 tuntia viikossa. Pidetään päiviä viikossa vain 3 tai 4 ja tuntimääränä 3 tai 6 tuntia päivässä. Pidän myös mahdollisena, että otetaan esikoinen kokonaan pois päiväkodista, jos sinne meneminen on liian kuormittavaa tai todella epämieluisaa. Mutta mielellään en sitä tekisi, kun on vihdoin saatu tuo paikka ja olisi mukavaa, että pysyvämpiä kaverisuhteitakin alkaisi jo muodostua. Tuolta kuitenkin siirrytään sitten samaan eskariin ja kouluun.

Pidemmällä tähtäimellä vaihto on siis kaikin puolin ainoa järkevä ratkaisu. Tässä riitelee nyt lähinnä järki ja tunteet. Tällä kertaa annetaan järjen voittaa ja toivotaan, ettei päiväkodin vaihtaminen koidu kolmanneksi virheeksi tällä polulla.

22+1 Peruuntunut Kela-neuvola ja kuulumiset

En ole tainnut kirjoitella neuvolasta vielä oikein mitään tätä aiemmin, joten josko tähän alkuun lyhyt kertomus nykytilanteesta. Meillähän on nyt eri neuvola kuin esikoisen raskaus- ja vauva-aikaan ja on kyllä ollut kaikkiaan positiivinen muutos.

Sekä esikoisen nykyinen terkkari että omani äitiysneuvolassa on kumpikin ihania ja osaavia tyyppejä. Esikoisen terkkari osaa kivasti ottaa huomioon perheen omat tavat, eikä muutenkaan hötkyile jokaisen ohjenivaskan kanssa, vaan on enemmän sellainen "annetaan ajan kulua ja otetaan ihan rauhassa" -tyyppi. 

Äitiysneuvolapuolen terkkari taas osaa aidosti kuunnella ja hänelle on helppo puhua mistä vain. Oli meillä esikoisen aikaankin ihan kiva terkkari, mutta olin jotenkin vähän lukossa aina hänen käynneillään, tuntui että käytiin ihan eri taajuuksilla sen kanssa. Välillä oli hankala ehtiä saada suunvuoroa ja kaikkeen tuli vastaus tosiaan aina suoraan ohjenivaskasta, ei lainkaan sellaista oman järjen käyttöä tai ymmärrystä eri tilanteista.

Esimerkiksi kertoessani esikoisen ekassa neuvolassa, että nukutaan perhepedissä, terkkari vastasi, että nyt täytyisi jo alkaa kyllä opettaa omaan sänkyyn (3kk vauva). Nykyinen terkkari taas totesi, kun kerroin vähän häpeillen, että meillä yhä 3v nukkuu perhepedissä, että onpa kiva kun olette löytäneet teille hyvän tavan nukkua. Siksi tällä kertaa on siis ollut kiva päästä neuvolaan näin raskausaikanakin, kun viime raskaudessa ne tuntui vähän pakkopullalta ja aika turhilta käynneiltä.

Peruuntunut Kela-neuvola

Eilen olisi ollut vihdoin se neuvola, josta saisi raskaustodistuksen. Muistan ajatelleeni ekassa neuvolassa, että tähän pisteeseen olisi aivan tuhottoman pitkä aika ja nyt yhtäkkiä päivä koittikin. Pääsisin vihdoin ilmoittamaan töihin virallisesti, että aion jäädä äitiyslomalle elokuun 14. päivä ja pomo lakkaisi hönkimästä niskaan asialla :D

Pääsisin myös tilaamaan äitiysavustuksen. Minähän tosiaan kirjoittelin hetki sitten, että vihdoin päätettiin, ettei oteta äitiyspakkausta vaan raha. Nyt kuitenkin sain yllättäen palkan päälle pienen lisän, mistä en ollut etukäteen tietoinen ja sen johdosta päätin, että otetaankin nyt pakkaus, kun tuo palkan lisä menee aika yksyhteen avustuksen rahan kanssa. Tosin laitan luultavasti myyntiin osan pakkauksen tuotteista - ne mitä emme tarvitse tai en halua muistoksi.

Mutta neuvolaan palatakseni: kun eilinen aamu koitti, totesin, että mulla taitaakin olla flunssa eikä enää pelkkää allergiaa. Yleensä mulla allergiassa on vaan nuhaa ja silmien kutinaa, mutta nyt myös kova yskä ja ääni ihan pois. Arvoin vielä hetken, mitä teen, mutta päädyin kuitenkin perumaan neuvolan. Kysyin tosin, josko voisin silti saada raskaustodistuksen, kun pomokin sitä muisti taas aamulla heti kysyä kun soitin saikusta, ja se onneksi onnistui! Eli vaikka neuvola siirtyi maanantaille, sain eilen silti haettua vapaat ja äitiyspakkauksen ja ilmoitettua töihin asiasta.

Kuulumiset

Muuten ei ole ihmeempiä kuulumisia. Tosiaan kipeänä olen vieläkin, mutta onneksi tänään tuntuu jo vähän paremmalta kuin eilen. Raskausvaivoja ei oikeastaan vieläkään ole, tuntuu että harjoitussupistuksetkin on olleet nyt vähän rauhallisempia. Vauva liikkuu yhä ahkerasti pitkin päivää ❤️

Kahvia ei muuten vieläkään tee mieli. Tosi outoa, esikoisen aikaan join sitä taas jo näillä viikoilla. Sen sijaan olen nyt alkanut juomaan teetä ehkä tässä reilun viikon sisään, vaikka se taitaa enemmän olla tapa kuin makuelämys. Muu ruoka maistuu kyllä liiankin hyvin, syön taas ihan järjettömiä annoksia. Erään kerrankin söin töissä kuusi normikokoista perunaa, mikä on puolet enemmän kuin normaalisti. Ja kun oli pinaattiraejuustonappeja söin niitä kevyet 14. Niitä on laskettu 7 per aikuinen. Odotan innolla, mitä neuvolan vaaka maanantaina näyttää... Mutta onhan sekin ärsyttävää, jos ruokailusta jäisi aina kamala nälkä.

Raskaus ei vieläkään tunnu kauhean todelliselta. Ajattelin, että toisen kanssa olisi helpompi jo ajatella, että tuolla masussa kasvaa ihan oikea pieni vauva. Mutta on se vaan edelleenkin kummallista. Nyt nautin vain täysillä raskausajasta, enkä oikeastaan vielä ole ehtinyt uhrata ajatuksia sille, että vauva joskus syntyykin.

Millaista on olla 3,5-vuotiaan äiti?

Vuodet on vierineet kyllä kovaa vauhtia. Tuntuu, että joka päivä ihmetellään ääneen, onko meillä todella jo noin iso lapsi. Siis lapsi, ei taapero tai vauva. Ihmetellään uusia taitoja, mielettömiä ajatuksia ja oivalluksia. Sitä, miten paljon voi tuollainen nuori mieli muistaa ja osata yhdistellä asioita. Miten? Milloin siitä tuli noin iso?

Samalla välillä unohtuu, että kaikesta huolimatta hän on vielä pieni ja vasta opettelee asioita. Tulee ehkä vaadittua liikaa, unohdettua, että tunteiden säätely on vielä hankalaa ja odottaminen joskus ihan mahdotonta. Tulee sanottua asioita liian hätäisesti ja sitten kuuliainen lapsi ihmettelee, että eikö se nyt niin mennytkään. Että miksi mä saan nämä toiset lelut nyt olkkariin kun en mä viimeksi siivonnut niitä kaikkia vanhoja pois, vaikka käskit?

Pahimmassa tahtoiän vaiheessa tuli joskus kyseenalaistettua, onko minusta lainkaan äidiksi. Että miten riekaleiksi omat hermot voikaan saada puolessa vuodessa. Mihin hävisi se minun loppumaton rauhallisuuteni ja kärsivällisyyteni, tunteiden sanoittaminen, ajan antaminen? Onneksi siitäkin ajasta selvittiin ja nyt olen taas enemmän zen. Toki tuleehan yhä väkisinkin pieniä yhteentörmäyksiä, kun väsyneinä kiistellään siitä, voiko ihan jokaisen asian saada vain siksi, "mutku mä tahdon, äitii ii". Yhdessä hetkessä sitä vaan liikuttuu ylpeydestä ja seuraavassa nousee jo vähän savu korvista. Sellaista se on, olla 3,5-vuotiaan äiti.

Mielestäni 3,5-vuotias on myös ihan loistavan ikäinen tuleva isoveli. Hän osaa tehdä itse, eikä aikaa kulukaan enää tuhottoman paljon perushoivaan. Äiti jää ihan toimettomaksi, kun 3,5-v pukee ja riisuu omatoimisesti lähes kaiken, tällä hetkellä jopa aina ihan oma-aloitteisesti. Hän ei enää käytä vaippaa ja hoitaa vessakäynnitkin itsenäisesti. Hakee itse aamupalajugurtin kaapista, osaa sanoa kun on nälkä ja syö itse. Viihtyy leikeissä jo yksikseenkin tarpeen vaatiessa, osaa odottaa vuoroaan. Hänet voi päästää jo yksin vaikka omalle pihallekin, kun hieman vilkuilee ikkunasta, että "älä poistu pihalta" pysyy mielessä.

3,5-vuotiaan äitinä on myös äänekästä ja aika intensiivistä, mitä vuorovaikutukseen tulee. Koko ajan jostain kuuluu puhetta tai leikin ääniä, kuiskutusta ja kiljahduksia. Pitää olla valmiudessa katsomaan koko ajan jotain uutta (ja vanhaa) asiaa ja vastaamaan mitä hankalimpiin kysymyksiin. Miksi ne kuolleet menee sinne kirkkoon? Törmääkö linnut sitten niihin ihmisiin taivaalla? Kuinka kauan on viisi minuuttia? Onneksi puhe on jo tosi selkeää, mutta joskus yhä jokin uusi sana saa hieman hämilleenkin. Kuten parkittaa. Se on pakittamista parkkiin. Tiedoksi.

Leikkiminen on myös oma juttunsa. Äitinä saa leikkiä niin paljon kuin jaksaa. Niin paljon, ettei oikeastaan niin paljon edes jaksa. Leikit on todella monipuolisia ja juonenkäänteitä riittää, niitä on ihana seurata. Niissä mukana oleminen ei aina olekaan sitten helppoa, koska lapsella on niin selkeä visio, miten leikin tulee mennä. Ja aina se ei ihan mene just niin, kun äiti ei vaan ymmärrä ohjeita.

Tulee myös olla tosi hyvät hermot vauhdin sietämiseen. Onko minulla? No ei oikein, mutta olen opetellut. Rauhallinen taapero ei nimittäin välttämättä olekaan enää niin rauhallinen leikki-ikäinen. Leikit on tosi äänekkäitä ja vaativat tilaa ja paikasta toiseen siirrytään tietenkin juoksemalla. Varsinkin kaikenlainen painiminen ja riehuminen on aivan parasta. Onneksi meidän isi on siinä tosi hyvä ja lapsi oppi nopeasti, että äiti ei paini. Varsinkaan nyt raskaana. Äiti mieluummin askartelee, ulkoilee ja leikkii.

3,5-vuotiaan äitinä saa myös paljon hellyyttä osakseen. Pusuja ja haleja. Saa usein kuulla olevansa rakas ja saa kertoa sitä myös eteenpäin. On aivan ihanaa olla juuri meidän 3,5-vuotiaan äiti. Olla päivittäin ylpeä siitä, miten hieno esikoinen meillä onkaan. Äitiys on ihanaa, parasta ja aika kuluttavaa. Kaikkea sopivassa suhteessa.

Meille tulee vauva!

Blogi on ollut pitkään yksityisenä, kun en enää kokenut, että minulla oli mitään annettavaa tänne. Nyt kuitenkin meillä on ilo kertoa, että (oletettavasti) syyskuussa perheemme kasvaa toisella pojalla ja siksi olen myös herätellyt blogia henkiin. Olen kirjoittanut postauksia valmiiksi koko raskauden ajan, mutta pitänyt blogia silti yksityisenä. Nyt takana on rakenneultra ja koska kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa, ajattelin olevan sopiva aika julkistaa asia.

Nyt on menossa raskausviikko 21+2. Esikoinen täyttää pian 3,5 vuotta eli ikäeroa näille naperoille tulee vajaa 4 vuotta.

Tauon aikana julkaistut aihepostaukset:

Ajatus toisesta lapsesta ja matka tähän pisteeseen: Käytännössä tiivistelmä yritysajasta ja ensimmäisestä kolmanneksesta, tarinaa mm. neljä viikkoa kestäneestä verisestä vuodosta

Mitä pitää hankkia toiselle lapselle?: Ostoslista ja hieman budjettia

Esikoisen tarvikkeiden inventaario: Mitä tarvikkeita meiltä jo löytyy ja niiden kunnon tarkistusta yms.

Tauon aikana julkaistut ultrakäyntipostaukset:

NT-ultra

16+1 ultra: Meille tulee toinen poika!

21+1 Rakenneultra ja kuulumiset

Tauon aikana julkaistut kuulumispostaukset:

14+4 Kuulumisia

15+1 Kuulumisia ja sokerirasitus

17+4 Kuulumisia

20+0 eli puoliväli!

21+1 Rakenneultra ja kuulumiset

Tänään oli vihdoin rakenneultra. Ehdin jännittää sitä jo pidemmän tovin, tuntui ettei tämä päivä koittanut ikinä. Jotenkin sitä ehti miettiä ihan liikaa, että miten voisi kahdesti olla niin hyvä tuuri, että kaikki on ok.

Tänään tuo päivä kuitenkin vihdoin koitti. Majakkasairaalaan saapuminen oli vaan vähän hermoja raastavaa, kun aikaa oli enää vain 10 minuuttia, eikä löydetty yhtään vapaata parkkipaikkaa. Mies sitten vaan nopsaa heitti minut pääoville ja menin ihan kiukuissani sisään yksin (että kuka idiootti rakentaa uuden sairaalan niin, ettei ole parkkipaikkoja?!) ja mies jäi vielä metsästämään paikkaa. Pelkäsin, ettei hän ehtisi lainkaan ultraan, mutta hän oli onneksi löytänyt vielä yhden parkkitalon, missä oli vielä pari paikkaa vapaana. Mietin vaan, että onpa kiva mennä sitten synnyttämään, kun ei saa edes autoa parkkiin. :D

Ultrassa kaikki oli kuitenkin hyvin, mikä oli pääasia. Muistelisin esikoisen ajalta tosin, että kuva oli silloin jotenkin selkeämpää ja ultraaja sanoitti myös paljon paremmin, mitä mittaili ja katsoi. Onneksi nytkin jotain, vaikkakin vähäsanaisemmin. Voi toki myös olla, että nyt oli vain vauvalla liikaa vauhtia, koska viimeksi esikoisen aikaan hän vain möllötti paikoillaan ja tarjoili aina parhaat kuvakulmat mittailuihin.

Tämä vauva ei sitten ollutkaan yhtä yhteistyöhaluinen, hän olisi mieluummin ollut rauhassa itsekseen kuin kenenkään tökittävänä. :D Kätilökin välillä naurahteli, kun napakat potkut heilautti anturia vatsalla. Aluksi vauva siis liikkui niin paljon, että oli hankala saada stabiilia kuvaa. Sen jälkeen hän jemmasi päänsä johonkin syvälle alas, ettei meinattu saada millään mittoja ja näkymää siitä. Kääntyilin pöydällä ja välillä kävelin eestaas huoneessa, mutta ei vaikutusta. Lopulta kuitenkin pää kääntyi sen verran, että nähtiin sekin. Aikaa meni peräti 45 minuuttia. Ja selvä poika hän edelleen oli. Minusta ihan esikoisen näköinen sivuprofiili samoilla viikoilla! Painoarvio oli 410 grammaa.

Iloinen yllätys oli myös, että vauva oli nyt pää alaspäin! Vielähän tuolla ehtii kääntyä, mutta esikoinen kun oli koko raskauden perätilassa, luo tämä vähän edes toivoa oikeasta asennosta lopussa. Mulle varattiin myös synnytystapa-arvio viikolle 36+0. Pääsen suoraan ultraan sektiotaustan takia. Tähän mennessä kaikki on puhuneet aika optimistiseen sävyyn, ettei alatiesynnytykselle pitäisi olla mitään esteitä, mutta tällä kertaa kätilöstä jäi sellainen kuva, että se ei olisikaan mikään itsestäänselvyys. Saapi nähdä...

Oma oloni noin muuten on ollut ihan hyvä. Harjoitussupistuksia tulee vaan jo aika paljon, tänään aamupäivällä esim. töissä 10 ja automatkalla sairaalaan 6. Näistä pitäisi varailla nyt lääkäriaikaa tai sitten odottelen ensi viikon neuvolaan. Kätilö sanoi, että voisin olla yhteydessä myös raskauspäivystykseen. Jotenkaan en millään viitsisi, kun tuntuu ettei kuitenkaan näillä viikoilla vielä ole mitään kypsymistä. Ja päältä ultrattuna kohdunkaula näytti ainakin ihan normaalipituiselta vielä. Luultavasti siis odotan rauhassa ensi viikon neuvolaan ja kysyn terkkarin mielipidettä.

Liikkeitä tuntuu paljon ja koko ajan! Melkoinen myllääjä. Niitä tuntuu ihan joka puolella vatsaa ja pitkin päivää. Eniten tuntuu päivällä syömisten jälkeen, mutta myös yöllä valvoessa. Tällä hetkellä se on vaan hyvä asia, kiva saada usein muistutuksia, että joku on kyydissä. :)

Mutta niin, nyt voi alkaa taas eri tavoin nauttia raskaudesta, kun on yksi etappi selvitty kunnialla! Jotenkin tosi helpottunut olo kaikkiaan, voipi alkaa tehdä hankinnatkin loppuun.

Esikoisen tarvikkeiden inventaario

Eilen sain inspiraation kaivaa esille esikoisen vanhoja tarvikkeita. Halusin tarkistaa niiden kunnon ja vähän tsekkailla, mitä pitäisi vielä hankkia.

Kantoreppuna meillä oli Tulan Free to Grow ja se saa riittää seuraavallekin. Ei ollut kovin paljoa meillä käytössä. Jos hankkisin uuden, ostaisin nyt jonkun, missä saa myös kasvot poispäin kantajasta, mutta tällä mennään! Sitterinä meillä oli Baby Björn Bouncer Bliss ja vaikka kangas onkin jo kulahtanut, tulee tämä toiselle käyttöön ihan sellaisenaan. Sitterin kankaat olin fiksuna pessyt jo ennen varastointia, mutta kantoreppu joutaa vielä pesuun.

Vaunujen ratasosa alkaa olla jo vähän kulunut, mutta vaikuttaisi toimivan hyvin. Pienet naarmut ei haittaa ja kura lähti rätillä. Renkaiden kohtalo on vielä kysymysmerkkinä. Eturenkaat oli ihan tyhjät, niin katsotaan nyt, kauanko niissä pysyy täytön jälkeen ilma. Vaunukoppa sen sijaan on yhä kuin uusi, se vaati vain kankaiden pyyhkimisen rätillä ja patjan tamppauksen. Vaunuverhokin on uudenveroinen, mutta olen jostain syystä varastoinut sen ripustusrenkaat johonkin eri paikkaan kuin itse verhon eli renkaat pitänee ostaa uusiksi. :D

Kaukalona meillä oli Britaxin Baby Safe 2 i-size. Tämä aiheutti vähän harmaita hiuksia, kun oli säilössä pahvilaatikossa, jonka sisällä vielä muovipussissa. Kaukalo haisi nimittäin tosi ummehtuneelta, vähän homemaiselta. Se on kuitenkin aina säilötty lämpimässä ja kuivassa, joten nakkasin kankaat pesuun ja kaukalon ulos tuulettumaan. Onneksi tämän jälkeen siitä tuli kuin uusi taas! Tosi hyvässä kunnossa siis. Haluaisin kyllä Britaxin uuden 5z -kaukalon, koska se on nätimpi, kevyempi ja menee makuuasentoon, muttei meidän ole mitään järkeä maksaa siitä, kun vanha on vielä niin hyvä (ja yhä turvallinen).

Kaukalopussin myin viimeksi pois, koska se oli liian hiostava. Ostin nyt käytettynä 15 eurolla ohuemman Nordlys-pussin. Mulla on ajatuksena, että se menisi talvellakin villahaalarin kera, kun ei siinä juurikaan ulkona olla kuin hetken siirtymät. Pussi ei ihan sellaisenaan sopinut kaukaloon, mutta ompelin siihen uuden aukon vyölukolle ja kavensin olkahihnojen väliä, niin hyvä tuli!

Lisäksi esikoiselta on jäänyt melkeinpä kaikki vaatteet 68 koosta ylöspäin. 50-kokoisia olen ommellut nyt itse lisää ja muutaman 56-kokoisen bodyn. Ylläolevassa kuvassa on vauvalle tehdyt vaatteet. 56-kokoa on tällä hetkellä vähiten ja 62 kaipaa myös täydennystä. Muuten on aika hyvä tilanne.

Muita esikoiselta jääviä tarvikkeita on Padwicon 850 -itkuhälytin, Stokken Flexibath -amme, harsot, äitiyspakkauksen makuupussi, hoitoalusta ja kasa leluja sekä kirjoja. Tietysti pinnasänky, mutta nukkumajärjestelyt on vielä ihan auki, sillä esikoinen nukkuu yhä perhepedissä pinnasänky sivuvaununa. Ajatuksena olisi ehkä ostaa esikoiselle juniorisänky meidän sängyn viereen ja siirtää vauva sitten pinnasänkyyn perhepetiin.