Päiväkodin vaihto: uhka vai mahdollisuus?

Me ollaan vaihtamassa päiväkotia ja se hirvittää. Mietin koko ajan, tehdäänkö kuitenkin väärä ratkaisu. Meneekö lapsi nyt ihan rikki, kun tuttu paikka vaihtuu tuntemattomaan? Samalla yritän miettiä järjellä kulunutta 1,5 vuotta vanhassa päiväkodissa. Kaikkia epäkohtia ja epäilyksiä, niitä käänteentekeviä hetkiä, kun olen ollut aina uudelleen yhteydessä varhaiskasvatusjohtajaan (pahoittelut, tiedän olevani jo mustalla listalla) ja kysynyt, että pliis, pääseekö siirtymään NYT JUST.

Me haettiin alun perin paikkaa tammikuulle 2022 meidän lähipäiväkodista, alle kilometrin päästä. Se on kunnallinen ja kehuttu päiväkoti. Lapsi oli tuolloin hieman päälle 2-vuotias ja juuri aloittamassa koko päiväkotiuransa. Päiväkoti oli kuitenkin täysi ja meille tarjottiin paikkaa yksityisestä päiväkodista muutaman kilometrin päästä. Olen itse ollut varhaiskasvatuksen opettajana tällä hetkellä reilut neljä vuotta, suurimmaksi osaksi juuri yksityisellä puolella. Omiin kokemuksiini pohjaten en siis missään nimessä olisi halunnut lastani yksityiseen päiväkotiin.

Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut ja meille luvattiin, että voitaisiin vaihtaa päiväkotia syksyllä. Päätettiin ottaa paikka vastaan ja kirjoitinkin sitten aloituksen jälkeen tämän postauksen fiiliksistä. Tuolloin vielä ajatus vaihdosta oli mielessä, mutta kevään edetessä lapsi alkoikin tottua päiväkotiin ja henkilökuntaan, ja kaikki vaikuttikin yhtäkkiä olevan kohtuullisen mukavasti. Tykkäsin siitä, että päiväkoti oli pieni kotoisa yksikkö, jossa kaikki tunsivat toisensa ainakin nimeltä. Päätettiin siis jättää siirtohakemus kokonaan tekemättä. Se oli ensimmäinen virhe.

Syksy 2022

Lapsi siirrettiin vuosi sitten elokuussa 2v 8 kk iässä yli 3-vuotiaiden ryhmään, mutta hän jatkoi yhä siis samassa yksityisessä päiväkodissa. Se ei sinällään ollut ongelma, tiesin hänen pärjäävän taidoiltaan, mutta sosiaaliset suhteet ja isompi ryhmä mietityttivät. Ryhmässä ei tuolloin ollut hänelle enää yhtään tuttua työntekijää eikä lasta. Alkusyksyn aikana oli kaikkea pientä kulmakarvat nostattavaa asiaa, mutta viimeinen tikki oli, kun lapsi kertoi erään päiväkotipäivän jälkeen toisen lapsen kuristaneen häntä.

Kaulalta löytyikin sitten raapimisjäljet. Lapsi kertoi istuvansa tämän lapsen vieressä ruokapöydässä ja hakiessa minulle olikin kerrottu, että meidän lapsi oli yllättäen alkanut itkeä ruokailussa, mutta eivät tienneet miksi. No, syy selvisi. Kyllähän näitä sattuu ja tapahtuu, mutta kaikki muutkin asiat huomioiden tämä oli minulle liikaa. Muistaakseni jo syyskuussa laitettiin vetämään siirtohakemus kunnalliseen päiväkotiin, johon alun perinkin halusimme.

Odottaminen tuntui tuskaiselta, kunnes melko pian ryhmässä vaihtui toinen työntekijä ja tuli lisäksi kolmaskin lisäkäsiksi. Tätä ennen ryhmässä oli ollut vain kaksi aikuista. Se vaikutti toimintaan positiivisesti ja loppuvuonna vaikutti siltä, että menohan oli jo ihan ok. Ryhmä oli hieman pienempi, vain 15 lasta ja lapsi alkoi viihtyä. Toiminta ei vieläkään mielestäni ollut ihan nykyvasun mukaista, mutta tuntui taas turvalliselta jättää lapsi hoitoon.

Loppuvuodesta saatiin puhelu, että meille olisi ehkä paikka uudessa päiväkodissa jo tammikuussa, mutta varmuudella elokuussa. Paikka olisi täydessä 21 lapsen ryhmässä. Puhelu jotenkin ahdisti. Tuntui, että tammikuu tulisikin jo liian pian. Ajattelin, että kesken vuoden on ikävä aloittaa täydessä ryhmässä ainoana täysin ulkopuolisena ja kun yksityiselläkin sujui taas asiat ihan kivasti... Lapsi oli juuri alkanut tottua ja viihtyä. Ei siis otettu kunnallista paikkaa vastaan, vaan päätettiin siirtää aloitus vasta elokuulle. No, se oli toinen virhe.

Kevät 2023

Heti alkuvuodesta alkoi työntekijäkaruselli. Näin loppukeväästä ryhmässä on nyt varmaan jo 10. työntekijä, eikä lainkaan pätevää opettajaa, joskin ihan hyvä lastenhoitaja sijaisena. Välillä olin jo pihalla, keitä oman lapseni ryhmässä edes töissä oli. Myös johtaja on vaihtunut jo kahdesti vai kolmesti tässä vuoden aikana, eikä hän ole enää edes läsnä kyseisessä päiväkodissa vaan kokonaan toisessa kunnassa. Nykyiseltä johtajalta tulee myös välillä hyvin erikoisia ja mielestäni aika syytteleviäkin viestejä (yleisesti kaikille vanhemmille). En juuri arvosta.

Päiväkotia alettiin myös latoa tupaten täyteen: kumpikin isojen ryhmä kasvatettiin 21 lapsen ryhmäksi, vaikka toiselle näistä ryhmistä ei ollut edes kunnollisia tiloja olemassa. Välillä aamuisin omaa lasta viedessä sitä vain laski lasten ja aikuis(t)en päitä ja mietti, että kovasti onnea ja suojelusta vain teille tähän aamuun. Omaa lastani ei aina aamuisin otettu edes vastaan kunnolla, hyvä että edes moikattiin.

Kun keväällä sitten vielä ilmoitettiin taas kahden ryhmän työntekijän lähtevän ja samalla, että kesäaikaan päiväkoti ei olisi auki vaan päivystys olisi kahden kunnan päässä meistä, ilmoitin jälleen varhaiskasvatusjohtajalle, että hei me tultaisiinkin sinne kunnalliseen heti, jos vain paikka sattuisi vapautumaan. Hän lupasi, että kesäksi voisi onnistua, mutta ei keväälle. Onneksi saatiin kuitenkin sumplittua meidän kesälomat nyt niin, että pystyin ilmoittamaan, että pidetään se aloitus sittenkin vain elokuussa.

Tilanne nyt

Noh, nyt olemme siinä tilanteessa, että saimme paikan elokuun alusta uuteen päiväkotiin. Lapsi jää kesälomalle kesäkuun puolessa välissä ja lopuksi kesää kotiin. Tilanne on kuitenkin se, että ollaan oltu nyt taas pidempään ihan tyytyväisiä nykyiseen yksityiseenkin päiväkotiin. Työntekijät ovat olleet jo pidempään samoja ja aamuisin on ollut tarpeeksi henkilökuntaa paikalla. Koen myös, että ryhmän nykyinen henkilökunta on osaava ja lämminhenkinen (vaikkakin toki pätevä opettaja tosiaan puuttuu).

Lapsi on alkanut vihdoin puhua muista lapsista kavereinaan, on kiintynyt aikuisiin ja viihtyy muutenkin hyvin päiväkodissa. Sitten kun tähän lisää vielä sen, että esikoinen on päiväkodissa kesän jälkeen enää vain elokuun ja sitten ainakin syyskuun poissa kokonaan vauvan syntymän aikoihin, niin tuntuu jälleen siltä, että tekisi mieli perua uusi paikka. Olisi ollut järkevämpää pitää elokuu vanhassa paikassa ja siirtyä uuteen joskus sitten, kun tuntuu että ollaan oltu tarpeeksi kotona uutena perheenä. Vaikka tammikuussa.

Mutta. Ensinäkin, jos ei nyt otettaisi uutta paikkaa vastaan, ei saataisi sitä enää myöhemminkään, koska päiväkoti olisi luultavasti taas ihan täynnä. Ja sitten on nuo kaksi kertaa, kun jo tein virheen uuden paikan kanssa. Vaikka nyt kaikki on hyvin, en voi tietää, mitä tuolla on kesän jälkeen. Mihin ryhmään lapsi siellä menisi, onko siellä taaskaan yhtään tuttua työntekijää? Jatkuvatko samat epäkohdat edelleenkin? Kun ongelmat ovat todennäköisesti suurimmilta osin johdon ja hallinnon puolella, en ihan kovin optimistinen olisi jatkon suhteen. Toiseksi, jos otetaan vastaan uusi päiväkotipaikka, voidaan tarvittaessa myydä toinen auto pois kokonaan, mikä on todella iso säästö.

Järjellä ajateltuna meidän on pakko ottaa vastaan paikka tuosta lähipäiväkodista. Samalla päätös vain tuntuu todella pahalta esikoisen puolesta, joka on ehtinyt jo tottua nykyiseen paikkaan, lapsiin ja aikuisiin. On saanut kavereita, eikä enää jännitä päiväkotiin menemistä joka aamu. Hänelle on varmasti vaikeaa ja ikävää joutua uuteen isompaan päiväkotiin keskelle tuntemattomia. Itkettää jo nyt ajatus, kun hänet pitää jättää ensimmäistä kertaa uuteen paikkaan. Pärjäilepä sitten!

Se hyvä puoli tässä onneksi nyt on, että minun jäädessäni äitiyslomalle vaihdetaan tuntimääräksi enintään 20 tuntia viikossa. Pidetään päiviä viikossa vain 3 tai 4 ja tuntimääränä 3 tai 6 tuntia päivässä. Pidän myös mahdollisena, että otetaan esikoinen kokonaan pois päiväkodista, jos sinne meneminen on liian kuormittavaa tai todella epämieluisaa. Mutta mielellään en sitä tekisi, kun on vihdoin saatu tuo paikka ja olisi mukavaa, että pysyvämpiä kaverisuhteitakin alkaisi jo muodostua. Tuolta kuitenkin siirrytään sitten samaan eskariin ja kouluun.

Pidemmällä tähtäimellä vaihto on siis kaikin puolin ainoa järkevä ratkaisu. Tässä riitelee nyt lähinnä järki ja tunteet. Tällä kertaa annetaan järjen voittaa ja toivotaan, ettei päiväkodin vaihtaminen koidu kolmanneksi virheeksi tällä polulla.