7. toukokuuta 2023

Esikoisen tarvikkeiden inventaario

Eilen sain inspiraation kaivaa esille esikoisen vanhoja tarvikkeita. Halusin tarkistaa niiden kunnon ja vähän tsekkailla, mitä pitäisi vielä hankkia.

Kantoreppuna meillä oli Tulan Free to Grow ja se saa riittää seuraavallekin. Ei ollut kovin paljoa meillä käytössä. Jos hankkisin uuden, ostaisin nyt jonkun, missä saa myös kasvot poispäin kantajasta, mutta tällä mennään! Sitterinä meillä oli Baby Björn Bouncer Bliss ja vaikka kangas onkin jo kulahtanut, tulee tämä toiselle käyttöön ihan sellaisenaan. Sitterin kankaat olin fiksuna pessyt jo ennen varastointia, mutta kantoreppu joutaa vielä pesuun.




Vaunujen ratasosa alkaa olla jo vähän kulunut, mutta vaikuttaisi toimivan hyvin. Pienet naarmut ei haittaa ja kura lähti rätillä. Renkaiden kohtalo on vielä kysymysmerkkinä. Eturenkaat oli ihan tyhjät, niin katsotaan nyt, kauanko niissä pysyy täytön jälkeen ilma. Vaunukoppa sen sijaan on yhä kuin uusi, se vaati vain kankaiden pyyhkimisen rätillä ja patjan tamppauksen. Vaunuverhokin on uudenveroinen, mutta olen jostain syystä varastoinut sen ripustusrenkaat johonkin eri paikkaan kuin itse verhon eli renkaat pitänee ostaa uusiksi. :D

Kaukalona meillä oli Britaxin Baby Safe 2 i-size. Tämä aiheutti vähän harmaita hiuksia, kun oli säilössä pahvilaatikossa, jonka sisällä vielä muovipussissa. Kaukalo haisi nimittäin tosi ummehtuneelta, vähän homemaiselta. Se on kuitenkin aina säilötty lämpimässä ja kuivassa, joten nakkasin kankaat pesuun ja kaukalon ulos tuulettumaan. Onneksi tämän jälkeen siitä tuli kuin uusi taas! Tosi hyvässä kunnossa siis. Haluaisin kyllä Britaxin uuden 5z -kaukalon, koska se on nätimpi, kevyempi ja menee makuuasentoon, muttei meidän ole mitään järkeä maksaa siitä, kun vanha on vielä niin hyvä (ja yhä turvallinen).

Kaukalopussin myin viimeksi pois, koska se oli liian hiostava. Ostin nyt käytettynä 15 eurolla ohuemman Nordlys-pussin. Mulla on ajatuksena, että se menisi talvellakin villahaalarin kera, kun ei siinä juurikaan ulkona olla kuin hetken siirtymät. Pussi ei ihan sellaisenaan sopinut kaukaloon, mutta ompelin siihen uuden aukon vyölukolle ja kavensin olkahihnojen väliä, niin hyvä tuli!




Lisäksi esikoiselta on jäänyt melkeinpä kaikki vaatteet 68 koosta ylöspäin. 50-kokoisia olen ommellut nyt itse lisää ja muutaman 56-kokoisen bodyn. Ylläolevassa kuvassa on vauvalle tehdyt vaatteet. 56-kokoa on tällä hetkellä vähiten ja 62 kaipaa myös täydennystä. Muuten on aika hyvä tilanne.

Muita esikoiselta jääviä tarvikkeita on Padwicon 850 -itkuhälytin, Stokken Flexibath -amme, harsot, äitiyspakkauksen makuupussi, hoitoalusta ja kasa leluja sekä kirjoja. Tietysti pinnasänky, mutta nukkumajärjestelyt on vielä ihan auki, sillä esikoinen nukkuu yhä perhepedissä pinnasänky sivuvaununa. Ajatuksena olisi ehkä ostaa esikoiselle juniorisänky meidän sängyn viereen ja siirtää vauva sitten pinnasänkyyn perhepetiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti