Viides raskausviikko lähtee käyntiin ja näillä näkymin pikkuinen on vielä matkassa. Tai ainakin jokin olio, joka pitää hCG:n koholla. Tänään sain Clearbluen digitestiin tuloksen: pregnant 2-3. Ohjeen mukaan se tarkoittaa raskausviikkoa 4-5. Sanoisin siis, että hyvältä näyttää. Myös liuskatestin viiva on tummunut kivasti.
Olo ei silti juurikaan ole raskaana oleva. On hyvin vaikea käsittää, että sisälläni kasvaisi yhtään mitään. Mutta raskausoireita on alkanut ilmaantumaan.
Aamupahoinvointi: En olisi tarvinnut sinua riesakseni vielä. En edes tiennyt, että se voi alkaa näin aikaisin! Heti herätessä aamulla sydän luo tavallista tiheämmin ja kuvottaa. Silti juon urheasti kupillisen kahvia ensimmäiseksi. En vain pysty syömään heti mitään, en ole koskaan pystynyt. Ajatuksena on ostaa raikkaita pussisoseita, josko saisi sellaisia alas heti. Toistaiseksi olo helpottaa yleensä, kun on ollut hetken ylhäällä. Paitsi tänään oli todella lähellä, etten jo oksentanut. Kiva. Jos olisin mennyt vessaan, olisin ihan varmana oksentanut, mutta sinnikkäästi nieleksin sohvalla ja yritin ajatella muuta. Voi rakas maailmankaikkeus, älä anna pahoinvoinnin jatkua.
Ripuli: Mitä sitä kaunistelemaan. Mulla on jo ennestään ibs, eikä se näemmä ainakaan rauhoittunut raskaudesta.
Kipeät rinnat: Ei onneksi kovin pahasti, mutta silleen, että asian huomaa.
Nälkä: Vatsa huutaa tyhjyyttään melko pian syömisen jälkeen. Luulen, että mulla on hevosen nälkä, mutta sitten en kuitenkaan pysty syömään kuin osan ruuasta, kun olen jo täynnä. En myöskään muista, koska viimeksi nälkä olisi tuntunut niin, että vatsa ihan oikeasti kurnii! No, nykyään näin käy monesti päivässä.
Unettomuus: Nukahdan hyvin, mutta herään viimeistään klo 4 aamulla. Enkä saa enää unta. Tämä voi toki johtua stressistäkin, sillä koen olevani kaikkea muuta kuin rento.
Muita tosi selkeitä oireita ei ole. Välillä on jotain pientä jomotusta alavatsalla. Eilen oli joitain menkkakipumaisia jomotuksia ja munasarjoja vihloo pitkin päivää välillä jomottaen, välillä pistäen. Samoin tuntuu siltä, että mahtoiko alkaa menkat, mutta vessaan mennessä ei olekaan mitään missään. Joka kerta vessassa pelottaa katsoa paperia. Väsymys on ollut kovempaa myös työpäivän jälkeen, mutta on ollut raskas viikkokin töissä.
Eniten tuskailen migreenin kanssa. Edellispäivän migreenistä selvisin ilman lääkettä, mutta jouduin lähtemään töistä aikaisin. Suosituksena on täysin lääkkeetön hoito ja jos tarvitsee, niin Panadolia (erästä keskustelupalstan viestiä lainatakseni: "sillä nyt voi pyyhkiä vaikka persettä"). Luin kyllä myös, että sumatriptaanilla ei ole todettu olevan haittoja raskauden aikana, mutta silti sitä ei jostain syystä suositella, ellei ole aivan pakonomainen pakko. Katsotaan nyt, kuinka usein näitä kohtauksia alkaa tulla. Jos edelleen vain 1-2 kuussa, niin voisin harkita sumatriptaanin ottoa silloin, kun olen töissä. En ole koskaan ennen joutunut olemaan poissa töistä migreenin takia, enkä haluaisi nytkään.
Kemiallisen raskauden, tuulimunan, kohdun ulkopuolisen raskauden ja ihan vain keskenmenon pelot on edelleen vahvasti läsnä. Uskon, että ne helpottaa vähän vasta sitten, kun alkuraskauden ultrassa näen (toivottavasti) kaiken olevan hyvin. Vaikka senkin jälkeen toki keskenmeno pelottaa varmasti. Oon aina sanonut sitä ääneen, etten ymmärrä, miten niin moni saa terveitä lapsia, kun miettii, kuinka helkkarin moni asia voi mennä pieleen ennen lapsen syntymää.
Haluaisin niin paljon iloita tästä, mutten pysty siihen. Välillä jutellaan miehen kanssa tulevasta, esim. perustelin miksi haluan varhaisultraan ja selitin aikatauluni neuvolan suhteen. Mies pohti, miten kerrotaan kavereille sitten myöhemmin. Ja seuraavassa hetkessä en taas halua miettiä mitään, koska en halua uskoa tämän kestävän, etten pety. Kuulostelen jokaista oiretta ja googlettelen. Ja eihän se keskenmeno olisi paha juttu sinällään, koska sitten vaan yritettäis uusiksi. Sit saataisiin olla häissä rauhassa, mennä häämatkalle suunnitellusti ja nauttia vain toisistamme. Se on ihana ajatus! Mutta en halua silti menettää tätäkään. Vaikka nyt tärppäsi ekasta kerrasta, oon kuullut liikaa tarinoita, joissa vastaava tilanne on päätynyt keskenmenoon ja seuraava raskaus ei ole alkanut ennen hoitoja...
