29. huhtikuuta 2023

Mitä pitää hankkia toiselle lapselle?

Meillä on aikalailla kaikki säästössä esikoisella, kun tuli tehtyä hyviä hankintoja. Pari juttua ollaan myyty pois ja muutama asia on mennyt jo rikki, joten niiden hankinta on joko pakollista tai vielä mietinnässä.

Äitiyspakkauksen suhteen olen soutanut ja huovannut. Pitkääääään. Pakkaukset on ihania, joten olisi kiva ottaa sellainen toisellekin. Toisaalta kaikki on esikoiselta tallessa, enkä varsinaisesti haluaisi pakkauksesta kuin makuupussin ja laatikon muistoiksi. 170 euroa on paljon rahaa, sillä saa ison osan tarpeellisista hankinnoista. Toisaalta se tuntuu pieneltä rahalta: on meillä niihin varaa muutenkin. Tällä hetkellä kuitenkin (ainoana järkevänä) ajatuksena on, että otetaan avustus tällä kertaa rahana.

Isommat hankinnat

- Koliikkikeinu?
- Syöttötuoliin Newborn set?
- Tripp Trapp (toinen)?
- Leikkimatto
- Rintapumppu
- Kaukalopussi

Pienemmät hankinnat

- Tuttipullot
- Tutit
- Tuttiketju
- Nenä-Frida

Käyttötavara

- Vaipat
- Vauvaöljy
- Vanulaput, tops-puikot
- Sinkkivoide, Bepanthen

Vaatteita

- Bodyt ja housut koossa 50-62
- Merinohaalari 56-68
- Syyshaalari
- Syyspipo NB, talvipipo 2-6kk
- Toppahaalari 62/68

Koliikkikeinu: Esikoiselle ostettiin tämä tarpeeseen ja se oli jonkin verran käytössä. Nyt en osaa päättää, ostettaisiinko tämä jo valmiiksi odottamaan. Tämän tilalle mietin myös Tiny Love Cozy Rockeria, kun siinä saisi samalla sängyn olohuoneeseen. Toisaalta päällimmäinen ajatus on, ettei hankita mitään vielä.

Tripp Trapp: Esikoisella on edelleen oma Tripp Trapp käytössä, joten tarvittaisiin toinen. Ajattelin etsiä käytettynä nytkin. Vielä on mietinnässä, ostaisiko myös Newborn setin vai ei. Toisaalta esikoinen on jo 4,5 vuotta kun toiselle tuolille tulee tarve. Ehkä hän istuisi jo tavallisella tuolilla? Joka tapauksessa tämä ostetaan käytettynä mahd. halvalla, jos ostetaan. Newborn set jää varmaankin ostamatta.

Rintapumppu: Viimeksi mulla oli käytössä Medelan käsikäyttöinen Harmony. Se on yhä tallessa, mutta koska pullotkin pitää vaihtaa (ja oli jo ihan kellastuneet), en ehkä viitsisi tätä käyttää enää. Ostan joko tämän saman uudelleen tai toisaalta kiehtoisi myös Lola & Lykke:n sähkökäyttöinen pumppu, sitä on kovasti kehuttu. Mutta on kyllä kamalan kallis... Luultavasti päädyn Medelaan.

Tuttipullot ja tutit: Meillä oli viimeksi Aventin pulloja, joten ostan niitä nytkin. Tosin ajattelin ostaa alkuun vain yhden, kun eihän sitä tiedä, kelpaako toiselle pullo lainkaan. Ostan nyt myös lasiset, viimeksi oli muovia. Tuteista olisin halunnut taas ostaa NUK Genius 0-2kk lateksisen tutin. Viimeksi se oli ainoa, joka kelpasi. Näitä ei enää saa mistään, joten ostan ehkä sitten vastaavan silikonisella päällä. Toisiksi vaihtoehdoiksi ehkä vielä Bibs Couture. Jos ei nämä kelpaa, katsotaan sitten lisää.

Tällä hetkellä realistinen hankintalista max-hintoineen näyttää seuraavalta:

- Medelan rintapumppu ja pullot 60 e
- Leikkimatto 20 e
- Untuvapussi vaunuihin 100 e
- Kaukalopussi 50 e
- Tutit 20 e
- Tuttipullo 15 e
- Tuttiketju 15 e
- Syyshaalari 40 e
- Merinopipo, Metsola, 0-2 kk, 40 e
- Merinohaalari 60 e

Yhteensä n. 420 euroa, äitiysavustuksen jälkeen 250 euroa.

Jo hankittu:

- Medelan rintapumppu ja pullot 45 e
- Ohut kaukalopussi 15 e
- Avent lasipullo 125 ml, 12 e
- Tutit 20 e
- Metsolan merinopipo 22 e
- Merinohaalari Peuhu 56 cm 40 e

20+0 eli puoliväli!

Puoliväli! Aika on mennyt todella nopsaa. Tai siis edelleen tuntuu, että viikot matelee, eikä vaihdu lainkaan, mutta tuntuu samalla ihan oudolta, että raskaudesta on jo puolet takana. Vielä kuitenkin nautin tästä raskaudsta, eikä mulla erityisesti ole ehtinyt tulla kaipuuta siihen, että syntyisipä vauva jo. Enemmän mielessä on tuleva kesä ja toivon, että kunto säilyy sellaisena, että kesästä ehtisi vielä nauttimaankin. Oikeastaan tosi kiva näin, että raskaus sujuu siinä sivussa.

Olen voinut nyt tosi hyvin. Harjoitussupistuksia tulee enemmän ja vähemmän, ehkä noin kymmenen päivässä enimmillään. Ei kuitenkaan liikaa, mutta ajattelin silti kysyä, josko rakenneultrassa voitaisiin katsoa myös kohdunkaulan tilanne edellisen raskauden kulun takia.




Pystyn tosiaan toimimaan aikalailla kuten ennen raskauttakin. Vähän kävely on hitaampaa, mutta muuten. Väsymystäkään ei ole enää ollut samalla tavalla kuin vielä alussa oli. Raudan syömisen lopetin toistaiseksi, katsotaan, mitä seuraava neuvola taas arvoista sanoo.

Liikkeet on tuntuneet jo ainakin pari viikkoa tosi selkeästi. Vauva liikkuu paljon ja joka puolella. Yleensä aktiivisimmat ajat on aamulla herätessä, illalla nukkumaan mennessä ja yöllä joskus 2-3 aikoihin, kun itse valvon. Päivisin myös lounaan jälkeen. Toki nuo on myös samalla ne hetket, kun yleensä istun alas. Toistaiseksi on vain ihanaa, että liikkeet tuntuu niin selkeästi. Jotenkin ihan eri tavoin kuin esikoisesta.

Ainoa isompi murhe on leuan alueen akne. Se on aika pahana, isoja jomottavia finnejä tulee todella herkästi. Ostin nyt apteekista Basiron Washia, mutta tuntuu ettei sekään oikein auta. Pientähän se nyt sinällään on, kun miettii mitä kaikkea voisi olla huonommin, mutta kyllä se silti ärsyttää. Näyttää kamalalta, aika mahdoton peittää ja myös välillä sattuu tosi ikävästi.

Tilasin nyt myös muutamia raskausvaatteita. Esikoisen aikaan aloin tarvita niitä vasta enemmän sitten, kun olin jo saikulla, niin ei tullut kauheasti mitään hommattua. Nyt vatsa on selvästi isompi kuin viimeksi, joten koin tarvitsevani jotain ihmistenilmoille kelpaavaa. :D Juuri mikään mun normaalikokoisista vaatteista ei enää oikein mahdu päälle.

Kaikkiaan siis raskaus sujuu tosi hyvin, mistä olen oikein kiitollinen. Kunpa se myös jatkuisi näin loppuun saakka. Hankintoja ei ole vielä paljoakaan tehty, mutta alustavasti olen miettinyt, mitä tarvittaisiin. Ajattelin, että rakenneultran jälkeen voisi alkaa seurailla tarjouksia, jos siellä kaikki näyttää hyvältä.

14. huhtikuuta 2023

17+4 kuulumiset

Vointi on todella hyvä. Parin päivän sisään vatsa tuntuu kasvaneen, kävely on keinuvaa ja tuntuu, ettei pysty niin nopeasti enää etenemään. Tuntuu vähän pinkeältä ja tukalalta välillä. Masu on kuitenkin vielä pieni.

Liikkeet tuntuu jo todella selkeästi ja niitä tulee usein. On tökkäyksiä ja muljahduksia sekä "vihlaisuja". Ihana pieni möyrijä, paljon aktiivisempi kuin esikoinen! Tai sitten viimeksi etuseinäistukka vaimensi paljon. Mies tunsi liikkeet ekaa kertaa 17+0 ja silloin näin ne myös vatsan läpi. Videolle sain ne tänään. Ihania!




Harjoitussupistukset on myös alkaneet. Tulee muutamia päivässä, alle kymmenen kuitenkin vielä. Työ ei erityisesti provosoi.

Lääkärineuvola on takana. Oli kiva käynti! Hemoglobiini oli noussut ollen nyt sormesta 121. Kaikki oli ok ja lääkäri ihana. Kyseli paljon, juteltiin lyhyesti myös viime synnytyksestä. Olisi tehnyt sisätutkimuksen harkkasupistusten vuoksi, mutta kieltäydyin. Se oli jännää, koska en ikinä ennen ole kieltäytynyt mistään. Koin tutkimuksen kuitenkin turhana provosointina. Viime raskaudessakaan ei siten edes huomattu lyhyttä kohdunkaulaa, ultrassa vasta.

Vointini on kaikin puolin tosi hyvä ja jaksava. Toki työpäivän jälkeen väsyttää, en aina jaksa enää touhuta esikoisen kanssa. Se harmittaa.




Innolla odottelen tulevaa! Ostin myös ekan hankinnan tälle toiselle, ohuen kaukalopussin käytettynä vain 15 eurolla. Oli loistava löytö!

4. huhtikuuta 2023

16+1 ultra: meille tulee toinen poika!

Varasin tähän väliin vielä ultran, kun oltiin aikanaan esikoisen kanssakin 15+1. Sukupuoli kiinnosti ja halusin nähdä rakenteet. Säästöt mielessä varasin ajan kätilölle, mutta näin jälkeen olisin mieluummin mennyt lääkärille, jossa oltiin viimeksikin. Sieltä sai mukaan videon koko käynnistä, liikkuvaa kuvaa 3D:nä ja lisäksi lääkäri osasi katsoa sekä mitata jo kaikki rakenteet luotettavasti. Kätilö katsoi pintapuolisemmin, ettei mitään silmiinpistävää poikkeamaa näkynyt missään.



Kaikki vaikutti olevan ok ja sukupuolikaan ei jäänyt epäselväksi. Erotin sen näytöltä itsekin :D Eli meille tulee toinen poika.

Mitä ajatuksia tämä herätti? Eikös kaikki toivo toisesta tyttöä, kun poika jo on? Ja niin edelleen... Olin ehtinyt itse jo varautua tähän tietoon, kun nub-teoria veikkasi poikaa nt-ultran jälkeen. Se ei ollut siis iso yllätys, oli kiva tietää nyt vain varmaksi.


Tunsin ja tunnen kuitenkin yhä pientä haikeutta siitä, etten saa nyt koskaan olla tytön äiti. Tämä kun jäänee meidän viimeiseksi lapseksi. En ole kuitenkaan yhtään pettynyt pojasta. Tiedän jo yhden pojan kokemuksella, että rakastan häntä (ja heitä) enemmän kuin mitään tässä maailmassa, eikä sukupuoli käy mielessä hetkeäkään. On aivan ihana ajatus, että meillä on pian veljekset ja tuntuu tosi luontevalta ajatukselta olla juuri kahden pojan äiti 😍 Tuntuu, että niin sen kuuluu mennäkin.

Haikeus liittyy enemmän ihan hölmöihin juttuihin. Meillä on aika stereotyyppinen poika ja tuntuu, että jään nyt paitsi jollain tapaa tyttöjen maailmasta, jos toinenkin tykkää enemmän autoista ja painileikeistä kuin nukenhoidosta. :D Yksi pinnallinen syy on myös kaikki ihanat tyttömäiset vaatteet. Musta ei ole vieläkään ostamaan pojalle kaappia täyteen vaaleanpunaista, kukkaa ja frillaa, minkä ihan taatusti olisin tytölle tehnyt. Rakastan vaaleanpunaista ja kukkia. Kaikkea hempeää. Mutta nämä ajatukset nyt on ihan hölmöjä ja siksi sana haikeus kuvaa tilannetta hyvin, ei missään nimessä pettymys.

Vauva on meille rakas ja ihanin jo nyt, sukupuolella ei ole väliä ❤