29. heinäkuuta 2020

Nyt riittää rytmittömyys!

On ihan hirveää joutua herättämään lapsi päiväuniltaan. Mulla kun on aina ollut sellainen filosofia, että lapsi nukkuu, jos on väsynyt. Ajatus herättelystä on tuntunut siis todella väärältä tavalta toimia. Nyt kuitenkin koen meidän olevan siinä pisteessä, että sitäkin on pakko kokeilla.

En nimittäin edes muista, kuinka kauan ollaan jo yritetty saada meille selkeää päivärytmiä. Veikkaisin, että puolesta vuodesta eteenpäin eli nyt pari kuukautta. Olen odotellut, että päiväunet ottaisivat itse oman paikkansa, mutta eipä niin ole vieläkään käynyt. Välillä on aina tuntunut siltä, että rytmi on löytynyt, mutta seuraavassa hetkessä se onkin romuttunut taas täysin.



Nyt kun mukaan lasketaan jatkuvat yöheräilyt, aivan liian aikaiset aamut, nukahtamisen vaikeus iltaisin ja päivät, joita ei voi yhtään ennustaa, olen niin sanotusti valmista kauraa. Meillä alkaa nyt tiukka päivien rytmitys, joissa meillä on pohjana uneksija.fi:n instagramista bongaamani rytmi, joka sopii useimmille kahdeksan kuukauden ikäisille.

19-7
9.30-10
12.30-14.30

7-7.30 välillä 10-15 minuutin tehotorkut, jos herää liian aikaisin, eikä muuten jaksa ekoihin uniin asti

Siinä se on. Siihen me pyrimme. Tällä rytmillä pitäisi aikaisten aamujen poistua ja yöunien parantua. Ei toki yksistään, mutta kun rytmi on kunnossa, voidaan ottaa mukaan unikoulu. Mutta en mene vielä siihen, vaan nyt hoidetaan ensin tämä rytmiasia kohdilleen. Kirjoitan erillisen päiväkirjapostauksen siitä, miten tähän rytmiin siirtyminen sitten sujuu.

Nyt on itse asiassa jo kaksi päivää takana ja voin sanoa, että olen ainakin itse ihan loppu ja kaikkeni antanut. Ollaan kuitenkin päästy tähän rytmiin, mikä on ollut positiivinen yllätys. Ainoastaan yöunet on olleet klo 18-6. Tämä johtuu siitä, että meidän toiset päiväunet kestävät vain 1,5 tuntia vaaditun kahden tunnin sijaan, mutta yöunille pitää kuitenkin mennä aina neljä tuntia viimeisten päiväunien jälkeen.

Joka tapauksessa uskon tämän olevan pidemmän päälle hyvä juttu, vaikka nyt alkuun etenkin herättely unilta tuntuukin ikävältä. Ja ajattelen myös, että ainahan voidaan palata entiseen, jos tämä(kään) ei toimi. Pitää kuitenkin muistaa, että vauvoilla voi kestää temperamentista riippuen 3-14 päivää tottua uuteen rytmiin. Sitä en kyllä tiedä, kauanko siinä sitten menee meillä vanhemmilla. :D

Tässä on nyt tosiaan miinuspuolena vauvan herättely. Hyvä, etten alkanut ensimmäisillä kerroilla itkeä, kun jouduin sen tekemään. Mutta vauva on kyllä tähän asti ainakin herännyt ihan hyvin ja ollut sen jälkeen melko hyväntuulinen eli häntä herättely ei ole näyttänyt haittaavan. Se vain tuntuu silti pahalta, kun toinen olisi unessa ja haluaisi nukkua, mutta sitten menet ja kiskot hänet väkisin ylös.

Mielenkiinnolla odotan, mihin kaikkeen tämä tulee vaikuttamaan. Ainakin tässä on se hyvä puoli, että tiedän vihdoin tasan tarkkaan, milloin nukutaan ja milloin touhutaan muita juttuja. Helpottaa menojen sopimista.

26. heinäkuuta 2020

Vauva 8 kk

Kahdeksan kuukautta on nyt takana. Viime kuun aikana on tuntunut siltä, että joka päivä on tullut jokin uusi taito tai muu temppu, jota ei ennen ole vielä ollut.

Vauva on ensinäkin oppinut istumaan todella taitavasti. Maahan muksahtelut ovat vähentyneet huomattavasti ja tasapaino pysyy jo tosi hienosti. Silti käytetään vielä tyynyjä vauvan lähettyvillä, jos jätetään hänet yksin hetkeksi istuskelemaan, koska hän saattaa heittäytyä tahallaan selälleen. Tämä istumisen taito on kyllä niin hieno juttu. Vauva viihtyy lattialla paljon paremmin lelujensa parissa ja myös ulkona rattaissa oleminen on ollut mieluista. Istuminen on myös mahdollistanut käynnit hiekkalaatikolla ja keinussa, joista vauva tykkääkin. Hän viihtyy muutenkin ulkona paremmin kuin sisällä.



Eteenpäin vauva ei vieläkään pääse, eikä edes pyri. Vatsalla ollessaan hermostuu yhä herkästi, mutta kellonviisarina pyörii jonkin verran kumpaankin suuntaan. Kääntymisiä ei enää ole ollut lainkaan. Varasinkin meille nyt itse asiassa osteopaatin, josko ongelma olisi kehon kireyksissä. Ajattelin, että pakkohan se on tätäkin lopulta kokeilla. Sitten voi ainakin olla varma, että on tehnyt itse sen, minkä voi ja loput on kiinni lähinnä vauvan mielenkiinnosta liikkumista kohtaan. Kirjoitan osteopaatista sitten ihan erillisen postauksen, se on vasta myöhemmin ensi viikolla.

Jokeltelukin on jälleen kehittynyt uudelle tasolle. Vauvan sanavarastossa on tällä hetkellä: äiti, äitä, paippa, hypä, hyvä, empää ja hyppy. Tavuista tulee hienosti mama, mämä, papa, päpä, pepe, pupu, vava ja vävä. Hän myös tekee "kurkkuärrän" ja pärisee huulillaan kuin autot eli prmprm. Hän osaa myös puhaltaa ja vähän tähän liittyen osaa imeä pillipullosta. Tämän taidon hän oppi kolmannella kerralla itsekseen. Hänen ymmärryksensä on myös kasvanut. Hän ymmärtää jo, kun sanoo: luetaan kirjaa, mennän nukkumaan, noustaan ylös, mennään syömään, puuro ja lähdetään ulos. Nämä huomaa hänen reaktioistaan, esim. kun sanotaan, että luetaan kirjaa, hän hymyilee ja etsii kirjoja katsellaan pöydältä, jossa niitä säilötään.



Vauva osaa myös "pyytää" itse syliin. Vieressä istuessa hän kääntyy kohti ja alkaa repiä mun vaatteita päästäkseen syliin tai kitisee kädet ojossa. Samoin hän on alkanut niin sanotusti halailla tai pussailla. Hän tunkee päänsä sylissä ollessaan minua vasten ja hieroo sitä siihen sekä rutistaa samalla käsillään. Vauva tykkää nyt erityisesti muutenkin läheisyydestä ja vuorovaikutusleikeistä, kuten piiloleikistä. Lisäksi hän rakastaa syödä ja näpertää kaikenlaisia naruja, kuten hupparin nyörit tai virkatun mustekalan lonkerot. Vaipan ja vaatteiden pukeminen taas on yhä erityisen inhottavaa ja aiheuttaa usein itkun tai kiukun, joka menee kuitenkin nopeasti ohitse. 

Nukahtaminen alkoi unikoulun myötä myös sujua. Tuttia joutui laittamaan suuhun, mutta muuten vauva nukahti itse ilman, että piti enää olla vieressä. Voitiin vain jättää vauva sänkyynsä ja poistua huoneesta. Tätä jatkui viikon, jonka jälkeen tapahtui jotain, ja hän alkoikin taas tarvitsemaan meidät viereensä. Jos yritti lähteä pois, alkoi heti huuto. Usein tarvittiin ja tarvitaan yhä myös kosketusta, että hän rauhoittuu sänkyynsä. Erikoista. Hän on myös suloisesti alkanut nukkua kyljellään. Muutama ilta sitten seurasin, kun hän vaihtoi koko ajan unissaan kyljeltä kyljelle. :D Yöllä herätään yhä 4-5 kertaa. Vauva syö kunnolla 1-2 kertaa yössä ja loput on enemmän vain tapa nukahtaa uudelleen.

Syömme tällä hetkellä neljä ateriaa päivässä. Puurot kahdesti ja kerran lihasosetta sekä kasvissosetta. Sormiruokailua on silloin tällöin lähinnä kurkulla. Maitoa menee pääsääntöisesti imettäen ruokien päälle, mutta toisinaan myös korviketta. Vauva syö todella hienosti, ruokaa ei tarvitse koskaan tuputtaa. Hän avaa suunsa itse sitä tahtia, ettei perässä pysy. Kokkareiset soseet voivat tosin aiheuttaa kiukuttelua, eivätkä niin hyvin maistu. Uutena taitona on myös pöydän taputtelu kädellä tai nyrkillä, mutta se ei varsinaisesti häiritse ruokailuja. Viime kuussa vauva sai myös kaksi ensimmäistä hammastaan. Ne tuli viikon sisään toisistaan ja aiheuttivat pientä kitinää.

Päiväunia nukutaan kahdet tai kolmet, riippuen ihan siitä, milloin hän herää aamulla ja kuinka nopeasti hän väsyy. Sekä siitä, kuinka pitkään ensimmäiset päiväunet kestävät. Kolmet päiväunet ovat kyllä usein liikaa, koska silloin nukahtaminen iltaisin vaikeutuu. Mutta toisaalta kahdet unet eivät vain tiettyinä päivinä millään riitä. Yöunille käydään klo 18 tai 19 ja herätään noin klo 6 aamulla.

Vaatteista meillä on yhä käytössä koko 74. Jotkin kyseisen koon bodyt alkaa olla jo jämptejä, mutta jotkut taas vielä vähän reiluja. Pituutta on nyt tullut kahdessa kuukaudessa vain kaksi senttiä ja painoa vajaan kilon verran. Yllättyin, ettei pituutta ollutkaan tullut enempää. Mielestäni poika on kasvanut ihan älyttömän paljon. Neuvolan terkka sai mitaksi myös 2 cm vähemmän, mitä itse sain kuukausi sitten. Toisaalta terkka oli joku sijainen, joka mm. käski minun siirtää vauvan pituusmitalle (normaalisti terkkari tekee sen itse), joten en mene takuuseen kyllä siitäkään, että mittasi oikein. Mutta 10 kk neuvolassa se sitten nähdään, meille varattiin se ylimääräisenä, niin tsekataan, liikkuuko poika jo silloin vai tarvitaanko käynti fyssarille. Neuvola ei kyllä vielä ollut huolissaan, lähinnä se olen vain minä itse. :)

23. heinäkuuta 2020

Mistä tiedät olevasi äitiyslomalla?

Katsot lähes päivittäin puhelimesta, mikä viikonpäivä on kyseessä. Muuten et sitä muista, ainakaan oikein.

Merkkaat kaikki menot heti kalenteriin, mutta saatat silti unohtaa ne tai mennä paikalle vääränä päivänä.

Tarkistat ulos lähtiessäsi, että sinulla on housut jalassa. Ja rintsikat päällä. Ja imetyspaitojen luukut kiinni. Ulos päästessä tarkistat vielä varmuuden vuoksi uudelleen.

Kun olet todennut, että housut on jalassa, huomaat niissä ison puklutahran. Pyyhit suurimmat liat pois ja jatkat matkaa. Kyllähän kaikki sen ymmärtää, kun sulla on kuitenkin aina vauva mukana.



Et löydä omaa laukkuasi mistään, koska et ole tarvinnut sitä moniin kuukausiin. Hoitolaukun sen sijaan nappaat mukaan vaikka silmät kiinni.

Olet introvertti ja vähän hiljainenkin, mutta haluaisit silti vaihtaa muutaman sanan naapurin Raimon kanssa, jolle et ole koskaan ennen puhunut.

Aamulla rättiväsyneenä vakuutat itsellesi, että tänä iltana menet ajoissa nukkumaan. Mutta kaikkihan me tiedetään, että et mene.

Tilillesi jää vähän ylimääräistä rahaa. No ei jää, mutta jos jäisi. Mietit ensimmäisenä, mitä kivaa ostaisit sillä vauvalle sen sijaan, että hemmottelisit itseäsi pitkästä aikaa.

Kun lapsesi oppii uuden taidon, olet ensimmäisenä (suurten aplodien jälkeen) pohtimassa, keille kaikille voisit tästä ilmoittaa vaikuttamatta täydeltä sekopäältä.

Puhelimesi on aivan täynnä vauvan kuvia ja videoita. Ei jää ainakaan lapsuus ikuistamatta! Lisäksi katselet näitä otoksia päivittäin ja mietit, miten oletkaan saanut aikaan jotain niin täydellistä.

Kun (harvoin) lähdet yksin pois kotoa, säikähdät noin viiden minuutin välein sitä, mihin olet oikein unohtanut vauvan. Kunnes muistat, että jätitkin hänet kotiin isän kanssa.

Haikailet takaisin töihin. Et oikeasti, mutta huomaat silti miettiväsi, että eihän se työnteko oikeastaan niin kamalaa ollutkaan.

♥♥♥

Netti on varmasti pullollaan vastaavia listauksia. Tässä olisi kuitenkin omat oivallukseni äitiysloman ajalta. Tunnistaako kukaan muu itseään? Mitä lisäisitte listaan?

22. heinäkuuta 2020

Vauvan vuorokausi 8 kuukauden ikäisenä

Tervetuloa seuraamaan meidän päivää. Vaikkakin valitsemani päivä sattui tällä kertaa olemaan melko huono ja raskas puolesta päivästä eteenpäin. Oikeastaan aivan totaalinen pohjanoteeraus, minkä mieluiten vain pyyhkisin kokonaan muistista. Se ei mukaile lainkaan meidän tämän hetken normaaleja päiviä. Jos siis jaksaisin, pyyhkisin kaiken jo kirjoittamani tekstin pois ja tekisin uuden koosteen huomisesta. Mutten halunnut tehdä niin, koska näissä on niin iso homma ja olin jo ennen päivän muuttumista surkeaksi ehtinyt kirjata ylös noin puolet siitä. Mennään siis tällä!

Aiemmat postaukset aiheesta:


Tiistai 21.7.2020

5.50 Herään kitinään vieressäni. Vauva heiluu levottomasti, odotan, josko hän nukahtaisi itse uudelleen. Pian kasvoilleni osuu kuitenkin pieni käsi poskea puristelemaan. Vauva jäi viereeni viime imetykseltä, joka oli muistaakseni noin klo 5.20. Imetys oli tosin vain epätoivoinen yritys pitkittää aamuamme edes vähäsen ja hetken se näemmä onnistuikin. Makoilen vielä  hetken sängyssä silmät kiinni, vauva touhuaa vieressä tutillaan. Yleensä hän aloittaa heti juttelun, mutta nyt hän on hiljaa, kunnes toivotan itse hänelle huomenet. Sen jälkeen hänkin vähän juttelee omalla kielellään.

6.10 Noustaan aamutoimiin. Vaihdetaan vaippa, putsataan vaippa-alue. Rasvataan jalat, pestään ja rasvataan posket. Harjataan hampaat. Vaihdetaan päivävaatteet. Poika on vähän väsyneen oloinen, ei ole niin virkeä ja juttelevainen kuin yleensä.



6.25 Otan kupin kahvia ja selaan somet, kuten aina. Vauva makoilee lattialla viltin päällä ja tutkii Kettu Repolaista. Tämän jälkeen leikitään yhdessä, välillä makoillen, välillä istuen. Kun kello lähenee seitsemää, laitan vauvan hetkeksi kävelytuoliin touhuamaan, jotta saan rauhassa tehdä hänelle aamupuuron.

7.10 Syötän vauvalle kaurapuuroa, jossa on omena-banaanisosetta. Se maistuukin jälleen hyvin, yhteensä sitä on noin desin verran.

7.15 Vauva katselee vielä syöttötuolissaan, kun tiskaan tuttipullot ja tyhjennän sekä täytän tiskikoneen.



7.25 Yritän imettää sohvalla, kuten aina teen ruoan päälle. Vauva kokeileekin imeä pari kertaa, mutta toteaa ilmeisesti, ettei maistu ja alkaa tutkia varpaitaan. Ennen maito on maistunut aina ruokailun jälkeen, mutta viime aikoina annosten suurentuessa yhä huonommin. Hetken päästä imetyksestä alkaa kiukku, johon ei auta oikein mikään. Vauva on selvästi jo väsynyt.

7.30 Vien vauvan sänkyyn. Annan tutin ja peittelen. Toivotan hyvät yöt ja poistun. Kuuntelen hetken oven takana ja menen sitten puuhaamaan lähettyville pieniä kotitöitä. Huoneesta kuuluu vähän puhinaa ja kitinää. Kello 7.34 käyn laittamassa tutin uudelleen suuhun, kun kuulen vauvan äänestä sen tippuneen. Kello 7.39 vauva makaa jo ihan rauhassa paikoillaan. Hän on laittanut tutin itse takaisin suuhun - väärinpäin. En silti käy kääntämässä sitä, ettei hän havahtuisi liikaa.

7.40 Luulen vauvan jo nukahtaneen ja menen laittamaan itkuhälytintä päälle, mutta hän on sittenkin hereillä silmät täysin avoinna. Käännänkin siis vain tutin oikein päin ja peittelen. Poistun. Kello 7.45 kurkin taas ensin ovenraosta: vauva on nyt kääntynyt kyljelleen ja on silmät kiinni. Hiippailen laittamaan itkuhälyttimen, mutta hän havahtuu siihen eli ei nukukaan. Laitan silti hälyttimen ja poistun kirjoittamaan blogia hälytintä kuunnellen. Hiljaista on. Kello 7.50 käyn katsomassa vielä kerran. Vauva nukkuu, ja tutti on taas väärin päin suussa. Suljen oven, otan kahvia ja palaan blogin pariin.



9.10 Hälyttimestä kuuluu kahinaa, muttei itkua. Odottelen rauhassa, jos kyse onkin vain kyljen kääntelystä. Kahina loppuukin itsekseen. Käyn silti vielä hetken päästä kurkkaamassa oven raosta, nukkuuko vauva. Oven takaa kuulen hentoista höpöttelyä: "pääpää". Vastassa on iloinen poika. Etätyötä tekevä isikin tulee meitä makkariin tervehtimään.

9.20 Imetän, vaikken enää normaalisti tee niin muuten kuin soseiden yhteydessä. Nyt teen, koska puuron jälkeen maito ei maistunut lainkaan ja haluan kuitenkin turvata riittävän maidonsaannin. Vauva syö jonkin verran.

9.30 Leikitään lattialla ja syön samalla oman aamupalani. Poika on virkeä ja tyytyväinen.

9.50 Otetaan 8 kk -kuvia keittiön lattialla, koska se on tällä hetkellä ainoa vähän valoisampi huone. Sen jälkeen puetaan ulkovaatteet, vaikka ulkona näyttääkin sateiselta. On kuitenkin ihanaa päästä ulos edes kerran päivässä, joten uhmaamme säätä.

9.55 Mennään ulos. Keinutaan pihalla pari minuuttia, kunnes alkaa sataa. Ehditään juuri suojaan kaatosateelta ja jäädään hetkeksi katselemaan sitä.




10.15 Palataan sisälle. Leikitään.

10.35 Vauva menee hetkeksi kävelytuoliin, että saan hänen ruokansa lämmitettyä. Kello 10.40 syödään. Tarjolla on eilistä kalkkunamaissiperunasosetta, mutta koska sitä on jäljellä niin vähän, laitan lisäksi karjalanpataa. Vauva syö hienosti sileän kalkkunasoseen, mutta karjalanpadan kohdalla vain kaksi lusikallista, kunnes menee hermot. Hän ei tykkää kokkareisesta soseesta.



10.45 Imetän sohvalla. Vauva syö hyvin. Sen jälkeen hän vähän kiukkuaa, mutta rauhoittuu onneksi sylissä ja tutkii hupparini naruja.

10.55 Isi viettää kahvitaukoaan vauvan kanssa. He istuvat keittiön pöydän ääressä ja tutkivat tietokoneen näppäimistöä. Ostettiin vauvalle ihan oma näppäimistö, kun hän oli aina niin kiinnostunut meidän näppiksistä. Tauon lopussa vauvalle tulee kuitenkin pieni kiukku, ja hän hieroo silmiään. Vaikuttaa siis väsyneeltä. Luetaan kuitenkin vielä hetki kirjaa, kun kello on niin vähän.



Tästä alkaa päivän raskain osuus. Normaalisti tässä kohtaa veisin vauvan nukkumaan ja hän nukahtaisi kymmenessä minuutissa ihan itse ilman minkäänlaista ongelmaa. Joisin keittämäni kahvin, kirjoittaisin vähän blogia ja hakisin tunnin tai kahden päästä levänneen iloisen vauvan takaisin yhteisiin puuhiin. Normaalisti. Mutta ei tänään.

11.05 Laitan vauvan sänkyyn, annan tutin ja peittelen. Jään käytävään kuuntelemaan, miten nukahtaminen sujuu. Kuuluu vähän ähinää ja mutinaa, lopulta nauruakin. Käyn välillä pyörähtämässä keittiössä, joka on ihan makkarin vieressä. Kello 11.13 kuulen, kuinka vauva leikkii tutillaan. Käyn laittamassa sen takaisin suuhun ja poistun. Pian palaan laittamaan sen uudelleen, kun kuuluu kitinää ja poistun taas. Sitten alkaakin kova itku. Palaan ja nostan vauvan syliini. Rauhoittelen ja palautan sänkyyn, mutta hän ei vaikuta enää yhtään väsyneeltä. Noustaankin ylös.

11.15 Leikitään lattialla, vauva on tyytyväinen. Ehkä hän ei ollut vain tarpeeksi väsynyt. Puoli kahdeltatoista laitan perunat kiehumaan.

11.35 Toinen nukutusyritys samoin rutiinein kuin aiemmin. Vauva ei kyllä nytkään vaikuta kovin väsyneeltä, mutta ajallisesti hänen pitäisi jo olla. Mutta ei ole. Yhtä reisille menee tämäkin nukutusyritys. Kello 11.42 käyn laittamassa tutin uudelleen suuhun. Sen jälkeen homma meinaa mennä taas huudoksi, eikä vauva edes yritä nukahtaa. Nostan hänet jälleen pois sängystä. Huomaan hermojeni olevan jo vähän koetuksella.

11.45 Laitan vauvan hetkeksi kävelytuoliin ja istun itse sohvalle selaamaan puhelinta. Tarvitsen hetken hermoloman. Mikään ei mene niin pahasti tunteisiin kuin nukkumaanmenon kanssa pelleily, vaikka tiedän kyllä, ettei vauva sitä tahallaan tee. Sitä vain aina ehtii jo ajatuksissaan kohta koittavaan levähdystaukoon, mutta sitten siitä ei tulekaan mitään, vaan huomaatkin rauhoittelevasi huutavaa vauvaa kaikin keinoin.

11.50 Mies tulee pieneksi hetkeksi vauvan kanssa ja ottaa hänet mukaansa parvekkeelle.



12.00 Syön perunoita ja eilistä makkarakastiketta. Vauva odottaa sillä aikaa vieressäni ja syö lelujaan. Lopulta hän alkaa kitistä. Kokeilen laittaa hänet siis vielä kerran nukkumaan. Tai niin luulen.

12.15 Yritän siis laittaa hänet unille kolmannen kerran. Huudoksihan se menee. Kokeilen imettääkin, mutta mikään ei auta - paitsi lopulta makkarista poistuminen. Nyt loppui kyllä oma jaksaminen, huomaan, että olen itsekin unien tarpeessa. Mieskin kokeilee vielä pienen hetken nukuttaa vauvaa, muttei vauva näytä yhtään siltä, että voisi nukahtaa. Huuto meinaa taas alkaa.

12.35 Noustaan ylös. Mies on menossa vielä suihkuun ruokatuntinsa päätteeksi, joten hän ottaa vauvan mukaansa antaen minulle vielä pienen tauon. Ei se tosin juurikaan auta, koska väsyttää. Ja ärsyttää. Tässä on nyt periaatteessa jo 1,5 tuntia yritetty vauvaa nukkumaan. Hän ei nuku, mutta on silti huonolla tuulella ja väsynyt. Tekisi mieli jättää vauva keskelle lattiaa ja painua itse nukkumaan tulpat korvissa. En tee niin, mutta mieleni tekisi.



12.45 Vauva tulee takaisin suihkureissulta ja otan hänet olohuoneeseen viereeni. Hän leikkii sitterissään leluillaan. Yksin. Juuri nyt en jaksa yhtään olla se hyvä äiti, joka olen 99 prosenttia ajasta. Juuri nyt olen tosi huono ja väsynyt äiti, joka ei jaksa kommunikoida vauvansa kanssa. Ei vain jaksa. Kunnes tulee huono omatunto. Vilkaisen vauvaa, joka vähän taas kitisee. Vastaan hänelle jotain niinkin fiksua kuin "kannattaisi varmaan nukkua, jos väsyttää". Ai että, miten kypsää. Vähän nolottaa. Juttelen hänelle jotain mukavia perään.

12.50 Vauva alkaa itkeskellä, joten nostan hänet syliini. Alkaa kova huuto. Ärsyyntymiseni vaihtuu sääliin ja suruun. Voi pieni rakas, kun en osaa auttaa. Kokeilen nukuttaa hänet vielä neljännenkin kerran. Huuto alkaa jo heti makkariin mennessä. Pidän vauvaa sylissä. Keinutan, silitän, laulan... Huuto jatkuu. Päätän lähteä nukuttamaan hänet ulos vaunuihin.

13.10 Puen vauvalle housut jalkaan. Päätän kuitenkin vielä imettää hänet sohvalla, koska viime kerrasta on jo aikaa. Vauva imee muutaman kerran ja nukahtaa sitten rinnalle. Tätä ei ole tapahtunut moneen kuukauteen muulloin kuin öisin. Kyllä, väsynythän se oli.



13.20 Siirrän vauvan pinnasänkyyn, ja sinne hän jää. Voisin nyt joko mennä itsekin nukkumaan tai keittää kahvia ja levähtää koneen äärellä. Päätän valita kahvin. Väsymys vaivaa kyllä edelleen, mutta tarvitsen nyt hengähdystauon enemmän kuin unta. Jos menisin nukkumaan, nukahtaisin luultavasti juuri ennen kuin vauva jo herää, ja olisin näin vain entistä väsyneempi. Toivottavasti illasta tulisi edes vähän siedettävämpi ja normaalimpi. Tuleekohan vauvalle lisää hampaita? Jostainhan tämän käsittämättömän käytöksen täytyy johtua.

14.55 Vauva herää huutaen. Itku jatkuu vielä sylissäkin, eikä meinaa heti loppua. Antaisin mitän vain, että saisin vauvan olon paremmaksi, mikä häntä sitten ikinä vaivaakaan. Sohvalla sylikkäin silitellen vauva viimein rauhoittuu. Luetaan hetki kirjaa. Hän alkaa hiljalleen jutella ja olla enemmän oma itsensä.

15.05 Lämmitän porkkana-quinoasosetta. Hän syö purkista puolet eli noin 0,5 dl. Enemmänkin maistuisi ja tulee taas kova huuto, kun vien tyhjän kipon pois. Annan päälle pullosta korviketta 125 ml, hän juo siitä 100 ml, kunnes on kylläinen. Sen jälkeen vauva vaikuttaa tyytyväiseltä.



15.20 Leikitään lattialla makoillen, olen vauvan vierellä. Hän kitisee aina välillä.

15.25 Käydään vaihtamassa vaippa, jonka jälkeen oleillaan ja leikitään hetki olkkarissa. Taas kitinää.

15.40 Lähdetään ulos. Ilma on muuttunut helteiseksi. Keinutaan ja ollaan hiekkalaatikolla, vauva viihtyy hyvin, eikä kitise yhtään. On kuitenkin niin kuuma, että lähdetään pian sisälle päin.



16.20 Tullaan takaisin sisälle. Vauva alkaa itkeä heti, kun kannan hänet olkkariin, vaikka on yhä sylissäni. Rauhoittuu kuitenkin, kun laitan hänet istumaan lelujen kanssa. Itku tulee kuitenkin herkästi uudelleen vähän kaikesta, etenkin aina, jos kävellään muualle ja palataan olkkariin.

16.30 Päätän antaa kipulääkettä. Pakko kokeilla, auttaisiko se. Vauva ei ole yhtään oma itsensä ja itkee ihan kaikesta.

16.40 Vauva on isän kanssa ja kirjoitan itse tätä blogitekstiä eteenpäin. Vauva ei toistaiseksi itke, vaan viihtyy leikissä isin kanssa. Myöhemmin mies saa vauvan jopa nauramaan. Ehkä kipulääke tehoaa tai vauva oli vain kyllästynyt omaan naamaani. Niin tai näin, näinä hetkinä olen kiitollinen siitä, että saan jakaa arjen mieheni kanssa. Käyn itse vielä lopuksi suihkussa ja syön toisen kerran lämmintä ruokaa.



17.20 Vauva syö miehen kanssa iltapuuron banaani-omenasoseella.

17.35 Menen leikkimään vauvan kanssa. Hän jaksaa leikkiä hyvin ilman kitinöitä, muutaman kerran pyytää syliin.

18.00 Tehdään iltatoimet eli hampaiden harjaus ja vaatteiden sekä vaipan vaihto. Kun alan laittaa uutta vaippaa, iskee kiukku eli tulee taas itku. Mutta tämä nyt tapahtuu muutenkin joka ilta.

18.10 Laitan vauvan kantoreppuun, josko hän rauhoittuisi siihen. Hän viihtyykin suhteellisen hyvin tuttia syöden. Kiertelemme asuntoa ympäri.



18.25 Vauva alkaa haukotella. Annan pullosta 120 ml korviketta ja luemme iltasadun. Vauva on melko rauhallinen, väsyneen oloinen.

18.30 Laitan pojan sänkyyn. Annan tutin, peittelen ja toivotan hyvät yöt. Menen käytävään kuuntelemaan. Hän höpöttelee pirteän oloisesti. Jätän hänet höpöttelemään ja siivoan nopeasti olohuoneen lelut järjestykseen. Silloin alkaa kuulua itkukitinää.

18.35 Yritän peitellä pojan uudelleen, annan tutin ja toivotan hyvät yöt. Kun yritän lähteä, hän alkaa huutaa. En joudu nostamaan häntä syliin, mutta huuto alkaa aina uudelleen, jos meinaan nousta. Päätän, että tänään unohdan unikoulun ja olen vierellä, kun hän sitä selvästi tarvitsee. Silitän selkää ja juttelen rauhoittavasti, kunnes silmät alkavat vähän lurpsua. Sen jälkeen irroitan ja olen hiljaa vierellä, kunnes olen varma, että hän on nukahtanut.

18.45 Vauva nukahtaa. Peittelen vielä varovasti hänen jalkansa, koska huoneessa on jo vähän viileä. Sen jälkeen poistun huoneesta, otan lasillisen mehua ja tulen koneelle jatkamaan tätä postausta. Pahoin pelkään, että yöstä tulee vaikea. Itse asiassa veikkaan, että vauva herää huutamalla jo ennen kuin tuntiakaan on kulunut. Mutta toivon tietenkin parasta. Jään tekemään itse vielä omia juttujani ennen kuin menen nukkumaan.



20.30 Menen itsekin sänkyyn. Vauva on vähän levoton ja heiluu kyljeltä toiselle, mutta yhä unessa. Selaan puhelinta ja katson videoita.

21.30 Hiippailen vielä iltapalalle. Palaan sänkyyn vielä hetkeksi puhelimen pariin. Odotan, että vauva heräisi vielä syömään, kuten yleensä näihin aikoihin.

21.40 Vauva kitisee. Annan tutin ja hän rauhoittuu siihen. Tapansa mukaan havahtuu kuitenkin pian uudelleen ja alkaa kitistä päästäkseen rinnalle. Imetän ja hän syö ihan hyvin.

22.00 Alan nukkumaan itse.

00.20 Imetän, mutta vauva ei viitsi odotella maidon herumista, vaan torkahtaa jo ennen.

1.45 Vauva kitisee, mutta rauhoittuu pelkällä tutilla.

2.50 Imetän, mutta vauva ei taaskaan jaksa odottaa herumista, vaan torkahtaa ennen.

5.10 Herään siihen, että pienet jalat tömisee pinnasängyn laitoja vasten. Pian alkaa kuulua juttelua. Yleensä yrittäisin sinnitellä kuuteen, jos vauva nukahtaisi uudelleen, mutta nyt hän kuulostaa niin pirteältä, etten jaksa yrittää. Noustaan ylös, tehdään aamutoimet ja leikitään.

5.40 Imetän, vauva syö hyvin. Sitten päivä jatkuu tavalliseen tapaan. Mietin, miten ihmeellistä on, että aina huononkin päivän jälkeen sitä jaksaa taas uskoa seuraavaan parempaan päivään ja tehdä kaikkensa, että päivä olisi hyvä niin itselle kuin vauvallekin.

♥♥♥

Vauvan hereilläoloajat tänään (10 h 35 min):
5.50-7.50, 9.10-13.15, 14.55-18.45, 5.10->

Vauvan uniajat tänään (yht. 13 h 25 min, päivällä 3 h, yöllä 10 h 25 min):
7.50-9.10, 13.15-14.55, 18.45-5.10

Syömiset (6 kertaa +  4 kiinteää):
9.20, 10.45, 15.10 (pullo) ja 18.25 (pullo), 21.40, 5.40 + aamupuuro 7.10, lihasose 11.40, kasvissose 15.05 ja iltapuuro 17.20

Että sellainen päivä. Enpä osannut sitä aamulla aavistaa, mutta niin se menee, että välillä päivät on täyttä kultaa ja välillä aivan syvintä suota. Pakko kyllä aina vähän hymähtää niille, jotka sanovat, että "päivääkään en vaihtaisi". Että ihanko tosissaan ette yhtään päivää? Minä kyllä vaihtaisin. Vaikka olihan tässäkin päivässä monta ihanaakin hetkeä. Ei meillä koskaan ole ollut yhtään sellaista päivää, joka olisi ollut aamusta iltaan pelkkää taistelua. Siitä pitää olla kiitollinen.

Mies on tosiaan meidän päivissä myös jonkin verran mukana, koska tekee yhä etätöitä. Joinain päivinä enemmän ja joinain vähemmän. Pääsääntöisesti hän tietysti työskentelee koko päivän, mutta joustavilla tauoilla ehtii aina kivasti seurustella ja olla meidänkin kanssa. Se on kyllä helpotus, varsinkin tällaisina päivinä.

Veikkaan kyllä, että vauva tekee nyt lisää hampaita. Kuola valuu, kädet hakeutuu suuhun ja jos hän ei höpise, suu mupeltaa koko ajan jotakin. Tulisipa ne pian, ettei näitä päiviä olisi useampia! Ikävää, kun toinen kärsii. Toinen syy voisi olla eroahdistus, joka tulee näillä main, kun vauva tajuaa olevansa äidistä erillinen yksilö. Mutta veikkaan silti enemmän hampaita.

Maitoa meni tänään myös melko vähän, yleensä meillä on viisi maitokertaa päivällä ja muutama yöllä. Nyt outojen päiväunien takia päivään ei oikein järkevästi mahtunut enää välipalamaitoa. Kello 17 pintaan olisi voinut antaa, mutta vauva puklaili vielä vanhojakin, niin ajateltiin mennä nyt näin. Hän tankkailee kuitenkin vielä öisinkin, niin en ole huolissani.

Toivottavasti seuraava päivä on vähän helpompi ♥

20. heinäkuuta 2020

Kymmenen turhinta vauvahankintaa

Tämä postaus on lojunut luonnoksissa pitkään. Odottelin, että saisin kasaan mukavan pyöreät kymmenen turhaa hankintaa ja viimein se onnistui. Ilmeisesti ollaan siis tehty oikein hyviä hankintoja. Löydät aiemman 10+5 parasta hankintaa -postauksen täältä. Mutta sitten siirrytään niihin turhuuksiin!



Piccolo-kehto: Alkuun vauva nukkui satunnaisesti päiväuniaan tässä kehdossa (unipesässä) olohuoneessa. Puhutaan siis parista ekasta viikosta. Sittemmin vain unipesässä sohvalla, koska oli helpompaa rauhoitella häntä siinä kuin seisten kehdon ääressä. Ekoina viikkoina vauva nukkui kehdossa myös parina iltana silloin, kun oli miehen vuoro vahtia ja siirrettiin kehto työhuoneeseen. Siihenpä ne käyttökerrat sitten jäikin. Joku ketterämpi, kevyempi ja pienempi ensisänky pyörillä olisi ollut parempi ostos kuin tämä ja ilmankin oltaisiin kyllä pärjätty.

Tämä kehto itse asiassa myös keinuu aika tönkösti ja natisee keinuessaan (puu osuu puuta vasten). Asia saattaisi kyllä korjaantua, kun kasaisi sen uudelleen. Myytiin tämä kehto pois nimittäin jo aikoja sitten, ja purkaessa huomattiin, että oltiin kiristetty sänkyosa ehkä liian tiukasti kiinni jalkoihin. Kehdon renkaat on myös vähän huterat ja pyörii aika kehnosti. Mutta olihan tämä ihan kaunis, vei vain liikaa tilaa meidän pienessä asunnossa käyttöön nähden.



Doomoon pienempi imetystyyny: Ihan alkuun käytin imetystyynyä, mutta sittemmin en osannut enää hyödyntää sitä. Oli vain jotenkin helpompaa ja nopeampaa latoa sohvatyynyjä jonkinlaiseen kasaan oman käden tueksi. Ehkä en vain osannut käyttää tätä tyynyä oikein, mutta koen, että turhaksi on jäänyt ja ilmankin olisi pärjännyt. Onneksi ostin tyynyt käytettyinä halvalla.

Medelan Minielectric -rintapumppu: Koin aluksi tarvitsevani sähköisenkin rintapumpun käsikäyttöisen rinnalle. Medelan käsikäyttöinen oli tosi hyvä, joten enempiä suosituksia lukematta pyysin miestä tuomaan mulle Medelan sähköversion Prismasta. Käyttö on ollut kuitenkin todella vähäistä, koska saan enemmän ja helpommin maitoa tulemaan käsikäyttöisellä pumpulla. Käsikäyttöinen on myös hellempi ja lähes äänetön. Tämä sähköpumppu pitää meinaan ihan järjetöntä meteliä! Plussaa toki siitä, että tämä on pieni ja toimii pattereillakin ilman johtoa.



Malm-lipasto hoitopöytänä: Meillä ei onneksi ollut varsinaista hoitopöytää vaan Malm-lipasto, jonka päällä hoitoalusta. Kuten vähän epäilin etukäteen, ei hoitopöytää käytetty juuri lainkaan. On niin paljon helpompaa vaihtaa vaipat kylppärissä pesukoneen päällä olevalla hoitoalustalla. Vesipiste on lähellä, siellä on lämmin ja mahdolliset usein toistuvat kakka- ja pissavahingot eivät tärvele seiniä. Onneksi Malm-lipasto on ollut kuitenkin hyvä vaatteiden säilytykseen.

Ainun pikkuniistäjä: Tästä tulee vain paha mieli, älkää ostako. Mulle apteekin myyjäkin sanoi suoraan, että älä turhaan osta tätä, vaan suoraan Nenä-Frida. Mutta ajattelin pikkuniistäjän olevan kätevä siinä rinnalla vaikka aina hoitorepussa mukana. Mutta ei se ole. Sillä ei saa räkäpaakkua pois nenästä, vaikka se olisi ihan tyrkyllä sieraimessa. Tähän voisin lisätä myös suolaliuostipat nenään. Niillä tipoilla ei vain kertakaikkiaan voi mitenkään osua vauvan nenään! Baby Mist -suihke on ainoa järkevä ostos, jos nenän suolaliuosta tarvitsee.

Mobile: Ensinäkin meidän mobilen sävelmä on ollut jo alkujaan epävireinen. En tiedä, onko kyseessä virhe vai onko kaikki saman mallin mobilet tällaisia. Mobilen ääni on myös aika kova, eikä mitenkään rauhoittava. Vauva ei myöskään erityisemmin reagoi tähän ääneen. Lisäksi mobile on tiellä, kun nostaa vauvaa pinnasänkyyn. Kaunis, mutta täysin hyödytön.


Medelan Alma -syöttöratkaisu: Tämän oletin alkujaan olevan loistava ostos. Se olisi imetystä mukaileva ja vauvalle varmasti mukava tapa syödä pullosta. Mutta eipä se ollut. Ensinäkin kun tästä tosiaan tulee maitoa vain imemällä, en käsitä, miten voin kokeilla maidon sopivan lämpötilan avaamatta koko pulloa ja tunkematta sormeani tosi hygieenisesti suoraan maitoon? Lisäksi tämä ei mukaile lainkaan juuri meidän imetystä, kuten tarkoitus olisi. Mulla kun alkuun maitoa suihkusi niin, että vauva lähes tukehtui siihen. Mies kokeili pari kertaa syöttää tästä vauvaa, muttei vauva jaksanut oikein imeä, kun maitoa tuli niiiin hitaasti ja työläästi. Meillä siis parhaiten on toimineet Aventin pullot.

Maidonkerääjät: Ostin sekä Medelan "liivinsuojamaidonkerääjät" että Emman alipainerintapumpun. Etenkin nuo varsinaiset maidonkerääjät oli aivan turhat. Ne oli tosi pienet tilavuudeltaan, tuntui ikävältä päällä ja näkyi myös paidoista aina läpi, jos meinasi käyttää muulloinkin kuin imetyksen aikana suojana. Jotenkin vain tosi hankalat käyttää.

Alipainerintapumppu taas oli hankala asettaa imettäessä, kun imetin lopulta aina maaten, jolloin pumppua ei saanut fiksuun asentoon. Muulloin kuin imettäessä pumppuun ei taas tullut lainkaan maitoa. Pari kertaa käytin tätä yöllä, kun maitoa oli pakkautunut liikaa pitkästä syömisvälistä johtuen, ja siihen se oli ihan kätevä ja äänetön. Käyttökerrat vaan jäi todella vähälle.



Hoitoreppu: Hoitolaukku tai -reppu on sinällään tosi kätevä ja ollaan käytetty tätä paljon. Mutta nyt on kyse nimenomaan tästä meidän valitsemasta Petite Cherien Mood -repusta (kuvassa oikealla). Tykkään siitä, että tämä on reppu, eikä laukku eli sen saa kätevästi selkään. Tämä meidän reppu on vain malliltaan liian korkea ja kapea (sivusta katsottuna) ollakseen kätevä. Tavaraa ei mahdu oikein kunnolla tai ainakin reppu on joka kerta ihan ääriään myöten täynnä. Pohjalta on myös ikävää kaivaa mitään. Tässä on kyllä pitkä sivuvetoketjukin, mutta jotenkin sen käyttö aina unohtuu. Lokeroita tässä on mielestäni ihan tarpeeksi, mutta etutasku on jotenkin hankala ja tönkkö käyttää. Vähän matalampi, tilavampi ja leveämpi malli, niin tämä olisi juuri täydellinen. Meillä on tämä reppu, mutta tällainenkin malli näemmä on olemassa.

Stokken Flexi Bath -ammeen kylpytuki: Kylpytukea kokeiltiin muutamaankin otteeseen eri ikäiselle vauvalle. En tiedä, onko vain tämä kylpytuki huono vai onko ne ylipäätään hankalia käyttää, mutta turhaksi jäi. Mun mielestä tämä oli aina vain tiellä ja hankaloitti pesua sekä vauvan pitämistä paikoillaan. Tämän kanssa vauva jäi myös mielestäni liikaa vedenpinnan yläpuolelle, ainakin jos ammeen täytti sillä 10 cm ohjeella.

Tässä postauksessa oli myös alkujaan listattuna Tulan Free to Grow -kantoreppu. Vauva ei viihtynyt siinä lainkaan. Mutta joskus puolen vuoden kohdalla tapahtuikin ihme ja hän alkoikin viihtyä siinä. Ollaan käytetty sitä joskus iltaisin, kun vauva ei ole rauhoittunut muualle. Se on myös kätevä, kun käväistään ulkona esimerkiksi viemässä roskat. Ainoa miinus on ollut, ettei siinä saa vauvaa kasvot menosuuntaan. Hän viihtyisi varmaan vieläkin paremmin, jos näkisi siitä kunnolla.

Siinäpä ne! Jos jokin hankinta ei löydy parhaista, eikä näistä turhimmista, se on ollut sitten sellainen ihan ok -hankinta. Ei kaduta, muttei myöskään ole ollut järjetön hitti.

Mitkä hankinnat teillä on jääneet turhiksi?

18. heinäkuuta 2020

Parasta just nyt!

Kaikkien valituspostausten perään (pitihän sitä blogitauon jälkeen purkaa ensin kaikki paino harteilta) haluan kertoa, kuinka ihanaa meidän arki tällä hetkellä on. Koska meillä on maailman ihanin pieni poika, jonka kanssa on päivä päivältä kivempaa viettää aikaa.

Ensinäkin on ihan mahtavaa nähdä, millainen persoona tästä pienestä on kasvamassa. En avaa sitä blogissa enempää, koska mun mielestä on ylipäätään väärin ja liian lokeroitunutta kuvailla kenenkään persoonaa yksittäisin sanoin, mutta joka tapauksessa tätä persoonan kehitystä on mahtavaa seurata. Sitä aina luulee tietävänsä, miten vauva mihinkin reagoi, mutta toisinaan hän pääsee yllättämään.



Lisäksi on ihanaa kuulla, miten joka päivä tulee uusia äänteitä ja "sanoja". Vauva on varsinainen papupata nykyään, naapurikin sitä ääneen ihmetteli hiekkalaatikolla istuessa. Välillä tuntuu, että jokin sana sopii jopa tilanteeseen, vaikka sattumaahan se vielä on. Tätä "puhetta" voisin silti kuunnella loputtomasti. Toinen niin tosissaan selittää asioitaan taukoamatta, vaikka kukaan ei mitään ymmärräkään. 

Vauva on nyt alkanut äännähtelemään myös kirjoja lukiessa eli jonkinlaista alkeellista vuorovaikutusta on siinäkin havaittavissa. Hän ikään kuin reagoi siihen, mitä näkee ja kuulee. Kirjoja on muutenkin ihana lukea pienen kanssa, kun hän katselee niitä niin tarkkaan ja vetää välillä kirjan melkein naamaansa kiinni. Hän on alkanut myös naureskella aina, kun käännetään uusi sivu, joita hän osaa yhä kääntää itsekin.

Piiloleikki on myös valtavan suosittu. Hän vetää päälleen lelun tai harson ja silloin pitää kysyä "missä vauva on?" tai "kuka meni piiloon?" Vastaukseksi saa usein kikattelua, kunnes hän tulee esiin. Silloin täytyy muistaa hihkaista "siellä" tai "kukkuu". Leikki toimii myös niin päin, että äiti tai isi menee piiloon.

Leikkejä ylipäätään on helpottanut se, että vauva osaa istua itse. Hän viihtyy niin paljon paremmin lattialla, kun voi tutkia leluja istuen. Samalla voi itse makoilla tai istua häntä vastapäätä ja leikkiä yhdessä. Leikit on pitkälti aika yksitoikkoisia, mitä nyt vähän ollaan alettu rakentaa tornia palikoista. Tai siis minä rakennan ja vauva purkaa. Mutta hiljalleen ne leikkitaidotkin siitä kehittyvät!

Ruokailuhetket on myös mukavia. Vauva tietää aina mitä odottaa, kun pääsee ruokapöytään ja syö hienosti oikeastaan kaikkea. Vain karkeammat soseet pyörii suussa, eikä aina kaikki maistu. Muuten hän availee suutaan sitä tahtia, ettei perässä pysy. Imetyskin sujuu nyt ihan kivasti, imetän aina heti ruuan jälkeen. Asento on kylläkin mielenkiintoinen, mutta toimiva. Makaan itse kyljelläni ja vauva makaa vieressä selällään. Samalla kun hän imee, hän tutkii varpaitaan käsillään. Välillä imetys keskeytyy, koska myös omia varpaita täytyy maistaa välissä. Tietenkin.

Ollaan päästy nyt nauttimaan ulkoilustakin ihan eri tavoin. Vauva viihtyy rattaissa, kun käydään kävelylenkeillä. Ainakin useimmiten. Hän katselee maisemia ja hänelle voi samalla selostaa niitä näitä. Kerran päivässä käydään yleensä myös keinumassa ja hiekkalaatikolla istumassa. Nämä tuo paljon uutta sisältöä päiviin, eikä seinätkään kaadu päälle niin pahasti, vaikka muita menoja ei olisikaan.

Vauva naureskelee ja höpöttelee paljon. Hän hakeutuu jo syliinkin omalla tavallaan: yleensä vieressä ollessan kääntyy kohti ja repii käsillään mun paitaa tai housuja ikään kuin vetääkseen itseään ylöspäin. Odotan tietysti jo sitäkin, että nämäkin kaikki taidot kehittyvät vielä seuraavalle asteelle, mutta juuri nyt haluan nauttia näistä hetkistä. ♥

16. heinäkuuta 2020

Baby blues, masennus vai jotain siltä väliltä?

Kun synnytyksen jälkeisinä päivinä mieleen hiipii ajatus, "mitä me oikein mentiin tekemään", sitä vähän säikähtää itsekin. Kukaan ei koskaan ollut kertonut, että niin voisi käydä. Katua. Puhutaan baby bluesista ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mutta mitä ne todella voi pitää sisällään - se jäi kyllä itselleni mysteeriksi.

Siksi haluan nyt kirjoittaa siitä tunteiden pyörremyrskystä, joka itselläni oli synnytyksen jälkeen. Mutta haluan myös todeta tähän alkuun, että nämä kaikki tunteet ja ajatukset onneksi tasaantui viikkojen saatossa, eikä ole olleet läsnä enää sen jälkeen. Ne vain piti rämpiä lävitse. Hormonit, väsymys, pelko, jännitys, fyysinen kipu ja äärettömän suuri elämänmuutos tekivät tehtävänsä ja ottivat aikansa.



Aloitetaan ihan alusta, ajasta lapsivuodeosastolla. Muistan katsoneeni miestäni hieman surullisin ja säälivin silmin. Olimme perhehuoneessa, vauva oli koko ajan ihokontaktissani tai miehen sylissä. Surin, ettei meitä kahta enää ollut. Oli vain me kolme. Halusin laittaa vauvan hetkeksi pois ja mennä miehen kainaloon ihan vain kaksin. Viestiä, että  mulla on ikävä. Vaikka siinä me oltiin koko ajan, ihan vierekkäin, samassa huoneessa. Tunsin ihan aitoa surua siitä, että meidän välissä oli nyt joku muukin. Halusin pyytää anteeksi, etten voinut olla miehelle samalla tavoin läsnä kuin ennen. Vain hänelle. Halusin pahoitella, että mulla nyt on tämä vauva tässä. Nyt nämä ajatukset tuntuvat vähintäänkin oudolta, mutta silloin ne olivat totisinta totta.

Eikä se tunnemyllerrys vielä siihen jäänyt. Sanotaan, että kolmas päivä synnytyksen jälkeen on pahin. Silloin itketään. No niin itkettiinkin. Kätilö kävi yöllä sanomassa, ettei saa antaa vauvan imeä väärällä otteella. Hän asetti vauvan paremmin ja lähti. Ja minä aloin itkeä. Itkin muutaman tunnin putkeen, koska olin huono äiti. En osannut antaa vauvan imeä. En osannut hoitaa vauvaa. Osasin vain maata sängyssä maidonlähteenä, vaikka senkin tein ihan väärin. Mies silitti päätäni ja lohdutti. Muistutti, että olin hyvä äiti. Muistutti, että olin ollut äiti vasta kolme päivää ja ei-äiti melkein kolmekymmentä vuotta. Se oli hyvä muistutus.

Seuraavaksi päästäänkin jo alussa mainitsemaani kysymykseen: Mitä me oikein mentiin tekemään? Sitä minä mietin sairaalassa ja sitä minä mietin vielä kotonakin. En tietenkään koko aikaa, mutta silloin tällöin. Yhtäkkiä vain oivalsin, että tämä vauvahan on nyt tässä koko ajan, eikä lähde pois. Ei ole paluuta entiseen. Toisinaan tämä ajatus iski päälle, kun vauva vain itki. Itki, itki ja itki. Kun hänellä oli tosi huono olla, enkä osannut tehdä mitään auttaakseni. Mietin silloin, ettei minusta ole äidiksi. Ei vain ole. Sitten mietin, miten se muka on mahdollista. Miten niin moni muu on valmis, mutta minä en? Minullahan oli jo reilusti kokemustakin niin lapsista kuin vauvoistakin. Kyllähän minä tiesin, mitä tämä olisi, enkö tiennytkin?

En kehdannut myöntää katumusta edes itselleni, se hävetti ja tuntui pahalta. Sen myöntäminen ääneen tekee oikeastaan vieläkin pahaa, vaikka tiedänkin sen olevan jo täysin mennyttä aikaa. Eikä se lopulta edes kestänyt kuin ensimmäisen viikon. En ole kuitenkaan ikinä ennen kuullut kenenkään sanovan, että olisi katunut vauvaa synnytyksen jälkeen. Kaikki vain hehkuttavat onneaan ja puhuvat, kuinka odotus viimein palkittiin. Niin taisin kyllä tehdä itsekin ja kyllähän minä tietysti niinkin tunsin. Voisin kuitenkin vannoa, etten ole ollut ainoa uusi äiti myös katumuksen tunteen äärellä.



Kotiutuessa minusta myös tuntui, etten osannut enää olla. En osannut olla, enkä tehdä mitään minulle ennen niin tärkeitä asioita. Olin vain jatkuvasti varpaillani ja odotin, että vauva osoittaisi tarvitsevansa minua. Yritin esimerkiksi katsoa Netflixistä sarjaa, kun vauva nukkui, mutten pystynyt siihen. Sarjaan keskittyminen oli täysin mahdotonta. Ahdistuin ja mietin, että mitä ihmettä tästä tulee, jos en pysty edes telkkaria enää katsomaan. Tuntui täysin mahdottomalta palata entiseen elämään. Yritettiin myös aika alkuun miehen kanssa katsoa meidän yhteistä sarjaa. Eikä siitäkään tullut mitään. Vauva oli vieressä, heräili ja itkeskeli. Katsoin kuitenkin ruutua väkisin, koska ajattelin, että niin pitää tehdä. Pakkohan meidän oli pystyä entiseen, koska muutakaan mahdollisuutta ei ollut.

Nämä tunteet kestivät minulla rajuimpana sairaala-ajan ja ensimmäiset päivät kotona. Etenkin usein iltaisin mulle iski ihmeellinen ahdistus ihan fyysisesti. Itketti, enkä olisi halunnut käydä nukkumaan. Pelkäsin, vaikken edes oikeastaan tiennyt, mitä. Myöhemmin olen lukenut, että varsinkin tällainen ilta-ahdistus on todella yleistä synnytyksen jälkeen. Nyt mielessäni on vain yksi kysymys: miksi tästä ei puhuta neuvolassa sanallakaan? Sanotaan, että tunteet voi heitellä, mutta siinä se. Aika suppea ilmaisu kaikelle tälle tunnemyllerrykselle.



Eniten mua ihmetytti, kun joka puolella sanottiin baby bluesin kestävän vain päiviä, korkeintaan kaksi viikkoa. Ja sen jälkeen puhuttiin vain synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Missään ei lukenut, mitä näiden väliin vielä mahtuisi. Onneksi mulla oli netissä monia äitejä vertaistukensa kanssa, koska heidän kanssaan kirjoiteltuani ymmärsin, etten ollut suinkaan ainoa ajatuksineni. Näitä ihan samoja tunteita oli ollut monella muullakin, eikä ne olleet loppuneet kuin seinään sen asetetun parin viikon jälkeen. Oli ihan ok tuntea näin. Se menisi kyllä ajallaan ohitse.

Ja niinhän se lopulta menikin. En muista tarkalleen koska, mutta olisiko ollut siinä kuukauden paikkeilla ja tietenkin ahdistus väheni asteittain eli loppua kohden oli monta hyvää päivää, kunnes jokin yksittäinen tapahtuma (esim. vauvan kova itkukohtaus) palautti taas näitä tuntemuksia pintaan. Kuitenkin jo siinä parin kuukauden kohdalla en muista enää kertaakaan ajatelleeni, ettei olisi pitänyt ryhtyä tähän. Ja nyt kahdeksannen kuukauden kohdalla tämä "uusi" arki tuntuu juuri oikealta, eikä kaipuuta entiseen elämään ole. Vauva on maailman rakkain, ja minä olen ihan riittävän hyvä äiti.

Haluan kuitenkin sanoa sinulle, joka ehkä podet nyt näitä samoja tunteita, että ei hätää. Se menee ohitse, muttei välttämättä siinä maagisessa kahden viikon rajassa. Ja jos se ei mene, on tietysti hyvä muistaa synnytyksen jälkeisen masennuksen mahdollisuus. Mutta ennen kaikkea haluan tällä sanoa sitä, että baby bluesista on vielä matkaa masennukseen, vaikkei se heti kahden viikon jälkeen päätykään kuin seinään. On myös normaalia, ettet eläkään pelkästään pilvilinnoissa ja siinä kuuluisassa vauvakuplassa vailla huolen häivää. Kyllä se siitä!

15. heinäkuuta 2020

Säännöllinen päivärytmi - mahdoton tehtävä (8kk)

Miten ihmeessä vauvalle luodaan säännöllinen päivärytmi? Koen sen kertakaikkisen mahdottomaksi tehtäväksi. Tyhmänselkeä vastaus olisi tietenkin, että mikä siinä muka niin hankalaa on. Sen kuin päätät kellonajat ja menet niiden mukaan. Typerä kysymys. Mutta kun ei, ei se vaan ihan niinkään mene.

Pysyvästä päivärytmistä on nyt kehittynyt melko ikävä noidankehä, johon ei oikein päästä kiinni. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja sotkee kaiken. Aloitetaan vaikka päiväunista. En ymmärrä, miten niiden pituuden saisi määritettyä. Vauva nukkuu juuri sen aikaa kuin nukkuu. Liian pitkiltä unilta voi toki herättää kesken (mitä aika paljon vierastan ajatuksena), mutta liian lyhyitä unia ei saa jatkumaan millään kikalla. Ja liian lyhyet unet sotkee sitten koko iltapäivän, kun vauva ei jaksa valvoa tarpeeksi seuraavaan uniaikaan (jos se siis olisi ennalta määritettynä, tiettynä kellonaikana). Hänet voisi toki yrittää pitää väkisin hereillä, mutta se on niin hermojaraastavan kuluttavaa, ettei millään tohtisi. Ja tietysti myös huono asia siksi, että sitten vauva on yliväsynyt ja unet kärsivät siitä.



Päiväunien pituuksien lisäksi (ja osin niiden takia) ongelmana on niiden ajoitus. Jos toiset päiväunet loppuukin vaikka vasta klo 13, vauva ei ole kunnolla väsynyt vielä klo 15.30. Mutta hän luultavasti nukahtaisi joskus klo 16 jälkeen. Mutta häntä ei voi laittaa silloin enää unille, koska sitten yöunet alkaisivat vasta joskus 20-21 aikaan. Toisin sanoen ainoa mahdollisuus tällä hetkellä on valvoa toisilta päikyiltä suoraan yöuniin, mikä onnistuu vain vaivoin klo 18 asti. Nukahtaminen voi myös olla vaikeaa yliväsymyksen takia.

En jotenkaan saa tästä hommasta yhtään kiinni. Pitäisikö sitä vain väkisin puskea läpi tietyllä rytmillä muutama päivä, jonka jälkeen siitä tulisi automaatio? Ollaan me sentään koko ajan menty parempaan suuntaan rytmin kanssa eli ehkä se tästä hiljalleen muotoutuu "valmiiksi". Rytmi oli itse asiassa jo ihan loistava ja melko säännöllinen pari kokonaista viikkoa, kun vauva nukkui enää kahdet päiväunet. Mutta viikko sitten tapahtui taas jotain, ei hajuakaan mitä, ja ollaankin jälleen tarvittu kolmet päiväunet. Vauva ei jaksakaan enää valvoa kuin kaksi tuntia ja aamun kahden tunnin päiväunet vaihtuivat tunnin pituisiksi. Hetken hän nukkui kolmet tunnin unet, mutta nyt näyttäisi siltä, että keskipäivän unet ovat alkaneet ottaa pituutta lisää.

Kolmien unien päivänä rytmimme on nyt kutakuinkin seuraava:

6.00 Herätys
7.00 Aamupuuro + imetys
8.00-9.00 Unet
Ulkoilua tässä välissä
10.00 Lihasose + imetys
11.00-12.30 Unet
13.00 Kasvissose + imetys
Ulkoilua tässä välissä
15.00-15.30 Unet
16.00 Imetys tai korvike
18.00 Iltapuuro
18.45 Korvike
19.00 Yöunille

Voisi sanoa, että aamupäivä menee jo aika rutiinilla ja samoilla ajoilla, ainoastaan herääminen aiemmin tai myöhemmin kuin klo 6, siirtää aikoja saman verran joko eteen tai taakse. Mutta iltapäivä vähän vaihtelee riippuen siitä, kestääkö toiset unet tunnin vai enemmän. Viime aikoina ne on kestäneet noin 1,5 tuntia. Kolmannet unet alkavat sitten aina 15-15.30 välillä. Jos ne alkaisi vasta klo 16, menee yöunille nukahtaminen todella myöhään. Ollaan siis pidetty tuota n. 15.30 nukahtamista rajana ja jos ei vauva silloinkaan millään nukahda edes vaunuihin, valvotaan väkisin yöunille saakka. Silloin mennään nukkumaan siis jo klo 18, mutta muuten klo 19.

Aika hyvin on nyt toiminut sellainen "järjestelmä", että vauva on hereillä aina 2-2,5 tuntia, paitsi yöunia ennen 3-4 tuntia ja ruokailuajat on olleet näiden lomassa sitten melko vakiot. Ulkoilua on joskus vain kerran päivässä ja joskus ulkoiluaika käytetään esim. kauppareissuun. Uskoisin, että kun voidaan siirtyä pysyvästi kaksiin päikkäreihin, myös päivärytmi muuttuu entistä enemmän kellonaikojen mukaan meneväksi. Mutta onhan tässä jo paljon selkeyttä, jos vertaa vaikkapa vielä viimeksi tekemääni katsaukseen pari kuukautta sitten. Onneksi tulee tehtyä näitä katsauksia, niin voi aina palata taaksepäin huomaamaan, että ollaanhan me edistytty.

Mitenkäs muiden 8 kk-ikäisten rytmit? Onko teillä jo siirrytty kaksiin päiväuniin?

14. heinäkuuta 2020

Epäonnistunut unikoulu?

Uni, ravinto ja terveys - olen tullut siihen tulokseen, että nämä kolme osa-aluetta aiheuttavat eniten haasteita vauva-arjessa. Jos olet onnekas ja kaikki edellä mainitut sujuvat, on arki luultavasti hyvinkin leppoisaa ja helppoa. Meillä menee näiden suhteen muuten ihan kivasti, mutta uni on selvästi meidän arjessa se osa-alue, jossa on eniten haasteita.

Nukahtaminen on aina ollut meidän vauvalle jossain määrin hankalaa. Eikä unessa pysyminenkään ole sujunut ihan mutkitta. Iltanukahtamiset oli meillä joskus ihan tuskaa, kunnes saatiin niihin viimein parannus sitkeällä työstämisellä. Pitkään meillä menikin jo niin, että vauva vain laskettiin illalla sänkyyn ja oltiin vierellä noin 10-20 minuuttia, jonka aikana hän nukahti itse. Kesäkuusta alkaen ollaan nukutettu hänet pinnasänkyyn myös päiväunille, kun hän ei enää vain millään nukahtanut vaunuihin parvekkeelle, ja sekin on sujunut tosi kivasti.



Nukahtamisissa ei siis sinällään ole ollut enää ongelmia - paitsi öisin. Silloin vauva ei osaa nukahtaa uudelleen ilman imetystä. Hän siis herää edelleen 4-5 kertaa yössä ja vaatii aina päästä rinnalle. Tarjoan kyllä aina ensin tuttia, mutta tilanne päättyy joka kerta huutoon, jos en ota syömään. Siksi en enää nykyään edes yritä tutilla kuin kerran ja jos siitä alkaa kitinät silmät avoinna, nostan hänet syömään. Kerran yössä vauva syö vielä ihan hyvin, mutta muut kerrat ovat usein vain pinttynyt tapa nukahtaa uudelleen. Tästä syystä päätettiin aloittaa tuoliunikoulu viikko sitten.

Tuoliunikoulusta löytyy lisää tietoa googlaamalla, mutta lyhyesti kerrottuna siinä siirretään tuolia (jolla itse istut) kolmen illan välein kauemmas pinnasängystä, kunnes ollaan ulkona huoneesta. Vauvaa saa rauhoitella äänellä ja kosketuksella ja ottaa syliinkin, mutta tätä pitäisi hiljalleen vähentää, kunnes pelkkä läsnäolo riittää. Kuulostaa helpolta, mutta on yllättävän hankalaa.

Ensimmäinen unikoulupäivä meni kaikkien unien osalta huutaen ja jouduin ottamaan vauvan syliin useampaan otteeseen rauhoittumaan. Ja se oli hyvin kummallista, koska vauva oli aina ennenkin nukahtanut lähes samalla tavalla: siten, että toinen meistä makoili meidän sängyllä pinnasängyn vierellä ja vauva nukahti itse. Nyt ainoa ero oli se, että siirryin istumaan pinnasängyn toiselle puolelle... On se pienestä kiinni. :D



Päätin myös samaan rytäkkään lopettaa yösyötöt kokonaan, jotta päästäisiin kokonaisiin öihin. Kokeilin tätä ensimmäisenä yönä, kun vauva heräsi syömään noin 22 aikoihin ja olin itse vielä sopivasti hereillä silloin. En ottanut häntä rinnalle kitinästä huolimatta, vaan annoin tuttia, istuin vierellä, suhisin ja silitin. Huudoksihan se meni ja jouduin ottamaan vauvan useasti syliin. Vartin rauhoittelin, kunnes lopulta sain vauvan nukahtamaan uudelleen. Tuntui todella pahalta, kun toinen huusi ihan täyttä kurkkua sylissäkin aivan väsyneenä, kyyneleet vain valui silmistä. Lopulta hän haki todella syvälle uppoavan, apua anovan katsekontaktin. Huuto muuttui säälittäväksi huutonyyhkytykseksi, kun pieni ei vain jaksanut enää huutaa kunnolla. Sydän hajosi murusiksi. Mutta ajattelin kestäväni tämän, koska sain hänet kuitenkin lopulta rauhoittumaan ja nukahtamaan.

Mutta kun viitisen minuuttia oli kulunut, vauva heräsi uudelleen ihan täysillä huutaen. Sain hänet taas lopulta rauhoiteltua sänkyyn, mutta aikaa siihen kului kymmenen minuuttia. Kunnes taas viiden minuutin päästä sama toistui: hän heräsi huutaen. Tällä kertaa en saanut rauhoiteltua häntä sänkyyn, vaan jouduin jälleen ottamaan syliin. Huuto ei loppunut millään sylissäkään. Väsyneenä ja itku kurkussa luovutin. En vain pystynyt enää katsomaan sitä toisen "hätää", olipa se todellista tai ei.

Tein siis sen, mitä ei missään nimessä olisi pitänyt tehdä: imetin. Vauva rauhoittui siihen heti ja nukahti. Jouduin myöntämään itselleni, että musta ei vain ollut yöimetysten lopettamiseen - ei ihan vielä. Tokihan mies voisi hoitaa ensimmäiset yöt, mutta se ei poistaisi mun epävarmuutta ja ahdistusta siitä, onko vauva tosiaan valmis lopettamaan yösyötöt. Mutta kun aika on kypsempi, mies saa hoitaa tämän osuuden, jotta en itse tuoksu maidolta vieressä.





Yösyöttöjä voisi myös yrittää vain vähentää, mutta se taas on mun mielestä todella epäjohdonmukaista vauvan näkökulmasta. Eihän hän osaa kelloa ja ymmärrä, miksi välillä pääsee syömään ja välillä ei. Toinen vaihtoehto olisi kokeilla unisyöttöjä eli vauva syötetään aikuislähtöisesti unessa. Niiden ajoitus on vain hankalaa, kun heräämisajat vaihtelevat. Yöllä taas pitäisi laittaa herätyskello, mihin vauva sitten heräisi itsekin. Mietin myös, josko kokeilisikin antaa velliä ekalla heräämiskerralla. Pitäisikö se nälän pois kauemmin? En toisaalta kyllä haluaisi opettaa uutta uniassosiaatiota vellistä, vaan opettaa sitten ennemmin suoraan pois yösyötöistä, kun aika on.

Joka tapauksessa päätettiin nyt jatkaa unikoulua vain iltojen ja päiväunien osalta ja se onkin mennyt ihan kivasti. Näin viikon jälkeen vauva nukahtaa itse 10-15 minuutin aikana, kun pysyttelen huoneen ovensuussa. Suhinaa ei tarvitse enää joka kerta ja kosketuksen on voinut lopettaa oikeastaan jo kokonaan. Ainoa ongelma on tutti. Sitä joutuu laittamaan takaisin suuhun joskus montakin kertaa ja vielä pitkään, koska vauva oppii vasta noin 8-10 kuukauden ikäisenä laittamaan sen itse takaisin. En tiedä, voidaanko siis päästä täydelliseen itsenäiseen nukahtamiseen ennen kuin päästään tuttiongelmasta.

Vedetään tämä unikoulu kuitenkin loppuun, koska sekin olisi jo voitto, jos vauva oppisi itsenäiseen nukahtamiseen niin, ettei huoneessa tarvitse olla ihan vierellä. On sitten joskus helpompaa lopettaa yösyötöt, kun tämä taito jo löytyy. Toki toivon, että yön unijaksot pitenisi jo tälläkin, kuten joillekin käy, mutta toistaiseksi näyttää siltä että imetys on niin vahva uniassosiaatio yöaikaan, että se ei itsekseen poistu. Toisaalta meillä on vielä tekemistä päivärytminkin kanssa, mutta se on ihan oman postauksen pituinen juttu.

Omat tunteet on nyt aika ristiriitaiset. Toisaalta haluaisin vihdoin nukkua kokonaisia öitä ja päästä tästä väsymyksestä jo eroon. Mutta toisaalta tuntuu ihan liian aikaiselta huudattaa pientä ja lopettaa yösyötöt kuin seinään. Kateeksi käy kyllä niitä perheitä, joiden vauvat on oppineet nukkumaan kokonaisia öitä itse ilman minkäänlaista vaivannäköä, ja jotka on vain itse vähentäneet yösyömiset tai jättäneet ne pois. Mutta kaikkea ei voi saada ja kuten sanoin, tämä on se meidän osa-alue, jota pitää työstää enemmän ihan tietoisesti. Kyllä meilläkin vielä joskus nukutaan ja nukahdetaan itse!

6. heinäkuuta 2020

Kesäkuulumisia

Mitäs meille kuuluu? Lyhyesti kerrottuna: ei mitään kummempaa. Kesällä kiinnostus blogia kohtaan on ollut rajusti laskussa. Postausideoita kyllä olisi, mutta kirjoitusmotivaatio on ollut hukassa. Ehkä se tästä taas syksyllä paranee! Mieskin oli kesäkuun lomalla, niin ehkä sekin vaikutti, vaikka eipä me mitään lomareissuja tehty. Oikeastaan loman vaikutuksen blogiin olisi luullut olevan päinvastainen, koska sain tavallista enemmän omaa aikaa. Mutta halusin käyttää sen sitten muuhun rentoutumiseen ja oleiluun. 

Kesäpäivät on siis kuluneet omia juttuja puuhaillessa tai vauvan kanssa. Leikkien ja ulkona oleskellen. Enemmän kuitenkin sisällä, koska ulkona oli kesäkuussa niin järjettömän kuuma koko ajan ja nyt heinäkuussa on vain satanut vettä. Kyllä me silti päivittäin ollaan ulkoiltu pienet hetket. Vauva viihtyy nykyään melko hyvin rattaissa, kun saa istua ja katsella maisemia. Viihdykkeeksi kelpaa myös kaupassa käynnit. Lisäksi ollaan nähty tavallista enemmän isovanhempia, mikä on ollut ihanaa ja vauvan vierastaminenkin on vähentynyt suuresti.



Vauvan päiväunille tapahtui myös jotain kesäkuun alkupuolella. Hän ei meinannut nukahtaa enää millään parvekevaunuihin ja jos nukahti, hän heräsi melko pian. Nukutettiin vauva sitten omaan sänkyyn päiväunille ja se on sujunut yllättävän hyvin. Parvekevaunut laitettiin siis viime viikolla turhina pois. Illatkin sujuvat nykyään tosi kivasti ja vauva nukahtaa yleensä itse 5-10 minuutin aikana sänkyynsä noin kello kuuden pintaan. Yöllä kuitenkin heräillään yhä 4-5 kertaa, ellei enemmänkin, ja aamulla noustaan jo 6-7 aikoihin ylös. Ongelmana alkaa nyt olla yöheräilyt, etenkin kun menen itsekin nykyään aika myöhään nukkumaan. Alan olla melko väsynyt aamuisin, joten ostettiin nyt Unijunan unikoulu-verkkovalmennus. Sen avulla toivon, että yöt lähtisi paranemaan, koska tässä on jo kahdeksan kuukautta valvottu. Enemmänkin, kun valvoin jo raskausaikana.

Vauva oli kesäkuussa myös ensimmäistä kertaa hoidossa isovanhempansa luona. Kaikkiaan neljä tuntia. Oli kyllä ihana hetki itselle, kun saatiin olla miehen kanssa ihan kaksin. Ei tehty mitään ihmeellistä, mutta ihan jo se, että saatiin molemmat syödä tilauspizzat rauhassa oli sen arvoista. :D Hoidossakin oli mennyt ihan hyvin väsymysitkua lukuun ottamatta. Ei huomattu sen jälkeenkään, että vauva olisi ollut mitenkään hankalampi tai esim. takertuvaisempi, mitä alkujaan epäilin tapahtuvan. Seuraavaksi vauva jäi hoitoon juhannuksena noin viideksi tunniksi isovanhempiensa kanssa, mutta silloin he saapuivat meille kotiin eli ympäristö oli tutumpi. Tulin itse illaksi takaisin kotiin laittamaan vauvan yöunille. Meillä oli kiva juhannus yhdessä kavereiden kanssa ja vauvalla oli mennyt hoidossa ihan loistavasti.

Kesäkuussa vauva pääsi myös ensimmäistä kertaa meidän kanssa kahvilaan sekä koki ensimmäisen mökkireissunsa. Ylpeänä sai ihmetellä, miten hienosti vauva kummatkin reissut oli. Katseli vain kiinnostuneena ympärilleen, eikä ollut moksiskaan erilaisesta ympäristöstä. Tällaiset kokemukset rohkaisee myös itseä lähtemään useammin vauvan kanssa muuallekin kuin lähikauppaan tai kävelyille.

Uusista taidoista kirjoittelinkin jo enemmän  7 kk -postauksessa. Liikkeelle ei tosiaan vieläkään päästä ja se turhauttaa edelleen. Lihasoseet on kuitenkin vihdoin alkaneet maistua paremmin, mutta puuro on edelleen lemppari. Sormiruokailuakin ollaan alettu harjoittaa nyt enemmän maissinaksuilla ja kurkulla. Kurkku on vauvan herkkua. Kaksi hammastakin on vihdoin puhjennut reilun 7 kuukauden iässä. Ne tuli ihan viikon sisään toisistaan ja luulen, että vielä on tulossa lisääkin samaan kasaan. Ainakin kuolan määrä, oudot itkut ja sormien syöminen viittaisi siihen suuntaan.

Loppukesään meillä ei ole mitään erityisiä suunnitelmia. Ollaan vaan ja nautitaan kesästä. :)