Vointi on ollut hyvä viime aikoina. Väsymystä toki yhä riittää, mutta aika hyvin pystyy arjessa toimimaan normaalisti. Esikoisen kanssa ei jaksa ehkä yhtä paljon olla läsnä ja leikkiä, mutta onneksi on mahtava isä paikkaamassa tätä puutetta omalta osaltanikin.
Liikkeitä on alkanut jo tuntua. Olikohan se tarkalleen 14+6, kun tunsin ensimmäiset ihan selkeät tökkäisyt, sitä ennen reilun viikon hipaisuja. Nyt jälkeen tökkäisyjä ei ole tuntunut ja ylipäätään tuntuu, että liikkeet ovat vähän vähentyneet. Välillä se on jopa huolestuttanut, vaikka tiedän ettei näillä viikoilla tarttis tuntua vielä yhtään mitään. Odotan kyllä jo, että tuntisi ihan kunnolla liikkeet!
Ruokahalu on alkanut palata normaaliksi, annokset vähän jopa suurentuneet. Samanlaista järjetöntä nälkää ei kyllä ole vieläkään ollut kuin mitä esikoisen aikaan oli.
Tänään olin myös sokerirasituksessa. Tämän raskauden ensimmäinen, koko elämäni kolmas. Eka puoli tuntinen oli taas huonoa oloa, mutta sitten helpotti. Nyt en päässyt sängylle, vaan jouduin istumaan odotustilojen tuoleilla. Otin mukaan tyynyn ja etsin rauhallisen paikan neuvolan puolelta, niin oli silti ihan siedettävää. Arvotkin vaikuttaisivat olevan taas kunnossa (5.1,7.4 ja 5.2). Eli neljäs kerta odottaa vielä myöhemmillä viikoilla...
Hassua ajatella, että esikoisesta olin tällä päivällä jo rakenneultrassa yksityisellä. Silloin tuntui, että raskaus oli jo pitkällä ja nyt tuntuu, että vieläkin olisi eka kolmannes menossa. :D Varasin ultran kuitenkin nytkin viikon päähän. Josko näkyisi jo jotain rakenteita (menen tällä kertaa vain kätilölle eli kyse ei ole nyt rakenneultrasta kuitenkaan) ja sukupuoli. Alussa mulla oli ihan tyttöolo, mutta nub-teorian jälkeen olen ollut jo vakuuttunut, että poika tuolla pyörii.
Nyt raskaus alkaa tuntua jo ihan kivalta ja yritän nauttia siitä kovasti, kun jääpi erittäin suurella todennäköisyydellä viimeiseksi kerraksi meidän perheessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti