5. joulukuuta 2021

Yöimetysten lopetus kaksivuotiaalta

Kun joulukuun neljäntenä aamuna avasin ja suljin makuuhuoneen oven, takana oli ensimmäinen yö kahteen vuoteen, jona en imettänyt lainkaan. Lopetin siis yöimetyksen kerrasta poikki, eikä se vaatinut lapselta kyyneleen kyyneltä. Usein kuulen perinteisten unikonsulttien sanovan, että asioihin pitää puuttua ajoissa (vauvana), koska isompana se on pinttyneiden tapojen kanssa hankalampaa. Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että meillä tuo asia oli täysin päinvastoin. Ison kanssa oli paljon helpompaa! Hän ymmärtää jo niin paljon maailmasta, ettei häntä tarvinnut jättää yksin huutamaan ja kouluttaa ehdollistaen siihen, että itkulla ei saa äitiä paikalle.

Haluaisin sanoa tähän asiaan liittyen kaikkea ja paljon, joten tästä voi tulla vähän sillisalaattia. Mutta aloitetaan kuitenkin siitä, miksi meillä oli vielä kaksivuotias, jota imetin öisin. Meillähän on siis aina nukuttu aika huonosti. Tai en voi sanoa, että nukuttu huonosti, vaan heräilty paljon. Se on ollut meidän vauvalle tosi tyypillistä. Alkuun nukuimme perhepedissä, mutta jo 3kk neuvolassa meitä kehotettiin opettamaan alkupätkäksi pinnasänkyyn, "että se sitten joskus oppii siellä nukkumaan". Näin siis teimme, mutta jouduin yhä joka yö nostamaan vauvan sieltä kuitenkin lopuksi yöksi viereen, koska en jaksanut koko yötä nostella häntä eestaas.

Epäonnistuneet unikoulut kymmenkuisena

Puolen vuoden iässä neuvolasta sanottiin, että nyt voisi sitten pitää unikoulua. Kahdeksan kuisena lääkärineuvolassa sanottiin samaa uudelleen. Annettiin oikein ohjeetkin. Samalla perinteisten (behaviorististen) unikonsulttien suosio oli nousemassa ihan omiin sfääreihinsä, kaikki hehkuttivat niiden oppeja ja moni kertoi unikoulun tuoneen avun. Koska aloin itse väsyä jatkuviin heräilyihin, päädyimme unikouluun ensin itse toteuttaen, mutta sen ollessa minulle tosi vaikeaa niin henkisesti kuin konkreettisestikin, ostimme vielä perinteisen uniohjauksen. Siitä huolimatta unikoulu oli ihan kamalaa ja musta tuntui koko ajan, että se on väärin, niin ei vain kuulu toimia. Ajattelin kuitenkin lopputulosta ja yritin tsempata. Ajattelin, että niin kuuluu tehdä ja eihän nämä yöheräilyt ja -imetykset muuten lopu koskaan.




Tuo unikoulu vielä lisäksi katkesi viikon jälkeen vauvan sairastumiseen ja osin ehkä senkin takia ei sitten lopulta onnistunut. Aloitimme kuitenkin vielä unikoulun alusta, mutta jostain syystä vauva oli koko ajan tosi itkuinen, huusi nukkumaan mennessä ja huusi herätessä. Päätin, ettei tule mitään, minä mieluummin valvon kuin pidän enää yhtään unikoulua, kun kotona kuitenkin päivät olin.

Ensimmäistä kertaa vaihdettiin niin, että oltiin systemaattisesti koko yö perhepedissä yöstä toiseen, unohdettiin pinnasänky kokonaan. Lopetin unista sekä yöimetyksistä stressaamisen sekä muiden ohjeiden kuuntelemisen ja päätin antaa mennä sillä, mitä meille oli annettu. Ja alun vaikeuksien jälkeen kävikin sitten niin, että kaikki itkut loppuivat ja vaikka heräilyt yhä jatkuivat, me nukuttiin silti kaikki paljon paremmin ja sikeämmin. En nimittäin enää herännyt juurikaan imetyksiin ja nukahdin heti uudelleen, kiitos "täydellisen" perhepedin.

Olisinpa tajunnut ajoissa, etten minä niihin heräilyihin ja yöimetyksiin ollut väsynyt. Olin väsynyt siihen kaikkeen säätämiseen ja tunteiden ristiriitaan, kun yritin toimia neuvolan ja unikonsulttien ohjeiden mukaan, vaikkei ne sitten toimineet ja sopineet meille lainkaan.

Vasta myöhemmin löysin vielä paljon lempeitäkin unikonsultteja ja etenkin ihana Happymilkmama toi itselleni varmuutta ja lohtua siihen, että tein ihan oikein. Minä sain imettää öisin yli vuoden ikäistäkin, jos halusin. Sain nukkua perhepedissä. Sain tehdä ihan mitä halusin, kunhan se sopi meille ja oli vauvalle turvallista.

Lapsen ollessa noin 1,5-vuoden ikäinen ostin vielä Happymilkmaman lempeän yövieroitusoppaan, koska olin palaamassa hetkeksi töihin ja ajatuksenani oli lopettaa yöimetykset silloin. Oppaan luettuani totesin kuitenkin, etten olisi vielä valmis tuollaiseenkaan lempeään metodiin, eikä mielestäni ollut taaperokaan. Tuolloin lopetin kuitenkin imetykset päivällä eli meille jäi enää vain illan imetys ja öisin 1-2 imetystä, mutta kuitenkin heräämisiä ja rinnalla käyntejä oli öisin vielä yhteensä 2-5.

Miten sitten lopetimme yöimetykset?

Mitä lähemmäs kahden vuoden ikää tultiin, sitä useammin koitti aamuja, kun päätin, että tänään se loppuu. Tänään en enää imetä öisin. Jänistin kuitenkin usein illan ja yön tullen, imetys kun oli niin paljon helpompaa ja toi meille kaikille hyvät unet. Kuitenkin kaksivuotispäivän jälkeen oma töihiinpaluuni alkoi kolkutella lähellä ja ymmärsin, että nyt niille öille olisi jotain tehtävä, kun olen vielä kotona ja jaksan mahdolliset yötaistot. Odotin siis tosi vaikeita öitä, koska kun 1,5-vuotiaana lopetimme päiväsyötöt, taapero oli tosi itkuinen ja kiukkuinen ja pyysi vielä pitkään maitoa. Varovasti kokeilinkin sitten ensin parina yönä satunnaisina kertoina sanoa pojalle, että nyt ei saa maitoa, koska tissit nukkuvat. Hän tyytyi tähän vastaukseen yllättävän hyvin.




Siispä joulukuun kolmantena iltana imetin vielä illalla kerran sängyssä ennen unille käyntiä, muistutin vielä poikaa, että yöllä ei saisi enää maitoa. Hän heräsi tuona yönä viitisen kertaa ja joka kerta herätessään hamuili käsillään yrittäen löytää tietään rinnalle. Sanoin aina lempeästi, että nyt ei saa maitoa, koska tissit nukkuvat. Hän jatkoi yleensä hetken hamuilua, kitisi vähän, mutta otti sitten tutin ja jatkoi uniaan kainalossani kaikki viisi kertaa. Ilman itkua, pois lukien yksi muutaman sekunnin pahanmielen ilmaisu. Ilman minkäänlaista unikoulua tai vuorovaikutuksen rajaamista. Meidän omilla ehdoilla, yhä turvallisesti vieressäni pieni nenä paitaani vasten tuhisten.

Toisena iltana päätin imettää illalla sohvalla eli tehdä selvän eron nyt siihen, että sängyssä ei enää syödä lainkaan. Puin myös ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen päälleni oikean yöpaidan imetystopin sijaan, jotta sekin osoittaisi pojalle, mistä on kyse. Tosi outo fiilis! Toisena yönä poika heräsi vielä neljästi, mutta heräämiset oli tosi lyhyitä ja hän "hyväksyi" jotenkin nopeammin sen, että nyt nukutaan ja jatkoi vain uniaan. Aika näyttää, mitä tapahtuu seuraavina öinä ja väheneekö herätykset kokonaan.

Joka tapauksessa on mielestäni selvää, että taapero oli nyt itse valmis lopettamaan yösyönnit ja niin olin minäkin. Nykyään voisi sanoa, että kadun jonkin verran vauvana pitämäämme unikoulua ja kadun sitä, että yritimme niin paljon ja ihan liikaa unien suhteen koko vauva-ajan. Olisi pitänyt alun alkaenkin luottaa vain omaan tunteeseen, eikä yrittää vauvaa väkisin pinnasänkyyn edes pieniksi hetkiksi. Koska kyllä ne kaiken oppii vanhempanakin ihan varmasti, sitten kun ovat siihen valmiita.

Lopuksi haluan sanoa, etten varsinaisesti kritisoi unikouluja, vaan kritisoin niiden sopivuutta meille ja omaan nykyiseen ajatusmaailmaani. Tämä kirjoitus ei siis ole suunnattu teille, jotka piditte onnistuneen unikoulun vauvalle. Tämä on suunnattu teille, jotka kamppailette näiden samojen asioiden äärellä: onko unikoulua pakko pitää, saako taaperoa imettää öisin tai oppiiko se sitten ikinä nukkumaan?

Edit 7.12. Kolmas yö oli vähän levoton, mutta jouduin enää vain kerran sanomaan, ettei nyt saa maitoa. Muina kertoina poika jatkoi itse uniaan tutin etsien. Neljäntenä yönä hän heräsi vain kerran "enemmän", kun oli kääntynyt sängyssä väärin päin, mutta nukahti heti uudelleen, kun käänsin hänet paremmin. En joutunut myöskään kertaakaan muistuttamaan, ettei maitoa saisi.

2 kommenttia:

  1. Heippa!

    Ihanaa kun päivität vieläkin blogia. Löysin tänne alkuvuodesta, kun olin itse raskaana ja tästä on ollut mulle paljon hyötyä, kun on eka lapsi kyseessä. Sain sillon hyvän kuvan siitä, mitä vauva-arki voi olla ja kun vauva syntyi, oon aina palannut lukemaan mm. vauvan vuorokausi -postauksia. On kiva kun pystyy vähän vertailemaan, että millaista teillä on ollut. Välillä somea selatessa tuntuu, että kaikilla vauvat nukahtaa naps vain, nukkuu ihan itsenäisesti ja hereillä on aina tosi hyväntuulisia :)

    Edelleen täältä aina välillä vertailen, että missä tilanteessa ootte olleet ja millaista elämä on ollut, kun vauva oli esim. 4kk niinkuin meillä nyt. Sitä helposti alkaa ajattelemaan, että tekee itse jotain väärin kun muilla menee paljon paremmin, tai ainakin minä alan ajatella niin, ja auttaa kun näkee että kyllä joillain herätään tiheästi, on lyhyitä päikkäreitä yms.

    Ja näin ei varmaan saa sanoa, mutta välillä auttaa, kun näkee että teillä on herätty jo ennen kuutta kun meillä nukutaan sentään seitsemään tai yli. Tulee semmoinen "pahemminkin voisi olla" fiilis ja se lohduttaa.

    Eli kiva kun pidät blogia ja toi sun teemoittainen listaus postauksista on tosi hyödyllinen, kävin siellä niin usein että puhelin teki siitä kirjanmerkin...

    -a-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ihanasta kommentista! Onpa kiva kuulla, että vanhoista postauksistakin on vielä hyötyä. :) Toisaalta aika ajattomia juttujahan nämä vauva-ajan onnistumiset ja haasteet on, jos erilaisia muuttuvia suosituksia ei lasketa.

      Sitä tosiaan turhan helposti miettii, että tekeekö oikein vain väärin, varsinkin some tuo paljon paineita. Itse ainakin stressasin ihan liikaa koko vauva-ajan juuri tästä. Olisi pitänyt vain luottaa omaan tunteeseen siitä, että toimii ihan oikein, koska itse vauvansa parhaiten tuntee. Ja noinhan se menee, että joskus eniten lohtua tuo tieto siitä, että voisihan asiat olla vieläkin huonommin :D

      Mutta kiitos vielä, oli ihanaa herätä uuteen vuoteen tällä kommentilla, kun tuli nähtyä se vähän myöhässä. :)

      Poista