19. lokakuuta 2021

Lastenhuone: Gallerixin julisteet tauluiksi


Kaupallinen yhteistyö: Gallerix

En ole mikään sisustaja, enkä uskalla oikein sanoa edes omaavani silmää sisustukselle. Yritän kyllä aina katsoa kivoja ideoita kuvista ja visioida niitä omaan kotiini, mutta lopputulos ei kuitenkaan koskaan yllä samalle tasolle. Tästä johtuen uumoilin jo muuton alkuvaiheessa tilaavani ainakin lapsen huoneeseen jotain tauluja, koska niillä on suhteellisen helppo sisustaa ja saada täytettä muuten tyhjän kaikuiseen huoneeseen.

Tai helppo ja helppo - osa täällä ehkä jo tietääkin, että olen melkoinen jahkailija kaikissa sisustuspäätöksissäni. Tällä kertaa vitkutteluni koitui kuitenkin onnekseni, sillä ennen kuin ehdin tehdä mitään päätöksiä valtavan julistemäärän edessä, sainkin yhteydenoton Gallerixilta. He tarjosivat minulle mahdollisuutta tutustua julisteisiin, joita heiltä löytyi enemmän kuin yhden kerran tarpeeksi.




Päätin aloittaa urakkani karsimalla tieni suoraan lasten julisteisiin. Niissä oli kaikissa aika neutraali ja vaalea värimaailma, minkä ansiosta suunnilleen kaikki sopi (minun silmissäni) yhteen keskenään. Jos kuitenkin etsii enemmän väriä, pitänee katsoa muista kategorioista, mutta koska itse pidän eniten juurikin neutraaleista sävyistä ja kauniista printeistä, löysin lasten julisteiden joukosta kaiken etsimäni.

Tykästyin itse, tai olen itse asiassa aina tykästynyt, ilmapallojulisteisiin. Niitähän tuolla riitti, mutta eniten silmääni miellytti Animals And Balloons No2. Piirrostyyli ja värimaailma oli just eikä melkein ja onhan se nyt hauskakin. Tähän julisteeseen otin myös kaveriksi puukehykset (Taulunkehys Tammi 50x70). Kuvittelin tämän yhdistelmän näyttävän kivalta kaapiston päällä, enkä onnekseni erehtynyt.




Alkujaan mietin tekeväni vain yhdelle seinälle taulukollaasin, mutta epäröin kuitenkin, jäisikö toinen seinusta sitten liian tyhjäksi. Päätin siis sittenkin hankkia molemmille seinille omat taulunsa. Ja koska taapero ilahtuu aina autoista ja muista menopeleistä, päädyin valitsemaan seinähyllyn päälle seuraavat julisteet: Cars And Balloons (30x40) ja Monkey Bicycle (21x30). Myös näihin julisteisiin valitsin tammiset puukehykset. En tiedä oikein itsekään miksi, mutta olen jotenkin alkanut tykkäämään tästä puunsävystä tosi paljon viime aikoina. Samoin muuten beigestä väristä, mikä varsinkin on outoa, kun ennen olen lähinnä kammoksunut sitä.




No enivei, olen enemmän kuin tyytyväinen kaikkiin valintoihini! Yhteistyö Gallerixin kanssa on ollut mukavan mutkatonta ja ystävällistä. Kyseessä on ruotsalainen yritys, joka toimittaa myös Suomeen. Lisäksi toimituskulut ovat ilmaiset yli 39 euron tilauksiin (ainakin tällä hetkellä). Toimituksen he lupaavat 3-5 päivässä ja se piti ainakin omalla kohdallani paikkansa. Tällä hetkellä näyttäisi myös olevan 30 prosentin alennus julisteista. :)

Vielä olisi jäänyt paljon ihania tuotteita odottamaankin ja ainakin olohuoneen sekä makkarin seinälle vielä joku taulu sopisi. Yritetään nyt kuitenkin edetä huone kerrallaan, kun hankittavaa on ihan riittämiin muutenkin. Kirjoitan vielä erikseen laajemmin lastenhuoneesta ja hankinnoista eli pysykää kuulolla, jos aihe kiinnostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti