Keskosen (ja ihan erityisesti pikkukeskosen) imetys on aihe, josta halusin ehdottomasti kirjoittaa laajemmin. Tästä ei nimittäin oikein löytynyt tietoa tai kokemuksia, kun asiaa yritin googletella ja vertaistukea olisi tosissaan tarvittu. Toivottavasti oman kokemukseni jakaminen auttaa edes yhtä perhettä saman asian äärellä.
Tämä teksti on kirjoitettu sellaiselle, jonka toiveena on nimenomaan täysimetys (tai miksei osittaisimetyskin). Tarkoitus ei ole siis aiheuttaa paineita sellaiselle, jolle on se ja sama, onnistuuko imetys vai ei. Ei siis tarvitse ajatella, että tämä olisi ainoa oikea tapa toimia. On ihan ymmärrettävää, jos kaiken keskellä ei jaksa panostaa imetykseen. Mutta jos toiveena on pikkukeskosen täysimetys haluan kertoa, että se voi onnistua.
Se oli itselleni aluksi iloinen yllätys, koska luulin keskosuuden vesittävän tämän mahdollisuuden kokonaan, mutta näin ei todellakaan ollut. Se vaatisi enemmän työtä, paljon tietoa aiheesta ja päättäväisyyttä sekä ripauksen tuuria, mutta se olisi täysin mahdollista. Ja tosiaan - me päästiin lopulta täysimetykselle viikko ennen laskettua aikaa vauvan ollessa noin kaksi kuukautta. Meidän pikkukeskonen syntyi viikolla 30+4.
Sen verran haluan kuitenkin vielä alkuun sanoa, että meidän koko keskosmatka imetyksineen sekä oma synnytyksestä toipumiseni sujui tosi mallikkaasti ilman selkeitä suuria takapakkeja. Vaikka kirjoitukseni pointti on nimenomaan tuoda esille hyvä ja onnistunut kokemus keskosen imetyksestä pyydän huomioimaan, että aina se ei välttämättä onnistu yrityksestä huolimatta, vaikka tekisit kaiken samoin, täysin oikein ja vielä enemmänkin. Tämä ei ole siis "tee näin" -ohjekirja, vaan vain yksi positiivinen kokemus muiden joukossa.
Alussa kaikki on pelkkää pumppaamista
Kaikki alkaa maidon lypsämisestä, jotta maidontuotanto saadaan käyntiin. Heti synnytyksen jälkeen vain lypsämään. Sanotaan, että lypsäminen pitäisi aloittaa kuuden tunnin kuluttua synnytyksestä, mutta minulle se ohjeistettiin liian myöhään ja aloitin vasta hieman tuon kuuden tunnin jälkeen (kun olin asiasta itse kysynyt). Ole siis itse aktiivinen ja kysy asiaa ajoissa, jos ei sitä sinulle ohjeisteta! Lypsäminen on erittäin tärkeää, vaikkei yhtään tippaa maitoa tulisi. Silti pitää lypsää vähintään kahdeksan kertaa vuorokaudessa, näistä ainakin kerran yöllä. Itse koin helpoimmaksi lypsää aina vauvan hoitoaikojen jälkeen, koska ne olivat kahdeksan kertaa vuorokaudessa tasaisesti kolmen tunnin välein. Mahdolliset lypsymaidot annetaan vauvalle nenämahaletkulla.
Ihan ensimmäisellä käsinlypsykerralla sain talteen 16 ml lähes vaivatta. Kätilökin oli siitä ihmeissään ja sanoi, ettei varmasti tule tämän kanssa ongelmia. Pettymys olikin sitten suuri, kun seuraavilla kerroilla en saanut irti käytännössä mitään. Kaksi ensimmäistä päivää lypsin muistaakseni vain käsin saaden tulemaan lähinnä pelkästään tippoja. Silloin epäilin, ettei homma ikinä käynnisty kunnolla. Päällä oli kamala stressi, mutta yritin silti sinnikkäästi.
Kolmantena päivänä otin käyttöön pumpun, vaikka aluksi pumppasinkin tyhjää, ja silloin maitokin sitten nousi ja sain pumpattua jo parisataa milliä vuorokaudessa. Pumppasin alkuun noin 15 minuuttia per rinta ja tein myös muutamia tehopumppauksia. Suosittelen kyllä ottamaan heti käyttöön tuplapumpun, vaikka se onkin aluksi aika haaskuuta, kun tyhjätkin pullot pitää heittää aina käytön jälkeen pois. Se kuitenkin nostattaa maitomääriä paljon paremmin ja säästää aikaa kuin vain yhdellä pumpaten. Itse aikailin tämän kanssa pumpaten ensin vain yhdestä rinnasta kerralla, mutta vaikutus oli iso, kun viimein raaskin ottaa käyttöön molemmat päät pumpusta.
Kun sitten jossain kohtaa pumppausmatkaa aloin tuntemaan maidon herumisen, vaihdoin pumppaamisen kellon sijaan siten, että yhden pumppauksen aikana tunsin aina kaksi tai kolme herumiskertaa. Toki sen pystyy näkemäänkin, jos ei sitä itse tunne. Pumppauksen kesto vaihtui tällöin noin 10 minuuttiin per kerta tuplapumpaten.
Minulla maitomäärät nousi näin toimien tosi hyvin ollen parin viikon kohdalla jo noin 800-1000 ml vuorokaudessa ja sille tielle se jäikin, vaikka myöhemmin vähensin pumppauskertoja ensin seitsemään ja sitten kuuteen kertaan vuorokaudessa. Tiedostan olevani onnekas, sillä osa ei oikein heru pumpulle yrityksistä huolimatta tai maito ei muuten vain tahdo riittää. Kannattaa pyytää apua, jos tuntuu, ettei homma etene yksin! Niin ja pumpulla on myös iso merkitys. Kuvan Medelan pumppu toimi mulla tosi hyvin, mutta Ameda Elite -lainapumppu sattui alusta loppuun kaikilla säädöillä. Myös suppilon koon on tärkeää olla oikea.
Mulla maitoa tuli koko ajan tosi hyvin: lopussakin tuplaten sen, mitä vauva vuorokaudessa tarvitsi. Koin siksi todella rankaksi jatkuvan pumppauksen, kun maidon takia sitä ei olisi edes niin usein tarvittu. Niinpä teinkin sellaisen ratkaisun, että kun olin kotonakin saanut pakkaseen pari litraa maitoa, aloin kaataa loput suoraan viemäriin. Tämä vapautti minut mielestäni pumppaamisen ärsyttävimmästä vaiheesta eli osien tiskaamisesta jokaisen pumppauskerran jälkeen. Aina kotona ollessa pumppasin siis vain pitääkseni maidontuotannon käynnissä, mutta maidon kaadoin pois, koska se ei ollut "puhdasta". Tämä lähinnä siis vinkkinä, että jos kaikki tuntuu liian raskaalta, kannattaa miettiä, voisiko jollain tavalla helpottaa asiaa, jotta jaksaa jatkaa.
Vauvan matka rinnalle
Pikkukeskoset ovat alkuun tosi väsyneitä, eivätkä osaa imeä. He eivät edes näytä vielä nälkäviestejä. Kaikki maito, pumpattu tai luovutettu, menee nenämahaletkuun. Hiljalleen voidaan alkaa antaa pienestä millin ruiskusta maistelutippoja maitoa suuhun. Muistelen lukeneeni, että syömisvalmiudet alkavat olla vasta noin 34+ viikkoisella, mutta usein rinnalle pääsee jo tätä ennen. Kenguruhoito on kaiken alku ja juuri: se auttaa maitoa nousemaan ja edistää vauvan luontaista halua imeä. Kun vauva alkaa olla virkeänä edes pieniä hetkiä ja alkaa osoittaa itse syömishaluja, voidaan kokeilla rinnalla olemista. Aluksi se on pelkkää tutustumista: maiskuttelua ja huulten lipomista - tarkoitus ei ole saada imettyä.
Meillä ensimmäinen tutustuminen rintaan tapahtui viikolla 32+0, kymmenen päivän ikäisenä. Kengurussa ollessaan vauva pääsi maistelemaan rinnalle. Hän ei juuri tajunnut asiasta mitään ja nänniä joutui "väkisin" asettelemaan suuhun. Hän onnistui imemään lopulta jopa pari kertaa ja sitten nukahti. Tätä se oli kaikki ensimmäiset kerrat ja suuren osan hoitokerroista hän yhä nukkui ohitse, eli ei päästy edes kokeilemaan. Aluksi siis "imetys" tapahtui aina vauvan hoitoaikoina (8 kertaa päivässä, myöhemmin 6), jos hän virkistyi tarpeeksi sitä varten. Jokaisen hoitokerran ja imetysyrityksen jälkeen pumppasin aina yhä maitoa, joka sitten annettiin nenämahaletkulla.
Keskolassa voidaan myös antaa maito pullosta imetyksen sijaan tai lisäksi. Kannattaa siis heti alkuun kertoa, jos haluaisi täysimetyksen onnistuvan, jotta siihen osataan kiinnittää huomiota. Itse sain keskolassa melko heikkoa imetysohjausta kaiken kaikkiaan. Jos takana ei olisi ollut jo yhtä onnistunutta imetystä, en tiedä, oltaisiinko me onnistuttu tässä tällä kertaa. Pyytäisin siis herkästi apua ja tukea, jos tuntuu, ettei juttu luista.
Imetys ja nenämahaletku - kohti täysimetystä
Kun vauva alkoi ottaa välillä edes jonkinlaista imuotetta, minulle ehdotettiin rintakumin käyttöä (tästä lisää alempana). Hän nimittäin sai otteen, muttei saanut sitä pitämään. Rintakumin käyttöönotto viikolla 33+3 oli hyvä päätös, koska sen avulla imuote vihdoin pysyi, ja vauva alkoi heti saada rinnalta maitoa pelkän tutustumisen sijaan ja aloitettiin myös syöttöpunnitukset. Aina ennen imetystä vauva punnittiin, sitten imetys ja uusi punnitus. Saatu maitomäärä vähennettiin nenämahaletkuun menevästä määrästä. Näin jatkettiin aina siihen saakka, että vauva jaksoi rinnalta itse lähes koko vuorokaudeksi määrätyn maitomäärän. Meillä tuo määrä oli n. 450 ml 39+0 viikolla, jolloin nenämahaletku jäi pois ja siirryimme täysimetykselle. Kaikkiaan imetyksen sujumiseen meni meiltä siis seitsemän viikkoa siitä, kun ensimmäistä kertaa sain vauvan rinnalle.
Kuvailisin pikkukeskosen imetysmatkaa ensisijaisesti turhauttavaksi. Se etenee todella todella hitaasti ja juuri kun tuntuu, että menee hyvin, palataankin taas siihen, ettei mene. Jonain kertana vauva jaksaa syödä uuden ennätyksensä ja seuraavana kertana ei häntä saa edes hereille sen verran, että voisi kokeilla imettää. Se on myös pelottavaa. Pikkukeskoset vetävät maidon helposti henkeensä, ja sitten muuttuvat sinisiksi, kun eivät muista tai osaa heti jatkaa hengittämistä. Aluksi joka ikinen imetyskerta pelotti. Mitä jos vauva tällä kertaa tukehtuu?
Se on myös raskasta. Ainaiset syöttöpunnitukset, imetysyritykset, sitten pumppaukset, tiskaukset ja maitojen valutukset. Se vie niin paljon ja antaa aluksi niin vähän. Se vaatii todella pitkiä hermoja ja kykyä sietää epävarmuutta. Pitää vain jaksaa jatkaa, vaikka kukaan ei voi luvata, että imetys tulisi silti koskaan onnistumaan. Jopa minä, jolle imetys on ollut ajatuksen tasolla tyyliin kaikki kaikessa, mietin yhdessä kohtaa, että pitäisikö vaan siirtyä korvikkeelle. Tuntui, ettei oltu edetty mihinkään kuukaudessa ja hakattiin vain päätä seinään.
Imuotteen saamisessa kesti aina pitkään, rintakumi irtosi tuon tuosta ja kun vauva sai otteen, hän ensimmäiset viisi minuuttia vain tuijotti tissi suussa ennen kuin alkoi imeä - joskus nukahtaen ennen kuin ehti imeä pisaraakaan. Kaipasin jo kokonaisia yöunia kotona ollessa (sehän olisi ollut mahdollista ilman pumppausta), enkä jaksanut muutenkaan koko ajan olla pumppaamassa. No, jatkoin silti, ja tänä päivänä olen siitä äärettömän kiitollinen. Kaikki on ollut vaivan arvoista.
Meillä imetys alkoi ylipäätään sujua paremmin vasta kotiutuessa 35+6 viikolla, ja samaa olen kuullut monelta muultakin. Onko kyseessä sitten kodin rentous, oma rauha vaiko vain vauvan karttunut ikä - ken tietää. Ehkä ne kaikki yhdessä. Kotiutuessa imetin yhä vauvan hoitoaikojen mukaan neljän tunnin välein ja jouduin usein herättelemään vauvaa syömään. Joka toisena kertana en saanut häntä tarpeeksi hereille, joka toisena hän söi yhä vain 10-30 ml. Pumppasin yhä jokaisen imetyskerran jälkeen ja laitoin loput tarvittavista maidoista vauvalle nenämahaletkuun.
Vasta parin viikon kotona olon jälkeen pystyin jättämään välistä pari pumppauskertaa silloin tällöin, kun vauva jaksoikin yllättäen syödä rinnalta koko vaadittavan määrän kerralla. Ja vasta viikko ennen laskettua aikaa saimme pois nenämahaletkun ja pääsimme kokonaan täysimetykselle. Lasketussa ajassa uskalsin vasta lopettaa pumppaamisen kokonaan ja luottaa siihen, että vauva sai itse pidettyä maitomäärän riittävänä. Silloin aloimme myös siirtymään vauvantahtiseen ruokailuun, kun hän alkoi herätä nälkään itse noin kolmen tunnin välein.
Rintakumi ja tuttipullo - ystävä vai vihollinen?
Itse olin ajatellut ensisijaisesti, etten haluaisi rintakumia käyttöön. Enkä varsinkaan tuttipulloa. Näistä ei oikein löytynyt kunnolla tietoa, mutta olin ymmärtänyt, että tuttipullon käyttö ainakin täysiaikaisilla vauvoilla voisi haitata imetyksen sujumista. Pahimmillaan vauva alkaisi suosia pulloa, eikä enää huolisi rintaa. Rintakumista taas peloteltiin, ettei siitä pääsisi sitten koskaan enää eroon ja imuote olisi entistä huonompi sen kanssa.
Rintakumin käyttöä ehdotettiin jo heti ekoilla imetyskerroilla, tai lähinnä sen olemassaolosta mainittiin. Noin viikon jälkeen päätin, että kokeillaan nyt sitten, kun imemisestä ei oikein muuten tullut mitään. Rintakumin kanssa imeminen onnistui heti paljon paremmin ja ensimmäisellä kerralla vauva sai imettyä peräti 15 ml viikolla 33+3. Voin siis lämpimästi suositella kokeilemaan rohkeasti kumin kanssa, jos ei muuten suju. Kumin kanssa imetys oli tosin hieman rasittavaa, kun vauva huitoi sen usein irti ja se piti aina myös muistaa pestä (ja kotona steriloida säännöllisesti), mutta uskon, että se oli meillä suurin tekijä siihen, että imetys lähti sujumaan.
Mietin paljon, päästäänköhän kumista koskaan eroon. Kokeilin aina välillä ilman, muttei imeminen oikein sujunut. Kotiutuessa jatkoin samaa ja jossain kohtaa huomasin, että vauva sai syötyä ilman kumiakin jonkin verran. Ja yhtäkkiä lasketussa ajassa tuli se piste, kun kumia ei enää vain tarvittukaan. Se jäi pois kokonaan.
No, entäs sitten tuttipullo? Keskolassa pyritään hyvin ahkerasti tuputtamaan tuttipullon käyttöönottoa, joten kannattaa miettiä hieman valmiiksi, miten sen kanssa haluaa toimia. Suosituksista ja tuputuksesta huolimatta päätös on täysin sinun. Itse en olisi halunnut pulloa käyttöön lainkaan peläten sen pilaavan imetyksen onnistumisen. Yritin löytää tietoa ja kokemuksia aiheesta, mutta mitään varmuutta en mistään saanut. Oli niitä, jotka olivat kieltäneet pullon kokonaan ja niitä, jotka olivat antaneet molempia ilman ongelmia. Ja niitä, jotka olivat antaneet pulloa ja sitten imetys oli sen takia loppunut.
Keskolan kanta oli, että pulloa pitäisi antaa, koska se edesauttaisi myös rinnalta syömistä vauvan saadessa hyvää syömäharjoitusta. Pitkien pohdintojen jälkeen tein itse seuraavan ratkaisun: Vauvalle saisi antaa pulloa silloin, kun olen itsen poissa, jos vauva osoittaisi selvää halua syödä itse. Muuten maidot laitettaisiin nenämahaletkulla. Jos vauva alkaisi hylkiä rintaa, pullon antaminen lopetettaisiin. Tämä toimi meillä hyvin. Vauva söi pullosta ja rinnasta aika samoja määriä, eikä ne olleet toisiltaan pois. Kun kotiuduimme, en antanut enää pullosta kertaakaan. Imetin ja laitoin loput nenämahaletkuun. Tätä jatkui kotiutumisen jälkeen noin kolme viikkoa ennen kuin imetys sujui niin hyvin, ettei tarvittu enää letkuakaan.
Kumpaakaan - rintakumia tai tuttipulloa - ei siis tarvitse ottaa käyttöön, jos ei halua. Ainakin Tyksistä voi kotiutua nenämahaletkun kanssa, jos imetys sujuu edes jonkin verran.
Vielä muutamat yksittäiset pointit
Alku on kaikkein rankinta. Välillä todella väsyttävää, niin väsyttävää, että miettii, onko siinä mitään järkeä, kun mitään takeita ei onnistumisesta silti ole. Se on rankkaa, ettei maitoa oikein tule ja silti pitäisi jaksaa lypsää. Se, että joutuu aikatauluttamaan kaiken lypsämisen mukaan. Se, että yöllä voisi vain nukkua varsinkin kotona ollessa, mutta ei, kun pakko laittaa kellot soimaan ja lypsää.
Silloin täytyy purra hammasta ja pitää kirkkaana mielessä oma tavoite. Miksi haluat jatkaa? Mitä arki on sitten, kun (jos) täysimetys onnistuu? Minä jaksoin sen voimalla, että meillä oli jo yksi onnistunut kokemus täysimetyksestä ja tiesin, miten helppoa se sitten olisi. Ei enää pullojen pesua, ei pumppauksia, ei pitkiä yövalvomisia... Tissi vaan suuhun perhepedissä ja unet jatkuisivat. Sillä ajatuksella rämmin läpi pahimmat väsymyksen hetket, vaikken niinä hetkinä itsekään täysin uskonut, että imetys joskus voisi onnistua.
 |
| WA-viestejäni toiselle keskosäidille eri ajoilta taipaletta... |
Muistuttaisin myös pyytämään lisää apua, jos koet sitä tarvitsevasi, ja pitämään pääsi. Koin itse, että imetysohjaus oli melko puutteellista. Imetysmyönteisyys ja siihen kannustaminen myös vaihteli paljon työntekijästä riippuen. Osa esimerkiksi ehdotti tuttipullon käyttöä useasti, vaikka olin itse paikalla ja olin selvästi sanonut, että paikalla ollessani vain imetys. Sain myös esimerkiksi imetystyynyn vasta, kun itse erikseen tajusin sitä pyytää. Vauvaa alettiin ottaa useammin rinnalle vasta, kun itse kerta toisensa jälkeen siitä muistuttelin ja olin aktiivinen.
Jokaisen imetysmatka on varmasti täysin erilainen. Tällainen se oli minun näkökulmastani. Lyhyesti viestini on kuitenkin, että pikkukeskostakin voi täysimettää. En ole suinkaan ainoa siinä onnistunut. Mutta on myös niitä, joiden kohdalla imetys on onnistunut vain osittaisena tai ei lainkaan. Aina ei oma halu ja yritys vain riitä, vaikka mitä tekisi. Jos asia on kuitenkin sinulle yhtä tärkeä kuin minullekin oli, haluan sanoa, että älä luovuta liian aikaisin. Koska se on vaikeaa ja ahdistavaa ja turhauttavaa. Se on sitä luultavasti lähelle laskettua aikaa. Mutta jos se onnistuu, se palkitsee lopulta. Ja jos ei onnistu - olet ainakin tehnyt parhaasi.
Vertaistukea ja hyödyllisiä linkkejä
Facebookissa löysin onnistumisen kokemuksia ja vastauksia haastaviin tilanteisiin seuraavista ryhmistä:
Hyödyllistä tietoa löytyi ainakin näistä linkeistä:
Pumppaaminen ja lypsäminen (Imetyksen tuki)
Hyvä imuote (Imetyksen tuki)
Äiti ja vauva erossa toisistaan (Imetyksen tuki)
Imetyksen tehostaminen eli maitomäärän lisääminen (Imetyksen tuki)
Rintakumi (Imetyksen tuki)
Keskosen imetys - Opas vanhemmille (Opinnäytetyö, opas ihan lopussa)
Tästä tuli nyt aika pitkä teksti, mutta jos tämä auttaa jotakin pikkukeskosen imetyksestä haaveilevaa, on se vaivan arvoista. Jos on mielessä jotain kysyttävää, niin kysykää ihmeessä! En ole mikään alan asiantuntija, mutta voin kertoa, miten meillä on mennyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti