32+0: Saikkupuuhia ja kuulumisia

Enää kahdeksan viikkoa laskettuun aikaan. Maanantaina alkaa virallisesti äitiysloma, joskin olen ollut jo yli kuukauden sairauslomalla. Niin se aika vain kummasti etenee. Kohtahan tuo pieni tonttu on jo täällä meidän kanssa kääntämässä meidän rauhallisen elämän päälaelleen. Ei malttaisi odottaa!

Nyt olen huomannut, että vatsan koko alkaa hiljalleen jo tuntua, vaikka se kuvassa pieneltä näyttääkin. Ei vielä pahasti, mutta kyllä sen painon tuossa edessä tuntee ja kävely on vähän vaappumista. Välillä jalat ja kädet kipeytyy ja puutuu ja alavatsa sekä -selkäsärkyjäkin on ollut. Ei siis supistuksia, vaan ihan vain särkyjä. Pidempään seistessä tulee paha olo. Aika vähäisistä vaivoista on kuitenkin vielä kyse, että ei tässä hätää ole. Painoa on tullut muuten nyt 11 kiloa alkuun nähden. Saapi nähdä, mihin tuo vielä nousee.

Mutta palataanpa siihen sairauslomaan... On meinaan alkanut aika käydä ihan todella pitkäksi nyt, kun kaikki vauvavalmistelut on jo tehty. On myös harmittanut lähes itkuksi asti kun ulkona on ollut ihania syksyisiä kelejä ja auringonpaistetta, muttei ole itse voinut sinne lähteä kävelemään supistusten takia. Tai mitä tässä kaunistelemaan, kyllä mä yhtenä kauniina päivänä ihan oikeasti purskahdin itkuun, kun mies oli lähdössä ulkoilemaan ja itse jouduin jäämään kotiin kökkimään. Enkä mä edes oikeasti ole mikään ulkoiluihminen! Mutta nyt jo vähän naurattaa koko homma. :D Syytän raskaushormoneja. Onneksi tämä on (toistaiseksi?) ollut ainoa hölmö itkukohtaus eli aika vähällä on selvitty.

Ja onneksi pääasiassa viihdyn yhä kotonakin ja välillä tulee käytyä sitten kaupassa ja kirppiksellä taikka jonkun luona vierailulla, niin ei pääse ihan höperöitymään. Toki voisin ulkonakin käydä vain istuskelemassa ja ehkä pitäisikin, mutta se vaan tuntuu jotenkin oudolta, jos ei siellä voi tehdä mitään. 

Mutta sanon saman minkä aina: tilanne voisi olla paljon huonompikin. Ja enää kaksi viikkoa ja sitten voi ottaa jo rennommin, koska 34 viikon jälkeen ei vauvan syntymä olisi enää niin katastrofi. Mitään pitkiä lenkkejä en silti uskalla tehdä, mutta sitten ei ehkä tarvitse enää niin paljoa miettiä, mitä tekee ja paljonko tekee ja tekikö kuitenkin taas liikaa. Jos vaikka uskaltaisi vähän taloa käydä kiertämässä ja viikon 37 jälkeen voikin taas elää jo täysin normaalisti.

Viime viikolla käväisin muuten pitkästä aikaa työpaikalla. Ihmettelin, miksi mua niin kovasti sinne pyydeltiin, mutta olivat ihanat työkaverit halunneet muistaa mua äitiyslomalle jäädessä. Vauva sai mahtavan muumiyöpaidan, ihka ensimmäisen lelun, söpön tuttinauhan ja lahjakortin Nameitin myymälään. Ja minä sain lempparikeksejäni!

Muuten olenkin päivisin lähinnä siivonnut kotia niiltä osin, mitä ei yleensä tavallisen viikkosiivouksen yhteydessä tule siivottua. Vauhtini on lähinnä yksi kaappi päivässä, ettei supistukset ylly liiaksi, mutta kuitenkin. Tosin supistukset on vähentyneet nyt tosi paljon että enää niitä tulee oikeastaan pelkästään silloin, kun rehkii "vahingossa" liikaa tai kävelee vähänkään ripeämmin.

Vauvan liikkeistä en osaa oikein sanoa, onko hän rauhallinen vai levoton, sitä kun välillä kysellään. Silloin kun hän alkaa potkimaan, on se kymmenisen minuuttia aika rankkaakin möyrintää ja iskuja pitkin vatsaa. Mutta suuren osan päivästä hän kuitenkin on aika rauhallisesti. Yöllä saatan joskus 4-5 aikoihin tuntea potkuja, jos satun heräämään vessaan, mutta muuten en yöllä useinkaan tunne liikkeitä. Sitten aamulla on aamupalan jälkeen siinä 8-9 aikaan seuraava hereilläolo ja illalla samoin 8-9 aikaan iltapalan jälkeen. Päivällä en ole vielä huomannut selkeää rytmiä, mutta esimerkiksi nyt tätä kirjoittaessa 11-12 on jokin potkusessio taas käynnissä.

Enkä osaa muuten yhtään sanoa, miten päin tuo nyt majailee! Musta tuntuu, että hän kääntyi eräänä päivänä jotenkin ympäri, koska muljahti niin oudosti. Potkutkin tuntuu nyt vähän eri paikassa kuin ennen - tavallaan. Nyt potkuja tuntuu siellä, missä pää ennen oli eli vasemmalla ylhäällä, mutta toisaalta niitä tuntuu myös välillä alhaalla edelleen, joskin aina oikealla, kun ennen oli keskellä tai vasemmalla. Ja siinä missä pää tuntui ennen kovana möykkynä, tuntuu nyt vaihtelevasti isompi ja pienempi kova möykky.

Olen myös taas kuluttanut aikaa käsitöitä tehden, mutta taidan lisätä ne myöhemmin omaan postaukseensa, koska tästä tulisi muuten ihan älyttömän pitkä teksti. Käsitöitä onkin valmistunut vino pino, mutta nyt mulla ei ole listalla mitään erityistä tulossa. Mutta kuten on aiemminkin käynyt, aina sitä jotakin keksii. Onneksi kotona riittää myös yhä siivottavia nurkkia, niin eiköhän niidenkin parissa muutama päivä vierähdä.

Tänään saan myös vieraita, kun kaverit tulee kyläilemään. Jes, ihmiskontakteja! Kadotan varmaan kohta kaikki vähäisetkin sosiaaliset taitoni kotona pyöriessä. Täytyy sitten vauvan kanssa yrittää käydä kaikenmaailman perhekerhoissa ja muissa, jahka hän vähän saa ikää lisää.