Tein ihan ite ja säästin

Olen aina tykännyt ommella koneella, itse asiassa jo kolmosluokalta alkaen, kun koulussa tätä taitoa ensimmäistä kertaa opeteltiin. Muistelisin ommelleeni jo tuolloin kotonakin, lähinnä vaatteita omille nukeilleni. Mikään himo-ompelija en kuitenkaan ole ollut ja ompelu on kohdallani hyvin satunnaista. Mutta kun koneen vain jaksaa kaivaa esiin, on ompelu mielestäni ihan nautinnollista puuhaa edelleen. Kaavoista en tosin taida enää muistaa hölkäsen pöläystä, enkä koskaan ole ollut mikään taituri asian suhteen. Mua houkuttaisi silti taas kovasti alkaa ompelemaan lasten vaatteita, mutta se vaatisi kyllä ihan jonkin kurssin, jotta vaatteista tulisi jotain muutakin kuin ärräpäitä.

Nyt sairausloman aikana tuli kuitenkin jälleen tarve etsiä ompelukone kätköistään. Ihan vain siksi, että ostin vahingossa tämän pussilakanasetin aikuiskoossa. Se piti siis pienentää vauvakokoon. Onnistuinkin tässä kohtalaisen hyvin, joskaan en ajatellut hommaa ihan loppuun asti ja pussin suuaukosta tuli aika ruma. Unohdin nimittäin kääntää ja ommella reunat ennen muuta ompelua. Mutta ensi kerralla olen taas fiksumpi. Mun tyyli on ommellessa vähän sellainen "tee ensin, mieti sitten, äläkä tee yhtä tyhmästi uudelleen."

Seuraavaksi ompelu alkoikin kiinnostaa myös vaunuverhon, reunapehmusteen sekä päiväpeittojen suhteen, koska näistä ei vain löytynyt kivaa ja sopivan hintaista sitten niin mistään. Katselin netistä ohjeita ja totesin, että ehkä selviäisin niistä. Päädyin tilaamaan kankaita: Verson puodista puuvillaista Kettujemmaa ja Pupujemmaa. Eurokankaasta ostin Ronsumarssia ja valkoista puuvillakangasta. Tarkoitus oli tehdä ensin päiväpeitot kehtoon ja pinnasänkyyn. Mitään kaavoja mulla ei näihin ollut, koska no, eihän se nyt voinut olla kovin vaikeaa ommella pari suorakulmiota yhteen?

Itse ompelu olikin ihan mukavaa ja vaivatonta. Mutta isojen kankaiden mittaaminen ja suoraan leikkaaminen puolestaan muistutti hyvin nopeasti, miksen ole ommellut yläasteen jälkeen. Sain kuitenkin senkin homman lopulta hoidettua ja sitten ei enää tarvinnut kuin ommella nurjalta puolelta yhteen kankaat sekä ohut vanulevy. Kun lopulta käänsin työn oikein päin, teos näytti aluksi ihan pussilakanalta. Mutta kokeilin sitten hetken päähänpistosta ommella oikealta puolelta ihan kankaan reunasta (tikata?) koko peiton ympäri ja sen ansiosta siitä tulikin  paljon tasaisempi, jopa ihan päiväpeiton näköinen. Koska tämä oli melko helppo operaatio, tein toisen ihan samanlaisen peiton kehtoonkin.

En saanut vielä tarpeekseni peitoista, vaan jotain muutakin piti päästä väkertämään. Totesin kuitenkin pian vaunuverhon olevan liian hankala ja kallis itse tehtynä (suhteessa valmiin työn laatuun), joten päätin tilata sen ihan ompelijalta. Mutta kehto kaipasi yhä reunapehmustetta ja hetken pohdittuani totesin, että työvaiheethan olisivat melkein samat kuin peitoissakin. Enemmän vain tikkauksia ja lopuksi myös narujen kiinnitys.

Mutta ei se sitten käytännössä ihan niin helppoa ollutkaan. Onneksi tein vai puolikkaan pehmusteen, koska jostain syystä jo tässäkin mitassa meni kankaat vähän kieroon ja loppupäästä tuli melkoisen mielenkiintoinen. Mutta onneksi sitä ei käytössä niinkään huomaa, ainakaan jos ei käännä kehtoa toisin päin.

Ompelun lisäksi innostuin myös virkkaamaan. Törmäsin netissä suloiseen norsuvaunuleluun ja ajatus siitä alkoi kiinnostaa. Se vain, että kyseiseen työhön tarvittiin tosiaan virkkuukoukkua. Olin viimeksi virkannut ala-asteella ja kaikki mitä siitä muistin, oli sellainen pitkä pötkö ketjusilmukkaa. Mutta eihän sitä tekemättä opi! Löysin norsua varten selkeän ohjeen, joka Youtuben ohjevideoiden ja muutaman testipalan jälkeen alkoi avautua ihan kivasti. Virkkaaminen olikin yllättävän helppoa ja hauskaa.

Opin jokaisen norsun jälkeen jotain uutta, lähinnä siis virheistäni kantapään kautta. Mutta vasta kolmannen norsun puolikkaan jälkeen kiinnitin huomiota siihen, että mun norsujen kuvio oli vähän erilainen kuin mallikappaleiden. Kävin vielä tsekkaamassa uudesta ohjeesta kiinteän silmukan teon ja huomasin tehneeni sen väärin. Tai en nyt täysin väärin, mutta siten, että kuvio oli hieman erilainen ja ei-niin-tiivis. Mun tyylillä myös norsun koko oli vähän isompi.

Kokeilin sitten tehdä toisen puolikkaan vielä oikealla tavalla (kuvassa oikealla oleva oranssi norsu). Nyt en osaa päättää, kumpaa tapaa käyttäisin, koska molemmat on omalla tavallaan kivoja. Ehkäpä teen ensin valmiiksi koko norsun tolla oikealla tavalla tehtynä ja mietin sitten, että teenkö nuo kaksi muutakin uudelleen. Kuvassa tuota eroa ei kyllä näytä oikein edes huomaavan.

Onhan nämä vähän tällaisia tekeleitä kaikki, mutta oon silti ylpeä, kun sain ne ihan itse väkerrettyä ilman sen kummempaa taitoa. Käsitöiden parissa saa kyllä aikaa niin hyvin kulumaan ilman, että joutuu kuitenkaan rehkimään liikaa eli käy samalla myös levosta. Vielä pitäisi ommella tyynyjä (tai keksiä jotain muuta jäljellä olevista kankaista) ja virkata lisää norsuja. Olisi myös hauskaa opetella virkkaamaan jotain muutakin. Onneksi multa ei ainakaan ole aika loppumassa kesken! Toistaiseksi...