Minustako taaperoimettäjä? Ei ikinä!

Ja niin minusta tuli taaperoimettäjä. Ihan huomaamatta ikää ei mitattukaan enää kuukausissa vaan vuosissa. Toki lapsi on vasta vuoden ja kolme kuukautta, mutta silti jo paljon vanhempi kuin ikinä kuvittelin hänen olevan, jos imetyksestä puhutaan. Tämä tuntuu todella luontevalta näin, vaikkakin mielessä vähän jäytää ajatus, onnistuukohan lopetus enää ikinä, kun lapsi on jo niin iso.

Ja vaikka imetys on ollut ja on yhä meille todella luontevaa, huomaan silti usein kiusaantuvani, jos joudun "myöntämään" jollekin, että imetän yhä. Puhumattakaan siitä, kun lapsi alkaa yleisön ympäröimänä pyytämään maitoa kaivautumalla paitani sisään. Kiusaantuneisuuteen vaikuttaa tietysti eniten muiden luoma paine ja ajatus siitä, että taaperoimetys olisi jotenkin ällöttävää ja väärin. 

Ajatus taaperoimetyksen outoudesta kun kytee yhä aika vahvana, enkä minä varsinaisesti siitä muita tuomitse, koska ajattelin joskus itsekin samoin. Sanoinkin itse asiassa kaverilleni vielä raskaana ollessani, että aion lopettaa imetyksen viimeistään vuoden ikään. Koska jos lapsi osaa pyytää itse rinnalle, hän olisi silloin jo aivan liian vanha olemaan siinä. Vähänpä kuitenkaan tiesin, mutta miten toisaalta olisin voinutkaan tietää, kun omakohtaista kokemusta ei vielä ollut. Sen verran aihe tuntuu kuitenkin vielä herkältä ja henkilökohtaiselta, että imetän enää vain kotona.

Imetys sujuu tällä hetkellä todella hyvin, eikä meillä ole ollut enää aikoihin sen suhteen mitään haasteita. Aina näin ei ole kuitenkaan ollut. Matkallamme on ollut monia vaiheita kun olen vannonut, etten kestä tätä hulluutta enää hetkeäkään ja lopetan ihan justiinsa. Tuolloin sain kommenttejakin siitä, että eikö olisi jo parempi lopettaa, jos se on niin hankalaa. Halusinkin lopettaa, mutta samalla en halunnut.

Pahimmat hetket olivat niitä, kun vauva ei suostunut imemään lainkaan. Sai raivarit aina rinnalla ollessaan. Ei jaksanut yhtään odottaa herumista. Potki, raapi, itki ja päästi koko ajan irti. Hänelle kelpasi pitkään myös vain yksi imetysasento: kyljellään makuu. Otimme myös neljän kuukauden tienoolla illoiksi käyttöön korvikkeen, koska imetyksestä ei iltaisin tullut enää yhtään mitään. En muista, kauanko iltapullo oli meillä lopulta käytössä, mutta mitä lähemmäs vuoden ikää mentiin, sitä helpommaksi imetys taas kävi ja vuoden iän jälkeen lopetettiin tuttipullon käyttö kokonaan. Siitä pitäen olen taas pelkästään imettänyt.

Imetys ei myöskään koskaan tuntunut olevan vauvalle erityisen tärkeää. Hän söi aina vain todella lyhyitä hetkiä, isompana enää vain viisi minuuttia kerrallaan. Tuntui kuitenkin saavan vatsansa aina sillä täyteen, eli ehkä hän vain oli tosi nopea syöjä. Lohduksi hän ei kuitenkaan ikinä huolinut rintaa. Se suututti vain lisää, jos silloin yritti tarjota. Mutta toisin on kuulkaa nyt.

Nyt kun olen itse alkanut jo miettiä, että voisihan tämän jo pian lopettaakin, siitä onkin yhtäkkiä tullut lapselle todella tärkeää. Imetän enää vain lapsen omasta pyynnöstä, mutta tuntuu, että nämä pyynnöt ovat vain lisääntyneet. Usein hän selvästi hakee pelkkää läheisyyttä ja huomiota eli kyse ei sinällään ole siitä, ettäkö hän varsinaisesti haluaisi maitoa. Mutta mikään muu tarjoamani läheisyys ei kuitenkaan kelpaa, vaan jos kieltäydyn imettämästä, menee lapsella maailmankirjat sekaisin ja alkaa hirveä kiukku.

Imetys tuntuu tällä hetkellä jotenkin tosi ristiriitaiselta. Mitä tärkeämpää imetys lapselle on, sitä enemmän mietin lopettamista. En oikein enää jaksaisi jatkuvaa paidan kauluksen nykimistä ja öisiä imetyksiä. Mutta tunneside on tässä hirveän vahva ja lopetus siksi vaikeaa. Kun se tosiaan on niin tärkeää pienelle itselleen. Lopetus ei varmasti tulisi onnistumaan ilman kyyneleitä, huutoa ja kiukunpuuskia. Ja sitä lohdutonta itkua on tosi vaikeaa kuunnella, koska käytännössä kiellän lapselta hänen kaipaamansa läheisyyden ja turvan.

Imetystaipaleellamme on ollut koko ajan jonkinlainen tavoite. Kunpa se lähtisi edes käyntiin. Kunpa onnistuisi nelikuiseksi täysimetyksellä. Kunpa jatkuisi edes jotenkin puoleen vuoteen. Tämän jälkeen meni muutama kuukausi, kun ajattelin, että jokainen päivä lisää on plussaa. Kunnes homma helpottui, enkä enää miettinyt, jatkuuko imetys. Sen jatkuminen tuntui itsestäänselvältä ja mietin, että lopetan sitten, kun vauva täyttää vuoden. No - en lopettanut. Ei se tuntunutkaan hyvältä ajatukselta.

Nyt ajattelen, että lopetan 1,5 vuoden tienoolla tai ihan viimeistään, kun lapsi täyttää kaksi. Kaksi vuotta on itselleni ehdoton takaraja ja uskon, että tulen pysymään siinä. Parasta tietenkin olisi, kun lapsi vierottaisi itse itsensä ihan luonnollisesti, vaikkakin se tuntuu tällä hetkellä melko utopistiselta vaihtoehdolta. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.