10. maaliskuuta 2021

Ei löydy kotia, ei

Ollaan nyt etsitty uutta kotia jo puoli vuotta. Sopivaa ei vain löydy millään ja vuodenvaihteessa koettiin jopa pieni lamaannus koko touhussa: ei kiinnostanut enää yhtään koko asia. Uusia koteja kun ei tullut enää myyntiin juuri lainkaan, edes niitä huonompia vaihtoehtoja.

Välillä tällä matkalla on joutunut myös miettimään, onko meillä mahdottomat tai ainakin liian tiukat kriteerit, mutta toisaalta kun kyse on niin sanotusta loppuelämän kodista, ei millään haluaisi tyytyä johonkin "onhan tää ihan ok" -kotiin, vaan löytää oikeasti se sopivin ja ihanin koti, joka tuntuu heti oikealta. Joudumme kuitenkin jo pohtimaan, onko tällainen edes mahdollista. Milloin koittaa se piste, kun on vain todettava, ettei hakemaamme kotia taida olla olemassa? Koska jos tämä jatkuu samaa menoa, me ei löydetä ikinä sopivaa taloa.




Etsimme kotia, jossa on neljä makuuhuonetta tai kolme makuuhuonetta ja erillinen selkeä työtila, vaikkapa jokin makkareista erillään oleva syvennys tai takkahuone. Suurimman haasteen tuntuu asettavan juuri tämä. Ja juuri tämä on meille tärkein kriteeri, josta emme jousta yhtään. Todella monissa kodeissa on vain kolme makkaria tai jos niitä on enemmän, ne on kaikki yhdessä sumpussa. Meillä kuitenkin mies valvoo myöhään, eikä työhuone voi siksi olla ihan makkareiden kyljessä kiinni. Tästä ei voi joustaa.

Muita kriteerejä olemmekin sitten alkaneet karsia sitä mukaa, kun aikaa on kulunut lisää. Ollaan valmiita tekemään enemmän remonttia, ja kodin ei välttämättä tarvitse olla yhdessä kerroksessa tai tiilestä tehty. Sähkölämmityskin menee, jos öljyä tai maalämpöä ei satu olemaan. Siltikin näyttää siltä, että hyvää kotia ei vain löydy. Muutama ok-potentiaalinen on kyllä tullut vastaan, joten uskomme siihen, että jossain se meidänkin koti vielä odottelee. Uuden rakentaminen ei ole meille vaihtoehto. Liikaa hommaa, vaikka ottaisi avaimet käteen -paketin. Budjettia emme myöskään halua nostaa, koska emme halua elää kädestä suuhun. Tämä olisi tietysti helpoin ja nopein ratkaisu löytää uusi koti, muttei valitettavasti mahdollinen.

Joissain kriteereissä olemme toisaalta myös tiukentaneet seulaa. Tiedämme ehkä hieman tarkemmin, missä päin haluaisimme asua ja se taas vähentää tarjontaa. Olemme nimittäin täällä pienessä kunnassa asuessamme todenneet, että ehkä näin syrjäinen asuinseutu ei kuitenkaan ole meitä varten. Tämä tosiaan taas supistaa talovalikoimaa paljon, emmekä siksi ole suoraan vielä hylänneet mitään tiettyä kuntaa. Mutta kyllä se Turku tai Turun läheisyys parhaalta tällä hetkellä tuntuisi.

Nyt keväällä on onneksi alkanut tulla koko ajan enemmän koteja myyntiin, vaikkei niistä vielä olekaan löytynyt meille kotia. Mutta että niitä edes tulee taas - se piristää. Ja hei, jos olet ajatellut myydä oman Turun lähistöllä sijaitsevan kotisi, jossa on 3 makkaria ja erillään niistä oleva työtila tai vaikka takkahuone, niin erittäin hyvä idea, myyntiin vaan! Eiköhän jokin meidän kahdeksasta hakuvahdista siitä sitten ilmoittele.

6 kommenttia:

  1. Voi että, ihan kuin olisit kirjoittanut mun ajatukset! Meillä täsmälleen sama tilanne! Etsitään Tampereen suunnalta kotia ja sopivaa ei vain tunnu löytyvän. En haluaisi "tyytyä" mihinkään taloon, vaan jotenkin uskon siihen tunteeseen mikä iskee kun sen oikean talon löytää. Pari on ollut jo lähellä. Talokuume on valtava! Uskon, että kevään edetessä taloja tulee enemmän myyntiin ja että sitä kautta löydämme sen omamme - vihdoin. Tsemppiä teillekin etsintöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, ei ainakaan siis olla ainoita "hulluja", jotka odottaa sitä oikeaa tunnetta kodista. Olisi kyllä niin kiva jo päästä muuttamaan. Tsemppiä myös teille, toivotaan että meitä molempia vielä onnistaa ennen kesää 😊

      Poista
  2. Onko hakuvahtien lisäksi esimerkiksi sosiaalista mediaa valjastettu avuksi? Kuntien epävirallisissa Facebook-ryhmissä talokauppa tuntuu käyvän kuumana ainakin täällä maalla Varsinais-Suomessa. Niissä siis ostajat ilmoittavat mitä etsivät ja aina tuntuu löytyvän sellaisia myyntikohteita, jotka eivät ole aktiivisessa myynnissä, mutta joista voi päästä kauppaa hieromaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo kieltämättä sitä tehty, hyvä vinkki, kiitos! Täytyy alkaa miettiä siis tätäkin lähestymistapaa, kun muuten näyttää vähän heikolta 👍

      Poista
  3. Oletteko jo löytäneet teille sopivan kodin? Tuo on aina vaikeaa löytää kriteereille sopiva asunto. Me etsimme Kirkkonumelta asuntoa meille. Maalämpö on meille lämmitysmuotona kriteeri mutta luultavasti joudumme miettimään myös muita vaihtoehtoja. Olemme myös katselleet asuntoja mihin voisi maalämmön hankkia. Maalämpöpumppu ja kaivon poraus täytyisi myös budjetoida. Olen ymmärtänyt, että kaivon porausta on vaikea budjetoida koska ei varmasti tiedetä kuinka syvälle täytyy porata kaivo. Toivottavasti löydätte asunnon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, ei olla löydetty. Kovasti etsitään, mutta aika kuumentuneet tuntuu markkinat olevan. Ollaan päästy tarjoamaan kolmesta kohteesta, mutta ei vaan onnista, kun ihmiset on valmiita maksamaan maltaita yli pyyntihintojen. :) Maalämpö olisi ihanteellisin, mutta koska ollaan jo vuosi etsitty asuntoa, ollaan tehty kompromisseja, joista mm. lämmitysmuoto on yksi. Kunhan vain lämmityskustannukset eivät silti ole ihan huimaavan suuret.

      Onnea teillekin asunnon etsitään! Kyllä se oikea asunto vielä joskus eteen tulee. :)

      Poista