14. heinäkuuta 2023

30+4 Hän syntyi!

Pieni poikamme syntyi viikolla 30+4. Viikkoihin nähden hän oli kyllä jo iso, yli 1800 grammaa ja 44 cm. Syntymän hetkellä hän itki heti tosi lupaavasti ja sain hänet hetkeksi rinnallekin, kun odotettiin napanuoran sykkivän loppuun. Isä sai hänet kuitenkin ensimmäisenä kenguruhoitoon ja minä sitten vasta hänen jälkeensä, kun pääsin synnytyssalista.

Alusta asti oli vähän kiikun kaakun, jaksaako hän sittenkään hengittää itse, vaikka alku lupaava olikin. Kesken kenguruhoidon sitten päätettiin, että hän ei oikein jaksa ja hänet nukutettiin kevyesti ja laitettiin hengityskoneeseen, josta menee samalla lääkettä (surfaktanttia), joka auttaa sitten myöhemmin hengityksessä. Koneessa hän on kiinni tarvittavan ajan ja lääke voidaan myös vielä uusia, nämä on aina tosi yksilökohtaisia juttuja, niin ei osata vielä sanoa jatkosta.




Nyt pojan tila on kuitenkin vakaa. Olen itse voinut hyvin synnytyksen jälkeen, hiukan vain heikottaa olla jalkeilla, kun en ihan ehtinyt vielä toipua vuodelevostakaan. Synnytys meni hyvin ja sain tällä kertaa tosi onnistuneen alatiesynnytyskokemuksen ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Kirjoitan siitä sitten vielä erikseen.

Oma mieli on suhteellisen rauhallinen, mutta myös vähän pelokas. Vauva tuntuu hieman vielä vieraalta, kun ei häntä oikein osaa koskea eikä pysty edes itkiessä lohduttamaan. Kuitenkin samalla tuntee jo kiintymystä ja juurikin pelkoa siitä, tuleeko takapakkeja ja miten nuo keuhkotkin tuosta nyt kehittyy...

Päivä kerrallaan, jälleen ❤️

5 kommenttia:

  1. Lämpimät Onnittelut 💙

    VastaaPoista
  2. Sydämelliset onnittelut ja tsemppiä 💖

    VastaaPoista
  3. Oijoi mikä jännitysnäytelmä on ollut ja tämä postaus tuli täytenä yllätyksenä! Hengityskoneesta huolimatta onnea koko perheelle, hän syntyi juuri silloin kun hänen pitikin ja kerää varmasti rutkasti supervoimia nyt elämään kohdun ulkopuolella ♥

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea ja toivotaan parasta.

    VastaaPoista