Takana on vasta neljä ensimmäistä päivää vastasyntyneiden teholla. Tuntuu, että olisimme olleet täällä jo viikkoja. En voi millään käsittää, että synnytyksestä on niin vähän aikaa, varsinkaan kun oma vointini on jo niin normaali ja todella hyvä. Eilen aamulla ajelin itse autolla kauppaan ja matkalla ihmettelin, että kylläpä alkoi kiristää episiotomia-arpea. Sitten vasta havahduin, että niin no, minähän tosiaan synnytin vasta kolme päivää sitten :D Tosi outoa, kun sektiosta tässä kohtaa pystyin hädin tuskin kävelemään autolle sairaalalta.
Vauvan vointi on ollut koko ajan vakaa. Ainoa niin sanottu takapakki tuli heti syntymän jälkeen. Vauvaa pidettiin alkuhoitohuoneessa tavallista kauemmin, kun mietittiin pärjääkö hän cpap-laitteella vai tarvitaanko surfaktanttia avaamaan keuhkoja ja näin ollen myös hengityskonetta. Hengitystukien järjestys rankimmasta keveimpään on hengityskone -> cpap -> happiviikset -> ei mitään.
Päädyttiin yrittämään cpapilla, muttei se sitten riittänyt. Vauva oli siis kuitenkin vuorokauden hengityskoneessa ja hänellä diagnosoitiin vastasyntyneen hengitysoireyhtymä rds. Silloin pelotti, mitä kaikkea on vielä edessä. Olin ajatellut keuhkojen olevan jo kypsemmät. Kuitenkin tämän viikkoisilla tauti lähtee yleensä helpottamaan 3-4 vuorokauden kuluessa ja siltä se nyt näyttääkin. Vuorokauden iässä hengityskoneesta siirryttiin takaisin cpapiin ja cpapista siirryttiin happiviiksille viime yönä, vajaan 4 vuorokauden iässä. Vielä voidaan tarvita cpapia takaisin vieroitusvaiheessa, mutta aika näyttää. Happiviiksien jälkeen ollaan sitten jo kokonaan ilman tukea, mutta siihen on toki matkaa.
Muita pikkukeskosille tyypillisiä haasteita voi olla kellastuminen eli bilirubiinin nousu, johon hoitona on sinivalo. Siinä vauva on ollut nyt parina yönä. Myös apneoita eli hengityskatkoksia meillä on ollut, vauva on toistaiseksi korjaillut ne itse. Aivot ultrattiin rutiinisti kolmen päivän iässä ja oli normaalit. Siinä katsotaan rakenteet ja ettei ole aivoverenvuotoja, joita keskosille voi herkästi tulla. Seuraava ultra on viikon päästä. Myös keuhkot ultrattiin uudelleen ja huomattiin niiden nyt avautuneen selkeästi syntymän jälkeisiin kuviin verraten. Samaa toki kertoo hengityksen helpottuminenkin.
Maitoa menee nenämahaletkulla, niitä vauva on sietänyt koko ajan hyvin ja vatsa on toiminut. Määrää on nostettu päivittäin, aloitusannos oli 5 ml kolmen tunnin välein ja nyt se on 14 ml, tarkoitus olisi nostaa jopa 20 ml asti huomisen aikana. Maitoja on virrannut nyt kuitenkin jonkun verran takaisin, joten saa nähdä, onnistuuko nosto. Tämä voi johtua myös siitä, että cpap puskee paljon ilmaa myös vatsaan, joten ehkä happiviikset tuo helpotusta. Vauva on myös saanut maistelutippoja maitoa suuhun 1 millin ruiskusta. Tuttia hän oppi heti mussuttamaan oikein antaumuksella ja kuulemma vaikuttaa siltä, että hän voisi kohta jo vähän tutustua rintaankin, vaikkei tokikaan vielä pysty siitä syömään.
Maitojen lypsäminen aiheutti mulle ensin hirveän stressin. Tuli vain pisaroita, eikä aina niitäkään. Käsin lypsäen irtosi jotain, koneella ei mitään. Sitkeästi kuitenkin ensin lypsin käsin ja perään pumpulla kolmen tunnin välein, koska niin ohjeet käskivät. Ja niin vain kävi, että kolmantena päivänä maito alkoi nousta! Ekana päivänä pumppasin 16 ml, toisena 28 ml ja kolmantena jo 235 ml! Määrän pitäisi nousta joka päivä ja toivon niin paljon, että tämä onnistuisi. Pumppaaminen vie toki aikaa ja yölläkin pitää olla herätyskello kahdesti soimassa. Mutta jos tällä päästään joskus täysimetykselle tai edes täyspumppaukselle, kaikki on sen arvoista.
Vauvan tila on tosiaan ollut koko ajan vakaa ja mennyt päivittäin parempaan suuntaan. Toivotaan kovasti, että tilanne pysyisi näin. Hän on erityisen kipakkaluonteinen, ei tarvitse kuin peittoa raottaa ja koskea varpaaseen, niin huuto on taattu. :D Ihokontaktissa eli kenguruhoidossa hän kyllä viihtyy ja usein nukkuu rauhassa koko 2-3 tunnin ajan. Ne on ihania hetkiä.
Olen itse päässyt osallistumaan vauvan hoitoon alusta asti. Saan vaihtaa vaipan ja laittaa maitoja tippumaan. Lohdutan hoitotoimenpiteissä antamalla tuttia ja maitotippoja ruiskusta sekä pitämällä kättä pään päällä. Välillä sydämeen sattuu, kun ei voi vain nostaa toista syliin rauhoittumaan. Aikalailla siihen on kuitenkin jo alkanut tottua. Pari kertaa olen saanut nostaa häntä sen hetken, kun alle on vaihdettu puhtaat harsot. Yllättävän hyvin olen myös tottunut siihen, että vauva on suuren osan ajasta sängyssä, enkä voi itse häntä juurikaan hoitaa. Esikoisen aikaan pystyin hädin tuskin käymään suihkussa ilman vauvaa.
Päivä päivältä vauva tuntuu enemmän omalta ja rakkaalta. Kiintymys on syntynyt ehkä jopa nopeammin kuin mitä esikoisesta oli. Johtunee omasta toipumisesta myös osittain, kun ei mene energiaa siihen ja toisaalta saa nukuttuakin paremmin. Toistaiseksi olen ajatellut olla kaksi yötä sairaalalla ja yhden kotona, mutta katsotaan, miten tämä asettuu. Yritän nauttia olostani aina siellä, missä olen ja keskittyä siihen, enkä murehtia liikaa, miten toisella lapsella sujuu. Tämä vinkki oli lääkäriltä, sillä en kuitenkaan voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.
Mies pyrkii käymään täällä myös joka päivä ja on ottanut vauvaa kenguruun muutaman kerran. Hänen on kuitenkin pääosin oltava esikoisen kanssa, vaikka isovanhemmat paljon auttavatkin. Jossain kohtaa varmaan myös vaihdamme, että mies on joskus sairaalalla ja minä kotona. Esikoinen pääsi näkemään pikkuveljen kahden päivän iässä. Vauva oli hänen mielestään ihana ja söpö, sillä oli pieni pää.
Meillä menee siis tällä hetkellä hyvin. Neljän päivän aikana olen tuntenut onnea, helpotusta, rakkautta, surua, ikävää ja pelkoa. Pääosin mieli on kuitenkin ollut hyvä. Hiljalleen mennään kohti kotiutumista. Jonain päivänä vielä lähdemme sairaalasta kotiin koko perhe ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti