12. marraskuuta 2020

Mikä ihmeen Tarina Sinusta?

Tarina Sinusta. Tarina siitä, kun odotimme malttamattomina sinua saapuvaksi. Tarina siitä, kun pysyttelit perätilassa jääräpäisesti koko raskausajan, etkä loppuviimeinkään meinannut tulla ulos millään, vaan jäit sektiossa päästäsi jumiin. Tarina siitä, miten teit meistä vanhempia - koko tuosta matkasta, kun puolin ja toisin tutustuimme toisiimme. Lukuisia tarinoita valvotuista öistä, hankalista vaiheista, itkuista, nauruista ja ihanista ikimuistoisista hetkistä. Tarinoita siitä, miten ihana ja täydellinen olet.



Tarina Sinusta on nyt myös kokenut ylennyksen ja löytyy nykyään Kaksplussan verkostoblogeista. Osa on sen jo saattanut huomatakin blogin ulkoasusta. Blogin sisältöön tämä muutos ei kuitenkaan tule vaikuttamaan.  Jos tulee, niin korkeintaan positiivisesti. Julkaisutahtini tulee oletettavasti pysymään samana kuin aiemminkin kuten myös postausten aiheet. Mitään turhia täytepostauksia tai sensaatiomaisia klikkiotsikoita en tule edelleenkään harrastamaan. Kirjoitan inspiraation iskiessä ja vain sellaisista aiheista, jotka ovat sillä hetkellä lähellä sydäntä.

Joku saattaa pohtia, miksi sitten liityin verkostoon, jos mikään ei muutu. Hyvä kysymys. Minulle tarjoutui tällainen uusi outo tilaisuus ja tarkkaan pohdittuani päätin, että miksikäs ei. Kaipasin jotain vaihtelua ja tällaista en ollut vielä ennen kokeillut. Olisi hauskaa kokeilla itselle mieluista harrastusta verkostossa yhdessä muiden kanssa.

Ajattelin myös, ettei tästä voisi haittaakaan olla. Kirjoittaisinhan joka tapauksessa blogiani, niin miksen samalla hieman suuremmalle yleisölle. Vaikka pääasiallinen tarkoitus onkin koko ajan ollut kirjoittaa muistoksi, olen silti pitänyt blogin julkisena ihan syystä: vertaistuen takia. On kiva ajatus, että ehkä nyt Kaksplussan kautta tekstit tavoittavat  entistä paremmin muitakin vertaistuen tarpeessa olevia.

Mutta se jaarittelusta. Nyt voitaisiin pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mitä täältä sitten löytyy. Mikäli joku ei siis ole ennen täällä käynyt. Tiivistäen voisi sanoa, että tämä on virtuaalinen vauvakirja. Ajatuksia raskausajalta ja vauva-arjen keskeltä. Minulla ja aviomiehelläni on kohta vuoden täyttävä poika, joka toimii blogin päätähtenä. Kaikki blogissa oleva tapahtuu kuitenkin anonyymisti. Vauvan kasvoja en tule koskaan blogissa näyttämään, ja tuskin omianikaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Nyt kun vauva täyttää vuoden, yritän löytää myös uudenlaista näkökulmaa kirjoittamiseen. Sellaista, jossa vauvasta itsestään ei tarvitsisi kertoa niin paljon.

Lopuksi vielä tuttuun tapaan iso kiitos kaikille vanhoille lukijoille. Kiitos, että olette vieläkin siellä. Kiitos myös kaikille uusille lukijoille. Kiva, että löysitte tänne ja tervetuloa! Toivottavasti jokaiselle löytyy täältä jotakin, ettei tule turha reissu.

Mielenkiinnosta voisin listata tähän loppuun vielä tämän hetken luetuimmat postaukset:


Ja jos joku ei muuten vielä tiennyt, täältä löytyy teemoitellusti blogin postauksia eri otsikoiden alta.

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että pääsit osaksi blogiverkostoa! Kirjoitat tosi hyvin ja on kiva kuulla, että tarinalle seuraa jatkoa :)

    Ps. Meilläkin on ehkä unitaantumaa, just kun poika ehti nukkua täydet yöt viikon ajan pistäytymisunikoulun myötä. Nyt hän onkin sitten herännyt neljänä viime yönä huutamaan tunniksi, ihan kiva.

    Julia ja E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla! Ja kiva kun käyt myös kommentoimassa. 😊

      Mut eikä toi unitaantuma! Niin ärsyttävää. Toivon, ettei teille jää tuo päälle, vaan palaatte sen jälkeen taas kokonaisiin öihin. Tsemppiä!

      Poista