1. kesäkuuta 2023

Miten jaamme perhevapaat?

Kuopuksen kanssa pääsemme uudistuneiden perhevapaiden piiriin. Esikoisesta kuuluimme vielä vanhaan systeemiin. Tämä tarkoittaa mahdollisuutta olla kotona hieman pidempään ennen kotihoidontuelle tippumista kuin mitä esikoisesta sai olla. Nykyinen mallihan on 40 päivää raskausrahaa ja molemmille vanhemmille 160 päivää vanhempainvapaata. Toiselle vanhemmalle saa luovuttaa enintään 63 päivää halutessaan.

Minulle on ihan selvää, kuten esikoisen aikaankin oli, etten halua laittaa alle 2-vuotiasta hoitoon. Valitettavasti kuitenkin raha puhuu. En tiedä, onko meillä enää varaa jäädä kotihoidontuelle ja se raastaa sydäntä. Tuskin ainakaan ilman säästöihin kajoamista ja nykytaloustilanteessa niitä kyllä todella tarvittaisiin muuhunkin. 




Nykyinen perhevapaamalli antaa meille kuitenkin paljon erilaisia vaihtoehtoja, joiden turvin toivoisin, että pystyisimme venyttämään päiväkodin aloitusta ainakin niin, että kuopus ehtisi täyttää noin 1,5 vuotta. En kertakaikkiaan kestä ajatusta, että hän olisi vain noin vuoden päiväkotitaipaleensa alussa.

Olemme pyöritelleet erilaisia ratkaisuja, jotka riippuvat paljon sen hetken taloustilanteesta ja toisaalta miehen fiiliksistä jäädä kotiin joko pitkäksi tai lyhyemmäksi aikaa. Täältä löytyy myös laskuri, jossa voi arvioida eri komboilla, mikä taloudellisesti on kannattavinta: kumman kannattaa luovuttaa päiviä toisille vai kannattaako kummankaan.

Meillä on tällä hetkellä mietinnässä neljä eri vaihtoehtoa. Näistä ensimmäinen on kaikkein surkein, mutta mahdollinen, mikäli kotihoidontuelle jääminen ei taloudellisesti ole vaihtoehto. Neljäs vaihtoehto olisi kaikkein paras lapsen kannalta, mutta taloudellisesti vaikein. Kaksi muuta ovat kompromisseja näiden väliltä. Vauvan synnyttyä mies pitää heti omista päivistään sen 18, mitä pitää saa. Lisäksi meillä on vielä kesälomia, joiden avulla tätä voi hieman kikkailla lisää suuntaan ja toiseen. Jätän kesälomat kuitenkin selvyyden vuoksi pois näistä laskelmista. Apuna suunnittelussa on Kelan laskuri.

♥♥♥♥♥♥

1. Mies luovuttaa minulle 63 päivää, pidämme vain perhevapaat

Äiti on kotona perhevapaalla 27.6.2024 saakka
Isä pitää loput perhevapaat 27.9.2024 saakka

Äidin palatessa töihin kuopus olisi 9 kk
Varhaiskasvatus alkaisi lokakuussa ja kuopus olisi silloin 1 v 1 kk


2a. Mies luovuttaa minulle 63 päivää, lisäksi kotihoidontuki 3 kuukautta

Äiti on kotona perhevapaalla 27.6.2024 saakka
Äiti jatkaa kotihoidontuella 25.9.2024 saakka (3kk)
Isä pitää loput perhevapaat 31.12.2024

Äidin palatessa töihin kuopus olisi 12 kk
Varhaiskasvatus alkaisi tammikuussa ja kuopus olisi silloin 1 v 3 kk

2b. Kumpikin pitää omansa, lisäksi kotihoidontuki 3 kuukautta

Äiti on kotona perhevapaalla 11.4.2024 saakka
Äiti jatkaa kotihoidontuella 14.7.2024 saakka (3kk)
Isä pitää loput perhevapaat 31.12.2024 saakka

Äidin palatessa töihin kuopus olisi 10 kk
Varhaiskasvatus alkaisi tammikuussa ja kuopus olisi silloin 1 v 3 kk


3a. Mies luovuttaa minulle 63 päivää, lisäksi kotihoidontuki 6 kuukautta

Äiti on kotona perhevapaalla 27.6.2024 saakka
Äiti jatkaa kotihoidontuella 31.12.2024 saakka (6 kk)
Isä pitää loput perhevapaat 4.4.2025 saakka

Äidin palatessa töihin kuopus olisi 1 v 3 kk
Varhaiskasvatus alkaisi huhtikuussa ja kuopus olisi silloin 1 v 7 kk

3b. Kumpikin pitää omansa, lisäksi kotihoidontuki 6 kuukautta

Äiti on kotona perhevapaalla 11.4.2024 saakka
Äiti jatkaa kotihoidontuella 14.10.2024 saakka (6 kk)
Isä pitää loput perhevapaat 4.4.2025 saakka

Äidin palatessa töihin kuopus olisi 1 v 1 kk
Varhaiskasvatus alkaisi huhtikuussa ja kuopus olisi silloin 1 v 7 kk


4a. Mies luovuttaa minulle 63 päivää, lisäksi kotihoidontuki 10 kuukautta

Äiti on kotona perhevapaalla 27.6.2024 saakka
Äiti jatkaa kotihoidontuella 27.4.2025 saakka (10 kk)
Isä pitää loput perhevapaat 31.7.2025 saakka

Äidin palatessa töihin kuopus olisi 1 v 7 kk
Varhaiskasvatus alkaisi elokuussa ja kuopus olisi silloin 1 v 11 kk ikäinen

4b. Kumpikin pitää omansa ja lisäksi kotihoidontuki 10 kuukautta

Äiti on kotona perhevapaalla 11.4.2024 saakka
Äiti jatkaa kotihoidontuella 31.12.2024 saakka (9 kk)
Isä pitää loput perhevapaat 23.6.2025 saakka
Äiti jatkaa kotihoidontuella 31.7.2025 saakka (1 kk)

Äidin palatessa töihin kuopus olisi 1 v 3 kk
Varhaiskasvatus alkaisi elokuussa ja kuopus olisi silloin 1 v 11 kk ikäinen

♥♥♥♥♥♥

Joku saattaa miettiä, miksei ole vaihtoehto, että kumpikin pitäisi vain omansa, eikä luovuta päiviä toiselle, mutta emme jäisi myöskään kotihoidontuelle. Tämä johtuu siitä, etten itse koe pystyväni palaamaan töihin, kun vauva olisi vasta 7 kuukautta. Eli jompi kumpi on valittava: joko jään kotihoidontuelle tai mies luovuttaa päiviä, kaikki tai osan. Toivoisin vauvan olevan ainakin vuoden ennen kuin palaan itse töihin. Mieluiten olisin kotona vähintään vielä koko ensi vuoden eli siihen, kun vauva olisi 1v 3kk.

En epäile yhtään, etteikö he pärjäisi miehen kanssa hienosti kotona jo 7 kk iässäkin, mutta en vain pysty itse olemaan erossa vielä niin pienestä, jos ei ole aivan pakko. Minun on myös oman työni luonteen kannalta järkevintä aloittaa työt vasta joko noin elo- tai tammikuussa. Parhaat aloituskuukaudet päiväkodissa ovat myös lapsen kannalta samat. Tällöin on suurin mahdollisuus päästä siihen päiväkotiin kuin haluaa, elokuussa toki kaikkein paras. Näitä puoltaisi vaihtoehdot 2 ja 4.

Tämän hetken suunnitelma?

Tällä hetkellä olemme kallistumassa vaihtoehtoon kolme. Se olisi kompromissi, jonka oma sydänkin vielä ehkä kestäisi. Tässä olisi myös se mahdollisuus, että voisin jäädä vielä uudelleenkin kesäksi kotihoidontuelle, jos sen hetkinen taloustilanne näyttäisikin siltä. Voisimme siis siirtää päiväkodin aloituksen näin elokuulle, kun lapsi olisi 1 v 11 kk. Vaihtoehto olisi kestoltaan sama kuin neljä, mutta antaisi mahdollisuuden tehdä päätös enemmän tilannekohtaisesti ja toisaalta käyttää hyödyksi paremmin kesälomatkin, jolloin kotihoidontuella pitäisi olla pari kuukautta vähemmän kuin nelosessa.

Mikäli tekee liian tiukkaa taloudellisesti, olisi seuraavana vaihtoehto 2 ja sen jälkeen sitten pakon edessä 1. Unelmanahan olisi tuo 4, mutta aika heikolta näyttää. Jokainen kotihoidontuen kuukausi tarkoittaa meidän nettotuloihin 1700 euron lovea. Lainalyhennysten jäädytyksen jälkeenkin on aika iso rako kurottavana umpeen, enkä ihan heti keksi, mistä tuollaiset menot saisi karsittua. Mitään muita tukia meille ei kuitenkaan satele. Voittaispa lotossa.

Tästä tuli nyt ehkä ulkopuolisten silmiin hieman tylsä postaus, mutta itselleni tämä jäsensi hyvin ajatuksia! On helpompaa vertailla eri vaihtoehtoja, kun ne ovat tällälailla silmien edessä. Mitä vapaiden pitämiseen yleensä tulee, minulle ne merkkaavat enemmän kuin miehelle. Mä haluaisin jäädä kotiäidiksi vaikka loppuiäkseni, miehelle on enemmän sellainen "tehdään niin kuin parasta on, kaikki käy" -mentaliteetti.

Näiden lisäksi olisi tietysti kymmeniä muitakin vaihtoehtoja, vapaiden pätkimisiä ja osissa pitämistä, mutta selvyyden vuoksi pidetään tämä postaus edes hieman yksinkertaisemmissa vaihtoehdoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti