Suositusten viidakossa

Uskaltaakohan tästä aiheesta lainkaan kirjoittaa? Tämä jos joku, on muurahaispesän sohimista. Nykyään erilaisia suosituksia on nimittäin ihan järjetön määrä ja mielipiteet niistä käy joskus aika kuumina. Niistä on myös melko vaikeaa pysyä kärryillä saatikka että vielä tietäisi, mikä on ihan oikea tutkittuun tietoon perustuva suositus ja mikä vain sellainen yleisesti hyväksytyksi todettu asia, joka on jäänyt elämään. Osa "suosituksista" on ristiriidassa keskenään.

Silti mua itseäni kiinnostaa tietää oikeastaan kaikessa, mikä olisi suositelluin tapa toimia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että noudattaisin kaikkia suosituksia, mutta haluan tietää ne ja niiden perusteet, jotta pystyn tekemään päätöksen hyödyt ja haitat itse punniten. Siksi ajattelin, että voisi olla mielenkiintoista pohtia, mitkä suositukset on sellaisia, jotka on olleet itselleni tärkeitä ja mistä meillä ollaan puolestaan lipsuttu. Tähän on nyt siis valikoitunut vain niitä suosituksia, joita ollaan tietoisesti pohdittu. 

Tähän alkuun on kuitenkin ehdottomasti lisättävä saatesanat, että en ota vastuuta tämän postauksen suositusten oikeellisuudesta, eikä kaikkiin suosituksiin löydy mitään virallista lähdettä. En siis laita lähteitä edes näkyviin, koska en halua valistaa vaan pelkästään pohtia omaa tapaani toimia äitinä. Toivon myös, ettei tätä lueta niin, että tuomitsisin samalla kaikki muut tavat toimia, paitsi omani. Se ei ole tarkoitus, eri perheissä toimii eri asiat eri tavoin.

Imetys

Suomessa täysimetystä suositellaan (THL) 4-6 kk ikäiseksi, WHO suosittelee 6 kk asti. Imetystä ylipäätään suositellaan jatkettavaksi vuoden ikään, WHO kahden. Tykkäsin imettää esikoista ja siksi aion noudattaa suositusta toisenkin kohdalla ainakin vuoden ikään, jos se onnistuu, mielellään kahteenkin, kuten esikoista. Mulle itselleni imetys on tärkeää hyötyjen ja helppouden takia, mutta ennen kaikkea siksi, että se on ihanaa aikaa vauvan kanssa.

Yöimetyksistä löytyy vähän ristiriitaista tietoa, enkä tiedä, mikä tämän hetken virallinen suositus edes on. Olen ymmärtänyt epävirallisista lähteistä, että 1-2 imetyksestä yöllä ei olisi haittaa isommankaan lapsen hammasterveydelle (jos hammashoito ja ruokavalio on muuten kunnossa). Osa lähteistä sanoo, että pitäisi lopettaa kokonaan yli vuoden ikäisillä. Tästä me poikettiin esikoisen kohdalla, sillä imetin öisinkin kaksivuotiaaksi välillä tuon määrän yli, koska niin nukuimme parhaiten. Kuopuksen kanssa ajattelin, josko kokeilisi ekaa kertaa lopettaa yöimetykset viimeistään 1,5-vuotiaana.

Ruokailut ja juominen

Kiinteät ruoat suositellaan aloittamaan 4-6 kk iässä. Viimeksi neuvola "pakotti" meidät aloittamaan jo 4 kk iässä, kun paino nousi liian vähän, vaikka vauvan kiinteiden syömisen valmiudet eivät täyttyneet vielä silloin. Eikä kiinteiden aikaisesta aloituksesta edes ollut painoonkaan apua, koska ravattiin painokontrolleissa silti 2-vuotiaaksi asti. Kuopuksen kohdalla ajatuksena on siis nyt seurata ensisijaisesti valmiuksia ja mennä omalla fiiliksellä kiirehtimättä turhaan.

En tiedä, onko sormiruokailusta olemassa suosituksia, mutta tosi suosittua se on soseiden sijaan tai niiden rinnalla. Se kaiketi olisi parempi tapa lapselle syödä suun ja käsien motoriikan sekä ruokiin tutustumisen kannalta. Meillä esikoinen kakoi aina niin paljon, että syötiin melkein pelkkiä soseita 1,5-v asti, satunnaisia kurkkuja tai maissinaksuja lukuun ottamatta. Tiedän, että kakominen kuuluu asiaan, mutta se oli meillä tosi rajua. Nykyään hän syö silti ongelmitta kaikki vihannekset, hedelmät ja marjat sekä muut karkeammat ruoat. Kuopuksen kohdallakin varmaan siis taas kokeilemme sormiruokailua, mutta siinä rinnalla aiotaan kyllä antaa soseitakin.

Tuttipullosta luopumista suositellaan vuoden ikään mennessä. Se päti esikoisella ja sama tehdään kuopuksenkin kanssa. Noin puolivuotiaana esikoinen alkoi juoda pillipullosta veden ja vuoden iän jälkeen tuttipullo vaihtui mukiin maidon osalta. Nokkamukia suositeltavampi tapa juoda on nykyään pillpullo tai muki, joten mentiin tällä, koska miksi ei.

Sokeri ja herkut

En edes tiedä, onko tähän olemassa jokin virallinen suositus muuten kuin sokerinsaantirajoissa. Silti monella tuntuu jostain olevan ajatus, että ei sokerisia herkkuja tai välipaloja ainakaan alle 3-vuotiaana. Meidänkin piti siis noudattaa tätä ja vuoden ikään asti oltiinkin tosi tarkkoja. Sitten hiljalleen jotain tapahtui ja alettiin vähän lepsummiksi.

En muista, koska esikoinen sai maistaa ensimmäiset satunnaiset karkit tai keksit, mutta ainakin 1,5-vuotiaana hän söi joskus jo jäätelöä. En vain enää ole osannut nähdä pahana asiana satunnaista herkuttelua muun tasapainoisen ruokavalion ja hyvän hammashoidon rinnalla. Noin kahteen vuoteen asti pidettiin myös esim. jugurtit sokerittomina, mutta sen jälkeen ollaan niissäkin siirrytty ihan tavallisiin. Mehut, keksit, jäätelöt ja karkit meillä kuuluu satunnaisiin herkkuihin.

Hampaita pesemme säännöllisesti ja ksylitol-pastillit tai purkka muistetaan lähes joka aterian jälkeen. Ollaan myös oltu omalta osaltamme tarkkoja kariesbakteerin kanssa, eikä olla käytetty omaa lusikkaa vauvan suussa jne.

Tutti

Tutista on vähän ristiriitaista tietoa, varsinkin kun vastikään on julkaistu artikkeli, jossa osin kritisoidaan nykyisiä suosituksia. Suositus on silti nykyään, ettei tuttia annettaisi alle kahden viikon ikäiselle ja sen käyttö lopetetaan viimeistään 2-vuotiaana. Esikoiselle tutti otettiin käyttöön heti kotiutuessa ja aiotaan ottaa myös kuopukselle aika alussa, jos tuntuu että imetys lähtee sujumaan. 

Tutista oli meille iso hyöty, eikä luopuminen ollut kuin ehkä viikon taisto. Suositelluin tuttipää on juuresta litteä. Olen ymmärtänyt, että anatomisin on sellainen, joka vielä nousee kärjestä vähän ylöspäin. Niitä meillä oli esikoisella ja on myös kuopuksella, jos ne kelpaa. Bibsin pyöreäpäisiä ei taideta suositella lainkaan, joten ne aiotaan skipata kokonaan.

Nukkumisjärjestelyt ja unipesät

Turvallisesta unesta voi lukea lisää täältä, en jaksa tähän avata kaikkia juttuja. Meillä on nukuttu perhepedissä ja nukutaan varmaan seuraavankin kanssa. Sairaalassa ainakin vielä kyllä suositeltiin, että vauva nukkuisi omassa sängyssään, eikä perhepedissä, mutta se tuntui liian hankalalta meidän ja vauvan tarpeisiin nähden. Noudatettiin kuitenkin turvallisen perhepetinukkumisen sääntöjä (poislukien unipesä ekat viikot), hieman jopa tuon Tukesin listan ulkopuoleltakin, johon kuului mm. imetys ja päihteetön elämä.

Esikoisella oli tosiaan unipesä aluksi yölläkin, koska koin sen turvallisemmaksi paikaksi perhepedissä, vaikka todellisuudessahan asia oli ihan päinvastoin. Kuopukselle ajatuksena on käyttää unipesää vain valvotusti päikkäreiden aikana tai suojapesänä esim. sohvalla. Ei enää öisin.

Autoilu

Tästä olen ollut melko tarkka aina. Liikenneturva suosittaa, että lapsi istuu selkämenosuuntaan mahdollisimman pitkään, vähintään 4-vuotiaaksi asti. Tässäpä esimerkiksi erinomainen linkki yhteen videoon, miksi. Joskin siinä on lopussa vielä vanhentunut suositus sms-istumisen osalta. Tämä video kertoo myös syyn sille, miksi haluan, että lapsi on mahdollisimman pitkään selkämenosuuntaan. Lisäksi hankkimamme istuimet ovat olleet suositeltujen istuinten listalta eli ei haluta ostaa mitään lähes testaamatonta ja tuntematonta marketti-istuinta.

Nyt meille saattaa tulla ongelma kahden istuimen kanssa. Edessä saattaa olla joko auton vaihto tai esikoisen kääntäminen kasvot menosuuntaan neljän vuoden iässä. Eniten tietysti toivotaan, että mies mahtuisi yhä ajamaan vanhaa autoa, vaikka kaukalo on kuskin penkin takana. Pitäisikin varmaan tätä jo kokeilla.

Pyritään nykyään myös siihen, että auton makustamossa ei olisi koskaan irtotavaraa, esim. reppu laitetaan vöihin. Tähän tosin herättiin vasta joitain kuukausia sitten. Lapsi ei myöskään saa syödä istuimessa mitään, ellei toinen vanhemmista istu vieressä.

Televisio ja muut ruudut

Jonkinlainen suositus taitaapi olla, ettei ruutuja alle 2-vuotiaille aivojen kehityksen takia. Meillä lapsi on saanut katsoa telkkaria satunnaisesti vuoden iästä alkaen (tai no "katsoa"). Ei olla oltu tästä ehdottoman tarkkoja, vaan ollaan mietitty enemmän kokonaisuuden kannalta: paljonko teemme myös muuta kuin katsomme telkkaria. Tabletti ja pelit alkoi kiinnostaa vasta 3-vuotiaana, niitäkin välillä pelaillaan.

Meillä ei ole mitään ruutuaikoja, koska usein lapsi kyllästyy ajoissa jo itsekin katsomiseen tai pelaamiseen ja mennään tosiaan ihan päivän fiiliksen ja muiden touhujen mukaan. Jos lapsi esim. herää jo neljältä, hän luonnollisestikin katsoo aamulla pidempään telkkaria, koska itse en jaksa heti olla skarppina missään leikeissä ja touhuissa. Kompensoidaan tätä sitten vaikka ulkoilemalla pidempään myöhemmin. Joskus taas on koko päivän niin paljon menoa, että ruutuaikaa on muutenkin vähän.

Hyppykiikku ja kävelytuoli

Näitä ei nykyään enää suositella ainakaan pitkiä aikoja kerrallaan, koska ne altistavat varvistamiselle. En muista, oliko tähän muitakin syitä. Mulla ei ollut ajatuksena näitä edes hankkia, mutta koska esikoinen ei osannut mennä eteenpäin lainkaan ennen kuin täytti 10 kuukautta, tarvittiin jotain viihdykettä ja apuja siihen. Hankittiin siis kävelytuoli, jossa hänet sai viihtymään joitain aikoja paremmin kuin lattialla. Hyppykiikkua ei hommattu, mutten olisi sitäkään pahalla katsonut. Meillä ei vain oikein ollut järkevää paikkaa sille. Kuopuksen kohdalla tehdään päätös varmaan taas samoin: ei oteta käyttöön, ellei sille tule jokin selkeä "tarve".

Kengät

Paljasjalkakengät tai vastaavat ovat suositelluimpia ja niitä meillä on alusta alkaen ollutkin. Ostetaan kengät joka tapauksessa uusina, joten mieluiten maksan saman hinnan tämän hetken suositukset täyttävistä kengistä kuin joistain muista. Talveksi ostettiin kuitenkin Kuomat, kun ne on niin helppo pukea lapsen itsekin jalkaan, ja paljasjalkakengissä lapsella paleli usein varpaat jo pikkupakkasillakin.

Kiintymyssuhde/erossaoloajat

Tämä se usein kuumentaa tunteita. Mulle itselleni on ollut tärkeää, etten anna vauvaa liian pienenä liian pitkiksi ajoiksi hoitoon. Olen sen näkemyksen puolella, että lasta ei tarvitse karaista tai totuttaa mihinkään pienestä asti, vaan päinvastoin turvallisesta läheisestä suhteesta lapsen on helpompi myöhemmin olla erossa. Ja näin tämä on meillä mennytkin.

Mulle ei myöskään ole ollut ongelmana olla tiiviisti vauvan kanssa yhdessä alkuajat, enkä kokenut silloin tarvitsevani erityisesti omaa aikaa, joten tämä oli helppo toteuttaa senkin takia. On siis olemassa karkea ohjeistus kiintymyssuhdeteoriaan liittyen, että vauva voisi olla turvallisesti erossa vanhemmastaan ikäkuukauttaan vastaavan määrän tunteja ja ikävuosia vastaavan määrän öitä. Nämä on kuitenkin viitteellisiä lukemia ja myös kritisoituja - ei yksi totuus. Mutta kuten sanoin, halusin itse noudattaa näitä, koska mulla ei ollut mitään syytä olla noudattamattakaan. 

Esikoinen oli ihan vauvana "hoidossa" niin, että isovanhempi kävi vaunulenkillä hänen kanssaan tai tuli meille kotiin leikittämään, kun itse puuhailin kotona muuta. Joskus noin 7 kuukauden iässä hän jäi ensi kertaa meille kotiin isovanhempien kanssa hoitoon muutamaksi tunniksi. Yökylään lupasin esikoisen vasta, kun sille olisi todellinen tarve tai hän osaisi itse sitä pyytää. Tarve tuli ekaa kertaa vasta 2,5-vuotiaana ja yökyläily meni silloin tosi hienosti, vaikkei hän sitä ennen ollut nukkunut kertaakaan ilman äitiä - siis edes kaksin isän kanssa.

Toimitaan aika samoin varmaan kuopuksenkin kanssa, vaikka uskoisin ehkä antavani hänet hieman helpommin hoitoon kuin esikoisen, varsinkin jos esikoinen on myös hoidossa yhtäaikaa. Etukäteen tätä on toki hankala sanoa varmaksi, aika näyttää.

Aurinko

Aurinkorasvaa ei suositella alle 2-vuotiaalle, vaan ensisijaisesti ohuet ja peittävät vaatteet sekä varjoa. Olin tästä vauva-aikana tosi tarkka, eikä me käytettykään rasvaa lainkaan ekaan 1,5 vuoteen. Lyhythihaisia bodeja oli käytössä pahimmilla helteillä vain varjossa ja silloinkin harvoin. Ekan 1,5 vuoden jälkeen otettiin sitten tarvittaessa käyttöön fysikaalinen rasva kasvoille. Seuraavana kesänä esikoinen oli 2,5-vuotias ja silloin otettiin ekaa kertaa enemmän käyttöön myös shortsit ja t-paidat pitkien sijaan ulkoiluihin.

Samaan aikaan päätin heittää fysikaalisen rasvan menemään, sen kanssa meni vain hermot. Vaikea levittää, jäi paksu kerros iholle ja puhumattakaan siitä, kuinka vaikeaa se oli pestä pois. Lapsella meni siihen aivan hermot ja mulla samalla motivaatio ulkoiluun, kun en jaksanut sitä levitystä ja pesutaistoa joka päivä. Lopulta annoin itselleni armahduksen: paljon helpompaa oli vain joko jättää rasvaamatta, jos ulkoilimme lähinnä varjossa tai aikaisin aamulla/myöhemmin illalla tai sitten rasvailla kemiallisella sen mitä rasvata piti. Koskaan ei ole lapsi näin palanut tai edes oikeastaan ruskettunut.

Kuopuksen kanssa pyrin samaan, että parivuotiaaksi olisi aurinkorasvatonta menoa tai fysikaalinen ja sen jälkeen sitten rennommalla otteella. Aurinkolaseista olin myös tosi tarkka pari ekaa kesää, mutta sitten lapsi alkoi riisua niitä milloin mihinkin ja totesin, että antaa sitten olla. Nykyään hän saa itse päättää, laittaako ne päähän vai ei, niin ei tarvitse sitten keräillä naarmuisia laseja milloin mistäkin.

Lopuksi

Kuten tästä näkee, suosituksia on nykyään joka lähtöön. Jokaisen vanhemman tehtäväksi jää päättää, kuinka orjallisesti niitä noudattaa. Mistä tinkii, jos tinkii ja minkä hinnalla? Hyötyjen ja haittojen punnitseminen ei aina ole helppoa ja joskus huono omatunto soimaa, mutta harvoin asiat on niin mustavalkoisia, että sitä joko noudattaa tai ei noudata. Suositus on kuitenkin aina vain suositus ja uskon itse enemmän, että kokonaisuus ratkaisee monessa asiassa.