Jo ennen toista raskautta mietin jonkin verran, mitenkähän seuraava raskaus eroaisi viime kerrasta. Koin ensimmäisen raskauden melko helpoksi ja vaivattomaksi oireiden osalta, joten eniten varmaan jännitti, olisiko toinen raskaus paljon hirveämpi. Olin kuullut kauhutarinoita, miten kaikki oireet ja vaivat alkaisivat toisessa raskaudessa jo aiemmin. Tai miten toisessa raskaudessa on kärsitty monen viikon pahoinvoinnista, vaikka ekassa ei mitään.
Huoleni ovat kuitenkin onneksi tähän asti olleet ihan turhia, ja raskaudet on itse asiassa olleet hyvin samanlaisia. Ensimmäisellä kolmanneksella voin kummassakin raskaudessa lievästi pahoin, mutten oksentanut kertaakaan. Tässä toisessa raskaudessa olin kyllä pahoinvoinnista viikon saikulla, aiemmasta en joutunut olemaan lainkaan. Olo on ollut silti koko ajan aika normaali, joskin väsymys oli kummassakin vahvasti läsnä ekan komanneksen ajan, josta se alkoi sitten helpottamaan.
 |
| 17+0, vasemmalla esikoinen ja oikealla kuopus |
 |
| 20+0 |
Kumpaakin alkuraskautta varjosti pelot keskenmenosta, vaikka ensimmäisessä raskaudessa mikään ei edes viitannut siihen. Kunhan pelkäsin. Toisessa raskaudessa puolestaan kärsin verenvuodoista neljä viikkoa joka päivä ekalla kolmanneksella, ja se jätti kyllä pelot päälle pidempäänkin. Ekassa raskaudessa olin paljon luottavaisempi kaikkeen jo nt-ultran jälkeen, nyt en vielä niinkään. Doppleria käytin kummassakin raskaudessa pari kertaa viikkoon. Esikoisesta kuulin sykkeet ekaa kertaa noin viikolla 8+ ja toisesta noin 9+.
Toinen kolmannes on ollut kummassakin raskaudessa mukavan helppo. Aluksi tuntui kuin ei olisi ollut raskaana lainkaan. Harjoitussupistukset kyllä alkoivat vaivaamaan siinä noin 16+ tienoolla kummassakin raskaudessa, mikä on vähän hidastanut tahtia. Ekassa raskaudessa jäin supistuksista ekalle lyhyemmälle saikulle 25+ ja lopulliselle saikulle 27+. Toisessa jäin saikulle samasta syystä viikolla 23+, jonka jälkeen jatkoin kesälomalla vikaan kolmannekseen saakka. Nähtäväksi jää, palaanko enää töihin. Tuskin, tässä toisessa raskaudessa supistukset tuntuvat myös kipeämpinä kuin viimeksi.
 |
| 22+0 |
 |
| 25+0 |
Suurin ero raskauksissa on ollut vauvan liikkeissä. Esikoinen oli koko raskauden perätilassa ja istukka oli edessä. Tunsin liikkeitä aika vähän ja tosi keveinä, niitä ei vatsan päältäkään erottanut kuin pieninä kohoumina silloin tällöin. Liikkeet tuntui usein ihan alhaalla tai hiukan sivussa. Nyt kun vertaan kuopuksen liikkeitä esikoiseen, voisin sanoa, etten tuntenut esikoisen liikkeitä juuri lainkaan. :D Tai sitten hän oli vain paljon rauhallisempi.
Tässä toisessa raskaudessa tuntuu ihan kunnon potkuja, jotka tekee välillä kipeääkin. Liikkeitä tuntuu muutenkin tosi paljon pitkin päivää ja ne on tosi selkeitä. Enimmäkseen ovat ehkä ylävatsalla tai keskellä ja vasemmalla sivulla, mutta kuitenkin myös ihan joka puolella. Esikoisesta aloin tuntea hentoja liikkeitä noin 16+ alkaen, kunnolla 18+. Kuopuksesta tunsin ekat hipaisut jo 14+ alkaen, selkeämpiä jo 15+.
 |
| 28+0 |
Vatsan kasvussa on myös ollut eroja. Vatsa tuli näkyviin esikoisesta joskus 16+ paikkeilla omaan silmääni, 18+ ehkä muillekin hieman. Kuopuksesta vatsa näkyi itselleni jo 14+ ja muille jossain 16+ paikkeilla. Tuntuu, että tässä toisessa raskaudessa vatsa kasvaa kyllä suurempana ja pinkeämpänä. Mitä pidemmälle mennään sitä suuremmaksi ero tuntuu kasvavan. Tästä kertoo myös sf-mitta, joka esikoisesta oli käyrän alapuolella ja tästä käyrän yläpuolella. Kuvista eroa ei kyllä niin huomaa, mutta toisaalta kuvakulma ja vaatteetkin vaikuttaa.
Mieliala on tässä toisessa raskaudessa ollut vähän rennompi. Raskauteen ei ole ehtinyt kiinnittää samalla tavalla huomiota kuin esikoisen aikaan. Ei ole ehtinyt googlata jokaista oiretta saatikka murehtia niitä ja toisaalta olen jo oppinut, että monenlaiset jutut nyt vain kuuluu raskauteen. Olen jollain tapaa nauttinut nyt enemmän raskaudesta ja siitä ajatuksesta, että sisälläni kasvaa vauva. Pikkuveli ♥
Kaikkiaan sanoisin kuitenkin, että kummatkin raskaudet ovat olleet hyvin samanlaisia ja helppoja tähän saakka, jos supistuksia ei lasketa. Siinä mielessä saan kutsua itseäni onnekkaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti