Olo on pinkeä. Olen varma, ettei vatsa voi kasvaa enää enempää. Iho tuntuu iltaisin jo niin äärimmilleen venyneeltä, että pakkohan sen on seuraavaksi ratketa. Välillä vauva punkeaa itsensä vielä ihan vatsan ihoa vasten ja silloin se tuntuu jo kiristävänä kipuna, aluetta ei pysty edes koskettamaan silloin. :D Aika hurjaa, en muista esikoisen raskaudesta tällaista oloa yhtään, mutta toisaalta vatsakin kasvoi silloin paljon pienempänä.
Hengittäminen on myös välillä raskasta ja on vaikea löytää asentoa, jossa olisi hyvä olla. Istuminen on tukalaa, makaaminen on tukalaa... Parhaalta tuntuisi kiristysten suhteen, jos voisi vain maata vatsallaan, mutta sehän ei nyt ainakaan onnistu. Ihmettelen, että miten tässä vielä selviää 15 viikkoa! Ehkä pitäisi taas noudattaa tarkemmin omaa ibs-ruokavaliota, josta olen nyt hieman lipsunut. Sekin kun voi pahentaa pinkeää oloa aiheuttamalla ylimääräistä turvotusta.
Noin, olipa valitus. Tähän asti onkin mennyt aika oireettoman mukavasti. Tilanne voisi kyllä olla paljon pahempikin esimerkiksi liitoskipujen kanssa, joita ei ole ollut vielä. Harjoitussupistukset on määrältään rauhoittuneet siitä, mitä niitä töissä tuli. Edelleen niitä kuitenkin tulee, ehkä 5-10 päivässä ja ovat aika usein lievästi kipeitä, ei pelkkiä kovettumisia.
Pikkuinen on yhä vilkas liikkumaan. Potkut tuntuvat siellä täällä, suurimmaksi osaksi ylävatsalla, keskellä tai sivuilla. Öisin on kyllä selkeästi rauhallisempaa kuin päivisin - hyvä merkki. Eilen illalla tosin vatsaa kivisti ja kiristi tosi kovin hetken aikaa ja samalla tuntui ihmeellistä muljumista. Sen jälkeen potkut tuntuivat enemmän alhaalla ja mietin, että mahtoiko tyyppi vaihtaa raivotarjonnasta perätilaan. Toivottavasti ei!
Vieläkään en pysty kuvittelemaan, että vatsassa on vauva. En, vaikka yrittäisin kovasti. Ja olen kyllä yrittänytkin :D Siellä pitäisi olla jo n. 30 senttinen ja vajaan kilon painoinen vauva, joka pystyisi jo selviytymään, mutta ajatus on hirveän outo. Kuka sinä olet? Miltä sinä näytät? Kaipa sitä taas synnytyksessä tajuaa, että aaaai tuollainen siellä olikin.
Tänään pitäisi vielä olosta huolimatta ensin siivoilla ja sitten lyllertää kaverille illanviettoon. Huomenna taas vihdoin alkaakin kesäloma sekä mulla että esikoisella, ja olisi sen kunniaksi luvassa vielä toinen sokerirasitus. Vähän jännittää että vieläkö neljännenkin kerran selviän siitä ilman radi-diagnoosia. Jotenkin viime aikoina on kalvannut tunne, että tällä kertaa se iskee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti