Esikoisen vauvavuosi oli yhtä opettelua ja itsensä tutkiskelua. Tuli kokeiltua sitä ja tätä, opittua asioita yksi tuolta ja toinen täältä, ja sitten yritettiin koota niistä omannäköinen vanhemmuus. Uskon, että toisen kanssakin mennään vielä yrityksen ja erehdyksen kautta, sillä vauvatkin on yksilöitä, mutta joidenkin asioiden suhteen toivoisin nyt olevani viisaampi ja rennompi jo valmiiksi.
Nukkuminen
Yksi hyvinvoinnilleni haitallisimmista asioista oli viimeksi uniasioiden stressaaminen. Ei se, ettei meillä oikein nukuttu, vaan se, että luulin sen olevan jotenkin epänormaalia, jopa neuvola antoi ymmärtää niin. Perinteiset unikonsultit nousi juuri silloin aika isoksi jutuksi ja heidän puheistaan hyvin selvästi kuulsi viesti: "Ei tarvitse tehdä unille mitään, jos tilanne on itselle ok, mutta kannattaa miettiä pitkällä tähtäimellä, että jos nyt opettaa huonoja tapoja, on niistä myöhemmin vaikea päästä eroon ja joutuu pitämään unikoulun".
Aina se sama mutta tuon lauseen perässä. Mehän ollaan opittu jo ajat sitten, että mutta kumoaa koko edellisen lauseen. On ihan sama, mitä kirjoitat muttaa aiemmin. Ja niinhän se oli tässäkin. Mutta-sana tässä yhteydessä tekee sen, että ohje on käytännössä "voit tehdä miten haluat, mutta ei kyllä kannata".
Stressasin siis ihan liikaa, että vauva ei oppisi koskaan nukkumaan, jos jatketaan perhepedissä, jos imetän öisinkin ja jos annan tuttia ja silitän, että lopulta kokeiltiin kaikenmaailman temput parempien unien ja itsenäisen nukahtamisen perässä. Ja ihan turhaan! Lapsi oppii kyllä nukkumaan. Ihan itse. Eikä se välttämättä ole yhtään hankalaa, vaikka olisit alkujaan totuttanut mille tahansa "haitalliselle" tavalle nukahtaa. Lapsi oppii nukkumaan itse ilman unikouluakin, vaikka opettaisit sen vauvana nukahtamaan vain täysikuulla sateessa jumppapallolla pomppien.
Seuraavan lapsen kanssa annan siis itselleni luvan olla stressaamatta unista. Voin kokeilla eri asioita unien parantamiseksi, vaikka sitten unikouluakin, jos se silloin tuntuukin hyvältä. Voin mennä tiukalla rytmillä tai kokonaan ilman rytmiä. Mutta en ole lähtökohtaisesti ehdoton minkään suhteen tai noudata mitään valmista opasta sanasta sanaan, vaan menen joka tilanteessa just sillä, mikä milläkin hetkellä toimii parhaiten ja hyvältä tuntuu, enkä mieti yhtään, pääseekö tavasta myöhemmin eroon. Koska kyllä pääsee, mahdollisesti jopa helpommin kuin vauvana.
Valokuvat ja videot
Hieman on jäänyt kaivelemaan, että esikoisesta ei ole mitään kauniin sommiteltuja vauvakuvia. Se ei tuntunut ollenkaan tärkeältä vauvakuplassa ollessa ja ihmetellessä. Olisi kuitenkin kiva, jos olisi jotain sellaisia kuvia, että saisi teetettyä vaikka ison taulun. Yritän siis kovasti tsempata tämän suhteen ja räpsiä seuraavasta ns. potrettikuviakin. Toki harmittaa, että näitä on sitten vain kuopuksesta, mutta ajassa ei voi palata. Myöskin imetyskuvia tai ylipäätään kuvia meistä vanhemmista ja vauvasta yhdessä on liian vähän.
Samaten haluan ottaa masukuvan ennen synnärille lähtöä. Viimeksikin piti, mutta lähtiessä totesin, että unohdetaan se nyt vaan. Ja sekin kaduttaa! Eli kuva myös tästä. Ja sitten videot. Aloin videoimaan vauvaa enemmän viimeksi vasta hiukan isompana ja olen monesti kaivannut lisää videoita etenkin sairaalasta. Tämä asia täytyy siis myös korjata.
Perhekerhot
Viimeksi arastelin käydä vauvan kanssa missään ihmisten ilmoilla. Nyt toivoisin, että saisin itseni lähtemään perhekerhoihin. Tämä ei ole mikään pakollinen toive itselleni, mutta voisi olla kiva edes kokeilla, millaista noissa kerhoissa käyminen on ja tykkäisinkö siitä. Ylipäätään toivoisin olevani rennompi menemisten ja kyläilyjen suhteen.
Ruokailut
Toivoisin tälläkin kertaa ensisijaisesti imetyksen onnistuvan ja toissijaisesti, että huolisi myös pullon sen rinnalle. Olen myös mietiskellyt, josko uskaltaisi kokeilla nyt enemmän sormiruokailua pelkkien soseiden sijaan. Samaten toivoisin, että päästään siirtymään aiemmin meidän kanssa samaan ruokaan, esikoinen kun meni pitkään Pilteillä. En kuitenkaan viitsisi tästäkään stressata, annan asian varmaan mennä omalla painollaan.
Vauvan liikkumisen tukeminen
On helppo jossitella, mutta mietin usein, olisiko esikoinen oppinut aiemmin ryömimään ja jopa konttaamaan pyllykiidon sijaan, jos oltaisiin pidetty enemmän lattialla, etenkin masullaan. Se oli vain juuri siinä hetkessä vaikeaa, koska hän ei viihtynyt niin yhtään. Olen kyllä jälkeen miettinyt, oliko se muka oikeasti niin kovaa kitinää ja itkua, mutten kyllä yhtään muista. Se on kuitenkin syy, miksi hän oli aika paljon sitterissäkin.
Kuitenkin haluaisin tukea seuraavaa vauvaa enemmän motorisissa taidoissa alusta asti. Muistissa on onneksi vielä jotkin fysioterapeutin vinkit esikoisen ajoilta ja ainakin muistan sen tärkeimmän: vauva aina lattialle selälleen (sen jälkeen, kun osaa itse siitä kääntyä) antaen hänen tehdä itse kaikki liikkeet muihin asentoihin. Toki ihan vauvana nimenomaan myös masuasento on tärkeä. Pitää myös muistaa, että vauvaa ei saisi istuttaa lattialla, jos hän ei osaa itse nousta istumaan. Josko seuraava sitten konttaisi, eikä menisi pyllyllään.
Yleisesti toivoisin, että osaisin olla rennompi kaiken suhteen, nauttia enemmän kuin stressata. Kokemuksesta kun jo tiedän, että jotain vaiheita on ihan koko ajan ja sitten ne taas menee ohi. Vauvavuosi on raskas, mutta ohi ihan hetkessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti