Se on vain vaihe!

Meillä on nyt meneillään jokin vaihe. Aina puhutaan neljän kuukauden hulinoista, mutta ilmeisesti on myös jotkin kolmen kuukauden hulinat. Tai ehkä nämä on 3-4 kuukauden hulinat tai ihan vain hulinat. Tai ehkä tämä on vain meidän vauva, joka on perinyt äitinsä hermot. Joka tapauksessa toivon, että tähän päälle ei enää tule mitään neljän kuukaudenkin hulinoita, koska sitten olisi jo aikamoinen soppa käsillä! Yritän kirjoittaa tämän kuitenkin (niin) positiivisesti (kuin mahdollista), koska en halua valittaa tai luoda sellaista kuvaa, että vauva olisi jotenkin raskas tai ärsyttävä. Koska näin ei ole. Vauva on ihana ja rakas, mutta yöt ja illat on olleet nyt aiempaa hankalampia.

Aloitetaan vaikka siitä, että meidän öille on tapahtunut jotain. Tämä jotain alkoi rokotusten jälkeen, mutta nyt kun niistä on melkein kaksi viikkoa, ei niitä voi enää syyttää. Vauvallahan oli jo pitkään seuraavat unipätkät yöheräämisten kanssa: 4h, 3h ja loppuyö 2h välein. Rokotusten jälkeen tämä on ollut: 1,5h pätkiä kolmeen asti ja sen jälkeen 1h pätkiä, kunnes aamulla noustaan jo klo 6. Lisäksi aiemmin hyvinä öinä vauva vain vähän ähisi "herätessään" ja joskus rauhoittui pelkällä tutillakin ilman imetystä. Nyt tutin tyrkyttäminen on maailman suurin loukkaus ja aiheuttaa pitkään jatkuessa kovan huudon. On saatava maitoa ja mielellään nopeasti, koska hidastelukin on pahasta.

Lisäksi vauva avaa silmänsä jokaisena heräämiskertana, mitä ei ennen tapahtunut. Onneksi imetys edelleen saa hänet jatkamaan uniaan, joskin sen jälkeen pitää usein vielä kuunnella ähinöitä ainakin vartin ennen kuin hän nukahtaa uudelleen. Sitten menee ainakin vartti, että itse nukahdan. Ja tunti, että vauva taas herää. Voitte siis ehkä tästä laskea, että omat silmänaluseni ovat aika tummat tällä hetkellä.

Vauvan ensiviikkoina kuulin myös lohdun sanoja, että kolmeen kuukauteen mennessä itkut vähenee. Mutta ei, ne itse asiassa lisääntyy, ainakin jos jokin vaihe osuu sopivasti kohdalle. Alkuun luulin aina, että vauvan kovat huutokohtaukset on jotain ihan kamalaa kipua ja olin tosi huolissani. Nyt olen ymmärtänyt, että niiden syyksi riittää ihan vain se, että raapaiset vahingossa itseäsi poskeen tai äiti laskee sinut sylistä väärään paikkaan. Vauva siis tosiaan huutaa aiempaa enemmän. Huutaa, ei vain itke. Olenkin miettinyt, onko noin pieni voinut jo hoksata, että tämä on se ääni, jolla äidin saa salamana luokse vaikka housut kintuissa kesken vessareissun. Kutsuhuuto. Toisaalta vauva on myös aika herkkä uusille asioille ja mm. koville äänille, mitkä myös saa tämän saman huudon aikaan.

Aamupäivisin vauva on silti yhä hyvällä tuulella. Hymyilee ja juttelee, tutkii lelujaan ja viihtyy hyvin jopa hetkiä itsekseenkin. Tämä on se vauva, jota pidän meidän vauvana. Iltaa kohden alkaa sitten yleinen tyytymättömyys ja kitinät. Missään ei ole hyvä paitsi sylissä, joka liikkuu, ja lopulta ei oikein siinäkään. Vauvaa saa tosissaan viihdyttää. Sitä voisi ummikkona olettaa, että vauva on väsynyt. Mutta yritäpä kokeilla nukuttaa häntä vaunuihin enää klo 16 jälkeen... Suosittelen ainakin kuulosuojaimia, untuvatakkia ja ehdit varmaan kuunnella yhden äänikirjankin loppuun, jos hyvin käy. Ja sitten on vielä ne yöunille nukuttamiset. Ojasta on menty allikkoon ja lausahdus "kyllä se sitten viimeistään teininä nukahtaa" ei enää naurata vaan lähinnä itkettää. Päiväunille vauva nukahtaa aamupäivisin kivasti, mutta iltaa kohden pitää hieman muistaa huutaa sitäkin.

Onneksi meidän vauva on kuitenkin ihana, rakas, täydellinen ja maailman kaunein pieni. Onneksi hän hymyilee ja juttelee ja on oppinut ihanasti kiljahtelemaankin. Onneksi hän naurattaa meitä päivittäin jollain hölmöllä jutullaan. Onneksi hän välillä ihan yllättää ja toimiikin kuin unelma täysin vastoin odotuksia. Näinä hyvinä hetkinä en edes muista huonoja. Ja huonoina hetkinä voin muistella hyviä. Ja ennen kaikkea pitää muistaa, että tämä on kuitenkin vain ohi menevä vaihe.