Tasan vuosi sitten sain tietää olevani raskaana

Tasan vuosi sitten tein raskaustestin ennen töihin lähtöä. Jätin sen sohvapöydälle odottamaan testiajan valmistumista, ja selasin sohvalla puhelinta - en uskonut testiin mitään tulevan. Vilkuilin sitä silti välillä kauempaa, etenkin kun testin odotusaika läheni loppuaan. Vilkaisin. Vilkaisin uudelleen. Otin testin käteeni ja kääntelin sitä ympäriinsä. Siinä oli jotain. Aivan haalea toinen viiva. Niin haalea, ettei mieskään oikein uskonut siinä varmaksi mitään olevan.

Olin todella ihmeissäni. En osannut oikein suhtautua koko asiaan, koska tulos oli kuitenkin vielä niin epävarma. Olen kirjoittanut testin teon jälkeen seuraavasti: "Suu leviää epäuskoiseen ja tahattomaan hymyyn ja kädet tärisee. On jäätävä epäusko päällä. Testissä on selkeästi haamuviiva. -- Kyllä tämä nyt jotain varmaan merkkaa, mutten kyllä osaa vielä oikeasti ajatella, että olisin raskaana. Huominen kertonee enemmän."

Kun sitten vielä seuraavana päivänä tein uuden testin, ei tuloksesta voinut enää erehtyä. Tein silloin itse asiassa sekä liuskatestin että Clearbluen plussatestin ja molempien tulos oli täysin selvä: olin raskaana. Kerroin uutisen myös miehelle heti aamulla, kun hän heräsi. Hän oli matkalla suihkuun ja siinä ohi mennen sitten totesin, että tein muuten uuden testin ja taidan olla raskaana. En muista hänen tarkkaa reaktiotaan (hitsi kun en ole kirjoittanut sitä ylös), mutta hämärästi muistelen sen olleen: "kyllä siinä plussa on". Muistaakseni en tuntenut silloinkaan vielä mitään suurta onnea, vaan lähinnä jonkinlaista paniikkia. Apua, nytkö jo? Ei tämän näin nopeasti pitänyt käydä! Miten meidän kesähäiden nyt kävisi?

Onnentunne hiipi mukaan vasta myöhemmin päivällä, sellaisina sykäyksittäisinä hetkinä jännityksen ohella. Olen kirjoittanut muistiin seuraavasti: "Rehellisyyden nimissä: ajattelin vielä aamulla plussan saatuani, että voi paska. Miksi? Miksi juuri nyt eikä myöhemmin? Haluaisin olla vielä kaksin miehen kanssa pitkään. En halua olla häissä raskaana ja murehtia siitä. Oliko pakko? Just nyt? Ajattelin, ettei oikeastaan olisi mikään menetys, jos tämä vielä menisikin kesken. Aamulla mua vielä ahdisti ja jännitti. -- Päivän mittaan olo helpottui ja aloin tottua ajatukseen. Jännitys katosi. Ja sitten tilalle tuli pelko. Pelkään, että tämä menee kesken. En halua luopua tästä. Haluan, että tästä tulee meidän oma pieni. Sopivasti julkaistiin tänään uusi äitiyspakkauskin. Tuonko minä saan? Kyllä on pieni pää pyörällä ja peloissaan."

Viimeiseksi jäänyt masukuva rv 37+3 (vauva syntyi 38+3)

Nyt ehkä mietitte, miten olin testin tuloksesta niin yllättynyt tai ihmeissäni. Ei, raskaus ei ollut vahinko. Mutta kyllä, se oli silti yllätys. Mulla oli aiemmin todettu pcos tavallisen käynnin ohessa ja annettu samalla käynnillä käteen lapsettomuushoitojen esite saatesanoilla "ei kannata sitten turhaan puolta vuotta kauemmin yrittää ilman hoitoja, kun se ajankohtaista joskus on". Mutta vastoin kaikkia odotuksia me ei ehditty edes ajatella mitään hoitoja, vaan tulinkin raskaaksi heti alkumetreillä. Siksi ajatukseni koko plussasta olivatkin tosi ristiriitaiset. En ollut yhtään osannut odottaa sitä niin nopeasti.

Joka tapauksessa näihin muistoihin on nyt ihanaa palata ja on ihmeellistä, miten niistä on jo vuosi kulunut. Mulle alkuraskaus oli pitkälti pelonsekaista aikaa, koska mun oli vaikeaa uskoa, että kaikki menisi hyvin. Muistan myös elävästi, kuinka jännittävää oli olla raskaana, kun kukaan ei vielä tiennyt siitä. Olisin halunnut silloin julistaa asian kaikille, ja toisaalta en olisi halunnut kertoa siitä vielä kenellekään. Kerroin asiasta kuitenkin melko pian töissä, koska en aina aamuisin päässyt lapsiryhmään huonovointisuuden takia, vaan keräilin itseäni jonkin aikaa taukotilassa. Myös ensimmäinen puhelu neuvolaan oli mieleenpainuva. Muistan sanoneeni "sain plussan raskaustestiin", koska tuntui täysin käsittämättömältä käyttää ilmaisua "olen raskaana".

Loppua kohden kuitenkin lähes kaikki pelot alkoi helpottaa ja meidän häätkin onnistui loistavasti kaikesta huolimatta - raskaus ei onneksi haitannut hääpäivää mitenkään. Ja tietenkin parasta on, että kaikki muukin loppuraskaudessa meni nappiin ja nyt meillä on kaiken tuloksena maailman ihanin pieni poika ♥ On se vain edelleen niin ihmeellistä, miten uusi elämä lähtee kehittymään. Eikä voi olla muuta kuin erittäin kiitollinen tästä kaikesta, mitä meillä nyt on.