2. helmikuuta 2020

Vauvan vuorokausi kahden kuukauden ikäisenä

On jälleen koittanut aika kirjoittaa vauvan vuorokaudesta tunti tunnilta. Tällä kertaa päästään kurkkaamaan kahden kuukauden ikäisen vauvan päivään. Aiemmat postaukset aiheesta:


Tiistai 21.1.2020

9.00 Herään itse. Fitbit kertoo, että nukuimme 21.20-9.00 ja sain unta yhteensä 9 h 37 min, josta on siis jo vähennetty yön valvomiset. Ei kyllä siltä tunnu, heräämisillä on näköjään iso vaikutus virkeyteen. Vauva ähisee jotain vieressäni, on ähissyt jo aamukuudesta asti säännöllisin väliajoin. Koitan, josko hän söisi, mutta nälkä ei ole syynä. Selaan puhelinta ja odotan, mitä tapahtuu. Laitan päälle yövalon osoittaakseni vauvalle, että kohta ollaan taas heräilemässä.



9.15 Vauva availee silmiään ja muuttuu itkuiseksi. Vatsaa vääntää. Odotan hetken ja pumppailen vauvan jalkoja. Sen jälkeen lähdetään aamupesulle ja vaihdetaan puhdas vaippa sekä päivävaatteet.

9.30 Lasken tyytyväisen vauvan lelukaaren alle. Hän alkaa heti katsella leluja, juttelee ja hymyilee niille. Teen itselleni aamupalan ja syön sen vauvalle samalla jutellen.



9.45 Testaan, josko vauvalla olisi jo nälkä. Hän syö vähän, muttei järin ahnaasti. Päästää välillä irti ja alkaa höpötellä omiaan rinnalle.

10.00 Vauva alkaa vähän kärttyiseksi. Näyttää väsyneeltä, eikä suostu enää syömään. Päätän laittaa hänet ulos nukkumaan. Tässä kohtaa vauva yleensä rauhoittuu hyvin vaunukoppaan ja nukahtaa sinne heti itsekseen.

10.25 Olen yrittänyt nukuttaa vauvaa jo vartin ajan koppaa hytkytellen, mutta hän on yhä hereillä ja itkuinen, vaikka selvästi myös väsynyt. Kummallista. Päätän kuitenkin nostaa kopan takaisin sisälle ja riisun vauvan. Raukka on ihan hiessä, kun on niin paljon yrittänyt rimpuilla ja itkeskellä.

10.30 Sylitellään hetki sohvalla. Sen jälkeen otan vauvan syömään, josko hän jäi nälkäiseksi, eikä uni siksi tullut. Hän syökin, muttei mitenkään järin ahnaasti. Sitten hän nukahtaa rinnalle, vaikka yhä jotain kähiseekin välillä.



10.45 Muutaman minuutin jälkeen siirryn vauvan vierestä ja hän herää. Nostan hänet kehtoon, josko unet jatkuisi siinä. Annan hänen ensin olla yksin ja käyn keittämässä kahvia. Kun palaan, hän vain tuijottelee silmät suurina tapettia. Menen vierelle ja saan monia ihastuttavia hymyjä. En voi olla itsekin hymyilemättä, vaikka vähän ärsyttääkin, ettei hän nuku, vaikka selvästi väsyttää. Silittelen vauvan päätä, kokeilen jos saisin hänet nukahtamaan. En saa, vaikka silmät alkavatkin lurpsua. Hänelle iskee väsykiukku.

11.00 Päätän, että nyt riittää nämä kähinät. Puen vauvan uudelleen ulkotamineisiin, pakkaan koppaan ja laitan kopan parvekkeelle. Tälläkin kertaa tulee pientä protestointia kähinän ja itkun muodossa, mutta muutamassa minuutissa vauva nukahtaa.

11.10 Palaan sisälle, juon aamukahvin ja selaan somet läpi. Sen jälkeen siirryn kirjoittamaan blogia. Kotityöt saa vielä odottaa.



12.00 Alan tehdä kotitöitä. Laitan tiskit, viikkaan pyykit, laitan uudet pyykit pesuun ja järjestelen yleisesti tavaroita paikoilleen. Vauva kähisee välillä ja inisee unissaan, en käy keikuttamassa, koska hän nukahtaa yleensä itse uudelleen syvempään uneen.

12.20 Lämmitän itselleni ruokaa, eilistä lihapullakastiketta ja muusia. Jos vanhat merkit paikkaansa pitää, vauva nukkuu vielä ainakin yhteen saakka, eli ehdin syödä ruokani lämpöisenä. Laitan taustalle Greyn anatomiaa ja nautiskelen. Ulkona paistaa aurinko.

13.15 Vauva alkaa heräillä. Olen juuri sopivasti saanut lakanat vaihdettua sänkyyn. Käväisen hakemassa pojan sisälle. Hän jatkaa vielä viitisen minuuttia uniaan ulkovaatteet riisuttuina. Kun hän sitten herää hieman itkeskellen, otan hänet hetkeksi syliin rauhoittumaan.



13.25 Syötän vauvan. Hän ei syö kuin viisi minuuttia, mutta näyttää saaneen vatsan täyteen. Jäädään seurustelemaan sohvalle.

13.45 Siirrän vauvan sitteriin, jotta voin laittaa pyykit kuivumaan. Hän tykkää yleensä katsella, kun puuhailen ja voin samalla jutella hänelle niitä näitä. Tämän jälkeen käydään vaihtamassa vaippa.

14.00 Mennään leikkimatolle, koska vauva näyttää yhä touhukkaalta. Treenataan samalla niska- ja selkälihaksia vatsalla ollen. Vauva kuitenkin väsyy pian: alkaa kitistä levottomasti ja haukottelee. Joko jo?

14.05 Siirrytään sohvalle, josko hän haluaisi syödä. Hän syökin, mutta enimmäkseen pilkkii rinnalla.

14.15 Vauva on unessa. Viivyn hänen vieressään kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen siirryn kauemmas. Jään katsomaan Greyn anatomiaa sohvalle, koska en usko hänen nukkuvan kovin pitkään sisällä.



15.10 Hämmentävää kyllä, mutta vauva nukkuu edelleen. Päätän nousta tekemään välipalaa itselleni ja keitän kahvia.

15.15 Vauva alkaa heräillä. Teen aina sen virheen, että alan puuhastella omiani noin tunnin unien jälkeen, jolloin vauvan unisykli on juuri keveimmässä vaiheessa ja hän herää herkästi. Vauvalla on silmät yhä kiinni, mutta hän vääntelehtii ja kähisee aika ajoin. Häntä selvästi väsyttää, mutta vatsa taitaa vaivata. Tarjoan tuttia, mutta yritän muuten puuttua uneen mahdollisimman vähän, ettei hän heräisi.

15.40 Vauva avaa silmänsä ja herää. Otan hänet syliin heräilemään rauhassa. Katsellaan toisiamme silmiin ja jutellaan, kunnes käydään vaihtamassa puhdas vaippa. Tämän jälkeen vauva syö, joskin yhä melko unisena.

16.05 Laitan vauvan kaukaloon odottelemaan lähtöä kauppaan. En kuitenkaan vielä sulje vöitä tai pue hänelle vaatteita, vaan seurustellaan niitä näitä. Vauva on kaukalossa tyytyväinen: hymyilee ja ihmettelee. Kun mies tulee töistä klo 16.15, käydään hakemassa mun Zalandon paketti sekä tehdään ruokakauppaostokset. Vauva on pitkään hereillä auton ja ruokakärryjen liikkeestä huolimatta, mutta viimein klo 16.30 hän nukahtaa Prismassa kärryihin.



17.00 Saavutaan kotiin ja ehditään juuri purkaa tavarat ja laittaa itsellemme ruokaa lautaselle, kun vauva herää. Hän on onneksi tyytyväisenä sitterissä, kun syön ruokani loppuun.

17.15 Vauva on edelleen tyytyväinen, joten päätän sovittaa vaatteita. Tilasin itselleni ristiäismekkoja sekä vauvalle muutaman uuden vaatteen ja juhla-asun. Otetaan samalla kuvat mun mekoista, koska en osaa itse päättää, minkä valitsen ristiäisiin. Lähetän kuvat tutuille ja aion valita eniten ääniä saaneen mekon. :D

17.30 Vauva alkaa jo hermostua typerään muotinäytökseen. Syötän hänet, ja hän syö hyvin vartin verran. Tämän jälkeen seurustellaan sohvalla.

18.00 Alkaa isin vuoro olla vauvan kanssa. Menen itse suihkuun ja laitan valmiiksi illan sekä aamun juttuja ja järjestelen hieman kotia.



18.40 Syötän taas vauvan. Tosin tämä kerta tuntuu olevan enemmän maiskuttelua kuin syömistä. Lopuksi vauva nukahtaa viereeni sohvalle klo 19.

19.40 Vauva herää huutaen, kyyneleet valuen. Näitä heräämisiä tulee aina välillä. Rauhoittelen häntä sylissä, kunnes tulee taas isin vuoro hoitaa vauvan iltatoimet.

20.00 Mennään sänkyyn, syötän vauvan. Hän syö kymmenen minuuttia. Yövalo on vielä päällä, koska epäilen, ettei vauva nukahda ihan heti. Parina edellisenä iltana on nukahdettu vasta yhdeksältä. Niin nytkin: vauva rimpuilee ja ähisee, itkeskelee välillä. Vatsaa vääntää.

20.30 Syötän uudelleen, koska vauva antaa nälkäviestejä. Hän syökin 10 minuuttia, kunnes alkaa kiukutella rinnalle. Kiukuttelua jatkuu klo 21 saakka, kunnes vatsan väännöt helpottaa. Välillä vauva aina torkahtelee, muttei nuku.

21.00 Käydään vaihtamassa vaippa.



21.15 Palataan sänkyyn. Kokeilen vielä, söisikö vauva. Ei syö, kiukuttelee vain, vaikka hamuaakin samalla. Jätän hänet kylkeäni vasten syömisasentoon ja annan tutin. Hän nukahtaa viidessä minuutissa.

00.30 Vauva syö 10 minuuttia heräämättä. Ihanan pitkä ensimmäinen unipätkä!

3.00 Vauva ähisee. Vaihdan ensin vaipan, jolloin hän avaa silmänsä. Tämän jälkeen hän syö 10 minuuttia ja nukahtaa heti uudelleen.

4.45 Vauva ähisee ja liikehtii, muttei halua syödä, vaan jatkaa uniaan.

5.15 Vauva ähisee ja liikehtii, tällä kertaa hän syö hetkisen heräämättä.

7.00 Vauva ähisee ja liikehtii, syö hetkisen heräämättä.

8.00 Vauva ähisee ja liikehtii, itkeskelee. Pumppaan jalkoja ja hieron vatsaa. Vartissa helpottaa. Vauva ei kuitenkaan avaa silmiään.

8.15 Vauva syö hetkisen heräämättä.

8.40 Laitan yövalon päälle ja selaan puhelinta. Itseäni ei enää väsytä.

8.45 Vauva avaa silmänsä. Odotetaan, että vatsan väänteet vähän taas helpottaa, seurustellaan hetki ja noustaan sitten uuteen päivään.

♥♥♥

Vauvan hereilläoloajat tänään (7 h 55 min ):
9.15-11.00, 13.20-14.15, 15.40-16.30, 17.00-19.00, 19.40-21.20, 3.00-3.15, 8.45-10.30

Vauvan uniajat tänään (16 h 5 min, päivällä 4 h 55 min, yöllä 11 h 10 min):
11.00-13.20, 14.15-15.40, 16.30-17.00, 19.00-19.40, 21.20-00.30, 00.30-3.00, 3.15-5.15, 5.15-7.00, 7.00-8.15, 8.15-8.45

Syömiset (13 kertaa):
9.45, 10.30, 13.25, 14.05, 15.45, 17.30, 18.40, 20.00/20.30, 00.30, 3.05, 5.15, 7.00, 8.15

Tämä oli melko onnistunut päivä ja voisi sanoa, että aika tavanomainen meille. Aamulla tosin hämmästytti, ettei vauva nukahtanutkaan tunnin hereillä olon jälkeen - niin kun on käynyt jo monena päivänä. Onneksi hän silti nukkui perinteisen kaksituntisen. Toiset unet nukuttiinkin sitten sisällä, joten sekin poikkeaa normaalista. Yleensä nukutaan ainakin kahdet päiväunet ulkona, mutta tällä kertaa vauva sattui nukahtamaan sisälle, niin mitäpä häntä siirtämään.

Yleensähän vauvojen pitäisi virkistyä vanhettuaan, mutta kun vertaa edellisiin vuorokausiin vauvan kanssa, oli hän tällä kertaa hereillä selvästi vähemmän kuin aiemmin. Tästä ehkä huomaa myös sen, että nuo aiemmat päivät on tosiaan osuneet vähän huonoon, erityisen itkuiseen saumaan, ja ainakin toinen vieläpä siihen tiheän imun kauteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti