26. helmikuuta 2020

Vauva 3 kk

Meidän pieni rakas on jo kolme kuukautta vanha ja osaa taas melkoisen repertuaarin uusia asioita. Hän jaksaa vihdoin kannatella kunnolla päätään vatsalla ollessaan, eikä menetä hermojaan sekunnin sadasosassa näin tehdessään. Vatsallaan hän ei kyllä siltikään vielä oikein viihdy. Neuvolassa kun tätä yritettiin, hän koitti jo kovasti päästä konttausasentoon pää maata myöten :D Hoitaja ei siis päässyt näkemään pään kannattelua ja kehotti taas treenaamaan sitä lisää.

Myös sylissä ollessa vauva kannattelee päätään hienosti, ja jos pää joskus vähän heilahtaakin, saa hän itse asennon korjattua. Ja pää tulee myös jo mukana käsistä nostettaessa. Niskaa ollaan vielä silti varoiksi tuettu, muttei niin paljon kuin aiemmin. Mitä syliin noin muuten tulee: hän ei mielestään enää ole mikään makuutettava vauva, vaan sylissä on saatava olla puoli-istuen tai muuten pystyssä. Ja sen hän osaakin jo ihan itse ilmaista.

Ilmaisusta puheen ollen vauva on alkanut jokeltaa monipuolisemmin. Hän osaa jo mm. vaihtaa äänensävynsä vaativaksi. Ikään kuin varoituksena, että jos et pian ota mua tästä syliin, niin alan varmasti huutaa. Ja hän itse asiassa huutaakin aiempaa useammin oikein kuuluvasti, jos jokin ei miellytä lainkaan. Näin kävi mm. silloin kun kokeiltiin suihkuttaa häntä tai kun pyllyä pestessä laskin hänet hetkeksi altaan posliinia vasten. Huudon lisäksi hänen sanavarastoonsa kuuluu tällä hetkellä: äyy, eää, ää, nee, grr, är, mmm, jjoo ja hee. Varsinkin grr tai är kurkkuäänteellä on hänen lemppareitaan. Hän katsoo myös jo mielellään silmiin ja jutellessaan sanat saa vauhtia koko kropasta. Kun hän oikein innostuu höpöttämään, sanat tarttuvat kurkkuun, mutta jalat ja kädet vispaa hulluna ja suu on ymmyrkäisenä sekä silmät suurina.



Lelut ja kirjat on alkaneet nyt toden teolla kiinnostaa. Vauva innostuu jo pelkästään kirjan kuvista ja katselee mielellään myös leluja lelumatolla ollessaan. Hän myös seuraa liikkuvaa lelua silloin kun häntä sattuu huvittamaan. Kädet yrittävät myös huitoa leluja ja ihan viime aikoina sormet ovat onnistuneet tarttumaankin niihin. Kun hänelle antaa reikäpallon tai ampparipehmon, hän tutkii niitä innoissaan ja vie suuhun. Toisinaan menee hermot, kun kädet ei vielä tottele siten kuin hän haluaisi. Vauva myös hoksasi viikko sitten, että hänellähän on jalatkin! Ne nousee jatkuvasti kippuraan vatsan päälle, kun hän potkii menemään. Vauva katselee niitä ja laittaa käsiä niitä vasten ihan kuin yrittääkseen ottaa niistä kiinni. Mutta se vaatii vielä lisää treeniä!

Taidetaan myös alkaa vähän päästä jyvälle vauvan persoonasta. Hän vaikuttaa ainakin toistaiseksi vähän hitaasti lämpiävältä. Vieraiden seurassa hän on pitkään melko totinen, mutta rentoutuu loppua kohden ja saattaa jopa hymyillä ja jutella heillekin. Kuitenkin yhä selvästi vähemmän kuin mitä meille vanhemmille. Hän on myös aika rauhallinen, eikä itke turhasta. Mutta kun hän itkee, hän osaa todella sen homman ja osaa olla jo aika vaativakin halujensa suhteen. Itse asiassa tietynlainen vaativuus on nyt viimeaikoina ollut päivien teemana: hän on ollut vähän tyytymätön. Lisäksi rutiinit, tutut asiat ja rytmit tuntuvat olevan tärkeitä. Uudet asiat, etenkin aistikokemukset, saa helposti kovan itkun aikaan.

Vauvan lempijuttuja on yhä olla liikkuvassa sylissä ja katsella asuntoa. Hän tykkää myös katsella leluja ja on nyt alkanut hymyillä lauluillekin. Käsien sekä sormien syöminen ja lelujen vieminen suuhun on myös kivaa puuhaa. Kirjojakin vauva rakastaa katsella. Sitterissä hän viihtyy myös edelleen mainiosti. Sen sijaan ulkovaatteiden pukeminen on pahinta kidutusta ikinä ja kuumuutta vauva ei siedä lainkaan. Nukkumaanmenokin on iso murhe ja syöminen on alkanut vähän tökkiä. Joko hän keskeyttää syömisen suloisen juttelun takia tai sitten iskee rintaraivarit.

Nukkumaan menemme nykyään siinä klo 19-19.30 välillä ja heräämme aamuisin klo 6-7. Tähän väliin mahtuu 4-5 syöttöä, mutta hän nukkuu silti yöt todella hyvin. Päivällä ei ole vielä selvää rytmiä, mutta valvomista on aina enintään 1,5 tuntia. Päiväunet on tunnista kolmeen, useimmiten vain tunnin. Nykyään vauva nukahtaa iltaisin omaan pinnasänkyyn ja nukkuu lopun yön vieressäni, vaikkakin nukahtamisen kanssa saa edelleen taistella - joskus enemmän, joskus vähemmän.

Vaatteista käytetään nyt kokoa 62. Osa niistäkin, etenkin Newbien bodyt, alkaa tosin olla jo vähän jämptejä! Ajattelinkin vaihtaa ne nyt 68 kokoon. Painoa on tullut kuukaudessa vähän reilu 600 g ja pituutta kolmisen senttiä. Neuvolassa kaikki oli kunnossa ja saatiin nyt toinen rotavirusrokote sekä kaksi piikkiä. Piikeistä tuli ihan hirveä huuto, mutta onneksi hän rauhoittui suht nopsaan ja nukahti lopulta syliin. Toivon vaan, ettei niistä nyt tulisi kovia seuraamuksia.

4 kommenttia:

  1. Musta toi 3kk ikä vaikuttaa jo siltä, että vauvan kanssa pystyy jo paljon enemmän kommunikoimaan ja häntä on alkanut kiinnostamaan lelut ja muut asiat. Minusta vaikeinta ihan vastasyntyneen kanssa on se, ettei vauvaan oikeen vielä saa mitään kontaktia:)
    Aika monta kertaa annat vielä maitoa yön aikana! Tässä näkee kuinka paljon vauvat eroavat toisistaan. Meillä paljon pienempi ei syö kuin noin 3 kertaa samassa ajassa. Illat meillä on taas yhtä ruoka-aikaa, että ehkä se ero piilee jotenkin siinä...
    Kauheaa vauhtia kuukaudet vierivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, pystyy jo hyvin saamaan vauvaan kontaktin ja tekemäänkin jotain, esim. lukemaan kirjoja. Mä koin kans alkuun vaikeaksi ja vähän raskaaksikin sen minivauva-ajan, kun kaikki oli vielä niin ykspuolista. :)

      Ja voi vitsit, oispa ihanaa kun meilläkin yösyönnit vähenisi! Oon yrittäny aina tarjota kähinöihin ensin tuttia, mutta syödä tuo haluaa... Puolen vuoden jälkeen voi vasta alkaa "vieroittaa" yösyötöistä, niin siihen asti ei auta kuin heräillä, jos ei rytmi itsestään muutu.

      Ja sanos muuta, just ihan järkytyin, ku terveydenhoitaja tänään sanoi, et varataas samalla se 5 kk-neuvola :D

      Poista
  2. Meidän neiti täyttää myös pian 3kk ja melkein kaikki asiat mitä kirjoitit pätee myös häneen 😅 olipa hauska huomata ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyl aina kiva kuulla, mitä muut saman ikäiset jo osaa ja touhuaa ❤ Hauska kyllä, että on melkeen ihan samat jutut 😄

      Poista