30. kesäkuuta 2019

Polttarit ja raskaus

On mahdollista selvitä omista polttareistaan raskaana ollessakin. Tuli testattua, viikolla 17. Eniten mua epäilytti, kärsinkö päivän aikana: supistuksista, väsymyksestä tai karmivasta nälästä (nälkäkiukusta). Mutta jostain ihmeen syystä koko eilisen päivän yksikään näistä asioista ei vaivannut minua. Ne jotenkin vain väistyi kaiken hauskanpidon tieltä ja voin ihan rehellisesti sanoa, etten edes muistanut olevani raskaana puoliakaan ajasta. Se oli vapauttavaa!

Mutta sitten tämä sunnuntai, voi pojat. Tänään nuo kaikki kolme iskikin sitten päälle tuplapahoina (supistukset onneksi lievinä ja vähäisinä) ja lisänä vielä pahoinvointia lähes oksennuspisteeseen saakka. Sanomattakin ehkä selvää, mutta sanon silti, etten juonut alkoholia, mutta näköjään krapulan saa muutenkin. Meidän porukasta ei itse asiassa kukaan juonut, vaikken ollutkaan sitä muilta kieltänyt. Oli siltikin ihan huikean paras päivä.

Ajattelin ensin, että pidän tämän blogin vain äitiys- ja vauvablogina, mutta sitten ajattelin, että ehkä näistä polttareista voisi joku saada vinkkiä, jos pitää järkätä niitä raskaana olevalle. Tietenkin kaikkien tilanne on aina eri ja tässäkin moni asia oli tehty juuri sen mukaan, mistä itse tykkään ja mitä tarvitsen.


Mut yllätettiin puolen päivän aikoihin täysin. Parjasin jo miehelle, kuinka pettynyt olen, kun polttarit ei olleetkaan tänään ja olin ollut siitä ihan varma! Olin siis siinä 12 aikoihin lähdössä miehen kanssa pukukaupoille, kun ovikello sitten soi. Tarkoituksena oli ollut, että ehtisin syömään kunnon ruoan ennen lähtöä ja tästä miehellä oli ollut vastuu. Se oli hyvä, koska ilman tätä olisi ollut aika tuskainen taival edessä.

Juotiin muumilimuskumpat, syötiin mansikoita. Mua vähän alkoi hirvittää, kun sain tehtäväksi ratkoa sanoja ja niiden mukaan päivän ohjelmassa olisi mm. Flowpark ja Viking Line. Kaksi asiaa, jotka olin jo kauan ennen raskautta ilmoittanut, että ei sitten laivalle eikä korkeita paikkoja. :D Mutta tämä osoittautuikin päivän mittaan vitsiksi. Huh.


Päivän ekana etappina oli ohjelmassa kukkaseppeleiden tekoa kukkakaupassa aidoista kukista. Istuminen sopi mulle kuin nenä päähän ja seppelettä oli ihana näpertää. Siinä pystyi fiilistelemään ja juttelemaan, aloittamaan päivän mukavan rauhassa. Lisäksi jokainen meistä sai itse tekemänsä seppeleen mukaan ja ne olikin kiva lisä päivään, pidettiin niitä iltaan asti. Näyttää yllättävän kivalta, enkä näyttänyt enää lainkaan niin nuhjuiselta, kun oli seppele päässä. :D

Tästä siirryimme välipalalle Subwayhin. Alkoikin olla jo nälkä eli hyvään paikkaan oli mietitty tämä ruokailu. Edellisestä lounaasta oli mulla kulunut kolmisen tuntia. Mentiin puistoon syömään leivät ja ne täytti juuri sopivasti. Sillä pärjäsi itse asiassa ihan iltaan saakka! Siitä jatkettiin keskustaan kiertelemään kohti seuraavaa paikkaa. Sain lisäksi tehtävän, jossa mun piti kysellä vastaantulijoilta sanoja tyylillä "mikä eläin sulla tulee ekana mieleen?"



Kävelymatkamme päättyi virtuaalitodellisuuspelipaikkaan. Se on pelaamisesta tykkäävälle varmasti kiva kokemus, etenkin jos ei ole ennen ollut. Oli kyllä tosi hauskaa ja jännää. Vähän kyllä pelkäsin, että kaadunko tai pyörrynkö, koska välillä pelatessa alkoi vähän huimata. Etenkin, kun testasin ensimmäisenä peliä, jossa käveltiin lankulla pilvenpiirtäjän huipulla (pääsin sittenkin korkeaan paikkaan) ja jossa sai lentää kaupungin yllä. En tiedä, johtuiko tämä raskaudesta vai olisiko näin käynyt muutenkin.

Mutta huimaukseen onneksi auttoi, kun välillä kokeili pelejä, joissa sai seistä paikoillaan. Kannattaa kuitenkin huomioida asia etenkin raskaana ollessa, jos on muutenkin huimausta. Voisin myös kuvitella, että tämä voi aiheuttaa joillekin pahoinvointia. Muuten tämä oli sellainen sopivan aktivoiva juttu, ei tullut liian kuuma tai liikaa rehkittyä, mutta kuitenkin jotain toiminnallista.


Tästä pieni kahvipaussi ja sitten jokirantaan kiertelemään. Kävely ei kumma kyllä aiheuttanut supistuksia mulle toisin kuin kävi esimerkiksi juhannuksena, jolloin matka oli paljon lyhyempi. Välillä jotain pientä paineentunnetta, muttei mitään vaarallisen erikoista. Matkalla takaisin autolle pääsin myös kokeilemaan Voi-potkulautaa, hauska kokemus sekin! Ja illaksi sitten kaverin luo syömään itse tehtyä ruokaa sekä pelaamaan sellaista lautapelimuotoista pakohuonepeliä. Sopivan rento ja rauhallinen lopetus päivälle. Ai niin ja sainhan mä vielä kirjoittaa miehelle runon keräämieni sanojen pohjalta.

Mitä vinkkejä antaisin polttareiden järjestämiseen raskaana olevalle?

Itsehän en järjestämisestä tiedä mitään, mutta päiväni itsessään oli kaikin puolin loistava ja hyvin järjestetty. Sopivassa suhteessa kävelyä, istuskelua ja aktiviteettia. Käytössä auto pidempiin matkoihin. Aikataulu oli mietitty hyvin, oikeastaan melko väljäksi ja vapaaksi, jotta pystyttiin menemään täysin mun ehdoilla ja mun jaksamisen mukaan. Suunnitelmia ilmeisesti muutettiin myös ihan lennossa. Joskin itse tosiaan jaksoinkin aika normaalisti koko päivän puoleen yöhön saakka eli ylimääräisiä lepotaukoja ei tarvittu. Koko ajan oltiin myös sellaisella alueella, että oli lyhyt matka vessaan ja ruokapaikkoihin sekä mahdollisuus istuskelu- ja lepotaukoihin. Ajattelisin, että etenkin tuo väljä aikataulu on kätevä, jos polttarisankari on raskaana.

Yöksi pääsin kotiin, mikä oli kiva, mutta olisin voinut jossain yöpyäkin. Kysyisin kuitenkin ehkä itse raskaana olevalta, että mikä on hänen toiveensa asian suhteen. Kysyisin myös suoraan morsiamen ajatuksia polttareiden alkoholipolitiikasta, koska hän ei itse voi juoda lainkaan. Polttareilla kun kuitenkin on aika kostea maine.

Mutta kuten alussakin sanoin, mikään yleispätevä ohjeistus tämä ei ole. Kaikki riippuu niin paljon morsiamen kunnosta ja voinnista. Joku olisi pystynyt varmasti vielä hurjempaankin menoon ja jollekin tällainen vähäkin kävely ja touhuaminen olisi voinut olla liikaa. Paljon vaikuttaa myös raskausviikot, ja paras aika polttareille on yleisesti ottaen toinen raskauskolmannes, jolloin olo on yleensä parhain koko raskausaikana (muttei toki kaikilla).

Kannattaa kuitenkin kysyä jo suunnitteluvaiheessa, onko jotain, mitä morsian ei enää pysty tekemään (esim. mulla on kielto nostamiseen ja liikaan rehkimiseen supistusten takia) ja pyytää häntä myös pitämään polttariseurue ajantasalla mahdollisista muutoksista. Suosittelen myös tutustumaan raskausajan ruokasuosituksiin, etenkin jos ruoka tulee olemaan pääosassa ja selvittämään kaikesta aktiviteetista, että siihen on varmasti turvallista osallistua raskaanakin.

Mun mielestä oli myös tosi hyvä, että listasin polttareideni vieraiksi vain mun kaikkein lähimmät ystävät. Näin tunnelma oli rennompi, enkä joutunut stressaamaan sitä, pitävätkö muut mun polttareita tylsinä tai mitä jos en jaksakaan ja kaikki lopahtaa kesken kaiken. Alkuun kun mietin, että kutsuisin myös häihin osallistuvia kavereita mun ja miehen yhteisistä kavereista.

Saa lisätä muitakin vinkkejä, jos jollain on kokemusta järjestämisestä tai päivän tähtenä olemisesta.

4 kommenttia:

  1. Vitsi miten ihanat polttarit ♥ Me mentiin aikanaan tylsästi maistraatissa naimisiin ja vähän joskus harmittanutkin, että jäi polttarit ja muu kokematta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli joo 😊 Se on kyl harmi, oli kiva ja aika ainutlaatuinen kokemuksenakin. Mutta ei sitä pidä kuitenkaan liikaa surkutella :D

      Poista
  2. Kuulostaa, että sait kyllä tosi kivat polttarit. Juuri sellainen rennon väljä meininki, eikä mitään väkipakolla menemistä paikasta toiseen. Tietääkö kaikki häihin osallistuvat ihmiset jo raskaudestasi, vai tuleeko vatsasi yllättämään porukkaa itse hääpäivänä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) Jaa a, tuo on kyllä hyvä kysymys. Kaikki perheenjäsenet ja kaverit tietää, mutta täti- ja setäosaston tietämys riippuu varmaan juorujen määrästä. :D Mutta on se mahdollista, että tulee jollekin ihan yllätyksenäkin.

      Poista