Epäonnistunut unikoulu?

Uni, ravinto ja terveys - olen tullut siihen tulokseen, että nämä kolme osa-aluetta aiheuttavat eniten haasteita vauva-arjessa. Jos olet onnekas ja kaikki edellä mainitut sujuvat, on arki luultavasti hyvinkin leppoisaa ja helppoa. Meillä menee näiden suhteen muuten ihan kivasti, mutta uni on selvästi meidän arjessa se osa-alue, jossa on eniten haasteita.

Nukahtaminen on aina ollut meidän vauvalle jossain määrin hankalaa. Eikä unessa pysyminenkään ole sujunut ihan mutkitta. Iltanukahtamiset oli meillä joskus ihan tuskaa, kunnes saatiin niihin viimein parannus sitkeällä työstämisellä. Pitkään meillä menikin jo niin, että vauva vain laskettiin illalla sänkyyn ja oltiin vierellä noin 10-20 minuuttia, jonka aikana hän nukahti itse. Kesäkuusta alkaen ollaan nukutettu hänet pinnasänkyyn myös päiväunille, kun hän ei enää vain millään nukahtanut vaunuihin parvekkeelle, ja sekin on sujunut tosi kivasti.

Nukahtamisissa ei siis sinällään ole ollut enää ongelmia - paitsi öisin. Silloin vauva ei osaa nukahtaa uudelleen ilman imetystä. Hän siis herää edelleen 4-5 kertaa yössä ja vaatii aina päästä rinnalle. Tarjoan kyllä aina ensin tuttia, mutta tilanne päättyy joka kerta huutoon, jos en ota syömään. Siksi en enää nykyään edes yritä tutilla kuin kerran ja jos siitä alkaa kitinät silmät avoinna, nostan hänet syömään. Kerran yössä vauva syö vielä ihan hyvin, mutta muut kerrat ovat usein vain pinttynyt tapa nukahtaa uudelleen. Tästä syystä päätettiin aloittaa tuoliunikoulu viikko sitten.

Tuoliunikoulusta löytyy lisää tietoa googlaamalla, mutta lyhyesti kerrottuna siinä siirretään tuolia (jolla itse istut) kolmen illan välein kauemmas pinnasängystä, kunnes ollaan ulkona huoneesta. Vauvaa saa rauhoitella äänellä ja kosketuksella ja ottaa syliinkin, mutta tätä pitäisi hiljalleen vähentää, kunnes pelkkä läsnäolo riittää. Kuulostaa helpolta, mutta on yllättävän hankalaa.

Ensimmäinen unikoulupäivä meni kaikkien unien osalta huutaen ja jouduin ottamaan vauvan syliin useampaan otteeseen rauhoittumaan. Ja se oli hyvin kummallista, koska vauva oli aina ennenkin nukahtanut lähes samalla tavalla: siten, että toinen meistä makoili meidän sängyllä pinnasängyn vierellä ja vauva nukahti itse. Nyt ainoa ero oli se, että siirryin istumaan pinnasängyn toiselle puolelle... On se pienestä kiinni. :D

Päätin myös samaan rytäkkään lopettaa yösyötöt kokonaan, jotta päästäisiin kokonaisiin öihin. Kokeilin tätä ensimmäisenä yönä, kun vauva heräsi syömään noin 22 aikoihin ja olin itse vielä sopivasti hereillä silloin. En ottanut häntä rinnalle kitinästä huolimatta, vaan annoin tuttia, istuin vierellä, suhisin ja silitin. Huudoksihan se meni ja jouduin ottamaan vauvan useasti syliin. Vartin rauhoittelin, kunnes lopulta sain vauvan nukahtamaan uudelleen. Tuntui todella pahalta, kun toinen huusi ihan täyttä kurkkua sylissäkin aivan väsyneenä, kyyneleet vain valui silmistä. Lopulta hän haki todella syvälle uppoavan, apua anovan katsekontaktin. Huuto muuttui säälittäväksi huutonyyhkytykseksi, kun pieni ei vain jaksanut enää huutaa kunnolla. Sydän hajosi murusiksi. Mutta ajattelin kestäväni tämän, koska sain hänet kuitenkin lopulta rauhoittumaan ja nukahtamaan.

Mutta kun viitisen minuuttia oli kulunut, vauva heräsi uudelleen ihan täysillä huutaen. Sain hänet taas lopulta rauhoiteltua sänkyyn, mutta aikaa siihen kului kymmenen minuuttia. Kunnes taas viiden minuutin päästä sama toistui: hän heräsi huutaen. Tällä kertaa en saanut rauhoiteltua häntä sänkyyn, vaan jouduin jälleen ottamaan syliin. Huuto ei loppunut millään sylissäkään. Väsyneenä ja itku kurkussa luovutin. En vain pystynyt enää katsomaan sitä toisen "hätää", olipa se todellista tai ei.

Tein siis sen, mitä ei missään nimessä olisi pitänyt tehdä: imetin. Vauva rauhoittui siihen heti ja nukahti. Jouduin myöntämään itselleni, että musta ei vain ollut yöimetysten lopettamiseen - ei ihan vielä. Tokihan mies voisi hoitaa ensimmäiset yöt, mutta se ei poistaisi mun epävarmuutta ja ahdistusta siitä, onko vauva tosiaan valmis lopettamaan yösyötöt. Mutta kun aika on kypsempi, mies saa hoitaa tämän osuuden, jotta en itse tuoksu maidolta vieressä.

Yösyöttöjä voisi myös yrittää vain vähentää, mutta se taas on mun mielestä todella epäjohdonmukaista vauvan näkökulmasta. Eihän hän osaa kelloa ja ymmärrä, miksi välillä pääsee syömään ja välillä ei. Toinen vaihtoehto olisi kokeilla unisyöttöjä eli vauva syötetään aikuislähtöisesti unessa. Niiden ajoitus on vain hankalaa, kun heräämisajat vaihtelevat. Yöllä taas pitäisi laittaa herätyskello, mihin vauva sitten heräisi itsekin. Mietin myös, josko kokeilisikin antaa velliä ekalla heräämiskerralla. Pitäisikö se nälän pois kauemmin? En toisaalta kyllä haluaisi opettaa uutta uniassosiaatiota vellistä, vaan opettaa sitten ennemmin suoraan pois yösyötöistä, kun aika on.

Joka tapauksessa päätettiin nyt jatkaa unikoulua vain iltojen ja päiväunien osalta ja se onkin mennyt ihan kivasti. Näin viikon jälkeen vauva nukahtaa itse 10-15 minuutin aikana, kun pysyttelen huoneen ovensuussa. Suhinaa ei tarvitse enää joka kerta ja kosketuksen on voinut lopettaa oikeastaan jo kokonaan. Ainoa ongelma on tutti. Sitä joutuu laittamaan takaisin suuhun joskus montakin kertaa ja vielä pitkään, koska vauva oppii vasta noin 8-10 kuukauden ikäisenä laittamaan sen itse takaisin. En tiedä, voidaanko siis päästä täydelliseen itsenäiseen nukahtamiseen ennen kuin päästään tuttiongelmasta.

Vedetään tämä unikoulu kuitenkin loppuun, koska sekin olisi jo voitto, jos vauva oppisi itsenäiseen nukahtamiseen niin, ettei huoneessa tarvitse olla ihan vierellä. On sitten joskus helpompaa lopettaa yösyötöt, kun tämä taito jo löytyy. Toki toivon, että yön unijaksot pitenisi jo tälläkin, kuten joillekin käy, mutta toistaiseksi näyttää siltä että imetys on niin vahva uniassosiaatio yöaikaan, että se ei itsekseen poistu. Toisaalta meillä on vielä tekemistä päivärytminkin kanssa, mutta se on ihan oman postauksen pituinen juttu.

Omat tunteet on nyt aika ristiriitaiset. Toisaalta haluaisin vihdoin nukkua kokonaisia öitä ja päästä tästä väsymyksestä jo eroon. Mutta toisaalta tuntuu ihan liian aikaiselta huudattaa pientä ja lopettaa yösyötöt kuin seinään. Kateeksi käy kyllä niitä perheitä, joiden vauvat on oppineet nukkumaan kokonaisia öitä itse ilman minkäänlaista vaivannäköä, ja jotka on vain itse vähentäneet yösyömiset tai jättäneet ne pois. Mutta kaikkea ei voi saada ja kuten sanoin, tämä on se meidän osa-alue, jota pitää työstää enemmän ihan tietoisesti. Kyllä meilläkin vielä joskus nukutaan ja nukahdetaan itse!