3. elokuuta 2020

Raskaudesta ja sektiosta toipuminen

Tästä on pitänyt kirjoittaa jo pitkään, mutten ole tiennyt, mitä oikein haluaisin sanoa. Toipumiseen ja palautumiseen liittyy kuitenkin niin paljon eri asioita ja toisaalta tuntuu, etten vieläkään ole täysin sama minä kuin ennen raskautta. Enkä tietyllä tapaa koskaan tule olemaankaan.

Sektion takia onnistuin varmasti välttymään joiltain ikäviltä jälkiseuraamuksilta, mitä alatiesynnytyksestä olisi voinut seurata, mutta toisaalta sain tilalle jotain muuta, mitä ei alatiesynnytyksen kokeneilla ole ollut. Raskaus tietenkin myös itsessään jätti jälkiä, mihin ei synnytystapa vaikuttanut. Harmikseni mulla ei ole yhtään kuvia raskausvatsasta synnytyksen jälkeen. Ajattelin silloin, että ne on aivan turhia, mutta olisihan se nyt ollut mielenkiintoista katsoa jälkikäteen palautumista kuvienkin kautta.

Sektiosta toipuminen

Aloitetaan kivuista. Sektion jälkeen olin kipeä. Sängyssä maatessa kivut pysyivät aisoissa epiduraalin, Buranan ja Panadolin kanssa. Sektio tehtiin noin neljältä iltapäivällä ja minut käskettiin ylös sängystä jo samana iltana. Se oli virhe. Sängystä istumaan nouseminen teki todella kipeää. Pääsin kuitenkin vaivoin istumaan sängyn reunalle. Seuraavaksi nousin seisomaan ja salamana päälle iski todella huono olo ja silmissä sumeni. Menin äkkiä takaisin istumaan, enkä onneksi pyörtynyt, mutta lähellä oli. Seuraavaksi nousemista kokeiltiin vasta seuraavana päivänä puolilta päivin ja silloin se onnistui ilman pyörtymisen tunteita. Käytiin kätilön avustuksella vessassa ja poistettiin samalla katetri.

Pari seuraavaa päivää oli ihan tuskaa nousta sängystä ja kävellä vessaan. Olisin mieluummin pitänyt katetrin. Ja muualle en juuri kävellytkään kuin vessaan, muuten makoilin vain sängyssä. Ahdisti jo valmiiksi kun tiesin, että pitäisi nousta siitä ylös. Pelkästään sängyssä asennon vaihtaminen oli tuskaa ja tosi hidasta kipujen takia. Kävellessä vatsaan sattui joka askeleella ja lisäksi kärsin aina pystyasennossa ihan kamalista hartiapistoista leikkauksen kaasujen takia. Ne oli oikeastaan alkuun jopa pahemmat kivut kuin mitä vatsan seudulla, koska niihin ei kipulääkkeetkään auttaneet. Ne alkoi helpottaa vasta noin neljäntenä päivänä leikkauksesta.

Pahin alavatsan seudun kipu hellitti onneksi jo kotiutumispäivänä eli kolmantena päivänä synnytyksestä. Silloin pystyin kävelemään itse autolle suht pitkän matkan ilman tuskan irvistyksiä, toki vauhti oli todella hidas ja välillä vähän huimasi. Kipulääkkeitä söin kuitenkin pari viikkoa: Buranaa ja Panadolia ekan viikon ja toisena vain Panadolia. Kotona kivut alkoi hellittää, kun alkoi liikkua enemmän, mutta kuljin edelleen hitaasti ja kumarassa jonkin aikaa. Tuntui ihan hirveän avuttomalta ensimmäiset päivät ja harmitti, etten pystynyt hoitamaan vauvaa täydellä teholla.



Suunnilleen siinä parin viikon kohdalla, kun lopetin lääkkeet, aloin olemaan ensimmäisiä kertoja täysin kivuton ja esimerkiksi ylös nouseminen oli jo vähän helpompaa. Vatsalihaksille ei toki voinut varata lainkaan vielä pitkään, taisin varoa sitä kaikkiaan koko yhdeksän viikkoa jälkitarkastukseen asti. Sen jälkeen sain luvan käyttää vatsalihaksia normaalisti, koska vatsalihasten erkaumaa oli enää hädin tuskin yhtään jäljellä.

Aloin myös kärsiä kovista (suolistoperäisistä) ylävatsakivuista kolmantena iltana sektiosta. Mulle tuli myös tosi paha olo, närästys ja vatsa oli aivan sekaisin. Heikotti ja tärisytti. En tiedä, mistä tämä johtui, eikä tienneet oikein kätilötkään. Eivät enää kuitenkaan tuoneet lääkkeiden yhteydessä magnesiamaitoa, jota olin siihen asti saanut säännöllisesti (käsittääkseni tätä annetaan vatsan toiminnan edistämiseksi). Sain myös Somacia ja varoiksi tsekattiin hemoglobiini, joka olikin vain 92. Toisaalta olin myös syönyt sairaalaruokaa, joka ei ollut täysin oman ruokavalioni mukainen. Mulla oli muutenkin aika pitkään synnytyksen jälkeen vatsa herkillä, jos söin vähänkään jotain "väärää" eli syy saattoi olla siinäkin. Muutamassa viikossa tämä onneksi sitten normalisoitui ja pahimmat kivut jäi kyllä jo sairaalaan.

Sektiossa oli se hyvä puoli, että lantionpohjanlihakset eivät menneet missään kohtaa huonoon kuntoon. Tai oletan ainakin, että se oli sektion syytä. Tästä johtuen en kärsinyt myöskään lainkaan virtsankarkailusta, mitä olen kuullut monella olleen. Sen sijaan vessassa käydessä alavatsalla tuntui pitkään ikävää painetta. En tiedä, mistä se johtui, mutta se tuntui satunnaisesti vielä puolen vuoden jälkeenkin. Multa testattiin aluksi tulehdukset, mutta niitä ei onneksi ollut. Lääkäri epäili, että paine/kipu johtuu siitä, että sisäelimet vielä hakevat paikkaansa raskauden jäljiltä. Ja nyt kahdeksan kuukauden kohdalla tätä tunnetta ei enää olekaan ollut hetkeen.

Sektioarpihan mulla on ankkurin muotoinen: normaali vaakaviiva ja 3 cm lisäviilto ylöspäin. Arpi parani silti todella hyvin. Suihkuttelin sitä päivittäin ja siinäpä se aikalailla olikin. Nyt se on alkanut vähän jo haalenemaankin, mutta näkyy kyllä vielä ihan selkeästi punaisena viiruna. En muista tarkalleen paranemisvauhtia, mutta tikit alkoi sulaa parin viikon jälkeen ja ainakin joulusaunassa kuukauden jälkeen pystyin käymään jo ihan normaalisti. Pitkään mua inhotti koskea arpea, koska se tuntui jotenkin ikävältä. Joskus puolen vuoden jälkeen sitä sieti vähän jo painaakin. Mutta yhä joskus vauvan potkaistessa arpea kohti, tuntuu edelleen ikävä vihlaisu.

Eniten mua ärsytti sektion jälkeen se, etten pystynyt hoitamaan vauvaa normaalisti. Nostamiset ja kääntämiset sylissä olivat hankalia, enkä uskaltanut kunnolla esim. kantaa tai hytkytellä häntä pitkin asuntoa ekaan viikkoon, koska pelkäsin äkkinäisiä kipuja ja olin muutenkin aika heikossa kunnossa. Toisella viikolla alkoi kuitenkin helpottaa ja koen, että pystyin elämään suht normaalia vauva-arkea ja toimimaan vauvan kanssa normaalisti kaikissa tilanteissa.

Raskaudesta toipuminen

Mulla katosi vatsa melkein kokonaan jo heti leikkauksen jälkeen. Olen nähnyt kuvia, joissa monilla on leikkauksesta jäänyt ihan selvä pallovatsa kuin olisi vielä raskaana. Mulle ei niin käynyt, vaan vatsa kutistui heti jättäen jälkeensä pienen pullamössökummun. Sanoivat leikkaussalissakin, että vatsa oli tosi pieni ja vauva täytti koko tilan. Tämä pullamössökumpu sitten hiljalleen katosi itsekseen, en edes muista missä ajassa. Muutamassa kuukaudessa varmaankin. Mulle mahtui jo sairaalasta kotiutuessa omat vaatteet päälle, housut ehkä vähän kiristi, mutta mahtuivat kuitenkin. Valitsinkin housuista muutenkin löysimmät versiot ekan kuukauden jo ihan sektioarvenkin takia.

Painoa mulla kertyi raskauden aikana yhteensä noin 15 kiloa. En ole tietoisesti laihduttanut yhtään synnytyksen jälkeen, mutta paino putosi hiljalleen itsekseen. Puolen vuoden jälkeen olin takaisin samassa painossa kuin ennen synnytystäkin. Olen kauttaaltaan muutenkin aika samaa kokoa kuin ennenkin, vatsa ei ehkä ole enää vain niin kiinteä. Raskausarpia ei tullut yhtään.


Ehkä suurin raskauden jättämä muutos on lihasheikkous. Mulla ei ole keskivartalon tukea nimeksikään jäljellä. En muista, kenen blogista aikoinaan luin, mutta joku kirjoitti olevansa raskauden jälkeen S-muotoinen. Ja se pitää kyllä paikkansa omalla kohdallanikin! Ryhti on aivan lysyssä. Tämä tuskin korjaantuu itsekseen eli pitäisi vaan alkaa treenata. Parhaiten keskivartalon lihasten heikkouden huomaa, kun yrittää laskea vauvan pinnasänkyyn. Sektion jälkeen tämä ei tahtonut onnistua lainkaan ja nykyäänkin se tuntuu vaikealta ja raskaalta.

Sen voisin vielä mainita, että multa lähtee edelleen todella paljon hiuksia. Ne alkoi tippua muutaman kuukauden kohdalla ja loppua ei näy. Sama mulla kävi hormonaalisen ehkäisyn lopetuksen jälkeen, enkä kuitenkaan kaljuuntunut täysin eli olen asian suhteen optimistinen. Uutta pikkuhiusta kasvaakin jo paljon takaisin, lähinnä ärsyttää joka puolella lojuvat hiukset, jotka ei oikein ponnariakaan pitämällä pysy aisoissa.

Tunne-elämä on aikalailla palautunut, vihdoin. Alkuun olin tosi herkkä ja itkeskelin kaikenlaista. Tästä postauksesta pääset lukemaan lisää kaikesta tunnemyllerryksestä. Toki olen edelleen vähän herkempi kuin ennen raskautta, mutta itku ei tule enää jokaisesta ihanasta ja kamalasta asiasta. Vielä kun imetys loppuu, uskoisin oloni palaavan täysin normaaliksi. Kyllä se nytkin jo aikalailla on normaali, ja ai että miten nautin taas vaikkapa vatsallaan nukkumisesta. Oikeastaan ainoa työstettävä asia tällä hetkellä on ne keskivartalon lihakset. Ehkä nekin vielä joskus tulee kuntoon.

2 kommenttia:

  1. Mä komppaan niin sitä tunnetta, että vieläkään ei tunnu siltä samalta minältä, kuin ennen synnytystä. Itselläkin on vaikka mitä vaivaa, mistä huomaa, ettei keho ole vieläkään palautunut kokonaan. Tosi kiva kuulla tuntemuksista sektion jälkeen. Ei osaa edes kuvitella, kuinka kovilla krippa on sellaisen leikkauksen jälkeen ja kuinka kipeää se voi tehdä.
    Itse kärsin samaisesta hiustenlähdöstä..talo täynnä minun hiuksia. On lähtenyt ihan sellaisina tuppoina mulla. Ohimon hiukset ovat ihan pätkäiset ja sojottelevat joka suuntaan. Toivottavasti tasaantuisi pian..
    Jännä toi ryhdin menetys, itsellä taas jotenkin raskaus tuntui vahvostavan selkälihaksia jostai kumman syystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän kauan kestää kyllä palautua, vaikka onhan se toisaalta ihan mieletön kokemus kropalle, kun oikein miettii. Hiustenlähtö on kyllä rasittavaa kaikista noista mainitsemistasi syistä :D Mulla ryhdin menetys voi johtua ihan siitäkin, että lihakset oli alkujaankin melko huonossa kunnossa. Tai ei ainakaan mitenkään hyvässä...

      Poista