4. elokuuta 2020

Kohti säännöllistä päivärytmiä -päiväkirja

Kirjoitin jo aiemmin postauksen, jossa kerroin meidän alkavasta päivärytmin muutoksesta. Nyt tarkoituksena on seurata päivä päivältä, miten uuden rytmin muodostus lähti sujumaan. Ajattelin, että olisi hyvä olla muistiinpanoja esimerkiksi nukahtamisajoista ja -tyyleistä sekä ylipäätään jonkinlainen kirjanpito unien pituuksista ja määristä. Näin pysyisi kärryillä, mihin kaikkeen tämä muutos vaikuttaa vai vaikuttaako.

Syy, miksi alunperin lähdettiin tällaiseen kiinteään rytmiin oli se, ettei olla muullakaan (vapaammalla) keinolla saatu päivärytmiä asettumaan kohdilleen. Meillä on ollut haasteena myös aikaiset aamut (klo 5 tai aiemmin), yöheräämiset ainakin 4-5 kertaa sekä nukahtamisen vaikeus iltaisin ja joskus päivisinkin. Näihin pitäisi vaiktuttaa suuresti se, onko päivärytmi kunnossa. Rytmi, johon lähdimme pyrkimään, oli: 19-7, 9.30-10 ja 12.30-14.30 sekä tarvittaessa tehotorkut 7-7.30 välillä (vain 10-15 minuuttia).



Maanantai 27.7.

Heräsi klo 4.45

Tämä ei alkanut ihan niin kuin toivoin, kun vauva heräsi jo klo 4.45. Yritin nukuttaa uudelleen, mutta noustiin klo 5.30, kun ei onnistunut. Vauva oli itkuinen koko aamun ja sen sijaan, että olisin voinut laittaa hänet tehotorkuille klo 7, oli hänet pakko nukuttaa jo klo 6.10. Vauva oli näiden ekojen unien jälkeen todella hyväntuulinen ja iloinen koko päivän.

1. Unet 6.10-7.00

Nukahtaminen kesti 5 min. Silitin, mutta nukahti itsekseen. Herätin, sujui helposti. Mietin pitkään, minkä verran vauvan voisi antaa nukkua, mutta tulin siihen tulokseen, että ehkä herättämällä klo 7 nämä menisi ikään kuin yöunien jatkeena.

2. Unet 9.30-10

Nukahtaminen kesti 10 min. Silitin, mutta nukahti itsekseen. Herätin, sujui helposti.

3. Unet 12.30-14

Nukahtaminen kesti 10 min. Silitin, mutta nukahti itsekseen. Heräsi klo 13.10, nukutin uudelleen silittämällä 5 minuutissa. Klo 14 heräsi itse, en yrittänyt enää nukuttaa.

Yöunille 18.30-5

Nukahtaminen kesti 20 min. Heräsi klo 19.05, mutta nukahti helposti uudelleen silittelyyn. Yöllä heräiltiin tunnin tai parin välein.

Tiistai 28.7.

Heräsi klo 5

En ole kylläkään ihan varma, koska vauva heräsi, koska sekosin kellossa. Luulin, että klo 5, mutta seuraavassa hetkessä se olikin jo 6. Noustiin siis klo 6.05 ylös. Vauva oli aika huonolla tuulella, kunnes vasta joskus klo 11 maissa piristyi.

Tehotorkut 7.20-7.30

Nukahtaminen kesti 10 min. Herätin, olisi halunnut jatkaa uniaan.

1. Unet 9.25-10

Nukahtaminen kesti 5 min. Oli kuitenkin aika itkuinen unille mennessä, pidin käsiä päällä, kunnes nukahti. Herätin, heräsi ihan hyvin.

2. Unet 12.30-14

Nukahtaminen kesti 10 min. Silittelin. Heräsi klo 13.05, mutta nukahti uudelleen, kun menin huoneeseen ja käänsin kyljelleen.

Yöunille 18.05-5.40

Nukahtaminen  kesti 10 min. Istuin vierellä, nukahti täysin itsenäisesti. Heräsi klo 18.40, nukahti helposti uudelleen. Yöllä heräiltiin taas usein, tunnin tai parin välein, mutta maitoa ei aina huolittukaan. Lisäksi vauva valvoi melkein 23-00 välisen ajan.

Keskiviikko 29.7.

Heräsi klo 5.40

En saanut nukahtamaan aamulla uudelleen, vaikka oli hieman väsyn ja vaisun oloinen poika. Yritin nukuttaa tehotorkuille klo 7.15, mutten saanut nukahtamaan niillekään. Päivä oli silti tosi hyvä ja vauva hyväntuulinen.

1. Unet 9.15-9.50

Nukahtaminen kesti 5 min. Istuin vierellä, nukahti itse. Herätin, yritti vielä sulkea silmiään, mutta nostin ylös.

2. Unet 12.25-14.30

Nukahtaminen kesti 10 min. Silittelin. 13.35 heräili, laitoin tutin ja pidin hetken käsiä päällä. Heräsi lopulta itse klo 14.30, kun availin ovea ja vähän "kolistelin" keittiössä.

Yöunille 18.20-4.40

Nukahtaminen kesti 10 min. Isi nukutti silitellen. Heräsi klo 19.20, nukahti helposti uudelleen. Yöllä heräiltiin viime öitä harvemmin, mutta silti yhä nelisen kertaa.

Torstai 30.7. (POIKKEUSPÄIVÄ)

Heräsi klo 4.40

Tänään oli neuvola klo 9.30 eli juuri ekojen unien aikaan, ja osteopaatti klo 16. Olin suunnitellut uuden vain tähän päivään sopivan rytmin (unet 8.30-9 ja 12.30-14.30), mutta se lässähti siihen, kun vauva heräsi jo 4.40, eikä nukahtanut uudelleen. Noustiin klo 5.35 ja jouduin nukuttamaan hänet uudelleen jo klo 6.10, koska vauva vain itki kaikkea ja oli ihan väsynyt.

1. Unet 6.10-7.55

Nukahtaminen kesti 5 min. Nukahti silittelyyn, aika levoton. Heräsi itse, annoin nukkua niin kauan kuin unta riitti, koska muuten seuraavat unet osuisi neuvolan päälle.

2. Unet 10.30-11

Nukahtaminen kesti 5 min. Silittelin, oli levoton neuvolan jälkeen. Herätin puolen tunnin päästä ajatuksena, että nukahtaisi helpommin vielä iltapäivästä.

3. Unet 13.10-14

Nukahtaminen kesti 35 min. Nukahti lopulta itse, mutta silitin ja pidin kättä päällä välillä. Oli todella vaikea tietää, milloin vauva pitäisi laittaa nyt nukkumaan. Huomaa kyllä aivan selkeän eron ja taas sen, että kolmet pitkät unet on meille jo liikaa.

Yöunille 19.45-6

Nukahtaminen kesti 1,5 tuntia. Vaihdettiin välillä vuoroja. Todella levoton poika, johtuen varmasti kaikista menoista, uusista ihmisistä ja paikoista sekä pilalle menneestä päivärytmistä. Yöllä heräiltiin parin tunnin välein.

Perjantai 31.7.

Heräsi klo 6

Herätessään vähän tyytymättömän, mutta virkeän oloinen, niin noustiin. Aamulla itkuherkkä, en voinut poistua viereltä. En saanut nukahtamaan silti tehotorkuille. Ihan hyväntuulinen poika lopun päivää, joskin vietti paljon aikaa isovanhempiensa kanssa ulkona 10-12.30 ja 14.30-16.30.

1. Unet 9.10-9.45

Nukahtaminen kesti 4 min. Oli jo todella väsynyt, oli pakko laittaa unille ajoissa. Ajattelin antaa nukkua 40 minuuttia, koska tehotorkkuja ei ollut ja oli niin väsyneen oloinen. Näin myös heräämisaika olisi 9.50 eli vähän lähempänä klo 10, joka on tavoitteena. Kävi kuitenkin niin, että vauva heräsi huutaen itse jo 9.45 (oli luultavasti yliväsymystä).

2. Unet 12.50-14

Nukahtaminen kesti 10 min. Nukahti itse, olin vain vierellä. Vaikutti levottomalta, koska oli koko hereilläolovälin isoäidin kanssa ja tällaiset "erikoisuudet" aina vähän virkistää. Tässäkin nähdään kuitenkin taas tämän uuden rytmin toimivuus: nukahti, vaikkei alkuun vaikuttanut erityisen väsyneeltä. Heräsi itse, eikä yrittänyt nukahtaa uudelleen, vaikka kokeilin, niin noustiin.

Yöunille 19-5

Nukahtaminen kesti tunnin. Taas aivan järjettömän levotonta. Olisiko ollut vaikutusta sillä, että poika oli tänään enemmän isovanhempien kanssa kuin minun. Vaihdettiin jälleen nukuttajaa välissä. Toivon, että säännöllisen rytmin myötä nämä pitkät ja vaikeat nukutukset jäisi viimein pois kokonaan. Yöllä herättiin ensin kahden tunnin välein ja loppuyö tunnin välein.

Lauantai 1.8.

Heräsi klo 5

En tiedä, nukahtiko vauva vielä välissä, kun olin itse unen rajamailla, mutta 5.30 hän alkoi höpisemään "uudelleen" täysin virkeänä ja noustiin silloin. Koko aamun kitisi, eikä viihtynyt missään. Päivän oli suhteellisen tyytyväinen, illalla taas itkuinen. Sormeen osui ylähampaan kulma, se ehkä selittänee tätä kitinää.

Tehotorkut 7.17-7.30

Nukahtaminen kesti 30 min. Nukahti itse, olin vain vierellä. Herätin. Ei meinannut herätä, jouduin nostamaan syliin, jossa jatkoi unia. Mentiin sohvalle ja nostin pystympään, alkoi huutaa. Rauhoittelin juttelemalla ja pidin sylissä, johon rauhoittui ja hiljalleen availi silmiään. Sen jälkeen oli ihan tyytyväinen. Syliteltiin pitkään.

1. Unet 9.25-10

Nukahtaminen kesti 10 min. Nukahti itse, vaikka jouduin silittelemään jonkun aikaa, oli vähän itkuinen. Herätin, heräsi helposti iloisena, mutta sen jälkeen hetken vähän kärtty.

2. Unet 12.30-14

Nukahtaminen kesti 15 min. Nukahti itse, vaikka alkuun silittelin ja pidin kättä päällä. Heräsi klo 13 kitisten, nukahti uudelleen muutamassa minuutissa, kun meni luokse ja rauhoitteli. Heräsi itse klo 14, meillä oli vieraita, joten ei lähdetty nukuttamaan enää uudelleen ja olikin melko virkeä jo muutenkin.

Yöunille 18.15-5.35

Nukahtaminen kesti 15 min. Mies nukutti alusta loppuun. Nukahti melkein itse, tuttia vaan joutui laittamaan useasti suuhun. Yöllä heräiltiin jonkin verran.

Sunnuntai 2.8.

Heräsi klo 5.35

Tehotorkuille en saanut nukahtamaan, oli aivan liian pirteä. Kuitenkin tyytyväinen poika koko aamun. Päivälläkin oli tyytyväinen, mutta 10-11 välin vähän kitiseväinen, samoin 17-18 välillä itku tuli aika herkästi.

1. Unet 9.05-9.40

Nukahtaminen kesti  3 min. Kuten nukahtamisajasta näkee, oli pakko laittaa jo nyt nukkumaan. Vauva oli ihan väsynyt ja pilkki sylissäkin. Tämän siitä saa, kun herää aikaisin, muttei nukahda tehotorkuille lainkaan. Kävin herättämässä.

2. Unet 12.25-14.20

Nukahtaminen kesti 10 min. Nukahti itse todella levollisesti. Heräsi n. klo 13, lopulta imetin uneen, kun ei tuntunut muuten rauhoittuvan, enkä halunnut, että ehtii herätä kunnolla.

Yöunille 18.35-5.10

Nukahtaminen kesti 30 min. Vähän itkuinen poika, isi nukutti. Heräsi klo 20 huutamalla ja uudelleen nukutukseen meni puoli tuntia. Nukkui yön vieressäni ja heräili muutaman kerran.

Lopuksi

Tämä rytmin muodostus jatkuu vielä tästä eteenpäinkin, nyt sitä on takana melkein 1,5 viikkoa. En kirjaa kuitenkaan enempää ylös, koska eniten itseäni kiinnosti ensimmäinen viikko ja sen sujuminen. Tämän viikon torstai kyllä opetti, että tässä uudessa rytmissä halutaan pysyä. Se toimii meillä selvästi hyvin, vaikka herättely yhä vähän raskaalta ja kurjalta tuntuukin.

Vauvan nukahtamisajat ovat nyt lyhentyneet ja päivät ovat ihanan selkeitä. On helpottavaa, kun tämän rytmin avulla tiedän vauvan nukahtavan, kun hänet nukkumaan vien. Ennen yritin aina seurata väsymysmerkkejä ja joskus se johti vain turhauttaviin ja turhiin nukutusyrityksiin. Olemme myös päässeet nyt kokonaan eroon kolmista päiväunista, jotka usein aiheuttivat harmaita hiuksia. Aamun puolen tunnin unet takaavat nyt sen, että iltapäivän unet kestävää ainakin 1,5 tuntia.

Vähän on vielä hakemista aamu-unien kanssa, kun aamun heräämisaika vaihtelee, mutta toivon, että sitkeällä toistamisella heräämisaikakin alkaisi vakiintua. Ja mielellään myös hieman myöhäistyä. Samoin toiset pidemmät unet saisi jatkua ilman väliheräämistä. En tosin usko, että tämä tapahtuu itsekseen sen enempää kuin jatkuvien yöheräämisten loppuminenkaan.

Siispä olen nyt varannut meille unikonsultin henkilökohtaisen uniohjauksen. Tuntuu siltä, että omat voimavarat ja kyvyt ei riitä enää näihin uniasioihin, vaan tarvitsen ihan selkeän, vain meille luodun unisuunnitelman. Uskon, että jaksan paremmin kuunnella vauvan huutoa ja pysyä suunnitelmassa, kun tiedän, että teen ns. oikein ja kun voin vaikka joka päivä kysyä ammattilaiselta, että pitäisikö suunnitelmaa vaihtaa vai onko normaalia, että käy asia x, y ja z. Tämä aika venyy syyskuulle, joten siihen asti yritetään vielä korjata tilannetta omin avuin ja jos ei onnistu, niin hyvästi rahat ja tervetuloa paremmat unet.

8 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoista, että menette ammattilaisen luo puimaan uniasioita. Todella mielenkiintoista kuulla, mitä vinkkejä sieltä saatte. Uskon kuitenkin vahvasti, että jämptiys, niinkuin olet nyt toiminutkin, tuottaa loppujen lopuksi tulosta. Toivon, että teidän yöt paranisi pian, sinulla on ollut ihan kamalan raskas vauvavuosi yöheräämisten kanssa😔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sieltä pitäisi tulla ihan selkeä suunnitelma, miten lähdetään sitten toimimaan. Avaan sitä kyllä täälläkin sitten lisää, jos sinne päädytään. Jono on nyt tosiaan kuukauden verran eli siihen asti vielä katsotaan, paranisiko tilanne "itsekseen". Ja kiitos, minäkin toivon samaa! :)

      Poista
  2. Tätä oli kiinnostavaa lukea! Meillä haasteena ovat myöskin klo 5 heräämiset sekä 3x30min päikkärit (plus yöunien jatkopäikyt 6-7 välillä). Joskus poika nukkuu pidempäänkin kuin 30min, mutta useimmiten unien jatkaminen on hankalaa. Yöheräämisiä on välillä 19-05 kolmesta kuuteen kertaa. Kokeiltiin tassuttelua pinnasänkyyn siirtymisen yhteydessä - kauheaa huutoa kolme yötä ja sitten annoimme olla. Nykyään poika kuitenkin nukahtaa imetyksen sijasta syliin heijaten (mikä on hyvä, koska isäkin voi nukuttaa) ja jatkaa useimmiten unia omassa sängyssään, eli edistystä on silti tapahtunut, vaikkei itsenäinen nukahtaminen vielä onnistukaan.

    Toivotaan, että saatte hyviä neuvoja unikouluttajalta. Pitkät nukutukset on riipiviä ja tunnin välein heräily kamalan raskasta. Tsemppiä myös rytmin löytämiseen! Meidänkin pitäisi ehkä kokeilla noita tehopäikkyjä, mutta mä olen aina niin väsynyt aamulla, että nukun itsekin pojan kanssa siinä 06-07 välillä..

    Julia ja E 7kk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kans raskasta, jos ei saa päiväunia jatkumaan. Harmi, ettei teilläkään unikoulu toiminut. On nää uniasiat kyllä hankalia. Ymmärrän hyvin, ettet jaksaisi kokeilla tehopäikkyjä tai muuten uutta rytmiä. Mulle on kans ollut aika raskasta tottua siihen, että aamupäivällä nukutaan vain 30 minuuttia. Mutta onneksi iltapäivän unet sitten korvaa, kun vaan itse tottuu siihen rytmiin.

      Tsemppiä, toivottavasti teilläkin pian helpottaa! Meillä on nyt tällä viikolla herätty kolmena aamuna vasta klo 6. Toivon, että se johtuu tästä uudesta rytmistä, eikä ole jokin outo poikkeama vain :D

      Poista
    2. Lisään vielä, että ymmärsin tosiaan unikonsultin instaa ja tätä rytmiä alkujaan tsekatessa, että nuo yöunien jatkopäikyt on usein syynä liian aikaisiin aamuihin. Vauva ikään kuin oppii, ettei hänen tarvitse nukkua aamulla pitkään, koska hän mieltää nuo vielä yöuniksi. :) Mutta kaikkiaan olen sitä mieltä, että parempi tehdä niin, miten itse milläkin hetkellä jaksaa parhaiten!

      Poista
    3. Niin se varmasti onkin, mutta olen kanssasi samaa mieltä myös tuosta oman jaksamisen tärkeydestä. Meillä rytmin sekavuuteen vaikuttanee myös liikkeellelähtö ja hampaat, joten en viitsi alkaa treenaamaan sitä sen kummemmin juuri nyt. Tänään poika heräsikin vasta 7.40 (halleluja!) joten ehkä tämä tästä :D Ja jos ei, niin kokeillaan taas unikouluja joskus myöhemmin.

      Julia ja E 7kk

      Poista
  3. Tämä päivärytmijuttu on kanssa sellainenkin... Kun rytmi sujuu hyvin, niin kaikki on hyvin, mutta sitten kun siihen tulee isompi särö, niin se kaikki turhautuminen ja kitinä.

    VastaaPoista