VÄ SYT TÄÄ

Blogissa on taas ollut hieman hiljaisempi kausi. Syytän väsymystä. Vauvalla oli tässä taannoin jokin juttu ja yöt oli entistäkin huonompia. Esimerkiksi eräänä yönä valvoin kaksi tuntia - vauvan kanssa tunnin ja toisen yksin, koska en virkeydeltäni saanut enää itse unta. Poika iloisena vain höpötteli omiaan. Keskellä yötä. Ei kai siinä muukaan tietysti auttanut, jos juuri silloin oli mielessä jokin tärkeä asia, joka piti päästä jakamaan. Tämän lisäksi vauva heräsi tunnin tai kahden välein. Halusi rinnalle, muttei sitten halunnutkaan olla siinä.

Nukahtaminen kaikille unille oli myös hieman haastavaa muutamat päivät, koska vauva alkoi yhtäkkiä kääntymään sängyssä vatsalleen. Koko ajan, ihan maanisesti, aivan kuin olisi ollut riivattu. Tätä hän tekee kyllä edelleenkin. Optimistina ajattelen, että ehkä hän on viimein oppimassa liikkumisen taidon. Ainakin sanotaan, että uudet taidot tulevat uniin, jolloin uni on levotonta ja öisin saatetaan jopa valvoa. Myös päivisin vauva yrittää nyt liikkua enemmän, vaikkei liikkeelle pääsekään. Jotain on siis ehkä tapahtumassa. Vaikkei kyllä vielä ole tapahtunut.

Tässä vähän Fitbitin dataa mun unesta muutamalta yöltä. Punaiset/välit on heräämisiä.

Vielä nykyäänkin iltanukahtamiset kestää tavallista kauemmin. Vauva tosiaan kääntyy koko ajan vatsalleen, pyörii hetken, päristelee, leikkii tuteillaan ja lopulta hermostuu. Onneksi hän oppi kääntymään (uudelleen) myös takaisin selälleen ja jopa lepuuttamaan päätään vatsalla ollessaan, niin ei tarvitse enää olla jatkuvasti kääntämässä häntä. Kaikesta ärsyttävyydestään huolimatta tämä uusi taito on myös suloista katseltavaa. Kun toinen ensin höpöttelee minulle masulla ollessaan ja yrittää kurkkia minua reunapehmusteen ylitse ja sitten yht äkkiä laskeekin päänsä alustaan ja sulkee silmänsä ikään kuin nukkuakseen. Kunnes taas aloittaa höpöttelyn.

Toinen syy väsymykseeni on meidän uusi rytmi. Olin jo tottunut siihen, että minulla oli heti aamulla ainakin tunti, yleensä jopa kaksi, omaa aikaa. Nyt herään klo 6 ja omaa aikaa on aamussa vain puoli tuntia, kunnes vasta klo 12.30 tulee vauvan pidempi unipätkä. Blogin päivitys on jäänyt osin siksi, että olen aina virkeimmilläni aamusta ja kirjoittaminen sujuu silloin parhaiten. Nyt siihen ei ole ollut aikaa. Ja se on ollut todella harmi, koska postausideoita ja -luonnoksia olisi runsaasti! Iltapäiväunien aikaan jaksan lähinnä vain maata sohvalla ja selata puhelinta. Kaikesta huolimatta uusi rytmi on silti ollut tosi hyvä ja alan hiljalleen tottua siihen itsekin.

Osittain väsyttää myös siksi, että ulkoillaan nykyään paljon. Kolmesti päivässä käydään leikkipuistoissa, joskus kävelyllä. Ulkoilu väsyttää, etenkin kun koko ajan touhuaa jotakin. Ja vauvan kanssahan pitää touhuta, hän ei oikein viihdy yksin omissa puuhissaan. Itse asiassa minun kanssani leikkiessään (sisällä tai ulkona) hän ei hyväksy lainkaan sitä, että esimerkiksi nopeasti vilkaisisin viestit puhelimesta. Hän vaatii jatkuvan huomioni ja pyrkii koko ajan syliin. Ja minä tietysti otan. Osin siksi, ettei ole sydäntä kieltää sitä pieneltä, häntä vartenhan minä äitiyslomalla olen. Osin siksi, etten jaksa kuunnella kitinää, joka seuraa siitä, jos en ota syliin. :D

Ja koska vauva haluaa koko ajan syliin, on mulla ollut myös voimat välillä (fyysisesti) vähän koetuksella. Kädet ei oikein kestä jatkuvaa hypytystä ja venkoilua, mitä sylissä aina tapahtuu. Samoin ulos vieminen ja siellä kantaminen tuntuu mukavasti käsissä, toinen kun ei vielä osaa itse liikkua mihinkään. Eikä nämä jatkuvat helteetkään jaksamista varsinaisesti paranna. Olen kyllä miettinyt myös oman hemoglobiinin mittauttamista pitkästä aikaa. Loppuvuodesta se oli muistaakseni 98 ja sen jälkeen söin rautaa vajaan kuukauden verran tietämättä, mihin lukemaan rauta lopulta jäi. Voi siis hyvin olla, ettei se olekaan noussut tarpeeksi ruokavaliolla. En ole vain saanut aikaiseksi tarkistusmittausta, kun näin korona-aikaan julkiselle on aika turha yrittää päästä läpi mitään linjaa pitkin. Ehkä kysyn asiasta seuraavassa neuvolassa.

Täytyy kyllä ihan erikseen myös mainita, että olen todella kiitollinen meidän hyvistä tukiverkostoista. Helpottaa todella paljon, kun joku vauvalle läheinen on kerran viikossa muutaman tunnin vauvan kanssa. Tai kun on jokin turvallinen ja tuttu paikka, muu kuin koti, johon vaihtaa välillä maisemaa. Välillä mietin, miten sellainen perhe ikinä selviytyy, jolla ei ole minkäänlaista tukiverkostoa ympärillään. On myös ollut kivaa huomata, että vauva vierastaa vähemmän niitä ihmisiä, joita näkee useammin. Hän saattaa jopa hymyillä heidät nähdessään entisen itkun sijaan.

Jos tätä mun väsymystä ei lasketa, meillä menee nyt kuitenkin tosi kivasti. Viikon sisään on ollut monia kivoja päiviä. Tämän kahdeksannen kuukauden alkuviikot oli vielä melko tuskaiset, koska tuntui, että kaikki oli vauvalla koko ajan huonosti. Hän oli kuin inisevä hyttynen koko hereilläoloaikansa. Kertoo ehkä jotain, että ollaan käytetty hänellä nyt tuttia päivisinkin, kun normaalisti sitä on tarvittu vain unilla. Toki kaksi uutta hammastakin on nyt tullut läpi. Hampaat oli varmasti syynä alkukuun levottomuuksiin. Nyt vauva on ollut taas iloisempi ja tyytyväisempi, enemmän oma itsensä. Oppii koko ajan uusia juttuja!

Huomautan myös vielä loppuun, että aloin kirjoittaa tätä postausta jo muutamia päiviä sitten. Tällä hetkellä tilanne on se, että väsymys on jo vähän helpottanut. Vauva on nukkunut öisin vähän paremmin ja ollut päivisin paremmalla tuulella. Johtuu ehkä osin siitä, että olen antanut vauvan nukkua taas perhepedissä ja mennyt itse aikaisemmin nukkumaan (hyvästi iltojen oma aika). Halusin kuitenkin vielä julkaista tämän postauksen, vaikkei se enää täysin olekaan ajankohtainen. Muistanpa sitten myöhemmin tämänkin ajan!