17. kesäkuuta 2019

Vauvan vaatekaappi tällä hetkellä

Olen käynyt kahdesti kirppiksellä ja aina Prismassa käydessä tutkaillut alerekkejä. Lisäksi ostin muistaakseni joskus varhaisultran jälkeen yhden uuden bodyn ja housut, ikään kuin palkinnoksi. Suurin osa vaatteista on kuitenkin kirppikseltä ja aion kyllä jatkossakin ostaa lähes kaikki vaatteet sieltä, koska ovat vauvojen kokoluokassa ihan kuin uusia, kun vaan vähän nirsoilee ja valikoi. Bodyt ja housut maksaa yleensä 0,50-2 euroa (sellaiset, joita viitsin ostaa). Muita juttuja en kamalasti olekaan vielä ostellut. Lempparikirppikset Turun seudulla on Sesam ja Taika.

On myös vähän hämärän peitossa, paljonko kutakin kokoa kannattaisi hommata. Nyt meillä on esim. 6 kappaletta 56 koon bodeja. Saa vinkata, jos osaa antaa jotain osviittaa. Olen kuitenkin ajatellut, että kirppiksiltä voi ihan hyvällä omallatunnolla ostaa vaikka kuinka isot kasat vaatteita, koska jos niitä ei ehdi omalla käyttää, ne saa varmasti myytyä samaan hintaan vielä myöhemmin pois tai vaikka sitten lahjoitettua eteenpäin. Mutta tietenkin yritän pitää jonkinlaisen järjen päässä! Myös sukkien suhteen kaipaan kokeneempien vinkkejä. Mitkä pysyvät parhaiten jalassa?


Tässä kaikki tämän hetken bodyt. Kokoja 56 pääasiassa. Näistä kaksi on uusia ja loput kirppikseltä. Joskin tuo Newbien tähtibody ylhäällä vasemmalla on alkanut oksettaa mua melkein ostopäivästä alkaen. :D Se on kai tuo beige väri tai joku siinä ällöttää. Toivon, että raskauden jälkeen nämä olot katoaa ja pääsen sitä käyttämään, koska se on kallein ja melkein ainoa uutena ostamani tuote. Sama on käynyt beigeille housuille, jotka on alemmassa kuvassa.

Kaikissa bodeissa on nepparikiinnitys sivussa. Missähän koossa sitä voi alkaa jo ostaa umpinaisia bodeja? Jokohan koko 62 ois hyvä? Niitä on usein kirppiksellä tarjolla, mutten oo uskaltanut ostaa, kun kaikki sanoo, että nepparilliset on parhaita. Olen myös löytänyt vasta yhden bodyn, jossa on umpinaiset (mutta avattavat) hihat. Niitä olisi kiva löytää lisää.


Tosiaan housuista nuo beiget on ainoat uudet, ei ihan kamalasti tuo väri enää sytytä. Housuissa koot on melkein kaikki 50, nuo alimmat on 62. Pitää siis hankkia enemmän koon 56 housuja.


Ruskovillan merinovillahaalari maksoi 4 euroa kirppiksellä, joten pakko se oli ostaa jouluvauvalle. Harmi vaan, että koko oli 50, joten tuskin mahtuu kovin kauaa. Toivottavasti löytäisi yhtä halvalla hiukan isompaakin kokoa. Ja tuo alempi haalari on uusi, Prisman alesta ostin. Hattu oli typerä  halpa päähänpisto, en tiedä, tuleeko käyttöön. On kyllä varmaan lämmin, kun on fleece-vuori, mutta vaikuttaa aika paksulta ja jotenkin tönköltä käyttää.

Aika väritöntähän tässä on, nyt kun katsoo kokonaisuutta! Alkuun toki ostinkin aika neutraalia, kun ei tiennyt vielä, kumpi tulee. Mutta on kyllä myös vaikea löytää värikkäitä kivoja vaatteita vauvojen koossa. Etenkin, että vaate myös täyttäisi muut tarvittavat kriteerit.

Yöpukuja on myös ihan mahdoton löytää! Ne ovat usein kirppiksellä ihan kulahtaneita. Ja aina niissä on joku vika, kun oon yrittänyt etsiä terällisiä ja vetoketjullisia versioita, mutta aina on vain jompikumpi. Yhden kokovalkoisen yökkärin sentään jo löysin.

2 kommenttia:

  1. Ihan pienetkin vaatteet voivat mennä pitkään, riippuen vauvan vartalon mallista ja valmistajan mitoituksesta. Meille syntyi sirohko mutta ihan normaalikokoinen vauva, ja edelleen neljän kuukauden iässä hänelle menevät monet koon 50-56 vaatteet, varsinkin housut, jos niissä on vähän pidemmät resorit (ne ovat muuten käteviä). :) Ihan pienimmät bodyt ovat auttamattoman nafteja nyt. On kyllä melko suuria eroja valmistajien mitoituksissa.

    Me käytimme alusta saakka vauvalla myös umpinaisia bodeja. Ihan hyvin vauva tottui niihin, vaikka sai synnytyksessä osumaa päähänsä, joka oli ensimmäiset viikot vähän kipeä. Jos hankkii sellaisia, joissa on venepääntie, niin ne on helppo pukea alakautta, ei tarvitse vetää pään yli. :) Äitiyspakkauksessakin taisi muutama sellainen olla.

    Vaatteiden määrästä on minusta vähän vaikea sanoa mitään. Meidän vauva ei puklaa juuri ollenkaan, joten vaatteita ei tarvitse pestä koko ajan. Toisilla taas ilmeisesti menee useampi vaatekerta päivässä vaihtoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Ilmeisesti tässäkin pätee se, mikä kaikessa muussakin vauvajutussa, että ei voi oikein tietää ennen kuin oppii tuntemaan sen oman lapsen. :) Voisi varmaan noita umpinaisia bodeja katsella sitten 62-koosta eteenpäin.

      Poista