16. kesäkuuta 2019

Pieni hento potku

Nyt on viikkoja 15+3 eli kuudestoista viikko. Musta tuntuu vihdoin, että olen alkanut tuntea pieniä liikkeitä. Ne alkoivat suunnilleen 15+0 ja ovat siitä hiljalleen vielä lisääntyneet. Täysin varma en voi kuitenkaan olla, koska eihän ne varsinaisesti potkuilta tunnu. Mun ajatukset liikkeiden suhteen myös vaihtelee tosi paljon. Välillä ajattelen, että eihän ne nyt kuitenkaan liikkeitä ole ja välillä taas, että näiden on pakko olla liikkeitä! Asiaa vaikeuttaa se, että aina kun havahdun liikkeisiin ja alan kuulostella niitä tarkemmin, ne loppuvat. Mutta kyllä ne on nyt viimepäivinä niin paljon lisääntyneet, että pakko niiden on liikkeitä olla.

Mulla liikkeet tuntuu sellaisena kevyenä hipaisuna. Ikään kuin joku kutittelisi sisältä päin hellästi hipaisten. Joku oli kuvannut joskus liikkeitä kalan evän tai perhosen siiven hipaisuiksi, siltä ne mulla tuntuu. Monet kuvaavat tosin ensimmäisiä liikkeitä myös kuplintana, mutta jotenkaan se ei vielä ainakaan kuvaa omiani. Ehkä sitten, jos liikkeet tulisi nopeassa sarjassa. Itselläni ne on enemmän sellaisia yksittäisiä pieniä hipaisuja, joskin tänään aamuna niitä tuli useampi putkeen ensin yhdessä paikkaa ja sitten hieman toisaalla. Mulla nämä liikkeet aiheuttaa myös tarvetta rapsuttaa vatsaa, koska ne oikeasti välillä kutittaa, jos niitä tulee paljon, kuten tänään. :D Siksi mua myös epäilyttää, onko ne sittenkään liikkeitä. Mutta elän silti siinä uskossa, että on, koska ei tuollaisia tuntemuksia ennen ole ollut ja jotenkin ne vain tuntuu vatsan sisäisiltä, vaikka kutiseekin välillä.

En malta odottaa, että alan tuntea liikkeitä useammin ja kunnolla. ♥ Saati että mieskin voi tuntea niitä. Vaikka varmasti tulee joskus sekin hetki, kun pohdin, että voiskohan tuo olla edes hetken potkimatta mun sisuskaluja kasaan.

4 kommenttia:

  1. Mulla ollut samanlaisia välillä :) nyt parina iltana tuntunut samassa kohdin muljahduskia että jospa ne siitä vahvistuis. Edessä oleva istukka ikävästi plokkaa liikkeitä näin alussa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös istukka edessä vaimentamassa liikkeitä. Mutta eiköhän ne potkut meilläkin jossain kohtaa silti voimistu! :)

      Poista
  2. Kiva lukea näitä juttuja, kun olen itse melkein samoilla raskausviikoilla (rv 14+3). Vielä en ole tuntenut mitään hentoja liikkeitä, mutta olisipa kiva, jos niitä voisi tuntea jo viikon parin kuluttua. Onnea odotukseen🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä aina kivaa löytää blogeja, joissa mennään suht samoilla viikoilla 😊 Tuo aika paljon kai vaihtelee, milloin kukin liikkeet tuntee, mut kannattaa niitä varmasti pian jo alkaa kuulostella. Onnea myös sinulle!

      Poista