26. kesäkuuta 2019

Isommat vauvahankinnat

Vauva tarvitsee hirveästi kaikkea ja toisaalta (oikeasti) se ei tarvitse yhtään mitään. Vaikeinta tässä on se, että sitä haluaisi jo ostaa kaikkea ihanaa valmiiksi, mutta toisaalta vähän pelottaa, että jos ne jääkin ihan käyttämättä. Niin monesta asiasta ei voi etukäteen tietää, tarvitaanko sitä vai ei, mutta toisaalta ei sitä haluaisi siinäkään vaiheessa lähteä ostamaan, kun huomaa, että sitä tarvitaan just nyt. Miten tässä löytäisi sopivan puolitien? Enpä tiedä. Meillä kun ei valitettavasti ole kenelläkään tutulla edes lainata mitään testiajaksi. Alla kuitenkin pohdintaa isommista hankinnoista. Kirjoittelen sitten myöhemmin pienemmistä. Postauksen linkit ohjaavat eri nettikauppojen sivuille, mutta ne eivät ole mitään mainoslinkkejä. Tämä ei siis ole mikään yhteistyöpostaus.

Vaunut, kaukalo ja kaukalopussi: ozbaby.fi, makuupussi: Kela (tarkemmat linkit alla)
Yhdistelmävaunut

Tämä on jotenkin ehkä se kaikkein ihanin ja hankalin isompi ostos. Mulle vaunuissa on tärkeää ominaisuudet sekä ulkonäkö. Toivoisin vaunujen olevan kevyet ja kapeat, mutta tukevat, kääntyvillä ja lukittavilla etupyörillä. Ne ei saisi olla liian korkeat tai matalat, työntöaisaa pitäisi saada laskettua ja nostettua ja plussaa tietysti, jos olisi heittoaisa. Pitäisi löytyä vaunukoppa ja lisäksi samaan settiin sellainen "uudenmallinen" lastenistuin. Renkaista en osaa sanoa oikein mitään, mutta jotenkin vähän vierastan niitä ilmakumeja, kun en jaksaisi olla täyttelemässä niitä ja ne on kauhean ison oloiset.

Tässäpä varmaan ne tärkeimmät kriteerit.  Pelkästään näillähän sitä löytyisi vaikka mitä valikoimaa, mutta sitten onkin se hinta esteenä. Kysehän ei varsinaisesti ole siitä, mihin meillä olisi varaa, vaan siitä, paljonko olen valmis käyttämään vaunuihin, joista ei ole edes taetta, että vauva niissä viihtyy. Käytettynä olen vähän arka ostamaan ja on kyllä ollut aika huonoon hintaan tarjollakin, kun uutena saa melkein jo samaan hintaan toiselta merkiltä.

Britax Smile II -vaunuja ollaan nyt katsottu, mutta pitäisi vielä nähdä ja testata livenä. Mutta hinta (849€) ja ominaisuudet olisi kohdillaan (värimaailma tosin ei iske yhtään). Hirvittää kuitenkin ajatus, että maksaisin vaunuista yli 1000 euroa, mitä melkein kaikki maksaa. Voisin hyvin ostaa joltain halpismerkiltäkin, mutta sitten ongelmaksi tulee se, että turvakaukalon pitää sopia vaunurunkoon ja siinä en haluaisi tinkiä merkistä ja laadusta yhtään. Enkä tiedä, kuinka kestäviä ne ns. halpismerkit on. Onko kellään kokemuksia Nord Activesta? Nämä yhdistelmät olisi vain 649 euroa (paitsi niissä on väärän mallinen istuinosa). Tai sitten Mutsy Niot, 890 euroa. Niin hankalaa!

Jos mulla olisi rahaa kuin roskaa, ostaisin varmaan Cybex Priam Luxit (1500 €), Stokke Trailzit (1200 €) tai Emmaljungan Super Vikingit (n. 1100 €).

Makuupussi vaunuihin

Jouluvauva tarvitsee taatusti makuupussin vaunuihin. Aiotaan käyttää äitiyspakkauksen pussia, mutta mietin, että meneeköhän se talvella myös kovimmilla pakkasilla. Toisaalta kun miettii, ei vauvaa voi ihan jäätävillä pakkasilla ulos nukuttaakaan ja kuitenkin siitä pian jo kevättä kohti mennään. Tässä voisi säästää ja jättää ainakin alkuun ostamatta.

Unipesä

En oikein tiedä, onko tämä tarpeellinen. Se on söpö ja moni vannoo tämän nimeen, mutta osa taas sanoo, että maailman turhin turhake ja kalliskin vielä. Käytettynä en viitsi ostaa, kun ei saa kunnolla pestyä. Ajattelisin tämän olevan kätevä, että saa vauvan viereen nukkumaan ihan pienenä, muttei tarvitse niin paljoa pelätä jyräävänsä tätä. Toisaalta näissä on myös ollut juttua, että niissä on tukehtumisvaara, jos reunat antaa liikaa myöten. Jos löytyy halvalla hyvä, voitaisiin hankkia.

Turvakaukalo ja jalusta autoon

Tämä on myös vaikea ostos. Kaukalon pitäisi olla turvallinen eli aion tsekata listalta, millaiset arviot istuin on saanut. Lisäksi kevyt ja viisipistevaljailla. Eniten houkuttaisi Cybexin Cloud Z i-size, mutta voi samperi kun on hintaa. Siinä olisi ergonominen makuuasento ja sen saa autossa käännettyä 180 astetta sivulle, joka helpottaa pois ottoa ja laittoa. Tosin näissä taitaa olla vain kolmipistevaljaat? Vähän outoa tämän hintaluokan istuimelta. Hinta on tosiaan noin 300 euroa ja jalusta 240 euroa. Huh. Vähän liikaa. Enkä ole selvittänyt, että meneekö nämä mihinkään "halpaluokan" vaunurunkoon kiinni.

Toinen vaihtoehto olisi Britax Baby-Safe i-size. Se tulisi melko halvassa paketissa, johon kuuluisi pohtimamme vaunutkin. Vaikuttaa ihan perushyvältä kaukalolta ja tässä ainakin olisi viisipistevaljaatkin. Tämä myös painaa saman verran kuin tuo aiempikin. Hintaa olisi yksittäinkin vaan 230 euroa, jalusta 170 euroa.

Kaukalolämpöpussi

Tämän olenkin jo ostanut. Oli tarjouksessa, niin mukaan valikoitui Kaiser Hoody värissä Grey Melange. Hinta alunperin 70 euroa. Mielestäni erittäin tarpeellinen etenkin talvivauvalle, kun talvipuvussa ei saisi pukea lasta istuimeen turvallisuussyistä. Myös helppoa, kun vauvan voi pukea kevyemmin ja esim. kaupassa tai autossa helposti vain avata pussin, jos näyttää tulevan liian kuuma, mutta vauva on silti koko ajan turvallisesti kiinni valjaissa.

Ensisänky: Liizi, sänky: Ikea, Baby Björn-sitteri: Vauvatalo Johanna, Tula-kantoreppu: Ipanainen, hoitoalusta: Jollyroom, hoitopöytä: Vaunula (tarkemmat linkit alla)

Ensisänky

Ensisängyt on niin suloisia. Joko keikkuva kehto tai sitten pyörillä oleva siirrettävä sänky. Toisaalta suvussamme kiertää myös nätti rottinkinen vauvansänky. En tiedä kuitenkaan, onko näille todellisuudessa tarvetta, koska asutaan aika pienessä kolmiossa ja ajatuksena olisi ulkopäikkärit heti, kun ilmat ja vauvan ikä sen sallivat. Moni kuitenkin sanoo, että etenkin sellainen pyörillä liikuteltava sänky on ollut pelastus. Tämä vuokrattava sänky on ainakin vahvassa harkinnassa. Pinnasängyn voisi sitten periaatteessa jättää alkuun jopa ostamatta ja ostaa myöhemmin vasta. Maksaa vain 55 euroa 3 kuukauden ajalta.

Pinnasänky + peitto

Pinnasänky hankitaan tosiaan mahdollisesti vasta myöhemmin. Haluaisin ihan perusvalkoisen, jossa olisi umpinaiset päädyt ja pohjan saisi kolmeen tai ainakin kahteen eri tasoon. Tähän kävisi siis esimerkiksi Ikean Solgul-sänky. Hinta 79 euroa. Peitto tuleekin käsittääkseni äitiyspakkauksen mukana.

Sitteri tai muu istuin

Näissä onkin valinnanvaraa. Ostaako keinuva, tasainen, sellainen että lapsi saa itse keikuttaa, värisevä, soiva, automaattisesti keinuva, matala vai korkea... Näillä näkymin ajattelin kuitenkin, että pitäydyttäisiin ihan jossain halvassa perusmallissa vaan. Vaikka en voi väittää, etteikö Babybjörnin Balance Soft (hinta 150 euroa) olisi ihan mukava tai hieman halvempana vaikkapa tällainen Petite Cherie (hinta 66 euroa).  Mulle ois kyllä tärkeää, että sitteri olisi ergonominen vauvallekin, mutta kalliiseen ei taas viitsisi satsata ennen kuin tietää, viihtyykö vauva edes sitterissä tai tuleeko sitä käytettyä. Pitää ehkä tutkia vielä asiaa enemmän.

Syöttötuoli

Onhan se Stokken Tripp Trapp nätti. Ja ilmeisesti ihan hyväkin sekä muuntuu taaperotuoliksikin. Mutta on se kalliskin. Hinta 250 euroa, vauvasetti 50 euroa, istuinpehmuste 40 euroa ja newborn-setti 100 euroa. Voi jestas. Tähän tietysti saisi kyllä tuon pikkuvauvaosankin, mutten tiedä, olisiko sille lopultakaan käyttöä. Me ei kovinkaan usein keräännytä yhdessä pöydän ääreen kuitenkaan. Käytettynä voisin hyvin tämän ostaakin. Syöttötuolilla ei lopultakaan ole itselleni kovin paljoa merkitystä, kunhan ei olisi liian kallis. Ihan mitään kamalaa en kyllä aio hankkia, kuten Ikean Antilopia. Tärkeimmät ominaisuudet on varmaan, että olisi helppo pitää puhtaana, on jykevä ja turvallinen. Tietysti plussaa siitä, että muuntuu myös taaperotuoliksi.

Kantoreppu tai -liina

Kantorepun haluan ehdottomasti! Koen, että sille tulisi paljonkin käyttöä. Vähän hirvittää niiden hinnat, mutta olen alkanut kallistua Tula Free-to-Grow:n puoleen, hinta 140 euroa. Pitäisi vain vielä käydä ihan liikkeessä sovittamassa sitä, mutta olen tästä paljon kuullut kehuja ja on myös kivat kuositkin. Tämän ajattelin mahdollisesti hankkia uutena, mutta olisi kiva löytää alennuksesta. En osaa sanoa erityisiä ominaisuuksia, joita repussa kaipaan. Varmaan paljon säätömahdollisuuksia ja plussaa tietenkin, että käy jo heti vauvasta ja myös vanhempana.

Hoitopöytä ja hoitoalusta

Tuleeko meille erillinen hoitopöytä vai ei... Jaa a. Tämä jakaa niin paljon mielipiteitä. Olisihan se kaunis vauvan nurkkauksessa ja silloin vaatteet sunmuut olisi näppärästi saatavilla. Mutta toisaalta tarvittaisiin kuitenkin myös vessaankin vaihtopiste, jotta kakkavaipat hoituisi kätevästi. Yhtenä vaihtoehtona ajattelin, että hankittaisiin Ikean Malm-lipasto, (tarvitaan kuitenkin vaatteille jokin paikka), hinta 70 euroa, ja siihen päälle hoitoalusta ja vessaan toinen hoitoalusta (voi tää Muumi ois niin ihana, mutta vähän turhan kallis, 40 euroa). Tähän tyyliin siis. Tämä ei tulisi niin kalliiksi. Mutta toisaalta oikea hoitopöytä tuntuisi turvallisemmalta paikalta vaihtaa vaippaa ja vaatteita. Jotenkin pelkäisin, että vauva tipahtaa koko alustoineen tuosta Malmin päältä. Saattaahan tuo siis olla, että päädytään kuitenkin ostamaan ihan kunnon hoitopöytä ja sitten erikseen hoitoalusta vessaan. Vessassa kun ei saada muuten oikein tilavaa paikkaa vaihtohommiin, kun pesukone on vähän tyhmässä paikassa. Tätä Nyytti-hoitopöytää olen ihaillut jo jonkin aikaa, hinta 200 euroa.


Kylpyamme ja kylpytuki vauvalle

Nämä meillä jo onkin hankittuna. Tiesin jo heti haluavani Stokken Flexibathin ja kun se oli hyvässä alessa, en epäröinyt tilata. Tämä menee pieneen tilaan, mutta siihen mahtuu kuulemma vielä hyvin isompikin vauva. Plussaa, että pohjassa on tyhjennystulppa. Vähän mietin, olisiko pitänyt olla vauva-aikana jokin jalallinen amme, mutta ne tuntuu jotenkin huterilta minusta ja toisaalta vauva-aika on kuitenkin melko lyhyt. Hinta on koko paketille alunperin 57 euroa.

Huh, tulipa tästä melko kattava listaus! Unohdinko vielä jotakin isompaa? En tiedä, saako kukaan muu tästä mitään irti tai vinkkejä, mutta ainakin itseäni tämä auttoi paljon. Nyt hahmottaa jotenkin paremmin, mitä tarvitaan ja minkälaisia voitaisiin ostaa. Mitäs teillä muilla on hankintalistalla? Samoja vai ihan eri juttuja? Merkkaako enemmän hinta vai ostatteko vain sen, mikä parhaalta tuntuu?

8 kommenttia:

  1. En ole vielä itse oikein perehtynyt näihin vauvanhoitoon tarvittaviin tarvikkeisiin. Ostin kyllä jo käytettynä kantorepun. Se oli merkkiä Manduca ja siskoni vinkkasi, että se on paras kantoreppu, niin ihan vaan sen perusteella ostin...Tämä oli hyvä postaus, koska nuo tarvikkeet kannattaa ostaa ennen kuin vauva syntyy. Pitää siis itsekin alkaa vähitellen noita hankintoja. Ai niin, osaatko sanoa, että mihin vauvan turvakaukaloa tarvitaan? Onko se vain autoa varten, vai tarvitaanko sitä johonkin muuhunkin (meillä ei ole autoa)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manduca on myös ilmeisesti ihan suosittu. Itse olen kuullut enemmän hyvää Tulasta ja nimenomaan Free to grow -mallista, joten päädyin siihen. Pitää toki vielä käydä liikkeessä sovittelemassa. :)

      Ei turvakaukaloa periaatteessa muuhun tarvitse kuin autoiluun. Mutta kyllä mä varmaan silti jonkun vaikka käytetyn hankkisin, koska aina voi tulla äkillinen tarve matkustaa taksilla, kaukobussilla tai vaikka kaverin autolla jne ja silloin ei vauva voi ilman kyytiin tulla. Isofix-jalusta toki on tällöin aika turha, kunhan kaukalon voi kiinnittää vöihinkin.

      Poista
    2. Joo, kyllä tuo turvakaukalo tulee meillekin hankintalistalle. Tajusin, että emmehän me pääse sairaalastakaan kotiin taksilla ilman sitä...

      Poista
  2. Lampaantalja vaunuissa, talvivauvalle, vanha ja hyvä konsti 😍

    VastaaPoista
  3. Kauheasti kaikkea. Laskitko yhteen mitä tuo pläjäys maksaa? :O Jotenki tuntuu että eikö vähempi riitä - puhun siis lähinnä omasta puolestani - toisaalta aika vaikea noista on mitään jättää pois?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on aika kattava listaus, yritin muistaa kaiken, että voi sit vertailla tuotteita jne. :D Meinasin ensin laskea yhteen, mut en sit viitsinyt, kun tarkoitus on kuitenkin hankkia paljon alennuksista tai käytettynä. Esim. tuo Tripp Trapp -syöttötuoli on sellainen "olisihan se kiva" -tuote, mutta luultavasti päädytään johonkin halvempaan tai esim. käytettynä tuon tuolin voi löytää alle 50 eurolla, vaikka on uutena 250 e (mikä on aivan järkyttävä hinta). Ja sit esim. nuo Britaxin vaunut ja kaukalon jalustalla saa paketissa hintaan 800 euroa, kun erikseen ne olisi yli 1200 euroa. :)

      Poista