Tyylikkäästi viikon myöhässä tämä postaus, mutta aika on nykyään rajallista! :D Kokeilin tällä kertaa päiväkirjamaisempaa tapaa kirjoittaa viikosta, mutta koosteen tarkistamisessa kesti. Aiemmat koosteet on olleet niin hankalia kirjoittaa, kun tunteet on heitelleet laidasta laitaan ja uutisetkin eronneet toisistaan alku- ja loppuviikosta täysin. Tosin tästä tuli nyt niin pitkä jaarittelu, ettei kukaan varmaan jaksa lukea loppuun. Tämä on kuitenkin, kuten koko blogi, ensisijaisesti muistoksi itselleni ja lapsilleni: tällaista se vauva-aika silloin oli. Ja voi kuinka iloinen olenkaan, että tulin taltioineeksi näin tarkoin juuri tämän erityisen viikon, jonka päätteeksi kotiuduimme!
34+4 Perjantai
Pidin tänään vauvaa sylissä tavallista enemmän. Ekoja kertoja taisin ottaa häntä sängystä ilman hoitajan erillistä kehotusta tai läsnäoloa. Siis siten, että hoitoaika ei ollut vielä lähelläkään ja ajatuksena oli ihan vain sylitellä. Olikin jotenkin ihanaa huomata, miten hän heti rauhoittui siihen. Etenkin masulleen rinnan päälle. Tätä ennen hän oli selvästi kipristellyt masua sängyssään tosi levottomasti. Nämä on juuri niitä hetkiä, jotka tuntuvat ns. normaalilta vauva-arjelta. Niin normaalilta, että alkoi ihan itkettää ajatus siitä, että tämä ei kuitenkaan ole normaalia. Emme ole kotona ja johdot on yhä kaikki kiinni. Monitori vahtimassa.
Illalla iski myös pienimuotoinen ahdistus sairaalassa olemiseen liittyen. Kirjoitin siitä ihan oman postauksensa, kun huomasin, että tästä alkoi taas tila loppumaan. :D
Apneoita tuli tänään kaksi, nyt niihin alkaa jo tottumaan. Ei tuntunut enää missään eilisen kolmen yllättäjän jälkeen. Odotan seuraavaksi edes yhtä välipäivää ja iloitsen siitä. En varsinaisesti enää laske päiviä kotiutumiseen, koska apneat nyt näyttävät niin paljon lisääntyneen.
Apneat: 2
Lauantai 34+5
Olemme viimeiset kolme yötä tehneet niin, että hoitajat ovat laittaneet vauvalle maidon valumaan ja vaihtaneet vaipan, jos tarvitsee. Itse olen nukkunut. Hoidot on siis yöllä aina klo 1 ja 5. Jos vauva tällöin selvästi heräisi ja/tai haluaisi rinnalle, minut voisi herättää. Muuten heräisin itse vain pumppaamaan 2-3 aikaan.
Pari viime yötä yhden herätystä ei ole tullut, mutta viideltä vauva on herännyt itkien juuri hoitoaikaan, jolloin olen noussut itse ennen hoitajaa ja tehnyt hoidot sekä imettänyt. Viime yönä vauva heräsi itkien kuitenkin jo yhdeltäkin, joten hoidin hänet jo silloin itse. Viideltä heräsin vaipan vaihdon ääniin ja pian hoitaja toi nälkäisen vauvan paikalle. Hän kysyi, haluaisinko imettää sängyllä. En ollut ennen ajatellut, että niinkin voisi täällä imettää. Olin aina ennen imettänyt perinteisessä kehtoasennossa nojatuolilla. Täällä on paljon asioita, joita hoitajat eivät muista aina ehdottaa ja itse ei osaa kysyä.
Niinpä ensimmäistä kertaa sain vauvan viereeni sängylle. Se tuntui taas ihanan normaalilta, näin imetin esikoistakin koko kahden vuoden ajan. Vauva sulki heti silmänsä, rauhoittui ja alkoi sitten syömään, syöden 15 ml. Olisin halunnut jäädä ja nukahtaa siihen, vauva kainalossa. Se tuntui luonnolliselta, näin sen kuuluisi mennä. Muttei se tietenkään täällä käynyt, joten hetki jäi vain lyhyeksi lämpimäksi muistoksi.
Lääkärinkierrolla ei ollut tänään ihmeempiä, mutta puheeksi tuli esikoisen flunssa. Vauva on myös vähän röhkinyt välillä ja pieniä räkäpalloja on imetty. Apneat voi myös lisääntyä virustaudin takia. Koska viruksille ei varsinaisesti voi kuitenkaan tehdä muuta kuin hoitaa oireita, asiaa ei kuitenkaan lähdetä testaamaan ennen kuin vointi selvästi heikkenee. Tai jos apneat lisääntyy runsaasti ja joudutaan miettimään kofeiinin jatkamista, testattaisiin ensin virustaudit, jotta kofeiinia ei aloitettaisiin turhaan. Apneat ja räkäisyys voi kuitenkin olla normaalia ilman tautiakin, joten sinällään huolta ei ole. Mutta on siis pieni mahdollisuus sillekin, että vauvallekin olisi flunssa tarttunut.
Tänään lähdin kotiin yhden hoitojen jälkeen ja se teki taas todella hyvää omalle jaksamiselle. Esikoinenkin alkaa olla terve, vähän nuhainen ääni vain enää.
Apneat: 1
Sunnuntai 34+6
Palasin takaisin sairaalaan klo 17 hoidoille. Oli ihanaa nähdä vauvaa. Hän oli tosi virkeänä ja rinnallakin tuijotteli pitkään suloisilla silmillään. Hän jaksoi syödä jopa 30 ml. Pidin illalla häntä pari tuntia sylissä.
Illalla alkoi myös taas tuntua ahdistuneelta. Ajattelin, että kotona olo auttaisi tähän, mutta ei tällä kertaa. Haluaisin vain takaisin kotiin. Mielessäni käy äärimmäisiä ajatuksia, kuten "lähden nyt kotiin, ilmoittakaa sitten joskus, kun vauva pääsee kotiutumaan niin palaan hakemaan hänet". Tai "mitähän seuraisi, jos vain irrottaisin johdot ja ilmoittaisin kansliaan vauva kainalossa, että heippa, me lähdetään nyt". Tai "mitä jos vain vaihdettaisiin vauvan sairaala sellaiseen, joka kotiuttaa pysyvästi apnea-laitteen ja kofeiinilääkityksenkin kanssa?"
Yksinkertaisesti alkoi riittää täällä oleminen. Tuntui, että apneat vain lisääntyivät. Lisäksi jotain pientä seilaamista oli koko ajan ja sellaista lievää apneointia, jota ei kuitenkaan laskettu apneoiksi. Mutta kertoi kai jotain siitä, etteivät ne olleet loppumassa.
Apneat: 2
Maanantai 35+0
Aamulla oli taas itselläni hyvä fiilis. Mietin, että olisiko tämä erityisesti ilta-aikaan tuleva ahdistus taas vain jotain baby bluesia. Esikoisen aikaan mulla oli ihan samanlaista, joskin ahdistuksen aiheet oli vähän erilaisia. Koska nyt tuntuu siltä, että voisin hyvin olla täällä toisenkin yön, eilen illalla mietin, että menen ihan varmasti toiseksi yöksi kotiin. Hassua.
Tänään vauvalta otettiin verikoe aamulla ja se sai hänet hereille ihan väärään aikaan. Tehtiin sitten aamutoimet aikaistetusti, kun hän niin jo hamusi maitoa. Räpsäisin hänestä myös kuukausikuvia, vaikka ajattelin ottaa vielä uudet kivemmalla taustalla, kun päästään kotilomalle toivottavasti loppuviikosta. Hän tuntui jo niin isolta.
Tänään hänellä alkoi myös rautalisä. Jokainen pikkukeskonen aloittaa sen kuukauden iässä ja sitä jatketaan vuoden ikään asti. Rautavarastot kehittyvät vauvalle raskausaikana vasta viimeisellä kolmanneksella, niin liittyy siihen. Lisäksi menee tietysti d-vitamiini ja ainakin sairaala-ajan maitohappobakteeri.
Apneoiden väli oli ensi kertaa tihentymisen jälkeen yli vuorokauden! Positiivista, ettei niitä tule ihan koko ajan. Keksin myös uuden, vähän positiivisemman, äärimmäisen ajatuksen: Jokainen uusi päivä voi olla se ensimmäinen päivä, alku juuri sille tärkeimmälle seitsemälle vuorokaudelle, jonka jälkeen kotiudumme. Koska joku päivä tulee väkisinkin olemaan juuri se päivä. Sitä ei vain etukäteen tiedä, mikä se on. (Näin jälkeen on pakko lisätä tähän, että miten hauska sattuma, että se päivähän oli juuri tänään!)
Apneat: 0
Tiistai 35+1
Mies valitteli eilen illalla kurkkukipua. Ajattelin, että ehkä se menee ohi. Aamulla hän oli myös vähän räkäinen. Kun meillä ei vauvan voinnissa ole ollut mitään takapakkia, niin kotilomien kanssa ei mitään muuta sitten ole ollutkaan. Kotilomat siirtynee siis taas ainakin viikolla ennen kuin uskaltaa sinne vauvaa viedä ja apnealaitekoulutuskin pitää ehkä taas siirtää. Jos ei mitään ihmeparannusta tapahdu.
Tänään palasin sairaalalle viiden hoitoihin. Vähän kapinallisella ja taisteluntahtoisella meiningillä. En edes soittanut hoitajaa, kun saavuin. Hurjaa. Otin vain vauvan ja istuskeltiin rauhassa kaksin nojatuolilla. Huomasin, ettei hänen leukapoimujaan ollut todennäköisesti aamulla putsattu. Ärsytti. Harva hoitaja tekee sitä aamuisin, vaikka pitäisi. Ja sitten on (onneksi) niitäkin hoitajia, joka huomautti mulle kerran, että vauvalla on epäpuhtauksia leuan alla ja ne pitäisi muistaa pestä paremmin. Totesin, että ok, en kylläkään ollut sinä aamuna edes paikalla putsaamassa niitä itse. :D
Kutsuin hoitajan paikalle vasta, kun aloitin vauvalle vaipan vaihdon (ja niiden leukojen putsaamisen). Kaikki oli vauvalla muuten hyvin, apneoissa oltiin jo päivässä 2/7. Kunnes heti viiden hoitojen jälkeen tuli taas yksi! Olin juuri laittanut vauvan sänkyyn ja maidot valumaan. Hän oli ihan hereillä ja juteltiin, jotain hän välillä ähisi ja puklaili. Ja yhtäkkiä huomasin, kun huulet oli ehkä vähän sinertävät ja sitten laite jo naksahtikin pulssinlaskun merkiksi. Eiiiiiikä! Hoitaja kuitenkin tuli paikalle ja sanoi, että syömisten aikana ei yleensä lasketa näitä apneaksi ja jos vielä itse selkeästi olin ollut vierellä, eikä vauva ollut unessa, niin tuskin oli apnea. Kuulemma siis vain syvän unen aikaiset apneat lasketaan ja niissäkin pitää täyttyä tietyt kriteerit syke- ja saturaatiokäyrissä. Jäin siis vähän epätietoisuuteen, oliko tämä nyt apnea vai ei. Oliko laskuri taas 0/7? Piti odottaa, että lääkäri katsoisi käyrän myöhemmin. Ja lopulta selvisikin, ettei se tosiaan apnea ollut.
Kapinallinen mieleni jäi silti yhä päälle. Päätin, että jos kerran täällä ollaan, niin sitten myös ollaan (kuin kotona). Ottaisin vauvaa jatkossakin enemmän syliin ja toimisin yhä itsenäisemmin hoitojen yms. suhteen. En tosin tiedä, voiko tässä enää kauheasti itsenäisemmin toimia. Lääkärinkierroillakin olen yleensä osannut itse kertoa jo paremmin vauvasta, koska hoitajat on vaihtuneet ihan koko ajan. En syytä hoitajia, vaan tätä systeemiä. Ei se varmasti heillekään ole mukavaa, että joutuvat koko ajan uuden eteen. Hoitajapula on iso.
Apneat: 0
Keskiviikko 35+2
Täällä se meno vaan hurjenee. Tänään aamulla kahvia hakiessa tuntui, että siellä täällä hoitajat päivittelivät osaston tilannetta. Kuulin ohimennen, että osasto on ylitäytöllä. Virallisesti paikkoja on 18, mutten jäänyt kuuntelemaan, paljonko täällä nyt sitten vauvoja on. Hoitajat jaksavat silti olla hymyileväisiä, mutta kiireen kaikessa tekemisessä kyllä erottaa. Ja huomaa selvästi, että ainakin meillä hoitajat eivät enää ole olleet kokeneita, vaan nuoria kesätyöntekijöitä tai opiskelijoita. No, saapahan touhuta aika itsekseen, sitähän minä tässä kauan jo odotin :D Tympäisee vaan olla täällä, voisin mä vauvaa sitten kotonakin hoitaa piuhojen kanssa.
Mies ei tullutkaan kunnolla flunssaan eli saatiinkin tänään Masimo-koulutus pidettyä! Vihdoin. Tuntuu hyvältä, että asiat etenee ja voidaan päästä kotona käymään!
Apneoissa ollaan päästy jo päivään 3/7. Uusi ennätys kofeiinin lopetuksen jälkeen. Lähellä apneaa käydään kyllä vielä muutamasti päivässä ja apneoita tulee suht useinkin esim. maitojen aikana. Niitä ei kuitenkaan tosiaan lasketa apneoiksi, koska eivät tapahdu syvässä unessa. Siksi en kuitenkaan vielä usko, että ne tähän loppuivat. Huomaan kuitenkin, että päivän edetessä hiipii pieni ahdistus pintaan. Monitorin kyttääminen on jälleen täällä! Näköjään sitä TAAS ehtii innostua, että voisiko tämä kuitenkin olla se meidän viikko. Typerä mieli! Hitsi kun osaisi vaan olla ajattelematta koko asiaa.
Ja illalla se apnea sitten ilmeisesti tuleekin, kun olen huoneessa. Vauva pitää erikoisen pukluäänen ja sitä seuraa nopea pulssinlasku. Jotenkin on tullut kyllä itselle sellainen epäilys, että onko nämä tosiaan apneoita. Kun usein näitä edeltää joku pieni yskiminen tai kakominen, niin tulee väkisinkin mieleen, että kurkkuun nousee unen aikanakin vain maitoa, vähän kuin syödessäkin. Että kyse ei olekaan siitä, ettäkö hän vain lakkaisi hengittämästä, minkä siis pitäisi olla apnean kriteeri. Että näkeekö nämä todella käyristä? Toivottavasti. Onneksi meillä nyt edes kotilomat onnistuu. Toki on mahdollista, että kyseessä ei ollut apnea. Kaipa hoitaja sen kertoo jossain vaiheessa. Viimeistään se selviää huomenna lääkärinkierrolla. Yllättävän turta olo kyllä. Sellainen, että enpä mä nyt ajatellutkaan, että me koskaan päästäisi täältä kotiin.
Alan olla aivan kypsä tähän kaikkeen. Meinasin jo kirjoittaa, että kas kun ei enää edes ahdista iltaisin. Mutta nyt iski taas vahvasti sellainen voisinpa lähteä yöksi kotiin -fiilis. Taitaa siis olla aika vahvasti kytköksissä näihin apneajuttuihin.
Seuraavana aamuna selviää, ettei tänään tullut apneaa. Kyllä niistä käyristä ilmeisesti sitten kaiken saa tulkittua.
Apneat: 0
Torstai 35+3
Tänään alettiin heti aamulla tohista kotiutumisesta. Fyssari tuli sopimaan arviointiaikaa, jos kotiudutaankin jo sunnuntaina. Hoitaja alkoi puhua vaa'an lainaamisesta, nenämahaletkun ohjeista... Nyt mennään siis päivässä 4/7. En haluaisi itse vielä ajatella, että kotiutuminen voisi olla totta. Tuntuu, että tämä hössötys pilaa koko jutun, saa minutkin innostumaan ja kuitenkin vielä tulee se yksi petollinen apnea. En halua innostua ja taas pettyä lujaa. Kotiin tietysti haluan, siitä ei pääse mihinkään.
Lääkärinkierrollakin annetaan taas uusi aika kotiutumiselle. Se vasta pahaenteiseltä tuntuukin. Viimeksi siitä meni kaksi tuntia apneaan. Kuinkahan monta kotiutuspäivää ihminen kestää kuulla ja taas pettyä? Seuraava on sunnuntaina klo 17. Siihen on vielä ikuisuus. Lääkäri käskee varautua siihen, että apnea vielä tulee. Ettei sitten pety. No on kyllä hankalaa olla pettymättä, kun kaikki muut ympärillä touhottavat kotiutumisesta.
Lopuksi lääkäri vielä ihmettelee, miten hienosti vauva on koko ajan voinut ja mennyt eteenpäin, että ihme tapaus. On kuulemma ollut hienoa seurata tätä matkaa ja niin minustakin! Ehkä se vain sitten on niin, että jokaiselle jotakin ja meille se on nyt sitten vain tämä kotiutumisen piina, mikä kuitenkin kaikessa ahdistavuudessaan on ehdottomasti se pienin paha, mitä täällä voi tulla keskosen kanssa eteen.
Apneat: 0
Perjantai, lauantai ja sunnuntai
Näistä päivistä en enää kirjoittanut kaikkea ylös. Ahdistus kotiutumisesta otti vallan, en halunnut ajatella sitä, enkä kirjoittaa siitä. Kotiutumista alettiin kuitenkin ihan toden teolla edistää sairaalan puolelta: fysioterapeutti teki arvion, kuulohermotutkimus järjestettiin pikana ja lääkäri teki vauvalle jopa kotiinlähtötarkistuksen. Kuitenkin kaikkien saatesanat olivat lopuksi ankean samat: toivotaan parasta, ettei enää maanantaina nähdä. Kukaan ei voinut luvata kotiutumista, vaikka kaikki oli jo sitä varten valmiina. Kotiutuisimme sunnuntaina klo 17, jos apneoita ei tulisi. Iso jos, sillä vauva oli vielä aika pieni lopettamaan apneat.
Olin sairaalalla pe-la yön, mutta la-su yöksi jouduin tulemaan kotiin miehen iltaisen menon takia. Ja se oli kyllä hyvä, kun sain hiukan edes muuta ajateltavaa. Sairaalalla makasin sängyllä ja tuijotin monitoria pala kurkussa odottaen, koska lukemat lähtevät putoamaan. Se oli kamalaa!
Kotona yritin sen sijaan siivota ja laittaa paikkoja kuntoon vauvan kotiutumista varten. Pidin kuitenkin mielessä, että laitoin niitä kuntoon vauvan mahdollista sunnuntaista kotilomaa varten. En kotiutumista. En halunnut antaa itselleni lupaa iloita liian aikaisin. Pidin yllä ajatusta, että eihän se haitannut, jos vauva vielä apneoi, kun päästään kuitenkin kotilomalle! Tiesin huijaavani itseäni, kyllä se olisi haitannut ja paljon, mutta pakko sitä oli yrittää jotain selviytymiskeinoja kehitellä.
Sunnuntaiaamuna soitin sairaalalle kirjaimellisesti kädet täristen. Olin iloisen yllättynyt, ettei apneoita ollut tullut vieläkään. Siltikään ahdistus ei poistunut - päinvastoin. Oltiin jo niiiin lähellä, mutta tavallaan silti ihan yhtä kaukana kuin päivänä 1. Ahdistus ei loppunut lainkaan ennen kuin klo 17 koitti ja olimme vihdoin vapaita astumaan ulos sairaalasta vauvan kanssa yhdessä kotiutuen. Kotiutumispäivästä ja ekoista kotipäivistä kirjoitan vielä erikseen.
Mutta tosiaan: sunnuntai 35+6. Se jää ikuisesti mieleemme! Olimme keskolassa yhteensä viisi viikkoa ja kaksi päivää. Vähemmän kuin odotin, vähemmän kuin moni muu, mutta silti tarpeeksi yhdelle perheelle kannettavaksi ja korjattavaksi tulevina viikkoina.
Vaikka olin useasti turhautunut sairaalassaoloon, hoitajapulaan ja etenkin apnealaskentaan, en voi kylliksi kiittää Majakkasairaalan vastasyntyneiden tehon henkilökuntaa. Kiitos. Teidän avullanne vauva sai mahdollisuuden päästä kiinni elämään heiveröisistä lähtökohdista huolimatta. Jaksan yhä vain ihmetellä, miten upeasti vauva kehittyi myös kohdun tällä puolen, vaikka hänen oli tarkoitus majailla siellä vielä kymmenen viikkoa kauemmin. Ihmeellinen on elämä ja etenkin nykylääketiede!
Apneat: 0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti