Kolmas viikko keskolassa, 33+4

Miten ihmeessä on taas kulunut jo viikko? Ihanaa tietysti, että aika menee nopeasti. Vauva alkaa muistuttaa jo ihan oikeaa vauvaa, kun keskosen piirteet alkaa vähentyä. Hän on saanut jo hyvin lisää painoa ja vähän vauvanpyöreyttäkin. Kahden kilon rajan ylitys on myös hienosti pitänyt eli laskua ei ole tullut. Päinvastoin, paino nousee vauhdilla! Ei sillä, että se nyt varsinaisesti mihinkään vaikuttaisi. Täällä nuo kilojen rajapyykit nyt vain on joku oma juttunsa. :D

Tällä viikolla imetys on lähtenyt hyvin käyntiin. Aluksi rinnalla käytiin vain tutustumassa. Vauva maiskutteli ja piti lähinnä rintaa suussaan välillä hentoja imemisliikkeitä tehden. Joitain pisaroita hän sai maitoakin tulemaan, mutta aika laiskasti.  Ihan ekalla kerralla, kun maitoa tulikin vähän, hän alkoi ihan kakomaan siitä ja lakkasi hetkeksi hengittämästä, kun taisi tulla vähän yllätyksenä koko homma.

Harmittelin tässä muutama päivä aiemmin, kun en ollut saanut kunnollista imetysohjausta ja tuntui, että olin ollut imetysasian kanssa aika yksin. Tässä tapahtui onneksi muutos edellispäivänä. Koska vauva on nyt tosiaan alkanut osoittamaan paljon haluja syödä itse, alettiin taas kysellä uudelleen, voitaisiinko vauvalle antaa pullostakin. Mulle ihan soitettiin tästä kotiin, kun en ollut aamulla paikalla. Ensireaktioni oli tietenkin taas, että ei missään nimessä pulloa. Haluan imettää. Kuitenkin omatunto alkoi heti soimata: en pystyisi olemaan paikalla joka päivä tai yö kaikkea aikaa ja olisihan se kurjaa, jos vauva ei saisi silloin syödä itse... Mietin asiaa lisää ja sairaalassa juttelin vielä uudelleen hoitajan kanssa. Päätimme sitten, että aina kun olen itse sairaalalla, vauvalle ei anneta pulloa. Pelkkä imetys ja nenämahaletku. Kun taas olen poissa, vauvalle voisi antaa maitoa pullostakin, kunhan seurataan, ettei se ala haitata imetystä. Kokeillaan nyt näin.

Tämän keskustelun jälkeen sain myös tosiaan ekaa kertaa kunnollista imetysohjausta niin, että hoitaja oli läsnä koko imetyshetken ja tuki siinä. Hän vähän kuin laittoi nyt pyörät pyörimään tämän asian kanssa ja huolehti, että rinnalla aletaan tosiaan käymään säännöllisesti ja tavoitteena on jo saada syötyäkin itse, ei enää vain tutustua rintaan. Sain nyt siis imettää yölläkin, kun vauva oli virkeä. Ja niin siinä kävi, että edellisyönä vauvan ollessa 33+3 ikäinen hän sai rinnasta imettyä maitoa ihan itse! Siis niin, että kuului ihan nielemisääniäkin ja tehtiin vielä syöttöpunnitus. Maitoa oli mennyt masuun asti peräti 15 ml, mikä on tosi paljon rinnalta näin alussa.

Tähän auttoi meillä kyllä valtavasti rintakumi, joka otettiin tuolloin käyttöön ensi kertaa. Olin itse ensin siitä vähän epäileväinen, mutta muutos imemisessä oli kyllä ihan tosi iso, jos vertasi imemiseen ilman kumia. Tällä siis jatketaan toiveikkaana! Tällä hetkellä vauva jaksaa rinnalla 10-15 minuuttia aktiivista imemistä ja saa tällöin noin 10-30 ml maitoa juotua. Rakastan näitä lyhyitä yhteisiä imetyshetkiä ❤️

Tähän hieman liittyen on muuten myös sanottava, että olen ehkä outo, mutta en erityisemmin ole nauttinut kenguruhoidoista ihan alun jälkeen. En tykännyt esikoisenkaan kanssa ihokontaktissa olemisesta, eikä esikoinenkaan tuntunut siitä niin kovin tykkäävän. Hikoili vain ja alkoi sitten lopulta huutaa. Kengurussa tulee itsellenikin aina kuuma, nihkeä hiki, ja asento saa lopulta paikat särkemään, enkä edes näe vauvan kasvoja kunnolla. Teen sitä silti, koska siitä ilmeisesti on suuria hyötyjä vauvalle ja minulle, mutten kyllä saa siitä itse oikein mitään irti, ainakaan siis tietoisesti. Sen sijaan rakastan kyllä ottaa vauvaa ns. normaalisti syliin vaatteet päällä. Se on ihanaa! Mutta kenguru ei nyt oikein lähde. Paitsi tällä viikolla, kun kuulin ensikertaa, että kengurua voi tehdä sängylläkin. Oli paljon ihanampi ja rennompi kokemus niin. Toki nihkeää hikeä sekään ei vienyt pois, mutta muuten paljon parempi.

Tällä viikolla vauva on myös alkanut tuntua omemmalta (onko se edes sana?) ja rakkaammalta. Tämän (ja imetyksen) johdosta kuitenkin sairaalasta pois oleminen on alkanut tuntua myös tosi kurjalta, vaikka muuten nautinkin siitä, kun saan olla kotonakin. Aina väärässä paikassa - edelleen. Kiintymys vauvaan on lisääntynyt varmaan eniten siksi, että olen päässyt tekemään jo paljon enemmän itse hänen kanssaan (tai se on alkanut ainakin tuntua nyt tosi luontevalta, ei enää ns. "mekaaniselta" suorittamiselta), vaikka hoitajat yhä kurkkivatkin koko ajan olan takaa. Osa antaa toki enemmän tilaa ja osa jopa poistuu välillä huoneesta, mikä erityisesti auttaa suhteen luomisessa vauvaan. Mutta osa taas kirjaimellisesti hönkii edelleen niskaan. 

Ihaninta oli torstaina aamulla, kun hoitaja tuli vain käymään huoneessa ja sanoi, että sä varmaan osaat jo itsekin kaikki aamutoimet, jos hän menisi toisen vauvan huoneeseen. Sain siis yksin tehdä kaiken: irrottaa johdot, punnita, pestä ja pukea puhtaat päälle. Sen jälkeen omatoimisesti imettämään. Ja se vasta ihanaa olikin ihan kahdestaan rauhassa. Hetken kesti päästä alkuun, mutta kun vauva alkoi imeä, hän imi rintakumilla hyvin virkeänä ensin 10 minuuttia ja vielä sen jälkeen 5 minuuttia silmät kiinni unisena. Lopputuloksena syöttöpunnitus kertoi, että maitoa oli mennyt peräti 25 ml. Siitä vielä vauva unisena sänkyyn, johdot kiinni ja hoitajan kutsu, niin laitettiin vielä yhdessä loput maidot ja lääkkeet (kofeiini, maitohappobakteeri ja d-vitamiini) valumaan nenämahaletkusta.

Eikä siinä vielä kaikki! Päivä jatkui aivan yhtä ihanasti. Tuli lääkärinkierto ja ensimmäistä kertaa ikinä edes mainittiin sanat kotiloma ja kotiutuminen. Että osattaisiin varautua, kun ne voivat yhtäkkiä jo koittaa. 34+0 viikolla eli jo maanantaina puretaan kofeiinilääkitys apneoihin. Sen jälkeen niissä voi tulla hetkellinen piikki, mutta kun tilanne vähän vakiintuu, voidaan päästä jo kotiin päiviksi. Yöksi on tultava vielä takaisin. Silloin toki pitää olla irti myös happiviiksistä, mutta lääkärin mielestä nyt alkaa olla jo häntäpää niidenkin suhteen, kun ollaan jo niin pitkiä aikoja ilmankin. Ja tosiaan kofeiinin lopetus tarkoittaa myös sitä, että alkaa apnealaskenta. Jokaisesta apneasta joutuu olemaan aina viikon lisää sairaalassa eli käytännössä kun tuo viikko joskus täyttyy, pääsemme kotiin. Se voi huonolla tuurilla mennä laskettuun aikaankin saakka tai vähän ylikin, mutta kyllä kotilomatkin jo kivalta tuntuu.

Meillä oli tällä viikolla myös fysioterapia-aika, jossa käytiin läpi keskosvauvan käsittelyohjeita. Aika pitkälti kyllä samoja, mitä muistelen jo esikoisen ajoilta, mutta keskosen kanssa toki vielä tärkeämpää niitä noudattaa säännöllisesti. Erillisiä jumppahetkiä meillä ei ole, mutta vaipanvaihdoissa on tärkeää tehdä aina kiertoja puolelta toiselle, vauva pitäisi nostaa syliin aina kyljen kautta tietyllä tapaa, niskaan ei saisi käsitellessä koskea (laukaisee jonkin refleksin, joka aktivoi selkälihakset, kun sen sijaan erityisesti vatsalihaksia pitäisi vahvistaa) ja selän asennon pitäisi olla useimmiten sylissä pitäessä pyöreänä. Muutamat jutut nyt vain mainitakseni. Tuntuu vielä vähän hankalalta joka kerta muistella, miten mikäkin käsi piti missäkin vaiheessa asettaa, mutta ehkä se tästä rutinoituu.

Tällä viikolla saimme myös uuden huoneen! Lääkäri käski ottaa tämän yhtenä isona askeleena lähempänä kotiinpääsyä. Tämä huone on nyt vähän pienempi, mikä on mielestäni tosi kiva juttu. Huone on näin ollen kodinomaisempi ja sänkyni on vähän lähempänä vauvaa. Ikkunat on nyt myös ulos, mikä sekin oli tervetullut muutos. Viimeksi ikkunat oli tylsästi sairaalaan pääaulan sisään pääovien suuntaan. Tässä huoneessa olemme toivon mukaan nyt loppuun saakka. Olen ymmärtänyt, että tämä käytävä missä nyt olemme, olisi vähän isompien ja hyväkuntoisempien vauvojen käytävä.

Muuten on ollut aika samat hommat kuin viime viikollakin. Happiviiksistä ollaan yhä välillä tauoilla, nyt jo ihan pitkiäkin pätkiä, esim. koko yön. Saturaatio pysyy aina kyllä hyvin, mutta hengitystiheys yhä vähän kasvaa, mikä tarkoittaa sitä että vauva joutuu käyttämään enemmän voimiaan hengittelyyn, mikä taas on pois aina muulta kasvulta ja kehitykseltä, kun vauva väsyy. Siksi viiksiä vielä välillä pidetään: annetaan hengähtää. Maitomääriä on hiljalleen taas nosteltu ja tosiaan rinnallakin käyty päivittäin treenaamassa. Apneoita on noin kerran päivässä.

Kaikkiaan summaisin, että takana on jälleen yksi ihan loistavien uutisten viikko! Enää en voi sanoa olevani turhautunut, vaan todellakin optimistinen tulevaa kohtaan.